Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Chaco

Chacon erämaan poikki aina Concepcióniin saakka

10.7.2021

Paraguayssakin koronavirus on jyllännyt ja sitä vastaan on taisteltu aktiivisella käsienpesulla ja kuumeenmittauksella sekä maskipakolla. Omatkaan käteni eivät ole olleet milloinkaan näin puhtaat kuin Paraguayssa. Toimista ei ole ollut minkäänlaista hyötyä, sillä kesä-heinäkuussa 2021 maassa raportoitiin päivittäin reilusti yli tuhat tartuntaa. Muun maailman tavoin Paraguaykin lähti rokottamaan kansalaisiaan, mutta ongelmana oli rokotteiden huono saatavuus. Köyhät maat ovat jääneet rikkaiden länsimaiden jalkoihin. Onneksi on kuitenkin Yhdysvaltain presidentti Joe Biden, joka oli 9. heinäkuuta lähettänyt matkaan kokonaiset miljoona Pfizerin koronarokotetta. Chicagosta lähtenyttä Latam Airlinesin konetta seurattiin pitkin päivää uutislähetyksissä ja reittiä tarkasteltiin zoomailemalla Flightradaria. Rokotelastissa ollut kone laskeutui Asuncióniin kello 18.30, minkä jälkeen järjestettiin mittava tiedotustilaisuus pitkine puheineen. Yhdysvallat oli lähettänyt paikalle espanjantaitoisen edustajan. Puhujien välissä mikrofoni desinfioitiin kasvoilla olleista maskeista huolimatta. Itse opin jälleen uuden sanan: rokote on espanjaksi vacuna.

Joe Bidenin matkaan lähettämä miljoonan rokotteen lasti matkalla Kolumbian yllä kohti Asunciónia.

Jälleen yksi tietyömaa matkalla Mariscal Estigarribiasta kohti Pozo Coloradoa.

Rio Verde saa alkunsa syvällä Chacon erämaassa ja virtaa länsi-itä-suuntaisesti laskien Concepciónin pohjoispuolella Paraguayjokeen. Ruta Transchaco ylittää tämän talvikaudella ei-niin-vuolaan joen Pozo Coloradon pohjoispuolella.

Kun sitten aamulla 10. heinäkuuta heräsin ja siirryin Hotel La Estancian ravintolaan buffet-aamupalalle, olivat rokotteet lähdössä Asunciónista ympäri maata. Lähtö oli massiivinen mediatapahtuma, jossa rokoterekkojen matkaa seurattiin lennokeilla ja reitin varrella oli toimittajia raportoimassa. Muutamien päivien kuluttua uutisissa valiteltiin laiskaa rokottautumisintoa ja esimerkiksi nuoria houkuteltiin drive-in-rokotuspisteille kovaäänisellä ja letkeällä latinomusiikilla. Toimittajat ottivat tanssiaskelia ja täysissä autoissa nuoret hehkuttivat saamiaan rokotteita lauluin ja taputuksin. Joku lurautti kansallislaulunkin. Rokoteintoa yritettiin lietsoa ainakin Asunciónissa siten, että rokotteen hakemalla sai hakea myös yhden oluen. Totesin, että Suomessa ei kannata potea huonoa omaatuntoa siitä, että kehitysmaille ei riitä rokotteita, sillä kiinnostus on vähäistä.

Minä jätin Hotel La Estancian ja Mariscal Estigarribian taakseni jo seitsemältä aamulla. Edessä olisi 400 kilometrin ajomatka halki koko Chacon. Aioin yrittää kaupunkiin nimeltä Concepción, mutta matka-aikaa en oikein uskaltanut arvioida, koska edessä olevien tieosuuksien kunto oli arvoitus. Googlen mukaan matka kestäisi kuusi tuntia. Aurinko oli nousemassa, kun painelin kaasua Mariscal Estigarribiasta pois päin. Liikenne koostui pääosin kohti Boliviaa suuntaavista bolivialaisista rekoista. Erityisen paljon tiellä kulki Bolivian rekisterissä olevia polttoainerekkoja. Bolivia on Paraguayn tavoin Etelä-Amerikan ainoa sisämaavaltio ja joutuu hoitamaan ulkomaankauppaansa esimerkiksi Argentiinan tai Brasilian satamien kautta. Bolivialaisrekat ovat selvästi tien päällä aamuisin, koska pari päivää sitten Chacoon ajellessani en ollut näitä nähnyt lainkaan.

Maisemaa kauriin kääntöpiirin tuntumassa kulkevan valtatie 5:n varrelta Pozo Coloradon ja Concepciónin välillä.

Eteläinen Chaco on kostean ilmastonsa ansiosta palmumetsikköä.

Villa Choferes del Chacon pikkukylässä 80 kilometrin päässä Mariscal Estigarribiasta täytätin Hyundain tankin täyteen. Paraguayssa on runsaasti huoltoasemia, eikä varautumiseen ole pahemmin tarvetta edes Chacossa. Huoltoasemaketjuja on useita, kuten Barcos & Rodados, Copetrol, Petropar, Petrobras ja niin edelleen. Jokaisella ketjulla on eri polttoainelaaduille omat nimensä, minkä vuoksi autooni tarvittava jonkinlainen premium-diesel, nafta premium, oli Barcos & Rodadosin pumpuilla nimellä ”Super Aditivada 97” ja Copetrolilla ”Nafta Suprema 97”. Tähän sekamelskaan autonvuokraamoni oli antanut matkaan lappusen, jota saatoin näyttää tankkaamaan mennessäni. Ja minähän näytin, välillä hyvällä ja välillä huonommalla menestyksellä. Kokemukseni mukaan Copetrolin tankkaajat ovat välkyimpiä, joten keskitin tankkaukseni heille. Paraguayssa ei tosiaan tarvitse itse liata käsiään tankatessa, vaan sen saa palveluna. Korttimaksu onnistuu kaikkialla ja polttoaine on edullista. Esimerkiksi täällä Villa Choferes del Chacossa litra Suprema-dieseliä maksoi 7 700 guarania (n. 0,97 euroa), joten täällä autoilua kannattaa harrastaa jo ihan autoilun ilosta. Harmittavasti polttoainetta ei voi ottaa kotiinviemiseksi!

Pozo Coloradon risteyskaupungin saavutettuani jätin Ruta Transchacon taakseni ja käännyin liikenneympyrästä kohti itää ja Concepciónia. Valtatie eli ruta 5 seurailee suunnilleen kauriin kääntöpiiriä, eikä Pozo Coloradon ja Concepciónin välillä ole asutusta juuri lainkaan satunnaisia kurjia pikkukyliä lukuun ottamatta. Välimatka kaupunkien välillä on noin 150 kilometriä ja jo pian Pozo Coloradon jälkeen aloin kyseenalaistamaan reittivalintaani. Tiehän muuttui aivan karmivaksi ja sellainen se oli liki koko matkan. Jatkuvia tietyömaita, jatkuvia päällystämättömiä osuuksia, jatkuvia syviä kuoppia. Puolessa välissä pidin puolen tunnin evästauon keskellä erämaata, keskellä mitä kauneinta palmumetsikköä. Liikenne oli hyvin vähäistä, eikä puhelimessa ollut kenttääkään paikoin.

Viimeisiä maisemia Chacon puolelta ennen Paraguayjoen ylitystä.

Pozo Coloradon ja Concepciónin välissä on satunnaisia kyläpahasia.

Perillä Concepciónissa ja Hotel Fénixissä.

Chaco jäi taakse tasan kello 14 ylittäessäni korkeaa ja 1,3 kilometriä pitkää Nanawa-siltaa yli mahtavan Paraguayjoen. Olin saapumassa noin 75 000 asukkaan Concepcióniin, joka on Chacossa vierailemieni kaupunkien tavoin kovin syrjäinen ja hankalasti pääkaupungista saavutettava. Concepcióniinkin on matkattava varta vasten, sillä se ei sijaitse minkään matkan varrella. Pääkaupungista sinne on noin kuuden tunnin ajo joko Pozo Coloradon tai idän kautta kolmos- ja viitosteiden kautta. Jälkimmäinen on ehdottomasti parempi vaihtoehto teiden kunnon takia. Minä saavutin Concepciónin noin seitsemässä tunnissa Mariscal Estigarribiasta. En ollut jälleen varannut etukäteen mitään majapaikkaa, vaan lähinnä katsonut Google Mapsista keskeisellä paikalla sijaitsevia hotellivaihtoehtoja. Eikä Concepciónin hotelleista yksikään ole edes Booking.comissa tai Hotels.comissa. Päätin suunnistaa Hotel Fénixiin, joka näytti kuvissa kivalta ja sinne olisi helppoa ajaa. En edelleenkään ole innostunut esimerkiksi Tripadvisorin käytöstä, joten kaikki tulisi yllätyksenä.

