Browsing Category

Komorit

Paluu Komoreilta

22.5.2021

Aamulla Le Baobab Magiquen Micky toi minulle aamupalan samaisesta Bob Denardin talosta ja sitä syödessäni herra tuli taas jutustelemaan. Airbnb-emäntäni Sylviane oli kehottanut miestä varaamaan ajan koronarokotteeseen. Mies vakuutteli varanneensa ajan, mutta minulle hän paljasti naama virneessä, että ei todellakaan ollut aikeissa ottaa piikkiä. Ei kokenut tarpeelliseksi.

Sylviane oli etukäteen tilannut Rasta-nimisen tuttavansa hakemaan minut ja viemään lentoasemalle. Hinnaksi olimme sopineet 20 euroa ja maksu onnistuisi ihan euroilla. Sylviane oli edellispäivänä kehunut Rastan (jolla ei ollut rastoja) maasta taivaaseen siitä, miten hän on aina aikataulussa. Tänään hän oli kuitenkin unohtanut taksikeikkansa tai ilmeisesti kuvitellut, että minua tarvitsisi kyyditä vasta seuraavana aamuna. Rastaa kiinnosti eurosetelini kuitenkin tarpeeksi, että Sylvianen soitettua miehelle, oli hän paikalla nopeasti. Trou du Prophètesta on minuutin tai kahden ajo päätielle Mwemboiboinin kylään. Sieltä saarta kiertävä päätie on huonossa kunnossa Mitsamiouliin saakka, mistä lähtien aina lentoasemalle saimme jälleen ajaa loistokunnossa olevaa tietä. Tie on todellakin hyvässä kunnossa ainoastaan tällä välillä. Lentoasemalta pääkaupunkiin Moroniinkin ajetaan paikoin reikäistä asfalttitietä.

Trou du Prophèten rantaa aamulla laskuveden aikana.

Viimeinen aamupala Komoreilla.

Air Tanzanian lentoni oli määrä lähteä kello 12.55, mutta olin Laka Lodgen kanssa sopinut tulevani paikan päälle kello kymmeneltä. Silloin Moronin lääkärin oli määrä tuoda minulle todistuksen (toivottavasti) negatiivisesta koronavirustestistäni, joka oli otettu jo keskiviikkoaamuna. Herra lääkäri ilmestyi paikalle 40 minuuttia myöhässä ja minä olin siinä vaiheessa melkoisen hermostunut. Minulla ei nimittäin edelleenkään ollut simkorttia, lentoasemalla ei ollut wifiä, eikä saarelta ole ulkomaanlentojakaan päivittäin! Testitodistuksen saatuani pääsin lähtöselvityshalliin, jossa vierekkäisillä tiskeillä selvitettiin Kenya Airwaysin Nairobin-lentoa ja Air Tanzanian Dar es Salaamin -lentoa. Kehitysmaatunnelmaan hallissa todellakin pääsee, sillä passintarkastajat istuivat samaisen hallin toisessa päässä muovisilla puutarhatuoleilla täysin ilman mitään tiskejä, mutta käy se passintarkastus noinkin näköjään. Turvatarkastuksen jälkeen terveydentilaani kysäistiin ja passia haluttiin vielä vilkaista. Ilmeisesti lahjuksen toivossa tämä uniformumies ei muka löytänyt poistumisleimaa passistani. Yritys kuivui kokoon, kun en oikein ymmärtänyt sillä hetkellä ranskaa.

Prinssi Said Ibrahimin kansainvälisen lentoaseman odotustila on pieni, mutta silti siellä on kahvila ja hyvinvarusteltu taxfree-putiikki valtavine hajuvesi- ja viinavalikoimineen. Mikään kaupan tuotteista ei ollut valmistettu Komoreilla.

Prinssi Said Ibrahimin kansainvälisellä lentoasemalla on vain yksi lähtöportti. Vasemmalla taxfree-puodin suklaahylly.

Air Tanzanian lento TC211 lähti puolisen tuntia aikataulussa myöhässä ja vierustoveriksi sain Heroumbilin kylästä kotoisin olleen teini-ikäisen Ismailin. Pojan vanhemmat istuivat käytävän toisella puolella. Ainakin Ismail oli ensimmäistä kertaa elämässään lentokoneessa ja minä sain kunnian virittää turvavyön herralle. Lueskelin matkan aikana Air Tanzanian asiakaslehteä, jonka numero oli omistettu edesmenneelle presidentti Dr. John Pombe Joseph Magufulille. Lehden mukaan ”presidentin perintö asuu meissä” ja Air Tanzania tulee olemaan ikuisesti kiitollinen presidentille tämän panostuksesta lentoyhtiöön hankkimalla firmalle liudan uusia koneita. Uudet koneet tulevat olemaan a living tribute to him. Uusi presidentti, Samia Suluhu Hassan, tulee kuulemma olemaan Magufulin veroinen seuraaja, mutta siltikään tohtori Magufulin saavutukset eivät unohdu milloinkaan. Mikään lentoyhtiölehti ei ole myöskään mitään ilman juttuja uusista kohteista. Air Tanzania on aloittanut lennot Etelä-Tansanian Songeaan, jossa lehti suosittelee majapaikaksi ja ravintolaksi The Heritage Cottagea. Rehellisesti Air Tanzania kuitenkin kirjoittaa, että palvelu voi olla hieman hidasta!

Air Tanzanian ruokatarjoilu ei ollut lainkaan hidasta ja sen päätteeksi lentoemot jakoivat Tansanian koronakaavakkeen, jonka täytin nopeasti. Ismail oli tuskaillut englanninkielisen lappusen kanssa, eikä kirjoittaminenkaan oikein onnistunut. Lopulta hän hienovaraisesti ehdotti, että minä täyttäisin paperin hänen puolestaan ja minähän täytin. Pojan äiti oli kovin onnellinen avustani. Päätin kysymättä, ettei hänellä ole ollut yskää, nuhaa, hengitysvaikeuksia, eikä hän ole ollut tekemisissä koronaviruspotilaiden kanssa viimeisten 14 päivän aikana. Kysyessäni syytä Tansaniassa vierailuun sain vastaukseksi ”maladie” eli tauti! Lievästi huvitti. Ja vielä enemmän huvitti, kun ilmeisen kirjoitustaidoton äitinsäkin työnsi oman lappunsa ja passinsa minun pöydälle täytettäväksi. Isä ei kehdannut antaa omaansa minulle, vaan kopioi tiedot Amina-äidin kaavakkeesta saatuani sen valmiiksi. Perhe oli matkalla Dar es Salaamiin kuukaudeksi ja ilmeisesti kyseessä oli jokin parempaa hoitoa vaativa sairaalareissu. Edellisiltana Micky nimittäin oli valistanut minua, että Komorit lennättää vähänkään vaativampaa hoitoa tarvitsevat Dar es Salaamiin, Madagaskarille tai jopa Etelä-Afrikkaan asti.

