Browsing Category

Espanja

Härkätaisteluareena ja palanen Paraguayta Madridissa

23.—25.7.2021

Alun perin en aikonut kirjoittaa Madridista mitään, koska kaupungista on kirjoitettu jo niin paljon. Muut ovat ottaneet asioita selville, selvittäneet hyviä ruokapaikkoja, tärkeitä turistinähtävyyksiä. Oikeita Madrid-vinkkejä saa esimerkiksi Historia de Viajes -blogista. Minulla taas ei ollut minkään valtakunnan suunnitelmaa. Hotellin olin varannut Puerta del Solilta, eräältä Madridin keskeisimmältä aukiolta, koska olin ajatellut sen olevan keskellä kaikkea. Hostal Guerra on pieni hotelli, jossa ei keskeisestä sijainnista huolimatta ollut paljon asiakkaita ja tiskin takana olevassa avainhyllyssä oli paljon avaimia. Aivan kaikki eivät vielä olleet lähteneet matkustamaan ja toisaalta näin keskikesällä espanjalaisetkin painelevat meren ääreen. Madrid sijaitsee keskellä Espanjaa kaukana merestä ja lämpötila huiteli pilvissä. Se ei haitannut, mutta väsymys haittasi. En ollut edellisyön 10,5 tunnin lennon aikana juuri pystynyt nukkumaan. Toisaalta Espanjassa oli kellokin kuusi tuntia Paraguayta edellä.

Kuljeksin Solin aukiolta El Retiron puistoon, joka on valtaisa vehreä keidas keskellä miljoonakaupunkia. Madridilaiset olivat puiston varjoisissa paikoissa, suurten puiden alla piknikillä. Tai istuskelivat penkeillä ystävien kanssa. Ja täällä oli nyt myös turistejakin. Kuulin erityisen paljon amerikanenglantia. Paraguayssa olin nähnyt kaksi turistia. El Retiron puiston keskellä sijaitsee Estanque del Retiro -niminen lampi, jonne ihmiset olivat lähteneet polkuveneilemään. Lammen takana on vaikuttava kuningas Alfonso XII:n muistomerkki valkeine pylväineen. Lammen edustalla taas seisoskeli Murad, Pariisissa asuva yksin matkassa oleva nuorimies. Murad pyysi ottamaan kännykällään kuvan hänestä lammen edessä ja kuvanoton jälkeen kysyin, että arabiaako miehen puhelimessa luki. Mies kertoi olevansa alun perin Algeriasta, Tipasan kaupungista Välimeren rannalta. Tipasa on kuuluisa rauniokaupunki Rooman valtakunnan ajoilta ja olisin siellä jo vieraillut ilman koronavirusta. Murad oli asunut Algeriasta lähdön jälkeen ainakin Sveitsissä ja Saksassa, mutta nykyään majaili Pariisissa. Mies oli ahkera reissaaja ja nyt se onnistui Euroopassa oikein hyvin, sillä miehellä oli Algerian passin ohella myös oleskelulupa Ranskaan. Murad oli hyvin kartalla maailmasta ja tiesi ehdottomasti Paraguaynkin, vaikkei ollut Etelä-Amerikassa vielä koskaan käynytkään. Jonain päivänä hän tahtoo Etelä-Amerikkaan matkustaa.

Palacio de Cristal on 1800-luvun lopun lasipaviljonki El Retiron puistossa.

Argentiinaan en ollut Paraguayn-matkani yhteydessä päässyt koronaviruksen pidettyä maan rajat visusti kiinni. Onneksi Madridissa on Buenos Airesin metroasema.

Näkymä Cerro del Tío Píolta.

Murad kertoi tykkäävänsä erityisesti suurkaupungeista, kuten Madridista, sillä niissä sulautuu paremmin joukkoon. Kukaan ei kuulemma ihmettele potentiaalista terroristia nurkillaan, vaikka mielestäni Murad olisi voinut mennä espanjalaisestakin. Hänellä ei esimerkiksi ollut partaa islamistisesta pukinparrasta puhumattakaan. Hän kertoi reissaavansa erittäin pienellä budjetilla. Budjetti oli niin piskuinen, että saavuttuaan Madridiin edellisiltana bussilla Málagasta puolenyön aikoihin, oli Murad levittänyt makuupussinsa johonkin puistoon ja nukkunut siellä. Herätys oli tullut, kun suuri kulkukoira oli tullut nuolemaan kasvoja. En aluksi uskonut tätä, mutta hän näytti reppunsa sisältöä. Repussa oli makuupussi, pieni pyyhe ja puoliksi syöty bocadillo, espanjalainen sandwich. Yhdellä leivällä pärjäisi koko päivän, eikä hotelliin ollut järkeä kuluttaa rahaa, koska hän oli saapunut Madridiin niin myöhään ja kotona Pariisissa ehtisi sitten nukkua. Tässä vaiheessa olimme jo jatkaneet Madridin tutkimista kaksistaan tunnin parin verran. Muradin taktiikka Madridin ja ilmeisesti muidenkin kaupunkien koluamiseen oli Googlen kuvahaku. Niihin paikkoihin mentäisiin, mitä Google kustakin paikasta näyttäisi päällimmäisinä. Ja Googlehan tietää ja tämä kävi myös minulle oikein hyvin. Tarkkoja hakusanoja en muista, mutta ainakin kuninkaanlinna, Sabatini-puisto, Cibelesin aukiolla sijaitseva suihkulähde leijonien vetämine vankkureineen ja Solin aukiolla sijaitseva ”Karhu ja mansikkapuu” -monumentti (esp. ”El Oso y el Madroño”) piti vielä nähdä. Kuljin Muradin kanssa iltaan saakka Madridin nähtävyyksiä katsellen, jolloin minun oli luovutettava. Silmäni eivät vain olisi enää pysyneet auki siitä edellisyön valvomisesta johtuen. Murad olisi tahtonut, että ostamme olutta ja menemme nauttimaan sitä johonkin puistoon. Suunnitelma olisi ollut hyvä milloin tahansa, paitsi valvotun mannertenvälisen lennon jälkeen! Algerialainen tuttavuuteni kertoi katselevansa Madridin viikonloppumenoa loppuillan ja jatkavansa matkaa kohti Ranskaa yöllä tai viimeistään seuraavana aamuna.

