Browsing Category

Liettua

Klaipėda ja Kuurin kynnään pohjoisia rantoja

2.-5.1.2016

Klaipėda on satamakaupunki. Klaipėda on kesäkaupunki. Mutta kyllä Klaipėdassa talvellakin kelpaa! Saavuimme tähän Liettuan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin junalla sisämaan Šiauliaista. Vielä Šiauliaissa maassa oli ollut useampi sentti lunta ja puut olivat olleet kauniin valkoisia. Nyt Klaipėdassa vastassa oli vain jäätävä viima ja lumeton maa. Kai se Itämereltä puhalsi, meren ääressä kun oltiin. Kävelimme Klaipėdahome-nimiseen guesthouseen S. Daukanto gatvė -kadun varrelle. Se on Ikeasta haetuilla huonekaluilla ja muilla romppeilla sisustettu hotelli, jonka muut asukkaat olivat venäläisiä. Heille kuuluva Kaliningradin alue on nimittäin aivan nurkalla.

Klaipėdan ”uudempaa” kaupunkia vähän Danėjoen pohjoisrannalla H. Manto gatvėn ja Liepų gatvėn risteyksessä.

Klaipėdan maamerkit: K Centras ja D Centras. Ainakin K-kirjaimen ylimpään kerrokseen pääsee hissillä ihan ilmaiseksi maisemia katselemaan. Nämä rakennukset sijaitsevat niin ikään Danėjoen pohjoisrannalla.

Jäistä Danėjokea itäänpäin. Kuvassa Meridianas-niminen purjealus.

Aamulla ulos mennessä vastassa oli kaunis auringonpaiste. Viimakaan ei ollut enää kummoinen. Kävelimme vanhaankaupunkiin. Uudesta kaupungista vanhaan siirryttäessä ylitetään kapea Danėjoki. Se oli jäätynyt ja sen rannoilla olevat veneet ja suuri purjelaiva olivat jääneet kiinni. En jaksa uskoa, että liettualaiset joet aivan joka talvi jäätyvät. Hyvää vauhtia jäätymässä oli myös vesialue Klaipėdan sataman edustalla.

Tästä alkaa Klaipėdan vanhakaupunki.

Danėjokea merelle päin.

Näkymä Klaipėdan satamaan vanhasta lauttaterminaalista.

Kaupungin sijainti on hyvin mielenkiintoinen, sillä se sijaitsee Kuurinhaffina tunnetun merenlahden suulla. Klaipėdan satamaa ja samalla koko kaupunkia suojaa länsipuolella oleva noin sata kilometriä pitkä, mutta hyvin kapea Kuurin kynnäs. Hiekkainen niemi, jonka eteläosa on osa Kaliningradia ja jonka pohjoisosa kuuluu siis Liettuan tasavallalle. Kuurin kynnäs on Unescon maailmanperintöluettelossa, minkä lisäksi se on kesäisin suosittu matkailukohde.

Klaipėdasta, eikä muualtakaan Liettuasta pääse Kuurin kynnäälle siltaa pitkin, vaan on käytettävä lauttaa. Jalkamatkustajat käyttävät Danėjoen suulla, sen pohjoisrannalla, sijaitsevaa vanhaa lauttaterminaalia, minkä liettuankielinen nimi, Senoji perkėla, saa hymyn jokaisen suomalaisen huulille. Sieltä kulkee ainakin näin talviaikaan lautta kerran tunnissa puolen kilometrin matkan päähän Smiltynėn kylään. Lippu on hyvin halpa ja sen saa ostettua automaatista englanniksi. Autonsa Kuurin kynnäälle haluavat käyttävät keskustan eteläpuolella sijaitsevaa uutta lauttaterminaalia, Naujoji perkėlaa.

Lauttamatka Smiltynėen kesti viitisen minuuttia. Sen olisi saattanut pystyä tekemään pian jäälautoillakin. Sen verran nopeasti Kuurinhaffi oli jäätymässä. Perillä Smiltynėssä ihmiset näyttivät lähtevän suunnistamaan kohti Itämerta. Kynnäs on kylän kohdalla kilometrin levyinen, minkä lisäksi rannikolle etenemistä nopeuttaa päällystetty polku. Täällä on loistavat pyöräilyolosuhteet! Matka halki mäntymetsän on eksoottinen kokemus, sillä jokainen puu on kasvanut vinoon, sisämaahan päin. Näin tapahtuu tietenkin, kun Itämeren suunnassa ei ole mitään esteitä ja tuuli puhaltaa sieltä päin.