Perillä Dar es Salaamin lentoasemalla maskiin pukeutunut mies halusi nähdä saapuvien koronatestitodistukset (taiteltua paperia ei tarvinnut avata, vaan riitti, että paperi oli olemassa). Ismail oli istunut koko lennon maski leuan alla ja ilmestyi siten myös testitodistusäijän eteen, mistä sai läksytyksen. Jonkin ajan kuluttua samainen herra tuli ilman maskia luokseni kysymään, onko kaikki hyvin ja löimme nyrkit yhteen. Minun oli nimittäin käsketty odottaa terminaalin nurkan odotustilassa, sillä olin jälleen ainoa vaihtomatkustaja. Kaikki muut matkustajat olivat jäämässä Tansaniaan ja tällä kertaa Tansanian suorittama koronapikatestaus näytti olevan täysi farssi: kaikki matkustajat pakkautuivat samaan kasaan yrittäessään epätoivoisesti kuulla nimensä nimenhuudosta. Jos jollakin oli koronavirus tuossa vaiheessa, sai sen taatusti koko lentokoneellinen tuossa härdellissä.

Aluksi minunkin oli käsketty mennä pikatestiin, maksaa viisumi ja mennä odottamaan ulos terminaalista jatkolentoani. En voisi muka odottaa terminaalissa, koska lentooni olisi kymmenisen tuntia. Erinäisen säädön jälkeen saisinkin jäädä terminaaliin, enkä kuulemma itse asiassa edes olisi voinut ostaa itselleni transit-viisumia. Mutta koska Qatar Airwaysin jatkolentoni lähtisi ulkomaanterminaalista (Komorien lennot lähtevät Dar es Salaamissa kotimaanterminaalista), sain jälleen saattajan. Julius-niminen työntekijä johdatti autokyydillä minut upouuteen ulkomaanterminaaliin, jossa joku kuulemma tulisi luokseni illalla noin kahdeksan aikoihin ja saisin boarding passin. Hieman epäilin tällaista käytäntöä, mutta lentojen määrän nähtyäni totesin sen olevan mahdollista. Kyllä henkilökunta minut täältä bongaisi. Julius kertoi lopuksi, että kannattaa kuitenkin olla oma-aloitteinen, sillä ollaan Tansaniassa ja välttämättä tieto ei kulje iltavuorolaisille saakka.

Qatar Airwaysin koneeni Dar es Salaamin lentoasemalla.

Julius Nyereren kansainvälisen lentoaseman ulkomaanterminaali kiiltelee uutuuttaan.

Dar es Salaamin ulkomaanterminaalista tuli kymmenen tunnin odottelun aikana suosikkilentoasemani. Terminaalista lähti ehkä kolme tai neljä lentoa odotteluni aikana, joten tilaa oli runsaasti, ilmastointi toimi, wifi oli erinomainen ja henkilökunta ystävällistä. Heidän puuhiaan oli hauskaa seurata, kun työn lomassa otettiin tanssiaskeleita ja osa miespuolisista työntekijöistä tuntui olevan tet-jaksolla lentoasemalla. Ainakin siitä päätellen, että tyttöjä piti ottaa kiinni ja yrittää hyppiä selkään. Ravintolatarjonta käsittää kaksi paikkaa, joista toisessa söin kahdesti. Ravintola on hieman piilossa, minkä vuoksi sillä on sisäänheittäjä! Jutustelin illan mittaan pitkään ravintolan tarjoilija Ibrahimin kanssa, jonka mukaan asiakkaita on ollut todella vähän viime aikoina ja lentoja perutaan viime hetkillä. Ravintolan väki oli luullut illan Qatar Airwaysin lennonkin olleen peruttu, mutta minun paikallaolo oli kuulemma antanut toivoa, että asiakkaita vielä tulisi. Olinhan kertonut lähteväni vasta puolenyön tienoissa kentältä! Lentoasemalla ei ole pakko käyttää maskia ja ehkä 20 prosenttia työntekijöistä sellaista vaivautui käyttämään. Ja sen boarding passinkin sain kahdeksan aikoihin illalla, kun ennen sitä virkailija oli etsinyt minut käsiini ja tarkastanut Suomen vaatimukset maahantulolle.

Qatar Airwaysin lento QR 1348 Dohaan oli miltei tyhjä ja kaikilla halukkailla oli vähintään oma rivi tilaa levittäytyä!

10 kommenttia
7.8.2021 by

Autioita rantoja Mitsamioulissa ja Trou du Prophètessa

21.5.2021

Lentoni Anjouanilta laskeutui aivan aikataulussa jo puoli yhdentoista aikoihin aamulla, vaikka etukäteen olin ollut aika varma, että myöhässähän sitä perille tultaisiin. Eikä ihan vähääkään, kun afrikkalaisesta lennosta kyse. Onneksi olin väärässä. Terminaalin ovella sain käsiini ruiskauksen käsidesiä, kuten myös saapuessani Komoreille ja Anjouanille. Mutta toisin kuin Anjouanille saapuessani, täällä pääsaarella en joutunut täyttämään minkäänlaisia maahantulokaavakkeita. Kävelin ulos terminaalista, sillä tavoitteenani oli pyydystää puskataksi (eli kimppataksi) 18 kilometrin päähän Grande Comoren saaren pohjoisosaan Mitsamiouliin. Sitä varten on käveltävä RN 1 -tien varteen, joka kulkee pääkaupungista Moronista pohjoisen Mitsamiouliin lentokentän ohi. Kävelin tien varteen kai väärää reittiä pitkin, sillä lentoasema-alueen laidalla vastassa oli vain ruosteinen portti, joka oli suljettu ruosteisella lukolla. Onneksi lentoaseman aita on matala, joten kiipesin ylitse muina miehinä sen kummemmin miettimättä. Kukaan ei huudellut perään, eikä varmaan edes hoksannut minun poistuneen alueelta epävirallisempaa reittiä.

Mitsamioulin keskustaa puolenpäivän kuumuudessa.

Mitsamioulin ranta on miltei roskaton.

Komoreilla, kuten myös liki kaikkialla Afrikassa, jokainen auto on potentiaalinen puskataksi, joten oli vain asettauduttava oikealle puolelle tietä ja heilautettava kättä auton lähestyessä. Tietenkään citymaastureiden ja vastaavien eliitin omistamien autojen kohdalla ei kannata kättään heilautella, mutta sellaisia Komoreilla ei onneksi ole liikaa. Kaksi ensimmäistä autoa olivat täynnä ja vain vilkauttivat valoja ohi pyyhältäessään. Kolmannessa puskataksissa oli tilaa, mutta määränpää oli väärä. Neljännessä autossa oli vain yksi matkustaja ja nyt suuntakin oli oikea. Matka Mitsamiouliin maksaa 500 frangia (n. 1,02 euroa) ja se maksetaan vasta perillä. Kuljettaja ei käyttänyt maskia, eikä sitä todellakaan käyttänyt myöskään voimakkaasti yskinyt satavuotiaalta näyttänyt vanha rouva. Parinkymmenen minuutin matka eteni reipasti vauhtia, sillä tie lentoasemalta Mitsamiouliin on upouutta asfalttitietä ja helposti maan parhaimmassa kunnossa oleva tieosuus. Tie on pantu kuntoon turisteja ajatellen, sillä juuri Mitsamiouli on tämän maan tärkein turistikohde. Komorit haluaa matkailijoilleen vain parasta.

