Browsing Category

Slovenia

Piran on Slovenian lyhyen rannikon helmi

29.—31.12.2021

Slovenialla on pikkuinen, vajaan 50 kilometrin pituinen rantakaistale Adrianmeren pohjukassa. Rantakohteita ei sen takia ole kovin montaa, mutta tunnetuin, suosituin ja varmaan myös kaunein on niemenkärkeen kyhätty keskiaikainen Piran. Kompakti reilun 3 000 asukkaan pikkukaupunki, jossa kaikkialla kävelee hetkessä. Se oli meidänkin ryhmämme valinta Alppien katselmuksen jälkeen. Pitäisihän sitä talviturkki päästä heittämään Välimereen, eikä Piranissa varmaan olisi luntakaan. Italian rajalta Novo Goricasta on Piraniin reilun tunnin ajo erinomaista moottoritietä. Slovenian tiestö on kuin pumpulilla ajaisi, minkä lisäksi tänne rannikolle on rakennettu liuta pitkiä, jopa yli kaksikilometrisiä tunneleita. Sloveniassa matka todella joutuu.

Piranin rantakatua aamuauringossa. Tälläkin kadulla on kaksisuuntainen liikenne.

Kalastajien välineistöä Piranin satamassa aamulla.

Piranin satama sijaitsee aivan vanhankaupungin sydämessä. Takana Tartinin aukio ja sen takana Pyhän Yrjön kirkon korkea kellotorni.

Olimme varanneet majoitukset Piranin vanhastakaupungista ja tiedossa oli, ettei kaupunkiin saisi pysäköidä. Matkalaukut kuulemma saa käydä tuomassa ihan sillä omalla vuokra-autollakin, mutta turistien on pysäköitävä autonsa vanhankaupungin ulkopuolelle. Näin talvella Piran ei ole erityisen tukossa turisteista ja autoista, mutta kesällä tilanne lienee toinen. Piranin laitamilla on useita parkkitaloja ja -alueita, joista valikoimme Garažna hiša Fornače -nimisen parkkitalon. Vuorokausi tässä talossa maksaa 22 euroa ja toisen mokoman, jos viipyy minuutinkin yli tuon vuorokauden. Slovenia ei valitettavasti ole edullisin matkailumaa, vaan hinnat ovat mielestäni Tallinnan tasoa. Mikä tarkoittaa, että Suomen hinnoista ei olla kaukana. Fornačen hyvänä puolena on ilmainen bussikuljetus Piranin vanhaankaupunkiin Tartinin aukiolle. Busseja kulkee tiuhaan aamuvarhaisesta yömyöhään, jopa kymmenen minuutin vuorovälillä. Fornače sijaitsee tosin vain reilun kilometrin päässä keskustasta, että periaatteessa matkan voisi helposti myös kävellä.

Tartinin aukiolla tarkenee joulukuun 2021 lopulla nauttia kahvia ja leivoksia ihan ulkonakin.

Palmut pärjäävät Piranissa. Ja kukat kukkivat joulukuun kymmenen asteen lämmössä.

Yövyimme 300 metrin päässä Tartinin aukiolta ja seuraavana aamuna aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Piranin kaunis rantakatu on täynnä ravintoloita ja kahviloita, joista kuulemma saa aamupalaa mistä tahansa. Ihan niin se ei ole, ainakaan näin talvella, mutta saimme eräästä kahvilasta aamupalat ja kaupungin tutkiminen saattoi alkaa. Piran sijaitsee merenrannalla ja aivan keskustan ytimessä, Tartinin aukiolla on satama. Kalastajat olivat kai jo tulleet mereltä, kun verkot ja muut tykötarpeet olivat laiturilla. Rantaviivan pituuden takia kalastaja lienee harvinainen ammatti Sloveniassa. Jatkoimme Tartinijev trglle, Tartinin aukiolle, joka on Piranin sydän ja saanut nimensä italialaisen viulistin ja säveltäjä Giuseppe Tartinin mukaan. 1700-luvulla vaikuttanut herra syntyi Piranissa, joka oli tuolloin osa Venetsian tasavaltaa. Vielä nykyisinkin Piran on kaksikielinen kaupunki, italiaksi nimeltään Pirano.