Matkalla Smiltynėstä kohti merenrantaa. Puut kasvavat täällä vinoon.

Yksinäinen uimari Kuurin kynnään pohjoisrannikolla tammikuun alussa.

Rantaa kohti etelää.

Vastassa oli upea, pitkä ja leveä, hiekkaranta. Ja rannalla sauna! Saunahatuista päätellen kaksi saunasta tullutta (ja mereen mennyttä) miestä oli kotoisin Venäjältä. Tai sitten liettualaisetkin käyttävät noita myssyjä. Meri ei ollut jäässä, paitsi aivan rannasta. Tuuli oli olematonta ja meri miltei tyyni. Tänne pitäisi tosiaan tulla kesällä! Hintataso lienee Viroa halvempi, eikä muihin suomalaisiin varmasti liiaksi törmää. Kävelimme rantaa pitkin jonkin matkaa kohti pohjoista, minkä jälkeen suunnistimme polkuja pitkin takaisin Smiltynėen.

Kylässä ei juuri nähtävää ole: joitain vanhoja veneitä oli koottu rantakadun varteen näytille. Samoin löysimme pienen hautausmaan, jolle on haudattu paikallisia merikapteeneja. Olimme matkalla kohti Kuurin kynnään pohjoista pistettä. Siellä on vanha linnoitus, joka nykyisin on Liettuan merimuseon miehittämä. Nyt se oli suljettu remontin vuoksi. Niemennokassa on delfinaariokin, joka niin ikään jäi käymättä, sillä halusimme päästä katsomaan Klaipėdan vanhaakaupunkia päivänvalossa. Delfinaarion parkkipaikka oli täynnä venäläisiä autoja, mutta eipä ihmekään: heillä on tänne sentään suora tieyhteys. Liettuasta on tultava lautalla!

Kartano Smiltynėn rannalla.

Näkymä Klaipėdan satamaan vastarannalta Smiltynėstä.

Kahden tunnin tehokas oleskelu Kuurin kynnäällä oli ohi iltapäivällä kolmen aikaan. Olimme takaisin Klaipėdassa. Kynnäällä olisi nähtävää useaksi päiväksi, sillä Smiltynėstä etelään sijaitsee kauniita pikkukyliä, kuten Nida ja Juodkrantė, ja Liettuan Sahara, laaja dyynialue!

Suunnistimme välittömästi pikkuiseen vanhaankaupunkiin (liettuaksi Senamiestis) ja sen ytimeen Teatro aikštėlle eli ”Teatteriaukiolle”. Se on kaupungin keskusaukio, jonka keskellä on Klaipėdan symboli, kaupungin omalle pojalle, barokkirunoilija Simon Dachille omistettu Anikė-patsas suihkulähteineen. Teatro aikštėlla seisoi näin tammikuun alussa vielä joulukuusikin ja joululaulut soivat kuin viimeistä päivää.

Teatro aikštė joulukuusineen ja Simon Dachille omistettuine suihkulähteineen.

Rakennuksia Teatro aikštėn laidalla.

Tästä alkaa vanhankaupungin pääkatu Turgaus gatvė.

Aukiolta alkaa vanhankaupungin pääkatu Turgaus gatvė, jonka varrella on kalliita merkkiliikkeitä ja kaupungin ainoa matkailuneuvonta. Kaupunki on täynnä turisti-infoon opastavia kylttejä, mutta ne osoittavat kukin minne sattuu, eikä niiden avulla pysty tätä paikkaa löytämään.

Sahasimme katuja edestakaisin, kunnes totesimme vanhankaupungin nähdyksi. Kävimme vielä vanhankaupungin itäpuolella sijaitsevassa vanhassa linnoituksessa. Ravelliinin ympärillä oleva vallihauta oli jäätynyt ja kantoi ihmistä. Ja joutsenia.

Vanhankaupungin rakennuskantaa.

Lisää.

Vanhankaupungin itäpuolella on vanha ravelliini vallihautoineen.

Hyvin myöhäisen lounaan suoritimme Danėjoen etelärannalla Katpėdėlė-nimisessä viihtyisässä ravintolassa. Kaksi ihmistä söi hyvin alkupaloineen hintaan 13 euroa. Tarjoilijapoika laskua tilatessamme vielä kysäisi josko haluaisimme saada alennusta! Ensimmäistä kertaa tällaista ehdotetaan tarjoilijan puolelta. Saimme reilun kahden euron alennuksen ennestään halvasta laskusta. Syytä tälle emme kyselleet, mutta olimme taatusti paikan ainoat, jotka eivät ymmärtäneet venäjää.

