Browsing Tag

koronavirus

Air Europan siivin Paraguayhin

4.–6.7.2021

Aikoinaan satuin avaamaan television ja sieltä sattui tulemaan Anthony Bourdainin Paraguay-jakso vuodelta 2014. Jäin katsomaan jaksoa, kun ilmeisesti parempaakaan tekemistä ei ollut. Ohjelman aikana päätin, että Paraguay saa olla ensimmäinen maa Etelä-Amerikassa, jos ja kun sinne joskus matkustan. Sittemmin Afrikka sai kaiken mielenkiintoni, enkä ikinä tosissani edes miettinyt Etelä-Amerikkaa matkakohteena. Sinne on jo niin ikävä aikaerokin. Kunnes tuli koronaviruspandemia ja lopulta myös vuoden 2021 kesäloma. Kaikkien mielenkiintoisten afrikkalaisten maiden rajat olivat edelleen joko kiinni tai ne vaativat karanteenia. Lisäksi olin vieraillut toukokuussa 2021 Komoreilla ja halusin kokea jotain täysin toisenlaista. Jotain ei-afrikkalaista ja ei-muslimikulttuuria. Paraguay oli poltellut mielessä jo pitkin kevättä jonkinlaisena varavaihtoehtona. Maa oli poistanut karanteenivaatimuksen jo marraskuussa 2020, minkä vuoksi matkan suunnittelu sinne oli mielestäni turvallista. Jos maa pitäytyy samoissa maahantulovaatimuksissa riittävän pitkään, ei se enää ehkä lähde niitä kiristämään. Poukkoilevan koronapolitiikan Suomi on täysi vastakohta, enkä ole suositellut kenellekään ulkomaalaiselle edes harkitsevan Suomeen tuloa ennen kuin maailmassa on nolla aktiivista koronavirustapausta.

Yhteydet Paraguayhin ovat kohtuulliset, sillä espanjalainen halpalentoyhtiö Air Europa lentää maan pääkaupunkiin Asuncióniin suoraan Madridista muutaman kerran viikossa. Ostin menopaluulennot Madridista Asuncióniin hintaan 524,21 euroa heidän osittain englanninkielisiltä kotisivuiltaan. Yritin useaan kertaan rekisteröitymistä sivustolle, mutta sivusto herjasi jotain espanjaksi. Kävi ilmi, että valitsemani salasana oli liian pitkä. Kerrankin näin päin. Myöhemmin Air Europa lähetti minulle sähköposteja saksaksi ja espanjaksi, mutta ei mitään englanniksi. Saksan kieli ehkä selittyy sillä, että Air Europan kotisaari Mallorca on käytännössä kai osa Saksaa. Lento Helsingistä Madridiin oli ostettava erikseen, sillä siten saattoi säästää jopa 800 euroa. Ostin KLM:n lennot, sillä se vaikutti turvallisimmalta valinnalta. Finnairin ja Lufthansan yhteydet olivat poissuljettuja koronatestivaatimuksen takia, mikä lähinnä koski paluulentoa kohdallani. Ei minua kiinnostaisi hankkia paluumatkaa varten mitään testejä Madridista, jossa aioin olla kaksi yötä paluumatkan yhteydessä. Nyt onneksi Finnair on tullut järkiinsä, eikä enää vaadi testejä Suomen suuntaan.

Madridin lentoasemalta oli joskus lentoja.

Lentokonetta lastataan Paraguayhin menijöillä.

Paraguay vaati heinäkuun 2021 alussa enintään 72 tuntia ennen lentoa tehtyä negatiivista koronatestitodistusta, koronatestien ja koronahoidon korvaavaa matkavakuutusta sekä netissä täytettävää terveyslomaketta, jonka saattoi tehdä aikaisintaan 24 tuntia ja viimeistään 30 minuuttia ennen lennon lähtöä. Lomakkeessa kysytään perinteiset kysymykset mahdollisista koronaviruksen oireista ja mahdollisesta koronarokotteesta, mutta sen lisäksi on katsottu aiheelliseksi tiedustella myös, onko matkalaista rokotettu esimerkiksi hinkuyskää, aivokalvontulehdusta tai tuhkarokkoa vastaan. Rokotetodistusten ja koronatestitodistuksen lataaminen palveluun onnistui toisella yrittämällä ja lopulta minulla oli qr-koodi, jonka Paraguay vaatii maahantulevilta. Paraguay on melkeinpä naimisissa Brasilian kanssa ainakin taloudellisesti, mutta siltikin ainoastaan Brasiliasta tuleville langetettiin karanteeni (tuskin näin oikeasti tapahtui) Paraguayhin saavuttaessa. Siksipä en ollut valinnut São Paolon kautta kulkevaa lentoa itselleni, vaikka koneenvaihto tuolla olisikin lopulta ollut mahdollista ilman karanteeneja.

Tätä kirjoitettaessa on elokuu 2021 ja Paraguay palautti karanteenivaatimuksen kaikille maahantulijoille 21. heinäkuuta lähtien deltamuunnoksen pelon takia ja hotellissa tai kotona vietettävän karanteenin viidentenä päivänä on edessä pakkotesti. Sen ollessa negatiivinen, karanteeni päättyy. Toisin sanoen Paraguayhin ei ole enää järkeä lähteä.

Sunnuntai-iltana 4. heinäkuuta lensin Norwegianilla Oulusta Helsinkiin, kun tuo yhtiö oli jälleen lentonsa aloittanut. Seuraavana aamuna lensin KLM:llä Amsterdamin kautta Madridiin, missä sain boarding passin Asunciónin-lennolleni Air Europan transfer-tiskiltä. Muuten Madridin lentoasemasta jäi kovin hapan maku. Kenttähän on täysi vitsi: avoimia ravintoloita on vain yksi terminaalia kohden ja lähes kaikki kaupat oli suljettu. Tässä takana täytyy olla jokin laki, sillä asiakkaita olisi kyllä riittänyt. Nyt ihmiset asioivat automaateilla. En viitsinyt lähteä hikoilemaan Madridin helteisiin, vaan päätin odotella 11 tuntia kentällä. Etelämaalaisten läheisyydenkaipuu vain on täysin naurettavaa: on muka jokin pandemia, mutta silti puolityhjässä terminaalissa on pakko tulla viereen istumaan ja sitten ottaa äänekäs videopuhelu kotiin Santo Domingoon, tapailla jotain laulua aikansa kuluksi taikka mässyttää siitä ainoasta ravintolasta ostettua patonkia siinä vieressä. Lopulta kävelin terminaalin perimmäiseen nurkkaan, jonne kukaan ei jaksaisi kävellä ja siellä sain istuskella rauhassa ilman maskia. Vaikka tykkään kovasti lentoasemista, niin Madridia tulen jatkossa karttamaan.

