Browsing Category

Portugali

TAP Portugalin siivin São Tomélle

15.2.2018

Afrikan kainalossa Guineanlahdella sijaitseva pikkuruinen São Tomé ja Príncipe on kummitellut päässäni varmaan jo kymmenen vuotta. Tämän kahdesta pääsaaresta muodostuvan valtion saavuttaminen on kuitenkin ollut viisumipakosta ja kalliista lennoista johtuen vaikeaa. Nyt tie on tasoittunut hieman: EU-kansalaiset eivät ole enää vuoden 2015 jälkeen tarvinneet viisumia, jos matka kestää enintään 15 päivää. (Toki maahan on aiemminkin ollut mahdollista hankkia viisumi netissä, mutta eivätpä afrikkalaiset nettiviisumipalvelut yleensä toimi.) Matka ei ollut enää myöskään rahasta kiinni, sillä olin käynyt töissä ja oli varaa ostaa kallis menolippu paratiisisaarille. Ajattelin viipyä sen 15 päivää, minkä maa sallii ilman viisumihässäköitä. Ja jatkaa sitten mantereen puolelle Gaboniin.

Tätä näkymää on odotettu vuosikaudet.

Lentolippujen kalleus johtuu tietenkin siitä, että ainoa yhteys Euroopasta kulkee Lissabonin kautta. TAP Portugal lentää São Tomélle kolme tai neljä kertaa viikossa, minkä lisäksi paikallinen STP Airways lentää lauantaisin maahan. Niin ikään Lissabonista. Oikeasti STP Airways ei mitään lennä, sillä se on Euroopan unionin mustalla listalla, joten portugalilainen EuroAtlantic Airways operoi lennot STP:n puolesta.

Lähdin matkaan Berliinin Tegelin kentältä TAP Portugalin lennolla kohti Lissabonia. Kanssamatkustajat olivat lähinnä saksalaisia ikäihmisiä matkalla Madeiralle. Lissabonissa minulla oli koneenvaihtoon käytettäväksi tunti ja 5 minuuttia. Se riittää hyvin, vaikka onkin kuljettava passintarkastuksen kautta. Onneksi Lissabonissa on passintarkastusautomaatit EU-kansalaisille, joissa ei ollut jonoja.

Tällä Berliinistä Lissaboniin ja edelleen São Tomélle.

Lentokoneen matkustamossa oli tilaa.

Lento TP 1527 São Tomélle lähti ajallaan kello 9.35. Kone oli sama, millä olin tullut Berliinistä. Samoin miehistö säilyi samana. Pääosin matkalaiset olivat portugalilaisia matkalla entiseen siirtomaahansa. Mutta olipa mukana ruotsalainen perhekin! Suomea en kuullut kenenkään puhuvan. Sãotomépríncipeläisiä ja afrikkalaisia muutenkin oli vain kourallinen, ehkä kymmenisen. Ja kuinka heitä voisi ollakaan paljon, kun koko maassa on vähemmän väkeä kuin Oulussa (alle 200 000).

Lentoajaksi oli ilmoitettu 9 tuntia ja 10 minuuttia, ja se sisältäisi teknisen välilaskun Ghanan pääkaupungissa Accrassa. Lentoajasta huolimatta itse lentokone ei ollut mikään laajarunkokone. Eikä kone ollut kuin ehkä puolillaan. São Tomé ja Príncipe onkin maailman vähiten vierailtujen maiden listalla sijalla 11.

TAP Portugal tarjosi matkan alkajaisiksi lämpimän ruoan. Kun lentoemot pääsivät kohdalleni, ei tarjolla ollut enää kuin jotain kasvispastaa. Kana oli harmittavasti päässyt loppumaan. Ruokajuomia sentään vielä oli.

Laskeudumme Ghanan pääkaupunkiin Accraan.

Kotokan kansainvälinen lentoasema Accrassa. Kaikki toimii kuin Euroopassa.

Maisemia ei Marokon rannikon jälkeen juuri näkynyt. Sahara oli pääosin harmattan-tuulen nostattaman pölyn peitossa, mutta näin sentään pieniä paloja Saharaa. Jossain Malin päällä varmaankin. Myös Ghanan taivas oli utuinen johtuen juurikin samasta harmattanista. Koneen alkaessa laskeutua pääsin kuitenkin näkemään vähän Ghanan maisemia, kuten Kumasin kaupungin ja lopulta myös Accran. Pääkaupunki vaikutti keskustaltaan hyvinkin kehittyneeltä afrikkalaiskaupungilta. En ole koskaan vieraillut Ghanassa, eikä maa taida turisteja halutakaan. Ainakin viisumin saaminen Kööpenhaminasta on aika hankalaksi tehty. No ehkä sitten joskus.

Accrassa jäi pois viitisen matkustajaa. Ainakin viisi matkalaukkua poistettiin ruumasta. Samalla lentokone tankattiin ja uudet matkustajat otettiin sisään. Heitä taisi tulla kolme. Ainakin kolme laukkua tuli sisään. Myös lentokoneen vessat syynättiin tämän välilaskun aikana hyvin tarkasti. Varmaankin huumeiden varalta. São Tomélle matkalla olleiden piti tietenkin pysyä koneessa.

Ghanan-pysähdys kesti noin tunnin ja loppulento São Tomélle kesti enää tunnin ja 40 minuuttia. Sen aikana tarjoiltiin ghanalainen voileipä ja mangomehu.

Lopulta São Tomén saari alkoi näkyä ikkunasta. Saari oli pääosin pilvien peitossa, mutta rannikolla oli pilvetön kaistale. Saari todellakin näytti paratiisilta. Paratiisillinen oli myös lämpötila koneesta ulos astuttaessa: +30. Kosteusprosentti oli myös huikea.

