Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Mali

Bussilla Bamakosta Bobo-Dioulassoon

11.8.2015

Aamulla kello 5.30 taksi oli sovitusti odottamassa hotellin portilla. Olin ollut lähes varma, ettei taksi tulisi, mutta toisaalta olin todennut bamakolaiset taksikuskit luotettaviksi. Silti taksin tuleminen oli pieni yllätys. Ajoimme vartissa Sogonikoon Bamakon kaakkoisosaan. Siellä sijaitsee suuri joukko eri yhtiöiden bussiterminaaleja. Kuski jätti minut Diallo Transin asemalle, missä hyppäsin sisään Burkina Fason Bobo-Dioulassoon menevään bussiin. Sain valita paikkani, koska linja-auto oli lähestulkoon tyhjä, vaikka lähtöön oli vain viitisentoista minuuttia. Lähdimme minuutilleen aikataulussa.

Seuraavana päivänä (12.8.) kaksi turbaanipäistä miestä hyökkäsi Sogonikon bussiterminaalissa sijaitsevaa poliisiasemaa vastaan ja haavoitti kahta ihmistä. Sogoniko on valtava alue, enkä tiedä tarkalleen, mistä oma bussini lähti, saatika missä nämä oletetut turbaani-islamistit ammuskelivat. Lähde: [1]

bko42

Bussilippuni Bamakosta Bobo-Dioulassoon.

Bamakon laitamilla linja-auto pysähtyi noin puoleksi tunniksi. Mamat rynnivät sisään kaupustelemaan muffinssejaan. En ostanut, sillä olin edellisenä päivänä sortunut katuruokaan ja se oli jälleen kostautunut. Yritin päästä Bobo-Dioulassoon Imodiumin voimalla. Pysähdyksen aikana linja-auto tuli varsin täyteen. Onneksi itse sain kuitenkin jatkaa matkustusta omassa rauhassani leveästi, sillä kukaan ei uskaltanut tai halunnut istahtaa viereeni. Eihän Suomessakaan kukaan mustan viereen uskalla mennä!

Kun viimein pääsimme lähtemään lopullisesti Bamakosta, otimme suunnaksi etelän. Tie oli yllättän hyvä, mutta ehkä Euroopan unioni laittaa täälläkin tiestöä kuntoon. Bussi oli varsinainen viidakkolinja, joka pysähtyi aina, kun joku viittoi tien varrella haluten kyytiin. Jokaiselle oli aina tilaa. Ja näitä pysähdyksiä tuli todella usein. Siltikään kukaan ei istunut viereeni! Bougounissa ajoimme keskustan halki kaupungin gare routièrelle eli puskataksiasemalle. Matkustajia jäi pois ja uusia tuli tilalle. Aitiopaikalta saatoin seurata kaupungin asukkaiden aamutoimia pääkadulla. Mamat olivat myymässä aamupalaa puskataksiaseman portilla, kun paikalle saapui mies. Tämä tahtoi ruokaa, mutta rahat olivat vähissä. Hän kaivoi taskujen pohjilta viimeiset lantit ja esitteli niitä mamoille. Aiemmin ruokia esitelleet mamat laittoivat kattilankannet kiinni ja ilmaisivat tuimalla ilmeellään rahojen olevan riittämättömiä. Mies poistui ja kiersi pääkadun muut ruokakojut. Kukaan muukaan ei ollut heltynyt, joten pian hän oli takaisin aseman portilla. Aikansa paikalla voivoteltuaan tämä köyhä mies sai kuin saikin mamat ylipuhuttua ja herkkupatojen kannet aukesivat. Sitten meidän matkamme jatkui. Itse aloin syödä bamakolaisesta supermarketista ostamaani kallista ranskalaista jogurttia!

Bougounin jälkeen lähdimme kohti itää ja Burkina Fasoa. Joidenkin tuntien kuluttua saavuimme Sikasson kaupunkiin, joka on viimeinen suurkaupunki ennen Burkina Fason rajaa. Edellisenä päivänä kymppitonnin (noin 15,2 euroa) maksanutta lippuani ostaessani, minulle oli vakuutettu bussin menevän suoraan rajan yli Bobo-Dioulassoon. Yleensä, kun näin vakuutellaan, bussi ei ole suora, vaan vaatii vaihdon. Ajoimme Sikasson puskataksiasemalle, missä kaikki matkustajat passitettiin ulos bussista ja toiseen bussiin. Se vei puolisen tuntia, sillä kukaan ei oikein tiennyt, miten tulisi toimia. Kaaos oli omaa luokkaansa. Minua vaadittiin ostamaan uusi lippu Bobo-Dioulassoon saakka. Pidin pääni ja lopulta oikeus voitti. Ei uutta lippua. Olihan lippuuni kirjoitettu määränpääkseni Bobo-Dioulasso, eikä suinkaan Sikasso! Seuraavaksi huomasin, että myös matkatavarat tulee siirtää itse vanhasta bussista uuteen. Muuten ne lähtevät takaisin Bamakoon. Viitisen minuuttia ihmeteltyäni, sain rinkkani autosta toiseen. Ja sitten takaisin bussin sisään istumaan!

Sikassossa meillä oli noin tunnin tauko, jonka aikana saimme kyytiin uusia matkalaisia. Toiselle puolelle käytävää istahti nuoripari vauvansa kanssa. Pari oli nimenomaan nuori, sillä sekä isä että äiti olivat selvästi alaikäisiä. Odottelua säestivät kaupustelijat, jotka myivät bussin käytävää edestakaisin kävellen taas niitä muffinsseja ja muita leivonnaisia. Korkeintaan kuusivuotias pikkupoika kiersi myymässä satasen (noin 0,15 euroa) maksavia ”viuhkoja”, käsinpunottuja kauniita kasvojen viilennykseen tarkoitettuja esineitä. Tarkistin kahteenkin kertaan, että todellako hinta on vain sata frangia. Pikkupoika ei vielä tässä iässä hoksannut vaatia valkoiselta suurempaa hintaa, joten ilomielin löin satasen lantin pojan kouraan ja aloin viilentää itseäni tässä painostavassa helteessä. Bussissa istuen.