Katu vanhassakaupungissa. Taustalla K Centras.

Seuraava aamu valkeni harmaana. Klaipėdan rautatieasema sijaitsee noin kilometrin päässä Klaipėdahome-hotellistamme, joten sinne on helppo kävellä. Kääntyäkin tarvitsee vain kerran. Asemalla junalipun ostaminen takaisin Vilnaan ISIC-kortin kanssa vaati tällä kertaa passin näyttämisen! Tämähän alkoi jo muistuttaa neuvostotoveri Ukrainan meininkejä!

Seuraavana päivänä lensin Vilnasta takaisin Suomeen.

2 kommenttia
17.1.2016 by Anssi

Sadantuhannen ristin kukkula

2.1.2016

Aamulla hieman ennen kymmentä olimme Vilnan rautatieasemalla. Kaupunki nimeltä Šiauliai kutsui. Tai oikeammin sen laitamilla sijaitseva Ristikukkula (liettuaksi Kryžių kalnas). Pikkuinen kukkula täynnä ristejä!

Normaalihintainen junalippu Šiauliaihin maksoi 9,70 euroa. Lipunmyyntiluukun ikkunaan oli liimattu kansainvälisen ISIC-opiskelijakortin kuva, mutta siitä huolimatta alennusta ei aluksi tahdottu antaa. Tuntui, että lipunmyyjä näki kortin ensimmäistä kertaa. Erilaisten selvittelyiden jälkeen alennus lohkesi, kuten kuuluikin. Sain lipun puoleen hintaan. Juna lähti täsmälleen aikataulussa kello 10 ja pysyikin joten kuten aikataulussaan aina perille Šiauliaihin saakka. Sinne oli vajaan kolmen tunnin matka.

Yli sadantuhannen ristin kukkula. Nykyisin kukkula ei enää riitä, vaan ristejä on pystytetty ja pystytetään jo varsin kauaskin itse kukkulalta.

Ristikukkula on täynnä erikokoisia ristejä.

Itse Šiauliai on mitäänsanomaton pitäjä ja vaikka olenkin suuri mitäänsanomattomien paikkojen ystävä, nyt en vaivautunut kaivamaan edes kameraa esiin. Pakkastakin oli -15 astetta. Kylmä viima ja lumi viimeistelivät kokemuksen. Menimme kebabille, sillä sellaista oli nyt ensimmäistä kertaa Liettuassa saatavilla! Hinnat olivat vaatimattomia: large kebab hintaan 2,50 euroa. Olisipa Suomessakin yhtä halpaa.

Kebabravintolaa vastapäätä sijaitsee Saulės Miestas -ostoskeskus, minkä yhteydessä toimii Šiauliain linja-autoasema. Asemalla olikin jo sitten muitakin ihmisiä. Muuten tämä Liettuan neljänneksi suurin kaupunki vaikutti hylätyltä! Asemalta kulkee muutamia kertoja päivässä linja-auto Joniškis-nimiseen kaupunkiin. Tämä on se bussi, jolla pääsee myös Ristikukkulalle. Ostimme lipun Domantain pysäkille saakka. Hinta oli 80 senttiä. Samalla bussilla parinkymmenen minuutin matkan Domantaihin tuli myös yksin reissussa ollut naisreissaaja. Puheesta päätellen hän oli jostain englanninkielisestä maasta. Šiauliaista Domantaihin on noin 12 kilometrin matka, minkä jälkeen oikealla puolella näkyy Ristikukkulasta kertova kyltti: ”Kryžių kalnas 2″. Bussipysäkiltä ison tien varresta on käveltävä kahden kilometrin matka perille, eikä itse Ristikukkula kylläkään näy tälle isolle tielle, vaikka niin joku internetissä väittääkin.

Etualalla lumisia pikkuristejä. Suuremmat ristit ovat tekstien perusteella puolalaisten pystyttämiä.

Joka sopukka on täynnä ristejä. Jokainen voi tuoda paikalle omansa.

Ristikukkulan huipulla.

Ristikukkula on Liettuan tunnetuimpia nähtävyyksiä ja onhan se mielenkiintoinen ilmestys! Keskellä peltoa on pikkuinen kukkula aivan täynnä erikokoisia ristejä. Ensimmäiset ristit paikalle tuotiin luultavasti, kun liettualaiset ja puolalaiset olivat epäonnistuneet Venäjän keisarikuntaa vastaan suunnatussa marraskuun kansannousussa vuonna 1831. Toinen kapina keisarikuntaa vastaan tapahtui 1863, minkä jälkeen ristien määrä lisääntyi. Risteillä ihmiset tahtoivat muistaa kansannousuissa kuolleita perheenjäseniään.

