Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Jordania

Ristiretkeläisten Karak ja kylmä Danan kylä

30.12.2018

On mahtavaa heräillä uuteen aamuun katsellen sängystä Kuolleellemerelle. Mujib Chaletsin rantamökissä olisi viihtynyt parikin päivää. Toisaalta ei täällä oikein tekemistä ole, ellei sitten vain loikoilisi riippumatossa tai Kuolleenmeren suolalitkussa. Ja toisaalta, majapaikka oli hieman turhan tyyris. Kävimme aamupalalla, joka illallisesta poiketen oli todellakin ajallaan!

Kymmenen tienoissa starttasimme Kuolleenmeren rantatörmälle pysäköimäni vuokra-auton. Päätimme lähteä ensitöiksemme tarkistamaan kivenheiton päässä sijaitsevaa Wadi Mujibia. Näin talvella tämä vaikuttava veden kallioon uurtama laakso oli suljettu. Edes valokuvia ei päässyt ottamaan mitenkään järkevästi. Jatkoimme matkaa. Aioimme ajaa aluksi Karakin kaupunkiin, jonne olisi reilun 50 kilometrin ajo.

Purkkivettä Mujib Chaletsin aamupalapöydässä.

Kuolleenmeren kaakkoisrantoja.

Tähän loppuu Kuollutmeri. Taustalla kohoavat Israelin vuoret.

Muutamien kilometrien verran Kuollutmeri oli oikealla puolellamme ja kaikki ympärillämme oli tyystin kuollutta, kuten asiaan täällä päin maailmaa kuuluukin. Sitten meri (tai siis järvi) loppui ja asutus alkoi. Saavuimme Ghor al-Hadithan kylään, jota seurasi Gawr al-Mazraahin kylä tai ehkä ennemminkin pikkukaupunki. Täällä oli jo kauppoja, ravintoloita, apteekkeja, huoltoasema ja moskeija. Ja toisin kuin Kuolleenmeren välittömässä läheisyydessä, täällä nyt jopa hieman vihersi. Kai kasvattavat vihanneksia. Gawr al-Mazraahissa jätimme Kuolleenmeren valtatien taaksemme ja käännyimme Karakin valtatielle, tielle numero 50. Matkalla Kuolleenmeren tasolta Karakiin, tie nousee -400 metristä merenpinnan alapuolelta tuhanteen metriin merenpinnan yläpuolelle. Siis 1 400 metriä noin 30 kilometrin matkalla. Suurin nousu on heti alkumatkasta, kun tie mutkittelee serpentiininä pitkin karujen vuorten rinteitä. Rekoilla on vaikeaa, eikä omakaan Chevroletimme mitenkään kevyesti serpentiinillä käyttäytynyt. Liikenne oli tälläkin tiellä rauhallista.

Matkalla ylös Kuolleeltamereltä. Serpentiinitie kulkee kuvan karussa maisemassa.

Al Qala’a -katu Karakin vanhassakaupungissa.

Maisemaa Karakin linnasta tulosuuntaamme, kohti Kuolluttamerta.

Päämäärämme Karakin kaupungissa oli ristiretkien aikainen linna, joka näkyi jo kauas. Sen verran kookas ilmestys on kyseessä. Sen saavuttaminen autolla on jo pienoinen haaste, sillä Karak on rakennettu kaoottisesti kukkuloille. Ja erään kukkulan laella vanhassakaupungissa seisoo myös tuo linnoitus. Vanhankaupungin kadut ovat yleisesti ahtaita ja sokkeloisia, niin täälläkin. Jotenkin selvisimme Al Qala’a -kadulle ja saimme autonkin vinoparkkiin lähes linnoituksen portin luo. Kadunvarsipysäköinti ei Karakissa maksa mitään.