Puskataksi oli tullut täyteen matkan varrella ja perillä Mitsamioulissa meitä matkustajia oli neljä. Pois pääsee missä tahansa ja minä tahdoin pois heti, kun mielestämme saavuimme Mitsamioulin pikkukaupungin keskustaan. Lämpötila oli reilusti yli kolmenkymmenen ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Vettä oli saatava ensimmäisenä, koska Komorien sisäisessä lentoliikenteessä vesipulloja ei sallita. Juuri muuta turistia kiinnostavaa ei kaupungin pikkukaupoissa myydäkään. Paitsi ehkä maapähkinöitä ja pieniä keksipaketteja. Kiertelin hetkisen Mitsamioulin pienessä keskustassa: kävin kauniilla hiekkarannalla (joka oli poikkeuksellisesti liki roskaton), katsastin torin, puiston ja moskeijan ulkoapäin. Paikkakunnan leipomon tarjonta käsitti ainoastaan viisi kappaletta suuria vuokaleipiä, joita ei ollut mahdollista puolittaa. En ostanut. Leipää ei ollut myöskään Mitsamioulin parhaimmin varustellussa kaupassa, Karibu Marketissa. Komorit on merkillinen entinen Ranskan siirtomaa, kun jopa patonkia on mahdotonta löytää. Ostin tölkkisardiineja ja sipsejä, sillä ajattelin mennä piknikille rannalle. Juuri muuta hyödyllistä ei ollut Karibu Marketissakaan.

Maloudjan rannan palmuja.

Maloudjan rantaa.

Komorien majoitustarjonta on ohut, eikä varsinkaan etukäteen internetistä varattavissa olevia vaihtoehtoja ole kuin kourallinen. Paras valikoima ainakin Grande Comoren pohjoisosan osalta on Airbnb:ssä, jossa vaihtoehtoja on kaksi. Kumpikaan näistä ei ole aivan Mitsamioulissa. Halusin ehdottomasti majoittua kaupungin itäpuolella sijaitsevassa Trou du Prophètessä, joka näytti kuvissa kuvankauniilta poukamalta. Matkaa sinne olisi parisen kilometriä, jonka ajattelin kävellä rantoja pitkin mikäli vain mahdollista.

Täällä osassa Komoreja sijaitsee maan ehkä tunnetuin ranta, Galawa. Ranta on toissijaisesti tunnettu siitä, että vielä 1990-luvulla siellä sijaitsi maan suurin työnantaja, suuri Le Galawa Beach Hotel -niminen hotellikompleksi, joka houkutteli pääasiassa ranskalaisia turisteja rantalomalle ja työllisti siinä sivussa suuria määriä siivoojia, kokkeja, tarjoilijoita, taksikuskeja, prostituoituja, oppaita, kaupustelijoita ja ties mitä. Sitten eräs presidentti (joko väistyvä tai juuri valittu) päätti viisauksissaan purkaa koko laitoksen. Varmaan se oli vastoin islamia tai jotain vastaavaa. Mutta ensisijaisesti ranta ja ehkä koko Komoritkin tunnetaan parhaiten maailmalla 23. marraskuuta 1996 lennetystä Ethiopian Airlinesin lennosta 961. Lentokone oli matkalla Addis Abebasta Nairobiin, mutta vankilasta vapautunut etiopialaiskolmikko päätti kaapata koneen ja ”pommilla” uhaten tahtoivat kapteenin lentävän aina Australiaan asti. Polttoaine ei riittänyt tietenkään Australiaan saakka ja kone syöksyi veteen Galawa-rannan edustalla. Rannalla lojuneet turistit taltioivat syöksyn videolle ja se löytyy Youtubesta. Syöksyssä kuoli 125 henkilöä, mutta eloonjääneitäkin oli 50. Koneen moottorit ovat kuulemma yhä meressä ja niihin voi tutustua snorklausretkillä. Itse olisin ehdottomasti mennyt katsomaan, jos aikaa olisi ollut päivä enemmän.

Google Mapsiin ei täysin voi luottaa Komoreilla ja luulin kuvankauniille rannalle päästyäni ja piknikin aloitettuani, olevani nyt tuolla ”kuuluisalla” Galawan rannalla. Myöhemmin kuulin, että oikeasti olin ollut Maloudja-nimisellä rannalla parin sadan metrin päässä Galawasta länteen. Maloudjallakin on joskus ollut jonkinlainen bungalowkylä turisteille, mutta siitä ei ole pidetty huolta ja nyt siellä ei länsimaalainen rantalomailija enää missään tapauksessa yöpyisi. Tämä paikkojen rappeutuminen ja kunnossapidon puute ovat ajaneet Mitsamioulin matkailun alamäkeen. Miksi tulla Komoreille rantalomalle, kun Seychelleillä ja Mauritiuksella saa samat rannat, sään ja luonnon. Lisäksi niissä saa tasokkaan majoituksen, jota Mitsamioulista ei saa. Tähän on kuulemma tulossa muutos, sillä nykyhallitus on taas aikeissa rakentaa Galawalle luksushotellin. Rakennuskontteja oli jo tuotu lähipusikoihin, mutta muuten Galawa oli toukokuussa 2021 edelleen luonnontilassa. Rannalla oli yksi valkoinen auringonpalvoja, kun kävelin sen poikki.

Galawan rannan edustalle syöksyi vuonna 1996 Ethiopian Airlinesin lentokone.

Galawa toisesta suunnasta.

Olin nyt saapumassa Trou du Prophèteen, joka on matala ja suojainen merenlahti. Sen pohjukassa on kaksi melko korkeaa kallionlohkaretta, joiden päälle profeetta Muhammedin kerrotaan laskeutuneen. Nimi ”Trou du Prophète” on ranskaa ja tarkoittaa kai ”profeetan reikää”. En nyt ihan ymmärrä, että mitä ihmeen reikää. Toisaalta en ymmärrä montaa muutakaan asiaa Komoreilla.

Kävelin poukaman toiselle laidalle etsiessäni Airbnb-majapaikkaani, joka on ranskalaisen Sylviane-rouvan omistama mökki. Nyt ensimmäistä kertaa olisin tarvinnut komorilaista simkorttia puhelimeeni. Suomalainen liittymä ei edelleenkään tietenkään toiminut. Löysin alueelta uudehkon mökkikylän, jossa ei myöskään ollut ketään paikalla. Palatessani takaisin päin, eräs mies sattui kävellä vastaan ja osata jopa sujuvaa englantia (ilmeisesti oma ranskani oli niin kauheaa, että hän vastasi englanniksi). Siellähän se Sylvianen mökki olisi pusikossa, menet siitä vain kahden tamarindipuun välistä ja niin edelleen. Mutta miltä näyttää tamarindipuu? Mies kertoi, että tuo näkemäni kyseinen mökkikylä on uusi ja että voisin tulla sinne yöksi, jos Sylvianen paikka ei miellyttäisi. Kaikki kuulemma sisältyy hintaan, jota en kysynyt. Kehotin mainostamaan mökkikylää jossain, sillä nyt ainakaan kukaan ulkomaalainen ei paikasta tiedä mitään. Edes joku Facebook-sivu olisi paikallaan. Lopuksi mies vielä lähti kaupittelemaan hajuvesiä minulle. Oli ainakin jasmiinia, vaniljaa ja toki myös ylang-ylangia.

Trou du Prophèten poukama.

Kalastajien veneitä Trou du Prophètessa.