Sikassosta on muutamia kymmeniä kilometrejä Malin ja Burkina Fason rajalle. Malin raja-asema on nimeltään Heremakono ja varsin järkevänoloinen. Kaaosta ei ollut juurikaan. Sain leiman passiin, kunhan kaikki rajaviranomaiset olivat passiani ensin ihmetelleet. Ei kysymyksiä, ei lahjuksia. Vain ystävällinen hymy. Selvisin rajasta ensimmäisenä ja siirryin nopeasti takaisin bussini luo odottelemaan. Puolen tunnin kuluttua kaikki oli leimattu ulos Malista ja rajavartijat saapuivat tutkimaan bussimme. Sisältä ei löytynyt pikaisessa katselmuksessa mitään, eikä matkatavaratilassa olleita laukkujakaan ryhdytty penkomaan. Matka jatkui. Se ei jatkunut rajalle juuttuneilla espanjalaisilla rekoilla. Rekisterikilvistä ja kuljettajien ihonväristä päätellen rekat olivat tulossa Espanjasta saakka maitse. Luultavasti kukin maa matkan varrella, eli Marokko, Mauritania ja Mali, oli kyninyt ja kyykyttänyt kuljettajia enemmän kuin tarpeeksi. Linja-automatkustajana valkoinen liikkuu Länsi-Afrikassa kuin huomaamatta!

Burkina Fason raja-asema on nimeltään Koloko, mutta ei se erityisen kolkolta vaikuttanut. Rajakopin vieressä oli odotustila meitä matkustajia varten. Katosta ei ollut, mutta puiset penkit sentään. Seassa kuljeskeli kanoja ja tipuja, joita eräs matkustaja innostui nappaamaan käsiinsä ja siitäkös kanaemot vetivät herneet nenäänsä ja alkoivat ärhennellä kanssamatkustajallemme. Koko bussiseurue nauraa räkätti. Jälleen kerran selvisin rajalta ensimmäisten joukossa. Malin tavoin Burkina Faso oli mielessäni rennon maan maineessa ja ainakin Kolokossa se vastasi kuvitelmiani. Kukaan ei vihjannut lahjuksista, eikä yrittänyt viivyttää leiman antamista. Muutkin bussin matkustajat pääsivät sisään Burkina Fason tasavaltaan aika nopeasti. Rajalle jäivät edelleen kaksi intialaista miestä, jotka olivat siellä jo kun saavuimme.

Ajoimme ehkä kilometrin verran. Saavuimme Burkina Fason tulliin, joka tahtoi tarkistaa matkustajien matkatavarat. Kunkin käskettiin ottaa laukkunsa matkatavaratilasta ja asettaa se pitkälle pöydälle tullirakennuksen eteen. Etsin tyhjän tilan pöydältä ja avasin hieman vetoketjua. Hymyileväistä tullimiestä eivät riepuni kiinnostaneet, vaan tämä vain kysäisi: ”touriste?”. Saatuaan myönteisen vastauksen, miehestä tuli entistä iloisempi. Kenenkään muunkaan tavarat eivät kiinnostaneet. Siispä rinkka takaisin ruumaan ja bussiin. Tässä vaiheessa huomasin, että CTM-niminen yritys ajaa kuin ajaakin Malista Burkina Fasoon, vaikka minulle oli firman lippuluukulla Bamakossa muuta väitetty edellisenä iltana. Ennen meitä tulliin tulleet CTM:n matkustajat jäivät sinne vielä meidän jälkeenkin. Ehkä Burkina Fason tulli kiusasi näitä selvästi rikkaampia ihmisiä. Meidän bussimme väki oli silmin nähden köyhää, tavallista kansaa. Matkustajista näki selvästi, että olimme siirtymässä entistä köyhempään maahan. Osalla roikkui eläimen osista tehtyjä taikakaluja yllään. Eräs mies oli lisäksi pannut päähänsä jostain kissaeläimestä tehdyn korean hatun. Leopardejakos Afrikassa elää.

Viimeisen pysähdyksen tarkoitusta Kolokon raja-asemalla en ymmärtänyt, mutta osa matkustajista marssi sisään jonnekin rakennukseen ja tuli sieltä pian pois. Itse päätin olla menemättä, eikä kukaan minua sinne hakemaan tullutkaan. Se taisi olla vain kotimaahansa palaaville burkinafasolaisille. Odotellessani ostin paikallisen kännykkäliittymän ja kuivattuja mangonsiivuja.

Matka Kolokosta Bobo-Dioulassoon kulki Orodaran kautta ja lopulta hieman ennen auringonlaskua saavuimme Bobo-Dioulasson linja-autoasemalle. Malin pääkaupungista Bamakosta sinne on matkaa noin 550 kilometriä. Aikaa matkaan kului kaikkine pysähdyksineen noin 13 tuntia. Taksin takapenkillä matkallani kohti hotellia, kiinnitin huomiota, että Burkina Fason kakkoskaupunki Bobo-Dioulasso on erilainen kuin muut kaupungit matkallani. Paikkakunta vaikutti köyhemmältä, mikä näkyi jo siinä, että autoja oli vähän liikenteessä. Olin myös saapunut kuivemmalle seudulle, eikä Sahelin alue kovin kaukana ollutkaan. Täällä ei ollut satanut rankasti ainakaan päivään tai pariin!

bobo3

Bobo-Dioulasson katunäkymää Auberge du Golfin edessä.

Halusin hotelliin nimeltä Campement Le Pacha, sillä kyseessä on paikkakunnan halvimpia hotelleja ja sitä suositellaan Lonely Planetissa. Le Pacha on lisäksi ranskalais-sveitsiläisessä omistuksessa, minkä vuoksi ajattelin sen olevan hyvinhoidettukin. Le Pacha oli valitettavasti suljettu. Ainakin kesäkaudeksi. Vieressä sattuu olemaan Auberge du Golf -niminen majatalo, joka oli avoinna näin elokuussakin. Sain huoneen ja olin majatalon ainoa asukas. Auberge du Golf on hyvin pelkistetty majatalo, jossa on kahden tyyppisiä huoneita: toisissa on ilmastointi, toisissa se on rikki. Otin huoneen rikkinäisellä ilmastoinnilla ja säästin tuhansia frangeja. Yö ilmastoimattomassa huoneessa maksoi 8 000 frangia (noin 12,2 euroa) yöltä. Huoneessa oli hyttysverkko, kattotuuletin, pöytä sekä oma vessa ja suihku. Saniteettitilat tuoksahtivat vahvasti homeelta, eikä paikkoja itse huoneessakaan ole juuri hoidettu. Seinämaalia rapisi lattialle vähän väliä! Wifiä ei ollut, mutta ei sitä aina tarvitsekaan.

bobo1

Bobo-Dioulasson majapaikkani, Auberge du Golf.

bobo2

Harvoissa hotelleissa pääsee nukkumaan Pokémon-lakanoissa.