Kukkulan laelle pääsee kiipeämään ja tuhansien ristien seassa pystyy melko hyvin kuljeskelemaan ja toteamaan, miten ihmiset eri puolilta Eurooppaa ovat saapuneet paikalle ja pystyttäneet oman ristinsä. Jo historiansa vuoksi ristit ovat pääosin liettualaisten ja naapurista Puolasta tulleiden jälkeensä jättämiä, mutta onpa seassa paljon saksalaistenkin ristejä. Ja taatusti suomalaisiakin löytyy. Pari päivää sitten Johanna från Sverige oli käynyt paikalla ja jättänyt oman pikkuristinsä kukkulalle. Ristien määrä on järisyttävä. On arvioitu, että niitä on nykyisin yli 100 000! Näin ei ole ollut aina, sillä vuonna 1900 ristejä laskettiin olleen vain 130 kappaletta. Liettuan neuvostomiehityksen aikana ristit tietenkin piti jyrätä useaan kertaan, mutta liettualaiset pystyttivät niitä aina uudestaan ja uudestaan. Se oli heidän tapansa osoittaa mieltä neuvostomiehitystä vastaan.

Paikka on merkittävä uskonnollinen pyhiinvaelluskohde, minkä merkittävyyttä varmasti lisäsi entisestään paavi Johannes Paavali II:n vierailu paikalla vuonna 1993. Lähde: [1]

Näkymä kukkulan toiselta puolelta.

Iso osa risteistä on taidokkaasti veistetty.

Yksityiskohta jostain päin kukkulaa.

Aurinko alkoi laskea, joten päätimme poistua paikalta. Kävimme kukkulan kupeessa sijaitsevassa vierailukeskuksessa lämmittelemässä ja tilaamassa taksin. Ristikukkulalta takaisin Šiauliaihin pääsee taksin lisäksi tietenkin myös linja-autolla. Eli on käveltävä takaisin ison tien varteen ja odotettava Joniškisista tulevaa linja-autoa. Taksi takaisin Šiauliain rautatieasemalle maksoi 8,50 euroa. 12 kilometrin matkasta!

Asemalta ostimme junalipun Itämeren rantaan Klaipėdan kaupunkiin. ISIC-kortilla lipun hinta oli 3,15 euroa. Normaali hinta oli 6,30 euroa. Näin siis noin kolmen tunnin junamatkasta. Kyseessä oli taajamajuna, joka pysähteli jokaisella asemalla. Kukaan ei tietenkään ikinä jäänyt pois tai hypännyt kyytiin! Klaipėdan valot kuitenkin lopulta näkyivät ikkunasta.

Isompien ristien seassa on sadoittain pikkuisia ristejä, jotka nyt olivat osaksi hautautuneet lumeen.

4 kommenttia
16.1.2016 by Anssi

Lunta oli Vilnassakin

31.12.2015

Olihan Vilnaa jo kahtena iltana tullut jonkin verran nähtyä. Aina pimeällä. Kun pääsimme Euroopan keskipisteestä takaisin kaupunkiin, oli aikaa aloittaa tutustuminen myös itse pääkaupunkiin. Vilnan vanhakaupunki on ansaitusti Unescon maailmanperintöluettelossakin!

Oli uudenvuodenaatto ja turisteja jonkin verran vanhassakaupungissa. Erityisesti venäläisiä tuntui olevan reippaasti. Heillähän on pitkät lomat uudenvuoden tienoilla. Päädyimme aluksi Vilnan ehkä tunnetuimmalle paikalle, Katedraaliaukiolle (liettuaksi Katedros aikštė), jonka välittömässä läheisyydessä ovat matkailijan kannalta tärkeimmät paikat. Nimikin jo kertoo, että aukiolla sijaitsee Vilnan tuomiokirkko. Liettuan tärkein katolilainen kirkko. Kirkon kellotorni seisoo poikkeuksellisesti erillään itse kirkkorakennuksesta, ja sinne pääsee kiipeämään puisia rappusia pitkin pientä sisäänpääsymaksua vastaan. Me yritimme kellotorniin liian myöhään. Sitä oltiin tietenkin juuri sulkemassa. Kaupungin tuomiokirkon vieressä on Liettuan suuriruhtinaiden palatsi. Se rakennettiin alun perin 1400-luvulla, mutta purettiin vuonna 1801. Pytinki uudelleenrakennettiin vuosina 2002–2009. Emme käyneet tällä kertaa.