Tankkasin täyteen Concepciónissa asemalla, jonka nimi oli mielenkiintoisesti ”Copetrol Chaco Rape”. Tankkiin hulahti 150 000 guaranin (n. 19 euroa) edestä dieseliä eli kaikkiaan seitsemän tunnin ajo oli maksanut noin 25 euroa. Huoltoasemalta oli enää kilometrin-parin matka hotellille halki erittäin kauniin ja värikkään Concepciónin. Kaupunkia on kehuttu ”pohjoisen helmeksi” ja sellainen se todellakin on. Nyt maisemat näyttivät Chacon-visiitin jälkeen jälleen stereotyyppisen eteläamerikkalaiselta. Rakennukset ovat pääosin vanhoja. Osa enemmän, osa vähemmän rappiolla.

15 eurolla saa Concepciónissakin hyväntasoisen huoneen.

Koristetaulu hotellihuoneeni seinällä sisälsi yllätyksen.

Hotel Fénix on uudempi rakennus ja huoneita kyllä olisi tarjolla. Haasteeksi tuli vain selvittää vastaanottovirkailijalle, että haluaisin majoittua välittömästi, enkä esimerkiksi vasta huomisesta lähtien. Google-kääntäjä auttoi. Hotel Fénixissä on vain muutamia huoneita kahdessa kerroksessa. Sain suuren huoneen alakerrasta ilmastoinnilla, toimivalla wifillä, omalla kylpyhuoneella, jääkaapilla sekä televisiolla, josta näkyivät myös Brasilian kanavat rajan läheisyyden takia. Olipahan virkistävää katsella maskittomia uutisia ja vanhoja brasilialaisia musiikkiohjelmia. Paraguaylaisessa musiikissa kun tuntuivat toistuvan ainoastaan kaksi teemaa: sentimiento ja corazón! Aamupalakin kuuluisi huoneen hintaan, joka oli siis 120 000 guarania (n. 15,2 euroa) yöltä.

Paraguay tunnetaan maailmalla parhaiten ehkä siitä, että se toimi Saksasta paenneiden natsien turvapaikkana toisen maailmansodan jälkeen. Huoneeni seinällä sattui olemaan, asiaan täysin liittymättömästi, jälleen yksi mauton ja mitäänsanomaton koristetaulu, joihin kukaan ei yleensä kiinnitä sen kummempaa huomiota. Minä sattumalta kiinnitin huomiota ja taulussa oli Natsi-Saksan postimerkki Adolf Hitlerin kuvalla varustettuna ja asiaan kuuluvalla leimalla varustettuna. Seuraavana päivänä raportoin asiasta ohimennen hotellin englantia taitavalle brasilialaiselle vastaanottovirkailijalle. Eivät olleet hotellissa huomanneet asiaa, mutta sitten keskustelumme jo siirtyikin muihin asioihin. Taulut varmasti ovat edelleen paikoillaan.

Paraguayjoki soveltuu jokiliikenteelle. Rannalla useita matkustaja-aluksia. Vastarannalla häämöttää taakse jäänyt Chaco.

Concepción näyttää mielestäni eteläamerikkalaiselta kaupungilta. Joskin kuollutta siellä oli.

Lähdin tutustumaan tähän 1700-luvun lopulla perustettuun kaupunkiin, jonka keskusta olisi välittömästi hotellini takana. Ensin kävelin kuitenkin katsomaan valtavaa Paraguayjokea, joka erottaa kaupungin vastarannalla olevasta Chacosta. Tiellä laidunsi kolme hevosta, jotka olivat kovin säikkyjä yrittäessäni ottaa niistä kuvia. Paraguayjoen penkereet ovat korkealla, kuten suurilla joilla useasti. Paraguayjokea pystyy seilaamaan aina Atlantilta ja Buenos Airesista Asunciónin kautta isoillakin aluksilla pitkälle pohjoiseen. Syy tälle on se, että jokea ei ole milloinkaan lähdetty patoamaan esimerkiksi vesivoiman takia. Concepciónista on liikennöintiä pohjoiseen Vallemíin, Fuerte Olimpoon ja jopa Bahía Negraan saakka. Paraguayn vaikeimmin saavutettavaan ja kaukaisimpaan kaupunkiin, Bahía Negraan on täältä kolmen päivän laivamatka. Satamassa oli runsaasti jokilaivoja odottamassa uusia matkoja. Joella sen sijaan kulki ainoastaan pieniä veneitä kuskaamassa ihmisiä ties minne. Vesi on lämmintä, mutta uimaan en tässä uskaltanut. Eikä tällä puolella jokea muitakaan uimareita näkynyt. Ties mitä kaimaaneja ja muita hirvityksiä vedessä piilee. Kaukaisella vastarannalla, Chacon puolella, vedessä oli tosin lapsia leikkimässä. Sieltä myös nousi lukuisia savupatsaita ihmisten kulottaessa kuivaa maata.

Kaupungin katedraali.

Kirkkoon ei ole asiaa ilman alkoholia, käsienpesua ja maskinkäyttöä.

Concepción on nimenomaan keltainen kaupunki.

Osa keskustan kaduista on mukulakivikatuja, osa punaista mutaa.

Olin Concepcióniin saavuttuani havainnut ilman olevan paljon kosteampi kuin kaukana Chacossa edellispäivinä. Lämpötila oli kuitenkin totutusti kolmissakymmenissä. Huomasin myös maaperän värin muuttuneen Paraguayjoen ylitettyäni. Chacossa maaperä on ruskeaa ja harmaata, aivan kuten Suomessakin. Joen itäpuolella maaperä on nyt punaista. Huomionarvoista on sekin, että concepciónilaisten maskinkäyttö on rentoa asunciónilaisiin verrattuna. Täällä ei ole kuumeenmittausta liikkeiden ovilla, eikä käsienpesua ole kukaan vahtimassa. Jos vastaantulija piti maskia leuan alla, niin pidin minäkin. Jos taas vastaantulijalla oli maski nenän alla, minäkin nostin sen sinne saakka. Ettei tule sanomista. Paljon ihmisiä ei Concepciónin iltapäivässä liikkunut, joten pääosin sain kuljeskellä tämän viehättävän kaupungin mukulakivikatuja yksinäni. Suuri keltainen katedraali Plaza Libertadin ääressä oli suljettu ja niin olivat pitkälti muutkin paikat. Ravintolat olivat avoinna ja kävin nauttimassa herkullisen pizzan Amistad-ravintolassa. Muita asiakkaita ei vielä iltapäiväneljältä paikalla ollut.

Heinäkuun puolivälissä Paraguay muuttuu vaaleanpunaiseksi näiden puiden aloittaessa kukintansa.

Talvi ei ole pahinta hyttyskautta Paraguayssa, eikä inisijöistä ollut Chacossa pahemmin haittaa. Ainoastaan Loma Platan Hotel Morassa jouduin kerran myrkyttämään huoneeni ennen nukkumaanmenoa. Concepciónin illassa hyttyset nyt iskivät ollessani katsomassa auringonlaskua Paraguayjoen penkereillä. Oli parempi palata takaisin hotellille suunnittelemaan seuraavaa päivää. Sen jo tiesin, että kaksi yötä Concepciónissa viipyisin.

Pölyinen erämaakaupunki Mariscal Estigarribia

9.7.2021

Aamupalan päätteeksi maksoin majoitukseni ja päätin vielä ennen Loma Platan mennoniittakaupungista poistumistani vierailla Osterwickin kirkolla, joka on Etelä-Amerikan ensimmäinen mennoniittakirkko. Se sijaitsee Osterwickin kylässä noin yhdeksän kilometrin päässä Loma Platan keskustasta kohti länttä. Tälläkin kertaa tiet olivat hiekkateitä ja erityisen pöllyäviä sellaisia. Osterwick on uinuva pikkukylä, jonka naapurikyliä ovat Reinland ja Hochfeld. Tällä seudulla matkaillessani mietin monesti, että olisiko minun oikeasti vain kuulunut mennä Saksaan lomalleni, kun olin niin innoissani tästä saksankielisestä maailmasta täällä toisella puolella maailmaa. Itse Osterwickin kirkko on vuodelta 1932. Kirkon vieressä on isokokoinen seurakuntakeskus ja takana pieni mennoniittahautausmaa. Kirkko on aktiivisessa käytössä ainakin hoidetusta parkkipaikasta päätellen. Täällä ei ole invaruutuja, vaan lähinnä kirkkoa on muutamia paikkoja vanhemmalle väelle, Für Ältere Leute. Nyt paikalla oli vain yksi nainen, joka puuhasteli seurakuntakeskuksen pihamaalla. Tervehdin häntä saksaksi, mutta en minä pukeutumiseni vuoksi tainnut hänelle mennoniitasta mennä. Shortseja kun täkäläinen väki ei käytä!