Air Europan tarjoama illallinen oli maukas.

Ennen Paraguayn terveystätien kohtaamista on pestävä kädet. Käsipaperi oli päässyt ikävästi loppumaan omalta pesupisteeltäni.

Asunciónin-lennon lisäksi Air Europalla oli samoihin aikoihin lähtemässä lento myös Perun Limaan ja Bolivian Santa Cruziin. Paljon intiaaninnäköistä kansaa oli siis kentällä ja sitä tuli paljon myös omalle lennolleni. Kukaan ei ollut tahtonut nähdä koronatestini tulosta saati sitä qr-koodia missään vaiheessa Madridin kentällä. Air Europan lento UX 23 Asuncióniin lennettiin Boeing 787-9 Dreamliner -laajarunkokoneella ja koneeseen tuli ikävän paljon ihmisiä, eikä kukaan tainnut saada kokonaista riviä itselleen. Halpalentoyhtiön tapaan Air Europa arpoo istumapaikat sattumanvaraisesti ja jos tahtoo ikkunapaikalle, on siitä maksettava reilut parikymppiä. Istumapaikan vaihtaminen on kiellettyä ”turvallisuussyistä”. Sen sijaan vessaan kyllä voi mennä ilman turvallisuuden vaarantumista, vaikka sekin vaatii omalta istumapaikalta poistumista. Mannertenvälisillä lennoilla yhtiö sentään tarjoilee illallisen ja vesipullon. Muu juomapuoli on maksullista ja niin on myös ennen laskeutumista suoritettu kahvi- ja teetarjoilu. Aamupalaa ei tarjoiltu myöskään, vaikka kyseessä on 11 tunnin lento. Suosittelen ottamaan omat eväät mukaan.

Lento lähti maanantaina kello 23.45 ja laskeutui Asuncióniin aikataulussa tiistaina kello 5.15. Espanja on Paraguayta kuusi tuntia edellä ja Suomi siis seitsemän tuntia. Asunciónin Silvio Pettirossin kansainvälisen lentoaseman häslinki oli omaa luokkaansa, missä periaatteessa kai oli oma jono oman maan kansalaisille ja ulkomaalaisille. Paraguayn passi on sininen, joten menin pienen arpomisen jälkeen siihen toiseen jonoon, jossa oli ainakin Espanjan passilla matkassa olevia. Ennen jonoon asettumista oli vain pestävä kädet! Käsienpesuautomaattien edessä oli paavi Johannes Paavali II:n kunniaseinä. Tämä paavi vieraili Paraguayssa vuonna 1988, mutta vierailua sopii edelleen muistella. Kunniaseinän vieressä oli viisumikoppi, sillä muutaman maan kansalaisille Paraguay antaa viisumin saavuttaessa maahan, joka on maksettava tietyn vuotisilla ja täysin ehjillä dollariseteleillä. Yhdysvaltain kansalaisille viisumi on kallein: 160 dollaria. Paraguay rankaisee myös Kanadan, Australian ja Uuden-Seelannin kansalaisia järjettömillä viisumimaksuilla. Onneksi EU-kansalaiset pääsevät maahan ilman viisumia!

Paavi Johannes Paavali II:n kunniaseinä Silvio Pettirossin kansainvälisellä lentoasemalla juuri ennen passintarkastusta, mutta kuitenkin käsienpesun jälkeen.

Paraguayn guaraneissa riittää nollia. Huomioikaa erityisesti iloinen ilme 100 000, 10 000 ja 5 000 guaranin seteleissä.

Jonon mutkiteltua Paraguayn terveystätien tiskille saakka, oli tämä ”terveystarkastus” läpihuutojuttu. Koronatestitodistusta vilkaistiin sekunnin verran, eikä tulostamieni matkavakuutuksen ehtoihin haluttu perehtyä lainkaan. ”Welcome to Paraguay!”, sanoi terveystiski. Passintarkastus oli mutkikkaampi prosessi, sillä tiskin takana ollut rouva Olmedo ei osannut englantia, enkä minä espanjaa. Hän tahtoi tietää ammattini, osoitteeni Paraguayssa, koska lähtisin pois sekä sen, millä asialla olin tulossa. Hän lätkäisi leiman passiin ja sotki siihen jotain tekstiä, josta en saanut selvää. Vasta maasta poistuttaessa sain tietää, että olin saanut ainoastaan 15 päivän leiman, vaikka olin nimenomaan näyttänyt lentolippuani, josta kävi ilmi, että viipyisin pidempään. Rahanvaihtoa ei ikinä kannattaisi tehdä lentoasemalla, mutta jostainhan on saatava paikallista valuuttaa. Ja sitä ei Euroopasta saa, ei ainakaan Suomen Forexista. Vaihdoin 100 euroa Paraguayn valuuttaan ja sain 765 000 guarania. Oikean kurssin mukaan heinäkuussa 2021 yhdellä eurolla sai noin 7 900 guarania. Parhaan kurssin saa kadulta, eikä siellä kysellä passeja ja oteta kopioita saapumisleimoista ynnä muuta tarpeetonta haastattelua. Virallinen rahanvaihto vie siis aina vähintään kymmenen minuuttia, kun tiskin takana oleva henkilö kopioi koko passin järjestelmiinsä. Lentoaseman kolme kahden eri pankin automaattia eivät toimineet ainakaan Osuuspankin Visalla, joten euroja tai dollareita on hyvä olla mukana. Mastercardia en testannut.

Silvio Pettirossin lentoasemalla taksikuskiksi haluavat hyökkäävät heti kimppuun. Alun perin aioin ottaa linja-auton, mutta sellaista ei kuulunut, joten otin virallisen taksin. Lentoaseman taksitoimintaa pyörittää Cooperativa Mburuvicha -niminen pulju, jolla on virallinen hinnasto ja heiltä saa kuitin matkasta jo ennen taksiin astumista. Matka Asunciónin keskustaan maksoi 120 000 guarania (n. 15,19 euroa), mutta toiseen suuntaan hinta mittaritaksilla on vain puolet tästä. Taksikuski kruisaili vanhalla Corollallaan ilman maskia ja samalla puhelintaan selaillen. Olin saapunut Etelä-Amerikan Afrikkaan, sillä kaikki ympäröivä moottoripyörien ja mopojen suuresta määrästä, huonokuntoisiin busseihin ja autoihin sekä rakennuskanta muistuttivat kovasti jotain Saharan eteläpuolisen Afrikan pääkaupunkia. Olin saapunut rutiköyhään kehitysmaahan, se oli päivän selvää. Vain ihmisten ihonväri oli erilainen. Tykästyin Paraguayhin siis kovasti jo matkalla hotelliini.