Perillä São Tomélla!

São Tomén kansainvälinen lentoasema.

São Tomén kansainvälinen lentoasema on pieni, mutta varsin moderni. Ensimmäisenä lentoaseman ovella passi annetaan virkailijalle, joka plärää sen nopeasti läpi. Kai etsii merkkejä epämääräisestä matkustuksesta maailmalla. Sen jälkeen pääsee varsinaiseen passintarkastusjonoon: niitä on kaksi sãotomépríncipeläisille ja kaksi muukalaisille. Tokikaan jonot eivät ole niin justiinsa, vaan portugalilainen voi hyvin mennä näköjään myös paikallisten luukulle. Ja toisinpäin. Toki äläkkä nousee, jos omassa jonossaan oleva portugalilainen ei päästäkään edelleen kiilannutta paikallista ohitseen. Afrikkalainen veri kiehuu helposti. Passintarkastaja oli hyvällä tuulella ja heitti aluksi kysymyksen ”how are you?”. Ihan englanniksi! Hän tarvitsi tiedot majapaikastani, mutta mitään paluulippuja tai rokotuskortteja ei haluttu nähdä. Passiin iskeytyi leima, johon päivämäärä kirjattiin käsin ja alle tuli herra tarkastajan nimikirjoitus: Elvis!

Olin varannut etukäteen majoituksen São Tomén kaupungista, noin kymmenen minuutin matkan päästä. Hotelli Albergria Porcelana oli muutamaa päivää aiemmin lähettänyt Booking.comin kautta Google-kääntäjällä suomeksi käännetyn viestin, että minua ollaan odottamassa lentoasemalla. Eipä oltu, joten otin taksin ja olin hetkessä perillä. Taksi maksoi kymmenen euroa, mikä normaalitaksa lentoasemalta kaupunkiin. Toiseen suuntaan pääsee 15 dobralla eli 0,60 eurolla, jos menee mototaksilla.

Hotelli Albergria Porcelana seuraavana päivänä.

Näkymä hotellin parvekkeelta kohti etelää.

Hotellilla ei osattu sanaakaan englantia, eikä oikein tiedetty mitä minulle kuuluisi tehdä. Oli minulla nyt kuitenkin portugaliksi tulostettu vahvistus Booking.comista. Puolisen tuntia odoteltuani ja ihmeteltyäni, hotelliin saapui belgialainen pariskunta noin kymmenen matkalaukkunsa kanssa. Tietenkin parin viikon matkalle tarvitaan sata paria kenkiä. Hotellin autokuski oli ollut hakemassa heitä samalta koneelta. Myös minua oli odoteltu, mutta olin ilmeisesti päässyt ulos terminaalista liian aikaisin, ettei kuski ollut vielä paikan päällä. Sain huoneeni ja nukahdin heti.

12 kommenttia
23.3.2018 by Anssi

Alfaman kaduilta São Jorgen linnoitukseen

21.-22.12.2014

Aamulla nakkasimme huoneen avaimen Porton majapaikkamme vastaanottoon ja kävelimme kulman takana olleelle linja-autoasemalle. Oli palattava Lissaboniin, koska illalla odotti paluulento Helsinkiin. Linja-autoyhtiö Rede Expressos liikennöi suunnilleen tunnin välein Portosta Lissaboniin ja hinta tälle välille oli 20 euroa. Nyt linja-auto oli hädin tuskin puoliksi täynnä, joten matkustus sujui miellyttävissä merkeissä oikeasti toimivalla wifillä surffatessa. Maisemat Porton ja Lissabonin välillä eivät ole mitenkään erityiset: kumpuilevaa maastoa, viinitarhoja, kaupunkeja ja pikkukyliä siellä täällä. Matkan puolivälin jälkeen bussi otti ja jätti matkaajia Fátimassa. Ainoa pysähdys muuten. Jos Varanasi on hinduille pyhä ja Touba senegalilaisille, niin Fátima puolestaan on katolilaisille tärkeä pyhiinvaelluskohde. Nyt kaupungista kyytiin tuli kuitenkin intialaisia, joita on paljon Portugalissa. Pitävät muun muassa kaikkia Lissabonin ja Porton matkamuistomyymälöitä.

Koko matka ajettiin hyväkuntoista moottoritietä ja perille Lissaboniin bussi selviytyi kolmen ja puolen tunnin matkanteon jälkeen kello 13. Rede Expressos käyttää Lissabonissa Sete Rios -terminaalia, josta pääsee kaikkialle kaupunkiin kätevästi metrolla. Metroaseman nimi on Jardim Zoológico. Veimme metrolla matkatavarat säilöön Santa Apolónian rautatieasemalle, koska olimme aikeissa tutkia rautatieaseman nurkalta alkavaa Alfaman kaupunginosaa. Bussiterminaalista säilytysmahdollisuutta on turha etsiä.

Katunäkymä Alfamasta Rua Jardim do Tabacon ja Rua Museu da Artilharian risteyksestä. Keskellä pieni ortodoksinen kirkko.

Yksi kaupungin vanhoista raitiovaunuista Alfaman Calçada de São Vicente -kadulla.

Tejojoen rannassa sijaitseva Santa Apolónian rautatieasema on nähtävyys itsessään. Hieno vanha rakennus! Hienoa oli myös löytää kolmen euron dönerkebab aivan nurkalta. Onneksi turkkilaiset ovat levittäytyneet myös Portugaliin, että matkamies saa täältäkin halpaa ja hyvää evästä. Santa Apolónian aseman tuntumasta, tai oikeammin kebabkioskin nurkilta, lähdimme kiipeämään ylöspäin Alfaman kaupunginosan kaduille.