Vielä ennen nukkumaanmenoa tahdoin syödä jotain. Majatalon yövahti johdatti minut kulman takana olevaan Casa Africaan. Se on merkillinen ulkoilmaravintola-baari, jossa muutama mies oli katsomassa jalkapalloa. Valaistuksellaan paikka ei ainakaan pröystäile, sillä minun oli jopa hieman vaikea lukea ruokalistaa. Sentään jouluvalot olivat edelleen paikoillaan! Elokuussa! Tilasin kanaa ja ranskalaisia. Se on aina varma valinta.

Ruokaa odotellessani huomasin, miten Casa Africaan alkoi valua yhä enemmän ilotyttöjä. He parkkeerasivat itsensä tietenkin jalkapalloa katselevien lihavien liikemiesten pöytien läheisyyteen. Tarjontaa oli ainakin näin alkuillasta reilusti kysyntää enemmän.

Sain ruokani, mutta en ruokailuvälineitä. Tarjoilijani lähti jonnekin ja ajattelin tämän tuovan minulle haarukan ja veitsen. Tämä toikin pesuvadin, saippuaa ja kannullisen vettä. Tässä ravintolassa syödään käsin! Söin, maksoin ja painelin hotellilleni nukkumaan.

Burkina Fason viisumi

Niin kuin kaikkiin muihinkin maihin tällä matkalla, myös Burkina Fasoon suomalainen tarvitsee viisumin. Sen voi hankkia etukäteen Euroopasta, jossa suomalaisia lähinnä olevat suurlähetystöt ovat Kööpenhaminassa ja Berliinissä. Viisumin pitäisi saada myös maahan saavuttaessa joltain raja-asemalta tai Ouagadougoun lentoasemalta. Tähän ei kannata luottaa, sillä Burkina Faso on arvaamaton Afrikan maa, joka saattaa muuttaa viisumikäytäntöjään mihin suuntaan tahansa milloin tahansa. Lisäksi hinta voi olla posketon.

Anoin oman viisumini Burkina Fason Malin-suurlähetystössä Bamakossa. Se sijaitsee Hamdallayen korttelissa ACI 2000 -nimisessä kaupunginosassa. Kyseinen suurlähetystö myöntää viisumeita joka lähtöön. Itse anoin halvimman mahdollisen viisumin (ellei kolmen päivän transit-viisumia lasketa). Kolmen kuukauden oleskeluun oikeuttava yksikertaviisumi maksoi 24 000 frangia (noin 36,6 euroa). Siihen vaadittiin kaksi passikuvaa ja kaksi viisumihakemuskaavaketta. Kaavakkeet ovat ranskaksi, mutta ne pystyy täyttämään suhteellisen kivuttomasti ilman kielitaitoakin. Viisumivirkailija auttaa, jos kaikkia kysymyksiä ei ymmärrä. Sain valmiin viisumini samana päivänä.

Valmistelut Bamakosta poistumiseen

10.8.2015

Tälle päivälle oli vain yksi tehtävä: Burkina Fason viisumin anominen! Muuten Malin pääkaupunki Bamako alkoi jo hieman kyllästyttää ja mieli teki eteenpäin. Otin taksin Sémasta kohti Burkina Fason suurlähetystöä. Etukäteen olin tiedustellut lähetystön sijaintia, sillä esimerkiksi suurlähetystö nettisivuillaan ei sitä kertonut kuin kaupunginosan tarkkuudella. Googlesta löytyy tarkkakin katuosoite, mutta kun sen laittaa Google Mapsiin, tuloksia ei tule. Saamieni ohjeiden perusteella tiesin sijainnin suunnilleen, mutta onneksi minun ei tarvinnut lähteä opastamaan taksikuskiani, joka sattui suurlähetystön sijainnin tietämään. Bamakon taksikuskit ovat paljon fiksumpia kuin kollegansa Conakryssa!

Burkina Fason suurlähetystö sijaitsee Hamdallayen korttelissa ACI 2000 -nimisessä kaupunginosassa. Lähellä on ainakin Yhdysvaltojen suurlähetystö samoin kuin Malin poliisin isoja virastotaloja. Burkina Fason suurlähetystö on hienoin ja mahtipontisin lähetystö, jossa olin vieraillut tällä matkalla. Olin portilla jo kello kahdeksan, jolloin lähetystö aukeaa. Lähetystön henkilökunta oli vasta saapumassa töihin, mutta pääsin kuitenkin porttivahdin koppiin kertomaan asiani. Vastaanotto oli tutun tyly. Sellainenhan se on usein afrikkalaisissa suurlähetystöissä. Kysyin turistiviisumia, johon minulle kommentoitiin kiukkuisesti, ettei sellaista ole olemassakaan! En luovuttanut, vaan kysyin, että millä viisumilla turisti sitten maahan pääsee. Ja vaihtoehtojahan on vaikka kuinka paljon, niitä ei vain oma-aloitteisesti tahdottu kertoa! Porttivahti kertoi viisumin vaatimukset ja kun totesimme täyttäväni ne, pääsin eteenpäin. Porttivahti kirjasi vihkoonsa tietoni. Olin päivän ja viikon ensimmäinen asiakas.

Sisällä hulppeassa lähetystörakennuksessa marssin viisumiluukulle, jota oltiin vasta availemassa. Hetken odoteltuani sain viisumihakemuksen eteeni. Täytin sen, annoin tarvittavat dokumentit ja viisumimaksun kolmen kuukauden viisumista. Enemmän viisumista täällä. Viisumivirkailijatar oli ystävällinen, samoin kuin muu töihin saapunut henkilökunta. Kukin toivotti iloisesti hyvät huomenet. Prosessi oli ohi nopeasti. Saisin viisumin iltapäivällä.

bko35

Monument de la Paix.

Päätin lähteä suurlähetystöstä ja ACI 2000:sta kävellen kohti keskustaa. ACI 2000 on Bamakon ”hienostoalue” hienoine asuinrakennuksineen sekä tärkeine virastoineen ja laitoksineen. Ainoastaan mopedien suuri määrä ja tavallista vanhemmat autot viittasivat siihen, että olin Länsi-Afrikassa. Edes ihmisiä ei ollut liiaksi kaduilla näin aamutuimaan. Matkallani ohitin Monument de la Paix -nimeä kantavan rauhanmonumentin. Kyseessä on kovin stereotyyppinen esitys maailmanrauhasta maapalloa kannattelevine käsineen. Kaiken kruunaa maapallon huipulla oleva kyyhkynen. Monumentti seisoo keskellä liikenneympyrää kaupunginosan laitamilla. Hyppelin välillä katujen yli mistä sattui, sillä ACI 2000:ta ei ole suunniteltu kävelijöille. Rikkaathan kulkevat autoilla! Mitä lähemmäksi keskustaa pääsin, sitä enemmän kaduilla alkoi olla toimintaa: ruoanmyyjiä, aurinkolasikauppiaita ja julkisen liikenteen vihreitä soutrama-autoja.