Itse linnaan sen sijaan on sisäänpääsymaksu, kaksi dinaaria (n. 2,45 euroa). Meillä oli Jordan Pass, jolla sisäänpääsymaksulle voi heittää hyvästit! Linnaan kuljetaan turvatarkastuksen kautta: reput, käsilaukut ja muu suurempi tavara läpivalaistaan ja itse joutuu kulkemaan metallinpaljastimesta. Lisäksi sisäänkäynnin luona on valtava poliisiasema, jonka edessä parveilevat poliisit ovat erityisiä turistipoliiseja. Kaikkeen tähän taitaa olla syynä vuonna 2016 Karakin linnassa tapahtunut islamistien järjestämä terrori-isku, jossa kuoli reilu kymmenen ihmistä. Mukaan lukien yksi kanadalainen turisti. Jordania on iskusta huolimatta hämmentävän turvallinen matkakohde, huolimatta epämääräisistä naapurimaistaan.

Karakin linnaa muurien sisäpuolelta.

Ja näkymä toiseen suuntaan.

Karak on rakennettu kukkuloille. Kuva otettu Karakin linnasta.

Vuonna 1142 valmistunut Karakin (tai Kerakin) linna oli osa eteläisestä Turkista aina Akabaan asti ulottunutta ristiretkeläisten puolustuslinjaa. Se sijaitsi Jerusalemin ja Shobakin puolivälissä ja oli näin ollen strategisesti tärkeä: esimerkiksi Karakin kautta kulkeneita karavaaneja verotettiin ja näin autettiin Jerusalemia vaurastumaan. Muslimit ottivat linnan haltuunsa 1100-luvun lopulla ja ovat pitäneet sitä hallussaan siitä lähtien. Siitä huolimatta kaupungissa on edelleen suuri kristitty vähemmistö. Kiertelimme linnan holveissa ja kammioissa ja pääosin kyllä taisimme ihailla ympäröiviin laaksoihin ja kukkuloille avautuvia maisemia. Taivas tosin oli lähes kokonaan pilvessä, jotka roikkuivat alhaalla laaksoissa. Kovin pitkälle ei siten näkynyt. Linnaan oli tutustumassa yllättävän paljon turisteja (pääosin italiaanoja), vaikka ollaankin kaukana Akaban rannoilta.

Maisemaa jossain ennen At Tafilahin pikkukaupunkia pohjoisen suunnasta tultaessa.

Näkymä samasta paikasta, mutta toiseen suuntaan.

Karakin vanhassakaupungissa ajaminen ei ole miellyttävää, sillä yksisuuntaisia katuja ei kunnioiteta hituakaan. Peruuttelemaan ja väistelemään jouduin minäkin muiden autoilijoiden ohella pariin otteeseen ennen kuin tie ulos kaupungista aukeni. Kukaan ei soittanut torvea, heristänyt nyrkkiä, eikä muutenkaan osoittanut mieltään. Joustavaa, joustavaa!

Karakista otimme suunnaksi Danan pikkukylän. Sinne olisi noin 90 kilometrin matka. Tie näytti kartalla syheröiseltä ja sellaiseksi se pian muuttuikin: mutkaa ja serpentiiniä toisensa perään. Maisemat olivat jylhät ja karut, sellaiset perusjordanialaiset. Liikennettä tällä tiellä oli vähänlaisesti, mutta seassa oli kyllä aasejakin kuskeineen. At Tafilahin kaupungin jälkeen navigaattori ohjasi pikkutielle, jota menimme muutaman kilometrin matkan. Samalla sää muuttui sumuiseksi ja lämpötila laski. Lopulta se oli enää +4 astetta, kun aamulla Kuolleeltamereltä lähtiessä se oli ollut +20! Sumu oli sakein koskaan näkemäni, mutta siltikään kaikki jordanialaiskuskit eivät katsoneet järkeväksi käyttää edes ajovaloja.

Danan kylä sijaitsee laakson reunalla. Hotellimme Dana Tower on perimmäinen rakennus keskellä kuvaa. Vihreäkattoiset rakennut kuuluvat kokonaisuuteen.

Danan laakso avautuu välittömästi kylän jälkeen.

Dana on pitkälti raunioina.

