Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Hargeisa

Viimeinen päivä Hargeisassa ja paluu kotiin

4.–5.2.2021

Näinä aikoina matkustaessa koronavirus pulpahtaa väistämättä mieleen, vaikka Somalimaassa eletäänkin täysin vastakkaisessa todellisuudessa, kuin vaikkapa Suomessa. Mitä jos minulla olisikin koronavirus ja eilen aamulla tehdyssä koronatestissä se olisi onnistuttu löytämään. Näin jopa unta, että minut tultiin hakemaan keskellä yötä koronakaranteeniin hotellistani (vaikka testiin ilmoittautuessa ei osoitetta ollutkaan pyydetty). Edellisiltana mietin myös, etten menisi hakemaan koko testitulosta, jos aamulla minulla olisikin esimerkiksi kurkku karheana.

Herättyäni vointi oli kuitenkin hyvä, joten aamupalan jälkeen tungin maskin taskuuni ja lähdin kävellen kohti Hargeisa Group Hospitalia. Sinne oli noin kilometrin kävelymatka. Oli minulla mukana myös parisataa dollaria, joilla ajattelin lahjovani testitulosluukun virkailijan positiivisen tuloksen osuessa kohdalleni tässä testilotossa. Minähän en mihinkään karanteeniin tänne jäisi. Sairaalan portilla viritin maskin kasvoilleni ja kohta olin eilen tutuksi tulleen koronatestausmökin luona. Testituloksia antavalla luukulla ei ollut muita, joten annoin eilen saamani kuitin virkailijaneidille ja hän pläräsi pöydällä ollutta suurta testitulosnivaskaa edestakaisin. Kaikkien tulos näytti negatiivista, mutta omaani ei tuossa kasassa ollut. Virkailija ei näyttänyt huolestuneelta läppäriä näppäillessään, joten uskoin minunkin saaneen negatiivisen paperit. Ja niinpä muutaman sekunnin kuluttua tulostimesta putkahti esiin omat negatiivisen paperini. Olin hetkessä erittäin hyvällä tuulella.

Hargeisan pääkadun liikennettä aamukymmeneltä.

Näkymä 50 metrin päässä pääkadulta on tällainen.

Kävelin takaisin kohti hotelliani ja annoin hyväntuulenpuuskassani jopa kymppitonnin (n. 1 euro) hotellini nurkalla istuneelle kerjäläisnaiselle, vaikkei hän sitä edes pyytänyt. Puoliunessa kun nuokkui. Pian olin taas kaupungilla, sillä lentoni Addis Abebaan lähtisi vasta iltapäivällä. Minulla olisi vielä muutama tunti aikaa tutkia Hargeisaa ja kuluttaa loput Somalimaan šillinkini. Kävelin kohti keskustan kaaosta ja annoin matkalla syyrialaiselle vaaleaihoiselle vanhalle naiselle 15 000 šillinkiä (n. 1,5 euroa). Hän kiitteli vuolaasti arabiaksi. Hänen ei kuuluisi olla enää näin vanhalla iällä kerjäämässä afrikkalaisen kaupungin kaduilla, vaan viettämässä mukavia eläkepäiviä kotonaan Syyriassa. Mutta onko tänne paenneella ja kerjuulle päätyneellä syyrialaisvanhuksella ikinä mahdollisuutta palata takaisin kotiin, sillä täytyyhän Somalimaa-vaihtoehdon ensinnäkin olla melkoinen budjettivaihtoehto paeta sotaa. Tännehän saa vain tulla, eikä tarvitse syytää tuhansia dollareita salakuljettajien taskuihin. Viimeiset rahat lentolippuun ja menoksi.

Kiertelin ympäriinsä Hargeisan keskustan katuja. Ystävälliset somalimaalaiset olivat kättelemässä minne eksyinkin ja muutenkin täällä suhtaudutaan valkonaamaan äärimmäisen hillitysti, eikä yksikään huutele Länsi-Afrikan tapaan ”valkoinen, valkoinen”. Eivät edes lapset! Telesomin rakennuksen nurkalla sain vastata uteliaisiin kyselyihin, että mitä ajattelen Somalimaasta. Varmaan sadannen kerran. Paikalla hengailleet miehet tiesivät Suomen ja tiesivät meillä asuvan paljon somaleja. Lupasin pitää Suomessa yllä heidän toivettaan eli kansainvälisen tunnustuksen tarvetta.

Yksi miehistä oli sanomalehdenmyyjä, mutta koska englanninkielistä lehteä ei ollut tänään ilmestynyt, ostin luonnollisesti somalinkielisen ja mustavalkoisen Geeska Afrikan (suom. Afrikan sarvi). Se maksoi 3 000 šillinkiä (n. 0,3 euroa), eli tonnin enemmän kuin englanninkielinen sanomalehti pari päivää aiemmin. Geeska Afrikan ostaminen sai tietenkin aikaan sen, että miehet halusivat tietää puhuinko somalia. Enhän minä puhu, mutta muutamia sanoja tällä matkalla oli sentään jäänyt päähän. Vesi on biyo, kiitos on mahadsanid, okei on haye ja kyllä on haa. En minä Geeska Afrikasta mitään ymmärtänyt, mutta työpaikka- ja tarjouskilpailuilmoitukset olivat englanniksi. International NGO Safety Organization (INSO) hakee Somalimaa-tiimiinsä Training Officeria ja Training Assistantia. Oxfam puolestaan pyytää tarjouksia hyvämaineisilta yrityksiltä Somalimaan kaivojen muuttamiseksi toimimaan aurinkovoimalla ja Taiwan Technical Mission pyytää tarjousta hyvinvarustellusta viisipaikkaisesta nelivetokatumaasturista (SUV), jonka on oltava esimerkiksi automaattivaihteinen, bensakäyttöinen, ilmastoitu ja mittarissa tulee olla nolla kilometriä. Vain eurooppalaiset ja japanilaiset autot kelpaavat. Tarjous pyydetään toimittamaan suljetussa kirjekuoressa, jossa lukee selvästi ”luottamuksellinen”. Myös Danish Refugee Council haluaa tarjouksia jostain, mutta en oikein ymmärrä, että mistä.

Hargeisan pääkadulle johtava sivukatu.

Eräässä kaupassa kyselin myynnissä olevia somalimaalaisia tuotteita. Somaliland Beverage Industries valmistaa Coca-Colan ohella Hargeisassa myös mehuja! Hinta 2 000 šillinkiä (n. 0,2 euroa) kappaleelta.

Hargeisan basaarin myyntiartikkeleita.

Kävelin päämäärättömästi kaupungin kaduilla, ostin somalialaisen banaanin ja lopulta päädyin basaariin. Olin vieraillut täällä jo ensimmäisenä päivänäni, mutta nyt sukelsin sisään yksinäni ja kaikessa rauhassa. Kauppiaita on kymmenittäin, ellei sadoittainkin, ja jokainen jonka puodin ohi kuljin, otti kontaktia. Kaikki houkuttelivat peremmälle kauppaansa tai ainakin kyselivät kuulumisia. Olisin voinut ostaa somalimiesten käyttämän ”hameen”, jota paikalliset käyttävät koto-oloissa tai vaikkapa khatia pureskellessaan muiden miesten kanssa. Minäkin voisin kuulemma sellaista sitten Suomessa kotona televisiota katsellessani käyttää. Totesin mielessäni, että ehkä pukeudun mieluummin housuihin. Ratkaisu olisi voinut olla erilainen, jos asuisin lämpimässä maassa tai jos tämä kankaanpalanen olisi edes ollut Somalimaassa valmistettu, mutta se oli Made in Indonesia. Eräältä vaatekauppiaalta kyselin, josko heillä olisi jonkinlaisia paitoja, joissa lukisi ”Somaliland”. Sellaisia löytyi pitkän etsinnän jälkeen jostain, mutta laatu oli erittäin heikko. Eivät paidat olisi konepesua kestäneet missään tapauksessa. Ne olivat Made in India. Kuljeksin basaarissa vielä tovin, kunnes päätin palata takaisin hotellilleni.

Kävin suihkussa, luovutin huoneeni ja istahdin hotellin ravintolaan. On järkevää syödä ennen pitkää lentorupeamaa, sillä seuraavan lämpimän ateriani saisin vasta joskus puolenyön aikoihin Frankfurtiin suuntaavassa lentokoneessa. Tilasin kanaa ja riisiä sekä appelsiinimehun ja vesipullon. Koko komeus kustansi 76 000 šillinkiä (n. 7,6 euroa) ja maksoin käteisellä. Sain latoa seteleitä aikamoisen kasan, sillä suurin setelihän oli edelleen 5 000 šillinkiä.

76 000 šillingin edestä ruokaa ja juomaa Sugaal Hotellin ravintolassa.

Harvassa Afrikan maassa saa tällaista kuittia, mutta Somalimaa onkin muutaman askeleen kehityksessä edellä.