Alfama on vanhinta Lissabonia, eikä se vaurioitunut pahoin edes vuoden 1755 maanjäristyksessä ja tsunamissa. Sen vuoksi Alfama sokkeloisine katuineen tuntuu välillä jopa medinalta. Eikä ihme, sillä Pohjois-Afrikasta tulleiden islaminuskoisten maurien aikana Alfama oli sama asia kuin koko Lissabon ja vasta myöhemmin kaupunki laajeni muuallekin. Myös kaupunginosan nimi tulee arabian kielen kylpylää tarkoittavasta sanasta al-hamma.

Nämä päällystää talonsa kaakeleilla.

Aluksi kävelimme kohti itää ja löysimme Panteão Nacionalin. Tosin löytäminen on helppoa, kun korkealla seisova valtava rakennus näkyy kauas. Rakennukseen on haudattu Portugalin kansallissankareita, kuten entisiä presidenttejä. Alun perin rakennus on kai toiminut kirkkona, mutta sitä se ei ole siis enää vuosikymmeniin ollut. Satoja vuosia vanhalta Panteão Nacionalilta on lyhyt matka satoja vuosia vanhalle São Vicente de Foran luostarille ja siitä eteenpäin kun jatkaa, saattaa päätyä satoja vuosia vanhan São Jorgen linnoituksen (Castelo de São Jorge) muurin juurelle. Linnoitus ei valitettavasti ole Unescon listoilla! Selvästi esimerkiksi läntisiä alueitaan korkeammalle rakennettu São Jorgen linnoitus näkyy kauas, kuten nyt vaikkapa, kun katsoo Praça da Figueira -aukiolla ylöspäin.

Panteão Nacional.

Näkymiä São Jorgen linnoituksen juurelta ainakin Graçan kaupunginosaan.

Reittejä linnoituksen ainoalle sisäänkäynnille on monia, ja kun sinne pääsee, hyökkää senegalilaisarmeija kimppuun. Jo keväällä hyvinkin tutuksi tulleeseen tapaan eräskin Abdullah asetti minun ja kaverini ranteisiin väkisin rihkamakorun. Lahjaksi, tottakai! Miehellä oli Suomessa paljon kavereita, tottakai! Sitten olisikin pitänyt antaa rahaa, koska pitäähän ihmisen syödä ja tänään ei oltu vielä syöty! Palautimme korut, tottakai.

Maurien 1000-luvulla rakentamaan São Jorgen linnoitukseen pääsee ISIC-opiskelijakortilla viidellä eurolla. Muuten saa pulittaa 8,50 euroa. Linnoitusalueelle sisään päästyäni tein huomion, että siellä olivat kaikki Portugalissa olevat selfiekeppituristit. Tokihan sieltä on mahtavat maisemat alas Lissabonin keskustaan ja Tejojoelle! Varsinaisen linnan muureilta näkee tietenkin vielä paremmin joka suuntaan, mutta sinne asti nämä selfiekepittäjät eivät olleet kavunneet. Suurehko ruotsalaisryhmä siellä kuitenkin oli. Ja paljon aasialaisia. Linnoitusalueen perukassa on arkeologinen kaivausalue, jossa on nähtävillä rakenteita rautakaudelta, maurilaiskaudelta (1000-1100-luvulta) sekä 1400-1700-luvun palatsin jäänteet. Kaivausalueella ei ollutkaan sitten enää kukaan.

São Jorgen linnoituksen alueelta. Kuvassa varsinainen linna.

Linnan sisäänkäynti.

Linnan torneista näkyy Alfaman kattojen yli Tejojoelle saakka.

Toisessa suunnassa on Lissabonin ”uudempi” keskusta.

Lähdimme pois. Sama senegalilaisjoukkio näytti nyt kiusaavan perheiden pieniä lapsia antamalla näille väkisin ”lahjaksi” koruja.

Linnoitukselta pääsee alas keskustaan pikkubusseilla (linja 737), joilla voi matkustaa samalla Viva Viagem -kortilla kuin muissakin kaupungin julkisissa kulkuneuvoissa. Meillä ei ollut mitään käsitystä bussin reitistä, mutta ainakin kyyti oli kuin vuoristoradassa! Eikä ihmekään näillä ikiaikaisilla mukulakivikaduilla. Jossain Alfaman kaduilla jäimme pois ja pian hyppäsimme raitiovaunuun. Ja niin kuin edelliselläkin ratikka-ajelulla, myös nyt kuljettaja heitti matkustajat kyydistä jossain vaiheessa. Jatkoimme kävellen monen varjoisan pikkukujan kautta tutulle Largo Martim Monizin aukiolle.

Lissabonin lentoaseman kahvila-ravintola.

Sitten tuli pimeys. Sen jälkeen taas tuli aika lähteä metrolla lentoasemalle. Ehdimme matkustaa vielä ennen kuin kaupungin metro meni taas vuorokauden lakkoon.