Hotel Guarani on valmistunut vuonna 1961 ja seisoo keskellä Asunciónia.

Hotel Guaranin aulassa on komea kristallikruunu ja kolme hissiä, joista vain yksi toimii.

Aamuinen näkymä Hotel Guaranin huoneestani Asunciónin keskustaan.

Asunciónissa on poikkeuksellisen paljon luksushotelleja, vaikkei seitsemän miljoonan asukkaan valtion syrjäisessä pääkaupungissa oikeastaan olisi sellaisille tarvetta. Ei täällä käy niin paljon liikematkailijoita, eikä täällä järjestetä isoja konferensseja jatkuvasti. Bradtin uusin Paraguay-opaskirja vihjaa taustalla olevan rahanpesua. Nämä hotellit ovat vieläpä naurettavan edullisia, sillä ollaanhan lisäksi eräässä maailman halvimmassa pääkaupungissa. Olin varannut yhden yön kaupungin parhaalta paikalta, historiallisesta Hotel Guaranista hintaan 333 498 guarania (42,50 euroa). Ennen hotelliin menoa minun oli pestävä kädet, kuten kaikkiin Asunciónin palveluihin mentäessä. Sisällä vastaanottovirkailija mittasi minulta kuumeen kiinalaisella kuumepyssyllä ranteestani. Hotel Guarani on alun perin rakennettu vuonna 1961 ja käsittää 13 kerrosta. Pytinki on kieltämättä arkkitehtonisesti erikoinen, minkä vuoksi se on suojeltu tai jotain. Kristallikruunu siellä joka tapauksessa on aulassa ja marmorilattiat. Oma huoneeni ei ehkä ollut ihan neljän tähden veroinen, mutta erinomainen siitä huolimatta. Kello yhdeksältä astelin hotellin aamupalabuffettiin, sillä onhan sitä aamupala kuitenkin syötävä. Varsinkin kun Suomessa kello oli jo neljä iltapäivällä. Erinomainen buffetti maksoi vain 50 000 guarania (n. 6,3 euroa).

16 kommenttia
8.8.2021 by Anssi

Paluu Komoreilta

22.5.2021

Aamulla Le Baobab Magiquen Micky toi minulle aamupalan samaisesta Bob Denardin talosta ja sitä syödessäni herra tuli taas jutustelemaan. Airbnb-emäntäni Sylviane oli kehottanut miestä varaamaan ajan koronarokotteeseen. Mies vakuutteli varanneensa ajan, mutta minulle hän paljasti naama virneessä, että ei todellakaan ollut aikeissa ottaa piikkiä. Ei kokenut tarpeelliseksi.

Sylviane oli etukäteen tilannut Rasta-nimisen tuttavansa hakemaan minut ja viemään lentoasemalle. Hinnaksi olimme sopineet 20 euroa ja maksu onnistuisi ihan euroilla. Sylviane oli edellispäivänä kehunut Rastan (jolla ei ollut rastoja) maasta taivaaseen siitä, miten hän on aina aikataulussa. Tänään hän oli kuitenkin unohtanut taksikeikkansa tai ilmeisesti kuvitellut, että minua tarvitsisi kyyditä vasta seuraavana aamuna. Rastaa kiinnosti eurosetelini kuitenkin tarpeeksi, että Sylvianen soitettua miehelle, oli hän paikalla nopeasti. Trou du Prophètesta on minuutin tai kahden ajo päätielle Mwemboiboinin kylään. Sieltä saarta kiertävä päätie on huonossa kunnossa Mitsamiouliin saakka, mistä lähtien aina lentoasemalle saimme jälleen ajaa loistokunnossa olevaa tietä. Tie on todellakin hyvässä kunnossa ainoastaan tällä välillä. Lentoasemalta pääkaupunkiin Moroniinkin ajetaan paikoin reikäistä asfalttitietä.

Trou du Prophèten rantaa aamulla laskuveden aikana.

Viimeinen aamupala Komoreilla.

Air Tanzanian lentoni oli määrä lähteä kello 12.55, mutta olin Laka Lodgen kanssa sopinut tulevani paikan päälle kello kymmeneltä. Silloin Moronin lääkärin oli määrä tuoda minulle todistuksen (toivottavasti) negatiivisesta koronavirustestistäni, joka oli otettu jo keskiviikkoaamuna. Herra lääkäri ilmestyi paikalle 40 minuuttia myöhässä ja minä olin siinä vaiheessa melkoisen hermostunut. Minulla ei nimittäin edelleenkään ollut simkorttia, lentoasemalla ei ollut wifiä, eikä saarelta ole ulkomaanlentojakaan päivittäin! Testitodistuksen saatuani pääsin lähtöselvityshalliin, jossa vierekkäisillä tiskeillä selvitettiin Kenya Airwaysin Nairobin-lentoa ja Air Tanzanian Dar es Salaamin -lentoa. Kehitysmaatunnelmaan hallissa todellakin pääsee, sillä passintarkastajat istuivat samaisen hallin toisessa päässä muovisilla puutarhatuoleilla täysin ilman mitään tiskejä, mutta käy se passintarkastus noinkin näköjään. Turvatarkastuksen jälkeen terveydentilaani kysäistiin ja passia haluttiin vielä vilkaista. Ilmeisesti lahjuksen toivossa tämä uniformumies ei muka löytänyt poistumisleimaa passistani. Yritys kuivui kokoon, kun en oikein ymmärtänyt sillä hetkellä ranskaa.

Prinssi Said Ibrahimin kansainvälisen lentoaseman odotustila on pieni, mutta silti siellä on kahvila ja hyvinvarusteltu taxfree-putiikki valtavine hajuvesi- ja viinavalikoimineen. Mikään kaupan tuotteista ei ollut valmistettu Komoreilla.

Prinssi Said Ibrahimin kansainvälisellä lentoasemalla on vain yksi lähtöportti. Vasemmalla taxfree-puodin suklaahylly.

