Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Kreikka

Kakía Langádan rotkolaakson ja Mitátan kylän kautta kotimatkalle

3.-4.7.2020

Viimeinen kokonainen päivä Kreikassa alkoi tällä kertaa ihan hotelliaamupalalla, ensimmäisellä sellaisella tällä matkalla. Hotel Akrotirin ainoina asukkaina olimme nyt ainoina asiakkaina hotellin upealla terassilla nauttimassa Platiá Ámmoksen helteisestä aamusta ja upeista näkymistä aina Peloponnesokselle saakka. Aamupalan jälkeen nappasimme hotellilta vieraille tarkoitetun aurinkovarjon ja heitimme sen vuokra-auton peräkonttiin. Tänään olisi rantapäivä. Ensiksi tosin ajattelimme katsastaa Agía Pelagían, Kytheran saaren toiseksi tärkeimmän ”turistirysän”. Tärkein sellainen oli ollut unelias Kapsáli saaren etelärannikolla. Platiá Ámmoksesta on aluksi ajettava Karaváksen kylään, mistä lähtee hyväkuntoinen, paikoin serpentiininä kulkeva tie alas Agía Pelagíaan, niin ikään Kytheran koillisrannikolle.

Agía Pelagían rantakadulla on heinäkuussa 2020 tunkua.

Agía Pelagían rannalla on liki mahdotonta säilyttää turvavälit muihin koronaisiin auringonpalvojiin.

Agía Pelagía on reilun 400 asukkaan kylä ja elää pääosin matkailusta. Paitsi, että nyt kesällä 2020 matkailu ei kyllä elättänyt yhtään ketään. Turisteja ei vain ollut, vaan kylän hieno hiekkaranta aurinkovarjoineen ja -tuoleineen oli typötyhjä. Hiljaiselta näytti myös hotellien ja muiden majoituspaikkojen pihamailla. Pääosin tyhjillään olivat lisäksi ne muutamat kahvilat ja ravintolat, joita Agía Pelagían rantakadulla oli. Kylän ainoassa matkamuistomyymälässä oli pari muutakin asiakasta, muttei kuitenkaan ulkomaalaisia. Olisin halunnut ostaa avaimenperän oman autoni avaimiin, mutta täältä ei sellaista löytynyt. Ajattelimme ajella myöhemmin huviksemme vielä kerran etelärannikon Chóraan. Siellä tarjonta olisi parempi. Agía Pelagían rantakatu oli nopeasti katseltu. Otimme seuraavaksi suunnan kohti Kakía Langádan rantaa, jonka olin nähnyt eräässä Youtube-videossa aiemmin. Ranta on hieman syrjäisempi, eikä perille saakka johda edes päällystetty tie. Lopulta päätin jättää auton Langáda-rannan parkkipaikalle, joka on pitkähkö ranta juuri ennen Kakía Langádaa. Langádan rannalla oli jopa kaksi ihmistä ja rantabaari, joka ei kyllä tietenkään ollut avoinna.

Langádalta oli muutaman sadan metrin kävely omalle syrjäiselle rannallemme, jonka ainutlaatuiseksi tekee sen sijainti ja maisemat! Ranta nimittäin sijaitsee muutaman kilometrin pituisen Kakía Langádan rotkon suulla, jylhien vuorten reunustaessa pienellä kannaksella sijaitsevaa pikkukivirantaa. Kannaksen toisella puolella on Välimeri, toisella melko matala sadan metrin pituinen laguuni. Aina Trifilliánikan kylään saakka jatkuva Kakía Langádan rotko on paikka, josta osmanikaappari Hayreddin Barbarossa tunkeutui Kytheralle vuonna 1537 ja valloitti koko saaren. Itse en olisi kyllä pystynyt laguunia pidemmälle rotkoa etenemään, mutta ehkäpä osmaneilla oli varusteet kunnossa, eivätkä olleet matkassa pelkillä rantasandaaleilla. Joka tapauksessa nyt pikkuisella rannallamme ei ollut osmaneja, ei muita turisteja, eikä sitä myöten koronavirustakaan. Rotkolaakson rinteillä kiipeilleiden villivuohien ääntely rannan rauhaa tosin ”rikkoi”. Parin tunnin pulikoinnin jälkeen totesimme auringonoton riittävän ja päätimme lähteä käymään Chórassa. Koko aikana Kakía Langádan rannalle ei ilmestynyt muita.

Tämä tie johtaa Kakía Langádan rannalle ja rotkon suulle.

Kannaksella olevan rannan takana on laguuni.

Kakía Langádan pikkukiviranta.