Danan kylään laskeudutaan päätieltä parin kilometrin matka alaspäin. Kylä on pikkuinen ja lähes täysin raunioina. Ainakin sellaiselta se näyttää. Aaseja ja kulkukoiria kulkee kylänraitilla. Oma majapaikkamme, Dana Tower Hotel sijaitsee ihan kylän halki johtavan tien päässä, jylhän Danan laakson äärellä. Maisemat kyllä ovat kohdillaan, mutta muuten Dana ei ole hyvä valinta talvella. Kylän missään majapaikassa kun ei ole lämmitystä! Lämmin tunnelma Dana Towerissakin kuitenkin on, mutta älkää silti vaivautuko tänne talvella. Kommentoidessamme parkkipaikalla roskia kaivellutta mustaa aasia, kertoi omistaja aasin olevan Dana Towerin omistuksessa. Ja että tämä yksilö on vieläpä ”very beautiful donkey”!

Danan pääkatu (ja ainoa tie) päättyy hotelliimme kuvassa taustalla keskellä.

Oliivipuu kylän laitamilla.

Danan laakso olisi hyvä patikointikohde, mutta nyt ilta alkoi jo hämärtyä. Kiertelimme hetken verran itse kylää. Siellä on kolme tai neljä pientä hotellia, pienen pieni kauppa, moskeija, hautuumaa ja ravintola. Ravintolaan emme menneet, vaan olimme törsänneet Dana Towerin illallisbuffettiin. Täällä se maksaa seitsemän dinaaria (n. 8,6 euroa) ja täällä se oli jopa tismalleen aikataulussa! Ruoka on erinomaista ja sitä todellakin saa ottaa niin paljon kuin jaksaa.

Ruokaillessamme jutustelimme brittiläisen pyörämatkaajan, Tristanin kanssa. Mies oli lähtenyt polkemaan Uudesta-Seelannista aikoinaan. Matka oli kulkenut niin Papua-Uuden-Guinean, Kiinan, Kazakstanin kuin vaikkapa Suomenkin kautta. Vähän aikaa sitten mies oli lentänyt Ateenasta Ammaniin ja polki nyt Jordaniaa halki tavoitteenaan jatkaa lautalla Egyptin puolelle, josta edelleen Sudaniin ja lopulta Kapkaupunkiin. Tavoitteena taisi olla koko maailman kierto. Dana Towerissakin liki kaikki vieraat olivat italialaisia, joiden kanssa meillä ei ollut yhteistä kieltä. Hotellin yhteistilaan, kankaiseen beduiinitelttaan saapuivat jossain vaiheessa iltaa myös henkilökuntaan kuuluva Hasan ja toinen mies, jotka hoilasivat meidän iloksi muutaman paikallisen laulun. Tunnelmaa siis riittää, vaikka kylmä olikin.

Madabasta Mooseksen jalanjäljille ja lopulta Kuolleellemerelle

29.12.2018

Muslimimaissa herätys tulee usein rukouskutsun muodossa hyvin aikaisin. Niin täällä Madabassakin. Ensimmäisen kutsun jälkeen ei toki vielä kannata nousta, mutta kömmimme kuitenkin jo yhdeksän aikoihin aamupalalle. Queen Ayola Hotelin aamupalabuffet oli kovin köyhä: kuivakkaa litteää pitaleipää, hummusta, kurkkua, tomaattia ja hilloa. Keitettyjä kananmunia oli jäljellä vain yksi, eikä niitä ollut tulossa enää lisää.

Madabassa sateli vettä, kun sitten kymmenen aikoihin jalkauduimme vanhankaupungin kaduille. Veimme reput vuokra-Chevroletimme peräkonttiin ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Ajattelimme, että pari-kolme tuntia olisi riittävästi. Kuollutmeri veti vastustamattomasti luokseen jo heti aamusta! Siellä olisi lämpimämpikin. Madabassa kevyttoppatakki ei ollut lainkaan liikaa, sillä lämpötila pysytteli +10 asteen alapuolella!

Sateinen talviaamu Madaban vanhassakaupungissa.

Kuuluisa Madaban kartta Pyhän Yrjön ortodoksikirkon lattiassa. Muurein ympäröity Jerusalem kuvassa keskellä.