Air Tanzanian lento TC211 lähti puolisen tuntia aikataulussa myöhässä ja vierustoveriksi sain Heroumbilin kylästä kotoisin olleen teini-ikäisen Ismailin. Pojan vanhemmat istuivat käytävän toisella puolella. Ainakin Ismail oli ensimmäistä kertaa elämässään lentokoneessa ja minä sain kunnian virittää turvavyön herralle. Lueskelin matkan aikana Air Tanzanian asiakaslehteä, jonka numero oli omistettu edesmenneelle presidentti Dr. John Pombe Joseph Magufulille. Lehden mukaan ”presidentin perintö asuu meissä” ja Air Tanzania tulee olemaan ikuisesti kiitollinen presidentille tämän panostuksesta lentoyhtiöön hankkimalla firmalle liudan uusia koneita. Uudet koneet tulevat olemaan a living tribute to him. Uusi presidentti, Samia Suluhu Hassan, tulee kuulemma olemaan Magufulin veroinen seuraaja, mutta siltikään tohtori Magufulin saavutukset eivät unohdu milloinkaan. Mikään lentoyhtiölehti ei ole myöskään mitään ilman juttuja uusista kohteista. Air Tanzania on aloittanut lennot Etelä-Tansanian Songeaan, jossa lehti suosittelee majapaikaksi ja ravintolaksi The Heritage Cottagea. Rehellisesti Air Tanzania kuitenkin kirjoittaa, että palvelu voi olla hieman hidasta!

Air Tanzanian ruokatarjoilu ei ollut lainkaan hidasta ja sen päätteeksi lentoemot jakoivat Tansanian koronakaavakkeen, jonka täytin nopeasti. Ismail oli tuskaillut englanninkielisen lappusen kanssa, eikä kirjoittaminenkaan oikein onnistunut. Lopulta hän hienovaraisesti ehdotti, että minä täyttäisin paperin hänen puolestaan ja minähän täytin. Pojan äiti oli kovin onnellinen avustani. Päätin kysymättä, ettei hänellä ole ollut yskää, nuhaa, hengitysvaikeuksia, eikä hän ole ollut tekemisissä koronaviruspotilaiden kanssa viimeisten 14 päivän aikana. Kysyessäni syytä Tansaniassa vierailuun sain vastaukseksi ”maladie” eli tauti! Lievästi huvitti. Ja vielä enemmän huvitti, kun ilmeisen kirjoitustaidoton äitinsäkin työnsi oman lappunsa ja passinsa minun pöydälle täytettäväksi. Isä ei kehdannut antaa omaansa minulle, vaan kopioi tiedot Amina-äidin kaavakkeesta saatuani sen valmiiksi. Perhe oli matkalla Dar es Salaamiin kuukaudeksi ja ilmeisesti kyseessä oli jokin parempaa hoitoa vaativa sairaalareissu. Edellisiltana Micky nimittäin oli valistanut minua, että Komorit lennättää vähänkään vaativampaa hoitoa tarvitsevat Dar es Salaamiin, Madagaskarille tai jopa Etelä-Afrikkaan asti.

Perillä Dar es Salaamin lentoasemalla maskiin pukeutunut mies halusi nähdä saapuvien koronatestitodistukset (taiteltua paperia ei tarvinnut avata, vaan riitti, että paperi oli olemassa). Ismail oli istunut koko lennon maski leuan alla ja ilmestyi siten myös testitodistusäijän eteen, mistä sai läksytyksen. Jonkin ajan kuluttua samainen herra tuli ilman maskia luokseni kysymään, onko kaikki hyvin ja löimme nyrkit yhteen. Minun oli nimittäin käsketty odottaa terminaalin nurkan odotustilassa, sillä olin jälleen ainoa vaihtomatkustaja. Kaikki muut matkustajat olivat jäämässä Tansaniaan ja tällä kertaa Tansanian suorittama koronapikatestaus näytti olevan täysi farssi: kaikki matkustajat pakkautuivat samaan kasaan yrittäessään epätoivoisesti kuulla nimensä nimenhuudosta. Jos jollakin oli koronavirus tuossa vaiheessa, sai sen taatusti koko lentokoneellinen tuossa härdellissä.

Aluksi minunkin oli käsketty mennä pikatestiin, maksaa viisumi ja mennä odottamaan ulos terminaalista jatkolentoani. En voisi muka odottaa terminaalissa, koska lentooni olisi kymmenisen tuntia. Erinäisen säädön jälkeen saisinkin jäädä terminaaliin, enkä kuulemma itse asiassa edes olisi voinut ostaa itselleni transit-viisumia. Mutta koska Qatar Airwaysin jatkolentoni lähtisi ulkomaanterminaalista (Komorien lennot lähtevät Dar es Salaamissa kotimaanterminaalista), sain jälleen saattajan. Julius-niminen työntekijä johdatti autokyydillä minut upouuteen ulkomaanterminaaliin, jossa joku kuulemma tulisi luokseni illalla noin kahdeksan aikoihin ja saisin boarding passin. Hieman epäilin tällaista käytäntöä, mutta lentojen määrän nähtyäni totesin sen olevan mahdollista. Kyllä henkilökunta minut täältä bongaisi. Julius kertoi lopuksi, että kannattaa kuitenkin olla oma-aloitteinen, sillä ollaan Tansaniassa ja välttämättä tieto ei kulje iltavuorolaisille saakka.

Qatar Airwaysin koneeni Dar es Salaamin lentoasemalla.

Julius Nyereren kansainvälisen lentoaseman ulkomaanterminaali kiiltelee uutuuttaan.

Dar es Salaamin ulkomaanterminaalista tuli kymmenen tunnin odottelun aikana suosikkilentoasemani. Terminaalista lähti ehkä kolme tai neljä lentoa odotteluni aikana, joten tilaa oli runsaasti, ilmastointi toimi, wifi oli erinomainen ja henkilökunta ystävällistä. Heidän puuhiaan oli hauskaa seurata, kun työn lomassa otettiin tanssiaskeleita ja osa miespuolisista työntekijöistä tuntui olevan tet-jaksolla lentoasemalla. Ainakin siitä päätellen, että tyttöjä piti ottaa kiinni ja yrittää hyppiä selkään. Ravintolatarjonta käsittää kaksi paikkaa, joista toisessa söin kahdesti. Ravintola on hieman piilossa, minkä vuoksi sillä on sisäänheittäjä! Jutustelin illan mittaan pitkään ravintolan tarjoilija Ibrahimin kanssa, jonka mukaan asiakkaita on ollut todella vähän viime aikoina ja lentoja perutaan viime hetkillä. Ravintolan väki oli luullut illan Qatar Airwaysin lennonkin olleen peruttu, mutta minun paikallaolo oli kuulemma antanut toivoa, että asiakkaita vielä tulisi. Olinhan kertonut lähteväni vasta puolenyön tienoissa kentältä! Lentoasemalla ei ole pakko käyttää maskia ja ehkä 20 prosenttia työntekijöistä sellaista vaivautui käyttämään. Ja sen boarding passinkin sain kahdeksan aikoihin illalla, kun ennen sitä virkailija oli etsinyt minut käsiini ja tarkastanut Suomen vaatimukset maahantulolle.