Kivipaasia, joiden päälle paikallisten mukaan profeetta Muhammed ilmestyi.

Löysin Sylvianen tontiltaan muutaman kymmenen metrin päästä rantaviivasta. Reilu 60-vuotias ranskalaisnainen ei ollutkaan mikään hippi, vaan täysin normaali eurooppalaisnainen. Hän löysi Komorit vasta muutama vuosi sitten rantalentopalloharrastuksensa ansiosta ja ihastui alueeseen kovasti. Niinpä hän osti pienen tontin ja on pitänyt sen pitkälti luonnontilassa. Nainen asuu nykyisin pääosin juurikin täällä, sillä hän on englanninopettaja, työ hoituu etänä ja elämä koronaviruksen takia on helpompaa Komoreilla. Oppilaansa ovat Euroopassa. Sylviane on rakentanut erilaisista luonnonmateriaaleista ja muusta löytötavarasta kauniin pikkuisen mökin, jossa on sänky, tuoli, pöytä, varastotilaa ja jopa sähköt. Lattia on pikkukiviä. Suihku on ulkoversio ja vesi talteen kerättyä sadevettä. Nykyinen mökki taisi olla lähes täysin uudelleenkyhätty maaliskuun 2019 sykloni Idain takia. Sykloni oli ensimmäinen tämän kokoluokan hirmumyrsky Komoreilla 50 vuoteen. Paljon puita kaatui ja tuhoa syntyi täällä Trou du Prophètessakin. Ei elämä Komoreilla muutenkaan aivan ruusuilla tanssimista ole ollut, vaikka ihmiset pääosin ovatkin sydämellistä ja mahtavaa porukkaa. Eikä ihmisiä kuulemma kiinnosta se fakta, että nainen tulee entisestä siirtomaaisäntävaltiosta. Kuitenkin pian tontin ostamisen jälkeen jokin miesporukka oli vieraillut paikalla ja hakannut naisen viidakkoveitsien käsiosilla pahaan kuntoon. Sylviane kertoi myös järjestäneensä lautapelejä ja muita leluja läheisen Mwemboiboinin kylän kouluun. Säännölliset lautapeli- ja leikkihetket olivat olleet suuri menestys ja lasten silmät olivat suorastaan sädehtineet. Tällaiselle toiminnalle pantiin toki stoppi, kun joidenkin lasten vanhemmat eivät tykänneet ei-muslimin olevan tekemisissä lastensa kanssa.

Tontilla hääräili myös nelikymppinen paikallinen mies Micky, joka autteli Sylvianea rakennustöissä ja tuntui hengailevan paikalla ihan muutenkin. Micky on rastafari ja pitää Le Baobab Magique -nimistä ravintolaa majapaikan välittömässä läheisyydessä. Mutta koska turisteja ei ole, ei ole oikein asiakkaitakaan. Eikä paikka siis ole auki kuin tilauksesta, mutta tilaus onnistunee helposti, sillä mies asuu ravintolassaan. Sovimme, että hän loihtii minulle illallisen myöhemmin samana päivänä. Micky puhuu hyvää englantia ja toivoi kovasti matkailijoita Komoreille. Hän ei pitänyt suunnitelmasta rakentaa uusi luksusresortti Galawa-rannalle 10 minuutin kävelymatkan päähän hänen ravintolastaan. Hänestä Komorien pitäisi panostaa ennemminkin reppureissaajiin, jotka eivät vietä koko lomaansa hotellikompleksin aitojen sisällä ja syö all inclusive -buffetistaan. Micky on nähnyt ja kokenut entisen Le Galawa Beach Hotelin ja tietää mistä puhuu. Kielitaito on ilmeisesti noita peruja, sillä Sylvianen mukaan seudulla on paljon Mickyn ikäisiä miehiä, jotka osaavat eurooppalaisia kieliä italiasta, espanjasta ja englannista lähtien.

Viimeisen yön majoitukseni Trou du Prophètessa. Sylviane yöpyy Airbnb-vieraiden sattuessa paikalle vasemmalla näkyvässä, vielä keskeneräisessä kupolissa.

Apinanleipäpuu Trou du Prophètessa.

Pulahduksen jälkeen kävelin uudelleen Galawa-rannalle ja siellä vastaan käveli Rachid-niminen matkamuistokauppias-opas. Sujuva englanti oli hänelläkin edelleen hallussa, vaikka en oikein uskonut miehen puheita siitä, että matkailijoita oikeasti tänne Mitsamioulin rannoille näinä päivinä eksyy. Rachid yritti kaupitella minulle hajuvesiä, t-paitoja, simpukkakaulakoruja, vaniljatankoja (jotka olivat pyörineet repussa niin kauan, etteivät enää tuoksuneet vaniljalta) ja jopa pikkuista puista krokotiilipatsasta. Komoreilla ei ole krokotiileja. Aistin lievää epätoivoa miehestä, jostain olisi saatava elanto perheelleen. Valitettavasti minulla ei ollut rahoja mukana rannalla ja lisäksi olin ostanut tuliaiset (neilikkaa, kanelia ja mustapippuria) jo Mohélin saarelta. Rachid olisi järjestänyt myös kuljetukset ja lähtenyt oppaaksi, jos olisin tahtonut lähteä johonkin lähikohteeseen tutustumaan. Tai vaikkapa valloittamaan Grande Comorea hallitsevan Karthala-tulivuoren. Aikani oli käymässä vähiin ja tahdoin vain pysytellä viimeisen iltani näillä rannoilla.

Illan pimennyttyä siirryin Mickyn Le Baobab Magiqueen. Micky oli valmistanut ruoan läheisessä Bob Denardin talossa, jossa ilmeisesti kävi päivätöissä kokkina. Bob Denard ansaitsee maininnan tässä yhteydessä, sillä tämä nyt jo edesmennyt ranskalainen palkkasotilas on Komorien lähihistorian tärkeimpiä henkilöitä johdettuaan useita vallankaappausyrityksiä Komorien hallintoa vastaan. Osa onnistui ja presidenttien päitä putoili. Yrityksistä neljä epäonnistui. On puhuttu, että Bob Denard tosiasiallisesti johti Komoreja saarilla touhuillessaan, kansalaisuuden hankittuaan ja muslimiksi käännyttyään. Virallinen johtaja hän ei toki ollut. Ympäri maailmaa Vietnamista, Angolasta, Beninistä ja Rhodesiasta lähtien hämmentänyt palkkasotilas Denard kuoli alzheimeriin vuonna 2007 takaisin katolilaiseksi kääntyneenä. Hänen Komorien-talonsa on edelleen pystyssä ja upealla paikalla!

Illalliseni Le Baobab Magiquessa. Vielä 50-60 vuotta sitten komorilaiset käyttivät suurta simpukankuorta lautasenaan, kuten minä nyt.

Vain yhden yön kukkiva kukka.