Madaba tunnetaan erityisesti kristitystä menneisyydestään, ja vaikka muslimien rukouskutsut raikaavatkin kaupungin yllä viidesti päivässä, on paikkakunta edelleen Jordanian suurimpia kristittyjä yhteisöjä. Tästä syystä kirkkojakin on useita. Kaupungin huomattavin nähtävyyskin liittyy kristinuskoon, ja se on ortodoksisessa Pyhän Yrjön kirkossa, joka on rakennettu 1800-luvulla. Löysimme paikan helposti, maksoimme yhden dinaarin (n. 1,2 euroa) sisäänpääsymaksun ja pian edessämme avautui kuuluisa Madaban kartta, Luvattua maata kuvaava 500-luvun mosaiikkitaideteos. Teoksen edessä parveili suuri joukko italialaisia turisteja oppaansa kanssa ja jo tässä vaiheessa oli käynyt hyvin selville, että liki kaikki Jordaniaan tulevat matkailijat tulevat nimenomaan Italiasta. Madaban kartan sisäänsä kätkevä kirkko on 1800-luvulta ja rakennettu muinoin paikalla seisseen kirkon sijalle. Mosaiikkikartta uudelleenlöydettiin juurikin nykyisen kirkon rakennustöiden yhteydessä.

Lisää mosaiikkeja löysimme sitten ihan kulman takaa. Jos hankkimallamme Jordan Passilla ei päässyt ilmaiseksi sisään Pyhän Yrjön kirkkoon, kelpasi se nyt tähän arkeologiseen kohteeseen nimeltä ”Burnt Palace”. Paikka on yläluokkaisen kartanon rauniot. Tämä 500-luvun luksushuvila tuhoutui 700-luvulla maanjäristyksessä ja tulipalossa. Nyt paikkaa koristaneita upeita mosaiikkeja oli raaputeltu esiin. Mosaiikeissa kuvattuna on niin norsuja, kameleita kuin ihmisiäkin. Osaa kuvista oli pyritty tuhoamaan, sillä islamissa karsastetaan ihmisten ja eläinten kuvaamista. Nyttemmin mosaiikit varmasti ovat turvassa, sillä matkailijavirrat tuntuivat olevan näin joulukuun lopullakin valtavat.

Jordanian eläimistö oli aikoinaan hyvin rikas, kuten 500-luvun palatsin mosaiikeista käy ilmi. Nykyisin eläimistö käsittää kuulemma lähinnä kissan ja koiran.

Madaban vanhankaupungin katukuvaa.

Mosaiikkiähkyn viimeistelimme toisessa arkeologisessa kohteessa, ihan kivenheiton päässä edellisestä. Tässä paikassa on esillä Jordanian vanhin mosaiikki, 100-luvulta ennen ajanlaskun alkua, sekä Neitsyt Marian kirkko 500-luvulta. Neljänneksi vierailukohteeksi valikoimme Johannes Kastajan teloituksen muistolle rakennetun katolisen kirkon. Sinne on yhden dinaarin sisäänpääsymaksu (n. 1,2 euroa). Jordan Passilla ei tässä kohteessa tee mitään. Kirkkoon kannattaa ehdottomasti pistäytyä näköalojen vuoksi, sillä kellotorniin pääsee kapuamaan. Jos torni olisi Euroopassa, ei se todellakaan olisi avoinna turisteille. Tai ainakin kaiteet olisivat korkeammat ja portaikko vähemmän sokkeloinen! Näkymät alas kaupunkiin olivat kuitenkin upeat. Taivas tosin oli pilvessä, eikä kovin pitkälle ollut näkyvyyttä. Ei edes Mount Nebolle, jonne seuraavaksi aioimme. Ensin kävimme kaupassa ja vaihdoimme rahaa. Täällä kurssi oli paljon parempi kuin lentoasemalla edellisiltana. Kaikki muu onkin sitten kovissa hinnoissa, sillä Madaba tuntuu elävän turismista ja turisteilta halutaan riistää jokainen lantti. Siispä: matkamuistot ja ruokatarvikkeet kannattaa ostaa jostain muualta, vaikkapa Ammanista. Samoin Madaban keskustan ravintolat ovat naurettavissa hinnoissa, jos pikkuruisesta kebabrullastakin joutuu pulittamaan kaksi dinaaria (n. 2,5 euroa). Pulitimme silti.