Ensimmäisenä päivänäni lentovarauksen ongelmien kanssa ihan Ethiopian Airlinesin toimistolla vierailleena, tiesin Addis Abeban -lentoni lähtöselvityksen alkavan jo kello 14.30, vaikka lennon lähtöaika olisi vasta kello 17.40. Sugaal Hotellin vastaanottovirkailija tilasi minulle taksin, joka tuli kymmenessä minuutissa ja oli kuin mikä tahansa Somalimaan kymmenistätuhansista samanlaisista harmaista Toyota Vitz -pikkuautoista. Mitään taksiin viittaavaa tämän miehen autossa ei ollut. Oppaani Guled oli kertonut taksimatkan maksavan kymmenen dollaria ja sellaisen diilin tein kuskini kanssa. Pelkääjän paikan jalkatila oli täynnä erilaista roinaa, kuten teepannu. Lisäksi kuljettaja kaahasi kuin kaistapää ja kirosi muut tielläliikkujat. Opin idioottia tarkoittavan somalin kielen sanan, mutta olen sen jo unohtanut. Tietenkin kuskini ajoi tismalleen samaan tyyliin kuin kiroamansa kanssa-autoilijat. Minä nautin jokaisesta metristä, sillä tiesin ikävöiväni tällaista liikennekäyttäytymistä Suomessa! Suomessakin pitäisi olla yhtä luova ja jännittävä ajokulttuuri! Perillä annoin puolet pyydetystä summasta Somalimaan šillinkeinä ja puolet dollareina. Tämä kävi oikein mainiosti, eikä kuljettaja ryhtynyt ruinaamaan ylimääräistä. Hän oli tyytyväinen ja toivotti hyvää matkaa. Yhden dollarin mies joutuisi saamastaan summasta maksamaan lentoaseman sisäänkäynnillä, sillä ei lentoasemalle sentään ilmaiseksi ajella!

Olin paikalla melkein tismalleen silloin, kun Ethiopian Airlinesin lähtöselvityksen oli tarkoitus alkaa. Luulin, että olisin ollut ensimmäinen paikalle saapunut, mutta paikalla oli jo useita muitakin matkustajia. Joidenkin diasporassa ympäri maailmaa asustavien somalimaalaisten loma oli loppumassa ja oli aika palata takaisin uuteen kotimaahan. Egalin kansainvälisellä lentoasemalla turvallisuus otetaan hyvin tarkasti, sillä ensimmäinen, hyvin pintapuolinen, turvatarkastus oli ulkoilmassa terminaalin ulkopuolella. Se ei nähtävästi koskenut minua, koska minut viitottiin vain eteenpäin. Sen sijaan se koski ainakin osaa somaleista. Seuraavaksi pääsin sisään terminaaliin, jossa passini ja lentovaraukseni tahdottiin nähdä. Maskittomia myös ohjeistettiin pukemaan maski kasvoille, mutta kulman takana olleessa seuraavassa turvatarkastuksessa ehkä puolella turvatarkastajista oli maski.

Hargeisan lentoaseman lähtöselvitysalue.

Näin olin selvittänyt tieni lähtöselvityshalliin, jossa Addis Abebaan lähtijöitä selvitettiin kolmella tiskillä. Maahan saapuessani olin havainnut, ettei Hargeisan lentoasemalla ole matkatavarahihnoja. Hihnoja ei ollut myöskään lähtöselvityshallissa eli kaikki laukut lähtivät ihmisvoimin eteenpäin. Eikä kentällä ollut myöskään digitaalisia vaakoja laukkujen punnitusta varten, vaan muinaiset brittiaikaiset mekaaniset vaa’at. Lähtöselvityshalli muistutti siis kovin São Tomén kansainvälistä lentoasemaa, mutta Hargeisassa sentään boarding passit tehtiin koneellisesti! Sain boarding passit vain Frankfurtiin saakka, enkä pyynnöstäni perille Helsinkiin saakka. Tämä siitäkin huolimatta, että varaukseni (Hargeisa–Addis Abeba–Frankfurt–Helsinki) oli samalla lipulla. Hargeisan lähtöselvittelijä ei kuulemma voinut tehdä minulle lähtöselvitystä, sillä Frankfurt–Helsinki olisi eri lentoyhtiöllä eli Lufthansalla. Ajattelin saavani lipun Addis Abeban transfer centrestä. Kuten todettua, Somalimaasta poistumiseen ei teoriassa tarvita negatiivista koronatestitodistusta, eikä mikään maa tai lentoyhtiö matkallani Suomeen vaadi todistuksia. Siitä huolimatta Hargeisan lähtöselvitysvirkailijatar tivasi todistusta eli aivan kuin arvelinkin. Koska olin saanut boarding passin vain Frankfurtiin saakka, tarvitsisin siis myös testitodistuksen. ”You need it in Frankfurt”, kertoi virkailija tiskin takana. Voi huokaus, onneksi minulla oli kyseinen paperi. Esitin toki vastalauseeni asiasta ja alleviivasin vain vaihtavani konetta Frankfurtissa. Virkailija otti matkustajien negatiivisista todistuksista kuvan puhelimellaan ja lähetti ne johonkin Whatsapp-ryhmään. Viereisellä tiskillä Osloon matkustamassa olleet somalimiehet joutuivat allekirjoittamaan jonkin Norjan vaatiman paperin. Olisikohan koskenut jotain karanteeniasioita. Mainitsemisen arvoista on ehkä sekin, että ehkä joka kymmenes lähtöselvityshallin matkustajista naamioitui maskin taakse.

Seuraavaksi menin passintarkastukseen, jossa ei ollut jonoa. Olin vuorossa seuraavana, kunnes taakseni ilmestyneet somalinaiset tahtoivat etuilla minua. Käytävän päässä olleessa toimistossa istunut suuri pamppu huomasi asian ja ärähti naisille. Passintarkastajia oli samassa kopissa kaksin kappalein. Saatuaan selville minun olevan turisti, kyselivät he kilvan mielipiteitään heidän maastaan. Olivat tyytyväisiä vastauksiini ja vielä tyytyväisempiä somalinkielentaitooni. Minun tulisi kuulemma tulla käymään uudelleenkin. Näillä miehillä ei ollut maskeja ja lähtevien odotushalliin päästyäni maskeja ei ollut enää kenelläkään. Matkustajat, minä mukaan lukien, laskivat maskin leuan alle. Henkilökunnalla niitä ei ollut alkujaankaan. Suurin yllätys oli kuitenkin ehkä se, että odotustilassa oli matkamuistomyymälä! Lander Apparel myy upeita ja erittäin laadukkaita Somalimaa-aiheisia julisteita, t-paitoja, kirjoja, magneetteja, mukeja ja jopa postikortteja. Hinnat ovat eurooppalaisen lentoaseman hintoja, mutta nähtävästi tässäkin maassa mahdollisten matkamuistojen hankkiminen on parasta jättää lentoasemalle. Ostin kaksi magneettia ja t-paitaa. Hinta oli 44 dollaria (n. 37 euroa). Postikorttien myynti on vähän hassua, koska maassa ei ole postilaitosta, eikä siis myöskään postimerkkejä.

Hieman ennen lennon lähtöä kaikkien tuli siirtyä odotushallin yläkertaan, jossa seurasi viimeinen, käsipelillä tehty, turvatarkastus. Pian sen jälkeen alkoi koneeseennousu ja boarding passin ja passin tarkastuksen ohessa myös koronatesti tahdottiin jälleen nähdä (”Your PCR, sir!”). Ethiopian Airlinesin lento ET 375 operoitiin Boeing 737-700 -koneella, joka tuli jälleen viimeistä paikkaa myöten täyteen. Tämä oli kaiken lisäksi jo päivän toinen lento Addis Abebaan. Somalien lentomatkustaminen on huvittavaa katseltavaa, sillä täydessä koneessa kaikki tuntuivat istuvan sattumanvaraisilla paikoilla, matkalaukkuja kuskattiin ympäri matkustamoa ja maskit olivat jälleen valahtaneet leuan alle. Etiopialaiset lentoemot olivat hämmentävän kärsivällisiä ja jaksoivat paimentaa matkustajia. Vieressäni istui nepalilainen mies, joka katseli Bollywood-elokuvaa jo ennen lentoonlähtöä.

Lennolla Hargeisasta Addis Abebaan tarjottiin kanasämpylä ja juomia. Viiniäkin olisi taas saanut.

Addis Abeban lentoasemalla on vilskettä.

Lento kesti tunnin ja 20 minuuttia ja laskeuduimme ajallaan Addis Abebaan. Kentällä kukaan ei tahtonut missään vaiheessa nähdä negatiivista koronatestitodistustani. Addis Abeban lentoasemalla oli vesikatko, eikä edes vessanpönttöjen vetäminen onnistunut. Putki oli hajonnut ja lattia lainehti paikoin. Asiaan suhtauduttiin afrikkalaisen rennosti, sillä tuosta pienestä lainehtivasta järvestä ei varoitettu mitenkään siihen liukastuvia matkustajia. Lähtevien lentojen näyttö kertoi lentoja olevan runsaasti ympäri maailmaa ja vain lento Dubliniin oli peruttu. Ja toisin kuin vielä vuonna 2018, nyt paikkakuntia ei enää ilmoitettu erikseen kiinaksi!

Kentällä parveili kymmenittäin hyvin ruskettuneita länsimaalaisia turisteja shortseissaan. Brititkin saivat vielä näin helmikuun alussa ulkomaanmatkustaa. Tämä matka antoi itselleni huimasti uutta näkökulmaa länsimaita koettelevaan koronavirusepidemiaan: kaikki länsimaalaiset eivät suinkaan enää pelkää saati maskita itseään kodin nurkkaan, vaan matkustavat jälleen. Ja olihan minutkin Somalimaan matkailuministeriön taholta tervetulleeksi toivotettu oikein kättelyn kera. Tällä lyhyellä matkalla oli tullut erittäin selväksi, että lähden uudelleen kesällä ulkomaille, mutta tuskin mihinkään lähikohteeseen, sillä Euroopassa ei osata tehdä pitkäkestoisia päätöksiä esimerkiksi rajoista ja muista rajoituksista, vaan panikoidaan, jos naapurimaakin panikoi. Sen sijaan Afrikassa kerran avattua rajaa ei useimmiten ole enää uudelleen suljettu. Tässä maanosassa on merkittävämpiäkin ongelmia. Koronarokotetta en usko Suomesta lähiaikoina saavani, mutta jospa jossain mielenkiintoisessa maassa hoksattaisiin tarjota sitä myös matkailijoille. Voisin kiinnostua rokoteturismista ja kantaa rahani tällaiseen kohteeseen. Aivan sama onko rokotteeni kuubalainen tai vaikka valkovenäläinen, kunhan sillä elämä (ja matkailu) jatkuisi taas normaalina. Joka tapauksessa minua hieman harmitti jo Addis Abeban lentoasemalla istuskellessani, että pian suomalainen koronahysteria iskisi jälleen täysillä vasten kasvoja.