Katedraaliaukio Vilnan vanhassakaupungissa. Vasemmalla tuomiokirkon kellotorni, keskellä itse tuomiokirkko ja oikealla näkyy vähäsen suuriruhtinaiden palatsia.

Vilnan tuomiokirkko kellotorneineen.

Suuriruhtinaiden palatsin edestä lähtee yksi Vilnan tärkeimmistä kaduista, mukulakivipäällysteinen Pilies gatvė eli ”Linnakatu”. Kadun varteen ovat keskittyneet kaikki matkailijoille suunnatut palvelut eli normaalia kalliimmat ravintolat ja matkamuistomyymälät. Kuten esimerkiksi naapurissa Puolassa, myös täällä postimerkkejä saa vain ja ainoastaan postitoimistoista. Ei siis missään tapauksessa samasta paikasta kuin postikortteja. Kävimme syömässä kadun varressa olevassa Spyros Metaxas -nimisessä kreikkalaisessa ravintolassa, mutta ruoka oli aika olematonta ja kallista. Koko komeuden kruunasi taustalla soinut kreikkalainen, mutta amerikkalaista poppia soittanut radiokanava. Asiakkaat olivatkin sitten turisteja. Vilnassa on muuten välillä valitettavan hankala löytää muita kuin italialaisia ravintoloita. Kebabravintoloillekin olisi tilausta, sillä Vilnasta kebabia ei vain löytynyt!

Vilna ottaa perinteisesti vastaan uuden vuoden Katedraaliaukiolla. Sinne mekin hiippailimme hyvissä ajoin ennen puoltayötä. Väkeä kerääntyi vähitellen ja puoliltaöin aukio oli tupaten täynnä paikallisia ja turisteja. Pääosin varmasti venäläisiä. Kaupunkilaiset ampuivat omia rakettejaan jo ennen puoltayötä aukion lähistöllä, mutta oli Vilnan kaupunkikin järjestänyt upean ilotulituksen aukiolle saapuneiden iloksi. Täällä ei ollut minkäänlaisia häiriötilanteita ja ainoat poksahdukset kuuluivat kuohuviinipulloista vuoden vaihtuessa. Niitä sai kaupoista alle kolmella eurolla!

Pilies gatvė eli ”Linnakatu” on yksi vanhankaupungin pääkaduista.

1.1.2016

Vuoden 2016 ensimmäinen päivä oli hyvin hiljainen Vilnan vanhassakaupungissa, jossa olimme uudelleen jo ennen puoltapäivää! Yöllä oli sadellut hieman lisää lunta, mutta lämpötila oli jälleen tutuissa lukemissa noin kymmenen pakkasasteen tienoilla. Kävelimme Liettuan kansallismuseon editse Katedraaliaukiolle ja edelleen syvemmälle vanhankaupungin pikkukujille. Muutamien satojen metrien päässä aukiosta seisoo Pyhän Annan ja Pyhän Bernardin kirkon kokonaisuus. Itse Pyhän Annan kirkko edustaa tyylisuunnaltaan myöhäisgotiikkaa ja on puolen vuosituhannen ikäinen. Bernardin kirkko on siinä vieressä. Yhdessä ne muodostavat näyttävän kokonaisuuden Vilniajoen rantaan.

Bernardinų gatvėn ja Šiltadaržio gatvėn risteys vanhassakaupungissa uudenvuodenpäivän aamuna.

Pyhän Annan kirkko etualalla. Pyhän Bernardin kirkko taaempana.

Pyhän Bernardin kirkon sisätiloja.

Samaisen joen ylityksen jälkeen Liettuan tasavalta vaihtuu Užupisin tasavallaksi. Užupis on taiteilijoiden tasavalta, niin kutsuttu mikrovaltio. Paikalla on esimerkiksi oma johtaja, hymni ja perustuslaki. Mikään virallinen taho tällaista puuhastelua ei luonnollisestikaan ole tunnustanut! Niin, Užupis tosiaan tuntuu olevan täynnä taidegallerioita, mutta yksikään ei ollut uudenvuodenpäivänä avoinna. Yksi täyteen graffiteilla maalattu porttikonki kuitenkin löytyi. Užupisiin kannattanee mennä, kun siellä paikat ovat avoinnakin. Me kuljimme Vilniajoen yli takaisin Liettuaan!