Bamakon keskustaan päästyäni tahdoin syödä jotain, mutta oli vielä liian varhaista mennä minnekään patisserieenkaan. Yksi oli jo auki, vaan ei vielä auki asiakkaille. Tylysti minut ajettiin ulos. Katuruoasta olin edelleen tauolla. Lähdin harhailemaan päämäärättömästi ja pian seuraani lyöttäytyi eräs Malin miljoonista Mohamedeista. Hän oli ”opas”, joka pysyi tiiviisti perässä vastustuksestani huolimatta ja yritti ehdottaa erilaisia vierailukohteita. En ollut kiinnostunut, enkä jaksanut olla edes sosiaalinen. Bamako muistuttaa näiden riivaajien vuoksi liikaa Senegalia, minkä vuoksi aloin olla jopa kyllästynyt koko paikkaan. Kun seuraavan kerran tulen Maliin, Bamakoon ei enää tarvitse pysähtyä.

bko36

Aamupäivä Boulevard du Peuplella.

bko37

Boulevard du Peuple pohjoiseen päin kuvattuna.

Nousin Boulevard du Peuplen ylittävälle ylikulkusillalle, josta avautuvat loistavat näkymät kumpaankin suuntaan tätä vilkasta kauppakatua. Samoin näkyi hyvin sivukujille, joista kukin tuntui olevan jonkin myyntiartikkelin myyntiin tarkoitettua aluetta. Oli esimerkiksi tupakkakujaa ja jalkinekujaa. Laskeuduin tupakkakujalle ja lähdin eteenpäin. Mohamed seurasi perässä ja pyrki avaamaan keskustelua. Kuulemma täällä ei kannattaisi kuljeskella yksinään, varsinkaan kun on valkoinen iho. Kuvia nyt ei ainakaan saa ottaa. En ottanutkaan. En väitä tuntevani Bamakon turvallisuustilannetta, mutta en silti missään tuntenut oloani hetkeäkään turvattomaksi tai edes epämukavaksi. Eivät bamakolaiset ole pahoja ihmisiä. Pahat malilaiset ovat siellä Saharassa räjäyttelemässä pommejaan. Mohamed luovutti tunnin perässäroikkumisen jälkeen, kun ”en ollut kiinnostunut mistään!”. Enpä niin.

bko38

Näkymä Boulevard du Peuplen ylittävältä ylikulkusillalta eräälle sivukujalle, joka niin ikään on kuin afrikkalainen ostoskeskus.

Iltapäiväksi olin palannut hotellille. Ennen kello kahta tuli aika lähteä takaisin Burkina Fason suurlähetystöön. Noutamaan valmis viisumi. Vuokrasin taksin: ensin mentäisiin lähetystöön, minkä jälkeen ostamaan bussilippu Burkina Fason Bobo-Dioulassoon seuraavaksi aamuksi. Kuljettaja osasi kohtuullisen hyvin suurlähetystöön, enkä joutunut opastamaan vasta kuin aivan loppumetreillä. Passi valmiin viisumin kanssa oli odottamassa sovitusti kello 14. Sain jopa kuitin maksamastani viisumista!

Seuraavaksi ajoimme Bamakon kaakkoislaidalle, missä on valtavasti eri yhtiöiden bussiterminaaleja. Bamakosta pääsee linja-autolla periaatteessa aivan kaikkialle Länsi-Afrikkaan, kuten Dakariin, Freetowniin, Abidjaniin ja Niameyhin. Hotel Sleeping Camelin henkilökunta oli kertonut minulle, että kannattaisi ostaa lippu CTM:n bussiin. Ne ovat ilmastoituja ja hyvin hoidettuja. Aiemmin TCV oli ollut paras firma Bamakon ja Bobo-Dioulasson välille, mutta ei enää. Eivät ole jaksaneet panostaa kulkuneuvoihinsa. Menimme siis CTM:n lippuluukulle, jossa minulle kerrottiin, että heillä ei ole liikennettä Burkina Fasoon lainkaan. Seuraavana päivänä sain tietää, että lipunmyyjä valehteli päin naamaa. CTM-pettymyksen jälkeen minut ohjattiin läheisen Diallo Transin luukulle. Ostin sieltä 10 000 frangia (noin 15,2 euroa) maksaneen lipun. Ainakin hinta oli alempi kuin CTM:llä! Lähtö olisi kello kuudelta seuraavana aamuna. Taksikuskini sai oman osuutensa maksamastani kymppitonnista, sillä hän oli tuonut asiakkaan Diallo Transille.

bko39

Nigerjoki etelärannan Sémasta kohti pohjoista nähtynä.

bko40

Palais de la Culture Amadou Hampaté Ba.

Vartissa olimme takaisin hotellillani. Horisontti oli synkkänä, mikä vihjasi vesisateen saapumisesta. Bamako on jo niin kaukana merenrannasta, ettei täällä sada aivan koko aikaa, kuten rannikolla Guinea-Bissaussa ja Guineassa. Mutta ihan riittävästi kuitenkin!

Kävimme vielä ennen sadetta katsomassa erään samassa hotellissa majoittuneen malilaisen turistin kanssa Nigerjokea parin sadan metrin päässä hotellistamme. Kuljimme jokirantaa pitkin välillä sellaistenkin pensaiden läpi, jotka olisivat saaneet itseni luovuttamaan. Tokihan malilaiset maastonsa paremmin tuntevat. Tämä Ségousta kotoisin ollut turisti ehdotti vielä käymistä läheisessä Palais de la Culture Amadou Hampaté Ba -kulttuurikompleksissa. Siellä on kuulemma aina musiikkiesityksiä, sillä paikka on suosittu harjoittelupaikka paikallisten muusikoiden keskuudessa. Paikalle päästyämme jalkapallo-ottelu oli vienyt voiton musisoinnista. Palais de la Culture Amadou Hampaté Ba on siltikin mielenkiintoinen paikka, sillä siellä voi harrastaa erilaisia liikuntalajeja, siellä on kahvila-baari, minkä lisäksi esimerkiksi lapset on huomioitu hyvin varustellulla leikkikentällä.

bko41

Nigerjoen ylittävä Pont des Martyrs -silta etelästä pohjoiseen nähtynä.