Illallisen päätyttyä siirryin Sylvianen tontille, jossa hän touhuili vuotavan suihkun kanssa. Trou du Prophète kärsii vesipulasta, eikä yhtään pisaraa olisi varaa menettää näin kuivalla kaudella. Nainen kierrätti minua ympäri tonttiaan katsomassa mitä erilaisimpia luonnonihmeitä: kaksi kissaa oli hiljattain adoptoinut Sylvianen omakseen ja nyt kissojen ruokalautasella oli jokailtainen erakkorapuinvaasio! Erakkoravut liikkuivat vikkelästi pois lautaselta, kun sinne osoitti taskulampulla. Tontilla kasvaa myös erikoinen kasvi, joka kukkii ainoastaan yhden yön ajan. Sen nimestä ei Sylvianekaan ollut tietoinen. Kun sitten vetäydyin nukkumaan, ei uni tullut välittömästi, sillä mökin seinien välissä kävi kuhina. Liskot siellä luultavasti touhuilivat. Aamuyöllä ulkohuussiin mennessäni pöntössä vastassa oli jonkinlainen hiiri. Se ei sieltä omin avuin päässyt ulos, enkä itsekään sitä avustamaan ryhtynyt. Sylviane kai oli eläimen vapauttanut herättyään.

6 kommenttia
6.8.2021 by

AB Aviationin lento Grande Comorelle

21.5.2021

Anjouanilta on päivittäin kourallinen lentoja Prinssi Said Ibrahimin kansainväliselle lentoasemalle Moroniin eli takaisin pääsaari Grande Comorelle. Väliä liikennöivät ainakin AB Aviation ja Int’Air Îles, jonka siivillä olin saapunut saarelle Mohélilta pari päivää sitten. Ensinmainittu on komorilaisista lentoyhtiöistä ainoa, jonka lippuja on mahdollista ostaa myös yhtiön nettisivujen kautta. Lentoyhtiön valinta oli siis hyvin helppo, vaikkakin lyhyen kokemukseni perusteella yhtiön sivut ovat alhaalla melko useasti. Ostin paikan lennolle Y6110 Anjouanilta Moroniin ilman ruumalaukkua ja maksoin ainoastaan 42,44 euroa. Luottokorttimaksun saajana verkkopankissa näkyi hauskasti pelkkä ”Airline” ja paikaksi mainittiin Kenian Nairobi.

Anjouanin lentoaseman odotussali. Seinällä on presidentti Azali Assoumanin potretti ja televisiosta tulee jatkuvalla syötöllä Euroopan koronavirusuutisointia.

AB Aviationin lennoilla saa istua minne tahansa ja boarding passitkin käytetään uudelleen ja uudelleen. Kätevää!

Varausvahvistuksessa lähtöselvityksen kerrottiin aukeavan kahta tuntia ennen lennon lähtöä, joten ennen aamukahdeksaa olin metsästänyt itselleni Mutsamudun kadulta kimppataksin. Vartissa olin lentoaseman portilla ja taas kerran komorilaiset pääsivät yllättämään: lentoaseman edustan penkeillä odotteli jo kymmenisen Moroniin-menijää! Jos komorilaiset ovat kaikkialla aina myöhässä, ei tämä sama olettamus selvästikään päde lentojen kohdalla. Sen sijaan komorilaisten liikahtaminen kohti lähtöselvitystiskiä oli jälleen erittäin hidasta, kun AB Aviationin lennolle menijöiden huikattiin pääsevän sisään lähtöterminaaliin. Kuten Mohélinkin lentoasemalla, myös täällä olin ensimmäisenä sisällä terminaalissa. Enkä edes kiirehtinyt. Terminaaliin kuljetaan desinfiointilaitteen läpi, joka suihkauttaa myrkyt päälle läpi kävellessäni. Silmiä kannattaa pitää kiinni. Sisällä terminaalissa minut ohjattiin käsidesiautomaatin ääreen, joka samalla mittasi myös kuumeen ja ilmoitti englanniksi lämpötilani olevan normaali. Käsidesi sen sijaan oli päässyt loppumaan, mistä ilmoitin laitteen hoitajalle. Joku jossain tienaa satumaisia rahasummia myymällä tällaisia laitteita kehitysmaiden lentoasemille koronavirusta torjumaan.

Anjouanin lentoaseman koronavirustoimet kariutuivat lopullisesti lähtöselvitystiskillä, jossa maskiton lähtöselvittäjä intoili minun olevan sekä lennon ensimmäinen lähtöselvitettävä että ensimmäinen tälle lennolle lipun ostanut. Todisteeksi hän näytti matkustajaluetteloa minulle leveä hymy kasvoillaan ja sitten teimme nyrkkitervehdyksen. Käsimatkatavarani oli kolmisen kiloa liian painava, mutta tähän ei puututtu. Eli aivan kuin ajattelinkin. Seuraavaksi passini tarkastettiin, vaikka lentäisinkin pelkän kotimaanlennon. Turvatarkastus oli läpihuutojuttu ja pian jo istuin lentoaseman odotushallissa katsomassa France 24 -kanavaa. Anjouanilla oltiin kokemukseni mukaan oltu suhteellisen tarkkoja maskinkäytöstä, mutta täällä lentoasemalla sitä sai käyttää tai olla käyttämättä. Maskipakosta huolimatta.

AB Aviationin kone valmiina lähtöön Anjouanilta Grande Comorelle.

Matkustamossa oli kuitenkin maskipakko.

Lennon lähtöajaksi oli mainittu kello 10.00, mutta jo hyvissä ajoin ennen tuota kaikki matkustajat olivat sisällä pikkuisessa koneessa. Kone ei ollut aivan täynnä ja vip-loungesta koneeseen oli kömpinyt jopa kaksi valkoista miestä. Näyttivät eteläeurooppalaisilta. Sellaisilta näyttivät myös koneen kapteeni ja perämies, jotka eivät Int’Air Îlesin lennon tavoin olleet selvästikään paikallisia. Valkoiseen suojahaalariin pukeutunut stuertti sen sijaan oli paikallinen. Hänen tehtävänään oli esitellä turvatoimet englanniksi, ranskaksi ja shikomoriksi. AB Aviation on nykyisin melko luotettava ja sellaisen kuvan se totisesti itsestään antoi, kun lähdimme matkaan 10 minuuttia etuajassa.

Lennon oli määrä kestää puoli tuntia, mutta jo 20 minuutin kuluttua laskeuduimme Grande Comorelle. Valitsisin AB Aviationin milloin tahansa uudelleen, vaikka mitään tarjoilua ei 20 minuutin lennolla ollutkaan!

4 kommenttia
1.7.2021 by

Autolla Anjouanin saaren ympäri

20.5.2021

Anjouania kutsutaan Komorien saarista kauneimmaksi, jota tahdoin selvittää toisena päivänäni saarella. Alun perin olin suunnitellut kilpailuttavani jonkin sattumanvaraisen taksikuskin kiertämään tämän separatistisaaren kanssani päivän mittaan. Saarelle samaan aikaan kanssani tullut saksalainen Alexander oli ollut heti valmis liittymään Tour de Anjouanilleni, mutta hänestä olisi parasta kysyä hotellimme omistajarouvalta suosituksia mahdollisesta kuljettajasta. Saimmekin sitten Whatsappin välityksellä tilattua itsellemme auton kuljettajineen seuraavaksi aamuksi kello yhdeksäksi. Hinta oli alun perin 80 euroa koko päivästä sisältäen polttoaineen. Tinkasimme hinnasta kympin pois, koska olimme muka neuvotelleet jo jonkin muun kuskin kanssa hinnaksi 70 euroa. Ilman polttoainetta kuljettajamme olisi lähtenyt matkaan 60 eurolla eli tinkauksemme jälkeen luultavasti 50 eurolla. Samanlaisia summia kuljettajat pyytävät Alexanderin mukaan myös pääsaari Grande Comoren kiertämisestä. Joka tapauksessa 17 500 frangia eli 35 euroa henkilöltä oli mielestäni hyvä diili kokopäiväretkestä ilmastoidulla autolla kuljettajineen.