Kävimme Chórassa, jossa mukaan tarttui hieno saarella valmistettu avaimenperä (nytpä olisi muisto tältä saarelta), paikallista oreganoa ja 80 millilitran pullo Kytheran omaa fatourádaa, kanelilla ja neilikalla maustettua tsipouro-viinaa. Sellaisen saisi viedä käsimatkatavaroissa kotiin. Paluumatkalla takaisin kohti pohjoisen Platiá Ámmosta ja hotelliamme, pysähdyimme tankkaamassa Potamóksessa, jossa sijaitsee kaksi saaren neljästä huoltoasemasta. Litra ysivitosta maksoi 1,659 euroa. Auton tankkauksen jälkeen päätimme tankata myös itsemme. Auto eilen tutuksi tulleelle parkkipaikalle ja istahdus johonkin keskusaukion ravintoloista. Päädyimme mussakaan ja kreikkalaiseen salaattiin. Ruokaa odottaessamme päätin sitten tehdän lähtöselvityksen seuraavan päivän lennolle Ateenasta Kööpenhaminan ja Tukholman kautta Helsinkiin. Alun perin meidän piti matkustaa Lufthansalla Münchenin kautta Helsinkiin ja jopa järkevillä matka-ajoilla. Lufthansa perui paluun ja me saimme vaihdettua lipun SAS:n lennolle Ateenasta Tukholman kautta Helsinkiin. Tämäkin kuitenkin peruttiin ja lopulta meillä oli monimutkainen pohjoismaisten pääkaupunkien kiertue lipullamme. Paitsi, että SAS:n asiakaspalvelija oli mokannut oikein kunnolla ja nyt lähtöselvitystä tehdessäni varaus oli enää olemassa vain yhdelle hengelle! Onneksi huomasin asian hieman ennen SAS:n asiakaspalvelun sulkeutumista tälle päivälle ja soitto Tanskaan ratkaisi asian. SAS:lla en lentäisi ihan vähään aikaan, sen verran karmivan kokemuksen firmasta sain.

Ajoimme illaksi takaisin Platía Ámmokseen, jossa oli vielä lähdettävä kerran uimaan. Seuraavasta kerrasta lämpimissä vesissä ei olisi tietoa, eikä kyllä lämpimistä illoistakaan. Kreikkaa tulisi ikävä viimeistään syksyllä.

Maisemaa Karaváksen ja Platiá Ámmoksen kylien välillä.

Näkymä korkealla sijaitsevasta Mitátan kylästä kohti etelää. Pikkuinen Viarádikan kylä sijaitsee kuvassa oikealla keskellä.

Viimeisen päivän aamuna söimme matkan varrella kerääntyneen ruoan ja kävimme palauttamassa avaimen Hotel Akrotirin vastaanottoon. Edelleen olimme ainoita vieraita. Lento takaisin Ateenaan lähtisi vasta iltapäivällä, mutta sitä ennen ajattelimme vierailla Karaváksen kylän liepeillä sijaitsevilla Amir Alin lähteillä, jonne on kyllä opasteet. Niistä huolimatta emme löytäneet paikkaa ja tiet kävivät lopulta aivan liian ahtaiksi Citroen Cactuksellemme. Jätimme paikan näkemättä ja ajelimme lopulta Aroniádikan kylään. Ajattelimme syödä lounaan vielä ennen lentoa, vaikkei nälkä oikeastaan ollutkaan. Lounaan jälkeenkin oli aikaa jäljellä, joten keksin lähteä käymään Mitátan pikkukylässä. Mitátalla on traaginen lähihistoria, johon sisältyy useampia voimakkaita maanjäristyksiä. Viimeisimpänä maa järisi vuonna 2006 jopa 6,9 momenttimagnitudin voimalla tuhoten kylän rakennuksia ja tekemällä muun muassa kirkosta liian vaarallisen käyttää. Kovia kokenut kirkko kuitenkin seisoo edelleen upealla paikalla kylän keskusaukiolla, suuren Tsákona-laakson rinteellä. Seuraava kunnon järistys varmasti saa rakennuksen romahtamaan.

Mitátan keskusaukiolla seisoo käyttökiellossa oleva vanha kirkko sekä oikealla korjattu kahvila-ravintola.

Vuoden 2006 maanjäristyksen jälkiä Mitátan kirkossa.

Palautimme vuokra-Citroenimme kahden jälkeen Kytheran lentoasemalle. Viikon aikana olimme ajelleet ympäri Kytheraa ja Antikytheraa yhteensä 298 kilometrin verran. Lentoasemalla oli maskipakko, joten istuskelimme ulkona. Ulkona oli lisäksi viileämpää kuin ilmastoimattomassa terminaalissa. SkyExpressin lentomme GQ 441 takaisin Ateenaan olisi pitänyt lähteä kello 16.10, mutta se lähti hieman aikataulusta jäljessä. Se ei haitannut, koska joutuisimme odottelemaan Ateenan lentoasemalla seuraavaa lentoa ihan riittämiin. Menolennolla koneessa oli ollut yksi lentoemäntä ja 11 matkustajaa me mukaan lukien. Nyt lennolla Ateenaan lentoemoja oli kaksi ja matkustajia yhdeksän.