Kulttuuria on tarjolla myös Hotel Sleeping Camelissa, sillä joka maanantai-ilta siellä pidetään ilmainen elokuvailta. Tänä iltana elokuvaa ei näytetty, koska satoi ja myrskysi. Ja hotellin pihamaalla sai kahlata!

Toinen päivä Bamakossa

9.8.2015

Kuten edellinen aamu, myös tämä sunnuntai alkoi harmaana. Aamupalan jälkeen päätin pysytellä hetkisen Nigerjoen etelärannalla ja tutkia kävellen Séman ja viereisen Badalabougoun kaupunginosia. Kävelin kohti länttä lähellä jokea sijaitsevaa katua. Kadunvarressa on aluksi Palais de la Culture Amadou Hampaté Ba. Kyseessä on monipuolinen kulttuurikompleksi, mistä lisää myöhemmin. Seuraava merkittävä rakennus kadunvarressa on supermarket, josta länsimaalainen saa ostettua kaikkea tarvitsemaansa, kuten espanjalaisia mehuja ja ranskalaisia jogurtteja. Hinnat ovat tietenkin korkeammat, koska tavallinen kansa täällä tuskin asioi ja rikas länsimaalainen taas on valmis maksamaan mitä tahansa rehellisestä ja laadukkaasta eurooppalaisesta ruoasta! Muuten en Bamakosta minkäänlaisia ruokakauppoja löytänyt, vaikka sellaisia taatusti on. Ehkä paikalliset ostavat tarvitsemansa pääasiassa toreilta.

bko28

Badalabougoun katunäkymää sunnuntaiaamupäivällä. Yöllä on satanut, joten kadut ovat mutavelliä.

bko27

Ar-Rahman moskeija Badalabougoussa.

Nigerin vartta seuraileva katu on rakennettu molemmin puolin täyteen hienostohuviloita, joista osa on suurlähetystökäytössä. Löysin kadulta ainakin Senegalin ja Brasilian lähetystöt. Pian Brasilian suurlähetystön jälkeen eteen tulee vilkasliikenteinen valtaväylä, joka vie Pont du Roi Fahdille eli Kuningas Fahdin sillalle. Kyseessä on Pont des Martyrsin ohella toinen Nigerjoen ylittävistä silloista Bamakon kohdalla. Ajattelin ylittää Nigerin tällä kertaa tätä Saudi-Arabian edesmenneen kuninkaan nimeä kantavaa siltaa pitkin, mutta se olisi ollut mahdotonta, sillä en olisi ikimaailmassa onnistunut ylittämään tietä ja pääsemään kävelytielle! Sen verran vauhdilla autot tiellä ajelivat.

Palailin kävellen hiljakseen kohti Pont des Martyrs -siltaa. Matkalla kuljin Badalabougoun hiekkaisia katuja pitkin aina Rue Gamal Abdel Nasser -kadulle. Sen kadun varteen on keskittynyt kaupunginosan liike-elämä ja elämä muutenkin. Sivukadut olivat sunnuntaiaamuna aika hiljaisia.

bko34

Malin korkein rakennus Tour de la BCEAO on Länsi-Afrikan valtioiden keskuspankin Malin pääkonttori. Malin ohella moni Länsi-Afrikan maa käyttää valuuttanaan samaa Länsi-Afrikan CFA-frangia.

bko29

Paikallinen riemukaari eli Monument de l’Indépendance.

Aamupäivän aikana siirryin sitten jälleen Nigerin pohjoisrannalle Bamakon keskustaan. Kuljin rantaa pitkin kohti itää. Hotel Laico El Farouk oli edelleen valmiudessa mahdollisten terroristien varalta: pihassa oli sama YK:n tankki ja sen huipulla aurinkovarjon alla sotilas valmiina ampumaan tykillä terroristit atomeiksi. Ohitin Tour de la BCEAO:n. Olin matkalla katsomaan, millainen mahtaa olla Malin itsenäisyydestä muistuttava monumentti, Monument de l’Indépendance. Se sijaitsee paikassa, jossa nelikaistainen ja leveä Boulevard 22 Octobre, Avenue de l’Indépendance ja Avenue de la Nation kohtaavat. Ihan tyylikäs monumenttihan tännekin on aikaan saatu. Koristeellisuudessaan sopii hyvin Maliin. Monumentin lähellä on suuria pankkitaloja ja oppilaitoksia.

Lähdin kulkemaan Rue Franele Diarra -katua koilliseen Dravélan kaupunginosaan. Löysin esimerkiksi Bamakon vankilan, minkä edessä parveili joukko ilmeisesti omaisia. Olikohan sunnuntai jokin vierailupäivä. Päästyäni Avenue Kasse Keitalle, lähdin kulkemaan kohti luodetta. Se oli väärä suunta, sillä olin ajatellut kulkea juurikin toiseen suuntaan. Kilometrin kuljettuani päätin tarkistaa kartan rauhaisessa kadunkulmassa. Paikalle sattui myös ukrainalainen Rauhanjoukkoihin (Peace Corps) kuulunut mies, joka ystävällisesti ohjeisti minut toiseen suuntaan. Myös hän oli vapaaehtoistyöjaksonsa alussa ollut kuulemma hyvinkin hukassa tässä kaupungissa!

bko30

Musée de Bamako avattiin pelkästään vierailuani varten. Tässä toinen museon näyttelyhuoneista.

Päätin pistäytyä Musée de Bamakoon eli kaupunginmuseoon, sillä se sattui matkani varrelle. Museon portailla istuskeli pari miestä, jotka avasivat museon minulle. Valot pantiin päälle ja näyttelyhuoneiden ovet avattiin. Museossa on kaksi huonetta täynnä nähtävää. Ensimmäisessä huoneessa on Bamakon historiaan liittyvää esineistöä, kuten vanha Koraani ja vanha ruuhi. Toisen huoneen anti on mielenkiintoisempaa, sillä se esittelee vanhoja valokuvia Bamakosta, samoin kuin karttoja alueen kehittymisestä. Museoon on pieni pääsymaksu, eikä museoon kannata mennä, elleivät juuri valokuvat kiinnosta. Itse museorakennus on iso, mutta toinen kerros on kokonaan tyhjillään. Kiertäessäni museota, toinen vahtimestareista oli nukahtanut tiskinsä ääreen, eikä herännyt hienovaraisiin herättelyihini, mutta ulkona istuskellut toinen mies otti lähtiessäni pääsymaksun vastaan. Museon pihamaalla on liuta eläinveistoksia, joiden valokuvauksesta olisi velotettu erikseen. Siis yhden eläimen olisi saanut kuvata yhdellä rahasummalla ja niin edelleen. Ahneita pirulaisia nämä kaupunginmuseon väki!