Osterwickin kirkko on Etelä-Amerikan ensimmäinen mennoniittakirkko.

Valtatie 9 eli Ruta Transchaco matkalla Mariscal Estigarribiaan.

Loma Platasta on vajaan kahden tunnin ja reilun sadan kilometrin ajo Mariscal Estigarribiaan, vihoviimeiseen kaupunkiin Paraguayn puolella ennen Boliviaa. Kukaan ei matkusta Paraguayhin vieraillakseen nimenomaan ja varta vasten Mariscal Estigarribiassa, sillä tämä noin tuhannen asukkaan syrjäinen asutus on 520 kilometrin päässä pääkaupungista Asunciónista, eikä siellä varsinaisesti ole liiaksi asti mitään matkailijaa kiinnostavaa. Siellä korkeintaan pysähdytään matkalla Boliviaan tai sieltä tänne. Minä päätin tehdä poikkeuksen, sillä tahdoin nähdä, miten paikallinen latino- ja intiaaniväestö on saanut kuivan ja karun pensaikon kukoistamaan ilman mennoniittoja. Vai onko saanut lainkaan!

Päästyäni takaisin valtatielle 9 eli Ruta Transchacolle, muuttui tie miltei välittömästi surkeaksi. Päällyste oli riivitty osittain irti ensimmäisten, ehkä 20 kilometrin matkalta. Matkanteko oli hidasta, mutta eipä tiellä juuri liikennettäkään ollut. Onneksi päällyste palasi lopulta, mutta siltikin tiellä tuli ajaa kieli keskellä suuta suurten kuoppien takia. Täällä hajottaa autonsa hyvin helposti. Maisema muuttui vähitellen entistä kuivemmaksi ja kuivan pensaikon seassa oli siellä täällä isoja kaktuksia. Maastopalo olisi levinnyt näissä maisemissa hyvin helposti.

Perillä.

Valkokapokkipuita on kaikkialla myös Marisval Estigarribiassa. Kuvan yksilö kasvaa kaupungin varuskunta-alueella lähellä lentoasemaa.

Tuhannen asukkaan pikkukaupungiksi Mariscal Estigarribia on poikkeuksellisen pitkä. Intiaanien asumuksia on keskustan laitamilla muutaman kilometrin matkalla ennen varsinaista keskustaa. Itse keskusta sijaitsee Ruta Transchacon itäpuolella, kun taas lännen puolella on suuria sotilasalueita. Alue on strategisesti tärkeä ja Mariscal Estigarribia on ehdottomasti rajakaupunki siitäkin huolimatta, että Bolivian vastaiselle rajanylityspaikalle Hito II:een on 254 kilometrin ja neljän tunnin ajomatka. Argentiinan raja Pozo Hondossa taas on 224 kilometrin matkan päässä. Mutta koska rajojen ja Mariscal Estigarribian välissä ei käytännössä ole mitään, rajamuodollisuudet tapahtuvat jo täällä eli länsimaisen turistin on hankittava leima passiin Mariscal Estigarribiassa. Asiahan olisi suunnilleen sama, jos tahtoisin ylittää rajan Torniossa, niin rajamuodollisuudet olisivat Sodankylässä. Tai jos tahtoisin Venäjälle Vaalimaan kautta, olisi minun vilautettava passia Jyväskylässä.

Mariscal Estigarribiassa on kaksi tai kolme majoitusvaihtoehtoa, joista kätevin sijainti on uruguaylaisomisteisella La Estancia -hotellilla. Se sijaitsee kaupungin ”sykkeessä” vastapäätä tuota sotilasaluetta ja onpa hotellin edessä myös pieni lampi. Koska tein nyt paluuta espanjankieliseen maailmaan, olin opetellut kysymään espanjaksi vapaata huonetta. Huoneita oli ja sellaisen sain hintaan 140 000 guarania (17,77 euroa). Ja jälleen kortti kelpasi. La Estancian omistajarouva oli hieman nyrpeä, ehkä siksi etten puhunut espanjaa. Käsi kantositeessä hääräillyt omistajaherra hääräsi hotellilla niin ikään ja oli itse ystävällisyys. Hän viljeli sinne tänne osaamiaan englannin sanoja ja kiusasi niillä myös rouvaansa. La Estancia on täysin remontoitu joitain vuosia sitten ja kaikki on edelleen hyvässä kunnossa. Huone on pieni, mutta silti siellä on suuri sänky, pöytä, televisio ja oma kylpyhuone. Vessan istuinosa oli pehmustettu, enkä yhtäkkiä muista moiseen aiemmin törmänneeni.

Hotel La Estancia ja vuokra-Hyundaini.

Mariscal Estigarribiassa on kaksi nähtävyyttä, vanha katedraali ja lentoasema, jotka kumpikin sijaitsevat kätevästi varuskunta-alueen aitojen sisäpuolella. Varuskunta-alueella toimii myös Hotel Aeropuerto, joka mainostaa itseään kyltein kaupunkiin saavuttaessa. Siitä päättelin hotellin ottavan siviilejäkin asiakkaikseen ja siitä taas päättelin, että sotilasalueelle täytyy olla pääsy tavalliselle turistillekin. Kävelin hotelliltani Ruta Transchacon vastapuolelle, jossa oli portti tuolle varuskunta-alueelle ja sotilaita tarkastamassa alueelle pyrkivien henkilöllisyyspapereita. Olin opetellut lisää espanjaa Google-kääntäjän avulla ja nyt seisoin varjossa istuvien paraguaylaissotilaiden edessä passeineni ja maski tarkasti kasvoilla. Mariscal Estigarribia on niin kaukana koronaviruksesta kuin Paraguayssa vain pääsee, mutta silti ihmiset pitivät maskia poikkeuksellisen tunnollisesti jopa ulkona reilun 30 asteen lämpötilassa. Aivan järjetöntä ja täyttä tuskaa. Asiani oli näillä puheilla selvä, sisään vain ja sain ohjeet katedraalinkin löytämiseksi. Lentoasemalle en tietenkään voisi mennä, mutta katselu ulkopuolelta olisi sallittua.

Mariscal Estigarribian sotilastukikohta, varuskunta tai mikä ikinä onkaan, on selvästi edelleen käytössä, mutta paikoin aika pahaan kuntoon päässyt. Alueella on esteratoja, upseerikerho ja myös siviilien asumuksia. Tai ehkä sotilaat perheineen asuvat alueella. Ensimmäisenä vastassa oli marsalkka José Félix Estigarribian muistomerkki. Tuo vuosien 1932–1935 Chacon sodassa Paraguayn joukkoja Boliviaa vastaan johtanut sotapäällikkö ja sittemmin Paraguayn presidenttinäkin lyhyesti toiminut mies on antanut nimensä tälle pikkukaupungille. Suomeksi nimi olisi ”Marsalkka Estigarribia”. Varuskunta-alueen katedraali (la antigua catedral) on jyhkeä punatiilinen ilmestys, joka on omistettu Chacon sodan sankareille ja otettu käyttöön vuonna 1956. Kirkon seinässä olevan laatan mukaan avajaisseremoniassa läsnä on ollut Paraguayn brutaali saksalaistaustainen diktaattori Alfredo Stroessner.

Mariscal Estigarribian vanha katedraali on 1950-luvulta ja seisoo lukittuna keskellä varuskunta-aluetta.

Salamyhkäisen Dr. Luis María Argañan kansainvälisen lentoaseman portti.