Kytheran Aléxandros Aristotélous Onásiksen lentoasema on koronakesänä hiljainen ilmestys.

Lentoasemalta voi ostaa viimeiset matkamuistot.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meillä piti olla Ateenaan palattuamme vielä yli puoli vuorokautta aikaa tutkia tätä pääkaupunkia, mutta kiitos Lufthansan lentojen peruutusten, emme enää ehtineet kaupungille. SAS:n lennolla Ateenasta Kööpenhaminaan oli 13 matkustajaa ja koneena oli 180-paikkainen Airbus A320. Aiemmilla kerroilla Kööpenhaminassa konetta vaihtaessani olin saanut hyvin positiivisen kuvan tästä kentästä, mutta nyt vastaanotto oli kolkko. Tanska taitaa olla kuin Suomi eli ulkomaalaisten tulisi pysyä mahdollisimman kaukana. Passintarkastuksessa tivattiinkin sitten tylysti mitä aion tehdä Tanskassa, johon vastasin tylysti ”nothing”. Seuraava vastoinkäyminen tuli, kun lentoaseman lähtöselvitysautomaatit eivät toimineet, eikä Pohjoismaiden suurimman lentoaseman transfer centressä ollut puoliltaöin henkilökuntaa, eikä missään edes aukioloajoista kertovaa kylttiä. Sen sijaan siellä ja kaikkialla lentoasemalla oli valtavan törkyistä. Koko lentoasemalla viettämämme yön aikana en nähnyt ainuttakaan siivoojaa, mutta ehkäpä koronavirus ei ole tanskalaisten mielestä mikään syy siivoukselle. Sen sijaan lentoaseman henkilökunnalla riitti kyllä pitkin yötä intoa potkia hereille penkeillä nukkuvia jatkolentoa odottavia matkustajia ja vaatia laittamaan maski kunnolla kasvoille. Ja minä kun vielä toukokuussa suunnittelin lähteväni kesälomalla Tanskaan. Onneksi en lähtenyt!

Lopulta lähtöselvitys Tukholman-lennolle ja edelleen Helsinkiin onnistui ihan lähtöportilla, sillä transfer centreen ei ollut ilmestynyt aamuseitsemään mennessä työntekijöitä. Arlandan lentoasemalla tunnelma oli mukavan vapautunut, kun maskeja ei yhtäkkiä ollut kenelläkään. Helsinkiin saavuimme iltakuuden aikoihin.

Paluu Kytheralle ja kohti Platiá Ámmoksen rantakylää

2.7.2020

Aamuyöt täällä Antikytheralla tuntuivat olevan vilpoisia, ainakin kun nukkui kaikki ikkunat auki! Viiden aikoihin ne oli jälleen pakko sulkea. Auringonnoususta ei mennyt pitkään, kun lämpö alkoi jälleen helliä ja helleaalto otti niskalenkin öisestä viileydestä. Viimeiselle aamulle ja aamupäivälle Antikytheralla ei ollut enää mitään ohjelmaa. Laiva takaisin Kytheralle lähtisi kello 13.05. Söimme jääkaapin tyhjäksi, täyttelimme varustamon vaatiman terveyskyselyn ja sitten vain odottelimme. Oikeasti Airbnb-huvilalta olisi kuulunut lähteä kello 11, mutta omistaja oli edellisiltana lähtenyt Kreetalle ja seuraavat vieraat tulisivat vasta vajaan viikon kuluttua. Kuulemma kolme miestä Peloponnesoksen Gýtheiosta. Saimme vapaasti viipyä vaikka lautan saapumiseen saakka, sillä lauttarantaan ajoi viitisen minuuttia.

Lopulta olimme satamalaiturilla vajaata puolta tuntia ennen tutun Porfyrousa-lautan saapumista. Täällä ei ole mitään terminaalia, eikä varsinkaan mitään lähtöselvityksiä. Sen kuin vedimme taas maskin kasvoille ja ajoimme laivaan, kun se täsmälleen aikataulussa peruutti laituriin. Ensin tosin oli jälleen odotettava kaaoksen laantumista, jonka Antikytheran olemattoman pieni väestökin saa aikaan, kun laiva saapuu. Se tuo kauppaan tavaraa, kuten tuoretta leipää ja vie lähtiessään saarelaisten roskat. Paluumatka autolle maksoi menomatkan tavoin 33,5 euroa ja matkustajalle 7,3 euroa. Tällä kertaa autokannelle ajoi toinenkin auto, erään mantereella toimivan sähköfirman pakettiauto. Me menimme ensitöiksemme Porfyrousan kahvilaan, joka oli jälleen avoinna hetkisen lähdön hetkellä. Emme olleet käyttäneet rahaa kolmeen päivään, sillä olimme kokanneet kaikki ruoat huvilalla, eikä kauppakaan ollut avoinna silloin kuin olisimme menneet ostoksille. En osaa sanoa, miten antikytheralaiset olisivat näinä aikoina suhtautuneetkaan, jos olisimme menneet esimerkiksi paikalliseen ravintolaan syömään.