Madridissa parasta on mielestäni se, että minne meneekin, on aina jotain mielenkiintoista katsottavaa. Usein vieläpä kaunista sellaista. Vanhoja monumentteja, taloja, viihtyisiä puistoja suihkulähteineen. Olin ensimmäisen päivän algerialaisopastuksen aikana tykästynyt kaupunkiin.

Seuraavana aamuna otin metron kohti itää ja Buenos Airesin asemalla poistuin. Olin kuullut, että Cerro del Tío Pío -nimiseltä kukkulalta olisi kaunis näkymä Madridiin ja sellainen se todellakin oli! Kukkulan ympäristö on köyhää maahanmuuttajalähiötä, mutta näin aamusta jalkeilla oli vain kantaväestö. Espanjalaiset olivat hölkkäämässä ja ulkoiluttamassa koiriaan kukkulan rinteillä. Ilma alkoi olla melkoisen kuuma, eikä minkäänlainen tuulenvire käynyt. Onneksi sentään maskia ei ole enää pakko käyttää ulkoilmassa. Ehkä 30 prosenttia käytti siitäkin huolimatta. Äärimmäistä mielestäni näissä olosuhteissa!

Punatiilinen härkätaisteluareena Las Ventas on vaikuttava ilmestys.

Härkätaistelulippujen hinnat Las Ventasilla vaihtelevat 152,10 ja 5,20 euron välillä.

Ennen härkätaistelua on hyvä ottaa tuoppi olutta.

Las Ventas -härkätaisteluareenan katsomoita ja itse härkätaistelurinki, ruedo.

Las Ventasin katsomoa. Espanjan kuningas seuraa härkätaisteluita omasta koristeellisesta boksistaan.

Seuraavaksi otin metron Ventasin asemalle. Tahdoin nähdä härkätaisteluareenan, sillä olin sentään Espanjassa. Maan suurin, kaunein ja tärkein härkätaisteluareena Las Ventas on valmistunut vuonna 1931 ja edustaa uusmaurilaista rakennussuuntausta. Las Ventas on maailman kolmanneksi suurin areena, sillä ainoastaan Meksikossa ja Venezuelassa on vieläkin suurempi. Las Ventas on edelleen aktiivisessa käytössä ja areenan luona on lipunmyyntikoju. Lipun hinta määräytyy sen mukaan, miten kaukana ringistä tahtoo istua ja tahtooko esimerkiksi varjopaikan. En ollut menossa itse taistelua katsomaan, eikä tänään moista olisi ollutkaan. Sen sijaan härkätaisteluareenaan pääsee tutustumaan itsekseen pääsylipun ostamalla. Lippu maksoi 14,9 euroa ja siihen hintaan mukaan sai audio-opaskapulan, joka selostaa kattavasti härkätaisteluareenan yksityiskohdista, historiasta ja tietenkin itse härkätaistelun etenemisestä. Madridin kuumassa iltapäivässä Las Ventasille oli eksynyt lisäkseni vain aasialainen äiti kahden pienen lapsensa kanssa. Puhuivat keskenään ranskaa.

Itse areena muistuttaa kovasti jääkiekkohallia (ilman kattoa), sillä myös täällä käytävillä myydään olutta ja tuoppien ääreen keräännytään ennen ottelua. Laskeuduin alas ruedolle, rinkiin. Siellä tapahtuu itse taistelu. Paikka on upea, kuin mikäkin antiikinaikainen amfiteatteri, missä arvostetut härkätaistelijat näyttävät taitojaan ja asettavat itsensä hengenvaaraan ilmeisen asiantuntevan yleisön hurratessa. Joskus Espanjan kuningaskin pistäytyy taistelua katsomassa. Jos toreron ammatti onkin arvostettu, esittelee härkätaisteluareenakierros myöskin homman nurjan puolen; aina välillä härkätaistelija kuolee tai loukkaantuu vakavasti härän vaikkapa lävistäessä leuan. Las Ventas on käymisenarvoinen ja mielenkiintoinen on myös kierroksen päätteeksi tuleva härkätaistelumuseo. Se esittelee esimerkiksi kuuluisien espanjalaisten torerojen asuja ja niiden eroja alueittain ja aikakausittain samoin kuin vaikkapa härkätaistelijoita esittäviä maalauksia.

Paseo del Paraguay johtaa marsalkka Lópezin monumentille.

Paraguayn kansallissankarille marsalkka Francisco Solano Lópezille omistettu monumentti El Retiron puistossa keskellä Madridia.

Kävelin Las Ventasilta monien mutkien jälkeen jo edellispäivänä tutuksi tulleeseen El Retiron puistoon. Pidin hetkisen siestaa varjoisessa kolkassa nurmikolla istuskellen. Olin viettänyt edelliset 2,5 viikkoa kaukaisessa Paraguayssa, joten tahdoin seuraavaksi paikallistaa merkkejä tuosta entisesti Espanjan siirtomaasta. El Retiron puiston kävelykatuja on nimetty muun muassa Argentiinan, Kuuban, Kolumbian, Nicaraguan, Hondurasin ja toki myös Paraguayn mukaan. Paseo del Paraguay on leveä puistikkokatu, jonka varressa on ”Paraguayn kansan” eli Paraguayn Espanjan-suurlähetystön Madridin kaupungille lahjoittama monumentti. Monumentti on paraguaylaisen arkkitehdin Ramiro Rodríguez Alcalán ja kuvanveistäjä Francisco Javier Báez Rolónin tekemä, ja se on paljastettu Paraguayn itsenäisyyspäivänä 14. toukokuuta 1976. Paraguaylla on muuten kaksipäiväinen itsenäisyyspäivä, sillä se jatkuu myös 15. toukokuuta!