Ethiopian Airlinesin lento ET 706 Frankfurtiin lähti kello 23.50 ja oli huomattavasti täydempi kuin menolentoni vajaata viikkoa aiemmin. Silti sain koko rivin itselleni ja pystyin nukkumaan rauhassa. Frankfurtissakaan ei oltu kiinnostuneita koronatestini tuloksista ja näin sen kuului mennäkin. Lufthansan lento Helsinkiin oli lähes täynnä. Ehkä siksi, että koneeseen pääsee ilman todistuksia. Mielenkiintoista onkin, että Finnairilla on näinä aikoina varaa valikoida matkustajia vaatimalla testituloksia ja samaan aikaan päästää koneeseen vaihtomatkustajat ilman todisteita negatiivisuudesta!

Hargeisan kamelimarkkinat ja leijonakahvila

3.2.2021

Aamuni oli alkanut tikun työntämisellä nieluun hargeisalaisessa sairaalassa. Koronatestituloksen saisin seuraavana aamuna, joten nyt minulla olisi kokonainen päivä Somalimaan pääkaupungin vedätyksille. Oppaani Guled oli edelleen mukana, vaikka virallinen osuus olikin jo päättynyt. Hänellä ei ollut tänä kyseisenä keskiviikkopäivänä ohjelmaa, sillä seuraava maksava asiakas saapuisi vasta seuraavana päivänä. Todellisuudessa tämä venäläisturisti saapuikin vasta kahden päivän kuluttua Ethiopian Airlinesin muokattua hänenkin varaustaan. Joka tapauksessa nyt suuntasimme kohti Hargeisan kamelimarkkinoita, jotka sijaitsevat muutaman kilometrin päässä keskustasta kaakkoon. Kamelimarkkinat oikeastaan kuuluivat myös viralliseen ohjelmaani, mutta en ollut niin tarkasti päiväohjelmaani perehtynyt, että olisin osannut sitä vaatia.

Rivi hymyileväisiä kameleita Hargeisan kamelimarkkinoilla.

Kameleita, kameleita!

Oikeasti kyseessä on karjamarkkinatori, sillä myynnissä on kameleiden ohella lehmiä, lampaita ja vuohia. Kamelit kuitenkin ovat se tärkein anti ainakin suomalaiselle turistille. Ajoimme sisään alueelle ja kameleita oli välittömästi näköpiirissä kymmenittäin. Hargeisan kamelimarkkinat ovat kiivaimmillaan aamulla, noin seitsemän aikoihin, mutta oli vielä kymmenen jälkeenkin menoa ja meininkiä jäljellä. Kamelista saa käsityksen, että se on leppoisa elikko, jota ei paljon hetkauta seisoskella auringonpaisteessa etujalat yhteen köytettynä. Eläimet kävivät jatkuvaa keskustelua kamelimaisilla mörähdyksillä ja mölinällä. Onnistuipa kahden kamelin saada riitakin keskenään ja se aiheutti toisen riitapukarin äkillisen ryntäyksen kohti ihmisjoukkoa. Onneksi muut kamelit olivat edessä.

Luoksemme alkoi vähitellen kerääntyä paikallisia miehiä, jotka olivat kovin uteliaita valkoisesta vieraastaan. Useampi tahtoi kätellä ja toivottaa tervetulleeksi. Joukon puhemies paljastui klaanipäälliköksi, jonka kanssa jutustellessamme puhe kääntyi nopeasti uskontoon. Niin se tahtoo olla aina näissä köyhissä muslimimaissa, joissa ihmisillä ei ole muuta kuin uskonto. Klaanipäällikkö oli utelias olinko muslimi. Kielsin olevani ja sanoin olevani kristitty, mutta että se ei tarkoittaisi sitä, ettenkö kunnioittaisi somaleja ja heidän uskontoaan. Minusta kristityillä, muslimeilla ja juutalaisilla on sama jumala ja samaa mieltä tuntuivat olevan ympärillemme kerääntyneet miehet. Tai ehkä hyväksyvän nyökyttelyn sai aikaan klaanipäällikön mielipide asiasta. Klaanipäällikkö tahtoi viedä minut moskeijaan ja tehdä minusta muslimin, mutta ystävällisesti kieltäydyin tarjouksesta. Olkootkin islam rauhan uskonto, jota minulle joka käänteessä jaksettiin toitottaa. Olipa pari päivää aiemmin eräs Khadar kertonut islamin olen rauhan, armon ja vapauden uskonto sekä ensimmäinen ja viimeinen uskonto, kun taas kristinusko lähinnä vain kadotuksen uskonto. En jaksanut lähteä vääntämään asiasta, pitäkööt mielipiteensä. Kyllä uskonnon merkitys Somalimaassakin vähentyy, kunhan maa kehittyy ensin jonkin aikaa ja diasporassa elävät maallistuneet maanmiehet ja -naiset palaavat kotiin. Guledin mukaan diasporassa eläviä somalimaalaisia on kääntynyt kristityiksi suuriakin määriä, mutta Somalimaasta en kristittyä somalia löytäisi.

Pikkupojat pyörivät kameleiden jaloissa kuin kotonaan.

Kameleista ei voi ikinä olla liikaa kuvia.

Joka nurkka on täynnä kameleita. Sattumalta oikealla taka-alalla näkyy Hargeisan symboli eli Naasa Hablood -niminen kaksoisvuori, joka muistuttaa naisen rintoja. Somalinkielinen nimi ”Naasa Hablood” tarkoittaakin ”tytön rintoja”.

Aktiivisesta käännytysinnosta huolimatta somalit ovat, kuten useasti todettua, mahtavaa porukkaa. Kukaan ei tullut vihamielisesti kieltämään kuvausta, vaan siihen jopa kehotettiin. Eräskin mies tahtoi minun ottavan hänen kameleistaan kuvia. Kamelin hinta riippuu ainakin eläimen iästä. Hinnat pyörivät 300 ja 1 000 dollarin välillä, mistä voi päätellä, että naimisiinmeno on satumaisen kallista lystiä näilläkin seuduilla! Miehet hoitavat arvokkaimman karjan eli kameleiden myynnin. Naisväki sen sijaan keskittyy myymään vuohia ja lampaita, joita eräskin naispuolinen vanhempi rouva suorastaan vaati kuvattavan. Ja vieläpä eri kulmista. Itse myyjätärtä en saanut kuvata, koska Guled oli tämän jo etukäteen kieltänyt. Vuohet ja lampaat oli kätevästi köytetty kaulastaan toisiinsa, mutta se ei estänyt niiden syömäpuuhia. Paitsi tietenkin, jos elikot oli köytetty limittäin ja vastakkain. Vuohet ovat kuulemma fiksuja eläimiä ja ne osaavat varoa esimerkiksi autojakin. Somalimaalainen mustapäinen lammas sen sijaan käyttäytyy lammasmaisesti, eikä varo sata kilometriä tunnissa lähestyvää autoa, vaikka se voisikin olla järkevää. Kameli on vähän rajatapaus, koska se ei yleensä liikuskele tiellä ja jos liikkuukin, voi se olla tuulilasiin iskeytyessään kuolemantuomio niin kuskille kuin kamelillekin.

Puolet karjamarkkina-alueesta on varattu vuohien ja lampaiden myyntiä varten.

Vuohia ostajaa odottamassa.

Karjamarkkinapaikan laidalla oli laihoja lehmiäkin kaupan, mutta lehmät eivät kuulemma ole niin merkittävä osa somalimaalaisten elämää. Eikä lehmiä muutamaa enempää ollutkaan. Aikamme paikalla kierreltyämme tapasimme vanhemman herran, joka teki asennon kohdallamme ja alkoi sen jälkeen marssia kävelykeppi aseena. Yhtäkkiä hän pysähtyi ja osoitti ”aseellaan” taivaalle ja oli ampuvinaan. Guled kertoi miehen olleen vuonna 1988 alkaneen sodan aikana ampumassa alas Siad Barren vihollislentokoneita. Sodan tuoksinassa mies oli käytöksestään päätellen ilmeisesti hieman traumatisoitunut. Me aloimme tehdä lähtöä kamelimarkkinoilta ja lähtiessäni annoin kymppitonnin (n. 1 euro) meitä seurailleelle miehelle. Somalit ovat hieman varautuneita ja paikoin ujojakin, eivätkä kuulemma kehtaa pyytää tippiä.

Lampaita odottamassa ostajaa.

Siad Barren vihollisilma-alukset tippuivat taivaalta tämän miehen käsittelyssä.

Kamelit, vuohet, lampaat ja lehmät nähtyämme Guled tahtoi viedä minut katsomaan leijonia. Vielä ennen tuota Somalimaan itsenäistymiseen johtanutta sotaa alueella eleli jonkin verran leijoniakin, ainakin Guledin mukaan. Nykyinen tilanne on IUCN:n mukaan epäselvä, eikä tuoreita havaintoja luonnosta ole. Naapurimaassa Somaliassa leijonia on luonnossa ihan todistetustikin. Ajoimme Hargeisan keskustaan ja siellä joidenkin hiekkaisten sivukujien kautta suuren metalliportin eteen. Porttiin on maalattu kaksi ärjyvää leijonaa (somaliksi libaax) ja sen takana toimii Beerta Libaaxa Restuarant & Cafe eli Hargeisan leijonakahvila! En muista nähneeni paikasta mainintaa missään matkablogissa saati Lonely Planetissa, joten tällainen nähtävyys oli täydellinen yllätys. Suomessa ja maailmalla kissakahvilat olivat jokin aika sitten suosittu ilmiö ja niitä perusteltiin esimerkiksi sillä, että eläinten läsnäolo on terapeuttista, rentouttavaa tai jotain. Hargeisassa on oltu tässäkin asiassa edelläkävijöitä ja valjastettu kuusi leijonaa kahvila- ja ravintola-asiakkaiden iloksi.