Potamóksen halki kulkeva ”valtatie”. Vasemmalla kylän postitoimisto.

Potamóksen jykevä kirkko seisoo keskellä kylää.

Laivamatkan päätteeksi ajoimme ulos laivasta tutussa Diakóftin satamassa. Lautta jatkaisi matkaa Peloponnesokselle, jonne oli silmämääräisesti matkalla runsaasti autoja. Jonossa oli itävaltalaisia ja saksalaisia turistejakin, mutta pääasiassa varmasti ihan kotimaanmatkailijoita. Rekkojakin oli muutamia. Meillä oli seuraava ja matkan viimeinen majapaikka varattuna Kytheran saaren pohjoisimmasta kylästä, Platiá Ámmoksesta. Sitä ennen ajattelimme pysähtyä saaren suurimmassa kylässä, Potamóksessa. Kytheran saaren ja samalla kunnan pääkaupunki Chóra etelärannikolla ei siis ole suurin asutuskeskus!

Potamós (suom. ”joki”) on vajaan 500 asukkaan eläväinen taajama, jonka erittäin kapeiden katujen läpi kulkee Kytheran pohjois-eteläsuuntainen ”valtatie”. Jätimme auton ilmaiselle parkkipaikalle ja lähdimme tutustumaan kylään kävellen. Keskusaukiolla, kirkon ja plataanien varjossa on useita ravintoloita ja kahviloita, joissa oli tällä kertaa jopa asiakkaita. Mekin alun perin aioimme syödä Potamóksessa, mutta lautalla nautitut eväät lykkäsivät nälkämme lopulta perille Platiá Ámmokseen. Potamóksessa on ruokapaikkojen ohella ainakin yksi matkamuistomyymälä (suljettu), postitoimisto, kaksi huoltoasemaa ja saaren parhaiten varusteltu supermarket. Tänne meidän olisi pitänyt hoksata tulla ostoksille ennen Antikytheralle matkustamista! Potamós on paikallisesti tunnettu myös 60 metriä pitkästä brittien vuonna 1826 rakentamasta sillasta. Leveyttä sillalla on siitä kertovan opastekyltin perusteella 6,8 metriä ja korkeutta seitsemän metriä. Silta taitaa johtaa sen kuuluisan ”joen” yli, jonka mukaan Potamós on nimetty. Nyt joessa ei ollut tippaakaan vettä, mutta olihan toki keskikesä.

Potamóksen keskustaa.

Platiá Ámmoksen kylä ja ranta. Taustalla Manner-Kreikka.

Potamóksen jälkeen jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Hyvällä tuurilla saimme ajaa halki Potamóksen keskustan ilman peruutteluita, sillä se ”valtatie” on niin valtava, ettei kylän kohdalla salli kaksisuuntaista liikennettä. Potamóksen ja Platiá Ámmoksen välillä on vielä pienehkö Karavás-niminen kylä. Pohjoisessa ajellessa tein huomion, että täällä saari on huomattavasti etelää vehreämpi suurien metsäalueidensa ansiosta. Muutaman kilometrin päätteeksi Platiá Ámmos ilmestyi näkyviin ja näkyviin ilmestyi myös Manner-Kreikka eli Peloponnesoksen niemimaa. Laskettelimme serpentiinitietä alas kyläpahaseen, jossa ei enää ollutkaan muuta kuin pari hotellia, ranta ja kaksi ravintolaa. Ruokakauppa täältä puuttui kokonaan, mutta eipä se taitaisi muutaman kymmenen asukkaan kylässä kannattaakaan. Eikä kesällä 2020 varsinkaan, kun ei ole edes turisteja.

Majapaikkamme Hotel Akrotiri sijaitsee rinteellä hieman ”keskustan” ulkopuolella. Olimme varanneet majoituksen kahdeksi yöksi hintaan 79 euroa. Olimme tämän suuren huoneistohotellin ainoat vieraat, vaikka normaalisti tähän aikaan hotellin luulisi olevan täynnä. Huoneessamme oli jääkaappi, kaasuliesi, oma suihku ja vessa sekä ilmastointi. Ja tietenkin terassi merinäköalalla.

Hotel Akrotiri.