Ja mitäpä muutakaan Paraguay olisi halunnut entisen emämaan pääkaupungille lahjoittaa kuin monumentin Paraguayn kansallissankarista marsalkka Francisco Solano Lópezista ja tämän viimeisistä hetkistä! Marsalkka López johti Paraguayta vuosina 1864—1870 käydyn, täysin järjettömän, kolmoisliiton sodan aikana, jolloin herra viisauksissaan julisti sodan Uruguayta, Argentiinaa ja Brasiliaa vastaan. Etelä-Amerikan verisimmässä sodassa Paraguay menetti puolet pinta-alastaan ja 90 prosenttia miespuolisesta väestöstään. Pahoista vainoharhoista kärsinyt marsalkka ihaili Napoleonia, kidututti siskojaan, teloitutti veljensä, äitinsä, ministereitä, tuomareita, merkittäviä sotilashenkilöitä, pappeja, piispoja, ulkomaalaisia diplomaatteja ja ties mitä muita. Vaikuttavasta meriittilistastaan huolimatta marsalkka Lópezin mukaan on edelleen nimetty keskeisiä katuja paraguaylaiskaupungeissa ja maan hallitus presidenttiä myöten pitää Lópezin rakennuttamaa palatsia toimitiloinaan. Ja keskellä Madridia on siis hänelle omistettu monumentti! (Lähteet: [1], [2], [3] & [4])

Sunnuntain 25. heinäkuuta aikana matkustin Air Francella Pariisin kautta takaisin Suomeen. Air France noudattaa kohdemaan koronarajoituksia eli Suomen ollessa kohdemaa, ei kyytiin päästäkseen suomalainen tarvitse koronatestejä tai -rokotteita. En ollut vaivautunut testauttamaan itseäni Madridissa koronaviruksen varalta, joten pienen väännön koneeseenpääsy vaati niin Madridissa kuin Pariisissakin. Pariisissa kaikilta Helsingin-koneeseen haluavilta tivattiin koronarokotetodistusta, mutta koska itselläni oli vain yksi rokote, en halunnut sitä esittää ja tokaisin, ettei se ole tarpeen Suomeen. Pääsin pienen epäröinnin jälkeen koneeseen.

2 kommenttia
12.10.2021 by

Harhailua Asunciónissa ja koronatestaus paraguaylaisittain

21.—23.7.2021

Yhdysvaltain silmissä Paraguay on koronavirusnäkökulmasta turvallinen maa ja sieltä on voinut matkustaa Yhdysvaltoihin ”vapaasti”. Paraguayn naapurimaa Brasilia, samoin kuin esimerkiksi Schengen-valtiot Suomi mukaan lukien, on luokiteltu vaarallisiksi maiksi, eikä niistä ole voinut matkustaa Yhdysvaltoihin lainkaan. Touko- ja kesäkuussa koronaviruksen ilmaantuvuusluku huiteli Paraguayssa maailman huippulukemissa, minkä vuoksi oli hieman outoa, että alemman ilmaantuvuuden Brasiliasta (tai Suomesta) tuli matkustaa esimerkiksi Paraguayhin 14 vuorokauden ”karanteeniin” ennen lentoa Yhdysvaltoihin. Logiikka on puuttunut Joe Bideninkin koronatoimista. Oma hotellini Asunciónissa, Hotel Esplendor, kaupitteli brasilialaisille ”karanteenihotellipaketteja”, mihin ei sisälly mitään pakollista lukitussa hotellihuoneessa oleskelua Australian tai Kiinan malliin, vaan täysin normaalia lomanviettoa kaikissa hotellin tiloissa, ympäri Asunciónia ja halutessaan vaikka ympäri Paraguayta! Moni oli tainnut tarttua tarjoukseen, sillä hotellin aamupalabuffethuoneessa puhuttiin pääosin Brasilian valtakieltä portugalia. Kahden viikon ”karanteenin” päätteeksi oli sitten muka turvallista lentää Yhdysvaltoihin. Minäkin olisin voinut niin halutessani tehdä.

Aamupalabuffet oli monipuolinen, kuten se ”viiden tähden” hotellissa kuuluu ollakin. Oli paraguaylaisia erikoisuuksiakin, kuten sopa paraguaya, joka on eräänlainen maissijauhosta, maidosta, munista ja juustosta valmistettu pehmeä maissileipä. Tarinan mukaan vahingossa syntynyt, kun sopan sekaan oli lorahtanut liikaa maissijauhoa. Söin ja päätin lähteä kohti koronatestausta, sillä minulla oli aikeena katsastaa Espanjan pääkaupunki Madrid ennen Suomeen paluuta. Minulla oli vain yksi koronarokote, eikä sillä Espanjassa tehnyt mitään, varsinkin jos Paraguaysta aikoi saapua. Toisaalta en myöskään usko, että Asunciónin lentoasemalla minua olisi päästetty millekään lennolle ilman negatiivista koronatestitodistusta.

Uutta Asunciónia.

Matkalla koronatestiin kuljin värikkään Meksikon suurlähetystön ohitse.

Meyer Lab Asunciónin keskustassa tekee muun muassa koronatestejä. Testipaikka sijaitsee vastapäätä rakennusta, kuvan vasemmassa reunassa.