Lissabonin lentoasema on selkeä ja järkevänkokoinen. Paluulentomme Suomeen oli tällä kertaa suora TAP Portugalin lento. Se lähti reilut puoli tuntia myöhässä iltayhdentoista tienoissa ja kesti neljä tuntia ja 40 minuuttia. Yhtiö tarjosi kaikille economy-luokan matkustajille viltin, herkullisen lämpimän aterian lisukkeineen (oli maksanpaloja ja kylmiä kermaisia perunasiivuja) ja jälkiruokamousseineen, mielin määrin juomia ja metalliset ruokailuvälineet! Kaiken tämän luksuksen sumentamana tuntui myös jalkatilaa olevan normaalia enemmän. Ja ettei tästä lennosta ihan pelkkää ylistystä olisi sanottavana, piti lauma suomalaisääliöitä kuitenkin sellaista mekkalaa yllä läpi lennon, ettei isossa osassa konetta kukaan vahingossakaan nukkunut. Pakkohan TAP Portugalia on silti uudelleen kokeilla. Jos se vain samaan suuntaan on toistekin lentämässä.

Kirjoita kommentti
4.1.2015 by Anssi

Kaksi päivää Portossa

19.-20.12.2014

Vuoristossa sijaitsevassa Guardassa ja lähiseudulla patikoiden voisi viettää aikaa päivätolkulla, mutta nyt se ei ollut oikein järkevää sankan sumun vuoksi. Lähdimme eteenpäin. Guardan linja-autoasemalla oli aamulla yhdeksän jälkeen rauhallista. Pohjois-Portugalin Bragaan menevä linja-auto saapui noin vartin verran myöhässä aseman laituriin. Bussiin mennessä kuuluu etuilla minkä ehtii ja sisällä istua minne sattuu, että voi sitten siirtyä omalle paikalle pienen narinan kera, kun toinen matkustaja tulee paikkalippuaan esitellen vierelle seisoskelemaan. No joo, tuttua Suomenkin junista. Busseihin saa tosiaan paikkaliput ja ihmiset niitä noudattavatkin.

Emme menneet Bragaan saakka, vaan jäimme kyydistä kolmen tunnin matkanteon jälkeen Portossa. Portoa kutsutaan monesti Portugalin toiseksi suurimmaksi kaupungiksi, mutta oikeasti se on vain maan toiseksi suurimman metropolialueen keskus. Asukkaita kaupungissa on Tampereen verran ja koko metropolialueella puolestaan 1,8 miljoonaa. Porto sijaitsee koko Pohjois-Portugalin halki virtaavan Dourojoen varrella, vähän ennen kuin joki laskee Atlanttiin. Douro virtaa syvässä laaksossa ja kaupungin historiallinen keskusta, Ribeira, on muodostunut tähän laaksonseinämään. Korkeuserot keskusta-alueella ovat suuria, minkä voi huomata jo vastaan tulevien ihmisten kävelystä. Klenkkaajia riittää, eikä ihmekään, jos täällä koko elämänsä asuu.

Praça de Almeida Garrett -aukio Porton keskustassa. Taustalla Igreja dos Congregados -kirkko, oikealla São Benton rautatieasema ja vasemmalla yksi São Benton metroaseman sisäänkäynneistä. Keskeltä kulkee Avenida Dom Afonso Henriques -katu.

Vanhoja Ribeiran rakennuksia.

Rede Expressos -bussifirman terminaali, Paragem Atlântico, sijaitsee erinomaisella paikalla keskustassa Rua Alexandre Herculano -kadulla, kivenheiton päässä Praça da Batalha -aukiolta itään. Terminaalin ympäristössä on lukuisia halpoja majapaikkoja, joita bongasimme liudan jo linja-auton ikkunasta. Ajattelimme kuitenkin mennä vanhaankaupunkiin, Ribeiraan, yöksi. Aikamme siellä harhailtuamme, totesimme, ettei siellä ole kuin kalliinnäköisiä hotelleja. Palasimme terminaalin nurkille, jossa päätimme majoittua Rua do Duque de Loulé -kadun varren Residencial Henrique VIII -majataloon. Siivouspuuhista vastaanottoon tullut vanhempi rouva ei osannut kuin portugalia, mutta saimme varattua kahdeksi yöksi huoneen. Hintaa tuli 25 euroa yöltä. Suuressa huoneessa oli parisänky ja normaali sänky, valtava vaatekaappi ja pieni televisio sekä suuri kylpyhuone suihkukaappeineen, moderneine lavuaareineen ja vuotavine vessanpönttöineen. Kuvia en jaksanut ottaa. Vanhassa rakennuksessa on tietenkin vanhan rakennuksen ”viat”: lattia on kalteva, eikä oven lukkoakaan tahtonut saada auki tai kiinni. Portugalilainen lukko voitti kaikki afrikkalaisetkin. Tulipalon sattuessa huoneesta olisikin kannattanut lähteä ikkunasta. Ikkunasta oli näkymät itään, Fontaínhaksen kaupunginosan kattojen yli aina Dourojoelle saakka. Niin ja ilmainen wifi toimi ei toiminut huoneessamme, mutta kunhan meni kerroksen alemmas, niin johan alkoi toimia.

Majoittumisen ja kebabin jälkeen seurasi tehokas Ribeiran tutkinta. Se on muuten Unescon maailmanperintöluettelossa ja syystä! Aluksi tarkastelimme kaupunginosaa vuonna 1886 valmistuneelta Dourojoen ylittävältä Ponte Luís I -sillalta ja vastarannalta Vila Nova de Gaiasta. Sillan ”yläkannella” kulkee metrolinja, minkä lisäksi siellä joen voivat ylittää kävelijät, kuten me nyt. Alemmalla kannella, lähellä joenpintaa, kulkevat autot (ja kävelijät). Silta oli hienojen näkymien ansiosta houkutellut paljon turisteja kameroineen.

Näkymä Ribeiraan Dourojoen vastarannalta Vila Nova de Gaiasta.