Toinen, tunnetumpi ”nähtävyys” on Yhdysvaltain rakentama ja vuonna 1988 valmistunut Dr. Luis María Argañan kansainvälinen lentoasema noin kilometrin päässä katedraalista, niin ikään varuskunta-alueella. Lentoaseman kiitotie on 3 500-metrisenä Paraguayn pisin (jopa Asunciónin kiitotie on lyhyempi), mikä on hieman outoa siitä syystä, että lentoasemalta ei ole reittilentoja kotimaan kohteisiin, eikä varsinkaan kansainvälisiin kohteisiin! Lisäksi tulee muistaa sekin fakta, että Mariscal Estigarribiassa on edelleen vain tuhat asukasta. Lentoasemalla on valtavat hangaarit, lennonjohtotorni, tutkajärjestelmä sekä ympäröivässä varuskunnassa tilaa 16 000 sotilaalle. Siitä huolimatta lentoasema kumisee tyhjänpanttina, ainakin virallisesti. Yhdysvallat yritti tuoda tänne vuoden 2005 loppuun mennessä noin tuhat sotilasta, mutta paikalliset torppasivat suunnitelman. Lentoaseman portille päästyäni otin avoimesti kuvia portista, eikä vahtikopissa istunutta puhelintaan räplännyttä nuorta sotilasta kiinnostaneet puuhani. Kun siirryin aivan lentoaseman aidan viereen, tuli paikalle partioiva sotilas, jolta kysyin saisinko ottaa kiitotiestä kuvan. Ystävällinen sotilas kertoi, että katsoa saisin, mutta kuvaaminen ei ollut sallittua. Lentoasemaa käytetään kai vain sotilaslentoihin tai kun joku merkkihenkilö haluaa paikkakunnalle, eikä jaksa istua autossa Asunciónista saakka. Lentoaseman tunnetuin vieras on ehdottomasti paavi Johannes Paavali II, joka tapasi Chacon intiaaneja kiitotiellä vuonna 1988. Se oli suuri tapaus jo koko maankin historiassa.

Kello oli vasta ylittänyt puolenpäivän ja olin nähnyt kaupungin tärkeimmät nähtävyydet. Siirryin La Estanciaan lounaalle. Valitsin päivän annoksen, joka osoittautui lautaselliseksi riisiä ja kahdeksi possunpihviksi. Salaattia ei lautasella ollut, koska sellaista ei Paraguayssa harrasteta. Hinta aterialle oli vaivaiset 20 000 guarania (n. 2,5 euroa). Ruoan päätteeksi oli hyvä lähteä kiertelemään Mariscal Estigarribian hiekkaisille kaduille ja kujille. Kaupunki vietti siestaa, joten ketään ei näkynyt missään. Kaupunki on Filadelfian ja Loma Platan vastakohta: latinot ja intiaanit eivät ole onnistuneet luomaan omaa ihanneyhteiskuntaansa mennoniittojen tavoin. Kadut ja talot ovat kuin mistäkin kolmannen maailman maasta. Köyhää ja kurjaa minne meninkin, mutta silti niin upeaa ja fantastista. Tämä oli hyvää korviketta sille, että en ollut edelleenkään päätynyt takaisin Saharaan.

Mariscal Estigarribian keskustan bulevardeja.

Täälläkin keskustan kadut ovat päällystämättömiä.

La Estancian näkemys hampurilaisesta.

Illalla menin kauppaan, jonka valikoima oli monin verroin suppeampi kuin parin tunnin päässä Filadelfiassa. Ostin vettä, mehua ja makkarapaketin hätävaraksi. Seuraavana päivänä edessä olisi pitkä ajomatka halki asumattomien seutujen aina Concepcióniin saakka. Illalla tilasin hotellin ravintolassa hamburguesan. Paraguaylainen näkemys hampurilaisesta on erilainen, mihin Suomessa olemme tottuneet. Se käsitti kaksi leivitettyä ja sen jälkeen uppopaistettua naudanpihviä (ei mitään jauhelihapihvejä) sekä kolme sämpylää. Hampurilainen tuli rakentaa itse. Pöydälle kannettiin myös pullo majoneesia ja ketsuppia. Salaattia ei hamburguesaan kuulunut, koska olinhan edelleen Paraguayssa. Mutta kuka on keksinyt leivittää pihvin ja sen jälkeen uppopaistaa sen! Myöhemmin opin, että tällainen pihvi on Paraguayn yleisin ruokalaji ja nimeltään milanesa. Sämpylään yhdistettynä milanesasta tuli hamburguesa.

Filadelfian mennoniittakaupunki ja suolajärven yllätyskaimaanit

8.7.2021

Olin jo edellisiltana tehnyt huomion, että nämä saksankieliset mennoniitat täällä Loma Platassa ja Hotel Morassa eivät todellakaan käytä maskeja. Myöskään Hotel Moran intiaanitaustainen palvelusväki ei maskeja näyttänyt käyttävän. Hotellin asiakkaina oli pääosin valtaväestöä, jotka maskia nyt kuitenkin käyttivät. Ehkä syynä maskinkäytölle oli sekin, että aamiaishuoneessa oli paljon sotilaita aamupalalla. Kai majoittuivat Chacon-komennuksensa aikana Hotel Morassa. Minäkin löysin itseni siis hotellin aamupalabuffetista, sillä 15 euron huonehintaan sisältyi aamupala, kuten Paraguayssa tuntui olevan tapana.

Aamupala on fantastinen: erilaisia leipiä, keitettyjä munia, papaijaa, banaania, kinkkuja, juustoja, erilaisia itsetehtyjä mehuja, iso valikoima makeita jälkiruokia ja tietenkin paikkakunnan ylpeyden, Trébol-meijerin jogurtteja. Trébol ruokkii tunnetuilla maitotuotteillaan koko Paraguayta siitäkin huolimatta, että pääosin asiakkaat ovat satojen kilometrien päässä Chacon ulkopuolella. Itse tykästyin Trébolin vaniljajogurttiin, vaikka paraguaylaiset jogurtit ovatkin lähes poikkeuksetta hyvin juoksevaa lajia. Vanhemmat mennoniittanaiset touhusivat keittiössä ja kantoivat koko ajan täydennystä runsaaseen buffetiin. Missään vaiheessa ruoka ei päässyt loppumaan. Olin eteläamerikkalaisessa hotellissa, jonka henkilökunta siivoojia lukuun ottamatta näytti saksalaisilta ja puhui saksaa asiakkaiden ollessa tummapiirteisiä latinoja. Erikoista, hyvin erikoista!

Tietyö matkalla Loma Platasta Filadelfiaan. Miehet eivät olleet töissä.

Paraguayn Chacon ensimmäinen veturi on vuodelta 1889 ja se on esillä Filadelfian ”pioneeripuistossa” Parque Ruedas Pionerasissa kaupungin laidalla.

Mennoniitat ovat tuoneet valon intiaaneille! Esitteessä kuvattuna avattu raamattu Chacon kartalla sekä ote efesolaiskirjeestä (3:6): ”…että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta…”

Chacon mennoniittojen historia on hyvin monimutkainen, sillä tänne on todella tultu monen mutkan kautta. Alun perin tämä hollantilaisen uskonpuhdistaja Menno Simonsin perustama protestanttinen uskontokunta syntyi 1500-luvulla. Chacon mennoniittojen matka alkoi Hollannista vuonna 1530 ja viisi vuotta sen jälkeen siirryttiin Preussiin, josta edelleen Katariina Suuren houkuttelemana Venäjälle vuonna 1789. Bolševikkivallankumouksen takia uskonnonvapaus menetettiin yksityisomistuksen tavoin ja mennoniittoja pakeni Kanadaan. Sieltä lopulta osa päätyi Paraguayn Chacoon sinne lähetetyn tiedustelujoukkion houkuttelemana. Paraguaylla oli tarve saada väestöä, sillä vuosina 1864—1870 käydyn kolmoisliiton sodan seurauksena maa oli menettänyt muun muassa 90 prosenttia miespuolisesta väestöstään!

Loma Plata perustettiin vuonna 1927, minne ihmiset tulivat Kanadasta. Naapurikaupunki Filadelfia syntyi vuonna 1930 ja sinne mennoniittoja tuli enemmän suoraan Venäjältä. Kolmas mennoniittakaupunki Neuland perustettiin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Mennoniitat ostivat itselleen alueen keskeltä syrjäistä ja vihamielistä luontoa, jota oli vaikea viljellä, mutta kuten juutalaiset Israelissa, myös Chacon saksankieliset mennoniitat ovat luoneet edistyksellisen yhteiskunnan olosuhteista huolimatta. Hiekkateitä lukuun ottamatta olisin helposti voinut kuvitella olevani Euroopassa, sillä täällä kaikki oli mietitty loppuun asti. Oli siistiä ja järjestyksellistä. Kuulin, että nykyisin nämä mennoniittakaupungit houkuttelevat sekä Chacon intiaaneja että Paraguayn latinoväestöä parempien työmahdollisuuksien ja palkan takia. Kuitenkin nämä tulijat pysyvät aina ”kakkosluokan kansalaisina” mennoniittojen pitäessä ohjakset tiukasti käsissään. Ilmeisesti meininki on hieman samankaltaista kuin jossain pienessä suomenruotsalaisessa kunnassa rannikolla, eikä sisään ole ihan helppoa päästä. Nykyisin Chacossa asustaa noin 17 000 mennoniittaa ja kaikki osaavat saksan ohella myös ainakin espanjaa. Pelkällä saksallakin kuitenkin pärjää mainiosti, kuten minulla oli tarkoituksena.