Olin etukäteen kysellyt hotelliltani suosituksia mahdollisista koronatestauspaikoista. Sellaisia on kaksi: Horvath Lab lentoaseman parkkipaikalla (tuloksen saa, kunhan menee tarpeeksi ennen lentoa) ja Meyer Lab Asunciónin keskustassa Cnel. Irrazábal ja Mcal. Estigarribia -katujen kulmauksessa. Kummassakin aika PCR-testiin oli varattava etukäteen ja koska Meyer Labilla se onnistui näppärästi heidän nettisivujensa kautta, valinta oli selvä. Hotellilta koronatestaukseen oli 6,6 kilometrin matka, jonka päätin kävellä, koska aikaa kerran oli. Siinähän sitä näkisi samalla kaupunkiakin. Huono puoli kävelyssä oli se, että periaatteessa minun tuli kävellä koko tuo matka maski naamalla ja minulla vuoti nenä. Olo oli muutenkin flunssainen. Tiesin kokemuksesta, että se johtui vain jännityksestä, enkä oikeasti olisi sairas. Sitä vain ylitarkkailee omaa vointiaan, kun tietää, että kohta nenään runnottaisiin kivuliaasti tikkua ja välttämättä en pääsisi maasta edes ulos, jos voittaisin PCR-lotossa!

Aikani olisi kello 10.00, mutta jo 20 minuuttia aiemmin saavuin paikalle. Meyer Lab sijaitsee keskellä keskiluokkaista naapurustoa, kivenheiton päässä Brasilian suurlähetystöstä. Kadut ovat siistit, katujen varsien autot uudehkoja, liikennettä on vähän ja se soljuu ilman kaaosta. Moottoripyöriä näkee vähemmän. Viittä vaille kymmenen astelin testauspaikalle, joka on itse asiassa ”drive thru”. Minä olin testauttamassa itseäni ilman autoa, enkä ollut ainoa. Autolliset ohjattiin parkkiin eri puolille sorakenttää ja siellä heidän tuli täyttää kyselylomake autossa istuen. Sitten lomake kerättiin pois, samoin rahat ja potilas oli näin valmis tikutukseen. Jalkaisin matkassa olevat, kuten minä, istutettiin muovituoleille samaisen sorakentän laitaan. Annoin vain passin ja ilmoittautuminen oli sillä selvä. Olinhan täyttänyt lomakkeen jo netissä ilmoittautuessani. Meyer Labin nettisivuilla oli mahdollista maksaa testi etukäteen, mutta sitä varten olisi pitänyt olla paraguaylainen pankkikortti. Olin varautunut isolla kasalla käteistä, mutta korttimaksu olisi ollut täällä paikan päälläkin mahdollista. PCR-testi maksoi 0,49 miljoonaa guarania (n. 62 euroa) ja testituloksen oli määrä tulla 24 tunnin sisällä sähköpostiini. Myöhemmin manailin sitä, että olin tullut ilmoittaneeksi oikean hotellini testilaboratoriolle. Oikeastihan ei kannattaisi kertoa oikeaa sijaintia, sillä en edes halunnut ajatella, mitä tapahtuisi positiivisen testituloksen osuessa kohdalle! Harmittelin muutenkin Meyer Labin hyvin ammattimaista otetta, sillä täältä en ikimaailmassa saisi rahalla negatiivisen papereita. Itse testi tehtiin survomalla tikku kumpaankin sieraimeen sekä myös nieluun. Tietysti odotinkin saavani vastinetta 490 000 guaranilleni. Jos Komorien koronatestaaja otti testin takki auki ja maski nenän alla, oli Paraguayn koronatestaus jälleen kuin Suomessa; avaruuspuvut, maskit ja visiirit löytyivät.

Tästä sisään Meyer Labin koronatestaukseen.

Paraguaylainen koronatestitodistus väärennöksiänne varten.

Paraguaylaisten into ottaa koronarokote on ollut laimeaa, joten ainakin Asunciónissa rokotteen hakemalla sai hakea myös yhden oluen. Jonoja ei ole päässyt muodostumaan.

Nenän vuotaminen loppui välittömästi koronatestistä päästyäni eli aivan, kuten ennustinkin. Nyt voisin lähteä kiertelemään Paraguayn pääkaupunkia. Minulla ei ollut mitään suunnitelmia, kunhan vain kuljeksisin ympäriinsä. Katujen varret Meyer Labista kohti historiallisessa keskustassa sijaitsevaa Plaza Uruguayaa ovat jälleen sellaista, millaiseksi olin Etelä-Amerikan suurkaupungit kuvitellutkin; värikkäitä, hieman rappiolla olevia taloja vierivieressä. Itse Plaza Uruguaya on suuri vehreä aukio, jonka maakunnista tullut köyhä intiaaniväestö on ottanut kodikseen. Telttoja ja pahvihökkeleitä oli hieman liikaa, että olisin viitsinyt puistossa aikaa viettää. Jostain oli saatu vettä ja intiaanilapset oli pantu pyykkäyshommiin. Osa väestä kerjäsi, mutta ei mitenkään aggressiivisesti. Jatkoin matkaani. Aukion laidalla olisi ollut vanha rautatieasema vanhoine höyryvetureineen, mutta en ole junista kiinnostunut, joten jätin paikan välistä. Enää tältä asemalta ei kuulemma ole liikennöintiä minnekään. Ajauduin vähä vähältä kohti ensimmäisenä päivänäni tutuksi tulleita kulmia.