Heräsin jo puoli seitsemän aikoihin ja lähdin parvekkeelle ihmettelemään heräilevää Mutsamudua ja tyyntä merta suoraan edessäni. Joutomiehet kävelivät rannalla etsien ilmeisesti jotain myytäväksi kelpaavaa. Siellä täällä poltettiin roskia ja kuljeksipa rannalla viitisentoista vuohtakin ruokaa etsimässä. Vuohihan syö kaiken eteensä tulevan, kuten muovinaruja, joten ruokaa oli kyllä yllinkyllin. Joutomiehet tuntuivat kokevan vuohet kilpailijoikseen ja heittivät vuohiparkoja kivillä ohi kulkiessaan.

Näkymä uuteen aamuun heräilevään Mutsamudun medinaan kaupungin sitadellin nurkilta.

Koska en päässyt sisään sitadelliin, on tässä kuva linnoituksen muureista.

Aamupala olisi vasta kahdeksalta, joten päätin lähteä katsastamaan odotellessani sitadellin eli toisen Mutsamudun kahdesta nähtävyydestä. Medinan olin nähnyt jo edellispäivänä. Kapusin vartissa tietä pitkin ylös vuorenrinteelle, josta hämmästyksekseni löysin katolilaisen lähetysaseman. Sen takana sijaitsee Mutsamudun sitadelli, jonka britit rakensivat 1700-luvulla suojelemaan kaupunkia madagaskarilaisilta merirosvoilta. Olin ajatellut, että linnoitukseen saa vain marssia milloin tahansa ilman sisäänpääsymaksuja, sillä eihän Anjouanilla käy turisteja. Olin tietenkin väärässä. Sitadelli on avoinna päivittäin kello 10—12 sekä 16—18. Ulkomaalaiset maksavat lipustaan 1 500 frangia (3,06 euroa). Ihastelin linnoituksen jyhkeitä muureja sitten vain ulkopuolelta, samoin kuin sen takana avautuvaa medinaa. Paikalliset olivat tässä vaiheessa aamua kiiruhtamassa töihin ja kouluihin, mutta minä otin suunnaksi pääkadun varressa olevan pankkiautomaatin, sen joka kelpuuttaa teoriassa Visan. Sinne päästyäni eli puoli kahdeksalta pankki oli kyllä jo avoinna ja täynnä asiakkaita. Pankkiautomaatin edessä oli vielä metalliovet ja vartija kehotti palaamaan takaisin kahden tunnin kuluttua. Silloin se olisi käytettävissä, vaan eipä ollut.

Hukkareissun päätteeksi palasin hotellille aamupalaa odottamaan. Se oli luvattu siis kahdeksaksi, mutta oli valmiina kello 9.10. Sen verran kestää anjouanilaisilta vaihtaa kaasupullo, sillä sitähän ei voinut tehdä edellispäivänä missään tapauksessa. Aamupala käsitti keitettyä vettä, johon sai sekoittaa maitojauhepussin, pienen banaanin, pienen omeletin sekä korillisen vaaleaa leipää. Aamupalalle ilmestyi myös eteläkorealaiseksi kristityksi paljastunut reilu 60-vuotias mies, joka kertoi olevansa Anjouanilla auttamassa paikallisia kristittyjä. Työuransa hän oli tehnyt pääosin enemmistöltään kristityissä maissa, kuten Keniassa ja Tansaniassa. Jokin aika sitten hän oli havahtunut ja todennut, että työskentely kristityissä maissa on liian helppoa ja että työsarkaa olisi myös Komorien kaltaisissa muslimimaissa, joissa kristityt kokevat jopa vainoa. Niinpä mies oli tullut Anjouanille, jossa elää Komorien suurin kristitty yhteisö. Se käsittää satoja henkilöitä, mutta tarkkaa kokoa ei oikein tiedetä. Osa kun joutuu olemaan kristitty salaa. Kuitenkin Mutsamudussa on katolinen kirkkokin ja sellainen on myös pääkaupungissa Moronissa. Eteläkorealaismies osasi todistettavasti Itä-Afrikan valtakieltä swahilia ja sillä pystyy kommunikoimaan komorilaisten kanssa vallan mainiosti, sillä shikomorin kieli ja swahili ovat hyvin lähellä toisiaan. Jopa flirttailu aamupalatarjoilijattaren kanssa näemmä onnistui.

Baziminin kylä sijaitsee kauniissa laaksossa. Taustalla Anjouanin pohjoisrannikkoa.

Anjouanin tiet kulkevat pitkälti sademetsissä. Tässä näkymä Baziminin ja Bambaon väliltä.

Saari on täynnä kauniita laaksoja.

Kuljettajamme saapui ajallaan eli kello yhdeksäksi hotellille ja puoli kymmeneltä pääsimme vihdoin starttaamaan saarikierroksemme. Kuljettajamme oli nuori poika, jonka nimeä en enää muista, sillä se oli komorilainen. Ei siis mikään perus-Ahmed. Autona oli Hondan ilmastoitu katumaasturi, jonka kyydissä kyllä kelpasi ajella. Kerroin listan paikoista, joissa alustavasti tahdoimme vierailla. Ja jotka ajattelimme olevan mahdollista kiertää päivän aikana. 1990-luvun lopussa painettu Madagaskarin ja Komorit käsittänyt Lonely Planet -opaskirja kertoi, että Anjouanin kiertää kolmessa tunnissa. Mutta se oli silloin ja nyttemmin tiet tuskin enää olisivat niin hyvässä kunnossa!

Lähdimme kiertämään saarta myötäpäivään ja ensimmäiseksi kohteeksi ilmoitimme laakson nimeltä Col de Patsi. Mitään tarkkaa sijaintia tuolle emme löytäneet, mutta kuski näytti tietävän paikan. Parinkymmenen minuutin päästä saavuimme Patsyn kylään ja kuski pysäytti auton paikallisen yliopiston eteen: portissa luki Université de Patsy. Siinä olisi nyt école de Patsy, Patsyn koulu. Väärinkäsitys hieman hymyilytti, mutta matka jatkui ylöspäin kohti Col de Patsia ohi Kokin ja Baziminin kylien. Tie muuttui serpentiiniksi ja ilma viilentyi huomattavasti. Maisemat alas pitkiin laaksoihin olivat toki upeita, mutta koska täällä ei käy turisteja, ei tienvarren pusikoita ollut tietenkään raivattu. Näkyväisyys oli hieman heikkoa, emmekä ehkä Col de Patsiakaan nähneet. Sen sijaan toiseen suuntaan eli etelään oli myös kaunis ja leveä laakso, jonka pohjalla kököttivät Chandran ja Tsembéhoun pikkukylät. Jälleen ajoimme muutamia kilometrejä ja päädyimme Tatingajoen ylittävälle sillalle, josta on kaunis näkymä kumpaankin suuntaan: yläjuoksulta virtaa rauhallisesti pikkuinen viidakkojoki, joka sillan kohdalla syöksyy parisenkymmentä metriä alas. Paikalliset käyttävät Tatingajokea vaatteiden pesuun. Rannat ovat täynnä erilaista ryönää, kuten shampoopulloja. Varmasti paikalliset siis myös kylpevät joessa.