Avenida Hindenburg on leveä bulevardi, jonka varrella sähköjohdotkin ovat järjestyksessä, mikä on poikkeuksellista Paraguayssa.

Avenida Hindenburgilta erkaneva sivukatu Filadelfiassa.

Fernheim-osuuskunnan ostoskeskuksen parkkipaikka on autio siestan aikaan.

Oma majapaikkani sijaitsi Loma Platassa, jota kuvaillaan kolmesta mennoniittayhteisöstä kaikkein saksalaisimmaksi, sillä muun väestön osuus on pieni. Ehkä siksi täällä ne kadutkin ovat strasseja, eivätkä calleja! Erityisen kaunis Loma Plata ei ole, vaikka tiettyä viehätystä näissä hiekkaisissa ja leveissä strasseissa kieltämättä on. Ilmeisesti ainoastaan etelästä, Ruta Transchacolta, johtava tikkusuora tie on päällystetty ja se johtaa halki kaupungin keskustan päättyen jossain pikkuisen lentoaseman luona. Aamupalan jälkeen otin suunnaksi naapurikaupunki Filadelfian, jonne näytti johtavan 20 kilometriä pitkä tie. Tie oli tietenkin hiekkatie ja jo tuttuun Chaco-tyyliin yhtä suurta tietyömaata. ”Hombres trabajando” -kylttejä oli tiuhaan, mutta oikeasti miehet eivät olleet töissä kuin parissa paikassa tien varrella. Paraguayssa tietyömailla on liki pelkästään miehiä, mutta kerran Asunciónin laidalla näin kyltin ”Hombres y mujeres trabajando”, mistä tietää, että myös vähintään yksi nainenkin on työmaalla töitä paiskimassa. Kerran näin myös kyltin, jossa seisoi ”Personas trabajando”.

Saavutin Filadelfian puolessa tunnissa ja myös täällä vastassa oli kehittynyt ja moderni pikkukaupunki, jonka hiekkaisilla kaduilla en ehkä haluaisi ajaa kesällä, kun täällä sataa. Ainoastaan pääkatu, Saksan valtakunnanpresidentti Paul von Hindenburgin mukaan nimetty Avenida Hindenburg, on saanut päällysteen ja senkin vasta vuonna 2009. Nimellä Filadelfiaa johtava Fernheim-osuuskunta (Cooperativa Fernheim) tahtoo muistaa presidenttiä Venäjältä tulleiden pakolaisten lämpimästä vastaanotosta. Fernheim on organisaatio, eräänlainen taloudellinen moottori, joka pyörittää 5 000 mennoniitan Filadelfiaa, ympäröiviä 26 pientä kylää ja 300 maatilaa. Fernheimilla on teollista toimintaa, maataloutta, supermarket, apteekki, hotelli, pankki ja ties mitä. Näistä toiminnoista se saa rahaa tämän ”siirtokunnan” (”Colonia Fernheim) pyörittämiseen. Kyseessä on siis eräänlainen S-ryhmä.

”Rukoile ja tee työtä”.

Koloniehaus seisoo Avenida Hindenburgin varrella.

Koloniehausin esineistöön kuuluu venäläinen karvareuhka, sillä mennoniitat pakenivat Venäjän vainoja tänne Chacoon.

Ajoin auton Supermercado Fernheimin parkkipaikalle ja tunsin jälleen olevani Euroopassa. Mutta kielestä huolimatta en tuntenut olevani Saksassa, sillä täällä (ja Paraguayssa ylipäätäänkin) käy kortti kaikkialla! Supermercadon lisäksi tässä suuressa punatiilirakennuksessa on ainakin ravintola ja postitoimisto, jonne menin lähettämään Asunciónista ostamani postikortit. Paraguayn postilaitos on siitä verraton laitos, että ilmeisesti vaaditaan tuuria, että postitoimistoista saa postimerkkejä. Filadelfian postia pyörittää samainen Fernheim, joten postimerkkejä ehdottomasti löytyi. Postikortti Suomeen vaati 20 000 guaranin (n. 2,5 euroa) arvosta postimerkkejä ja postikortti saapui Suomeen 3,5 viikossa.

Loma Plataa hieman pienempi Filadelfia taitaa olla Chacon mennoniittakeskittymän pääpaikka ja sieltä löytyy laadukas keskittymä museoita. Ensimmäisenä astuin sisään kaksikerroksiseen Koloniehausiin, joka on Filadelfian vanhimpia rakennuksia ja siinä toimii paikallinen kotiseutumuseo, Heimatmuseum. Paikalla päivysti vanhempi mennoniittaherra, joka kovasti ihmetteli suomalaista kävijää heidän museossaan, kun on tämä korona-aikakin. Ehkä museossa vierailee paljon latinoja, minkä vuoksi mies käytti jopa maskia. Toki se ei oikein pysynyt edes nenän alla, vaan laski toistuvasti leuan alle hänen selittäessä innokkaasti saksaksi paikkakunnan historiaa. Filadelfiassa asuu kuulemma paljon myös intiaaneja, jotka ovat tulleet tänne paremman elämän toivossa ja parhaansa mukaan omaksuvat saksankielisten kulttuuria. Kouluissa nimittäin opetetaan Paraguayn toisen virallisen kielen, espanjan, ohella myös saksaa. Se toinen virallinen kieli on guarani. Mies kertoili, että hänellä on Saksan passi, mutta ei ole ikinä Saksassa käynytkään. Paraguay on hänen kotimaansa, mutta Saksan passilla maailma on paremmin avoinna. Vaimollaan olisi kuulemma mahdollisuus saada Kanadan passi, vaikkei tämäkään ole siellä koskaan asunut. Kiertelin mielenkiintoista ja hyvinhoidettua museota pitkään tutustuen mm. Venäjältä paenneiden mennoniittojen tavaroihin ja vanhoihin valokuviin siirtokunnan vaiheista ja lopuksi jätin 50 000 guarania (n. 6,3 euroa) tippikassaan, mikä on opaskirjani mukaan maksimisumma, jonka voi tässä maassa museossa jättää. Paraguayn museot kun ovat pääosin ilmaisia ja niin on myös Koloniehaus. Museo on avoinna aamulla 7.00—11.30 ja uudelleen iltapäivällä siestan jälkeen.

Muurahaiskarhu (mustat eläimet) kuuluu Paraguayn luontoon. Etualan suurehko ruskea eläin on kauluspekari.

Chacon laajat lakeudet ovat hyvää seutua kasvattaa karjaa. Tässä lehmiä Neuhofissa matkalla Laguna Capitániin.

Herra johdatti minut seuraavaksi viereiseen eläinmuseoon ja matkalla osoitti portin päällä olevaa kommunistitähteä ja totesi Hitlerin olleen paha, mutta että Stalin se vasta kamala olikin! Vähän hassua, että paikalliset mennoniitat ovat kuitenkin virittäneet moisen tähden näkyvälle paikalle museoalueellaan. Myöhemmin luin, että tuo portti, ”Das Rote Tor”, esittää porttia Liettuan ja Venäjän rajalla 1920-luvun lopulla, jolloin Neuvosto-Venäjältä oli paettava vapauteen. Eläinmuseo, Jakob Unger Museum, esittelee Chacon alueen runsasta eläimistöä täytettyjen eläinten ja vaikkapa niiden kallojen muodossa. Täällä ovat esillä niin papukaijat, pelikaanit, muurahaiskarhut, tapiirit kuin vaikkapa se jaguaarikin. Eläinmuseon takana on kasvimuseo, jossa opin kaiken Chacon kasvillisuudesta. Seuraavaksi siirryin museoon, joka esitteli seudun intiaanien historiaa ja nykypäivää sekä heidän kanssakäymistään mennoniittojen kanssa. Viimeisessä museossa kerrottiin mennoniittauskonnon historia. Museokompleksissa toimii Filadelfian ja koko Chacon alueen matkailuinfo, jonka työntekijä osaa todistettavasti myös hyvää englantia. Mutta koska englantia tarvitsee vain harvoin, mielelläni annoin hänen puhua minulle saksaa. Sain mukaani nivaskan Paraguayn matkailutoimiston tekemiä englanninkielisiä brosyyrejä ja vinkkejä, minne mennä Chacossa. Alun perin en nimittäin aikonut tutustua koko mennoniittayhteisöön, vaan painella ohitse aina Fuerte Olimpoon saakka, Brasilian rajalle pohjoiseen Chacoon. Edellispäivänä Loma Plataan päästyäni, olin lähes haudannut nuo haaveet, koska saksan kieli keskellä Paraguayta kiehtoi yhtäkkiä enemmän. Filadelfian matkailuinfo vahvisti päätöksen toteamalla, että Fuerte Olimpon saavuttamiseksi pitäisi oikeastaan olla nelivetoauto, sillä tietä ei ole päällystetty, eikä se kovin hyvässä kunnossakaan ole. Toisaalta näin kuivalla kaudella pikkuautollakin ehkä voisi selviytyä perille saakka. Infossa kysellessä paikalla kävi mennoniittoja kyselemässä rokotuspaikan sijaintia ja kävi ilmi, että samassa rakennuksessa annettiin parhaillaan koronarokotteita filadelfialaisille. Museot ja turisti-info menivät kiinni tismalleen kello 11.30, kuten saksankielisessä yhteisössä voisi olettaakin. Koloniehausin vanhempi herrasmies starttasi skootterinsa tasan 11.30 ja poistui kotiinsa lounaalle.