Tällä kertaa päädyin kaupungin katedraalin luo, jonka ovi oli avoinna. Messu oli kaiketi alkamassa, sillä väkeä valui paikalle. Asunciónin vuonna 1846 valmistunut katedraali sijaitsee melko huomaamattomassa paikassa yhtä korkeiden rakennusten ympäröimänä. Katedraalin seinässä oli laatta, jossa kerrottiin paavi Johannes Paavali II:n vierailleen täällä vuonna 1988. Samalla reissullahan paavi pistäytyi tapaamassa maakuntien intiaaneja kaukana Mariscal Estigarribiassakin. Mielenkiintoisempi seikka täällä kirkon nurkilla on se, että viereiselle Plaza de la Independencialle oli muodostunut hökkelikylä! Aukio rajautuu toisessa suunnassaan Paraguayn kongressirakennukseen. Kongressin ja slummin välissä oli passissa iso joukko aseistettuja poliiseja. Plaza de la Independencia on ilmeisesti suosittu poliittisten mielenosoitusten pitopaikka ja ehkä nykyinen slummikin on mielenosoitus. Tunnetuin mielenosoitus, ”Marzo paraguayo” eli ”paraguaylainen marssi”, tapahtui maaliskuussa 1999, kun varapresidentti Luis María Argañan salamurhasta syntyneet demokratiamielenosoitukset eskaloituivat väkivaltaisiksi ja hallituksen tarkka-ampujat ampuivat kuoliaaksi seitsemän mielenosoittajaa. Satoja loukkaantui. Tapahtumat johtivat presidentti Raúl Cubas Graun eroon.

Matkalla kohti Asunciónin ydinkeskustaa.

Asunciónin katedraali.

Plaza de la Independencialle, pääkaupungin paraatipaikalle, on muodostunut hökkelikylä.

Shawarmaravintolassa Asunciónin sydämessä.

Tarkkana oltiin myös Palacio de Lópezin, maan presidentin ja hallituksen työtilojen edustalla: nurmikolle oli ajettu muutamia maastoajoneuvoja tykit valmiudessa, kuten kunnon kehitysmaassa kuuluu ollakin! Kävin ostamassa vielä yhden postikortin ja sen jälkeen nautin lounaaksi matkan ensimmäisen shawarman aidossa libanonilaisessa katuravintolassa. Libanonilaistaustaista väkeä on laajalti Afrikan lisäksi kai myös Etelä-Amerikassa. Sitten tahdoin vierailla Asunciónin kasvitieteellisessä puutarhassa ja eläintarhassa. Ne sijaitsevat isolla, usean hehtaarin alalla, muutaman kilometrin päässä keskustasta pohjoiseen. Otin taksin, jonka kuski oli puheliasta sorttia. Hänkin oli täpinöissään, kun olin valinnut matkakohteekseni nimenomaan Paraguayn kaikista Etelä-Amerikan maista. Tämä on kuulemma hyvä ja kaunis maa. Erityisen ylpeä mies oli Paraguayn suurista vesivaroista ja kyseli, onko meillä Suomessa paljon vettä. Paraguayhan on kuin Suomi: harvaanasuttuja ja syrjäisiä maita, joilla kummallakin on suuret vesivarat ja joista kumpikin on valittu maailman onnellisimmaksi. Vieläpä samoina vuosina.

Sekä eläintarha että kasvitieteellinen puutarha olivat tietenkin suljettuina, kun pääsin portille saakka. Syynä taitaa olla koronavirus, eikä ainakaan eläintarha ollut ollut avoinna pitkiin aikoihin sisäänkäynnin luona olevista risuista ja muusta puuroskasta päätellen. Se sama virus oli pannut säppiin myös maan kansallispuistot. Aitojen raoista pystyin näkemään vihreitä papukaijoja ja nanduja! Nandu on Paraguayssakin elelevä suurikokoinen lintu, joka ei osaa lentää. Harhailin tunnin verran laajalla puistoalueella, joka ympäröi eläintarhaa. Puisto oli suosittu lenkkeilymaasto, eikä lenkkeillessä nähtävästi tarvinnut käyttää maskia. Puistosta poistuttuani, kävin kaupassa ja päätin kävellä muutaman kilometrin matkan halki hieman köyhemmän asuinalueen takaisin hotellilleni. Mitä lähemmäksi Hotel Esplendoria pääsin, sitä vauraammaksi naapurusto muuttui. Liikkeet ja ravintolat muuttuivat varakkaalle väelle suunnatuiksi ja olipa joukossa Venäjän ja Perun suurlähetystötkin. Kun pääsin hotellille, sain sähköpostia Meyer Labista. Minut oli todettu negatiiviseksi ja olisin vapaa poistumaan maasta. Aikaa tuloksen saamiseen kului ainoastaan viisi tuntia ja viisi minuuttia.

Asunciónin keskustan taloja.

Paraguaynkin lajistoon kuuluva nandu Asunciónin eläintarhassa.

Hotel Esplendorin kattoterassin altaalla kelpasi lekotella ja pulikoida koronanegatiivisena sekä nauttia viimeisistä hetkistä Etelä-Amerikan sydämessä.

Näkymä kohti länttä hotellin altaalta.

Hotel Esplendorin kattoterassin uima-altaalta avautuu hieno näkymä pohjoiseen ja länteen. Uima-altaalle valui väkeä, mutta veteen ei uskaltautunut kukaan. Paitsi minä. Vesi oli suomalaisittain lämmintä. Illalla ajattelin käydä syömässä läheisessä Paseo la Galería -ostoskeskuksessa, sillä se nyt vain oli lähin ja helpoin tapa saada ruokaa. Oman hotellini ravintola vaikutti turhan hienolta. Ja niin kyllä lopulta vaikutti Paseo la Galeríankin ruokatarjonta. En minä sentään yhdeksää euroa suostuisi jostain pasta-annoksesta maksamaan! Tämä kauppakeskus on suunnattu rikkaille, eikä sen kymmenissä kaupoissa juuri ketään sitten ollutkaan. Kodinkonekauppa oli päätynyt laittamaan jääkaapin ja pesukoneen näyteikkunalleen. Ruokailun suoritin lopulta vastapäisessä Shopping del Sol -ostoskeskuksessa. Se on kaiken kansan ostosparatiisi ja siellä myös syö edullisesti.