Vilniajoki erottaa Užupisin tasavallan (joen oikealla rannalla) muusta vanhastakaupungista.

Tästä Vilniajoen yli Užupisin tasavaltaan.

Užupis on taiteilijoiden pesä.

Vilniajoen rannalla on myös Liettuan tärkein ortodoksikatedraali. Liettualaisissa ortodoksikirkoissa vierailijakunta vaihtuu yleensä liettualaisista venäläisiksi. Samoin kirkkojen opastetekstit ovat monesti suunnilleen kaikilla muilla kielillä paitsi liettuaksi. Tämä ortodoksikatedraali on kuitenkin ihan käymisen arvoinen jo ikänsäkin puolesta: se on rakennettu alun perin jo 1300-luvulla.

Kun katedraalin luota sitten lähtee takaisin syvemmälle vanhaankaupunkiin Rusų gatvė -nimistä katua pitkin, päätyy pian Literatų gatvėlle, joka nimensäkin puolesta on valjastettu liettualaisen kirjallisuuden käyttöön. Eräs seinä on täynnä viitteitä Vilnan kirjallisuuden nykyisyyteen ja menneisyyteen.

Literatų gatvė.

Jonkun tekohampaat Literatų gatvėn varrella. Kaupungin nykyiseen tai menneeseen kirjallisuuteen viittaavat jotenkin.

Aušros Vartų gatvė -kadun varrella oleva barokkiportti johtaa Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon. Uniaattikirkkoon. Taustalla vasemmalla Pyhän Teresan kirkko.

Jossain vaiheessa olimme päätyneet Aušros Vartų gatvėlle. Sen varressa on jykevä barokkiportti, josta pääsee Pyhän Kolminaisuuden kirkon pihamaalle ja edelleen sisään kirkkoon. Kirkko on uniaattikirkko eli se on mielenkiintoinen sekoitus katolilaisuutta ja ortodoksisuutta. 1300-luvulla alkaneen historiansa aikana kirkko on ollut ihan täysverinen ortodoksikirkkokin, mutta nykyisin se on uniaattikirkko. Kirkossa on esimerkiksi katolilaisille kirkoille tunnusomaiset penkit, mutta jumalanpalvelus noudattelee ilmeisesti enemmän ortodoksikirkon tapoja. Nykyisin kirkko on huonossa kunnossa, mutta vierailullekin vielä pääsee. Haluaisivat kunnostaa paikan entiseen loistoonsa. Kirkon yhteydessä on myös luostari.

Pyhän Kolminaisuuden kirkko on huonossa kunnossa.

Kirkon sisätiloja.

Kirkosta ulos selvittyämme, Vilnassa sateli taas sankasti lunta. Lämpötila oli pakkasella reilusti, mutta vanhankaupungin mukulakivikatuja pidettiin sulina tehokkaalla suolauksella. Kävelimme Pilies gatvėa pitkin takaisin Katedraaliaukiolle tarkoituksenamme mennä Liettuan kansallismuseoon, joka on sadan metrin päässä aukiosta.

Vilnan linna sijaitsee kukkulan laella. Linnoituksen torni on nimeltään Gediminasin linnatorni. Etualalla virtaa Nerisjoki.

Tammikuun ensimmäinen on myös Liettuan lipun päivä. Tässä sotilaat seisovat vielä Katedraaliaukiolla valmiina marssimaan ylös Vilnan linnalle.

Muutimme suunnitelmia. Katedraaliaukiolle oli jälleen kerääntynyt ihmisiä, samoin siellä seisoi ryhmä paraatipukuisia sotilaita suuren Liettuan lipun kanssa. Kansallispukuiset naiset olivat sotilasryhmän reunoilla. Tammikuun ensimmäinen on Liettuan lipun päivä. Hieman ennen kello kahta sotilasryhmä lähti marssien kohti Vilnan linnaa, joka sijaitsee Katedraaliaukion takana. Suuri kansanjoukko seurasi sotilaita ylös linnakukkulalle. Me tietenkin mukana. Perillä sotilaat vaihtoivat mahtipontisten seremonioiden saattelemina Gediminasin linnatornin huipulla liehuvan Liettuan lipun uuteen. Sitten ammuttiin kunnialaukauksia ja laulettiin maan kansallishymni. Normaalisti Gediminasin linnatorniin pääsee ihastelemaan Vilnan vanhankaupungin maisemia, mutta nyt sinne ei seremonioiden vuoksi tietenkään päässyt. Näkee sitä maisemaa korkealta kukkulalta muutenkin! Linnakukkulalle pääsee omien jalkojen lisäksi pikkurahalla funikulaarin kyydissä.