Platiá Ámmoksen ranta toisesta suunnasta. Etualalla oikealla kylän ravintoloista toinen: Kantina.

Platiá Ámmoksen hiekkarannalla on vanha kalastusvene.

Hotel Akrotirissä ei ole ravintolaa, mutta paikkakunnan ravintoloista toinen on ihan sadan metrin päässä oleva The Little Boat. Paikka vaikutti hiljaiselta, mutta ravintolassa istuskellut omistajanainen kyllä kertoi paikan olevan avoinna, ja että ruokaakin saisi. Asiakkaista kovasti hämmentynyt nainen osasi vain kreikkaa, mutta saimme tilauksen tehtyä. Mitään ruokalistoja ei ollut. Jonkin ajan kuluttua omistajamies sitten ilmestyi paikalle suihkunraikkaana ja englantia osaavana. Hän toivotti kovasti tervetulleeksi ja kertoi aikojen olevan äärimmäisen vaikeat. Yksi Platiá Ámmoksen ravintoloista oli jo joutunut lopettamaan koronapandemian vuoksi, sillä asiakkaita ei vain ollut. The Little Boatin mies haukkui Kreikan hallituksen ja teki hyvin selväksi, että koko koronahössötys on pelkkää politiikkaa. Kreikassa oli samana päivänä todettu seitsemän uutta koronatapausta ja Suomessa kokonaiset viisi. Kala- ja mustekala-ateriamme olivat maittavia ja tippasimme enemmän kuin kuuluisi. Toivottavasti ravintola selviää.

Ravintolasta oli toiset sata metriä Platiá Ámmoksen rantakadulle ja pitkälle hiekkarannalle. Ranta oli miltei tyhjä, joten ei täältäkään koronavirusta varmaan saisi. Ranta syvenee loivasti ja tilaa on pulikoida vaikka Peloponnesokselle asti. Illalla katselimme hotellihuoneemme terassilta Peloponnesoksen valoja sekä merellä seilaavia tankkereita ja suuria rahtialuksia. The Little Boat sen sijaan oli surullisen tyhjä. Toivottavasti emme kuitenkaan olleet päivän ainoat asiakkaat.

Antikytheran historiakierros ja saaren korkein huippu

1.7.2020

Antikytheran saaren koluaa halutessaan hyvinkin nopeasti, muttei kuitenkaan siinä ajassa (5 minuuttia), kun lautta viivähtää satamassa. Päiväkin olisi riittävä, mutta meillä oli nyt vielä toinenkin kokonainen päivä saarelle uhrattavaksi. Paluulautta Kytheralle lähtisi vasta seuraavana päivänä. Nautimme aamupalaa kattoterassilla suunnitellen päivän aktiviteetteja. Ainakin uimaan pitäisi päästä ja siinä sivussa katsastaa muutama raunio, joita on kaikilla Kreikan saarilla. Airbnb-huvilamme omistaja Argyro huikkasi meille lähtevänsä illalla lautalla Kreetalle muutamaksi päiväksi. Hän näytti minne jättäisimme avaimen seuraavana päivänä ja muistutti vielä sulkemaan talon ikkunaluukut.

Kamarélan rannan tuntumassa, Argyron Airbnb-majoituksen naapurissa on upouusi kirkko.

Aqua Jewel lipuu kohti Potamósta. Etualalla Xeropotámoksenlahti.

Aamupalan jälkeen lämpötila oli sopivasti kohonnut yli kolmeenkymmeneen. Edellispäivänä saapunut helleaalto helli meitä edelleen! Ajelimme parin kilometrin matkan saaren pohjoisrannikolle, Xeropotámoksenlahdelle. Tämä pikkuruinen lahti sijaitsee pääkaupungin Potamóksen pohjoispuolella, miltei näköetäisyydellä. Xeropotámoksenlahti itsessään on mitä parhain uimapaikka, sillä se syvenee varsin nopeasti, eikä pohja ole täynnä suuria kivenlohkareita, kuten kotirannallamme Kamarélassa. Ennen uimista lähdimme kapuamaan ylös, sillä täällä on useiden hehtaarien alueelle levittäytyneen kastron eli linnoitetun kaupungin rauniot. Kaupunki rakennettiin hellenistisellä kaudella, tarkemmin 300-luvulla eKr. ja se kantoi nimeä Aígila. Muurein ympäröidyn Aígilan väkiluku saattoi olla jopa tuhat! Roomalaiset tuhosivat kaupungin vuonna 69 eKr. Nyt jäljellä on vain raunioita, osa paremmassa ja osa huonommassa kunnossa. Akropoliista en esimerkiksi yhtäkkiseltään olisi tunnistanut mitään erikoista, mutta arkeologit olivat sellaisenkin täältä paikallistaneet. Kastro sijaitsee siis ympäristöään korkeammalla ja sieltä avautuu hyvä näkymä eri suuntiin. Ja sattuipa paikalta näkemään Seajets-varustamon Aqua Jewel -autolautankin Potamósta kohti lipuessaan. Laiva töräytti komeasti sumutorveaan merkiksi antikytheralaisille, että tulossa ollaan.