Johannes Kastajan teloituksen muistolle rakennettu katolinen kirkko.

Näkymä Madaban vanhaankaupunkiin Johannes Kastajan teloituksen muistokirkon kellotornista.

Näkymä toiseen suuntaan.

Jatkoimme matkaa kohti Mount Neboa. Suurissa kaupungeissa ajaminen ei ole Suomessa mikään ongelma, mutta nyt oltiin Lähi-idässä, jossa ajaminen on kovin erilaista. Madabaa olinkin vähän etukäteen jännittänyt. Matkan suurin haaste tulikin heti aluksi, kun oli ylitettävä vuokra-autollamme vilkasliikenteinen tie risteyksessä, jossa ei ollut liikennevaloja. Onneksi takana tullut auto lähti hivuttautumaan liikenteen sekaan ja minä rinnalla. Yhdessä pääsimme toiselle puolelle, eikä kukaan soittanut torvea. Tämä on täysin normaalia liikennekäyttäytymistä. Pian opin lukemaan jordanialaista liikennettä, eikä suomalainen liikenne enää tuntunut kaikessa joustamattomuudessaan mitenkään järkevältä! Vain tiessä olevat pahuksen yllätyshidastetöyssyt vaativat jatkuvaa tarkkaavaisuutta!

Mount Nebo on alle kymmenen kilometrin ajomatkan päässä Madabasta. Linja-autoja paikalla oli runsaasti, samoin yksityisautoja. Jatkoimme parkkipaikkaa tien suuntaisesti, sillä Jordaniassa voi pysäköidä mihin tahansa. Takaisin tullessa muut olivat tehneet samaa oman automme eteen. Mukavan luovaa toimintaa! Pääsylippu Mount Nebolle kustantaa kaksi dinaaria (n. 2,5 euroa), eikä siltä välty edes Jordan Passilla.

Mount Nebolta Jumala näytti Moosekselle Luvatun maan, joka näyttää tältä nykyisin. Kuvassa myös alas Kuolleellemerelle kiemurteleva tie.

Mount Nebon laella on kirkko.

Mount Nebokin on kristityille tärkeä pyhiinvaelluskohde, jossa Jumalan kerrotaan näyttäneen Moosekselle Luvatun maan. Paikan päällä sateli ja taisimme itse asiassa olla pilvessä. Meille Jumala siis jätti Luvatun maan näyttämättä, mutta selkeällä säällä täältä näkee Kuolleellemerelle, Länsirannalle Jerikon kaupunkiin ja kuulemma jopa Jerusalemiin saakka. Totesimme paikan nähdyksi ja lähdimme laskettelemaan kohti maailman matalinta paikkaa, Kuolluttamerta.

Tie mutkittelee serpentiininä alas Mount Nebolta. Maisema on karunkaunis, vihreää ei juuri näy. Sen sijaan varsin runsaslukuisia lammaslaumoja paimenineen laiduntelee Mount Nebon ja Kuolleenmeren välillä. Lampaathan nyt löytävät nälkäänsä aina jotain pureskeltavaa. Paimenet lienevät vaeltelevia beduiineja. Ainakin heidän asumuksensa olivat kovin alkeellisia, muovista kyhättyjä vaatimattomia majoja. Autoja beduiineillakin kuitenkin näyttää olevan, joskin aasitkin näyttivät edelleen kelpaavan kulkuneuvoksi.

Laakso Mount Nebolta kohti Kuolluttamerta laskeuduttaessa.

Jordaniassa etäisyydet ovat lyhyet, joten päätimme lykätä hieman Kuolleellemerelle menoa. Kaikki merkittävät turistivedätykset sijaitsevat maan länsiosissa, niin myös Jeesuksen kastepaikkana mainostettu paikka ”Bethany Beyond the Jordan”. Paikka sijaitsee Jordanvirran ääressä, mutta siellä vierailu ei niin vain onnistukaan: on osallistuttava opastetulle kierrokselle, jonka kesto on kolmisen tuntia. Jätimme väliin, sillä todellakin se Kuollutmeri nyt kiinnosti paljon enemmän. Israelillakin on muuten ilmeisesti oma paikkansa, jossa Johannes Kastajan väitetään kastaneen Jeesuksen.

