Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Asunción

Harhailua Asunciónissa ja koronatestaus paraguaylaisittain

21.—23.7.2021

Yhdysvaltain silmissä Paraguay on koronavirusnäkökulmasta turvallinen maa ja sieltä on voinut matkustaa Yhdysvaltoihin ”vapaasti”. Paraguayn naapurimaa Brasilia, samoin kuin esimerkiksi Schengen-valtiot Suomi mukaan lukien, on luokiteltu vaarallisiksi maiksi, eikä niistä ole voinut matkustaa Yhdysvaltoihin lainkaan. Touko- ja kesäkuussa koronaviruksen ilmaantuvuusluku huiteli Paraguayssa maailman huippulukemissa, minkä vuoksi oli hieman outoa, että alemman ilmaantuvuuden Brasiliasta (tai Suomesta) tuli matkustaa esimerkiksi Paraguayhin 14 vuorokauden ”karanteeniin” ennen lentoa Yhdysvaltoihin. Logiikka on puuttunut Joe Bideninkin koronatoimista. Oma hotellini Asunciónissa, Hotel Esplendor, kaupitteli brasilialaisille ”karanteenihotellipaketteja”, mihin ei sisälly mitään pakollista lukitussa hotellihuoneessa oleskelua Australian tai Kiinan malliin, vaan täysin normaalia lomanviettoa kaikissa hotellin tiloissa, ympäri Asunciónia ja halutessaan vaikka ympäri Paraguayta! Moni oli tainnut tarttua tarjoukseen, sillä hotellin aamupalabuffethuoneessa puhuttiin pääosin Brasilian valtakieltä portugalia. Kahden viikon ”karanteenin” päätteeksi oli sitten muka turvallista lentää Yhdysvaltoihin. Minäkin olisin voinut niin halutessani tehdä.

Aamupalabuffet oli monipuolinen, kuten se ”viiden tähden” hotellissa kuuluu ollakin. Oli paraguaylaisia erikoisuuksiakin, kuten sopa paraguaya, joka on eräänlainen maissijauhosta, maidosta, munista ja juustosta valmistettu pehmeä maissileipä. Tarinan mukaan vahingossa syntynyt, kun sopan sekaan oli lorahtanut liikaa maissijauhoa. Söin ja päätin lähteä kohti koronatestausta, sillä minulla oli aikeena katsastaa Espanjan pääkaupunki Madrid ennen Suomeen paluuta. Minulla oli vain yksi koronarokote, eikä sillä Espanjassa tehnyt mitään, varsinkin jos Paraguaysta aikoi saapua. Toisaalta en myöskään usko, että Asunciónin lentoasemalla minua olisi päästetty millekään lennolle ilman negatiivista koronatestitodistusta.

Uutta Asunciónia.

Matkalla koronatestiin kuljin värikkään Meksikon suurlähetystön ohitse.

Meyer Lab Asunciónin keskustassa tekee muun muassa koronatestejä. Testipaikka sijaitsee vastapäätä rakennusta, kuvan vasemmassa reunassa.

Olin etukäteen kysellyt hotelliltani suosituksia mahdollisista koronatestauspaikoista. Sellaisia on kaksi: Horvath Lab lentoaseman parkkipaikalla (tuloksen saa, kunhan menee tarpeeksi ennen lentoa) ja Meyer Lab Asunciónin keskustassa Cnel. Irrazábal ja Mcal. Estigarribia -katujen kulmauksessa. Kummassakin aika PCR-testiin oli varattava etukäteen ja koska Meyer Labilla se onnistui näppärästi heidän nettisivujensa kautta, valinta oli selvä. Hotellilta koronatestaukseen oli 6,6 kilometrin matka, jonka päätin kävellä, koska aikaa kerran oli. Siinähän sitä näkisi samalla kaupunkiakin. Huono puoli kävelyssä oli se, että periaatteessa minun tuli kävellä koko tuo matka maski naamalla ja minulla vuoti nenä. Olo oli muutenkin flunssainen. Tiesin kokemuksesta, että se johtui vain jännityksestä, enkä oikeasti olisi sairas. Sitä vain ylitarkkailee omaa vointiaan, kun tietää, että kohta nenään runnottaisiin kivuliaasti tikkua ja välttämättä en pääsisi maasta edes ulos, jos voittaisin PCR-lotossa!

Aikani olisi kello 10.00, mutta jo 20 minuuttia aiemmin saavuin paikalle. Meyer Lab sijaitsee keskellä keskiluokkaista naapurustoa, kivenheiton päässä Brasilian suurlähetystöstä. Kadut ovat siistit, katujen varsien autot uudehkoja, liikennettä on vähän ja se soljuu ilman kaaosta. Moottoripyöriä näkee vähemmän. Viittä vaille kymmenen astelin testauspaikalle, joka on itse asiassa ”drive thru”. Minä olin testauttamassa itseäni ilman autoa, enkä ollut ainoa. Autolliset ohjattiin parkkiin eri puolille sorakenttää ja siellä heidän tuli täyttää kyselylomake autossa istuen. Sitten lomake kerättiin pois, samoin rahat ja potilas oli näin valmis tikutukseen. Jalkaisin matkassa olevat, kuten minä, istutettiin muovituoleille samaisen sorakentän laitaan. Annoin vain passin ja ilmoittautuminen oli sillä selvä. Olinhan täyttänyt lomakkeen jo netissä ilmoittautuessani. Meyer Labin nettisivuilla oli mahdollista maksaa testi etukäteen, mutta sitä varten olisi pitänyt olla paraguaylainen pankkikortti. Olin varautunut isolla kasalla käteistä, mutta korttimaksu olisi ollut täällä paikan päälläkin mahdollista. PCR-testi maksoi 0,49 miljoonaa guarania (n. 62 euroa) ja testituloksen oli määrä tulla 24 tunnin sisällä sähköpostiini. Myöhemmin manailin sitä, että olin tullut ilmoittaneeksi oikean hotellini testilaboratoriolle. Oikeastihan ei kannattaisi kertoa oikeaa sijaintia, sillä en edes halunnut ajatella, mitä tapahtuisi positiivisen testituloksen osuessa kohdalle! Harmittelin muutenkin Meyer Labin hyvin ammattimaista otetta, sillä täältä en ikimaailmassa saisi rahalla negatiivisen papereita. Itse testi tehtiin survomalla tikku kumpaankin sieraimeen sekä myös nieluun. Tietysti odotinkin saavani vastinetta 490 000 guaranilleni. Jos Komorien koronatestaaja otti testin takki auki ja maski nenän alla, oli Paraguayn koronatestaus jälleen kuin Suomessa; avaruuspuvut, maskit ja visiirit löytyivät.

Tästä sisään Meyer Labin koronatestaukseen.

Paraguaylainen koronatestitodistus väärennöksiänne varten.

Paraguaylaisten into ottaa koronarokote on ollut laimeaa, joten ainakin Asunciónissa rokotteen hakemalla sai hakea myös yhden oluen. Jonoja ei ole päässyt muodostumaan.

Nenän vuotaminen loppui välittömästi koronatestistä päästyäni eli aivan, kuten ennustinkin. Nyt voisin lähteä kiertelemään Paraguayn pääkaupunkia. Minulla ei ollut mitään suunnitelmia, kunhan vain kuljeksisin ympäriinsä. Katujen varret Meyer Labista kohti historiallisessa keskustassa sijaitsevaa Plaza Uruguayaa ovat jälleen sellaista, millaiseksi olin Etelä-Amerikan suurkaupungit kuvitellutkin; värikkäitä, hieman rappiolla olevia taloja vierivieressä. Itse Plaza Uruguaya on suuri vehreä aukio, jonka maakunnista tullut köyhä intiaaniväestö on ottanut kodikseen. Telttoja ja pahvihökkeleitä oli hieman liikaa, että olisin viitsinyt puistossa aikaa viettää. Jostain oli saatu vettä ja intiaanilapset oli pantu pyykkäyshommiin. Osa väestä kerjäsi, mutta ei mitenkään aggressiivisesti. Jatkoin matkaani. Aukion laidalla olisi ollut vanha rautatieasema vanhoine höyryvetureineen, mutta en ole junista kiinnostunut, joten jätin paikan välistä. Enää tältä asemalta ei kuulemma ole liikennöintiä minnekään. Ajauduin vähä vähältä kohti ensimmäisenä päivänäni tutuksi tulleita kulmia.