Leijonien olot eivät ehkä ole parhaimmat mahdolliset, eikä niitä aisoissa pitävät metalliaidat mitenkään erityisen hyväkuntoisiakaan. Leijonien oli halutessaan mahdollista huitaista aidanraosta tassullaan liian lähelle tulevia ihmisiä kuonoon. Tai toisinpäin. Beerta Libaaxan henkilökunnan jäsen päätti viihdyttää minua, ainoaa asiakasta, menemällä sisään yhteen kolmesta häkistä. Siellä makoili keskipäivän kuumuudessa kaksi leijonaa, joita tämä mies päätti mennä vetämään hännästä. Hän kertoi tuntevansa nämä leijonat ja että minäkin voisin tulla sisään häkkiin. En mennyt. Paikalla asustaa myös apaattinen gepardi, jonka häkkiin samainen mies meni toki myös ja hyppäsi eläimen selkäänkin. Maaliskuussa 2008 leijona karkasi kahvilasta ja tappoi täysin sivullisen 25-vuotiaan naisen. Karannut leijona saatiin ammuttua hengiltä ennen useampia kuolonuhreja. Senkin jälkeen leijonat ovat saaneet vahingoitettua Beerta Libaaxan henkilökuntaa, mutta kukaan ei ole enää päässyt hengestään. Pääsymaksu on 35 000 šillinkiä (n. 3,5 euroa) ja kameralupa on 50 000 šillinkiä (n. 5 euroa). Korkeat pääsymaksut ymmärtää, kun miettii, miten paljon leijona syö päivittäin. Tosiaan mekin olisimme voineet nauttia kahvit leijonia, gepardeja ja ilmeisesti lentokyvyttömiksi tehtyjä kotkia katsellen, mutta lähdimme jatkamaan matkaa. Paikassa pidetään myös konsertteja ja stand-up-keikkoja. Eläinten mielipidettähän tällaiseen ei kysellä.

Beerta Libaaxa Restuarant & Cafessa majailee leijonia ja gepardi.

Leijonien aitaukset eivät ole parhaassa mahdollisessa kunnossa.

Kahvila-ravintolan henkilökunta tekee (pyytämättä) ihan mitä tahansa.

Seuraava pysäytys oli Hargeisan kulttuurikeskuksessa (somaliksi Xarunta Dhaqanka ee Hargeysa), jonne ei yllättäen ollut pääsymaksua lainkaan. Paikka esittelee Somalimaan historiaa ja kulttuuria. Alkuvuodesta 2021 esillä oleva näyttely esitteli paikallisia elinkeinoja ja niihin liittyvää esineistöä. Tämän näyttelyn työntekijä puhui sujuvaa englantia, kuten niin moni muukin tässä maassa! Kulttuurikeskuksen tiloissa oli suuri kokoelma somalimaalaista musiikkia kasettimuodossa. Ne on lähiaikoina tarkoitus laittaa kaikkien saataville kulttuurikeskuksen kotisivuille.

Kulttuurikeskuksen jälkeen nälkä alkoi kurnia, mutta ensin Guledin oli päästävä moskeijaan. Minä aioin odottaa autossa, mutta Guled istutti minut kadun varrella muovituoleissa istuneiden ventovieraiden miesten seuraan. Suomessa tällainen ei tulisi kuuloonkaan, mutta Afrikassa jopa valkoisen miehen on mahdollista liittyä mihin tahansa seurueeseen ilman oudoksuvia katseita. Miehet olivat jo näin iltapäivän aluksi pureskelleet suuren määrän khatia. Sellaisen diagnoosin tein maassa lojuvista kalutuista khatpensaan oksista. Toinen mies kertoi osaavansa myös Etiopian valtakieltä amharaa, sillä hänen vaimonsa oli kotoisin naapurimaasta ja he käyttivät keskenään amharaa. Toinen miehistä osasi somalin lisäksi vain englantia.

Leijonia.

Savanni on nukahtanut iltapäivän kuumuuteen.

Gepardin häkki oli paremmassa kunnossa, sillä sinne ei saanut tungettua edes sormea.

Guledin rukoushetki oli ohitse ja otimme suunnaksi läheisen Goljanno-ravintolan. Olimme jo Boramassa syöneet samannimisessa sisarravintolassa, mutta täällä ruoan pitäisi olla vieläkin parempaa. Nyt kamelinliha oli äärimmäisen herkullista ja muistutti mielestäni jopa kotoista hirveä. Kasa kamelinlihaa ja riisiä sekä mangomehu maksoivat jälleen kymmenen dollaria. Annos oli paras Somalimaassa nauttimani ruoka, eikä se pahaa ole missään ollut. Jossain matkablogissa Somalimaan ruoka haukuttiin Afrikan surkeimpiin kuuluvaksi, mutta minä nostan sen kärkeen. Somalimaahan voi matkustaa mielestäni myös ruoan perässä! Annoskoko oli vain taas aivan liian suuri ja Guled otti loput ruoat mukaan ja antoi ravintolan edessä kerjäläiselle.

Ruokailemaan lähtisimme vielä illalla uudelleen, mutta nyt Guled vei minut takaisin hotellilleni. Taisin ottaa päiväunet ja illan suussa hörppäsin kahvit Sugaal Hotellini terassilla. Hargeisan ilta alkoi olla yllättävän viileä, sillä minun oli pakko vetää pitkähihainen paita ylleni ulkona istuskellessani.

Kello 20.30 Guled tuli vielä noutamaan minut jokakeskiviikkoiseen kulttuurishow’hun, joka järjestetään ulkoilmassa Ali Jirde -hotellissa, kivenheiton päässä hotellistani. Kulttuurishow’hun on turvatarkastus, sillä tapahtuma järjestetään keskellä Hargeisaa, se kuuluu kauas ja yleisö on varmasti keskimääräistä varakkaampaa. Show alkaa virallisesti kello 21.00, mutta oli nyt alkanut jo hieman etuajassa. Vapaita pöytiä oli vielä runsaasti, mutta niin oli myös pöytävarauksia. Show’hun on kymmenen dollarin pääsymaksu, mutta jos samalla haluaa syödä pääruoan, ei pääsymaksua tarvitse maksaa lainkaan. Ruokalista käsitti tyypillisiä länsimaalaisia ruokia, kuten pizzaa ja kanawrappia, jollaisen itsekin tilasin. Kanawrap ja appelsiinimehu maksoivat 15 dollaria (n. 12,6 euroa).

Ali Jirde Hotellin jokakeskiviikkoinen kulttuurishow.

Itse show käsittää liudan Somalimaan tähtiartisteja, jotka laulavat kolme tuntia yhtä soittoa paikallisia meneviä kappaleita. Artisti vaihtuu lennossa, eikä musiikki oikeastaan katkea. Osa musiikista tulee nauhalta, mutta välillä lavalla on kaksi soittajaakin säestämässä näitä nais- ja miesartisteja. Toisinaan lavalla nousi tanssijoita, niin miehiä kuin naisiakin. Yllättävää oli, että miehet ja naiset saattoivat tanssia jopa keskenään. Olin lyhyellä Somalimaan-vierailullani oppinut senkin, että eivät paikalliset naiset niin huonossa asemassa täällä ole, kuin Suomesta katsellen voisi kuvitella. Somalimaalaiset naiset saavat ajaa autoa, mennä ulos ravintolaan naisporukalla ja jopa käydä treffeillä miesten kanssa! Somalimaa ei siis missään nimessä ole Lähi-itä, vaan täällä suhtaudutaan asioihin afrikkalaisesti eli rennommin. Rennosti show’ssa suhtauduttiin myös koronavirukseen, jonka olemassaolo ei näkynyt millään tavalla. Ei edelleenkään käsidesejä, eikä mitään rajoituksia tuolien määrässä. Tupa oli täysi.

Ilta oli viilein tähänastisista: yhdentoista aikoihin lämpömittari näytti vain +13! Hieman yhdentoista jälkeen lähdimme show’sta, sillä aioin yrittää nukkua hieman ennen seuraavana päivänä alkavaa pitkää kotimatkaani. Kulttuurishow jatkui ainakin puoleenyöhön asti. Tämä ”somalimaalainen ilta” on mielestäni pakollinen lisä kaikille Hargeisaan eksyville. Siis joka keskiviikko kello 21–24, Ali Jirde Hotellissa, Gabahaddi Roadilla! Menkää!

Koronatestiarpajaiset somalimaalaisittain

3.2.2021

Heräilin uuteen aamuun aurinkoisessa Hargeisassa. Tänään otin jälleen aamupalaksi papusoppaa, jossa oli tällä kertaa mukana ainakin paprikaa, sipulia, porkkanaa, maissia, valkosipulia ja tomaattia. Sopan kanssa eteeni tuotiin kunnon kimpale patonkia, jolla minun oli jälleen syötävä annokseni. Tilasin juomaksi teetä ja nähtävästi somalit juovat aamuisin inkivääriteetä, sillä sellaista minulle tuotiin. Kun heti aamun alkajaisiksi syö suuren annoksen hernekeittoa, ei nälkä tule aivan heti. Olimme sopineet oppaani Guledin kanssa, että tämä tulisi kello kahdeksalta aamulla hotellilleni. Lopulta hän tuli paikalle kello 9.15, koska liikenne oli kuulemma tökkinyt. Myöhästely on normaalia tässä maassa, enkä enää jaksanut ihmetellä sitä.