Qatar Airwaysin lento QR 1348 Dohaan oli miltei tyhjä ja kaikilla halukkailla oli vähintään oma rivi tilaa levittäytyä!

10 kommenttia
7.8.2021 by Anssi

Komorien koronasirkus

Kun ostin lentoliput Komoreille noin kolmea viikkoa ennen lähtöä, maa ei vaatinut maasta poistumiseen negatiivista koronatestitodistusta. Lisäksi lentoreittini oli kuin unelma: Tansania ei vaatisi mitään, Qatar Airways ei tanssisi THL:n pillin mukaan ja Dohassakin saisin vaihtaa ilman testitodistuksia. Kaikki romuttui toukokuun alussa 2021, kun Tansanian uusi presidentti Samia Suluhu Hassan päätti rakentaa maansa koronastrategian kokonaan uudelleen. Yhtäkkiä maa alkoi vaatia 72 tuntia ennen maahan saapumista tehtyä negatiivista koronatestitodistusta ja kaiken kukkuraksi se tahtoi pakkotestauttaa kaikki maahan saapuvat. Vaikken olisikaan menossa sisään Tansaniaan, vaan pysyisin vain Dar es Salaamin lentoaseman kansainvälisellä puolella, ajattelin silti kaiken varalta hankkia koronapaperit Komoreilta. En oikein uskonut voivani vaihtaa Dar es Salaamissa ilmankaan, varsinkin kun kansainvälinen koneenvaihto siellä on harvinaista. Päätökseni sinetöi se, että myös Komorit ilmoitti toukokuun alussa alkavansa vaatia kaikilta maasta poistuvilta negatiivista koronatodistusta. Tällainen tuntuu olevan valitettavan yleistä Afrikassa. En ymmärrä, miksi jotain maata kiinnostaa se, viekö matkustaja koronaviruksen pois maasta! Itse olisin vain tyytyväinen, jos koronavirusta viedään ulos omasta maasta.

Koronaviruksesta muistutteleva seinämaalaus Mutsamudun markkinapaikan seinässä Anjouanin saarella.

Komorit ja WHO muistuttelevat koronaviruksen oireista Mohélin lentoaseman seinässä.

Komoreilla koronatestaus tapahtuu pääasiassa pääkaupungissa Moronissa sijaitsevassa malarianvastaisen hankkeen entisessä toimistossa. Minulla ei ole mitään käsitystä, missä moinen sijaitsee. Joka tapauksessa testi maksaa 30 000 frangia (n. 61 euroa). Mohélin hotellini Laka Lodge on kiitettävästi tasoittamassa matkailijoiden tietä koronatestaukseen, sillä koko paketti on järjestetty alusta loppuun saakka ilman, että tarvitsee vaivautua pääkaupunkiin. Se tulee jopa samoihin hintoihin, kun ei tarvitse matkustaa kahta päivää aiemmin takaisin Moroniin. Laka Lodgen paketissa tarvitsee vain näyttää nenää lääkärille ja asia on hoidossa. Hotelli oli nimittäin järjestänyt minulle pyynnöstäni testiajan Fombonin sairaalaan Mohélin saarella ennen lentoani Anjouanille. Olin poistumassa maasta vasta lauantaina, mutta paikallisen lääkärin mukaan voisin käydä testissä jo keskiviikkona. He sitten päiväisivät testini pari päivää myöhemmäksi. Rahalla saa! Samassa hotellissa majoittunut yhdysvaltalainen matkailija oli käynyt nenänronkinnassa jo maanantaina, vaikka oli lähdössä kotiin Yhdysvaltoihin vasta perjantaina. Tietenkin komorilainen lääkärikin näkee ulkomaalaisten turistien koronatesteissä mahdollisuuden tehdä kunnon tilin ja tarjoutuvat tulemaan vaikka 1,5 tunnin matkan päähän Laka Lodgeen testiä tekemään. Kuulemma parempi tehdä testi jo Mohélilla, eikä vasta esimerkiksi Anjouanilla (jossa ei välttämättä ole testimahdollisuutta matkailijoille). Näin raha ei ainakaan valu naapurisaaren lääkäreille.

Keskiviikkoaamuna kello 7.40 lentoasemalle minua vievä kuljettajani ajoi sisään Fombonin sairaalan portista ja pihan perältä möykkyisen polun takaa löytyi sairaalan laboratorio. Fomboninkin sairaala koostuu laajalla alueella olevista useista pienistä keltaiseksi maalatuista rakennuksista. Sairaala on varmaan siirtomaa-ajalta. Laboratorion tiskillä istui herra lääkäri ilman maskia. Hän kirjasi tietoni passista ja puki sitten maskin suunsa peitoksi. Yhdysvaltalaisen Markin koronaa oli etsitty verikokeella, joten odotin samaa. Kuitenkin tutkimustuolissa istuessani lääkäri saapui tikun kanssa ja survoi sen kivuliaasti sieraimeeni. Kuitenkin vain toiseen sieraimeen, eikä molempiin, kuten Suomessa. Suomessa (ja Somalimaassa) testinottajat ovat pukeutuneet valkoiseen suojahaalariin, suojalaseihin, visiiriin, maskiin ja ties mihin. Fombonin lääkäri otti testin lääkärintakki rennosti auki ja maski nenän alla. Komorien presidentti Azali Assoumani oli näyttänyt edellispäivänä mallia Pariisissa Emmanuel Macronin vieraana. Testitulos pakattiin pieneen keltaiseen suljettavaan sankoon, jossa selvästi ilmaistiin sen sisältävän biohasardeja asioita. Kuljettajani heitti testisangon muovipussiin ja otti mukaansa. Perillä lentoasemalla kuski luovutti testini jollekin aseman työntekijälle, jonka tehtävänä oli viedä pussi pian Moroniin lähtevään lentokoneeseen.

Fombonin sairaalan laboratoriossa minulle suoritettiin nenänronkinta.

Laboratorion näytteenottotuoli. Siistiä täällä kyllä oli.