Tällä kertaa päädyin kaupungin katedraalin luo, jonka ovi oli avoinna. Messu oli kaiketi alkamassa, sillä väkeä valui paikalle. Asunciónin vuonna 1846 valmistunut katedraali sijaitsee melko huomaamattomassa paikassa yhtä korkeiden rakennusten ympäröimänä. Katedraalin seinässä oli laatta, jossa kerrottiin paavi Johannes Paavali II:n vierailleen täällä vuonna 1988. Samalla reissullahan paavi pistäytyi tapaamassa maakuntien intiaaneja kaukana Mariscal Estigarribiassakin. Mielenkiintoisempi seikka täällä kirkon nurkilla on se, että viereiselle Plaza de la Independencialle oli muodostunut hökkelikylä! Aukio rajautuu toisessa suunnassaan Paraguayn kongressirakennukseen. Kongressin ja slummin välissä oli passissa iso joukko aseistettuja poliiseja. Plaza de la Independencia on ilmeisesti suosittu poliittisten mielenosoitusten pitopaikka ja ehkä nykyinen slummikin on mielenosoitus. Tunnetuin mielenosoitus, ”Marzo paraguayo” eli ”paraguaylainen marssi”, tapahtui maaliskuussa 1999, kun varapresidentti Luis María Argañan salamurhasta syntyneet demokratiamielenosoitukset eskaloituivat väkivaltaisiksi ja hallituksen tarkka-ampujat ampuivat kuoliaaksi seitsemän mielenosoittajaa. Satoja loukkaantui. Tapahtumat johtivat presidentti Raúl Cubas Graun eroon.

Matkalla kohti Asunciónin ydinkeskustaa.

Asunciónin katedraali.

Plaza de la Independencialle, pääkaupungin paraatipaikalle, on muodostunut hökkelikylä.

Shawarmaravintolassa Asunciónin sydämessä.

Tarkkana oltiin myös Palacio de Lópezin, maan presidentin ja hallituksen työtilojen edustalla: nurmikolle oli ajettu muutamia maastoajoneuvoja tykit valmiudessa, kuten kunnon kehitysmaassa kuuluu ollakin! Kävin ostamassa vielä yhden postikortin ja sen jälkeen nautin lounaaksi matkan ensimmäisen shawarman aidossa libanonilaisessa katuravintolassa. Libanonilaistaustaista väkeä on laajalti Afrikan lisäksi kai myös Etelä-Amerikassa. Sitten tahdoin vierailla Asunciónin kasvitieteellisessä puutarhassa ja eläintarhassa. Ne sijaitsevat isolla, usean hehtaarin alalla, muutaman kilometrin päässä keskustasta pohjoiseen. Otin taksin, jonka kuski oli puheliasta sorttia. Hänkin oli täpinöissään, kun olin valinnut matkakohteekseni nimenomaan Paraguayn kaikista Etelä-Amerikan maista. Tämä on kuulemma hyvä ja kaunis maa. Erityisen ylpeä mies oli Paraguayn suurista vesivaroista ja kyseli, onko meillä Suomessa paljon vettä. Paraguayhan on kuin Suomi: harvaanasuttuja ja syrjäisiä maita, joilla kummallakin on suuret vesivarat ja joista kumpikin on valittu maailman onnellisimmaksi. Vieläpä samoina vuosina.

Sekä eläintarha että kasvitieteellinen puutarha olivat tietenkin suljettuina, kun pääsin portille saakka. Syynä taitaa olla koronavirus, eikä ainakaan eläintarha ollut ollut avoinna pitkiin aikoihin sisäänkäynnin luona olevista risuista ja muusta puuroskasta päätellen. Se sama virus oli pannut säppiin myös maan kansallispuistot. Aitojen raoista pystyin näkemään vihreitä papukaijoja ja nanduja! Nandu on Paraguayssakin elelevä suurikokoinen lintu, joka ei osaa lentää. Harhailin tunnin verran laajalla puistoalueella, joka ympäröi eläintarhaa. Puisto oli suosittu lenkkeilymaasto, eikä lenkkeillessä nähtävästi tarvinnut käyttää maskia. Puistosta poistuttuani, kävin kaupassa ja päätin kävellä muutaman kilometrin matkan halki hieman köyhemmän asuinalueen takaisin hotellilleni. Mitä lähemmäksi Hotel Esplendoria pääsin, sitä vauraammaksi naapurusto muuttui. Liikkeet ja ravintolat muuttuivat varakkaalle väelle suunnatuiksi ja olipa joukossa Venäjän ja Perun suurlähetystötkin. Kun pääsin hotellille, sain sähköpostia Meyer Labista. Minut oli todettu negatiiviseksi ja olisin vapaa poistumaan maasta. Aikaa tuloksen saamiseen kului ainoastaan viisi tuntia ja viisi minuuttia.

Asunciónin keskustan taloja.

Paraguaynkin lajistoon kuuluva nandu Asunciónin eläintarhassa.

Hotel Esplendorin kattoterassin altaalla kelpasi lekotella ja pulikoida koronanegatiivisena sekä nauttia viimeisistä hetkistä Etelä-Amerikan sydämessä.

Näkymä kohti länttä hotellin altaalta.

Hotel Esplendorin kattoterassin uima-altaalta avautuu hieno näkymä pohjoiseen ja länteen. Uima-altaalle valui väkeä, mutta veteen ei uskaltautunut kukaan. Paitsi minä. Vesi oli suomalaisittain lämmintä. Illalla ajattelin käydä syömässä läheisessä Paseo la Galería -ostoskeskuksessa, sillä se nyt vain oli lähin ja helpoin tapa saada ruokaa. Oman hotellini ravintola vaikutti turhan hienolta. Ja niin kyllä lopulta vaikutti Paseo la Galeríankin ruokatarjonta. En minä sentään yhdeksää euroa suostuisi jostain pasta-annoksesta maksamaan! Tämä kauppakeskus on suunnattu rikkaille, eikä sen kymmenissä kaupoissa juuri ketään sitten ollutkaan. Kodinkonekauppa oli päätynyt laittamaan jääkaapin ja pesukoneen näyteikkunalleen. Ruokailun suoritin lopulta vastapäisessä Shopping del Sol -ostoskeskuksessa. Se on kaiken kansan ostosparatiisi ja siellä myös syö edullisesti.

Seuraavana aamuna nukuin pitkään, kävin aamupalalla, minkä jälkeen kirjauduin ulos Hotel Esplendorista. Lentoni Madridiin lähtisi vasta illalla, joten minulla oli aikaa tapettavaksi usean tunnin ajan. Santa María de Fessä tapaamani ranskalaiset reissaajat Mathieu ja Marion olivat tulossa aamupäivän aikana takaisin Asuncióniin ja sovimme tapaavamme Shopping del Sol -kauppakeskuksessa lounaan merkeissä. Kolmen tunnin jälkeen ranskalaiset ottivat taksin kohti majapaikkaansa ja minä kävelin hakemaan reppuni hotellilta. Otin taksin hotellin liepeillä olevalta taksitolpalta. Kuski teki parhaansa, että minulla jäisi hapan maku koko maasta. Hän ei olisi tahtonut ajaa mittari päällä, sillä Hotel Esplendorista tulevilla oli kuulemma vakiotaksa lentoasemalle. Hän oli nähnyt minun tulevan hotellin ovesta ja oli katkera, koska hotelli ei ollut tilannut taksia etukäteen hotellin eteen. En ollut edes miettinyt tällaista, sillä tolppa oli tosiaankin 50 metrin päässä hotellin ovelta. Kyllä minä sen verran jaksaisin kävelläkin, vaikka superkalliissa superrikkaiden hotellissa olinkin majoittunut. Mittari saatiin päälle, mutta ilmastointi ja radio pysyivät kiinni. Ne olisivat lisämaksullisia. Perille kuitenkin pääsin.