Aukion takana, muuta vanhaakaupunkia korkeammalla, seisoo Pyhän Yrjön kirkko torneineen. Torni näkyy korkeutensa ansiosta laajalle, mutta oli tietenkin suljettu talven ajaksi. Kukapa sitä talvella torniin tahtoisikaan. Itse kirkko oli kyllä auki. Kirkon takaa avautuu näkymä pitkälle, aina Italian ja Slovenian Alpeille saakka. Italialainen Triesten kaupunki ei aivan näkynyt, juuri sen verran Slovenian pitkä rannikko sattui olemaan edessä! Kuulemma myös Venetsian voisi Piranista selkeällä säällä nähdä. Vaikka selkeää olikin, ei kai kuitenkaan riittävästi. Tai sitten kyseessä on vedätys, aivan kuten sekin, että Somalimaan Berberasta voisi muka nähdä Adeninlahden vastarannalle Jemeniin.

Piranin vanhankaupungin rakennuksia.

Piran on rantakaupunki.

Piran kokonaisuudessaan kaupunginmuureilta nähtynä. Oikealla Pyhän Yrjön kirkko torneineen.

Kapusimme seuraavaksi Piranin keskiaikaisille kaupunginmuureille, jotka edelleen seisovat pystyssä. Muurin vartiotorneihin kapuaminen on paikoin melkoista akrobatiaa, eikä kovin iso ihminen niihin pääsisikään. Muureille on kahden euron pääsymaksu. Opiskelijat maksavat 50 senttiä vähemmän, eikä opiskelijakorttia tarkisteta. Jos jo Pyhän Yrjön kirkon luota äsken näki Pirania kattavasti, näkee muureilta kokonaisuuden entistäkin paremmin. Mutta ei täältäkään Venetsiaa näe.

Piran ei ole rantalomakohde, mutta on vanhankaupungin pohjoisrannalla betoninen uimaranta ja samalla suunnalla olevalta pikkukivirannaltakin pääsee halutessaan uimaan. Sen lisäksi Piranin rantakadulla on useita mereen johtavia portaita kaiteineen. Paikalliset italialaisista turisteista puhumattakaan eivät joulukuun lopulla juuri ui, mutta se ei estä suomalaisten uimaanmenoa. Talviturkki jäi Adrianmereen joulukuun toiseksi viimeisenä päivänä. Vesi on yhtä lämmintä kuin Suomessa toukokuussa.

Vršičin sola talvella ja Italiaan ilman koronatestiä

27.—29.12.2021

Muistan Slovenian valtion matkailutoimiston aloittaneen mielestäni melko mittavankin mainostuskampanjan Euroopan ollessa vielä hyvinkin kiinni koronaviruksen ties monennenko aallon aikoihin. Tämä tapahtui siis joskus vuoden 2020 lopulla. Muistan nähneeni mainoksia ainakin Helsingin Sanomissa. Maa jäi mieleen ja myöhemmin heitin sen ilmoille, kun minulta kyseltiin sopivaa kohdetta seitsemän hengen porukalle joulun välipäiviksi. Ehkä maa, joka oli synkimpinä korona-aikoina kiinnostunut ulkomaalaisista matkailijoista, voisi olla turvallinen valinta matkakohteeksi. Siis turvallinen siinä mielessä, että se pitää rajansa auki, eikä panikoidu Suomen tapaan. Suomi panikoi loppuvuodesta 2021 ison osan Euroopan mukana ja kiristi maahantulomääräyksiään. Slovenia onneksemme piti päänsä, eikä ryhtynyt vaatimaan esimerkiksi negatiivistä koronavirustestiä

Pyhän Johannes Kastajan kirkko Ribčev Lazin kylässä Bohinjjärven pohjukassa.