Minä siirryin lounaalle Supermercado Fernheimin lounasravintolaan, jossa buffet notkui erilaisista ruoista. Ruoka-annoksen paino määräsi hinnan tässä ravintolassa, mutta ulkomaalaisella kortilla maksaminen oli mahdollista vain passia näyttämällä (ei kuitenkaan koronapassia). Onneksi passi sattui olemaan repussa ja näin vingutin Visaa 35 400 guaranin (4,52 euroa) edestä. Iso kasa ruokaa ja vesipullo pilkkahintaan.

Valkokapokkipuu on tuttu näky Chacon pohjoisosissa.

Valkokapokkipuun runko kukkii heinäkuussa.

Ensimmäinen suolajärvi matkalla Laguna Capitániin.

Puoliltapäivin Filadelfia oli hiljentynyt tyystin, sillä olihan lämpötila noin +35° C:ssa. Kesällä (eli Suomen talvella) korkeisiin lämpötiloihin yhdistyisi vielä kova kosteus. Kävelin Avenida Hindenburgin päästä päähän ja ihastuin näihin karuihin maisemiin. Hiekka pöllähteli silloin tällöin tuulenpuuskan sattuessa paikalle. Muuten oli rauhallista. Kävellessäni päätin seuraavana päivänä ajella vielä syvemmälle Chacon sydämeen, Mariscal Estigarribiaan, katsomaan, millaiselta näyttää latinojen luoma erämaakaupunki. Eroaisiko se jotenkin mennoniittojen luomasta ihanneyhteiskunnasta.

Se olisi vasta seuraavana päivänä ja seuraavaksi päätin lähteä katsastamaan muutamat suolajärvet (lagunas saladas), joita on seudulla useita. Kuuluisin ja suurin sijaitsee Campo Maríassa noin 60 kilometrin päässä Loma Platasta. Paikan saavuttamiseen vaaditaan kuulemma neliveto, joten valitsin omaksi suolajärvikohteekseni läheisessä Hoffnungsaussa sijaitsevan Laguna Capitánin. Sinne on noin tunnin ajo Filadelfiasta ja puolet lyhyempi Loma Platasta. Laguna Capitán on hyvin viitoitettu, mikä on poikkeuksellista kehitysmaissa. Paikannimet, kuten Neuhof, näiden tikkusuorien pöllyävien hiekkateiden varrella kuitenkin palauttavat muistiin sen tosiasian, että ollaan Paraguayn kehittyneimmässä osassa. Loma Platan ja Filadelfian laitamien pikkukylät Neuhof ja Hoffnungsau ovat hyviä esimerkkejä siitä, miltä maaseudulla näyttää: pelloilla on joko viljelyksiä tai sitten niillä laiduntaa suuria karjalaumoja. Pysähdyin ottamaan kuvia yhdestä lehmälaumasta ja pian sain pysäyttää ottamaan kuvia tämän seudun tyypillisimmästä puusta: valkokapokkipuusta (latinaksi Ceiba insignis, guaraniksi samu’u, saksaksi Flaschenbaum). Varmaan saksankielinen nimi ”pullopuu” kuvaa tätä kookasta puuta parhaiten, koska sen piikikäs ja paksu runko on alaosastaan pulleampi ja puu muistuttaa näin ollen pulloa. Jotain samaa ulkonäössä on myös apinanleipäpuiden kanssa. En toki nähnyt valkokapokkipuuta nyt ensikertaa, vaan niitä oli vilissyt tien varsilla jo eilen pohjoiseen ajellessani jostain kauriin kääntöpiiriltä lähtien. Tietyömaillakin valkokapokkipuut näytettiin säästettävän, kun taas muut puut pantiin maan tasalle.

Laguna Capitán on pieni ja helposti saavutettava suolajärvi.

Laguna Capitánin laitamia.

Jo ennen Laguna Capitánin saavuttamista tien molemmin puolin oli erikokoisia suolajärviä, joiden vedenpinta oli melko matalalla laajoista valkoisista ranta-alueista päätellen. Liian suolaista vesi ei kai sitten ole, kun siinä linnut viihtyvät. Olin tullut Laguna Capitániin flamingoja katsomaan, joita täällä kerrottiin olevan erityisesti toukokuusta elokuuhun. Eli talvella. Matka tyssäsi Laguna Capitánin suljettuun porttiin, jonka yli en kehdannut lähteä kiipeämään. Sen sijaan päätin kävellä halki rantapusikon ja saavuttaa laguunin rannan kiertotietä pitkin. Kauempana flamingoja ehkä olikin, mutta niin kaukana, etten ole ihan varma. Mietin jo patikoivani rantoja pitkin lähemmäs lintuja, mutta totesin kasvillisuuden olevan liian hankalaa. Se oli päivän paras päätös, sillä palattuani autolle, lähellä suolajärven rannalta veteen molskahti jotain valtavaa. Ensimmäisenä mieleen tuli kaimaani, mutta samalla mietin, mahtavatko kaimaanit pitää suolajärvistä.

Kilometrin päässä Laguna Capitánista takaisinpäin, eräässä pienemmässä suolajärvessä kaimaanin pää sitten pilkisti vedestä. Kyseessä on ilmeisesti jacarenkaimaani. Hyppäsin autosta ja yhtäkkiä metrin päässä minusta (ja tienpenkasta) köllötteli pieni, ehkä vajaan metrinmittainen kaimaaninpoikanen. Sekä isompi kaimaani kauempana, että vauvakaimaani, eivät hievahtaneetkaan, vaikka Hyundaini hurisi käynnissä vieressä ja minä kuljeksin innostuneesti eläimiä ihastelemassa. Kaimaanit elävät ison nautalauman naapurina. Yhteiselo soljunee rauhaisasti lehmän ollessa aivan liian suuri saalis kaimaanille. Nämä Chacon suolajärvet ovat peruja 60 miljoonan vuoden takaa, jolloin tämä osa maapallosta oli merta. Liekkö kaimaanitkin sitten peruja noilta ajoilta. Tiedän ainakin, että Mauritanian Tagantin alueen tietyissä pienissä aavikkolammikoissa asustaa pieni niilinkrokotiilipopulaatio, jotka ovat sinnitelleet siellä Saharan kuivahtamisesta lähtien. Ehkä tuhansia vuosia.

Villi ja vapaa Chacon kaimaani Laguna Capitánin liepeillä.

Pikkuinen kaimaaninpoikanen oli köllöttelemässä vain metrin päässä minusta.

Palailin vähitellen takaisin Loma Plataan, mutta ennen hotellille menoa halusin pistäytyä paikallisessa supermarketissa. Kun Filadelfiaa ja sen ympäröiviä kyliä hallinnoi Fernheim-osuuskunta, on Loma Platan seudun osuuskunta nimeltään Cooperativa Chortitzer. Menin tietenkin paikalliseen osuuskauppaan, joka oli kuin mikä tahansa suomalainen Prisma. Valikoima on huomattavasti parempi ja laajempi kuin niissä supermarketeissa, missä kävin Paraguayn tasavallan pääkaupungissa! Kassoilla työskenteli rintarinnan vaaleita mennoniittatyttöjä ja tummia latinoja. Huomioitavaa on se, että kauppaan mennessä jopa mennoniitat ovat pakotettuja pukemaan maskin kasvojensa peitoksi. Maski viritetään naamalle vasta viimetipassa ja poistetaan välittömästi ja mielellään suurieleisesti, kunhan kaupan ovesta päästään ulos.