Kaiketi näytteeni sitten päätyi Moroniin tutkittavaksi. Lähtöpäivänä lauantaina minun tarvitsi vain ilmestyä Moronin Prinssi Said Ibrahimin kansainväliselle lentoasemalle ja Moronin lääkärin kerrottiin tuovan testitodistuksen minulle suoraan käteen. Hänen kerrottiin löytävän minut, sillä lentoasemalla ei kuulemma olisi liikaa suomalaisia matkustajia ja olisipa hänellä myös kopio passistani kaiken varalta. Niin tapahtui ja lääkäri henkilökohtaisesti saapui ojentamaan minulle negatiivisen koronatestitodistukseni, jossa näyte oli merkitty otetuksi perjantaina 21. toukokuuta kello 11.09, vaikka oikeasti testi oli otettu jo keskiviikkona 19. toukokuuta kello 7.45. Tällainen palvelu on erittäin kätevää ja käsissäni olevalla paperilla tiesin välttäväni myös Suomen päässä tehtävän pakkotestauksen.

Kaikkiaan koronatestaus tuli maksamaan 214,5 euroa, josta itse testi siis maksoi 61 euroa ja loput rahat menivät testin lennätykseen pääsaarelle, kuljetuksiin lentokentältä laboratorioon ja lopulta valmiin testitodistuksen toimittamiseen käteeni lentoasemalla. Kuljetuskustannukset on tietenkin mahdollista jakaa muiden matkalaisten kanssa, mutta minä olin siis matkassa yksinäni. Maksu hoituu Laka Lodgen kautta, eikä missään vaiheessa tarvitse maksaa lääkäreille mitään. Komorien koronatestitodistuksien ongelmana on vain se, ettei niihin kuulemma luoteta kovin laajalti, sillä maassa on ollut tapauksia, kun matkaan on yritetty väärennettyjen todistusten kanssa. Kuulin, että esimerkiksi maaliskuussa Komoreilla käyneet virolaiset eivät olleet aidosta komorilaisesta testitodistuksestaan huolimatta päässeet enää Dar es Salaamista eteenpäin Qatar Airwaysillä. Silloin Qatar Airways vielä vaati Tansaniasta lähteviltä todistusta, mutta se on nyttemmin onneksi muuttunut. Nykyisin komorilaisten testitodistusten väärennettävyyttä on pyritty vaikeuttamaan lisäämällä niihin qr-koodi.

Komorilainen koronatestitodistus on ranskankielinen.

Komorit ja koronavirus

Komorien koronavirustilanne on hyvin rauhallinen, sillä lähdettyäni maasta siellä oli todettu WHO:n mukaan kaikkiaan 3 940 tautitapausta, joista 146 on kuollut 23. huhtikuuta 2020 jälkeen. Tuolloin virus ensimmäistä kertaa saapui maahan. Uusia tapauksia ilmenee korkeintaan kourallinen päivässä. Viimeisen kuukauden (23.5.–22.6.2021) aikana tautitapauksia on todettu 38, mutta kuolemantapaukset eivät ole lisääntyneet.

Itse virus ei vaikuta elämään ainakaan turistin näkökulmasta juuri mitenkään. Ainoastaan maskipakko niin sisällä kuin ulkonakin muistuttaa viruksen olemassaolosta ja hieman laskee tunnelmia. Maskin käyttö riippuu pitkälti saaresta. Grande Comorella maskinkäyttö on rentoa ja ehkä reilu puolet ihmisistä sitä vaivautuu käyttämään. Niistä suurin osa pitää maskia nenän tai leuan alla. Rannoilla ja kauempana asutuskeskuksista maskeja ei näe. Mohélilla maskeja käytetään vieläkin rennommin eli ehkä kymmenen prosenttia ihmisistä käyttää. Omassa kylässäni Nioumachouassa maskeja ei näkynyt paria enempää. Anjouan on toinen äärilaita, sillä siellä maskeja käytetään kovin innokkaasti ja pääosin ihan jopa nenän peittona. Sanoisin, että ehkä 70 prosenttia käyttää. Mutta tämä rajoittuu tietenkin vain alueille, joissa on paljon ihmisiä eli kaupunkien keskustoihin. Maskit putoavat kasvoilta heti sivukujalle päästyä. Poliisi voi periaatteessa sakottaa maskittomuudesta, minkä vuoksi ainakin ulkomaalaisten kannattaa Moronin hotellini Villa Saifoudinen mukaan pukeutua maskeihin.

Komorien koronarokotuskampanja alkoi 10. huhtikuuta presidentin esimerkillä.

Komorilaisia (ja toki myös mahdollisia turisteja) suitsimaan on asetettu ulkonaliikkumiskieltokin, joka alkaa 21.30 ja kestää kello 5.00 asti aamulla. Alun perin ulkonaliikkumiskielto alkoi jo kello 20.00, mutta ramadanin vuoksi sitä myöhennettiin ja myöhennys jäi voimaan pyhän islamilaisen paastokuukauden päätyttyäkin. Pitäähän ihmisten sentään päästä tapaamaan toisiaan!

Muista koronantorjuntametodeista turvaväli ei ole vielä rantautunut maahan, vaan ihmiset toimivat aivan kuin ilmankin viruksia. Esimerkiksi julkinen liikenne toimii täysin normaalisti, eikä todellakaan vajaalla kapasiteetilla, vaikka ulkomaalaiset suurlähetystöt matkustustiedotteissaan näin väittävätkin. Ne samat väittävät myös maan rantojen olevan suljettuja viruksen leviämisen estämiseksi, mutta sekin on täyttä huuhaata. Julkisen liikenteen maskipakkokin on voimassa vain paperilla, eikä kukaan kavahda vaikka aivastat ilman maskia kimppataksissa (minä en aivastanut). Toisaalta, mistäpä esimerkiksi Yhdysvaltain suurlähetystö Madagaskarilla tietäisikään, mitä naapurimaassa tapahtuu. Eikä suurlähetystön väki taatusti julkisilla kulje.

Komorien kansallinen koronarokotekampanja polkaistiin käyntiin 10. huhtikuuta, jolloin itse presidentti Assoumani toimi koekaniinina näyttäen esimerkkiä kansalleen. Rokotteena Komorit käyttää ainakin kiinalaista Sinopharmia, jota Kiina ja Etelä-Afrikka ”humaaniuden, solidaarisuuden ja anteliaisuuden eleenä” maalle lahjoittivat. Ja Sinopharmia presidenttikin sai.