Matka jatkui. Jordaniassa autoillessa tulee varautua pysähtymään tarkastuspisteillä, joita on melko tiheään. Matkalla Mount Nebolta alas Kuolleenmeren valtatielle, oli tiellä yksi tarkastuspiste. Se vain oli sellainen, ettei paikalla ollut virkavaltaa tarkistamassa passeja, ajokortteja, mahdollisia räjähteitä ja muuta rekvisiittaa. Ajoimme vain läpi. Toinen checkpoint oli Kuolleenmeren hotelliryppään tuntumassa valtatiellä. Tällä kertaa paikalla oli poliisi, joka tarkisti joidenkin autokuntien papereita. Meidät hän viittoi vain jatkamaan, emme me niitä todennäköisimpiä terroristeja varmaan olisi! Tämän lyhyen pysäytyksen jälkeen emme enää olleet matkan aikana tekemisissä virkavallan kanssa, sillä suurin osa tarkastuspisteistä oli tyhjiä tai turistit eivät vain sattuneet kiinnostamaan poliiseja.

Kuollutmeri kohti pohjoista järveä seurailevan valtatien varrelta.

Vastarannalla Israel ja Länsiranta.

Kuolleenmeren itärantaa seuraileva valtatie on kaksikaistainen ja erinomaisessa kunnossa. Nopeusrajoitukset vaihtelevat kovasti, enkä oikein pysynyt perillä mitä nopeutta milloinkin piti ajaa. Turistit ajelivat vähän maltillisemmin, sillä pitihän maisemiakin ihailla. Paikalliset päästelivät reilua satasta vasenta kaistaa. Valtatien varrella on useita levikkeitä, joilta kävimme pariin otteeseen ihmettelemässä Kuolluttamerta ja sen valkeita rantamia. Täällä ei ole valkeahiekkaisia uimarantoja, vaan valkoisuus tulee suolasta. Koko järvi tosiaan vaikuttaa kuolleelta, eikä siinä elämää joitain bakteereja lukuun ottamatta olekaan. Edes laivoja ei järvellä näy. Tuskin pysyisivät pystyssäkään.

Olimme varanneet jo syyskuussa yhden yön majoituksen Wadi Mujibin luota, Kuolleenmeren puolivälin tienoilta. Keskeltä ei-mitään. Paikalla on Royal Society for the Conservation of Naturen eli RSCN:n ylläpitämä Mujib Chalets -lomamökkikylä. RSCN on Jordanian entisen kuninkaan Husseinin vuonna 1966 luoma järjestö, joka hallinnoi ja suojelee Jordanian luonnon resursseja. Esimerkiksi villieläimiä ja luonnonsuojelualueita, kuten täällä olevaa Mujibin luonnonsuojelualuetta. Yö Mujib Chaletsin omassa yksityisessä lomamökissä maksoi joulukuun 2018 lopulla 76 dinaaria (n. 94 euroa). Hintaan sisältyi aamupala, oma terassi riippumattoineen sekä huikea suora näkymä suoraan sängystä Kuolleellemerelle! Majapaikka on kallis, mutta näkymästä mieluusti maksaakin. Samoin lämpimästä vedestä ja toimivasta lämmityksestä, sillä vaikka lämpötila oli kivunnut +20 asteen paremmalle puolelle perille päästyämme, ovat illat täälläkin viileitä näin talvella. Näkymän lisäksi majapaikalla on oma yksityinen ranta, joka oli täysin tyhjä. Tyhjyys voi johtua siitä, että tänne ei kukaan vahingossa eksy: tänne on tultava vartavasten. Ollaanhan kaukana kaikista asutuskeskuksista ja toisaalta myös moskeijoiden aamuisista herätyshuudoista! Pulahdimme Kuolleeseenmereen kelluttelemaan ihan ylhäisessä yksityisyydessämme. Olimme 408 metriä merenpinnan alapuolella.