Aígilan kaupungin raunioita.

Kastro on levittäytynyt laajalle, muun muassa ylös taaempana näkyvälle kukkulalle.

Näkymä kastrolta kohti itää. Näiltä main löytyi vuonna 1900 kuuluisa laivanhylky ja sieltä vielä kuuluisampi Antikytheran mekanismi.

Xeropotámoksenlahden pohjukassa on myös kreikkalaisen mytologian jumalille Apollonille ja Artemiille omistetun temppelin raunio. Tämä on niin heikossa kunnossa, että on mielestäni vaatinut jo huippuarkeologin toteamaan, mitä kaikki paikan kivet edustavat. Ei Antikythera raunioidensa ansiosta ikinä Unescon maailmanperintöluetteloon tule pääsemään, mutta paikka on maisemiensa vuoksi upea ja paikalla mielenkiintoista kävellä ja miettiä, että tällä 50–60 asukkaan saarella on joskus asunut sadoittain väkeä.

Historiakierroksen jälkeen pulahdin uimaan. Samaan aikaan rannalle pölähti myös kahden auton verran väkeä. Samat ihmiset olivat olleet edellisiltana myös Kamarélan rannalla, sillä sinne kulkevaa liikennettä oli ollut hyvä tarkkailla huvilamme kattoterassilta. Kreetalta olivat rekisterikilven perusteella. Nyt tällä rannalla olivat siis yhtäkkiä suurin osa Antikytheran vuosittaisesta turistimäärästä, joka on noin 20. Pikaisen pulahduksen jälkeen päätimme ajella saaren korkeimman vuoren huipulle! 378-metrinen Plagára näkyi hyvin huvilallemme ja oli näkynyt niin myös edellispäivänä Galanianássa käydessämme. Kartasta totesin vuoren huipulle johtavan tien. Olihan siellä toki antenneja ja mastojakin, että tietä tarvittiinkin.

Antikytheran pohjoinen puolisko Plagáran laelta nähtynä.

Galanianán kylä on Antikytheran kolmanneksi suurin. Toisin sanoen saaren pienin. Kuva otettu Plagáran huipulle johtavalta serpentiinitieltä.

Tie ylös Plagáran huipulle kääntyy Antikytheran ornitologisen aseman kohdalta, hieman ennen Galanianán kylää. Tie on aluksi ihan hyvä, joskin kapea. En tiedä, saisiko ylös edes ajaa, sillä en ymmärtänyt kreikankielisiä kylttejä. Mutta toisaalta tällä saarella ei näy ristinsielua normaalisti yhtään missään. Eli jatkoimme matkaa. Citroen Cactuksemme vain oli niin superlaiska, ettei se olisi jaksanut ylös asti ja toisaalta myös tie muuttui huonoksi. En olisi halunnut soitella toisella saarella toimivaan autovuokraamoomme rengasrikosta vuorenrinteeltä Antikytheralta. Kävelimme viimeisen kilometrin serpentiiniä ylös huipulle. Huipulla oli huomattavasti viileämpää kuin alhaalla: täällä kävi mukava tuulenvire. Paikalla ei tietenkään ollut ihmisiä, mutta villivuohia senkin edestä. Ne olivat toisaalta kiinnostuneita meikäläisistä, mutta tekivät kyllä tilaa ja tarkkailivat kauempaa ihmisvieraita. Huipulta avautui upea näkymä koko pohjoiselle Antikytheralle. Täältä näimme noin puolet saaresta. Ja olisimme nähneet varmasti kaikenkin, jos olisimme hieman vielä patikoineet etelään.

Loppupäivä kului huvilallamme ja kotirannallamme Kamarélassa. Illansuussa Argyro hyvästeli meidät ja uhkasi tulla Suomeen ja Norjaan syksyllä, jos koronavirus ei ole enää riesanamme!

Apolitáran majakka ja uinuva Potamós

30.6.2020

Ensimmäinen yö Antikytheran saarella, meren äärellä, sujui rauhallisesti. Ainoastaan aamuyöstä puhaltanut viileä tuuli herätti hetkeksi, sillä nukuimme ikkunat auki. Aamuyhdeksältä viileydestä ei ollut enää tietoakaan, itse asiassa ilma tuntui kuumemmalta kuin kahtena edellisenä aamuna. Kreikan saaristoon oli saapunut helleaalto, siis kreikkalainen helleaalto. Muutenhan Kreikassa on suomalaisille aina helle, mutta nyt lämmöt nousivat jopa täkäläisittäin korkealle: yli 30:een asteeseen. Kattoterassilla oli aamun lämmössä hyvä nauttia aamupala ja katsella villivuohien vaeltelua huvilamme edessä. Olimme yhtä suuri nähtävyys vuohille kuin ne meille. Osa jopa lähestyi, kun niille hieman huuteli kutsuhuutoja.