Ylhäällä Vilnan linnalla, Gediminasin linnatornin juurella. Samainen sotilasryhmä on edessä. Paikalla oli myös lehdistön edustajia, kaupunginjohtoa ja ilmeisesti jopa ministeritason edustus.

Juhlallisuudet linnakukkulalla ovat ohitse.

Vilnan vanhakaupunki linnakukkulalta nähtynä.

Ja näkymä toiseen suuntaan. Keskellä virtaa Nerisjoki, jonka oikealla puolella on uudempaa Vilnaa.

Linnan jälkeen tutustuimme Liettuan kansallismuseoon, joka oli jostain syystä avoinna myös uudenvuodenpäivänä. Ainakin kävijöitä tuntui riittävän! Museovierailun jälkeen on monesti nälkä ja kun kaupunki sattuu olemaan täynnä vain italialaisia ravintoloita, oli ruokapaikan etsintä vaikeaa. Italialainen keittiö ei vain ollut jaksanut säväyttää Liettuassa (eikä muuallakaan), joten tunnin etsinnän jälkeen löysimme Forest-nimisen ravintolan. Se tarjoilee myös liettualaisia ruokalajeja, kuten perunamykyjä. Herkullista ja erittäin halpaa. Kahden hengen ruokailut alkupaloineen ja jälkiruokineen: 22 euroa. Palvelu tosin oli nuivaa, sillä tarjoilijatar ei mielellään puhunut englantia. Saattoi uudellavuodellakin olla jotain tekemistä asian kanssa. Venäjänkieliset asiakkaat saivat palvelua hymyssäsuin! Siltikin voin lämpimästi suositella ravintolaa.

Liettuan kansallismuseon antia.

Liettualaista perinneruokaa: lihalla täytetty peruna, päällä pekonia ja kyljessä vielä hapankermaa.

Kirjoita kommentti
11.1.2016 by Anssi

Europos Parkas ei ole Euroopan keskipiste

31.12.2015

Euroopan maantieteellinen keskipiste ei sijaitse Brysselissä, vaan hieman yllättäen Vilnan liepeillä Liettuassa. Ja koska maantieteelliset äärimmäisyydet ovat aina äärimmäisen mielenkiintoisia, päätimme lähteä käymään paikan päällä vuoden viimeisen päivän kunniaksi. Paikka, Europos Parkas eli Eurooppapuisto, on suosittu matkailunähtävyys. Jos menette puistoon pelkän keskipisteen vuoksi, lukekaa postauksen viimeinen kappale tässä vaiheessa!

Paikan päälle on helppo matkustaa julkisilla. Vilnassa oikean bussin löytää menemällä Žalgirio-nimiselle pysäkille Kalvarijų gatvė -kadun varressa. Bussin numero on 146 ja sen pääteasema on kylä nimeltä Skirgiškės. Hyppäsimme pikkubussin kyytiin ja kerroimme haluavamme Europos Parkasiin, minkä jälkeen kuljettaja rahasti 1,13 euroa. Noin 20 kilometrin matkasta! Muut pikkubussin matkustajat olivat vanhuksia matkalla Skirgiškėsiin.

Euroopan maantieteellinen keskipiste on merkitty maastoon pienellä pyramidillä, joka vuoden 2015 viimeisenä päivänä oli kovin luminen. Myöhemmin selvisi, että oikea keskipiste on ihan muualla.

Tässä puolestaan on Gintaras Karosasin luoma Eurooppapuiston symboli! Siis eri monumentti kuin ”keskipistettä” merkkaava pyramidi.

Pikkubussi kurvasi Europos Parkas -kyltin kohdalla vasemmalle ja vei meidät aivan paikan portille saakka! Europos Parkas eli Eurooppapuisto on samalla valtava nykytaiteen ulkoilmamuseo, minkä vuoksi paikkaan on pääsymaksu. Normaali hinta on kahdeksan euroa, mutta opiskelijakortilla saimme pääsyliput kuudella eurolla. Aluetta ilman pääsymaksua tutkivia rangaistaan vaatimattomalla 200 euron sakolla. Lipunmyyntikopilta saimme myös alueen kartan. Näkisi ainakin missä mikäkin taideteos sijaitsisi!