Oma mökkimme Kuolleenmeren rannalla. Mökit oli numeroitu korkeuden perusteella: omamme oli -403. Eli tuon verran olimme merenpinnan alapuolella.

Näkymä yksityisrannalta.

Koska oltiin kaukana asutuksesta, ei ruokapaikoistakaan ole ylitarjontaa. Ainoa illallispaikka taisi olla majapaikan oma ravintola, jonka buffetin sorruimme ostamaan. Se maksoi 14 dinaaria (n. 17,4 euroa) henkilöltä eli jälleen ihan liikaa. Ruoan kerrottiin olevan valmis kuudelta ja jo kahdeksalta se olikin valmis. Jos jo edellisiltainen autonvuokraaminen venyi reilusti, oli tämä ruokailun venyminen jo ihan odotettavissa. Pahoittelivat sentään, mokomat!

Mujib Chaletsin lomamökeissä ei ole wifiä (joka toimii vain ravintola-vastaanottorakennuksessa), eikä televisiota. Onneksi. Voi vain tuijottaa pimeälle Kuolleellemerelle ja todeta, että horisontissa kajastava valo taitaa olla Jerusalem.

Matka Jordaniaan ja sananen autonvuokrauksesta

27.-28.12.2018

Marokko, Israel ja Jordania olivat loppusuoralla valitessamme matkakohdetta uudeksivuodeksi. Kohteen piti olla lämmin ja edullinen. Israel tippui listalta lopulta hintatasonsa puolesta ja Marokossakin olin jo käynyt. Siispä päädyimme Jordaniaan, sinne kun pääsee nykyään Ryanairin halpalennättämänä eri puolilta Eurooppaa. Ei nyt Suomesta tokikaan, mutta esimerkiksi Varsova-Modlinin kentältä Puolasta. Menopaluu maksoi 125 euroa, johon päälle toki tulivat Wizzairin lennot Turusta Gdańskiin ja junalippu Modliniin. Nekään eivät ole hinnalla pilattuja.

Yövyimme yhden yön Modlinin pikkukaupungissa, lähellä tuota Varsova-Modlinin lentoasemaa. Se on moderni laitos, ei lainkaan mikään ankea halpalentoterminaali. Kenttää käyttää vain Ryanair, joka aloitti lennot Jordanian Ammaniin itse asiassa vasta marraskuussa 2018. Kohde taitaa tällä hetkellä olla Ryanairin verkoston eksoottisimmasta päästä, ainakin Suomesta katsottuna.

Jordanian lippu Karakin linnan pihalla.

Jordanian kuninkaita rivissä. Oikealla nykyinen kuningas Abdullah II.

Lentoaika Varsovasta Ammaniin oli nelisen tuntia, ja laskeuduimme etuajassa illansuussa. Kuningatar Alian kansainvälinen lentoasemalla vastassa olivat joulukuuset, mikä on muslimimaahan saavuttaessa toki hieman outoa. Toisaalta Jordaniassa on pikkuruinen kristitty vähemmistö, eikä maa muutenkaan ole kovin tiukkapipoisessa maineessa. Siitä kertoo myös se, että maa toivottaa matkailijat avosylin vastaan (koska öljyvarojakaan ei ole). Sitä helpottamaan on luotu Jordan Pass, passi, jonka etukäteen netistä ostamalla välttyy maksamasta viisumia (joka on pakollinen Suomen kansalaiselle) ja pääsee lukuisiin matkailunähtävyyksiin ilmaiseksi. Eli, jos saapuu Jordaniaan Ammanin kautta ja aikoo vierailla Petrassa, säästää Jordan Passin hankkimalla kymmeniä euroja. Halvin Jordan Pass, ”Jordan Wanderer” kustansi meille 70 Jordanian dinaaria (noin 87 euroa). Yksi dinaari on siis noin 1,2 euroa, kerrankin näinkin päin!