Aamupalahernekeiton ja patongin jälkeen on valmis somalimaalaiseen koronatestiin.

Ensimmäiseksi menisimme testauttamaan minut koronaviruksen varalta. Somalimaa ei vaadi testitodistusta maasta poistumiseen, minkä lisäksi Addis Abebassa voisin vaihtaa konetta ilman tuota todistusta. Saksakaan ei vaatinut etukäteistestiä Somalimaasta saapuville vaihtomatkustajille ja myös Suomi päästäisi minut maahan ilman testitodistuksia. Olin kaiken lisäksi edellisiltana kysynyt Twitterissä Lufthansalta, että vaatiiko se negatiivisen todistuksen Suomeen suuntautuvalle lennolle pääsyä varten. Finnairhan näin vaatii, koska THL suosittelee. Lufthansalta vastattiin nopeasti ja vastaus oli: ”If no test is required on your destination or transit countries, then my colleagues at the airport won’t require it either.” Eli testiä ei tarvittaisi. Addis Abeban lentoasemaan, samoin kuin Saksaan ja Lufthansaan kyllä luotin, mutta en oikeastaan Hargeisan lentoaseman työntekijöiden ammattitaitoon. Nykyisin kun tuo negatiivinen testitodistus vaaditaan liki kaikkialle, ei somalimaalainen lentokenttätyöntekijä ehkä olisi niin valistunut, että minut voisi päästää lennolle ulos maasta ilman todistetta negatiivisuudesta.

Siispä olimme matkalla kohti Hargeisan koronatestauspaikkaa halki ruuhkaisen kaupungin. Hargeisassakin saa ajaa vastaantulevien kaistalla ja oikaista vaikka takapihojen poikki. Tämä muistutti kovasti päivistäni Guinean Conakryssa. Sugaal Hotelliani vastapäätä sijaitsee suuri Gargaar-sairaala, mutta siellä ei valitettavasti tehdä koronatestejä, vaan sitä varten on mentävä Hargeisa Group Hospitaliin. Se on perustettu jo vuonna 1953 ja on Somalimaan suurin julkinen sairaala. Hargeisa Group Hospital sijaitsee kaupungin keskustassa itä-länsi-suuntaisen pääkadun varrella melko laajalla alueella, sillä sairaala muodostuu kymmenistä pienistä ja vähän isommista rakennuksista. Paikka on kuin mikä tahansa afrikkalainen sairaala vailla ilman mitään isoa yhtenäistä päärakennusta. Vedin maskin naamalleni sairaalan portista sisään ajaessamme, mutta muuten maskeja ei sairaala-alueella koronatestipaikkaa lukuun ottamatta näy. Ajoimme sairaala-alueen toiselle laidalle, jossa sijaitsevassa pienessä kivitalossa toimii Hargeisan koronavirustestaus.

Ainoa bongaamani koronaviruksesta varoitteleva mainos löytyy Hargeisa Group Hospitalin ulkopuolella.

Hargeisa Group Hospitalin koronatestiklinikka toimii tässä talossa ja kuvan ihmiset jonottavat testiin.

Testiin pääsee saapumisjärjestyksessä ja ilmoittautuminen tapahtuu kirjoittamalla oma nimi listaan muiden jatkoksi (kynää ei vaihdeta saati desinfioida välillä). Listaa ja kynää pitää hyppysissään talon ovella seisova mies, jolla oli maskikin kasvoillaan. Olisin päivän koronatestattava numero 97. Kun nimi oli listassa, tuli seuraavaksi siirtyä odottelemaan omaa vuoroa. Viereiseltä luukulta huudettaisiin numero ja nimi, kun tulisi tulla maksamaan testi. Ehkä 20 prosenttia koronatestiin tulevista käytti maskia ja ehdottomasti kaikille turvaväli oli tuntematon käsite. Maassa maan tavalla! Ilmeisesti suurin osa täällä itsensä testauttavista oli lähdössä ulkomaille, sillä jonossa oli somalien lisäksi kolmen hengen ryhmä pakistanilaisia, joitain jemeniläisiä ja sitten minä ainoana länsimaiden edustajana. Ja olipa joukossa kerjäläisiäkin (vailla maskia), jotka eivät olleet testauttamassa itseään saati matkustamassa minnekään. Kunhan haistoivat testijonossa olleiden taskussa poltelleet dollarinivaskat.

Luukulla kävi kova kuhina koko ajan, kun ihmiset etuilivat parhaansa mukaan yrittäen sujauttaa passia ja seteleitä jonon ohi siitä nimilistasta huolimatta. Esimerkiksi jemeniläinen maskiton pukumies kuvitteli pääsevänsä jonon ohitse ja saikin heitettyä passinsa sisään koppiin, mutta joutui yrityksestään huolimatta odottamaan ainakin minut ja jälkeeni tulleen rouvan. Minun jälkeeni vuorossa oleva Norjan passilla matkassa ollut ystävällinen somalinainen nimittäin piti meidän pohjoismaalaisten puolia ja pääsin vuorollani tiskille asioimaan, vaikka erittäin tiukkaa se teki. Jemeniläismies ja listan häntäpäässä ollut eräs somalinainen yrittivät kyllä edelleen asioida samaan aikaan kanssani tässä ehkä 30 x 30 senttimetrin kokoisella luukulla, mutta jäivät vaille vastakaikua. Olisin kieltämättä ollut yllättynyt, jos täällä oltaisiin jonotettu turvavälein! Tällä luukulla kolme maskipäistä virkailijaa kirjaa tiedot passista ylös, ottaa puhelinnumeron ja lopulta kerää testin hinnan, joka oli helmikuun alussa 2021 huimat 45 dollaria (n. 37,8 euroa). Vielä muutamia päiviä sitten (tammikuussa) sitten hinta oli ollut vain 30 dollaria (n. 25,2 euroa), mutta miksei Somalimaakin kartuttaisi kassojaan, kun kerran näistä koronatestiarpajaisista on tullut maailmanlaajuisesti niin röyhkeä bisnes. Maksoin sadan dollarin setelillä, enkä saanut takaisin kuin 50 dollaria. Loput saisin sisällä, kertoivat.

Siispä sisään taloon ja istahdus muovituoliin (jota ei desinfioitu mitenkään potilaiden välillä). Hargeisassa koronavirusta etsitään nielusta, eikä nenästä, kuten Suomessa. Nielutesti on epämiellyttävyydessään kuitenkin mielestäni nenätikkutestiä miellyttävämpi tapa. Huolimatta Somalimaan rennohkosta suhtautumisesta testaamiseen, oli Hargeisan testinottaja pukeutunut hyvin samaan tapaan kuin kollegansa Oulun Terveystalossa. Oli maski, visiiri, hanskat ja valkoinen haalari. Nielusta ronkittu PCR-testini olisi valmis seuraavana aamuna kello yhdeksän jälkeen, mutta vielä minun tuli saada se puuttuva vitonen jostain! Odottelin ja painostin tietojen kirjaajia aikani, nyt siis samalla puolella tiskiä. Guled oli ihmetellyt viipymistäni ja tuli lopulta vaatimaan puuttuvaa viittä dollaria, jota ei haluttu antaa. Lopulta se luvattiin mobiilimaksaa Guledille ja minä annoin sen miehelle tipiksi. Koronatestauspaikalla vierähti kaikkiaan 50 minuuttia. Lähdimme sairaalalta suoraan kohti Hargeisan kamelimarkkinoita, joista lisää täällä.

Seuraavana aamuna (4. maaliskuuta) hain samasta paikasta, mutta eri luukulta, negatiivisen testitodistukseni. Se olisi erittäin helppoa väärentää, sillä ei näitä paperilappusia erikseen leimailla tai allekirjoiteta. Leima ja allekirjoitus olivat valmiina, kun väritulostin silmieni edessä suolti oman todistukseni ulos.

Jos olette matkustamassa Somalimaasta ulos, tässä pohjaa väärennöksillenne.

Koronatestiin ilmoittautuessa annoin Telesomin numeroni, johon myöhemmin tuli lisäksi vielä tekstiviesti negatiivisuudestani.

Mutta onko Somalimaassa koronavirusta?

Jos asiaa kysyi alkuvuodesta 2021 kadunmieheltä, sai poikkeuksetta kieltävän vastauksen. Se pitänee pitkälti paikkansa, sillä helmikuun 2021 alussa maan sairaaloissa ei ollut lainkaan koronaviruspotilaita, eikä tilanne ole nyt maaliskuussa 2021 juuri kummempi. Maa on toistaiseksi välttynyt viruksen toiselta aallolta, mutta naapurimaassa Somaliassa sellainen nousee parhaillaan. Kaikkiaan tässä neljän miljoonan asukkaan maassa on 27. helmikuuta 2021 mennessä tehty 30 060 testiä, joista positiivisiksi on todettu 1 581 tapausta. Parantuneita on 1 463 ja kuolleita 56. Vierailuni jälkeen maassa on todettu noin 150 uutta tapausta. Siis reilun kuukauden aikana.