Ja näkymä toiseen suuntaan. Kuva otettu Douron ylittävältä Ponte Luís I -sillalta. Taustalla Ponte do Infante -silta, jota pitkin saavuimme kaupunkiin. Ylhäällä oikealla puolella näkyy vähän myös Mosteiro da Serra do Pilar -luostaria.

Sé do Porto.

Näkymä Ribeiraan.

Sillalta palattuamme otimme innoissamme kuvia Sé do Porto -katedraalista. Sen jälkeen tuli toinen kirkko ja varmaan kolmaskin. Ribeirassakin on kapeita katuja ja vanhoja rakennuksia, Dourojoen rannassa lisäksi paljon ravintoloita sekä Ruotsin ja Islannin konsulaatit, noin niin kuin tärkeimpiä paikkoja mainitakseni. Ja kun lähtee kiipeämään jokirannasta ylöspäin, löytää lisää kirkkoja, kuten 1700-luvun Igreja dos Clérigos -kirkon. Sen, valmiiksi korkealla paikalla sijaitseva, 75,6-metrinen torni näkyy kauas ja torniin pääsee kahdella eurolla. Se kannattaa maksaa, koska maisemat huipulta ovat hienot. Itse kirkkoon ei ole pääsymaksua.

Torre dos Clérigos.

Ja näkymä tornista Ribeiran kattojen yli kohti etelää ja Vila Nova de Gaiaa. Keskellä virtaa Douro.

Ehtoolla menimme sitten syömään oikein ravintolaan, mutta emme Ribeiran turistipaikkoihin. Campo 24 de Agoston metroaseman liepeiltä, Rua de Santo Ildefonson varrelta löysimme Restaurante Roman, jossa saimme annokset viidellä eurolla. Ravintolassa oli hyvä seurata portugalilaisten illallistamista. Möykkä oli melkoinen, kun kaikki olivat niin kamalan sosiaalisia. Rikkoutuipa siinä tiimellyksessä naapuripöytäseurueella yksi punaviinipullokin. Asiakas siivosi.

Nukkumaan mennessään sitä viimeistään huomaa, onko majapaikka hyvä vai ei. Residencial Henrique VIII ei ollut hyvä, sillä sen verran kylmä siellä oli, vaikka nukuimme kaikki mahdolliset peitot ja huovat päällä. Kesällä residenssi varmasti ajaa asiansa, kun ulkona on lämmin. Talvella tämä mörskä vaatisi ehdottomasti lämmitystä. Seuraavana aamuna kaupungille lähtiessämme myös vastaanoton rouva hytisi toppatakki päällään.

Aamuinen näkymä majatalon ikkunasta.

Porton pikkukujia.

Kylmän yön jälkeen on hyvä lähteä uimaan, Atlantin läheisyydessä kun ollaan. Lisäksi on järjetöntä olla menemättä uimaan, jos on Etelä-Euroopassa! Katsoimme karttaa ja päätimme matkustaa metrolla Matosinhokseen. Siellä näytti olevan ranta. São Benton metroasema oli lähinnä, joten sinne ostamaan lippuja!

Metrolla matkustetaan Andante-kortilla, joka maksoi 0,50 euroa (0,60 euroa vuoden 2015 alusta). Kortille ladataan metroasemilla olevista automaateista matkoja, joiden hinnatkin varmaan muuttuivat vuoden alussa. Kuusi linjaa käsittävässä Porton metrossa on matkustavaisten riesaksi tietenkin vyöhyketaksat ja meidänkin piti hankkia kolmosvyöhykkeelle saakka ulottuva lippu, koska Matosinhos ja uimaranta ovat siellä. On olemassa myös ”päiväpasseja”, jolla saa matkustaa vuorokauden ajan mielin määrin metron lisäksi, busseilla ja raitiovaunuilla. Sellaista mekin yritimme ostaa. Jokaisesta kuudesta lippuautomaatista. Ne on kätevästi ripoteltu kolmeen eri paikkaan suuressa hallissa. Osa automaateista ottaa vastaan vain käteistä, osa vain kortin. Tällä kertaa mikään automaatti ei ottanut vastaan mitään. Aivan kuin tällaista hauskaa tilannetta varten, suunnilleen jokaisella asemalla hiippailee huomioliiviin pukeutunut mies. Tämä mies oli jo aiemmin varmasti ihmetellyt, kun ravaamme automaattien väliä, mutta vasta kun paikallisetkaan eivät saaneet lippujaan ulos automaateista, puuttui hän peliin ja avasi yhden automaateista. Setä teki korjaustoimenpiteet ja parin minuutin kuluttua meilläkin oli omat Andante-kortit kourassa. Siispä metroon.

Jäimme pois Matosinhos Sul -nimisellä asemalla, josta on lyhyt kävelymatka Praia de Matosinhos -rannalle. Se on pitkä ja leveä hiekkaranta, aivan sataman eteläpuolella. Meri oli täynnä surffaajia ja rannalla pidettiin surffikouluja. Ei-niin-yllättäen olimme rannan ainoat, joilla ei ollut yllään märkäpukua tai talvitakkia. Merivesi oli yhtä lämmintä kuin Suomessa kesällä eli kylmää.

Praia de Matosinhos.

Rannalta selvittyämme päätimme kokeilla Ribeirassa kulkevaa funikulaaria, jollainen liikennöi jyrkkää rinnettä ylhäältä Praça da Batalhalta alas Dourojoen rantaan. Andante-kortissa on funikulaarin kuva, minkä lisäksi myös metroasemien infotauluissa kerrotaan, että kortilla voi matkustaa myös funikulaarissa. No ei voi. Pitää maksaa kaksi euroa. Osuvasti Andante-kortissa olevassa kuvassa levitellään käsiä, kuten tehtiin myös funikulaarin lipunmyynnissä. Emme matkustaneet protestina. Vielä.