Seuraavana aamuna nukuin pitkään, kävin aamupalalla, minkä jälkeen kirjauduin ulos Hotel Esplendorista. Lentoni Madridiin lähtisi vasta illalla, joten minulla oli aikaa tapettavaksi usean tunnin ajan. Santa María de Fessä tapaamani ranskalaiset reissaajat Mathieu ja Marion olivat tulossa aamupäivän aikana takaisin Asuncióniin ja sovimme tapaavamme Shopping del Sol -kauppakeskuksessa lounaan merkeissä. Kolmen tunnin jälkeen ranskalaiset ottivat taksin kohti majapaikkaansa ja minä kävelin hakemaan reppuni hotellilta. Otin taksin hotellin liepeillä olevalta taksitolpalta. Kuski teki parhaansa, että minulla jäisi hapan maku koko maasta. Hän ei olisi tahtonut ajaa mittari päällä, sillä Hotel Esplendorista tulevilla oli kuulemma vakiotaksa lentoasemalle. Hän oli nähnyt minun tulevan hotellin ovesta ja oli katkera, koska hotelli ei ollut tilannut taksia etukäteen hotellin eteen. En ollut edes miettinyt tällaista, sillä tolppa oli tosiaankin 50 metrin päässä hotellin ovelta. Kyllä minä sen verran jaksaisin kävelläkin, vaikka superkalliissa superrikkaiden hotellissa olinkin majoittunut. Mittari saatiin päälle, mutta ilmastointi ja radio pysyivät kiinni. Ne olisivat lisämaksullisia. Perille kuitenkin pääsin.

Asunciónin Silvio Pettirossin kansainvälinen lentoasema on varsin toimiva kokonaisuus. Varsinkin, kun lentoja oli samaan aikaan lähdössä kaksi kappaletta.

Air Europan koneeni odottamassa lähtöä.

Silvio Pettirossin kansainväliseltä lentoasemalta oli illalla lähdössä kolme lentoa: Latam Airlines São Paoloon, Air Europa Madridiin ja Eastern Airlines Miamiin. Se on vähän, kun kyseessä on kuitenkin seitsemän miljoonan asukkaan valtion päälentoasema. Turvatarkastus tahtoi takavarikoida hyttysmyrkkyni, jonka olin kuskannut tänne Suomesta saakka. Lentoaseman turvatarkastuksessa on suuri läpinäkyvä kuutio täynnä kiellettyjä esineitä ja sinne oli nyt pakko saada täytettä. Oikea ongelma tuli passintarkastuksessa, jossa selvisi, että olin saanut vain 15 päivän leiman passiini, vaikka olin esitellyt paluulentolippuni maahan saavuttaessa samaiselle rouva Olmedolle, joka leimasi passini. Jonkinlaisen käsinkirjoitetun sotkun rouva oli kieltämättä leimani viereen raapustanut. Siinä luki kuulemma ”15 dias”eli 15 päivää. Heittäydyin tyhmäksi ja vain englantia osaavaksi ja kerroin, että eikös suomalaisten kuuluisi saada 90 päivän leima. Niin kertoo internet. Koska tarkastajasetä ei oikein osannut asiaa selittää minulle englanniksi, päästi hän minut jatkamaan matkaani korea lähtöleima passissani.

Air Europan lento UX 24 lähti kello 18.40 ja 10,5 tunnin päästä laskeuduimme Madridiin. Olin nyt varustautunut omilla eväillä, sillä edelleenkin illallista lukuun ottamatta kaikki maksoi erikseen. Ja jälleen paikan vaihtaminen oli kiellettyä ”turvallisuussyistä”, vaikka vapaita penkkejä olikin!

Loppuyhteenveto 2,5 viikon matkasta Paraguayssa

Paraguay oli ensimmäinen vierailemani maa Etelä-Amerikassa, joten en osaa verrata sitä muihin maanosan valtioihin. Maa on naurettavan halpa, halvempi kuin yksikään vierailemani Afrikan valtio. Vastaavansuuntaisia hintoja löytää Euroopasta Ukrainasta ja Kosovosta. Paraguaylaiset ovat ystävällisiä, mutta ei heihin liiaksi tutustu kielitaidottomana, eikä toisaalta omalla vuokra-autolla ajellessa. Ilman koronavirusta olisinkin reissannut julkisilla. Toisaalta ilman omaa autoa on vaikea päästä pienempiin tuppukyliin ja toisaalta espanjaa tarttuu matkaan melko kiitettävästi jo 2,5 viikon matkankin aikana. Matkani ehdottomia kohokohtia olivat vierailu Chacon mennoniittasiirtokunnissa ja villien kaimaanien näkeminen siellä sekä toisaalta tohtori Mengelen piilopirtin etsintä Hohenaussa, Trinidadin jesuiittalähetysasema ja Villa Alboradan suomalaissiirtokunnan jälkien jahtaaminen. Isommista kaupungeista syrjäinen ja värikäs Concepción kauniine jokimaisemineen on ehdottomasti käymisenarvoinen. Ciudad del Esten voi jättää hyvällä omallatunnolla väliin!