Kuljimme passintarkastusjonon läpi tunnissa, minkä jälkeen saatoimme siirtyä odottelemaan vuokra-autoamme. Kyllä, Jordaniassa todellakin kannattaa vuokrata auto, sillä julkisella liikenteellä ei pääse kaikkiin jänniin paikkoihin, kuten vaikkapa vain Kuolleellemerelle. Lisäksi liikenteen kerrottiin olevan rauhallista ja teiden hyvässä kunnossa. En ollut aiemmin vuokrannut missään autoa ja autoilukokemustakin oli vain sivistyneen liikenteen maista eli Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Jordaniasta olisi nyt hyvä aloittaa.

Olimme päätyneet jordanialaiseen Monte Carlo -autovuokraamoon, jonka hinnat olivat maltilliset ja lisäksi yritystä suitsutettiin erilaisilla keskustelupalstoilla. Sähköpostikirjeenvaihto olikin ollut selkeää ja nopeaa. Valitettavasti vain ketään ei ollut lopulta vastassa lentoaseman Starbucksin edessä, jossa meidän oli tarkoitus tavata. Soitin firmaan, josta kerrottiin edustajan saapuvan paikalle viidessätoista minuutissa. Lopulta edustaja tuli paikalle 1,5 tuntia myöhässä, mikä on tosin täysin tavallista näissä arabipiireissä. Kelloja ei tunneta. Mies oli ystävällinen, mutta kehtasi väittää ettemme olleet sovitussa paikassa kello 20.45. Olin kyllä juurikin tuohon aikaan soittanut edustajalle ja kertonut meidän odottavan paikalla.

Monte Carlon konttori sijaitsee lentoasema-alueen ulkopuolella, jonne edustaja ajoi meidät. Olimme varanneet pikkuisen Nissan Micran, mutta saimme isomman ja paremman menopelin: Chevrolet Cruzen, jonka moottorikin olisi vähän isompi (1,6 l) kuin tuon pikku-Nissanin (1,2 l). Tilaa emme tosin tarvinneet, koska meillä oli vain pelkät käsimatkatavarat, mutta tietenkin iso auto on aina iso auto. Viiden päivän vuokra olisi ollut ainoastaan 125 dinaaria (n. 155 euroa), mutta päätin pelata varman päälle ja poistaa omavastuuni. Lisäksi otimme autoon myös wifi-laitteen, ettei ihan sokkona tarvitsisi paikkoja etsiskellä. Koko paketin hinnaksi tuli nyt 215 dinaaria (n. 266 euroa). Monte Carlo teki toki myös sadan dinaarin (n. 124 euroa) katevarauksen luottokortilleni, jos vaikka kadottaisimme koko auton. Joka tapauksessa Monte Carlo oli ainakin näin etukäteen varattuna reilusti edullisempi kuin kaikki kansainväliset autonvuokrausketjut.

Vuokrakiesimme Chevrolet Cruze matkalla Madabasta Kuolleellemerelle.

Queen Ayola Hotel Madabassa seuraavana aamuna.

Illan pimeydessä lähdimme sitten suunnistamaan kohti 20 minuutin päässä sijaitsevaa Madaban kaupunkia. Liikenne tosiaankin oli hyvin maltillista, mutta syynä siihen voi olla se, että tiessä on tasaisin välein hidastetöyssyjä, joista ei välttämättä kerrota etukäteen liikennemerkillä. Pahimmillaan vauhtia voi olla 80 tai jopa 100 km/h ja sitten tiessä on ihan yllättäen hidaste. Saavutimme Madaban, löysimme hotellin ja pysäköimme Chevroletimme kadunvarteen. Autoon ei täällä päin kannattane jättää mitään, sillä Jordaniassa vuokra-autoissa on erilainen rekisterikilpi. Turistit siis huomataan. Toisaalta turistit huomaa siitäkin, että käytämme vilkkua sekä tarpeen tullen myös ajovaloja!

Hotellimme, Queen Ayola, on nähnyt parhaat päivänsä, mutta sijainti on ihan lyömätön. Ollaan aivan vanhankaupungin ytimessä. Maksoimme yöstä ja aamupalasta 15 dinaaria (n. 18,6 euroa). Huone oli pelkistetty, mutta onneksi lämmityslaite toimi koko yön. Yöt eivät ole ainakaan täällä Madabassa mitään lämpimiä näin talvella. Vettäkin sateli.