Musée de Bamakon jälkeen harhailin vailla päämäärää. Opasehdokkaita olisi ollut välillä enemmän kuin tarpeeksi, mutta sellaisiahan minä en tarvitse. Kun en tiennyt, minne olin menossakaan! Bagadadjin kaupunginosasta löysin sattumalta Place des Martyrs de Thiaroyen, mikä on muistomerkki Dakarin laitamilla Thiaroyen leirissä tapahtuneessa verilöylyssä ”marttyyreina” kuolleiden Ranskan Länsi-Afrikan joukkojen sotilaiden muistolle. Verilöyly tapahtui kapinan seurauksena vuonna 1944 ja toisena osapuolena olivat ranskalaiset isännät, jotka tukahduttivat kapinan luonnollisesti kuolettavalla voimalla, kuten tapana oli. Jälleen typerän suomalaisen näkökulmasta on vaikea nähdä mitään syytä rakentaa monumentti kaukaisessa Dakarissa tapahtuneen verilöylyn muistolle Bamakoon. Sellainen täällä kuitenkin on ja pysyy!

bko32

Muistomerkki Thiaroyen verilöylyn marttyyreille.

bko33

Bamakolainen kenkäkauppa.

Kävelin muistomerkiltä jonkinlaista kauppakatua pitkin. Nyt sunnuntaina siellä oli aika hiljaista. Iso osa liikkeistä olikin suljettu. Hiljaista oli myös Bamakon Grand Marchélla eli paikallisessa kauppahallissa, jossa myydään eläviä eläimiä, lihaa, vihanneksia ynnä muuta tarpeellista. Minä en tarvinnut sieltä mitään, mutta kävinpähän ihastelemassa arkkitehtuuria. Se toi mieleen Saharan keidaskaupunkien arkkitehtuurin, mitä tässäkin on ehkä haettu.

bko31

Tästä sisään Bamakon Grand Marchélle!

Loppupäivän vietin pääosin hotellilla ja sen ravintolan antimia nauttien. Olin edelleen toipumassa Guineasta, minkä vuoksi en ollut kiinnostunut syömään muualla. Hotel Sleeping Camelissa ruoka ainakin on loistavaa!

Bamakon kiertokävely

8.8.2015

Nukuin pitkään, nautin pannukakkuaamiaisen hotellin ravintolassa ja sitten olinkin jo menossa. Uusi maa, uusi kaupunki odotti! Séman kaupunginosasta Bamakon keskustaan päästäkseen on ylitettävä kilometrinlevyinen Nigerjoki Pont des Martyrs -siltaa pitkin. Sillalla on aina vilkas liikenne. Jalankulkijoille on oma kaista, samoin autoille ja mopoille. Mopoja on valtavasti liikenteessä ja niitä voinee pitää jopa jonkinlaisena Bamakon symbolina!

Siltaa ylittäessäni aurinko oli vielä pilvessä, mutta ilma sentään oli kuuma ja kostea. Mali oli mielessäni rennommassa maineessa kuin naapurinsa Guinea, joten uskalsin ottaa sillalta kuvia Nigeristä ja sen rannoista. Guinean pääkaupungissa Conakryssa se olisi johtanut vaikeuksiin. Länsi-Afrikan suurin ja pisin joki, yli 4 000 kilometriä pitkä Nigerjoki, alkaa Guineasta ja virtailee muun muassa Bamakon ja Nigerin pääkaupungin Niameyn halki ja laskee Guineanlahteen Nigerian edustalla. Jo täällä Bamakossa joki on hyvin leveä ja ehkä juuri sen vuoksi Bamako näyttää vastarannalta ja vielä sillaltakin uneliaalta pikkukaupungilta, jota ei ainakaan korkeilla rakennuksilla ole pilattu. Rannalla on pari korkeampaa (ja parempaa) hotellia sekä Malin korkein rakennus, Tour de la BCEAO! Se on Länsi-Afrikan valtioiden keskuspankin Malin pääkonttori.

bko25

Bamakon silhuettia Pont des Martyrs -sillalta keskeltä Nigerjokea. Vasemmanpuoleisin korkea rakennus on Bamakon ja koko Malin korkein rakennus, Tour de la BCEAO. Oikeanpuoleisin on kalliimmanpuoleinen Laico El Farouk -hotelli.

Vielä ennen kuin silta päättyi, seuraani lyöttäytyi oppaaksi esittäytynyt mies. Mies kertoi olevansa dogon ja siis kotoisin dogonien maalta (Pays Dogon) reilun 600 kilometrin päästä Bamakosta koilliseen. Hotel Sleeping Camel varoittaa näistä ”oppaista”, joilla ei yleensä ole mitään tekemistä hotellin tai matkailubisneksen kanssa. Kunhan yrittävät jotenkin saada elantonsa tienattua maleksimalla länsimaalaisten suosimien paikkojen liepeillä. Ainahan joku haksahtaa. Eikä tämäkään herra taatusti ollut aito dogon. En ollut kiinnostunut kaupunkikierroksesta, enkä mistään muustakaan, sillä halusin kiertää omaan tahtiini. Kättelimme ja toivotimme hyvät päivänjatkot.

Pont des Martyrsin jälkeen jatkoin kohti pohjoista. Ensimmäisenä eteen sattui Marttyyrien aukio. Aukion keskellä on monumentti ja reunalla muurissa kymmenten uhrien nimiä, jotka ovat kuolleet maaliskuussa 1991 ”taistelussa vapauden, oikeuden ja demokratian” puolesta. Kyseessä oli presidentti Moussa Traoréa vastaan suunnattu suuri protestimarssi, mikä luonnollisesti tukahdutettiin kuolettavalla voimalla. Aukiolla oli myös poliiseja tarkkailemassa tilannetta ja Guinea mielessäni menin kohteliaasti kysymään kaiken varalta saako paikalla ottaa kuvia. Muitta mutkitta lupa irtosi, eikä poliiseja edes kiinnostanut seurata, mitä kuvasin. Näinhän sen pitäisi mennäkin.

bko8

Boulevard du Peuplen alku Patrice Lumumban patsaan takana.

bko26

Ja siinä herra Patrice Lumumba, Kongon demokraattisen tasavallan pääministeri vuonna 1960. Hänet murhattiin epäselvissä olosuhteissa vuonna 1961.

bko7

Katunäkymää Avenue de Fleuven varresta.