Bohinjjärvi Ribčev Lazista kohti länttä.

Slovenia päästää näin vuoden 2021 lopulla ja vuoden 2022 alussa suomalaiset maahan pelkällä koronapassilla sekä EU:n sähköisellä matkustajatietolomakkeella. Koronapassilla Slovenia tarkoittaa sitä EU:n koronatodistusta, jonka saa rokottautumalla, parantumalla koronaviruksesta tai hankkimalla negatiivisen testituloksen. Siis kunhan jokin näistä kolmesta kriteeristä täyttyy, aukeavat Slovenian portit. Slovenian poliisi tarkasti koronapassin maahan saavuttaessa Ljubljanan lentoasemalla. Osan ihan jollain sovelluksella skannaamalla, osan vain silmämääräisesti, osa sai vain kävellä ohi. Poliisisetä kertoi uskovansa korona-asioiden olevan kunnossa. Eipä Lufthansa olisi lennolle muuten päästänytkään, eikä muita saapuvia lentoja ollut samaan aikaan.

Muuten Slovenian koronarajoitukset ovat teoriassa Suomea kireämmät. Koronapassi vaaditaan periaatteessa ihan kaikkialle ruokakauppaa ja apteekkia lukuun ottamatta. Jokaisen puodin ja putiikin ovella on myös lappunen, joka kertoo, monenko asiakkaan on mahdollista tulla sisään samaan aikaan. Käytännössä sisällä olevia ei laske kukaan, puodit eivät tahdo karkottaa asiakkaita kyselemällä koronapasseja, eikä ravintoloissakaan oltu aina kiinnostuneita asiakkaiden terveystiedoista. Joku tarjoilija viittasi koronapasseille kintailla todeten, että emmehän me voisi majoittua maassa missään, ellemme olisi rokotettuja. Majapaikatkin nimittäin saavat majoittaa ainoastaan koronapassillisia. Suomessa olen vältellyt paikkoja, joissa koronapassia kysellään, mutta Sloveniassa siltä ei voi välttyä. Ravintoloissa tarjoilijat kysyvät ”greenpassiksi” kutsumaansa koronapassia hieman anteeksipyydellen, eikä sen näyttäminen mitenkään luontevalta tunnukaan. Ravintolat saavat tällä hetkellä olla avoinna kello 22 saakka, mutta esimerkiksi Piranissa ihmisiä notkui ravintoloissa reilusti kymmenen jälkeenkin. Slovenian maskipolitiikka sen sijaan on selkeä: ulkona maskia ei käytä yksikään, mutta sisätiloissa on maskipakko. Maski nenän alla on slovenialainen standardi ja se sopii minullekin hyvin.

Venäläisten sotavankien 1900-luvun alussa rakentama kappeli, Ruska kapelica, Vršičin solatien varressa.

Slovenian maanteiden korkein kohta on Vršičin solassa 1611 metrissä merenpinnan yläpuolella.

Ensimmäisen päivän vietimme Bohinjjärvellä Slovenian Alppien sydämessä. Paikka on kaunis ja luntakin oli reilusti Suomea enemmän. Emme hiihtäneet, emme lasketelleet. Kunhan katselimme paikkoja. Bohinjjärvi sijaitsee pitkän laakson pohjukassa korkeiden vuorten ympäröimänä, minkä ansiosta maisema oli pitkälti sumun peitossa. Keskiviikkona 29. joulukuuta lähdimme ajelemaan kohti Slovenian 46,6 kilometrin pituista rantakaistaletta Adrianmerellä. Aikomuksemme oli kiepata alas rannikolle Julisten Alppien yli pohjoisesta etelään, kuuluisan Vršičin solan kautta. Ajoimme aluksi Slovenian luoteiskolkassa sijaitsevaan Kranjska Goran kaupunkiin, jonka kupeessa sijaitsee ainakin kuuluisa Planican mäkihyppykeskus. Kranjska Gorassa oli jokunen muukin talvilomailija liikkeellä (=koko Italia ja Itävalta), mutta he pääosin jäivät alas kaupunkiin meidän aloittaessa nousu serpentiinitietä pitkin yli Alppien aina 1 611 metriin merenpinnasta. Siellä olisi Vršičin solan ja samalla Slovenian maanteiden korkein kohta. Matkan tekoa Kranjska Gorasta vuorten toiselle puolelle Trentan kylään voi kätevästi seurata jokaisessa neulansilmämutkassa, jotka on numeroitu ja niissä on kerrottu korkeus merenpinnasta. Näitä neulansilmämutkia on tasan 50. Puoliväli on suunnilleen siellä korkeimmalla kohdalla reilussa 1 600 metrissä.