Asunciónin Silvio Pettirossin kansainvälinen lentoasema on varsin toimiva kokonaisuus. Varsinkin, kun lentoja oli samaan aikaan lähdössä kaksi kappaletta.

Air Europan koneeni odottamassa lähtöä.

Silvio Pettirossin kansainväliseltä lentoasemalta oli illalla lähdössä kolme lentoa: Latam Airlines São Paoloon, Air Europa Madridiin ja Eastern Airlines Miamiin. Se on vähän, kun kyseessä on kuitenkin seitsemän miljoonan asukkaan valtion päälentoasema. Turvatarkastus tahtoi takavarikoida hyttysmyrkkyni, jonka olin kuskannut tänne Suomesta saakka. Lentoaseman turvatarkastuksessa on suuri läpinäkyvä kuutio täynnä kiellettyjä esineitä ja sinne oli nyt pakko saada täytettä. Oikea ongelma tuli passintarkastuksessa, jossa selvisi, että olin saanut vain 15 päivän leiman passiini, vaikka olin esitellyt paluulentolippuni maahan saavuttaessa samaiselle rouva Olmedolle, joka leimasi passini. Jonkinlaisen käsinkirjoitetun sotkun rouva oli kieltämättä leimani viereen raapustanut. Siinä luki kuulemma ”15 dias”eli 15 päivää. Heittäydyin tyhmäksi ja vain englantia osaavaksi ja kerroin, että eikös suomalaisten kuuluisi saada 90 päivän leima. Niin kertoo internet. Koska tarkastajasetä ei oikein osannut asiaa selittää minulle englanniksi, päästi hän minut jatkamaan matkaani korea lähtöleima passissani.

Air Europan lento UX 24 lähti kello 18.40 ja 10,5 tunnin päästä laskeuduimme Madridiin. Olin nyt varustautunut omilla eväillä, sillä edelleenkin illallista lukuun ottamatta kaikki maksoi erikseen. Ja jälleen paikan vaihtaminen oli kiellettyä ”turvallisuussyistä”, vaikka vapaita penkkejä olikin!

Loppuyhteenveto 2,5 viikon matkasta Paraguayssa

Paraguay oli ensimmäinen vierailemani maa Etelä-Amerikassa, joten en osaa verrata sitä muihin maanosan valtioihin. Maa on naurettavan halpa, halvempi kuin yksikään vierailemani Afrikan valtio. Vastaavansuuntaisia hintoja löytää Euroopasta Ukrainasta ja Kosovosta. Paraguaylaiset ovat ystävällisiä, mutta ei heihin liiaksi tutustu kielitaidottomana, eikä toisaalta omalla vuokra-autolla ajellessa. Ilman koronavirusta olisinkin reissannut julkisilla. Toisaalta ilman omaa autoa on vaikea päästä pienempiin tuppukyliin ja toisaalta espanjaa tarttuu matkaan melko kiitettävästi jo 2,5 viikon matkankin aikana. Matkani ehdottomia kohokohtia olivat vierailu Chacon mennoniittasiirtokunnissa ja villien kaimaanien näkeminen siellä sekä toisaalta tohtori Mengelen piilopirtin etsintä Hohenaussa, Trinidadin jesuiittalähetysasema ja Villa Alboradan suomalaissiirtokunnan jälkien jahtaaminen. Isommista kaupungeista syrjäinen ja värikäs Concepción kauniine jokimaisemineen on ehdottomasti käymisenarvoinen. Ciudad del Esten voi jättää hyvällä omallatunnolla väliin!

Villa Floridan rantojen kautta takaisin Asuncióniin

20.7.2021

Aamupalan päätteeksi maksoin majoitukseni ja jätin hyvästit tälle pikkuiselle Santa María de Fen kylälle. Yksi kokonainen päivä siellä on riittävästi, kaksi on jo hieman liikaa. Mielestäni. Nyt oli kuitenkin tullut 2,5 viikon Paraguayn-matkani viimeinen autoilupäivä, sillä iltapäivällä minun oli määrä palauttaa vuokra-autoni Asunciónin lentoasemalle. Lähdin matkaan jo aamukahdeksalta, sillä tahdoin päästä Asuncióniin valoisan aikaan ja toisaalta myös vierailla parissa paikassa matkan varrella. Ainakin Villa Floridan pikkukaupungissa noin tunnin ajomatkan päässä olisi pysähdyttävä. Kun matkaan lähtee Santa María de Festä, on parasta ajaa San Ignacio Guasún kautta, vaikkei se suorin reitti olekaan. Ainakin se on päällystetty, enkä oikeastaan tahtonut viimeiselle päivälleni rengasrikkoa. Olin suureksi yllätykseksi selvinnyt ilman sellaista kaikista ajamistani kärrypoluista huolimatta.

Paraíso-ranta Tebicuarýjoen varrella Villa Floridassa.

Paraíso-ranta on leveä.

Saavutin Villa Floridan reilussa tunnissa, mutta itse kaupungissa ei ole mitään nähtävää. Se on kuin mikä tahansa eteläparaguaylainen pikkukaupunki. Matkailijoita tänne vetävät kaupungin huikeat kymmenen kilometrin mittaiset hiekkarannat, vaikka Paraguay on sisämaavaltio, siis vailla meriyhteyttä, eikä järviäkään pahemmin ole. Villa Floridan rannat ovatkin kaupungin halki virtaavan Tebicuarýjoen rannalla! Itse joki laskee jossain Pilarin kaupungin pohjoispuolella valtavaan Paraguayjokeen. Näin sydäntalvella rannoilla ei ole ketään, mutta halusin silti nähdä ne. Juuri ennen Tebicuarýjoen siltaa käännyin kohti länttä, tielle, jolla oli itse asiassa nyt mahdollista rikkoa renkaat! Ajoin parin kilometrin päähän jokivarteen, Paraíso-rannalle. Se kai tarkoittaa paratiisiä ja sellainen paikka voisi ehkä kesällä ollakin. Nyt rannalla oli vain muutamia epäluuloisia lehmiä ja hylätty rantaravintola. Aurinkokaan ei paistanut. Tebicuarý virtaili rauhallisena ohitse. Kaunis paikka. En ihmettele, että asunciónilaiset ajavat tänne rantalomalle ja hankkivat täältä loma-asuntoja. Merta tai järviä ei rantalomaan tarvita, se oli tullut selväksi jo Encarnaciónin jokirantoja ihmetellessäni. Näin Paraguayn koululaisten kolmiviikkoiseksi pidentyneen talviloman aikana Paraíson paratiisiranta houkutteli paikalle ainoastaan pyöräretkellä olleen lapsiperheen. Lomafiilistä ei ilmeisesti laskenut edes se, että pyöräilemään oli lähdetty maski nenän ja suun edessä. Hauskaa varmasti.