Jatkoin edelleen kohti pohjoista. Kadun nimi on Avenue du Fleuve. Paikassa, jossa katu haarautuu useaan suuntaan, on Kongon demokraattisen tasavallan ensimmäisen pääministerin Patrice Lumumban patsas. Lumumbaa pidetään suurena afrikkalaisena valtiomiehenä, joka kuoli marttyyrinä siirtomaavallan vastaisessa taistelussa. Mielestäni on mielenkiintoista, että kaukaisen Kongon poliitikko on saanut oman patsaansa Maliin, mutta vastaavaa olen havainnut muissakin Afrikan maissa. Kai se kertoo jonkinlaisesta afrikkalaisesta yhteenkuuluvuudesta. Jokainen afrikkalainen on veli tai sisko toiselleen, oli hän sitten Kongosta, Togosta tai Lesothosta.

Patsasta kuvatessani, sain ensimmäistä kertaa tällä matkalla seuraa surkeista lapsikerjäläisistä. Senegalissa heitä oli viime vuonna ja näemmä myös täällä. Senegalilaisten tapaan myös malilaiset huutelevat valkoista toubabiksi tai toubabouksi. Kun Guinea-Bissaussa tämä oli vain lasten puuhaa ja Guineassa kukaan ei huudellut, oli nyt Malissa taas vain sopeuduttava tähän raivostuttavaan käytökseen. Bamakossa aikuisetkin huutelevat. Ilmeisesti täälläkään toubab-sanalla ei vielä ole mitään negatiivista merkitystä, vaikka valkoinen länsimaalainen niin helposti voisi kuvitella.

bko9

Cathédrale du Sacré-Cœur-de-Jésus de Bamako eli Bamakon katolilainen katedraali.

bko10

Laiminlyötyä suihkulähdettä vartioiva krokotiili.

Jatkoin edelleen pohjoiseen. Bamakon keskusta on matalaa ja pikkuisia liikkeitä on kaikkialla. Mielestäni Bamako on ainakin Bissauhun ja Conakryyn verrattuna kehittyneempi. Onhan täällä jo ensinnäkin liikennevaloja. Jonkin ajan päästä tulin Sacré Cœurin katolilaisen katedraalin kohdalle ja päätin pistäytyä sisään. Kirkon edessä oli kourallinen surkeannäköistä sakkia. Joko nukkuivat tai olivat sammuneet. Joka tapauksessa he saivat maata kirkon portailla, vaikka kirkko olikin auki. Siellä oli siivous käynnissä. Otin pari kuvaa ja jatkoin matkaa. Katedraalin pihamaan reunalla on muuri, jossa on hienoja uskonnollisia maalauksia. Katedraalin vieressä puolestaan on laiminlyöty suihkulähde, jossa ei nyt ollut vettä ja tuskin ihan vähään aikaan on ollutkaan. Suihkulähdettä ”vartioivia” rapistuneita krokotiileja voinee niin ikään pitää Bamakon symboleina. Tarkoittaahan ”Bamako” ”krokotiilijokea” paikallisella bambaran kielellä. Lähde: [1]

Tässä vaiheessa päivää olin saanut päähäni kävellä aina Malin kansallismuseolle saakka. Olin lukenut sen olevan poikkeuksellisen hyvä museo sijaitakseen Länsi-Afrikassa. Vielä ennen sinne menoa hätistelin lapsikerjäläisiä kimpustani ja bongasin Monument aux héros de l’Armée noire -nimellä kulkevan monumentin keskeltä liikenneympyräntapaista, jota Place de la Libertéksikin kutsutaan. Monumentti on kunnianosoitus Ranskan puolesta ensimmäisessa maailmansodassa taistelleille mustille sotilaille.

Matkallani kohti kansallismuseota, kiersin Bamakon rautatieaseman kautta. Olin luullut, ettei asemalta enää lähde junia minnekään. Alun perin (ja vielä 2000-luvullakin) Bamakosta on päässyt junalla Senegalin Dakariin saakka. Kansainvälistä liikennettä ei enää ole, mutta minua valistettiin, että asemalta pääsee edelleen vielä silloin tällöin junalla Kayesin kaupunkiin saakka. Kaupunki sijaitsee Bamakosta luoteeseen, Senegalin ja Mauritanian rajojen läheisyydessä. Asemalle tuli samaan aikaan japanilainen turisti kameransa kanssa. Häntä tuntuivat kiinnostavan asemalla seisoneet muinaiset junat enemmänkin. Otin kuvan ja jatkoin kohti kansallismuseota. Japanilaisen lisäksi valkoisia turisteja en muuten Bamakossakaan pahemmin nähnyt. He taitavat pysytellä majapaikkojensa suojissa tai sitten heitä ei vain juuri ole. Veikkaan jälkimmäistä.

bko11

Bamakon rautatieasema henkii siirtomaa-aikaa.

bko12

Näkymä toiseen suuntaan rautatieaseman edestä.

Malin kansallismuseo Bamakon keskustan pohjoislaitamilla on hyvä vierailukohde kaikille, joita vähääkään kiinnostaa maan antropologinen ja arkeologinen anti. Ja sehän kiinnostaa kaikkia, jos Mali on kerran valikoitunut matkakohteeksi! Itse museossa ei saa ottaa valokuvia ja kaikki opastetekstit ovat vain ranskaksi. Esillä on esimerkiksi jos jonkinlaisia heimomaskeja, tekstiilejä ja kauempana sijaitsevien ikiaikaisten rakennusten pienoismalleja. Tällä matkalla en päässyt esimerkiksi Timbuktuun tai Djennéen, mikä alkoi hieman jopa harmittaa museossa vieraillessani! Museon pihamaalla saa valokuvata (tai sitä ei ainakaan kukaan kieltänyt). Kansallismuseon yhteydessä toimii kahvila ja erinomainen museokauppa, josta saa postikortteja ja jopa postimerkkejä! Ostin muutaman kortin ja tiputin museon edessä olevaan laatikkoon. Eurooppaan vaaditut postimerkit täyttivät kortin koko yläreunan. Laatikko tyhjennettiin postileiman perusteella jo kolmen viikon kuluttua ja kortitkin myöhemmin saapuivat Suomeen.

bko13

Malin kansallismuseo.

bko14

Nykytaidetta Malin kansallismuseon pihamaalla.