Vršičin solan molemmin puolin vuoret kohoavat reilusti kahden kilometrin paremmalle puolelle.

Näkymä Vršičin solan huipulta alas kohti etelää.

Slovenian vuoristoteillä vaaditaan talvirenkaita tai lumiketjuja.

Tien Vršičin solan poikki ovat rakentaneet venäläiset sotavangit ensimmäisen maailmansodan aikana. Senpä vuoksi alkumatkasta, ennen neulansilmämutkaa numero 9 on noilta ajoilta ortodoksinen venäläinen kappeli, Ruska kapelica. Samaiset venäläiset rakensivat kappelin vuoren rinteeseen kunnianosoituksena kovissa oloissa, lumivyöryissä ja ties missä kuolleille maanmiehilleen. Olot ovat kovat vielä nykypäivänäkin, sillä ylhäällä vuorilla sataa runsaasti lunta, eikä tietä pystytä pitämään avoinna koko talvea. Niitä lumivyöryjäkin tapahtuu edelleen. Joulukuun 2021 loppu oli leuto, eikä vuorilla ollut satanut uutta lunta vähään aikaan. Siispä tie oli edelleen auki tienvarren korkeista kinoksista huolimatta. Viikkoa myöhemmin Vršičin sola suljettiin liikenteeltä lumen takia ja sola taitaa pysyä kiinni pitkälle kevääseen saakka. Luin, että sola on auki noin seitsemän kuukautta vuodessa. Ajankohtaisen tiedon Slovenian vuoristoteiden aukiolosta näkee sloveenin- ja englanninkieliseltä Promet.si-sivustolta.

Ruska kapelica -pysähdyksen jälkeen pysähdyimme aina kauniin kohdan sattuessa eteemme. Näin sydäntalvella muuta liikennettä on vähän ja pysähtymispaikkoja oli riittämiin. Paitsi sitten ylhäällä Vršičin solan korkeimmalla kohdalla, jonka parkkipaikalla oli tila enää meidän autoillemme. 1 611 metrissä sijaitseva parkkipaikka tuntuu olevan suosittu aloituspiste patikointiretkille lähimaastoon. Lähimaasto vain sattuu olemaan yli 2 500-metristä vuorenseinämää lähtipä miltei mihin suuntaan tahansa. Ihmiset ottivat sukset kantoon ja lähtivät kapuamaan koiriensa kanssa ylös vuorenseinämiä. Sieltä he sitten laskivat alas. Kesällä paikalla on pieni kioskikin, josta saa matkamuistoja ja juomia. Nyt se oli kiinni. Oven edessä oli suuri lumikinos. Aurinkoinen ja lumihuippuisten vuorten ympäröimä Vršičin sola oli ehdottomasti Slovenian-matkan kohokohta.

Oikealla Trg Evrope ja Slovenia. Vasemmalla Piazza della Transalpina ja Italia. Joulukuun 2021 lopulla täällä ei ollut rajavartijoita.

Toinen jalka Sloveniassa, toinen Italiassa.

Italialainen postilaatikko Goriziassa.