Kävelimme petettyinä ja pettyneinä läheiselle São Benton metroasemalle ja lähdimme huviksemme Dourojoen eteläpuolelle Vila Nova de Gaiaan. Kaupungissa on enemmän asukkaita kuin joen pohjoispuolisessa Portossa, mutta käytännössä Vila Nova de Gaia on kuin osa Portoa. Ajoimme metrolla Santo Ovídion pääteasemalle saakka ja lähes samantien takaisin. Vila Nova de Gaiassa metro kulkee maanpinnalla, joten jotain näkeekin. Jäimme pois Jardim do Morron asemalla, viimeisellä asemalla ennen Dourojoen ylitystä. Jardim do Morron puiston laidalta lähtee gondolihissi, josta on varmasti hienoja näkymiä vastapäiseen Ribeiraan. Gondolihissiin emme menneet, koska johan tuota Ribeiraa oli nähty tarpeeksi! Laskeuduimme alas joelle ja ylitimme Douron Ponte Luís I -sillan alempaa väylää pitkin. Sillan toisella puolella oli jälleen funikulaariasema. Maksoimme kaksi euroa ja näin olimme taas yhtäkkiä korkealla. Ei kummoinen elämys.

Vila Nova de Gaiassa kissat syövät risottoa.

Vila Nova de Gaian kaduilta, Dourojoen rannan tuntumasta.

Praça da Liberdade -aukio kuningas Pedro IV:n ratsastajapatsaineen Porton ydinkeskustassa. Taustalla Câmara Municipal do Porto eli ”kunnantalo”.

Loppuilta meni kaupungin kaduilla päämäärättömästi harhaillessa, pizzalla turkkilaisessa ravintolassa, portviiniä maistellessa ja taisimmepa käydä huviksemme metrolla Paranhoksen kaupunginosassakin. Siellä ei ollut oikein mitään, paitsi hyvin rauhallista.

1 kommentti
1.1.2015 by Anssi

Sumuinen Guarda

18.-19.12.2014

Aamulla seitsemän jälkeen olimme rinkkoinemme ulkona Lissabonin majapaikastamme Residencial Roxista. Metro oli tänään taas toiminnassa, joten pääsimme sillä kätevästi kaupungin päärautatieasemalle, Orientelle. Futuristinen Gare do Oriente on jo itsessään nähtävyys, ja se on valmistunut vuoden 1998 maailmannäyttelyyn. Asemalla tuli jälleen huomattua, etteivät opasteet aina ole kovin selkeitä tällaisissa ”eteläisissä maissa”. Lipunmyyntitiski löytyi lopulta pienen etsinnän jälkeen. Opasteet osoittivat taas johonkin ihan muualle. Aioimme ostaa junaliput vajaan neljän tunnin päähän Lissabonista koilliseen sijaitsevaan Covilhãn kaupunkiin. Oikeasti sinne ei mennyt junia, vaikka lippuja olisikin voinut ostaa paikallisen junayhtiön CP:n nettisivuilta (kotisivu, logo, konduktöörien uniformu ja junat ovat muuten samanlaisia kuin VR:llä, näin niin kuin vähän mutkia suoriksi vetäen). Onneksi emme ostaneet lippuja etukäteen.

Toisena vaihtoehtona oli pyöritelty hieman pohjoisempana sijaitsevaa Guardaa, jonne saimme ostettua liput. CP:llä 18-25-vuotiaat saavat 25 prosenttia alennusta, joten minun lippuni maksoi vain 16 euroa. Intercidades-juna lähti minuutilleen aikataulussa kello 8.39, pysähtyi usein ja Pampilhosan kaupungin jälkeen kääntyi kohti Guardaa. Pinnanmuodot ovat jylhempiä mitä kauemmas sisämaahan päätyy, toisaalta myös ajoittain esiintynyt sankka sumu ja junan kuraiset ikkunat estivät maisemien näkymistä. Ja vaikka lentokoneesta näyttääkin siltä, ettei Portugalissa pahemmin metsiä ole, niin kyllä vain täälläkin jonkinlaista pöpelikköä on. Ainakin radan molemmin puolin. Metsiköt loppuivat jo hyvissä ajoin ennen Guardaa ja maisema muuttui avoimeksi kumpuilevaksi maastoksi. Vuohet ja lampaat varmaan tykkäävät.

Perillä Guardan rautatieasemalla olimme kello yhdeltä iltapäivällä. Myös Guardassa oli sankka sumu ja lämpötila oli laskenut Lissabonin miellyttävästä 15 asteesta reilusti alle kymmeneen. Pipokeli! Guardan historiallinen keskusta sijaitsee noin viiden kilometrin päässä rautatieasemalta. Välin voi taittaa linja-autolla, joita kulkee kun kulkee, tai taksilla, kuten me. Hintaa tuli vajaa kuusi euroa eli taksikyytikin on Portugalissa edullista. Kuljettaja, vähintään 70-vuotias paappa, jätti meidät centro historicon ytimeen Igreja da Misericórdia -kirkon eteen, jonka naapurissa Rua Vasco da Gama -kadulla sijaitsee Residência Filipe -hotelli. Mitään varauksia meillä ei ollut, mutta tilaa oli. Yö kahden hengen huoneessa maksoi 30 euroa, mihin sisältyi myös aamupala. Huoneessa oli kolme sänkyä, lämpiävä patteri (joka on tarpeen Portugalin talvessa rannikollakin!) ja tilava kylpyhuone kylpyammeineen. No, kylpyammettahan ihminen ei kyllä tarvitse mihinkään. Jääkaappia ei ollut, mutta sitä ei talvella tarvitsekaan, eväät kun säilyvät myös parvekkeella. Kaiken kaikkiaan parhaita hotelleja omalla kohdallani vähään aikaan!