19 kommenttia
3.10.2021 by

Air Europan siivin Paraguayhin

4.–6.7.2021

Aikoinaan satuin avaamaan television ja sieltä sattui tulemaan Anthony Bourdainin Paraguay-jakso vuodelta 2014. Jäin katsomaan jaksoa, kun ilmeisesti parempaakaan tekemistä ei ollut. Ohjelman aikana päätin, että Paraguay saa olla ensimmäinen maa Etelä-Amerikassa, jos ja kun sinne joskus matkustan. Sittemmin Afrikka sai kaiken mielenkiintoni, enkä ikinä tosissani edes miettinyt Etelä-Amerikkaa matkakohteena. Sinne on jo niin ikävä aikaerokin. Kunnes tuli koronaviruspandemia ja lopulta myös vuoden 2021 kesäloma. Kaikkien mielenkiintoisten afrikkalaisten maiden rajat olivat edelleen joko kiinni tai ne vaativat karanteenia. Lisäksi olin vieraillut toukokuussa 2021 Komoreilla ja halusin kokea jotain täysin toisenlaista. Jotain ei-afrikkalaista ja ei-muslimikulttuuria. Paraguay oli poltellut mielessä jo pitkin kevättä jonkinlaisena varavaihtoehtona. Maa oli poistanut karanteenivaatimuksen jo marraskuussa 2020, minkä vuoksi matkan suunnittelu sinne oli mielestäni turvallista. Jos maa pitäytyy samoissa maahantulovaatimuksissa riittävän pitkään, ei se enää ehkä lähde niitä kiristämään. Poukkoilevan koronapolitiikan Suomi on täysi vastakohta, enkä ole suositellut kenellekään ulkomaalaiselle edes harkitsevan Suomeen tuloa ennen kuin maailmassa on nolla aktiivista koronavirustapausta.

Yhteydet Paraguayhin ovat kohtuulliset, sillä espanjalainen halpalentoyhtiö Air Europa lentää maan pääkaupunkiin Asuncióniin suoraan Madridista muutaman kerran viikossa. Ostin menopaluulennot Madridista Asuncióniin hintaan 524,21 euroa heidän osittain englanninkielisiltä kotisivuiltaan. Yritin useaan kertaan rekisteröitymistä sivustolle, mutta sivusto herjasi jotain espanjaksi. Kävi ilmi, että valitsemani salasana oli liian pitkä. Kerrankin näin päin. Myöhemmin Air Europa lähetti minulle sähköposteja saksaksi ja espanjaksi, mutta ei mitään englanniksi. Saksan kieli ehkä selittyy sillä, että Air Europan kotisaari Mallorca on käytännössä kai osa Saksaa. Lento Helsingistä Madridiin oli ostettava erikseen, sillä siten saattoi säästää jopa 800 euroa. Ostin KLM:n lennot, sillä se vaikutti turvallisimmalta valinnalta. Finnairin ja Lufthansan yhteydet olivat poissuljettuja koronatestivaatimuksen takia, mikä lähinnä koski paluulentoa kohdallani. Ei minua kiinnostaisi hankkia paluumatkaa varten mitään testejä Madridista, jossa aioin olla kaksi yötä paluumatkan yhteydessä. Nyt onneksi Finnair on tullut järkiinsä, eikä enää vaadi testejä Suomen suuntaan.

Madridin lentoasemalta oli joskus lentoja.

Lentokonetta lastataan Paraguayhin menijöillä.

Paraguay vaati heinäkuun 2021 alussa enintään 72 tuntia ennen lentoa tehtyä negatiivista koronatestitodistusta, koronatestien ja koronahoidon korvaavaa matkavakuutusta sekä netissä täytettävää terveyslomaketta, jonka saattoi tehdä aikaisintaan 24 tuntia ja viimeistään 30 minuuttia ennen lennon lähtöä. Lomakkeessa kysytään perinteiset kysymykset mahdollisista koronaviruksen oireista ja mahdollisesta koronarokotteesta, mutta sen lisäksi on katsottu aiheelliseksi tiedustella myös, onko matkalaista rokotettu esimerkiksi hinkuyskää, aivokalvontulehdusta tai tuhkarokkoa vastaan. Rokotetodistusten ja koronatestitodistuksen lataaminen palveluun onnistui toisella yrittämällä ja lopulta minulla oli qr-koodi, jonka Paraguay vaatii maahantulevilta. Paraguay on melkeinpä naimisissa Brasilian kanssa ainakin taloudellisesti, mutta siltikin ainoastaan Brasiliasta tuleville langetettiin karanteeni (tuskin näin oikeasti tapahtui) Paraguayhin saavuttaessa. Siksipä en ollut valinnut São Paolon kautta kulkevaa lentoa itselleni, vaikka koneenvaihto tuolla olisikin lopulta ollut mahdollista ilman karanteeneja.

Tätä kirjoitettaessa on elokuu 2021 ja Paraguay palautti karanteenivaatimuksen kaikille maahantulijoille 21. heinäkuuta lähtien deltamuunnoksen pelon takia ja hotellissa tai kotona vietettävän karanteenin viidentenä päivänä on edessä pakkotesti. Sen ollessa negatiivinen, karanteeni päättyy. Toisin sanoen Paraguayhin ei ole enää järkeä lähteä.

Sunnuntai-iltana 4. heinäkuuta lensin Norwegianilla Oulusta Helsinkiin, kun tuo yhtiö oli jälleen lentonsa aloittanut. Seuraavana aamuna lensin KLM:llä Amsterdamin kautta Madridiin, missä sain boarding passin Asunciónin-lennolleni Air Europan transfer-tiskiltä. Muuten Madridin lentoasemasta jäi kovin hapan maku. Kenttähän on täysi vitsi: avoimia ravintoloita on vain yksi terminaalia kohden ja lähes kaikki kaupat oli suljettu. Tässä takana täytyy olla jokin laki, sillä asiakkaita olisi kyllä riittänyt. Nyt ihmiset asioivat automaateilla. En viitsinyt lähteä hikoilemaan Madridin helteisiin, vaan päätin odotella 11 tuntia kentällä. Etelämaalaisten läheisyydenkaipuu vain on täysin naurettavaa: on muka jokin pandemia, mutta silti puolityhjässä terminaalissa on pakko tulla viereen istumaan ja sitten ottaa äänekäs videopuhelu kotiin Santo Domingoon, tapailla jotain laulua aikansa kuluksi taikka mässyttää siitä ainoasta ravintolasta ostettua patonkia siinä vieressä. Lopulta kävelin terminaalin perimmäiseen nurkkaan, jonne kukaan ei jaksaisi kävellä ja siellä sain istuskella rauhassa ilman maskia. Vaikka tykkään kovasti lentoasemista, niin Madridia tulen jatkossa karttamaan.