Kirjoita kommentti
22.6.2021 by Anssi

Int’Air Îlesin lento Anjouanin saarelle

19.5.2021

Edellisiltana tuuli yltyi pieneksi myrskyksi ja sitä jatkui läpi koko yön. Nukuin edelleen bungalowini kaikki ikkunat sepposen selällään, koska kova tuulikaan ei tuonut minkäänlaista viilennystä. Avoimien ikkunoiden vuoksi heräsin myrskyyn muutamaan otteeseen ja olin aivan varma, että aamupäivällä lähtevä lentoni Anjouanin saarelle peruuntuisi. Harmitti jo valmiiksi! Kuitenkin sitten kello viiden aikaan varhaista aamupalaa nauttiessani tuuli alkoi laantua. Ehkäpä peliä ei olisikaan vielä menetetty.

Laka Lodge oli varannut minulle ja samassa hotellissa majoittuvalle Alexanderille taksikyydin Mohélin pohjoisrannalla Fombonissa sijaitsevalle lentoasemalle. Ennen sitä kuitenkin olisi vuorossa koronatesti, sillä Komorit alkoi toukokuun 2021 alussa vaatia negatiivista testiä maasta poistumiseen. Koronatestauksesta juttua täällä. Hotelli oli kovasti vakuutellut, että kyseinen taksikuski on luotettava ja aina ajoissa. Auton tuli saapua kello 5.30 ja puolen tunnin kuluttua tästä aloimme jo huolestua, kun autoa ei vain kuulunut. Kun aloin kysellä, olisiko mahdollista saada mototakseja viemään meitä Fomboniin, sai se hotellin yövahdin soittamaan kuskillemme. Mies saapui kello 6.10 eli vaivaiset 40 minuuttia myöhässä. Kuulin, että jos komorilaisen haluaa tavata esimerkiksi kello viideltä, on sovittava tapaamisajaksi kello neljä. Komorilainen saapuu tunnin myöhässä.

Mohéli Bandar Es Eslamin lentoaseman terminaali koko komeudessaan. Terminaalin eteen kannettiin jonkin ajan kuluttua vaaka matkatavaroiden punnitusta varten.

Vaaka on otettu esiin.

Ajoimme 1,5 tunnissa Fomboniin, jonka näin nyt ensikertaa. Sitä kuvataan sanalla ”mitäänsanomaton” ja sellaiselta se vaikuttikin. Pölyinen afrikkalainen pikkukaupunki, jossa toisaalta olisin ajan salliessa tahtonut viettää yhden yön. Jonkinlaisia majapaikkoja nimittäin täältäkin löytyy. Koronatestauksen jälkeen ajoimme viidessä minuutissa Fombonin itälaidalla sijaitsevalle Mohéli Bandar Es Eslamin lentoasemalle. Se on yksi Komorien kolmesta lentoasemasta. Lentoasema ei näyttänyt lentoasemalta, vaan täysin satunnaiselta afrikkalaiselta liiketilalta, jossa vierekkäin sattuvat sijaitsemaan tyypillinen pieni afrikkalainen sekatavarakauppa sekä lentoasema. Se on lisäksi aivan päätien varressa, siten, että parkkipaikka oli suoraan terminaalin edessä ja parkkipaikalta piti peruuttaa päätielle. Sisään terminaaliin ei vielä päässyt, mutta muutamalle ihmiselle oli pieni penkkikin odotusta varten. Henkilökuntaa lentoasemalla oli joka lähtöön, mutta ei mitään varsinaista tekemistä. Kunhan hengailivat ja säntäilivät ympäriinsä. Maskin käyttö on pakollista, mutta koska mohélilaiset eivät maskeista oikein välitä, ei monella työntekijälläkään sellaista ollut. Tai jos oli, oli se leuan alla.

Minulla oli paikka Int’Air Îlesin kello 9.50 lähtevälle lennolle IIA301 Mohélilta Anjouanille. Lentoyhtiö on paikallinen ja sen solmukohta on Ouanin lentoasema Anjouanilla. Int’Air Îlesillä ei ole kotisivuja, vaan lipun voi lunastaa ainoastaan yhtiön toimistosta, joita on Fombonin ohella Anjouanilla, maan pääkaupungissa Moronissa sekä ilmeisesti myös Tansanian Dar es Salaamissa. Int’Air Îles on yksi maan kolmesta lentoyhtiöstä ja tällä hetkellä ilmeisesti luotettavimmasta päästä. Komorien sisäinen lentoliikenne on hieman epämääräistä toimintaa, sillä lennoilla ei ole kovin tarkkoja aikatauluja (esimerkiksi Mohélilta on parasta yrittää lentää Anjouanille juurikin keskiviikkona, koska silloin lento toteutuu varmimmin) ja lentoja perutaan lyhyellä varoitusajalla, eikä rahoja tahdota maksaa takaisin. Kauhutarinoita löytyy jokaisesta Komoreja käsittelevästä blogista ja muualtakin. Int’Air Îlesin tapauksessa olisin saanut tietää peruutuksesta Laka Lodgen kautta kuulemma jo vähintään viikkoa aiemmin. Laka Lodge tekeekin yhteistyötä kyseisen lentoyhtiön kanssa ja itse asiassa lentoyhtiö on se osapuoli, joka on pyydellyt hotellia varaamaan lippuja nimenomaan heiltä. Yhteistyön ansiosta luotettavuus on parantunut, mikä kelpaa turistien ohella varmasti myös paikallisille. Hotelli on ilmaissut Int’Air Îlesille suosivansa yhtiötä, johon voi luottaa. Oma lentolippuni maksoi 29 000 Komorien frangia (eli 59,18 euroa), mihin päälle maksoin kymmenen euroa hotellille, että kävivät ostamassa lipun puolestani.

Lähtöselvityksen oli kerrottu alkavan kello 7.30, mutta vielä puoli yhdeksältäkään ei tapahtunut mitään. Paitsi, että matkustajien laukkujen punnitusta varten terminaalin eteen asfaltille kannettiin vaaka. Siinä sitten punnittiin ihmisten matkatavaroita, sillä mukaan ruumaan sai ottaa enintään 15 kiloa ja käsimatkatavaraksi viisi kiloa. Joku oli lähdössä matkaan tulostimen kanssa, toinen banaanilaatikollisen kanssa. Kyllähän kotisaaren banaanit aina naapurisaaren vastineensa päihittävät. Se on tietenkin sama, jos ottaisin säkillisen perunoita Finnairin lennolle Oulusta Helsinkiin. Helsingin perunat kun ovat niin pahoja ja vastenmielisiä.

Komorilaiset lentoyhtiöt sujauttavat myymänsä lentoliput airmail-kirjekuoriin.