Villa Floridasta oli enää noin kolmen tunnin ajo perille Asuncióniin. Tie on hyvää ja liikennettä vähäisesti. Carapeguán kaupungin ohitse on tehty ohitustie, mutta esimerkiksi vilkkaan Paraguarín kohdalla oli vain huristeltava kaupungin halki. Ajattelin pistäytyi Ypacaraíjärvellä, sillä tie kulkee muutaman sadan metrin päässä järvestä. En kuitenkaan löytänyt sopivaa paikkaa, josta järven olisi nähnyt. Ihan niin paljon järvi ei kiinnostanut, että olisin yrittänyt jonkin maksullisen rantaresortin kautta järvelle. Saavutin järven lounaispuolella sijaitsevan Areguán kaupungin, joka selvästi on keskittynyt kahteen asiaan: puutarhatonttuihin ja mansikoihin. Puutarhatonttuja ja muita saviesineitä oli kilometrien matkalla tien molemmin puolin. Samoin oli mansikoita, sillä nyt oli mansikka-aika. Mansikanmyyjien myyntiartikkelit olivat tismalleen samat kojusta toiseen ja kojuja riitti kilometrien verran. Etsiskelin kojua, joka olisi myynyt jotain muutakin kuin mansikkaa ja kermavaahtoa. Sellaisia ei vain ollut. Paraguayssa tuntui olevan yleistä sellainen, että kukin kaupunki keskittyy yhteen asiaan. Joku kaupunki myy riippumattoja tien varressa, joku leikkuulautoja ja Areguálle ovat jääneet keramiikka ja mansikat.

Sydäntalvella Villa Floridan hiekkarannoilla on vain lehmiä.

Corona on ongelma myös Paraguayssa.

Valtatie 1 Carapeguán nurkilla.

Areguán laitamilta bongasin katukioskin, jonka tiskissä näytti olevan empanada-piiraita ja sandwichejä. Empanadoihin olin lopen kyllästynyt, joten sandwichia pöytään, kiitos! Viimeistään nyt oli aika kokea myös tereré, joten tilasin pöytääni ison pumpputermoskannun kylmää vettä sekä metallisen mukin metallisella pillillä! Mukiin oli laitettu valmiiksi epämääräisen näköistä purua eli yerba mateeta mintulla höystettynä. Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon kuuluva tereré on ehkä kaikkein paraguaylaisin asia, sillä jokaikinen ihminen tässä maassa kuljettaa mukanaan isoa termoskannua täynnä vettä ja toisaalta myös sitä metallimukia. Tereréä nautitaan pitkin päivää ja mielellään aivan koko ajan senkin uhalla, että esimerkiksi työt seisovat. Sillä töihin ei missään nimessä lähdetä ilman tereré-kalustoa. Tereréllä on piristävä vaikutus, aivan kuin sen kuumalla versiolla, mateella. Tererén koukuttavasta vaikutuksesta en tiedä, mutta yerba mateessa taitaa olla ainakin normaalia teetä paljon enemmän kofeiinia. En ole maailman ahkerin teenjuoja, mutta juon kyllä, jos sellaista tarjotaan. Itselleni tulee harvemmin keitettyä. Siispä tererénkin kokeminen oli jäänyt viimetippaan. Toisaalta ehkä enemmän taustalla oli koronaviruksen välttäminen, sillä tereréä juodaan noista metallimukeista pillillä, joita myös muut käyttävät. Oma mukinikin oli vähän sinnepäin pesty, jos edes oli pesty. Nyt ei ollut enää mitään merkitystä, saisinko koronaviruksen, sillä menisin koronatestiin seuraavana aamuna, eikä mukista saatu mahdollinen tartunta ehtisi näkyä.

Tereréä nautitaan kaatamalla kylmää vettä yerba mate -purun sekaan ja imetään erikoisellä pillillä, jonka toisessa päässä on suodatin. Puru ei siis tule suuhun asti. Kun kuppi on tyhjä nesteestä, kaadetaan purun sekaan lisää ja homma jatkuu. Tereré oli aivan ok, mutta karvastahan sekin on, aivan kuten naapurimaissa Argentiinassa ja Uruguayssa yleisempi matee. Ruokakojua pitivät siskokset ja jommankumman pieni poika tuli tohkeissaan haastattelemaan minua, turistia, ja kehui tehneensä syömäni sandwichin. Kojun pitäjät eivät tietenkään tienneet Finlandia-nimistä maata, mutta väänsivät sen ”fin del mundoksi”, maailmanlopuksi. Olisin lounaan jälkeen mielelläni syönyt nyt niitä mansikoita, mutta niitä varten olisi pitänyt palata takaisin päin, joten annoin olla.

Paraguayn kansallisjuoma tereré nautitaan näin.

Kauppojen teehyllyt notkuvat mateeta.

Areguásta on vain muutamia kilometrejä perille Asunciónin Silvio Pettirossin lentoasemalle Luqueen. Luque on kuin Vantaa, suuri kaupunki pääkaupungin kyljessä. Itse kaupungin poikki oli kovin ikävää ajaa, sillä liikennettä oli paljon, mutta liikennesääntöjä vain maltillisesti. Se meni, joka oli nopein. Palautin auton tankki täynnä Alamolle lentoasemalle. Palautuskatselmus oli suurpiirteinen, eikä mitään valitettavaa löytynyt. Alamo palautti takuusumman luottokortille kahdessa viikossa. Siispä lämmin suositus Paraguayn Alamolle. Vuokraus on helppoa, eikä yhtään mitään ylimääräisiä vakuutuksia pakkomyydä, eikä kyllä edes tarjota.

Nyt oli enää vain päästävä Asuncióniin ja hotelliin. Olin varannut kahdeksi viimeiseksi yöksi majoituksen ”viiden tähden hotellista”, Hotel Esplendorista. Nimen mainitseminen nostaa taksien hinnat pilviin, sillä paraguaylainen taksikuski on välkky ja tietää kyllä asiakkaalla olevan lompsan täynnä rahaa, kun tämä kertoo tahtovansa kalliiseen hotelliin. En tahtonut maksaa aluksi pyydettyä 50 dollaria, enkä edes 100 000 guarania (n. 12,65 euroa). Liikaa on 50 000 guaraniakin (n. 6,3 euroa), mutta siltikin taksikuskit vain naureskelivat. Jostain esiin astui vanha hampaaton taksikuski, joka ilmoitti kollegoidensa vastalauseista huolimatta lähtevänsä 50 000:lla. Mies haki vanhan Corollansa ja lähdimme matkaan. Jos kuskillani ei ollut hampaita, ei hänellä ollut maskiakaan. Kuski oli puhelias ja nyt minullakin oli sen verran kielitaitoa, että pystyimme jopa vitsailemaan. Lopuksi kuski tahtoi opettaa minulle miten guaraniksi sanotaan ”te amo”, rakastan sinua. Kuulemma minulla olisi sille käyttöä myöhemmin. Puheen pulputessa herra jopa ajoi aluksi ohi hotellistani!

Itävallasta on vain lyhyt matka Espanjaan.

Majapaikkani Asunciónissa: Hotel Esplendor.

Huoneeni Hotel Esplendorissa. Sänky on melkein yhtä leveä kuin pitkäkin.

Paseo La Galería -kauppakeskus.

Hotel Esplendor on yhdysvaltalaisen Wyndham-ketjun hotelli. Kerroksia on paljon, katolla uima-allas ja muutenkin kaikki on hienoa, uutta ja kiiltävää. En ehkä oikein sopinut paikkaan, kun saavuin aulaan reppu selässä ja Prisman muovipussi kädessä. Paikalla oli pukumiehiä isojen matkalaukkujensa kanssa. Tiskillä ei osattu englantia siitäkään huolimatta, että olin muka viiden tähden hotellissa. Kahden yön majoitus maksoi yhteensä huimat 599 760 guarania (75,8 euroa). Sain superior-huoneen kahdeksannesta kerroksesta. Sänky oli iso, kylpyhuoneessa oli amme ja muutenkin huone kelpasi kyllä oikein mainiosti. En minä tälle silti viittä tähteä antaisi. Ehkä neljä olisi riittävästi.