Tatingajoki.

Suoraan allamme Tatinga syöksyy alas vesiputouksena. Olisi pitänyt patkoida alas joenrantaan, että olisi nähnytkin putouksen.

Bambaon sulttaanin palatsin pihalta on näkymä Anjouanin itärannikolle.

Matka jatkui Anjouanin itärannikolle Bambaon pikkukaupunkiin, jossa halusimme nähdä sulttaanin palatsin. Emme olleet moisesta kuulleetkaan vielä vuorokausi sitten, mutta hotellimme omistaja oli sitä käyntikohteeksi suositellut. Pienen etsimisen jälkeen kuskimme löysi oikean polun, jota pitkin lähdimme etenemään. Tavallinen taksikuski ei ikimaailmassa olisi suostunut ajamaan perille palatsille, niin heikossa kunnossa ja kasvillisuuden valloittama tie oli. Onneksi kinttupolun pituus oli vain muutamia satoja metrejä. ”Palais du Sultan Mawana”, ”Palais Darini” tai ”Palais de Bambao” -nimillä tunnettu palatsi sijaitsee hienolla paikalla lähellä merenrantaa. Maisema joka suuntaan on niin fantastinen, että sulttaanin on täytynyt nauttia näkymistään. Kauniisti kaartuvia palmuja, jylhiä vuoria sekä leppeä merituuli. Palatsi on valmistunut vuonna 1863 silloiselle Anjouanin sulttaanille Mawanalle eli Abdallah III:lle. Rakennustöistä vastasivat mauritiuslaiset työmiehet. Ranskan valtakaudella palatsia käyttivät residenssinään siirtomaaherrat. Nyttemmin palatsi on päässyt pahasti rappiolle, eikä pääsalin yllä esimerkiksi ole enää lainkaan kattoa, enkä välttämättä olisi uskaltanut kiivetä ruosteisiä kierreportaitakaan. Lattian värikkäät kaakelit olivat toki ihan kauniit. Sanomattakin on selvää, että paikkaan ei ollut sisäänpääsymaksua, eikä paikalla ollut ketään. Eikä paikalla ollut käynyt ketään vähään aikaan.

Vuonna 1863 valmistunut sulttaanin palatsi Bambaossa.

Palatsin katto on hävinnyt aikojen saatossa.

Salamurhatun presidentti Ahmed Abdallah Abdéremanen mausoleumi Domonin keskustassa.

Matka jatkui kuuden kilometrin päähän Domonin rantakaupunkiin, jota olin odottanut kohteista ehkä eniten. Domoni sijaitsee Bambaon tavoin saaren itärannikolla. Asukkaita kaupungissa on 15 000, mikä tekee siitä saaren toiseksi suurimman kaupungin. Domonin historia ulottuu aina 1100-luvulle ja 1400-luvulle tultaessa paikkakunta oli tärkeä kauppakaupunki Intian, Afrikan ja Lähi-idän välisessä kaupassa. Mielenkiintoisen lisän Domoniin tuo sen shirazilaisyhteisö, joka polveutuu satoja vuosia sitten Persian Shirazista tulleista maahanmuuttajista. Kaiken kruunaa tietenkin se, että Domoni oli Anjouanin pääkaupunki ennen Mutsamudua ja sulttaanikin piti majaansa täällä.

Kuski pysäköi auton kaupungin pääkadun varteen, vastapäätä kaupungin oman pojan, Komorien ensimmäisen presidentin Ahmed Abdallah Abdéremanen mausoleumia (Mausolée du Feu Président AAA). Herra Abdallah hallitsi Komoreja vuodesta 1975 vuoteen 1989, jolloin hänet salamurhattiin. Ja koska ollaan Komoreilla, ei valtakausi ollut tietenkään kovin yhtenäinen useiden vallankaappausten ja sellaisten yritysten takia. Mausoleumi taitaa toimia myös moskeijana, ainakin minareetteja on enemmän kuin tarpeeksi!

Domonin medina.

Medinan kadut ovat täälläkin kapeat.

Meitä kiinnosti enemmän Domonin vanhakaupunki, medina. Se sijaitsee kaupungin ”uutta” osaa alempana, merenrannan tuntumassa noin kilometrin pituisen niemimaan tyvessä. Medinan rakennuskanta on Mutsamudun medinan tavoin pääosin iäkästä, eikä täälläkään kaikille kapeille kujille todellakaan ole pääsyä autoilla. Domonin medina ei ole museo, vaan talot ovat täynnä asukkaita. Asukkaat olivat uteliaita valkoisia vierailijoita kohtaan ja kaikki tervehtivät iloisesti. Jostain seuraamme lyöttäytyi Fatimaksi esittäytynyt hunnuton nainen, jota pidin aluksi kajahtaneena. Naisen mukana oli Kadijatouksi esitelty viisivuotias tytär ja poikakin jostain liittyi mukaamme. Alexander totesi myöhemmin naisen tainneen etsiä isää lapsilleen ja varmaan myös viisumiautomaattia itselleen. Kuljettajamme, joka oli lähtenyt medinaan kanssamme, naureskeli tilanteelle. Minä olin itsestäni ylpeä, että olin ymmärtänyt kaiken, mitä nainen oli ranskaksi jutustellut. Ihmisten lisäksi Domonin medinassa on muinainen shirazilaismoskeija sekä Anjouanin korkeimman minareetin omaava perjantaimoskeija. Hienoja rakennuksia kumpainenkin. Hienot näkymät alas medinaan ja perjantaimoskeijalle avautuu muutaman sadan metrin päästä perjantaimoskeijalta itään. Niemimaa nimittäin nousee hieman itäänpäin kuljettaessa. Matkalla sinne voi havaita, että medinaa on aikoinaan suojannut muurikin, josta on jäljellä enää vain pätkiä.

Kuskimme johdattaa meitä halki medinan.

Domonin perjantaimoskeijan minareetti on saaren korkein.

Näkymä kilometrin mittaiselta niemimaalta kohti Domonin medinaa ja keskustaa. Perjantaimoskeijan korkea minareetti näkyy kuvan oikeassa reunassa. Vasemmalla osaa medinaa aikoinaan suojelleesta muurista.

Niemimaan kärki Domonin medinan laitamilta.

Medinasta selvittyämme olisi pitänyt ymmärtää nostaa maski leuan alta, sillä Domonin uudessa osassa tunnuttiin olevan vauhkona maskienkäyttöön. Paikallinen pukumies kehotti kolmen hengen ryhmäämme nostamaan maskit leuan alta nenän päälle. Tietenkään kaikki paikallisetkaan eivät maskeja käyttäneet ja medinassa käyttöprosentti lähenteli nollaa. Etsimme Domonista ravintolaakin, mutta sellaista ei löytynyt. Siispä matka jatkui kohti saaren länsirannikkoa halki harvaanasutun vuoristoseudun. Mbouéladoungoun kylän jälkeen tie alkoi nousta serpentiininä ylöspäin ja seuraava kylä oli vasta puolen tunnin matkan päässä sijaitseva Adda-Douéni, jossa tie muuttui sorapäällysteiseksi ja sitä myöten hyvin huonokuntoiseksi. Adda-Douéni näytti enemmän Afrikalta kuin mikään kylä tähän mennessä Anjouanilla. Täällä ajeltiin moottoripyörillä, puskataksit kaasuttelivat asiakkaista kisaten, tie oli punaista mutaa ja kylän laidalla pojat potkivat palloa suurella kentällä.