Antikytheralla asustaa moninkerroin enemmän villivuohia kuin ihmisiä.

Pyhän Mýronin kirkko Galanianán kylässä on Antikytheran merkittävin uskonnollinen nähtävyys.

Näkymä Galanianásta kohti pohjoista. Keskellä kuvassa pikkuinen Porín kallioluoto ja takana Kytheran etelärannikkoa.

Antikytheralla on sen pienestä koosta johtuen pieni määrä nähtävyyksiä, mutta kolmen päivän aikana ehtisi koluta ne kaikki. Ainoastaan saaren eteläkärjessä seisova Apolitáran majakka on vaikeammin saavutettavissa, joten otimme sen päivän tavoitteeksi. Oikeastihan Kreikan helteissä kaikenlainen patikointi pitäisi jättää aamuun tai iltaan, kun on hieman viileämpää. Me kuitenkin lähdimme aamupäivällä matkaan.

Antikytheran päätiet on päällystetty, mutta eivät ne enää parhaassa kunnossa ole. Toisaalta emme nähneet aamun aikana yhtään toista autoa liikkeellä! Tiet yhdistävät saaren kolme kylää toisiinsa: Potamóksesta Charchalianáan ja Potamóksesta Galanianáan. Me ajelimme muutamassa minuutissa Charchalianássa sijaitsevalta majapaikaltamme Antikytheran pienimpään kylään: 15 asukkaan Galanianáan. Jo tällä matkalla näimme, miten monimuotoinen Antikythera on: täällä on rotkoja, vuoria, hylättyjä kivirakennuksia, mehiläistarha ja vaikkapa seismologinen asema. Pysäytimme auton ensimmäiseksi äärimmäisen hiljaisen Galanianán ”keskusaukiolle”, sillä tässä kylässä on saaren merkittävin uskonnollinen kohde: Pyhän Mýronin kirkko ja luostari.  Jokaisella Kreikan saarella on oma suojeluspyhimyksensä ja Pyhä Mýron on Antikytheran sellainen. Häntä juhlitaan vuosittain 17. elokuuta ja juhlaan kuuluu villivuohien metsästystä ja syömistä. Muun muassa. Kirkko ei tietenkään ollut auki, mutta pihapiiriin ja pienelle hautausmaalle oli vapaa pääsy. Kirkko on rakennettu Antikytheran keskiosien halki kulkevan rotkon reunalle, vastapäätä saaren korkeinta vuorta, Plagáraa. Täällä vuorten välissä, keskellä Antikytheraa, ei tietäisi olevansa pienellä saarella keskellä ei-mitään.

Galanianássa ja sieltä etelään on kymmenittäin, ellei jopa sadoittain, vanhoja talojen raunioita.

Tämä tie johtaa Galanianásta saaren eteläkärkeen. Taka-alalla Kreetan rannikkoa.

Raunio matkalla etelään.

Ajoimme muutaman sata metriä ja eteen tuli portti, jossa luki kreikaksi, että muistathan sulkea perässäsi. Varmaankin niiden villivuohien takia, joita hyppelehti heti portin takana. Jätimme auton portin taakse, mutta oikeasti portin olisi voinut avata ja jatkaa matkaa autolla. Mutta Googlen mukaan Apolitáran majakalle olisi vain parin kilometrin kävely. Ja nyt ei ainakaan tarvitsisi pelätä, että vuokra-automme renkaat tyhjenisivät tällä soratieksi muuttuneella osuudella. Tien molemmin puolin oli satojen metrien matkalla kivisten asumusten raunioita, jotka villivuohet olivat nyttemmin kelpuuttaneet kodeikseen. Lähempänä Galanianáa kysymyksessä olivat bysanttilaisen asutuksen rauniot, mutta kauempana etelässä olivat ehkä tuoreempaa tekoa. Antikytheralla kun on asustanut 1900-luvun puoliväliin saakka jopa tuhat asukasta. Ja nyt vain 50–60.