Tilanne on siis erittäin rauhallinen, eikä koronaviruspandemia näy katukuvassa millään tavalla. Viiden päivän oleskelun aikana näin kahden käden sormilla laskettavan määrän maskeja ihmisten kasvoilla (pois lukien koronatestipaikka), vaikka periaatteessa maskia pitäisikin käyttää julkisilla paikoilla ja julkisessa liikenteessä. Mutta tätä ei kukaan valvo, eivätkä poliisitkaan maskeja naamoilleen viritä. Ihmiset ovat palanneet normaaliin elämään kättelyineen, halauksineen ja turvavälien puuttumisineen. Kuitenkin Somalimaa kuulemma ottaa koronaviruksen erittäin vakavasti, sillä positiivisen tuloksen saanut viedään johonkin salaiseen paikkaan 14 vuorokauden karanteeniin ja otetaanpa mukaan myös sairastuneen perhe. Kyselin oppaaltani Guledilta, voiko karanteenin välttää lahjonnalla (ollaanhan eräässä maailman korruptoituneimmassa maassa). Tämä ei olisi mahdollista, mutta jos olisin saanut positiivisen paperit, olisin täysin varmasti kokeillut dollaritukolla vapautumista. Uskon, että tarpeeksi suuri rahasumma saa kirjoittamaan negatiivisen koronatestitodistuksen.

Somalimaata on ehkä suojannut sopiva ilmasto ja sijainti lähellä päiväntasaajaa. Tai sitten hyvin nuori väestö. Joka tapauksessa pandemian alettua maaliskuussa 2020 Somalimaan hallitus toimi pitkälti samoin kuin muukin maailma: kokoontumiset ja tapahtumat kiellettiin, koulut, yliopistot ja julkiset virastot suljettiin ja lennot lopetettiin lukuun ottamatta elintärkeää Ethiopian Airlinesin yhteyttä Addis Abebaan. Hallitus yritti sulkea myös moskeijat kuukaudeksi ja kieltää jopa khatin maahantuonti Etiopiasta. Kumpikin jäi lopulta yrityksen asteelle tai ainakin erittäin lyhytikäiseksi toimeksi kovan vastustuksen vuoksi. Khatia virtasi maahan rajojen sulkemisesta huolimatta, vaikka hallitus uhkailikin mitä ankarimmalla rangaistuksella. Luulenpa, että juuri islam ja khat ovat somalimaalaisten elämän tärkeimmät kulmakivet! Nyttemmin koronaviruksesta johtuvia rajoitustoimia ei siis enää ole.

Lähteet: [1], [2] & [3]

Berberasta vuorten yli Sheikhiin ja takaisin

2.2.2021

Khat ei vaikuttanut uniini mitenkään, vaan nukuin täysin normaalisti ja heräsin herätyskelloon täysin normaalisti. Edellisiltana olin vahingossa tullut hissillä Damal Hotellin ylimpään kerrokseen ja havainnut siellä toimivan ravintolan. Ajattelin huoneen hintaan kuuluvan aamupalan tarjoiltavan siellä ja siellähän buffet oli valmiiksi katettuna. Somalimaalainen aamupala on todellakin äärimmäisen mukavaa vaihtelua länsiafrikkalaiseen aamupalaan: nyt tarjolla oli kahta eri tyyppiä pannukakkua sekä tietenkin vaaleaa leipää ja jo kovin tutuksi tullutta aamupalapapusoppaa. Teetä ja kahvia oli myös tarjolla, samoin jemeniläistä hunajaa. Aamupalalle tuli samaan aikaan Kanadan Torontossa asustava nelihenkinen somaliperhe. Hekin olivat päättäneet lähteä lomailemaan pois koronaviruksen jaloista. Ravintolasta on fantastinen näkymä joka suuntaan, sillä merenrannalla, mutta samalla keskellä kaupunkia seisova Damal Hotel on Berberan korkeimpia rakennuksia. En ollut tätä edellispäivänä edes tajunnut! Aamupalan jälkeen hainkin kameran ja kipitin vielä yhdet portaat ylemmäksi. Hotellin kattoterassilta ihastelin Berberan satamaa ja hiljalleen heräilevää kaupunkia. Jo näin kahdeksan jälkeen aamulla lämpötila oli kolmissakymmenissä. Oli pakko laittaa shortsit jalkaan, vaikka Somalimaassa edes lapset eivät käytä moisia housuja.

Damal Hotellin kattoterassilta avautuu näkymä Somalimaan tasavallan tärkeimpään satamaan.

Näkymä kohti pohjoista ja vanhaakaupunkia.

Berberan katukuva on rauhallinen aamukahdeksan aikoihin.

Tänä aamuna oppaani Guled oli aikataulussa ja odotteli minua vastaanotossa. Hän jäi maksamaan majoitukseni ja minä menin etsimään turvamiestäni Ayaanlea, joka odotteli kuulemma autossa hotellin edessä. Guled oli jälleen palkannut kaksi pikkupoikaa pesemään hiekkapölyisen automme. Ja koska pöly leijailee myös auton sisätiloihin, toinen pojista pyyhki pölyt myös sisätiloista. Guled tuli jonkin ajan päästä, minkä jälkeen lähdimme kävellen tutustumaan Berberaan.

Kaupunki on nykyisin ennen kaikkea Somalimaan merkittävin satamakaupunki, jonka kautta maalle elintärkeä kamelien, nautojen, vuohien ja lampaiden vienti ulkomaille tapahtuu. Pääosin vienti kohdistuu Saudi-Arabiaan, mutta myös muihin lähialueen muslimimaihin. Karjan ohella Berberasta laivataan maailmalle ainakin mirhaa, olibaanihartsia ja arabikumia. Kaupunki on ollut merkittävä satamakaupunki itse asiassa jo satojen vuosien ajan, mutta tarkkaa perustamisajankohtaa on vaikea määrittää. Kuitenkin jo antiikin kreikkalaiset tiesivät suunnilleen nykyisen Berberan paikalla sijainneen kauppakaupungin nimeltään Malao. Keskiajalla Berberan tiedetään olleen eräs Adalin sulttaanikunnan kaupungeista. Portugalilaiset hyökkäsivät kaupunkiin vuonna 1518 ja vuonna 1546 Osmanien valtakunta liitti kaupungin osaksi itseään. Berbera pysyi tärkeänä kauppakaupunkina koko osmanikauden ja edelleen brittien ottaessa vallan vuonna 1884. Britit tekivät Berberasta jopa Brittiläisen Somalimaan pääkaupungin vuoteen 1941 saakka. Brittien häivyttyä kuvioista, sponsoroi Neuvostoliitto 1960-luvulla kaupungin sataman modernisoinnin. Sittemmin Yhdysvallat käytti kaupunkia laivastotukikohtanaan. Lähde: [1]

Kävelimme Berberan erittäin helteisessä aamussa kohti Darolena tunnettua vanhaakaupunkia. Paikalliset toki taas hoksasivat minut katukuvasta, olenhan heitä vaaleaihoisempi. Tervetulotoivotuksia sateli. Paitsi kaupungin kalasatamassa, jossa paikan vartija päätti päteä ja kielsi meiltä pääsyn kalastuspaatteja katsomaan. Meillä olisi kuulunut olla mukana Special Protect Unitin turvamies ja olihan meillä! Tällä hetkellä hän vain turvasi minua etänä! Berbera on Hargeisan tavoin erittäin turvallinen kaupunki, eikä kaupungilla liikkuessa vaadita päiväsaikaan turvamiehiä. Siispä Ayaanle ei ollut lähtenyt kaupunkikierrokselle mukaan. Muutaman minuutin neuvottelun päätteeksi totesin Guledille, ettei minun tarvitse kalasatamaa nähdä. Varsinkin, kun se olisi ”vaarallista” siitäkin huolimatta, että portilla oli neljä sataman turvamiestä AK-47:t kaulassaan. Kalasataman turvamiesten pomo oli ainoa soraääni lyhyellä Somalimaan kiertomatkallani. Hänetkin olisi varmasti ollut mahdollista lahjoa, mutta olen kalasatamia nähnyt jo aivan riittämiin Afrikan matkoillani.

Berberan vanhin rakennus sopisi vaikka hotelliksi.

Berberalainen kalakauppias kauniisti koristellussa myymälässään.

Kalakauppiaan myyntiartikkeleita pakastimessa.

Kalasataman ympäristö on tietenkin täynnä kalakauppoja. Osa oli avoinna, osa ehkä pysyvästi suljettu. Kaupungin rakennuskanta on heikossa kunnossa, joten huonokuntoiset kaupatkin saattoivat jopa olla edelleen toiminnassa. Mistäpä näistä tietää. Kauppojen julkisivut ovat värikkäitä ja koristeellisia ja niin oli myös erään kaupan sisus. Nuori kauppias oli maalannut putiikkinsa seinät täyteen kaloja, kilpikonnia ja erilaisia kukkia. Seinällä oli melkoinen määrä hain leukaluita. Oikeastaan kyseinen kalakauppa ei näyttänyt kalakaupalta, sillä toki odotin kalojen makaavan jollain avoimella tiskillä tai jopa maassa ihan ilman mitään jääpaloja tai muuta viilennystä. Yllätyksekseni kalat olivat kolmessa arkkupakastimessa! Tarjolla oli barrakudia, makrilleja, haita ja muutamia muita kaloja, joita en tunnistanut. Ne oli pyydetty edessämme lainehtivasta Adeninlahdesta vain vähän aikaa sitten. Kauppias tahtoi hänestä otettavan kuvia, jotka kotiin päästyäni lähetin oppaani Guledin kautta hänelle.