Esplendor-hotelli sijaitsee kaukana Asunciónin (historiallisesta) keskustasta. Lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsevat pääkaupungin suuret ostoskeskukset Shopping del Sol ja Paseo La Galería. Shopping del Soliinkin mennään tuttuun pääkaupungin tyyliin käsienpesun ja kuumeenmittauksen kautta. Koronavirus todellakin työllistää, kun suurten kauppojen oville on jouduttu palkkaamaan kuumeenmittaajat! Shopping del Sol on kuin mikä tahansa eurooppalainen kauppakeskus, eikä siellä tunne olevansa jossain köyhässä eteläamerikkalaisessa maassa. Menin vaihtamaan rahaa, sillä koronatesti seuraavana päivänä olisi maksettava käteisellä. Rahanvaihto Maxicambiosilla oli jälleen spektaakkeli; passin tietosivu skannattiin, samoin maahantuloleima. Tiedot kirjattiin tietokantaan ja lisäksi sinne kirjattiin myös asiakkaan kieli. Suomea ei Maxicambiosin järjestelmä tunnistanut, joten minusta tehtiin englanninkielinen. Poistuin taskussani 0,7 miljoonaa guarania! Siitä liikeni muutama kymppitonni myös hampurilaisateriaan kauppakeskuksessa.

Vuokra-autolla halki Chacon palmuerämaan

7.7.2021

Makeiden ja hyvin pitkien yöunien jälkeen heräsin oikealla aikavyöhykkeellä. Surffailin televisiotarjontaa ja huvituin siitä tosiasiasta, että uutisankkureilla ja meteorologeilla oli maskit kasvoillaan suoria lähetyksiä tehdessään. Koronavirus oli täälläkin merkittävin uutisaihe ja ruudun alalaidassa rullasivat ajankohtaiset koronaluvut. Keskiviikkona 7. heinäkuuta uusia koronavirustartuntoja oli maassa 1 141 kappaletta. Kuolemia oli 101. Minua kiinnosti nähdä, millaista koronavirukseen suhtautuminen on Paraguayn pääkaupungin ulkopuolella. Ja vielä enemmän minua kiinnosti nähdä, miltä Asunciónin ulkopuolella näyttää. Olin tulossa vielä matkani päätteeksi takaisin pääkaupunkiin.

Ennen Hotel Guaranista lähtöä päätin vaihtaa rahaa, joka on, kuten todettua, helpointa kadulla. Rahanvaihtajat parveilevat satojen metrien matkalla erään Asunciónin pääkadun Palman varrella ja heidät tunnistaa siitä, että he lausuvat taikasanan ”cambio” eli ”rahanvaihto” kaikille ohikulkijoille. Etenkin ulkomaalaisennäköisille, kuten minulle. Suurin rahanvaihtajakeskittymä on kokemukseni mukaan Palmalla alkaen Chile-kadun risteyksestä ja päättyen 14 de Mayo -kadun risteykseen. Olin rahatukkoni kanssa liikkeellä jo hieman ennen kahdeksaa aamulla ja niin olivat rahanvaihtajamiehetkin. Ystävällinen Ángel Pérez Carrera lupasi yhdestä eurosta 7 900 guarania eli siis vaihtamastani 200 eurosta kokonaiset 1 580 000 guarania. Hän laski setelit minulle selkeästi, koska huomasi, etten oikein ymmärrä näin suuria summia, enkä oikein mitään muutakaan. Espanjantaitoni esimerkiksi oli edelleen vaatimattomalla tasolla ja tilanteessa suustani tuli tahattomasti lähinnä ranskaa. Lopuksi Ángel kehotti minua vielä itsekin laskemaan saamani rahanipun ja antoi lähtiessään käyntikorttinsa. Hänet kuulemma löytää täältä päivittäin ja olisin tervetullut vaihtamaan lisää milloin tahansa. Minusta oli tullut pitkästä aikaa miljonääri! Ehkä edelliskerran olin miljonääri vuonna 2015 Guineassa, jossa raha oli yhtä arvotonta.

Aamutelkkarissa haastattelussa ”etelän seksisymboli”.

Kirjauduin ulos hotellista 1,5 miljoonaa taskuissani ja otin kadulta taksin lentoasemalle, josta olin edellispäivänä tullut. Taksikuski käytti kahta maskia päällekkäin ja tarjosi minulle käsidesiäkin. Matka lentoasemalle maksoi mittari päällä 75 000 guarania (n. 9,5 euroa) ja kesti puolisen tuntia. Syy paluulleni lentoasemalle oli autonvuokraus, sillä lentoasema sijaitsee kaupungin ulkopuolella, enkä olisi halunnut kokea Asunciónin liikennettä oman ratin takaa vuokraamalla auton jo keskustasta. Ja syy autonvuokraukselle taas oli se, että minua ei inspiroinut maskipakotettu matkailu julkisilla kulkuneuvoilla. Omalla autolla saa Paraguayssa ajaa ilman maskia!

Olin etukäteen vuokrannut Hyundai i10:n automaattivaihteistolla Alamolta kahdeksi viikoksi hieman alle 300 eurolla. Alamoa Asunciónin Silvio Pettirossin lentoasemalla edustaa paikallinen Amigos-niminen yritys, jonka työntekijät osasivat hyvää englantia. Muutenkin autonvuokraus oli hyvin sujuva tapahtuma ja ainoastaan 30 000 guaranin (n. 3,8 euroa) jonkinlainen hallintomaksu minun tuli suorittaa vielä erikseen, vaikka itse auton olinkin jo netissä maksellut. Luottokortille tehtiin kolmen miljoonan guaranin (n. 379,8 euron) suuruinen katevaraus. Autonvuokraajat olivat varmoja, että Paraguay osoittautuisi todelliseksi seikkailuksi minulle ja kertoivat paikkoja, joissa minun ainakin tulisi vierailla. Niihin sisältyi Iguassun putoukset naapurimaa Brasilian puolella. Kerroin, ettei se ole minulle mahdollista Paraguayn karanteenivaatimuksen takia. Lisäksi vuokra-autoani ei saisi vuokrausehtojen mukaan viedä ulkomaille. Eräs saksalaisturisti oli joitain viikkoja sitten niin ikään vuokrannut auton Alamolta ja kuulemma käynyt Brasiliassa viitisen kertaa. No problem! Paraguaylaiset saavat ylittää maarajoja Brasiliaan kai ilman huolen häivää, mutta itse olin henkisesti varautunut jättämään Brasilian näkemättä ja kokematta.

Tien kuntoa joitain kymmeniä kilometrejä Pozo Coloradon ja siis myös kauriin kääntöpiirin eteläpuolella. Kuvassa myös vuokra-Hyundaini.

Palmumetsiköt seurailevat Chacossa autoilevaa.

Sain evästyksen Paraguayssa autoilusta: asutuskeskusten kohdalla saa ajaa 40, 50 tai 60 km/h, kun taas valtateillä (ruta) nopeusrajoitus on 80 km/h. Jos taas nopeusrajoitusta ei ole mainittu valtateillä, voi ajaa jopa 110 km/h. Toiseksi: valoja on pidettävä aina ja kaikkialla päällä, sillä muuten poliisi pysäyttää ja antaa sakot. Se on asia, johon Paraguayn poliisi erityisesti satsaa. Kolmanneksi: ajaessa on pidettävä tukevia kenkiä jalassa, eikä mitään rantasandaaleja. Neljänneksi: kuljettajan jalkatilassa on oltava palosammutin. Paikka on täysin idioottimainen, mutta näin laki täällä määrää. Vuoden 2019 Hyundai i10 Grandista löytyi muutamia naarmuja ja ne merkittiin vuokrapapereihin ja niin olin valmis syöksymään Paraguayn liikenteeseen.