Vuokra-autolla halki Chacon palmuerämaan

7.7.2021

Makeiden ja hyvin pitkien yöunien jälkeen heräsin oikealla aikavyöhykkeellä. Surffailin televisiotarjontaa ja huvituin siitä tosiasiasta, että uutisankkureilla ja meteorologeilla oli maskit kasvoillaan suoria lähetyksiä tehdessään. Koronavirus oli täälläkin merkittävin uutisaihe ja ruudun alalaidassa rullasivat ajankohtaiset koronaluvut. Keskiviikkona 7. heinäkuuta uusia koronavirustartuntoja oli maassa 1 141 kappaletta. Kuolemia oli 101. Minua kiinnosti nähdä, millaista koronavirukseen suhtautuminen on Paraguayn pääkaupungin ulkopuolella. Ja vielä enemmän minua kiinnosti nähdä, miltä Asunciónin ulkopuolella näyttää. Olin tulossa vielä matkani päätteeksi takaisin pääkaupunkiin.

Ennen Hotel Guaranista lähtöä päätin vaihtaa rahaa, joka on, kuten todettua, helpointa kadulla. Rahanvaihtajat parveilevat satojen metrien matkalla erään Asunciónin pääkadun Palman varrella ja heidät tunnistaa siitä, että he lausuvat taikasanan ”cambio” eli ”rahanvaihto” kaikille ohikulkijoille. Etenkin ulkomaalaisennäköisille, kuten minulle. Suurin rahanvaihtajakeskittymä on kokemukseni mukaan Palmalla alkaen Chile-kadun risteyksestä ja päättyen 14 de Mayo -kadun risteykseen. Olin rahatukkoni kanssa liikkeellä jo hieman ennen kahdeksaa aamulla ja niin olivat rahanvaihtajamiehetkin. Ystävällinen Ángel Pérez Carrera lupasi yhdestä eurosta 7 900 guarania eli siis vaihtamastani 200 eurosta kokonaiset 1 580 000 guarania. Hän laski setelit minulle selkeästi, koska huomasi, etten oikein ymmärrä näin suuria summia, enkä oikein mitään muutakaan. Espanjantaitoni esimerkiksi oli edelleen vaatimattomalla tasolla ja tilanteessa suustani tuli tahattomasti lähinnä ranskaa. Lopuksi Ángel kehotti minua vielä itsekin laskemaan saamani rahanipun ja antoi lähtiessään käyntikorttinsa. Hänet kuulemma löytää täältä päivittäin ja olisin tervetullut vaihtamaan lisää milloin tahansa. Minusta oli tullut pitkästä aikaa miljonääri! Ehkä edelliskerran olin miljonääri vuonna 2015 Guineassa, jossa raha oli yhtä arvotonta.

Aamutelkkarissa haastattelussa ”etelän seksisymboli”.

Kirjauduin ulos hotellista 1,5 miljoonaa taskuissani ja otin kadulta taksin lentoasemalle, josta olin edellispäivänä tullut. Taksikuski käytti kahta maskia päällekkäin ja tarjosi minulle käsidesiäkin. Matka lentoasemalle maksoi mittari päällä 75 000 guarania (n. 9,5 euroa) ja kesti puolisen tuntia. Syy paluulleni lentoasemalle oli autonvuokraus, sillä lentoasema sijaitsee kaupungin ulkopuolella, enkä olisi halunnut kokea Asunciónin liikennettä oman ratin takaa vuokraamalla auton jo keskustasta. Ja syy autonvuokraukselle taas oli se, että minua ei inspiroinut maskipakotettu matkailu julkisilla kulkuneuvoilla. Omalla autolla saa Paraguayssa ajaa ilman maskia!

Olin etukäteen vuokrannut Hyundai i10:n automaattivaihteistolla Alamolta kahdeksi viikoksi hieman alle 300 eurolla. Alamoa Asunciónin Silvio Pettirossin lentoasemalla edustaa paikallinen Amigos-niminen yritys, jonka työntekijät osasivat hyvää englantia. Muutenkin autonvuokraus oli hyvin sujuva tapahtuma ja ainoastaan 30 000 guaranin (n. 3,8 euroa) jonkinlainen hallintomaksu minun tuli suorittaa vielä erikseen, vaikka itse auton olinkin jo netissä maksellut. Luottokortille tehtiin kolmen miljoonan guaranin (n. 379,8 euron) suuruinen katevaraus. Autonvuokraajat olivat varmoja, että Paraguay osoittautuisi todelliseksi seikkailuksi minulle ja kertoivat paikkoja, joissa minun ainakin tulisi vierailla. Niihin sisältyi Iguassun putoukset naapurimaa Brasilian puolella. Kerroin, ettei se ole minulle mahdollista Paraguayn karanteenivaatimuksen takia. Lisäksi vuokra-autoani ei saisi vuokrausehtojen mukaan viedä ulkomaille. Eräs saksalaisturisti oli joitain viikkoja sitten niin ikään vuokrannut auton Alamolta ja kuulemma käynyt Brasiliassa viitisen kertaa. No problem! Paraguaylaiset saavat ylittää maarajoja Brasiliaan kai ilman huolen häivää, mutta itse olin henkisesti varautunut jättämään Brasilian näkemättä ja kokematta.

Tien kuntoa joitain kymmeniä kilometrejä Pozo Coloradon ja siis myös kauriin kääntöpiirin eteläpuolella. Kuvassa myös vuokra-Hyundaini.

Palmumetsiköt seurailevat Chacossa autoilevaa.

Sain evästyksen Paraguayssa autoilusta: asutuskeskusten kohdalla saa ajaa 40, 50 tai 60 km/h, kun taas valtateillä (ruta) nopeusrajoitus on 80 km/h. Jos taas nopeusrajoitusta ei ole mainittu valtateillä, voi ajaa jopa 110 km/h. Toiseksi: valoja on pidettävä aina ja kaikkialla päällä, sillä muuten poliisi pysäyttää ja antaa sakot. Se on asia, johon Paraguayn poliisi erityisesti satsaa. Kolmanneksi: ajaessa on pidettävä tukevia kenkiä jalassa, eikä mitään rantasandaaleja. Neljänneksi: kuljettajan jalkatilassa on oltava palosammutin. Paikka on täysin idioottimainen, mutta näin laki täällä määrää. Vuoden 2019 Hyundai i10 Grandista löytyi muutamia naarmuja ja ne merkittiin vuokrapapereihin ja niin olin valmis syöksymään Paraguayn liikenteeseen.

Olin suunnitellut matkani niin, että ensin menisin Paraguayn pohjoisosiin Chacon alueelle ja sieltä Concepciónin kautta kohti itä- ja eteläosia. Suunnitelma oli tällainen siitä syystä, että aluksi menisin koronattomille seuduilla ja lopuksi vasta pahimmille koronaseuduille. Samalla toivoen, että mahdollinen tartunta ei ehtisi näkyä vielä testissä maasta poistumisen edellä. Kieltämättä myös tahdoin tutustua Paraguayn liikenteeseen ensin vähäliikenteisillä tieosuuksilla. Siispä kohti Chacoa, jonka keskiosissa sijaitsevaan Loma Platan kaupunkiin olisi 435 kilometrin ajomatka. Siihen menisi kuutisen tuntia. Ensin oli vain sompailtava pois Asunciónin laitamien esikaupungeista. Liikenne on aggressiivisempaa kuin Suomessa ja täällä on röyhkeästi vain tungettava itsensä vähänkään vilkkaammille teille, jos liikennevaloja ei ole. Muut kyllä antavat tilaa ja ovat mukavan joustavia. Ainakaan käytännössä täällä ei tunneta mitään tasa-arvoisia risteyksiä tai vastaavia. Se menee, joka on nopein. Vilkunkäytöstä en missään vaiheessa Paraguayssa autoillessani päässyt selvyyteen tai huomannut siinä minkäänlaista logiikkaa. Tien oikeaan laitaan saatettiin pysäyttää näyttämällä vilkkua vasemmalle. Tai kun tien laidassa pysähdyksissä ollut rekka aikoi liittyä liikenteen sekaan, se saattoi pitää hätävilkkuja päällä. Joka tapauksessa Paraguayssa vilkku ei ole välttämätön, sillä ihmiset jättävät sitä paljon kokonaan käyttämättäkin. Ohittaminen on ainoa tapahtuma, jossa vilkunkäyttö on kuin Suomessa. Paitsi tietenkin, jos ohittaa mopon, niin vilkkua ei käytetä missään vaiheessa. Mopoja liikenteessä saakin varoa, sillä niitä on paljon ja kaikkialla (koska tavallisella paraguaylaisella ei yleensä ole varaa autoon).