Vanhankaupungin ydin: kuva otettu Igreja da Misericórdia -kirkon edestä kohti Guardan ”pääkatua” Rua do Comérciota, jossa on punainen matto ja kaikki!

Rua Fransisco de Passos. Tämän kadun varressa on paljon ravintoloita.

Vanhankaupungin katuja.

Lissabonia alemmat lämpötilat selittyvät ainakin kaupungin sijainnilla, sillä Koillis-Portugalissa Serra da Estrela -vuorten koillispuolella sijaitseva Guarda on maan korkein kaupunki: korkein kohta on 1056 metriä merenpinnan yläpuolella. Tällä tuloksella mentäisiin Suomessa Saanankin ohi. Nuoren Portugalin toinen kuningas Sancho I perusti kaupungin jo vuonna 1197 suojelemaan (siitä kaupungin nimikin) espanjalaisten ja maurien hyökkäyksiltä. Korkea sijaintikaan ei aina auttanut suojelemaan Portugalin rajoja, vaan ainakin maurit ovat valloittaneet kaupungin. Espanjan raja kun on vain noin 30 kilometrin päässä Guardasta itään. (Lähde: [1])

Kaupungin perustajan kuningas Sancho I:n patsas Sé-katedraalin nurkalla.

Lissabonissa olimme sattumalta televisiouutisista katselleet, kun kaiken Kuuban kauppasaartomeuhkauksen ja paavi Franciscuksen hehkutuksen seassa tuli Guardan joulumeiningeistä lyhyt juttu. Kaupunki on nimittäin tänä jouluna alkanut markkinoida itseään nimellä A Cidade Natal eli ”joulukaupunki” saadakseen kävijöitä kaupunkiin (Lähde: [2]). Ja mikäs sen paremmin Portugalin joulukaupungiksi sopisikaan kuin korkein kaupunki, jossa välillä sataa luntakin. Nyt lunta ei ollut, onneksi. Guardan vanhankaupungin kapeat kadut oli koristeltu kauniilla jouluvaloilla, samoin rakennusten seinissä Igreja da Misericórdia -kirkkoa myöten oli jouluvalaistus. Vanhankaupungin keskusaukiolla Praça Luís de Camõesilla oli metallisen joulukuusen lisäksi iso muovihalli täynnä karusellia ja muuta huvipuistotoimintaa lapsille. Vanhankaupungin ”pääkadulle” Rua do Comérciolle oli levitetty lisäksi leveä punainen matto, jota pitkin ei tietenkään kukaan kehdannut kulkea, vaan väki kulki reunoilla.

Ruokapaikkaa etsiessämme vanhakaupunki vaikutti aika synkältä paikalta, sillä se on rakennettu pääasiassa harmaasta graniitista. Punainen matto sopii siis hyvin katukuvaan, kuten sopivat myös kaikkialla soivat joululaulut. Ihmettelimme, minne kaikki kaupungin asukkaat olivat kadonneet, kun saimme kulkea katuja yksinämme. Muut kaduilla liikkuvat olivat koiria. Pian olimme vanhankaupungin pohjoisosassa, judiaria-nimellä tunnetussa juutalaiskorttelissa. Guardan juutalaishistoria ulottuu ainakin 1200-luvulle ja 1300-luvulta lähtien heidän vaikutuksensa kasvoi. Judiariassa oli synagogan ja oman hautausmaan lisäksi ainakin vesikaivoja, vesimylly ja tori. Vuonna 1496 juutalaiset sitten päätettiin karkottaa: osa kääntyi kristinuskoon ja jäi paikkakunnalle nk. ”uusiksi kristityiksi”, osa päätti paeta Guardasta. Bongasimme korttelin kadulta daavidintähden.

Judiarian eli juutalaiskorttelin rakennuskantaa.

Judiariasta.

Kapealta Rua da Paz -kadulta löysimme T&M Burguer -ravintolan. Ja siellähän ne ihmiset olivat! Tilasimme sen kummemmin miettimättä francesinha-nimisen annoksen. Vasta seuraavana päivänä selvisi, että se on perinteinen portugalilainen ruokalaji. Loppuviikon jämäruokalautaselta se kuitenkin näytti ja maistui, sillä syvälle lautaselle oli kasattu alimmaksi pihvi, jonka päällä oli ainakin kinkunsiivu, paahtoleipä ja koko kasan päällä sulatettu juustokerros. Koko komeus lillui jonkinlaisessa kastikkeessa. Kylkiäisinä tuotiin ranskalaisia. Mutta halpaahan syöminen täälläkin on, kun annos maksoi vain 5,90 euroa. Samaten jälleen sain ihmetellä portugalilaisten kielitaitoa; kai se televisio-ohjelmien dubbaamattomuuskin vähän vaikuttaa, että englantia taidetaan suhteellisen hyvin.