Kalakaupalta matkaa jatkaessamme, totesin Berberan todellakin olevan kalastuskaupunki. Vanhassakaupungissa kun tuntui, että siellä toimii vain ja ainoastaan kalakauppoja tai jotenkin kalastukseen liittyviä puoteja. Berberan vanhakaupunki Darole on erittäin rauhallinen ja kuvauksellinen, joskin se on monin paikoin raunioina. Täällä olisi suuri potentiaali olla merkittävä matkailunähtävyys, jos vain matkailijoita olisi ja rakennusten entisöintiin liikenisi rahaa. Darolen kadut ovat yllättäen leveitä ja hiekkaisia. Päällystettä ei ole, eikä sellainen tänne ehkä sopisikaan. Päällystettä ei ole edes suurella keskusaukiolla, jonka keskellä seisoo Somalimaan lipun värein maalattu kovaääninen. Se on tuskin enää käytössä, mutta siirtomaakaudella BBC käytti lyhyesti kyseistä laitetta ilmeisesti propagandan julistamiseen. Paikalliset olivat panneet tälle stopin heti alkuunsa. Niin olisivat suomalaisetkin tehneet vastaavassa tilanteessa. Aukion laidalla vanha somalipariskunta pyysi ystävällisesti hymyillen minua ottamaan heidät mukaani Suomeen. Kerroin Suomessa kyllä olevan paljon somaleja, mutta että mukaan ottaminen voisi olla hieman vaikeaa!

Berberan kalakauppojen julkisivutkin ovat koristeellisia. Tämä putiikki ei ollut auki.

Berberalaismies halusi tulla valokuvatuksi.

Berberan vanhankaupungin Darolen katukuvaa.

Berberan merkittävimpiin nähtävyyksiin lukeutuu muutamia moskeijoita, kuten muslimimaissa yleensäkin. Vanhankaupungin keskusaukion liepeillä kohoaa heikossa kunnossa oleva osmanikauden moskeija. Se ei ole enää käytössä, mutta veikkaan, että tulevaisuudessa kunnostukseen vaadittava rahoitus kyllä kaivetaan jostain vauraasta Persianlahden öljyvaltiosta. Sen sijaan se merkittävin nähtävyys on ainakin paikallisten mukaan ”ottomaanimoskeijana” tunnettu valkoinen moskeija sinisine ovineen ja ikkunaluukkuineen. Tämän pytingin entisöintiin on ollut rahaa ja rakennus on loistavassa kunnossa. Moskeijan rakennusajankohta ei ole tiedossa, mutta satoja vuosia siitä taitaa joka tapauksessa olla. Kuvia ottaessani pysähtyi harmaa Toyota Vitz kohdalleni ja kuljettaja pyysi ottamaan hänestä kuvan.

Vanhankaupungin sydän lienee tämä laaja keskusaukio ja sen keskellä oleva kovaääninen, josta BBC yritti siirtomaakaudella syöttää propagandaansa. Nyt se on maalattu Somalimaan lipun väreihin ja ylhäällä lukeva 18 May (18. toukokuuta) on maan itsenäisyyspäivä.

Vanhassakaupungissa oleva muinainen moskeija ei ole toiminnassa, eikä varmasti kovin turvallinenkaan.

Ottomaanimoskeija sen sijaan on loistokunnossa.

Palaisimme Berberaan vielä, mutta nyt Guled nosti kytkimen (vaikkei automaatti-Toyotassa sellaista olekaan) ja otimme suunnaksi kaakon. Siellä kohoaa korkea Golisvuoristo, jonka takana on pieni Sheikhin kaupunki. Berbera sijaitsee Adeninlahden rannalla, eivätkä pinnanmuodot ole kummoisia. Onkin yllättävää, että vain 60 kilometrin päässä vuoret nousevat yli tuhanteen metriin merenpinnasta. Matkalla sinne tein huomion, että Berberassa on jopa teollisuutta: kaupungin itäpuolella on suuri mylly, joka valmistaa maissijauhoa sekä suuri sementtitehdas. Asutusta ei Berberan ja Sheikhin välillä ole merkittävästi, mutta poliisien pitämät tiesulut kyllä jatkuvat normaalisti. Boramaan ajellessamme olin kysynyt poliisien korruptoituneisuudesta ja saanut vastaukseksi sen, että eivät he valkoisen miehen nähden kehtaa ruinata rahaa. Nyt eräällä tiesululla vanhempi poliisimies kuitenkin heti kättelyssä ja hyvässä hengessä hymyssä suin heitti ilmoille vaatimuksen saada pari dollaria, eikä Guled pannut vastaankaan. Oppaani mobiilimaksoi kaksi dollaria poliisin tilille ja matkamme jatkui.

Maisema täällä Berberan kaakkoispuolella on totutun karua. Siellä täällä kasvaa pensas tai jopa täyskasvuinen akaasia. Maisemaa katkovat kuivuneet, paikoin syvätkin, joenuomat. Vajaan tunnin ajon päätteeksi olimme saavuttaneet Laaleysin kylän, joka sijaitsee Golisvuorten juurella. Britit rakensivat siirtomaakaudellaan kapean yksikaistaisen tien vuorten yli. Päiväsaikaan tietä sai matkustaa ylöspäin ja yöllä puolestaan alas. Tai toisinpäin. Nyttemmin tämä vaarallinen tie ei ole enää käytössä, vaan sen on korvannut täysin eri paikassa kulkeva uusi kaksikaistainen serpentiinitie. Serpentiinitie nousee paikoin varsin jyrkästi ja niin kutsutussa ”Sheikhin solassa” olimme 1 497 metrin korkeudella merenpinnasta. Vertailun vuoksi Suomen korkein kohta on vain 1 324 metrissä. Guled pysäköi auton näköalapaikalle ja minä ryhdyin taivastelemaan maisemia. Näköalapaikalla oli parinkymmenen vuohen lauma, jotka taivastelivat minua. ”Mitä tuo valkoinen ihminen täällä tekee?” Maisemat alas tulosuuntaamme kuivalle tasangolle ovat hienot ja täältä näkee miten tämä vuoristo nousee kuin yllättäen täysin tasaisesta tasangosta. Somalimaa on totisesti pinnanmuodoiltaan vaihteleva maa. Maan korkein vuori Shimbiris kohoaa miltei 2 500 metriin merenpinnasta ja sijaitsee Somalimaan itäosissa lähellä Erigavon kaupunkia. Guled oli aina sopivissa kohdissa ottanut juuri tuon Erigavon ympäristön vuorineen esiin keskusteluissamme ja mainostanut sen olevan maan parasta aluetta. Sinne minun olisi vielä joskus matkustettava.

Matkalla kohti Sheikhiä pysähdyimme Golisvuorten yli kulkevassa solassa. Tässä näkymä tulosuuntaamme.

Golisvuoria samaiselta näköalapaikalta.

Ja vielä näkymä kolmanteen eri suuntaan, mutta muutama kilometri Sheikhiin päin.

Nousimme ylös ja pian maisema hieman tasoittui. Olimme saapuneet jonkinlaiselle ylätasangolle, jossa Sheikhin pikkukaupunki sijaitsee. Auton lämpömittari oli Berberassa näyttänyt +28 asteen lukemia. Sheikhissä lämpötila oli enää +21 astetta. Miten paikalliset selviävät näin kylmissä oloissa! Sen sijaan, että olisimme tutustuneet itse kaupunkiin, oppaani yhdessä takapenkillä ohjeita antaneen turvamieheni kanssa löysivät parin umpikujan jälkeen sekä kameleita että Ferdusan rauniokaupunkiin johtaneen polun. Ferdusan kukoistuskausi osui 1500-luvulle, mutta nyttemmin kivisten rakennusten rauniot ovat paikoin sankkojen kaktuspensaikkojen valtaamia. Ferdusassa ei ilmeisesti ole tehty arkeologisia kaivauksia, mutta sen sijaan paikalliset ihmiset käyttävät sitä kaatopaikkanaan. Guledin mukaan Ferdusan rauniot ovat 5 000 vuotta vanhoja, mikä oli hänen vakiovastauksensa erilaisten nähtävyyksien iästä tässä maassa: Dhagah Koure, Laas Geel

Sheikhin laitamilla sijaitseva Ferdusa oli äkkiä nähty, joten seuraavaksi ajoimme siirtomaa-aikaisen brittikuvernöörin kartanolle. Kartano on tokikin rauniona, mutta se ei ole estänyt paikallista perhettä asettumasta sen erääseen nurkkaan. Brittikautta ei Somalimaassakaan erityisen lämmöllä muistella, vaikka britit olivatkin omien sanojensa mukaan täällä ”suojelemassa” somaleja. Ferdusan ja brittien siirtomaakauden jäämistöön perehtymisen jälkeen lähdimme takaisin kohti Berberan hellettä. Laskettelimme samojen Golisvuorten rinteitä alaspäin ja noin tunnin kuluttua olimme takaisin Berberassa.

Sheikhin pikkukaupungin talot ovat vaatimattomia.

Muinaisen Ferdusan raunioita Sheikhin laitamilla.

Matkalla Sheikhistä takaisin Berberaan. Golisvuoret ovat jääneet kauas taakse.

Ennen lounaalle menoa Guled yllätti minut pysäyttämällä auton Berberan lähiössä, joka kantaa nimeä Moscow. Eikä siinä periaatteessa ole mitään outoa, sillä ainakin köyhissä muslimimaissa (sekä tietenkin Yhdysvalloissa) kaupunginosia usein nimetään tunnettujen maiden ja kaupunkien mukaan ilman sen kummempia yhteyksiä kyseisiin paikkoihin. On Kuwaitia, Dubaita, Londonia ja pari päivää sitten vierailemassani Boramassa jopa Siberia. Ayaanle tiesi kertoa, että Berberassa olisi myös Finland. Mitään tekemistä silläkään ei toki kuulemma Suomen kanssa olisi, eikä siellä mitään suomensomalien joukkoa asuisi.