Olin suunnitellut matkani niin, että ensin menisin Paraguayn pohjoisosiin Chacon alueelle ja sieltä Concepciónin kautta kohti itä- ja eteläosia. Suunnitelma oli tällainen siitä syystä, että aluksi menisin koronattomille seuduilla ja lopuksi vasta pahimmille koronaseuduille. Samalla toivoen, että mahdollinen tartunta ei ehtisi näkyä vielä testissä maasta poistumisen edellä. Kieltämättä myös tahdoin tutustua Paraguayn liikenteeseen ensin vähäliikenteisillä tieosuuksilla. Siispä kohti Chacoa, jonka keskiosissa sijaitsevaan Loma Platan kaupunkiin olisi 435 kilometrin ajomatka. Siihen menisi kuutisen tuntia. Ensin oli vain sompailtava pois Asunciónin laitamien esikaupungeista. Liikenne on aggressiivisempaa kuin Suomessa ja täällä on röyhkeästi vain tungettava itsensä vähänkään vilkkaammille teille, jos liikennevaloja ei ole. Muut kyllä antavat tilaa ja ovat mukavan joustavia. Ainakaan käytännössä täällä ei tunneta mitään tasa-arvoisia risteyksiä tai vastaavia. Se menee, joka on nopein. Vilkunkäytöstä en missään vaiheessa Paraguayssa autoillessani päässyt selvyyteen tai huomannut siinä minkäänlaista logiikkaa. Tien oikeaan laitaan saatettiin pysäyttää näyttämällä vilkkua vasemmalle. Tai kun tien laidassa pysähdyksissä ollut rekka aikoi liittyä liikenteen sekaan, se saattoi pitää hätävilkkuja päällä. Joka tapauksessa Paraguayssa vilkku ei ole välttämätön, sillä ihmiset jättävät sitä paljon kokonaan käyttämättäkin. Ohittaminen on ainoa tapahtuma, jossa vilkunkäyttö on kuin Suomessa. Paitsi tietenkin, jos ohittaa mopon, niin vilkkua ei käytetä missään vaiheessa. Mopoja liikenteessä saakin varoa, sillä niitä on paljon ja kaikkialla (koska tavallisella paraguaylaisella ei yleensä ole varaa autoon).

Kuivalla kaudella Chaco ruskistuu. Maisema joitain kymmeniä kilometrejä kauriin kääntöpiirin eteläpuolelta.

Maisemaa kuivalla kaudella.

Ensimmäinen haaste tuli leveän Paraguayjoen ylityksen jälkeen, kun edessä oli ensimmäinen tietulli (peaje). En tiennyt mitä tehdä, koska olin kuvitellut saavani jonkinlaisen kortin tai kuitin, jolla sitten tieltä poistuessani todistaisin mistä liityin maksutielle ja maksaisin oikean summan. Näin ei tietenkään Paraguayssa toimita, vaan tietullilla maksetaan standardisumma, vaikka ajaisit tietullin jälkeen vain 100 metriä tai 1 000 kilometriä. Paraguayjoen jälkeinen tietulli velotti henkilöautolta 5 000 guaranin (n. 0,6 euroa) tiemaksun, josta sain kuitin. Tietulleja on harvakseltaan Paraguayn tieosuuksilla ja yleensä tiemaksu on juurikin tuo 5 000 guarania. Vain Asunciónin ja Ciudad del Esten välisellä valtatie 7:llä maksut ovat suurempia. Maksu on suoritettava käteisellä ja kokemukseni mukaan tietullit ovat oivallisia paikkoja rikkoa 100 000 guaranin seteleitä pienemmiksi.

Olin siis matkalla Chacoon, ”vihreään helvettiin”, joksi sitä paikallisesti kutsutaan. Chacon luonto on nimittäin hieman sijainnista riippuen kuuma, kostea tai vihamielinen. Tai sitten kaikkea noita. Oikeastaan olin saapunut Chacoon jo heti Paraguayjoen ylitettyäni, sillä se on maantieteellinen alue tuon joen länsipuolella. Alue käsittää reilut 60 prosenttia Paraguayn pinta-alasta, mutta asukkaita siellä on ainoastaan kolmisen prosenttia. Heti joen ylitettyäni olin saapunut Presidente Hayesin departementtiin, joka on saanut nimensä vuosina 1877–1881 hallinneen Yhdysvaltain presidentti Rutherford B. Hayesin mukaan! Presidente Hayesin luonto edustaa ”kosteaa Chacoa” (esp. ”Chaco Húmedo”) eli ilmasto on kosteampi, mikä näkyy kasvillisuudessa. Tien molemminpuolin jatkuivat loppumattomat palmumetsät. Maisema oli täysin tasaista. Minkäänlaista pinnanmuotoa ei ole koko matkalla Asunciónista Loma Plataa. Ainoat pinnanmuodot ovat tiessä, mutta pääosin tämä valtatie 9 (Ruta 9 eli Ruta Transchaco) oli ok-kunnossa. Ei hyvässä, ei huonossa, vaan ok-kunnossa. Ruta Transchaco oli kokemassa suurta mullistusta, sillä tien molemminpuolin oli sen palmumetsikön ohella myös tietyömaita melkeinpä koko matkalla aina pääkaupungista Loma Plataan saakka. Tuntui, että koko tienvarsi oli kaivettu auki ja sitten työtä tehtiin vain siellä täällä. Saattoi olla 50 kilometriäkin välillä ennen kuin näin seuraavat työmiehet, vaikka tietyöstä varoittavat kyltit olivat paikoillaan. Ehkä valtatiestä tehdään nelikaistainen. En tiedä. Liikenne ei kyllä ehkä ole niin vilkasta, että sellaiselle olisi tarvetta. Muut tielläliikkujat olivat pääosin rekkoja ja kuorma-autoja, joiden ohitse kyllä pääsi tarpeen vaatiessa.

Loma Platassa katujen nimetkin ovat saksaksi. Tässä Hügelstrassen kyltti.

Loma Platan liikkeiden mainokset ovat saksaksi.

Seewegsstrasse Loma Platassa kertoo olennaisen mennoniittayhteisöstä: täällä ollaan onnistuttu luomaan kukoistava ja hyvinvoiva saksalaiskaupunki keskelle vihamielistä Chacon erämaata.

Pozo Colorado on pieni asutus suunnilleen kauriin kääntöpiirillä, noin 260 kilometriä pääkaupungista luoteeseen. Siellä oli seuraava tietulli, jossa pulitin 5 000 guarania. Pozo Colorado on lähinnä karu tienristeys, jossa on useita huoltoasemia ja paljon ihmisten hökkeliasumuksia. Kauriin kääntöpiirin sijainnin kertovaa monumenttia täällä ei ole, koska ei ole niitä matkailijoita! Matkalla Pozo Coloradoon olin huomannut yhä vahvemmin, että paikalliset ihmiset asuvat samanlaisissa hökkeleissä kuin kaukaiset serkkunsa Atlantin toisella puolella Afrikassa. Ehkä ainoa ero on se, että täällä hökkelin pihassa on hyvällä tuurilla autonrämä. Ainakaan kukaan ihminen ei seisonut valtatien ääressä autoja pysäyttelemässä ja siis kyytiä etsimässä.