Kuivalla kaudella Chaco ruskistuu. Maisema joitain kymmeniä kilometrejä kauriin kääntöpiirin eteläpuolelta.

Maisemaa kuivalla kaudella.

Ensimmäinen haaste tuli leveän Paraguayjoen ylityksen jälkeen, kun edessä oli ensimmäinen tietulli (peaje). En tiennyt mitä tehdä, koska olin kuvitellut saavani jonkinlaisen kortin tai kuitin, jolla sitten tieltä poistuessani todistaisin mistä liityin maksutielle ja maksaisin oikean summan. Näin ei tietenkään Paraguayssa toimita, vaan tietullilla maksetaan standardisumma, vaikka ajaisit tietullin jälkeen vain 100 metriä tai 1 000 kilometriä. Paraguayjoen jälkeinen tietulli velotti henkilöautolta 5 000 guaranin (n. 0,6 euroa) tiemaksun, josta sain kuitin. Tietulleja on harvakseltaan Paraguayn tieosuuksilla ja yleensä tiemaksu on juurikin tuo 5 000 guarania. Vain Asunciónin ja Ciudad del Esten välisellä valtatie 7:llä maksut ovat suurempia. Maksu on suoritettava käteisellä ja kokemukseni mukaan tietullit ovat oivallisia paikkoja rikkoa 100 000 guaranin seteleitä pienemmiksi.

Olin siis matkalla Chacoon, ”vihreään helvettiin”, joksi sitä paikallisesti kutsutaan. Chacon luonto on nimittäin hieman sijainnista riippuen kuuma, kostea tai vihamielinen. Tai sitten kaikkea noita. Oikeastaan olin saapunut Chacoon jo heti Paraguayjoen ylitettyäni, sillä se on maantieteellinen alue tuon joen länsipuolella. Alue käsittää reilut 60 prosenttia Paraguayn pinta-alasta, mutta asukkaita siellä on ainoastaan kolmisen prosenttia. Heti joen ylitettyäni olin saapunut Presidente Hayesin departementtiin, joka on saanut nimensä vuosina 1877–1881 hallinneen Yhdysvaltain presidentti Rutherford B. Hayesin mukaan! Presidente Hayesin luonto edustaa ”kosteaa Chacoa” (esp. ”Chaco Húmedo”) eli ilmasto on kosteampi, mikä näkyy kasvillisuudessa. Tien molemminpuolin jatkuivat loppumattomat palmumetsät. Maisema oli täysin tasaista. Minkäänlaista pinnanmuotoa ei ole koko matkalla Asunciónista Loma Plataa. Ainoat pinnanmuodot ovat tiessä, mutta pääosin tämä valtatie 9 (Ruta 9 eli Ruta Transchaco) oli ok-kunnossa. Ei hyvässä, ei huonossa, vaan ok-kunnossa. Ruta Transchaco oli kokemassa suurta mullistusta, sillä tien molemminpuolin oli sen palmumetsikön ohella myös tietyömaita melkeinpä koko matkalla aina pääkaupungista Loma Plataan saakka. Tuntui, että koko tienvarsi oli kaivettu auki ja sitten työtä tehtiin vain siellä täällä. Saattoi olla 50 kilometriäkin välillä ennen kuin näin seuraavat työmiehet, vaikka tietyöstä varoittavat kyltit olivat paikoillaan. Ehkä valtatiestä tehdään nelikaistainen. En tiedä. Liikenne ei kyllä ehkä ole niin vilkasta, että sellaiselle olisi tarvetta. Muut tielläliikkujat olivat pääosin rekkoja ja kuorma-autoja, joiden ohitse kyllä pääsi tarpeen vaatiessa.

Loma Platassa katujen nimetkin ovat saksaksi. Tässä Hügelstrassen kyltti.

Loma Platan liikkeiden mainokset ovat saksaksi.

Seewegsstrasse Loma Platassa kertoo olennaisen mennoniittayhteisöstä: täällä ollaan onnistuttu luomaan kukoistava ja hyvinvoiva saksalaiskaupunki keskelle vihamielistä Chacon erämaata.

Pozo Colorado on pieni asutus suunnilleen kauriin kääntöpiirillä, noin 260 kilometriä pääkaupungista luoteeseen. Siellä oli seuraava tietulli, jossa pulitin 5 000 guarania. Pozo Colorado on lähinnä karu tienristeys, jossa on useita huoltoasemia ja paljon ihmisten hökkeliasumuksia. Kauriin kääntöpiirin sijainnin kertovaa monumenttia täällä ei ole, koska ei ole niitä matkailijoita! Matkalla Pozo Coloradoon olin huomannut yhä vahvemmin, että paikalliset ihmiset asuvat samanlaisissa hökkeleissä kuin kaukaiset serkkunsa Atlantin toisella puolella Afrikassa. Ehkä ainoa ero on se, että täällä hökkelin pihassa on hyvällä tuurilla autonrämä. Ainakaan kukaan ihminen ei seisonut valtatien ääressä autoja pysäyttelemässä ja siis kyytiä etsimässä.

Pozo Coloradon jälkeen maisema alkoi muuttua kuivemmaksi ja palmumetsät harvenivat lopulta olemattomiin. Tilalle tuli kuivaa heinämaastoa, jonka puusto muuttui kuivemmasta pitäväksi. Viimeiset 220 kilometriä menivät vaihtelevalla nopeudella, sillä matkalle sattui muun muassa useiden kilometrien pätkä aivan käsittämättömän surkeaa päällystämätöntä tieosuutta vieressä olleen tietyömaan takia. Etenin kahta-kolmeakymppiä. Sitten muutamia kymmeniä kilometrejä ennen Loma Platan risteystä osuus tiestä oli saatu valmiiksi ja se oli kaksikaistaista valtatietä, jolla sai ajaa 110 km/h. Toinen merkittävä seikka Loma Platan lähestyessä oli saksankielisen radiokanavan ilmestyminen kuuluvaksi! Olin saavuttamassa Chacon saksankielisen mennoniittayhteisön, josta lisää täällä. Käännyin Ruta Transchacolta kohti Loma Plataa ja tie oli jälleen fantastisessa kunnossa: 23 kilometriä pitkä päällystetty suora ilman mutkan mutkaa. Myöhemmin kuulin, että mennoniitat laittavat kuntoon niitä tieosuuksia, mitä tarvitsevat. Tämä pätkä oli ainakin sellainen. Sen sijaan Loma Platan kadut eivät ole pääkatua lukuun ottamatta päällystettyjä, vaan täällä ajetaan hiekkateitä. Lisäksi kadut ovat strasseja ja liikkeiden kyltitkin ovat pääosin saksaksi. Loma Plata on nimenomaan saksalainen kaupunki, miten eksoottista!

Hotel Mora sijaitsee osoitteessa Sandstrasse 803.

Huoneeni Hotel Morassa.

Hotel Moran päärakennus ja parkkipaikka.

Loma Platassa on muutamia hotelleja ja ajattelin kokeilla onneani ensin Dr. Manuel Gondra ja Eligio Ayala -katujen kulmauksessa, keskellä kaupungin sykettä sijaitsevassa Hotel Loma Plata Innissä. Se on ilmeisesti paikkakunnan paras hotelli, mutta vastaanoton maskiton saksankielinen mennoniittanainen kertoi, että he eivät ota asiakkaita ilman ennakkovarausta. Mietin, että mahtaako kyseessä olla jonkinlainen korona-ajan vaatimus, että hotelliin pitää olla ennakkovaraus. Ajelin seuraavaksi Hotel Moraan, joka on suuri hyvinpidetty saksankielisen Sawatzkyn mennoniittaperheen pitämä hotelli Sandstrassen varrella. Isäntä Peter ei osannut englantia, mutta onneksi osaan tarpeeksi saksaa. Huoneita olisi, willkommen vain! Herra Sawatzky ihmetteli nimeäni sitä kirjoittaessaan ja epäili minun olevan Puolasta, vaikka nimeni on ihan umpisuomalainen ilman mitään puolalaista konsonantti-ilottelua. Otin paikan halvimman huoneen, joka maksoi 120 000 guarania (n. 15,2 euroa) yöltä sisältäen aamupalan. Siistissä huoneessa oli televisio, ilmastointi-lämmitys, kaksi sänkyä, oma kylpyhuone sekä toimiva wifi. Saksalaisuus paistoi kaikesta! Ainoastaan ravintola paikalta puuttui, mutta söin omia eväitäni illan päätteeksi ja painuin nukkumaan rankan ajopäivän jälkeen. Paraguayn tiet oli nyt korkattu!