Ruokailun jälkeen vuorossa oli kaupungin tärkeimmän nähtävyyden katsastus. Kyseessä on Praça Luís de Camõesilla eli kaupungin parhaalla paikalla seisova valtava Sé-niminen katedraali. Ainahan ne tärkeimmät nähtävyydet ovat jotain kirkkoja! Sé on rakennettu vuosina 1390-1540. Ilmeisesti pytinki edustaa ainakin goottilaisuutta ja renessanssia (Lähde: [1]). Katedraalin vieressä on kaupungin perustajan kuningas Sancho I:n patsas. Portugalin korkeimman kaupungin korkeimmalla kohdalla on Guardan linnoitus, jonne päädyimme seuraavaksi. Oikeastaan linnoituskukkulalla on vain Torre de Menagem -nimeä kantava torni, jonka ”kivijalkaan” on hakattu korkeus ”1056,3 m”. Torniin pitäisi olla vapaa sisäänpääsy, mutta nyt se ainakin oli suljettu. Toisaalta tornin huipulta ei olisi sataa metriä pidemmälle nähnytkään sankan sumun vuoksi. Selkeällä säällä tornista pitäisi olla hienot näkymät niin Serra da Estrelan vuoristoon kuin Espanjaankin.

Linnoituskukkulalta laskeuduimme muutamien mutkien kautta Largo Frei Pedron puistoon, jossa jokainen puu ja penkki oli kauniisti koristeltu värikkäillä käsitöillä. Suomessa ne revittäisiin irti ensimmäisen yön aikana. Guardassa rauhaa voi osaltaan tuoda sijainti vastapäätä poliisiasemaa..

Sé.

Torre de Menagem. Korkeus 1056,3 metriä merenpinnan yläpuolella.

Largo Frei Pedron puistossa puut, penkit ja jopa roskikset ovat saaneet värikkäät koristukset.

Löysimme keskustasta linja-autoaseman, josta kävimme ostamassa linja-autolipun Portoon seuraavaksi aamuksi. Hintaa kolmen tunnin bussimatkalle tuli 12,20 euroa. Tämäkin on nuorisolippuhinta. Aseman kioskista löysin jopa Guarda-postikortteja, joita oli ostettava ja lähetettävä. Lumisia kuvia Portugalista! Postimerkkien löytäminen onkin toinen juttu, sillä niitä saa vain ja ainoastaan postitoimistoista. Paitsi, että ei todellakaan saa postitoimistostakaan. Lupasivat kuitenkin seuraavaksi aamuksi. Espanjassa merkkejä myydään muistaakseni tupakkakaupoissa, mutta Guardassa ei tärpännyt sellaisessakaan. Huvikseni kokeilin vielä lehtikioskia, josta minut ajettiin pois, koska televisiosta tuli potkupalloa.Joulukaupungissa pitää olla tietenkin myös tapahtumia, joita Guardassa joulunaikaan on paljon. Joka päivä 5. joulukuuta alkaen aina loppiaiseen saakka on jotain. Tänä iltana olisi muun muassa Guardan teknillisen yliopiston (Instituto Politécnico da Guarda) lukuvuoden päätösjuhla, festa, ja sitä valmisteltiin pitkin iltapäivää ja iltaa aivan hotellimme edustalla. Katu suljettiin jossain vaiheessa, paikalle peruutti pikaruokamyyntivaunu, olutmyyntikojujen luukut avattiin ja esiintymislava rakennettiin. Sumu sakeni entisestään. Alkuillalla kaupungilla kiersi teknillisen yliopiston opiskelijoista koostunut Copituna D’Oppidana -kuoro. Kuoro esitti perinteisissä yliopistoasuissa ja perinteisillä soittimilla pari vauhdikasta kappaletta tunamusiikkia myös hotellimme pikkuruisessa aulassa. Jonkinlainen joulutervehdys? Mekin mielenkiinnosta hiippailimme huoneestamme seuraamaan, kun aloimme ihmetellä, mistä musiikki oikein tulee.

Varsinaisen juhlan aloitusajaksi oli ilmoitettu kello 21, mutta oikeasti meiningit alkoivat vasta kymmenen jälkeen. Esiintyjänä oli portugalilainen Grupo Arkadia, jonka kaikki kappaleet olivat iloista portugalinkielistä poppia ja kuulostivat samalta. Puoliltaöin oli ilotulitus. Yön aikana lämpötila laski pakkasen puolelle ja kemut jatkuivat myöhälle aamuyöhön saakka.

Rua do Comércion jouluvalaistusta.

Rua da Fraternidade.

Aamulla sumu oli hälventynyt ja aurinko paistoi. Aamupalan jälkeen kävimme vielä uudelleen Torre de Menagemin juurella Guardan linnoituskukkulalla. Sumu olikin hälventynyt vain tuhannessa metrissä sijaitsevasta vanhastakaupungista. Maisemat linnoituskukkulalta olivat upeat: Guardan historiallinen keskusta oli kuin saari pilvimeressä. Läheiset tuulivoimalatkin nousivat kuin tyhjästä. Vaikka linnoituskukkula sijaitsee linnuntietä kaupungin linja-autoasemalta vain noin puolen kilometrin päässä, tuli sama eilinen sankka sumu vastaan jo hyvissä ajoin ennen asemaa, jonne laskeuduimme odottelemaan linja-autoa Portoon.

Maisema Guardan linnoituskukkulalta Torre de Menagemin juurelta. Pilvimeressä on näköjään muitakin saaria.

Näkymä Torre de Menagemin juurelta historialliseen keskustaan. Keskellä Sé. Taustalla pilvimeri.

Niin, niitä postimerkkejä ei postitoimistosta saanut myöskään tänä aamuna. Postilaatikkoja on kyllä riittämiin, mutta mistä tämä uuvelo kansa postimerkkinsä ostaa! Ovat kuitenkin omistaneet aikoinaan muun muassa puolet maailmaa.

Kirjoita kommentti
28.12.2014 by Anssi

Older Posts