Patikoidessamme kaikessa rauhassa helteessä kohti etelää, odotimme majakan ilmestyvän näköpiiriin milloin tahansa. Kuitenkin näköpiirissä pysyivät sitkeästi vain oikealla puolella noussut Dómata-vuori ja vasemmalla puolestaan Välimeri. Antikytheran länsirannikko on loivempaa tekoa, mutta ei täälläkään hiekkarantoja ole. Ne ovat Kreetalla, joka näkyi nyt varsin hyvin edessämme. Parin kilometrin jälkeen tie loppui ja alkoi polku halki matalan pensaikon. Edelleenkään majakkaa ei vain näkynyt. Alas majakalle johtaa mutkainen polku, jota on paikoin vaikea seurata, sillä täällä ei ole suuria massoja tallaamassa. Polku ei ole siis kovin selkeä, mutta selkeyttä on pyritty parantamaan maalaamalla valkoisia täpliä kiviin sinne tänne. Lukuisia kertoja kävelimme harhaan, kun täpliä ei vain näkynyt. Lopulta, ehkä 500 metriä ennen määränpäätä, majakka ilmestyi vihdoin näköpiiriin. Laskeutuminen alas rinnettä huonoa polkua pitkin yli 30 asteen helteessä kesti hyvän tovin, mutta saavutimme majakan kuitenkin!

Apolitáran majakka saaren eteläisimmästä kohdasta nähtynä. Majakalle johtava polku laskeutuu takana kohoavan vuoren rinnettä alas. Ei korkeimmalta kohdalta, vaan hieman oikealta.

Potamóksen satamassa on muutamia paikallisten kalastuspaatteja.

Vuonna 1926 rakennettu Apolitáran majakka siis seisoo Antikytheran eteläisimmässä kolkassa, mutta ei taida olla enää toiminnassa. Majakan ympäristö on täynnä erilaista rojua metallisesta sängynrungosta lasinpaloihin. Rikki oli majakan valolaitekin ja sekin taitaa olla lasia… Majakan ovi on lukossa munalukolla, mutta pienelle sisäpihalle pääsee, kunhan keplottelee munalukon (auki olevan) irti portista. Apolitáran majakka tarjoaa nykyään varjoa alueen vuohipopulaatiolle, mutta ne tekivät nyt oma-aloitteisesti tilaa, kun teimme hetkeksi leirin paikan ainoaan varjopaikkaan. Päivän kuumin aika saapui ja varjo alkoi häipyä, joten mekin päätimme lähteä kapuamaan takaisin kohti sitä soratietä, jonka päässä automme olisi.

Kaiken kaikkiaan majakkavierailuun meni kolmisen tuntia. Auton lämpömittari ilmoitti lämpötilaksi vaatimattomat +41°C. Siltä se kyllä tuntuikin. Ajelimme takaisin huvilallemme Charchalianáan, kävimme suihkussa ja päätimme lähteä tutustumaan saaren pääkylään Potamókseen. Siellä asustaa reilut 30 asukasta ja siellä on kauppa. Ja pari ravintolaa. Ajattelimme kaupan olevan avoinna ja ehkä edes jommankumman ravintoloista. Ajoimme auton kylän pienelle laiturille, sille samalle, jolle saarelle tulevat autolautat peruuttavat. Ei se siinä kenenkään tiellä olisi, sillä ei tänne alvariinsa lauttoja tule.

Potamóksen kylä. Melkein kokonaan kuvassa.

Antikytheralla on tietenkin myös oma poliisiasemansa.

Tässä toimii saaren ainoa kauppa, joka oli nyt suljettu.

Potamós on äkkiä katseltu. Varmasti viisikin minuuttia on riittävästi, jos on oikein kiire. Kylän halki virtaa käsittämättömän pieni puro, jossa solisee olematon noro. Tämä noro on luultavasti antanut nimensä kylälle, jonka nimi suomeksi tarkoittaa jokea. Puron toisella puolella on kirkko, kauppa-ravintola ja asuintaloja. Ja poliisiasema! Toisella puolella on loput taloista, ravintola ja puhelinkioski. Iltaisin kylällä saattaa olla elämää, mutta nyt näimme kokonaiset kolme ihmistä jalkeilla ja kadulla. Sekin on jo tietenkin suuri osuus Potamóksen väestöstä. Kumpikaan ravintoloista ei ollut avoinna, eikä ollut kyllä kauppakaan. Kaupan edustalla roikkui pyykkinarulla muovipusseja kuivamassa. Varmasti illalla tapahtuvaa asiakasryntäystä odotellessa. Kauppa toimii myös asiamiespostina, joten teoriassa täältäkin on mahdollista lähettää postikortti. Vartin kiertelyn jälkeen totesimme pääkaupungin nähdyksi ja palasimme takaisin majapaikkaamme Charchalianán kylän laitamille.

Potamóksen pääkadun varrella on muun muassa puhelinkioski. Takana saaren toinen ravintola.

Illan suussa kävin vielä kävellen tutustumassa kotikyläämme, jonka palveluihin kuuluvat bussipysäkki (saarella ei ole julkista liikennettä), kirkko ja helikopterikenttä. Hätätilanteessa saarelta on siis pääsy pois helikopterilla.