Parissa tunnissa ajoimme vuorilta alas Novo Gorican kaupunkiin, joka yhdessä Italian puolelle sijaitsevan Gorizian kaupungin kanssa muodostaa hieman Tornio-Haaparantaa muistuttavan yhteenkasvaneen kaksoiskaupungin. Olen jotenkin onnistunut välttämään myös Italiassa käynnin, joten nyt tuli ainutlaatuinen mahdollisuus ”nähdä” tuokin maa. Italia vain oli laittanut hiljattain kapuloita turistien rattaisiin alkamalla vaatia Sloveniasta (ja kaikkialta EU-alueelta) saapuvilta 48 tuntia ennen maahantuloa tehtyä negatiivistä PCR-testiä tai 24 tuntia aiemmin tehtyä antigeenitestiä. Jotain matkustajatietolomakkeitakin pitäisi täytellä. Jätimme autot Slovenian puolelle ja kävelimme Novo Gorican rautatieaseman edustalle. Sen edessä on pieni aukio, sloveeniksi Trg Evrope eli Euroopan aukio. Slovenian ja Italian välinen raja kulkee keskeltä aukiota, eikä paikalla ollut minkäänlaisia esteitä saatikka kummankaan maan rajavartijoita. Ihmiset ylittivät rajan molempiin suuntiin ilman mitään. Eli aivan, kuten aavistelinkin. Slovenia liittyi Euroopan unioniin vuonna 2004, mihin asti aukion poikki kulki muuri estäen ihmisten rajanylitykset. Uusi este aukiolle nousi vuonna 2020 koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Se purettiin kesällä 2021 ja siitä lähtien aukiolla on ollut jälleen mahdollista seistä toinen jalka Sloveniassa ja toinen Italiassa. Trg Evropesta tulee Italian puolella Piazza della Transalpina ja näin minäkin olen nyt nähnyt ja kokenut Italian! Ja nähnyt eniten Fiat-merkkisiä autoja niin pienellä alueella.

Aukiolta on parinkymmenen minuutin kävely Gorizian keskustaan. Slovenian puolella ei ole ulkona maskipakkoa, mutta Italian puolella pitää pakkomaskittaa itsensä myös ulkona. Näin teimme mekin nyt. Täällä kaupungin laitamilla ehkä joka toinen käytti maskia ulkonakin, mutta keskustassa lukema nousi lähemmäs sataa prosenttia. Maski nenän alla on Goriziassakin kansalaisten vastaus maskipakkoon.

Gorizian keskusaukio, Piazza della Vittoria. Kuvassa myös paikallista maskinkäyttöä.

Piazza della Vittorian laidalla seisoo Pyhän Ignatiuksen kirkko. Etualalla Neptunuksen suihkulähde.

Italia kehuskelee ruoallaan, mikä oli oikeastaan se tärkein syy pistäytyä Goriziassa. Aito italialainen pizza kiinnosti. Yleensä ruoka ei ole mikään syy matkustaa minnekään, mutta tällä kertaa se oli. Pian kävi selväksi, että Gorizian jokaikinen pizzeria ja ravintola oli kiinni. Ensimmäiset näyttivät Googlen mukaan avaavan ovensa vasta kello kuudelta illalla. Mietimme, että Suomessa ravintolat pakotetaan sulkemaan kello viideltä, kun taas Italiassa ne eivät ole vielä edes ehtineet aueta tuohon mennessä. Ehkä Italiassa kiertää eri variantti. Gorizian pizzeriat saivat jäädä odottamaan muita asiakkaita meidän siirtyessä keskusaukion, Piazza della Vittorian, ihastelun jälkeen takaisin Slovenian puolelle. Siellä ravintolat ovat auki päiväsaikaankin. Kaikkiaan Italia-visiitti kesti tunnin verran ja lienee lyhin viettämäni aika missään maassa.

Novo Goricasta oli enää reilun tunnin ajo Adrianmeren rannalle Piraniin.