Liettualainen kuvanveistäjä Gintaras Karosas perusti Eurooppapuiston vuonna 1991 ja paikan päällä tosiaan on paljon muutakin kuin vain pelkkä maanosan ”keskipisteen” ilmaiseva monumentti. Sen takia me puistoon nyt kuitenkin matkustimme. Monumentti on pikkuinen pyramidi. Sen ihasteluun ei pitkiä aikoja tarvita, vaan lähdimme seuraavaksi ihmettelemään sitä nykytaidetta, jota 55 hehtaarin alueelle on ripoteltu. Kaikki yli sata teosta ovat ulkosalla. Joukossa on ilmeisesti ihan tunnettujakin nimiä, mutta koska en nykytaiteesta ole lainkaan kiinnostunut, eivät nimet, kuten puolalainen Magdalena Abakanowicz tai yhdysvaltalainen Dennis Oppenheim sano yhtään mitään. Puiston isä, herra Karosaskin on luonut lukuisia töitä eri puolille tätä ”keskipistettä”. Hänen jälkeään on esimerkiksi puiston symboli.

Magdalena Abakanowiczin ”Space of Unknown Growth”.

Dennis Oppenheimin ”Chair/Pool” vuodelta 1996. Kuvakulmanikin on nykytaiteen mukainen.

Löysimme reilun tunnin aluetta koluttuamme puistosta myös suomalaisten Jukka-Pekka Jalovaaran ja Olli Salon luomuksen. Ehkä taideteoksista mielenkiintoisin oli kuitenkin LNK Infotree, noin 3 000 televisiosta kyhätty taideteos. Se on suurin lajiaan (yllättäen) ja näin ollen Guinnessin maailmanennätys. Lähde: [1]

Suomalaisten Jukka-Pekka Jalovaaran ja Olli Salon ”Sheaf of Rye”. Ei oltu ihan varmoja, mikä se taideteos varsinaisesti oli. Ehkä tuo pölkky. Anteeksi tyhmyytemme.

Maailmanennätystaidetta: LNK Infotree! Vanhat televisiot ovat saaneet uuden elämän liettualaisessa metsässä.

Suoraan sanottuna tarpominen lumihangessa liettualaisessa metsässä miljoonan asteen pakkasessa nykytaidetta katsellen ei ole maailman parasta aktiviteettiä, joten menimme loppuajaksi paikalla olevaan kahvilaan.

Omien kotisivujensa perusteella Eurooppapuisto on yksi maan suosituimmista vierailukohteista. Ainakaan käyntimme aikana paikalla ei ollut keitään muita vierailijoita. Poistuessamme kysäisimme lipunmyynnistä, mahdoimmeko olla päivän ainoat kävijät. Kuulemma todennäköisesti. Näin ollen olimme myös vuoden 2015 viimeiset kävijät Eurooppapuistossa.

Tässäkin saattaa olla taidetta. Joka tapauksessa Eurooppapuisto on keskellä luontoa ja varmasti kesällä hieno paikka.

Eurooppapuistosta takaisin Vilnaan pääsee Skirgiškėsistä tulevilla pikkubusseilla, mutta tällä kertaa on ensin käveltävä viitisen minuuttia lipunmyyntikopilta isomman tien varteen ja pikkubussin ilmaannuttua näköpiiriin heilautettava kättään. Tällä kertaa bussi tuli noin kymmenen minuuttia etuajassa. Matka takaisin Vilnaan maksoi taas 1,13 euroa. Kyydissä oli osaksi samoja vanhuksia kuin aamubussissakin. Eräs yritti tehdä tuttavuutta, mutta koska liettuan- ja venäjäntaitoni on kovin olematonta, ei keskustelua saatu aikaan.

Oikea keskipiste on toisaalla

Myöhemmin selvisi, että Europos Parkas oli saanut meidät lankaan ja että oikea maantieteellinen keskipiste ja sen monumentti on toisaalla. Vilnan kupeessa kuitenkin. En näe enää mitään syytä vierailla Eurooppapuistossa, mutta en toisaalta ymmärrä sitäkään, miksi kyseinen paikka markkinoi itseään ”maantieteellisenä keskipisteenä, missä varmasti yksikään ei jätä käyttämättä mahdollisuutta lähettää postikortteja Euroopan keskipisteestä ystäville” ja josta saa jopa hienon todistuksen tuossa ”keskipisteessä” vierailemisesta. Maksua vastaan tietenkin. Sitä en sentään hankkinut, mutta postikortin menin lähettämään.

4 kommenttia
10.1.2016 by Anssi

Older Posts