Berberan Moscow kuitenkin tekee poikkeuksen, sillä se käsittää useita neuvostotyylisiä kerrostaloja. Paikassa tuntui heti kuin olisin ilmestynyt yhtäkkiä kesäisen Kaspianmeren rannalle Kazakstanin Aktauhun tai vaikkapa Kandyagashin mitäänsanomattomaan pikkukaupunkiin keskelle kuivaa aroa. Sää on kuuma, ihmiset muslimeja ja luontokin kovin samankaltainen. Vain ihmisten ihonväri oli erilainen. Moscow on rakennettu 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin Neuvostoliitto kaveerasi Somalian kanssa. Neuvostoliittohan modernisoi kaupungin sataman ja rakensi paikkakunnalle erään Afrikan pisimmistä kiitoradoista. Berbera oli merkittävä tukikohta Neuvostoliitolle ja juurikin näissä Moscowin kerrostaloissa asui runsaasti venäläisiä. Kaikki varmaankin poistuivat paikalta Somalian katkaistua välinsä Neuvostoliiton kanssa vuonna 1977. Nyttemmin venäläisten taloja asuttaa paikallinen somaliväestö, mutta silti eräs utelias pikkupoika osasi sanoa harašoo. Oppaani kertoi, että hän tuo paikalle erityisesti venäläisiä turisteja. Venäläisiä ei vain kovin usein Somalimaahan eksy, mutta kuulemma sattumalta käyttämäni Visit Horn of Africa -matkatoimiston seuraava asiakas sattui tulemaan juurikin Venäjän Moskovasta! Hän tulisi maahan päivä lähtöni jälkeen. Nykyisin Venäjä haikailee paluusta Afrikan sarveen ja Berbera on ollut esillä yhtenä vaihtoehtona sotilastukikohdan perustamiseksi.

Berberan Moscow-nimisen lähiön neuvostoaikaisia rakennuksia.

Muutaman minuutin jalkautumisen jälkeen ajoimme sitten kaupungin parhaaksikin kuvailtuun Al-Xayaat Restaurant and Fish Houseen. Kyseessä on merenrannalla oleva ulkoilmaravintola ja tupa tuntui olevan täysi. Ennen pöytään istumista otin rannan ja ravintolan erottavan aidan ja kalaverkon raosta pari kuvaa itse rannasta. Verkko on pakollinen, sillä raakkuvat linnut kärkkyivät lounastavien kala-annoksia ahnaina. Samoin tekivät kymmenet kymmenen kissat, jotka tosin olivat verkon tällä puolella. Ja olipa rannalla myös erikoisia pitkänokkaisia lintuja, joiden en nähnyt lentävän sekä tietenkin kaksi kulkukoiraa. Ayaanle oli tällä välin vinkannut Guledille, että naapuripöydän suuressa seurueessa olevaa herraa kannattaisi tervehtiä. Parin minuutin kuluttua tämä herra sitten yllättäen tulikin luokseni kättelemään ja kyselemään, mitä mieltä olin Somalimaasta. Minä toki kehuin maan olevan erittäin turvallinen, ihmisten olevan äärimmäisen ystävällisiä ja olipa myös säätila täydellinen. Herra oli kovin tyytyväinen kuulemaansa ja toivotti vielä uudelleen lämpimästi tervetulleeksi Somalimaahan. Mies oli toki esitellyt itsensä tullessaan kättelemään, mutta en ollut saanut siitä selvää. Guled kertoi miehen olleen jokin korkea virkamies maan matkailuministeriöstä, muttei kuitenkaan ihan ministeri sentään. Maa on ilmeisen onnellinen jokaisesta vierailijasta, sillä maassa käy vuosittain normaalisti vain noin 5 000 turistia.

Lounaaksi jokainen meistä oli tilannut kokonaisen barrakudan ja riisiä. Annokset saapuivat nopeasti pöytään. Kala oli niin pitkä, ettei mahtunut kokonaan lautaselle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun minulla oli kokonainen barrakuda edessäni, mutta muistaakseni olen sellaista maistanut aiemminkin. Vaikka barrakuda onkin petokala ja muistuttaa ehkä hieman kotoista petokalaamme haukea, on barrakudan maku kuin toiselta planeetalta. Samoin syöminen on erittäin helppoa, sillä ruotoja ei ole juuri lainkaan jykevää selkärankaa lukuun ottamatta. Nahanpalasia annoin jaloissa pyörineille kulkukissoille. Guled ei ollut edellisillan khatinpureskelusta johtuen edelleenkään nälkäinen ja päätyi työntämään loput barrakudastaan kalaverkon toiselle puolelle kulkukoirille. Barrakuda, lautasellinen riisiä ja mehu maksoivat jälleen tutut kymmenen dollaria (n. 8,4 euroa).

Ranta Al-Xayaat-ravintolan edustalla.

Berberan Al-Xayaat-ravintolassa tarjoiltu kokonainen barrakuda.

Guled oli hävinnyt omille teilleen maksun suoritettuamme, joten vaihdoin odotellessani pari sanaa hienolla brittiaksentilla englantia puhuneen somalimiehen kanssa. Mies oli ollut jo reilun vuoden ajan koronavirusta paossa täällä vanhoilla kotiseuduillaan, eikä ehkä ihan vähään aikaan Britanniaan palaisikaan. Jos enää koskaan, sillä täällä oli parempi olla. Mies kovasti toivoi minun edistävän Somalimaan asiaa kotona Suomessa. Hänen suurin toiveensa oli saada kansainvälinen tunnustus maalleen, eikä sille minustakaan pitäisi olla minkäänlaista estettä. Suurin osa Euroopan unionin jäsenmaistahan tunnusti vuonna 2008 Kosovon itsenäiseksi siitäkin huolimatta, että Serbia pitää aluetta omanaan ja siitäkin huolimatta, että nyt maailmassa on kaksi itsenäistä valtiota (Kosovo ja Albania), jota asuttaa saman historian, kielen ja kulttuurin omaava kansa eli albaanit. Miksei sama voisi toistua Somalimaan ja Somaliankin tapauksessa.

Al-Xayaat Restaurant and Fish Housen jälkeen Guled tahtoi kahvia, jota hän haki Damal Hotellista. Minä ja Ayaanle odotimme autossa. Me olimme päättäneet syödä sen sijaan jäätelöä! Seuraava pysäytys olikin Aden Nineteen -jäätelöbaarissa. Kyseessä on somalimaalainen jäätelöketju, joka lienee perustettu 2019. Ehkä. Olimme ainoat asiakkaat tässä ilmastoidussa jäätelöbaarissa, jossa kaikki jäätelöt tehdään alusta asti itse. Ketju ei kuitenkaan kuulemma käytä kamelinmaitoa, vaan saudiarabialaista lehmänmaitoa. Sitä näytti olevankin paikan jääkaapissa. Makuvaihtoehtoja oli useita ja minä päädyin valitsemaan yhden pallon appelsiinia ja toisen mangoa. Kaksi suurta palloa suklaakastikkeella koristeltuna maksoi 13 000 šillinkiä (n. 1,3 euroa).

Somalimaalainen jäätelöbaariketju ei ole Covid Nineteen, vaan Aden Nineteen!

Aden Nineteenin jäätelöä.

Aden Nineteenin herkullisen jäätelön jälkeen otimme suunnaksi maan pääkaupungin Hargeisan. Minua väsytti ja niin väsytti Gulediakin. Ayaanlella oli virtaa (koskapa hän ei ollut pureskellut sitä pahuksen khatia!) ja hän kyseli kaikkea maan ja taivaan väliltä veriryhmästäni lähtien. Omaa veriryhmääni en tiedä, eikä sitä ole edes ajokortissani toisin kuin Somalimaan ajokorteissa, mutta somalimaalaisilla yleisin on kuulemma O-veriryhmä. Autojen hinnat Suomessa kiinnostivat myös. Somalimaassa autot ovat hyvin kalliita, enkä kyllä keksi ainuttakaan maata, jossa autot olisivat halpoja. Somalimaan autokanta koostuu, kuten todettua, pääasiassa Japanista tuoduista käytetyistä Toyotista, etenkin siis Toyota Vitzeistä (Suomessa nimellä Toyota Yaris). Japanissa on vasemmanpuoleinen liikenne ja ratti sitä myöten väärällä puolella. Oikealla puolella ajava Somalimaa onkin hiljattain kieltänyt uusien vääränpuoleisten autojen maahantuonnin, mutta vanhoilla autoilla toki saa ajaa loppuun saakka. Eteläkorealainen Hyundai on iskenyt tähän saumaan ja vastikään avannut lippulaivamyymälänsä Hargeisaan, mutta tavallisella somalimaalaisella ei kyllä ikimaailmassa ole varaa uuteen Hyundaihin.

Jätimme Ayaanlen kotikulmilleen ja jatkoimme sitten jo tutuksi tulleelle Sugaal Hotellilleni. Tähän päättyi virallinen opastettu ohjelmani, mutta koska arvelin tarvitsevani koronatestitodistuksen lentääkseni pois Somalimaasta, sovimme vielä Guledin tulevan noutamaan minut kello yhdeksältä aamulla. Ensin testiin ja sitten vielä Hargeisan kamelimarkkinoille!

Nyt minulla oli vapaa ilta Hargeisassa, joten lähdin ennen auringonlaskua kaupungille. Aioin vaihtaa rahaa, sillä šillinkini olivat miltei lopussa. Lompakossa oli vain 8 000 šillinkiä (n. 0,8 euroa). Vastaanotto oli jälleen kovin ystävällinen: joka suunnalta kyseltiin kuulumisia ja lopulta lukuisten kättelyiden jälkeen pääsin rahanvaihtotorille. Rahanvaihtajilla rukoushetki kesken, joten hetkisen odottelin ennen kuin löin 50 dollarin setelin erään vaihtajan käteen ja sain vaihdossa 420 000 šillinkiä. Sillä taatusti selviäisin Somalimaan-matkani loppuun asti. Illalla nautin hotellillani pizzan ja menin melko varhain nukkumaan.