Pozo Coloradon jälkeen maisema alkoi muuttua kuivemmaksi ja palmumetsät harvenivat lopulta olemattomiin. Tilalle tuli kuivaa heinämaastoa, jonka puusto muuttui kuivemmasta pitäväksi. Viimeiset 220 kilometriä menivät vaihtelevalla nopeudella, sillä matkalle sattui muun muassa useiden kilometrien pätkä aivan käsittämättömän surkeaa päällystämätöntä tieosuutta vieressä olleen tietyömaan takia. Etenin kahta-kolmeakymppiä. Sitten muutamia kymmeniä kilometrejä ennen Loma Platan risteystä osuus tiestä oli saatu valmiiksi ja se oli kaksikaistaista valtatietä, jolla sai ajaa 110 km/h. Toinen merkittävä seikka Loma Platan lähestyessä oli saksankielisen radiokanavan ilmestyminen kuuluvaksi! Olin saavuttamassa Chacon saksankielisen mennoniittayhteisön, josta lisää täällä. Käännyin Ruta Transchacolta kohti Loma Plataa ja tie oli jälleen fantastisessa kunnossa: 23 kilometriä pitkä päällystetty suora ilman mutkan mutkaa. Myöhemmin kuulin, että mennoniitat laittavat kuntoon niitä tieosuuksia, mitä tarvitsevat. Tämä pätkä oli ainakin sellainen. Sen sijaan Loma Platan kadut eivät ole pääkatua lukuun ottamatta päällystettyjä, vaan täällä ajetaan hiekkateitä. Lisäksi kadut ovat strasseja ja liikkeiden kyltitkin ovat pääosin saksaksi. Loma Plata on nimenomaan saksalainen kaupunki, miten eksoottista!

Hotel Mora sijaitsee osoitteessa Sandstrasse 803.

Huoneeni Hotel Morassa.

Hotel Moran päärakennus ja parkkipaikka.

Loma Platassa on muutamia hotelleja ja ajattelin kokeilla onneani ensin Dr. Manuel Gondra ja Eligio Ayala -katujen kulmauksessa, keskellä kaupungin sykettä sijaitsevassa Hotel Loma Plata Innissä. Se on ilmeisesti paikkakunnan paras hotelli, mutta vastaanoton maskiton saksankielinen mennoniittanainen kertoi, että he eivät ota asiakkaita ilman ennakkovarausta. Mietin, että mahtaako kyseessä olla jonkinlainen korona-ajan vaatimus, että hotelliin pitää olla ennakkovaraus. Ajelin seuraavaksi Hotel Moraan, joka on suuri hyvinpidetty saksankielisen Sawatzkyn mennoniittaperheen pitämä hotelli Sandstrassen varrella. Isäntä Peter ei osannut englantia, mutta onneksi osaan tarpeeksi saksaa. Huoneita olisi, willkommen vain! Herra Sawatzky ihmetteli nimeäni sitä kirjoittaessaan ja epäili minun olevan Puolasta, vaikka nimeni on ihan umpisuomalainen ilman mitään puolalaista konsonantti-ilottelua. Otin paikan halvimman huoneen, joka maksoi 120 000 guarania (n. 15,2 euroa) yöltä sisältäen aamupalan. Siistissä huoneessa oli televisio, ilmastointi-lämmitys, kaksi sänkyä, oma kylpyhuone sekä toimiva wifi. Saksalaisuus paistoi kaikesta! Ainoastaan ravintola paikalta puuttui, mutta söin omia eväitäni illan päätteeksi ja painuin nukkumaan rankan ajopäivän jälkeen. Paraguayn tiet oli nyt korkattu!

Ensikosketus Paraguayn pääkaupunkiin Asuncióniin

6.7.2021

Mannertenvälinen lento halpalentoyhtiöllä ei ole herkkua ja mieluusti olisin vain jäänyt nukkumaan hotellihuoneeseeni perille Paraguayn pääkaupunkiin päästyäni. Siitä huolimatta lähdin ulos Asunciónin helteiseen aamuun. Paraguay sijaitsee eteläisellä pallonpuoliskolla, tarkemmin kauriin kääntöpiirillä. Täällä on heinäkuussa keskitalvi ja olin varautunut henkisesti viileisiin, jopa kymmenen asteen lämpötiloihin. Opaskirjan ehdottamat takit ja hanskat olin suosiolla jättänyt kotiin jo siksikin, että olin matkassa pelkällä repulla. Tänään lämpötila nousi onneksi kolmenkymmenen paremmalle puolelle ja ihmiset olivat shortseissa ja t-paidoissa ulkona. Siitä tykkään, että täällä ihmiset uskaltavat pukeutua sään mukaan, eivätkä kalenterin mukaan, kuten Afrikassa. Paraguayn miinuspuolia vain sattui olemaan sekä ulkona että sisällä voimassaoleva maskipakko, joka pääkaupungissa tuntui toteutuvan melko hyvin. Onneksi myös nenän alla tuntui olevan hyväksyttävää pitää maskia, eivätkä aivan kaikki käyttäneet maskia lainkaan. Esimerkiksi intiaaneja ei maskipakko juuri hetkauttanut.

Näkymä keskellä Asunciónia sijaitsevan Hotel Guaranin huoneeni ikkunasta.

Kehitysmaatyyliin Asunciónissa ajellaan moottoripyörillä.

Asunciónin keskustan rakennuksia.

Ensimmäinen tehtäväni oli hankkia itselleni paikallinen simkortti, vaikka suomalainen Telian liittymäkin näytti Paraguayssa toimivan. Olin päätellyt tienvarsimainoksista, että Tigo varmaan olisi hyvä operaattori, koska se näkyi kaikkialla. Tigolla näytti olevan myymälä Palma-kadulla, kivenheiton päässä hotellistani. Välissä oli kummallinen neljän erillisen puiston kokonaisuus. Puistoissa päivysti juoppoja, intiaaneja kaupittelemassa matkamuistoja sekä juoppoja intiaaneja. Paraguayssa hyvin ruskettunut suomalainenkin (Komoreilla käynti auttaa asiaan) sulautuu joukkoon ja siinä auttaa myös kasvojen peittäminen maskilla. Kaikkialla pystyy kuljeksimaan täysin rauhassa, eikä kukaan ole pakkomyymässä tai huijaamassa.

Sivuutin puistojen ihmiset ja päätin astua sisään Tigon myymälään. Ennen sitä tuli pestä kädet, minkä päätteeksi minun tuli asettua kuumeenmittauslaitteen eteen ja se sitten muka mittasi otsastani lämpötilan. Vartija vielä ruiskautti käsidesiä kumpaankin käteen, vaikka olin juuri pessyt käteni saippualla. Sitten olin vapaa siirtymään sisään. Vuoronumeron ottaminen ei onnistunut, sillä minulla olisi sitä varten kuulunut olla paraguaylainen puhelinnumero. Ja sitähän olin nimenomaan tullut hankkimaan. Siirryin jonottamaan tiskille, jossa ihmiset taisivat käydä ostamassa lisää puheaikaa tai nettiä liittymiinsä. Jonon kulku oli merkitty tarkasti askelmerkein ja niissä tuli pitäytyä jonottaessa. Asunción tuntui totisesti uivan todella syvällä koronapsykoosissa. Olin etukäteen opetellut Google-kääntäjän avustuksella kysymään espanjaksi paikallista simkorttia. Puheaikatiskin neiti oli onnekseni ymmärtäväinen heikosta espanjantaidostani huolimatta ja ystävällisesti tuli antamaan minulle vuoronumeron. Pienen palaverin se toki vaati, koska minulla ei tosiaankaan ollut sitä paikallista numeroa vuoronumeron ottamiseksi. Vuoroni tuli ja pääsin asioimaan nuoren Stephanien tiskille. On äärimmäisen harvinaista, että kukaan Paraguayssa osaa englantia, mutta ystävällinen Stephanie sattui sitä osaavan ja oli kovin utelias hänen maahansa eksyneestä turistista. Tigon simkortti on ilmainen ja siihen sisältyy jonkin verran tekstiviestejä ja puheaikaakin. En tiedä, miten paljon nettiä liittymääni hankin, mutta 15 000 guaranilla (n. 1,9 euroa) pärjäsin mainiosti koko kahden ja puolen viikon oleskeluni. Stephanie kopioi passista tietoni ja liittymänavauspaperissa kansalaisuuteni on polinese ja ikää sain vuoden lisää. Olenkohan puolalainen vai polynesialainen.