Ensimmäistä kertaa elämässäni matkustin premium-luokassa. Ja samassa ”luokassa” matkustivat kaikki muutkin.

Pikkuinen Cessnamme Mohélin lentoasemalla. Koneessa lukee yhtiön entinen nimi Inter Îles Air.

Joskus yhdeksän aikoihin lähtöselvitys alkoi, joten nostin maskin kasvoilleni ja astuin sisään pikkuruiseen terminaaliin. Toisin kuin afrikkalaiset yleensä, komorilaiset ovat vähän hitaita liikahtamaan, joten pääsimme Alexanderin kanssa tiskille ensimmäisinä. Lähtöselvitystiskejä on yksi, jossa reppuni punnittiin jälleen ja painoa oli 6,5 kilogrammaa. Eli 1,5 kiloa liikaa, mistä olisi teoriassa kuulunut maksaa tuhat frangia (n. 2 euroa) lisämaksua yhtä kiloa kohti. Lähtöselvittäjä selitti jotain ilmeisesti asiaan liittyen, mutta koska hän ei osannut englantia, enkä minä ymmärtänyt hänen ranskaansa, antoi hän vain minulle laminoidun boarding passin ja viittoi eteenpäin kohti turvatarkastusta.

Príncipen yhtä pienellä lentoasemalla vuonna 2018 ei ollut läpivalaisulaitteita, joten odotin vastaavaa käsikopelolla tehtävää turvatarkastusta. Yllättäen Mohéli Bandar Es Eslamin kentällä oli pieni hihna läpivalaisulaitteineen ja metallinpaljastimineen! Turvatarkastajina oli pelkkiä naisia, kuusi kappaletta kaikkiaan. Tarkastus oli perusteellisin koskaan, sillä reppuani pengottiin ja ajelutettiin edestakaisin hihnalla useaan otteeseen. Ystävälliset naiset eivät löytäneet lopulta mitään kiellettyä. Englantia he eivät puhuneet, mutta pystyin kommunikoimaan ranskaksikin tällä kertaa. Yllättävintä oli, että vesipullot matkustamossa ovat kokonaan kiellettyjä Komorien sisäisessä lentoliikenteessä. Ensimmäistä kertaa Afrikan sisäisellä lennolla vesipulloni takavarikoitiin. Perässäni tullut Alexander kiinnitti myös huomiota Mohélin kentän erittäin perusteelliseen turvatarkastukseen. Ehkä joku sitten saattaisi haluta kaapata koneen ja lentää sen Ranskalle kuuluvalle Mayottelle ja hakea turvapaikkaa.

Koneemme on valmiina lähtöön! Turvavyöt ovat samanlaisia, kuin henkilöautoissa.

Turvaohjeet englanniksi ja ranskaksi löytyivät edessä olevasta istuintaskusta.

Tiesimme etukäteen, että Anjouanille suuntaava koneemme olisi hyvin pieni. Kun meidän olisi pitänyt olla jo perillä Anjouanilla, laskeutui pikkuinen Cessna 208B Caravan Mohélin kentälle. Koneeseen nousu alkoi noin vartin kuluttua tästä, mutta ensin kaksi virkailijaa oli käynyt selittämässä meille jotain. ”Je ne parle pas français” eli ”en puhu ranskaa”, on kätevimpiä ranskankielisiä ilmauksia! Virkailijat luovuttivat ja viittoivat meidät ulos ja kohti konetta. Tämä Int’Air Îlesin lentokone on pienin kone, millä olen lentänyt, sillä istumapaikkoja on ainoastaan 12 matkustajalle. Lisäksi tämä tulisi olemaan ensimmäinen lentoni Cessnalla! Kun kerran ensimmäisinä astuimme koneeseen, pääsimme valikoimaan parhaat paikat. Totesimme, että koneen peräpään kahden hengen penkki on paras paikka, sillä sieltä pääsisi nopeiten ulos oven ollessa suoraan takanamme. Toisaalta lentäisimme koko matkan meren yllä, joten eipä sillä ulospääsyllä taitaisi olla mitään merkitystä enää mereensyöksyn jälkeen. On kuitenkin muistettava, että Int’Air Îles ei ole Euroopan unionin mustalla listalla! Käsimatkatavarat tuli jättää yhteen suureen läjään matkustamon peräosaan verhon taakse.

Kone tuli täyteen ja 12 istumapaikasta huolimatta matkustajia oli 13. Matkustaja numero 13 oli sylivauva. Viimeisenä koneeseen astunut herra sai kunnian sulkea oven perässään, sillä mitään lentoemäntiä ei lennolle mahtuisikaan. Kapteeni ja perämies olivat paikallisia ja toivottivat ranskaksi kaikki tervetulleiksi. Mitään turvaohjeistuksia ei käyty läpi, mutta nehän kaikki saivat itse halutessaan opetella istuintaskussa olevasta kortista. Myöskään maskia ei ollut pakollista käyttää, eikä sitä juuri kukaan sitten käyttänytkään. Samassa tilassa matkustajien kanssa olleet kapteeni ja perämies ainakin lensivät ihan paljain kasvoin. Pääsimme lähtemään 40 minuuttia aikataulussa jäljessä ja näin vehreä ja vuoristoinen Mohéli jäi hetkessä taakse.

Anjouanin länsiosien edustaa kiertää koralliriutta.

Anjouanin lentoasema Ouanin pikkukaupungissa näyttääkin jo lentoasemalta.

Noin kymmenen minuutin kuluttua vähintään yhtä vehreä ja vuoristoinen Anjouan ilmestyi näköpiiriin. Sen läntisen rannikon edustalla on lukuisia hiekkarantoja ja rannan edustalla valtava koralliriutta. Laskukiidossa olleen koneen ikkunasta näin Anjouanin pääkaupungin Mutsamudun koko komeudessaan. Ouanin lentoasema Mutsamudun laitamilla näytti sitten jo lentoasemalta, sillä täällä on kunnonkokoinen terminaali. Normaalioloissa lentoasemalta on myös kansainvälisiä lentoja ainakin Madagaskarille ja Mayottelle. Lento kesti noin 20 minuuttia. Perillä kaikkien matkustajien käsiin ruiskautettiin käsidesiä, kuume mitattiin ja sen jälkeen saimme myös täytettäväksemme ”maahantulokyselyn”. Olimmehan saapuneet Komorien unionin autonomiselta saarelta toiselle.

Kirjoita kommentti
15.6.2021 by Anssi

Older Posts

Newer Posts