IMG_3771 mali1

Malilainen näkemys kivikauden ihmisen arjesta. Huomaa takana oleva skootteri.

Kansallismuseon naapurissa toimii eläintarha. Yritin päästä katsomaan pääsymaksun hintaa, mutta yritykseni tyssäsi siihen, että turvatarkastaja löysi repustani puukon. Se oli vahingossa lähtenyt kanssani kaupungille, mutta sen olisi voinut kuulemma jättää odottamaan ”narikkaan”. Ihan niin paljon minua ei eläintarha kiinnostanut, joten kiitin ja lähdin katsomaan kadun toisella puolella sijaitsevaa esihistoriallista näyttelyä. Siellä ei ollut ketään, eikä missään ollut mitään pääsymaksuun viittaavaa tekstiä. Portillakin vain nukuttiin, mutta herättiin kuitenkin vaatimaan rahaa sisäänpääsystä. Esitin kansallismuseon lippuni, joka ei aluksi riittänyt, mutta kun olin tekemässä lähtöä, se riittikin sisäänpääsyksi. Eipä näyttelyssä mitään kovin mielenkiintoista ole: kunhan nyt oli kivikautisia ihmisiä aseteltu puuhiinsa kallionsyvennyksiin. Näyttelyalue taisi myös olla jonkun koti.

Näyttelyalue (ja kansallismuseo) sijaitsee Koulouba-nimisen kukkulan juurella. Sen verran mielenkiintoiselta kukkula näytti, että päätin lähteä kiertämään sitä. Halusin päästä sen laelle, mutta ehkä se ei ole mahdollista lainkaan. Siihen vähän viittaa ainakin Koulouban juurella sijaitseva sotilastukikohta. Parin kilometrin jälkeen päätin luovuttaa, kun saavuin Koulouban kaupunginosaan. Se näytti taas siltä normaalilta Afrikalta savuttavine savimajoineen.

bko15

Koulouba-kukkulan eteläosan rinteitä. Kuvassa myös kaksi vapaana kuljeksinutta hevosta laiduntamassa tien ja kukkulan välissä.

bko16

Koulouban kaupunginosan katunäkymää. Vasemmalla on sitä perinteisempää Afrikkaa.

Otin uuden suunnan. Palasin takaisin kansallismuseolle ja jatkoin Rue de Bougouni -katua pitkin kohti itää. Jossain vaiheessa onnistuin ylittämään kadun, vaikka se viiden minuutin odottelun vaatikin. Kävelin sen jälkeen kohti etelää. Yritin päästä Avenue Al Qudsille eli ”Jerusaleminkadulle”, jonka varressa sijaitsee mahtipontinen, joskin hieman rapistunut, monumentti palestiinalaisille marttyyreille! Patrice Lumumban patsaan vielä ymmärrän, mutta että palestiinalaisetkin on pitänyt huomioida! Toivottavasti edes rahoitus on tullut jostain ulkomailta.

bko20

Monumentti palestiinalaisille marttyyreille.

bko19

Markkinameininkejä Bamakossa.

bko18

Bamakon vilskettä.

Avenue Al Quds on vilkas kauppakatu, jonka vartta pitkin kulkee rautatie kohti Kayesia ja Dakaria. Radan varressa näytti olevan valtava väkijoukko matkatavaroineen kuin junaa odottamassa, mutta oikeasti kyseessä on vain markkinapaikka. Moni odotti myös varmasti kimppataksia johonkin päin kaupunkia. Matkallani kohti Bamakon suurmoskeijaa puskin itseni läpi valtavan tungoksen. Kaikki tuntuivat kaupittelevan jotain. Minua ei sinänsä häiritty, mutta eteenpäin oli vaikea silti päästä. Suurmoskeijaa en saanut oikein kuvattua. Otin kuvan vain minareeteista ja jatkoin matkaa. Täällä ketään ei tuntunut kiinnostavan moskeijan valokuvaaminen.

bko21

Bamakon suurmoskeijan portailta.

bko17

Avenue Al Qudsin ylitys.

bko22

Boulevard du Peuple.

Boulevard du Peuple eli ”Kansan bulevardi” on pitkä katu, joka kulkee aina sieltä palestiinalaisten monumentilta Patrice Lumumban patsaalle asti ja on nimensä veroinen. Koko kansa tosiaan tuntui olevan kauppareissulla. Välillä oli pakko kulkea autojen seassa, sillä muuallakaan ei eteenpäin päässyt. Välillä myös autotie tuntui olevan tukossa, sillä myyntiä tehtiin siellä, missä oli tilaa. Periaatteessa katu taitaa olla kaksikaistainen molempiin suuntiin, mutta käytännössä käytössä on vain yksi kaista suuntaansa. Jos sitäkään. Mielenkiintoinen paikka joka tapauksessa. Kadun selvitettyäni olin jälleen Lumumban patsaalla, mutta en halunnut vielä palata hotellilleni. Kuljeskelin Nigerjoen rantaan ja istahdin hetkiseksi Malin korkeinta rakennusta, Tour de la BCEAO:ta, vastapäätä.

Kun sitten lähdin takaisin kohti Hotel Sleeping Camelia ja joen vastarantaa, kuljin Laico El Farouk -hotellin ohitse. Kyseessä on luksushotelli ja turvajärjestelyt näyttivät olevan sitä mukaa. Edellisenä päivänä alkanut terrorihyökkäys 600 kilometrin päässä Sévaréssa sijaitsevaan hotelliin oli jo tässä vaiheessa ohitse, mutta Bamakon Laico El Farouk varautui silti edelleen pahimpaan. Luotiliiveihin ja kypärään pukeutuneet miehet näyttivät tutkivan kaikki saapuvat autot tarkasti muun muassa peilien avulla. Niillä nähtiin varmasti esimerkiksi, ettei autojen pohjiin oltu kiinnitetty mitään epämääräistä. Hotellin sisäänkäynnin edessä oli lisäksi YK:n panssarivaunu, jossa miehet näyttivät olevan jatkuvassa valmiudessa tuhoamaan ei-toivotut vieraat.

bko23

Niger etelärannalta nähtynä.

bko24

Toinen kuva samasta suunnasta kohti Bamakon keskustaa.

Olin sillanylityksen jälkeen takaisin Sémassa, missä kävin kuvaamassa vielä kerran tätä suurta ja mahtavaa Nigerjokea. Loppuilta kului hotellilla.