Palacio de López oli remontissa.

Asunciónin silhuetti on kovin epätasainen. Tornitaloja ja matalia taloja sikinsokin.

Asunciónissa ei ole maailmankuuluja nähtävyyksiä, mutta ainakin Palacio de López on nähtävä. Se on sotamarsalkka ja diktaattori Francisco Solano Lópezin henkilökohtaiseksi residenssiksi 1860-luvulla valmistunut palatsi, josta herra toivoi jonkinlaista Versailles’n kopiota, koskapa sellaista diktaattorit yleensä tuppasivat tahtoa. Versailles’ta Asuncióniin ei noussut, mutta kaunis vaaleanpunainen palatsi joka tapauksessa. Vuosina 1864–1870 käydyn kolmoisliiton sodan päätteeksi sotamarsalkka kuoli, eikä koskaan ehtinyt nauttia palatsistaan. Paraguayn hallitus on työskennellyt palatsissa 1890-luvulta lähtien ja onpa nurkissa myös tasavallan presidentin työtilat. Nykyinen presidentti on vuodesta 2018 lähtien Mario Abdo Benítez, jonka arabihenkinen ensimmäinen sukunimi lienee libanonilaistaustaiselta isältä. Palatsi tuntuu olevan hyvin tarkasti vartioitu, sillä joka kulmalla oli useita poliiseja ja sotilaita. Kuitenkin sain ottaa kuvia rauhassa, mutta itse palatsi on pysyvästi suljettu vierailijoilta. Nyt palatsista osa oli lisäksi julkisivuremontissa.

Bahía de Asunción on Paraguayjoen lahti Asunciónin parhaalla paikalla.

Asunción on suurien kontrastien kaupunki.

Palatsilta kävelin Paraguayjoen rantaan, jota seurailee Costanera-niminen rantakatu, jolla tosin ajetaan satasta ja kaistoja on kaksi suuntaansa. Leveä kävely- ja pyöräilybulevardi kuitenkin seurailee katua ja myös jokea. Costaneralla lenkkeiltiin, kun sitä kävelin edestakaisin. Maisemat Bahía de Asuncióniin, eräälle joenlahdelle ovat Costaneralta hienot. Lahden rannalla on pitkä hiekkaranta, jolla näin talvella ei ollut auringonpalvojia tai uimareita. Vaikka talvella voikin sään salliessa käyttää shortseja, niin uimaan ei kuitenkaan missään tapauksessa sovi mennä. Etelä-Amerikan suurimpiin jokiin lukeutuva Paraguayjoki virtaa koko maan halki pohjoisesta etelään ja täältä Asunciónista lähtien se erottaa lisäksi Paraguayn Argentiinasta, joka on vastarannalla. Costaneran kohdalla vastarannalla on toki vain naapurimaakunta, mutta kaupungin eteläpuolelta näkyy naapurimaakin. En mennyt katsomaan, koska näkisin Argentiinaan myöhemmin tällä reissulla. Rajanylitys sinne olisi valitettavasti mahdotonta, koska Argentiina oli edelleen täysin suljettu.

Asunciónin katuja.

Kaupungin tornitalojen seinissä on suuria muraaleja.

Lisää muraaleja.

Asunciónin keskusta vaikutti tuiki turvalliselta ainakin näin valoisaan aikaan ja täällä Palacio de Lópezin nurkilla virkavaltaa oli riittämiin. Ehkä siksi, että alueella sijaitsee liuta ministeriöitä ja vaikkapa maan kaksikamarinen kongressi. Tai ehkä siksi, että välittömästi kongressin naapurista alkaa hökkelikylä. Slummi näytti jatkuvan laajalle alueelle, mikä on käsittämätöntä, sillä kyseessä on pääkaupungin parhaita alueita. Kongressin edustalla oli alkamassa mielenosoitus ja teitä oli suljettu. Minä kiirehdin pois alueelta väljemmille vesille. Asunciónin keskusta on jännittävä sekoitus vanhoja värikkäitä rakennuksia ja uusia, ehkä 1960- ja 1970-luvuilla rakennettuja tornitaloja. Suurin osa rakennuksista olisi julkisivuremontin tarpeessa, mutta täällä taidetaan olla yhtä lailla myös rahan tarpeessa. Bussit ovat värikkäitä, moottoripyöriä on kuin missäkin afrikkalaisessa kaupungissa ja pikkukaupat kuin missäkin kehitysmaassa. Asunción on köyhän kehitysmaan pääkaupunki ja siellä on miellyttävää harhailla ilman päämäärää. Löysin sattumalta Paraguayn matkailuinfon, Secretaría Nacional de Turismon, jonne mentiin jo tutuksi tulleeseen tyyliin käsienpesun ja kuumeenmittauksen kautta. Minulla oli selvät sävelet oman matkani osalta, joten kävin ostamassa vain läjän postikortteja. Mikä oli onnistunut päätös, koska paikka lienee koko maan ainoa paikka, jossa postikortteja ylipäätään myydään. Viisitonnia (n. 0,6 euroa) kappaleelta.

Illalliselle tahdoin ehdottomasti kaupungin erääseen klassikkoon, Lido Bariin, joka sijaitsee Palma- ja Chile-katujen kulmassa vastapäätä maan kansallissankareiden hautapaikkana tunnettua Panteónia. Lido Bar on ollut olemassa vuosikymmeniä ja sen tunnelmaa kehutaan niin paraguaylaiseksi kuin Paraguayssa vain mahdollista. Myös Anthony Bourdain kävi kokemassa paikan tunnelman ja nyt minä yritin samaa. Käsienpesun ja kuumeenmittauksen jälkeen nimeni haluttiin kirjoittaa listaan. Kaiketi koronajäljityksen takia. Nähtyään nimeni, listanpitäjää ei enää kiinnostanutkaan. Sisään vain! Lido Barin sisällä on pitkä, puoliympyränmuotoinen, hieman mutkitteleva tiski, jonka ääressä asiakkaat istuvat ja tarjoilijat touhuilevat kaiken keskellä. Televisiosta tuli jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailujen välieräottelu Italia–Espanja, jonka Italia voitti. Yritin tilata kanakeiton, mutta se oli loppunut, joten minulle suositeltiin lihakeittoa. Edessäni oli pian iso spagetilla höystetty jauhelihakeitto, caldo de soyo, pieni lihaempanada, pastelito de carne, ja vastapuristettu appelsiinimehu, jugo de naranja. Koko komeus maksoi ainoastaan 43 000 guarania (n. 5,44 euroa). Kaupungin ylpeys parhaalla paikalla tähän hintaan. Tämä hintataso lupaili hyvää loppumatkalleni.

Ateriani Lido Barissa.

Paraguayn pääkaupungin keskustaa.

Hotel Guaranin uima-allas sijaitsee toisen kerroksen kattoterassilla. Taustalla Plaza de la Democracian laidalla oleva Banco Nacional de Fomento.

Kävin Hotel Guaranin toisen kerroksen terassilla sijaitsevalla ulkouima-altaalla pulahtamassa. Altaalla ei tietenkään ollut muita, koska oli edelleen talvi. Nukkumaan menin viimein kello kuudelta illalla. Edellisen yön nukkumattomuudesta ja seitsemän tunnin aikaerosta pääsee tällä tavalla. Ja kuitenkin jo kello kahdeksalta alkoi koronaviruksen takia langetettu ulkonaliikkumiskieltokin. Muualla maassa ulkonaliikkumiskielto alkoi vasta puoliltaöin, mutta Asunciónissa ne koronatapaukset olivatkin.