Aioimme pysähtyä seuraavaksi Moyassa, joka on länsirannikon suurimpia keskuksia. Tie alas vuorilta oli hyvässä kunnossa olevaa serpentiiniä puolen tunnin ajan. Välillä pysähdyimme poimimaan vadelmia suoraan tienvarren pusikoista. Seurasin matkan etenemistä Google Mapsista ja aloin epäillä, että kuski ei olisikaan menossa Moyaan, vaan painelisi muina miehinä vain ohitse. Kehotimme miestä kääntämään auton, sillä tahdoimme nähdä myös Moyan. Tästä oli puhuttu jo Domonissa, mutta afrikkalaiset kuskit useasti tuntuvat menevän sieltä mistä aita on matalin. Eli rahat kouraan mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman vähällä työllä.

Djaffar Salimin lisänimi ”Sarkozy” paljastaa, ettei herra ole kovassa huudossa Anjouanilla. Hän toimi kapinallispresidentti Mohamed Bacarin hallituksessa, pakeni vuoden 2008 invaasion seurauksena saarelta ja sittemmin palasi takaisin joutuakseen kolmeksi kuukaudeksi vankilaan. Komorien lehdistön mukaan miehen kädet ovat veressä Bacarin ”tyrannian” ajoilta, mutta ”Sarkozy” on koettanut kiillottaa kilpeään siirtymällä sittemmin toimimaan anjouanilaisen jalkapallon parissa. Lähde: [1] & [2]

Paikallisia marjoja matkalla Moyaan.

Moyan pääkatu.

Moya ei vaikuttanut kaupungilta enää lainkaan, vaan suurelta afrikkalaiskylältä. Paikkakunnalla on tuhansia asukkaita, jotka asuvat alkeellisissa, matalissa taloissa. Mutta on paikkakunnalla myös hyvä hotelli: Le Sultan, jonka löysimme monen mutkan takaa joltain takakujalta. Mitään opasteita hotelliin ei ole. Kuulemma Le Sultan olisi myös paikkakunnan ainoa ravintola, joten astuimme sisään ja englantia puhuva vanhempi herra otti tilauksemme. Ruoaksi saisimme kalaa ja riisiä sekä ison lautasellisen salaattia. Salaatti käsitti jopa oliiveja, joita Saharan eteläpuolisessa Afrikassa harvemmin näkee. Ruokaa oli tarpeeksi ja se oli maukasta. Kolmen hengen ruokailu maksoi 15 000 frangia (n. 30,6 euroa), mikä on kyllä kallista jopa Komoreilla. Moyassa on muuten myös hieno uimaranta, jota paikalliset siivoavat ja sisäänpääsymaksu on tonnin (2,04 euroa). Kymmenittäin miesväkeä parveili rannalle johtavilla portailla, ettei rannalla ehkä rentoutumaan pystyisi. Toisaalta apuvoimat olisivat lähellä, kun merivirta lähtisi kuljettamaan merelle.

Anjouanin itärannikkoa seuraileva rantatie oli remontissa ja saarelle oli laivattu suuria määriä upouusia punaisia kuorma-autoja tätä urakkaa varten. Ilokseni huomasin, että Kiina ei ollut huseeraamassa tällä työmaalla, vaan kuorma-autot kuuluivat ranskalaiselle Eiffage-firmalle. Vanha asfaltti oli riivitty pois ja uuttakin oli jo pitkiä pätkiä. Veikkaan, että vuoden 2021 lopussa Moyasta pohjoisen Simaan saakka ajelee erinomaista tietä! Työmiehillä sen sijaan oli kurjat olot, kun raukat joutuivat kaivamaan ojiakin likainen maski kasvoilla. Salamanin kylän kohdalla poliisi/santarmi piti tiesulkua, joten kiireesti kaivoimme omat maskit taskuistamme kasvoille. Jokaikinen auton paperi katsottiin tarkasti läpi, samoin kuskimme ajokortti ja peräkontti. Matkustajien papereista ei oltu kiinnostuneita, mutta kuulemma Anjouanilla liikkuessa passi kannattaa pitää mukana tällaisten tiesulkujen takia.

Anjouanin länsirannikko on jopa itää kauniimpaa. Satunnaisia autonromuja vain lojuu pitkin rantoja ja ojia

Takanamme ajanut auto on joutunut vaikeuksiin ja asiaa selvitetään keskellä tietyömaata.

Paikallinen mies saaren länsirannikon pikkukylässä.

Jonkin matkaa ennen Simaa, takanamme tulleeseen autoon tuli vikaa (ilmeisesti rengas tyhjeni) ja sen kuljettajan onnistui saada kuskimme huomio. Pian kyytiimme istahti tuon auton kuski ja vararengas heitettiin peräkonttiimme. Siman laitamilla vararenkaaseen laitettiin ilmaa ja kuski jatkoi täältä matkaansa puskataksilla takaisin autonsa hajoamispaikkaan.

Alun perin kuvittelimme, että olemme perillä Mutsamudussa hyvissä ajoin ennen pimeää. Auttamisepisodin vuoksi matelimme Siman ja Mutsamudun välisellä surkealla tieosuudella viimeiset kilometrin pimeässä. Ennen pimeää oli ollut vielä yksi perusteellinen poliisin tarkastuspiste. Nyt poliisi oli ainoa maskillinen ja tien laitamien maskittomat joutomiehet olivat kuin yleisönä seuraamassa autojen tarkastusta. Tälläkään kertaa meidän passeja ei haluttu nähdä, vaan poliisi ainoastaan kysäisi ystävällisesti, että onko kaikki hyvin. Takaisin Mutsamudussa olimme kuuden aikoihin ja olin tullut siihen lopputulokseen, että Anjouan todellakin on Komorien saarista kaunein. Ja Anjouanin kauneinta seutua on sen länsirannikko. Sopivia hotellin paikkoja on liiaksikin asti, mutta kukaan ei matkustaisi Anjouanille lomalle, kun Seychelleille ja Mauritiukselle pääsee helpommin!

Seitsemän-kahdeksan jälkeen lähdimme vielä tarkistamaan Mutsamudun katuruokatarjonnan. Emme olleet lainkaan varmoja, olisiko sellaista edes! Löysimme pääkadun varrelta maman grillaamassa jalkakäytävällä kanankoipia ja lihavartaita. Vastaavia grillejä oli pari kolme muuallakin pääkadun varrella keskustassa, eivätkä hinnat tällä kertaa päätä huimanneet. Ostin kaksi lihavarrasta ja yhden kanankoiven ja maksoin niistä yhteensä 400 frangia (0,81 euroa).

6 kommenttia
30.6.2021 by