Air Europan tarjoama illallinen oli maukas.

Ennen Paraguayn terveystätien kohtaamista on pestävä kädet. Käsipaperi oli päässyt ikävästi loppumaan omalta pesupisteeltäni.

Asunciónin-lennon lisäksi Air Europalla oli samoihin aikoihin lähtemässä lento myös Perun Limaan ja Bolivian Santa Cruziin. Paljon intiaaninnäköistä kansaa oli siis kentällä ja sitä tuli paljon myös omalle lennolleni. Kukaan ei ollut tahtonut nähdä koronatestini tulosta saati sitä qr-koodia missään vaiheessa Madridin kentällä. Air Europan lento UX 23 Asuncióniin lennettiin Boeing 787-9 Dreamliner -laajarunkokoneella ja koneeseen tuli ikävän paljon ihmisiä, eikä kukaan tainnut saada kokonaista riviä itselleen. Halpalentoyhtiön tapaan Air Europa arpoo istumapaikat sattumanvaraisesti ja jos tahtoo ikkunapaikalle, on siitä maksettava reilut parikymppiä. Istumapaikan vaihtaminen on kiellettyä ”turvallisuussyistä”. Sen sijaan vessaan kyllä voi mennä ilman turvallisuuden vaarantumista, vaikka sekin vaatii omalta istumapaikalta poistumista. Mannertenvälisillä lennoilla yhtiö sentään tarjoilee illallisen ja vesipullon. Muu juomapuoli on maksullista ja niin on myös ennen laskeutumista suoritettu kahvi- ja teetarjoilu. Aamupalaa ei tarjoiltu myöskään, vaikka kyseessä on 11 tunnin lento. Suosittelen ottamaan omat eväät mukaan.

Lento lähti maanantaina kello 23.45 ja laskeutui Asuncióniin aikataulussa tiistaina kello 5.15. Espanja on Paraguayta kuusi tuntia edellä ja Suomi siis seitsemän tuntia. Asunciónin Silvio Pettirossin kansainvälisen lentoaseman häslinki oli omaa luokkaansa, missä periaatteessa kai oli oma jono oman maan kansalaisille ja ulkomaalaisille. Paraguayn passi on sininen, joten menin pienen arpomisen jälkeen siihen toiseen jonoon, jossa oli ainakin Espanjan passilla matkassa olevia. Ennen jonoon asettumista oli vain pestävä kädet! Käsienpesuautomaattien edessä oli paavi Johannes Paavali II:n kunniaseinä. Tämä paavi vieraili Paraguayssa vuonna 1988, mutta vierailua sopii edelleen muistella. Kunniaseinän vieressä oli viisumikoppi, sillä muutaman maan kansalaisille Paraguay antaa viisumin saavuttaessa maahan, joka on maksettava tietyn vuotisilla ja täysin ehjillä dollariseteleillä. Yhdysvaltain kansalaisille viisumi on kallein: 160 dollaria. Paraguay rankaisee myös Kanadan, Australian ja Uuden-Seelannin kansalaisia järjettömillä viisumimaksuilla. Onneksi EU-kansalaiset pääsevät maahan ilman viisumia!

Paavi Johannes Paavali II:n kunniaseinä Silvio Pettirossin kansainvälisellä lentoasemalla juuri ennen passintarkastusta, mutta kuitenkin käsienpesun jälkeen.

Paraguayn guaraneissa riittää nollia. Huomioikaa erityisesti iloinen ilme 100 000, 10 000 ja 5 000 guaranin seteleissä.

Jonon mutkiteltua Paraguayn terveystätien tiskille saakka, oli tämä ”terveystarkastus” läpihuutojuttu. Koronatestitodistusta vilkaistiin sekunnin verran, eikä tulostamieni matkavakuutuksen ehtoihin haluttu perehtyä lainkaan. ”Welcome to Paraguay!”, sanoi terveystiski. Passintarkastus oli mutkikkaampi prosessi, sillä tiskin takana ollut rouva Olmedo ei osannut englantia, enkä minä espanjaa. Hän tahtoi tietää ammattini, osoitteeni Paraguayssa, koska lähtisin pois sekä sen, millä asialla olin tulossa. Hän lätkäisi leiman passiin ja sotki siihen jotain tekstiä, josta en saanut selvää. Vasta maasta poistuttaessa sain tietää, että olin saanut ainoastaan 15 päivän leiman, vaikka olin nimenomaan näyttänyt lentolippuani, josta kävi ilmi, että viipyisin pidempään. Rahanvaihtoa ei ikinä kannattaisi tehdä lentoasemalla, mutta jostainhan on saatava paikallista valuuttaa. Ja sitä ei Euroopasta saa, ei ainakaan Suomen Forexista. Vaihdoin 100 euroa Paraguayn valuuttaan ja sain 765 000 guarania. Oikean kurssin mukaan heinäkuussa 2021 yhdellä eurolla sai noin 7 900 guarania. Parhaan kurssin saa kadulta, eikä siellä kysellä passeja ja oteta kopioita saapumisleimoista ynnä muuta tarpeetonta haastattelua. Virallinen rahanvaihto vie siis aina vähintään kymmenen minuuttia, kun tiskin takana oleva henkilö kopioi koko passin järjestelmiinsä. Lentoaseman kolme kahden eri pankin automaattia eivät toimineet ainakaan Osuuspankin Visalla, joten euroja tai dollareita on hyvä olla mukana. Mastercardia en testannut.

Silvio Pettirossin lentoasemalla taksikuskiksi haluavat hyökkäävät heti kimppuun. Alun perin aioin ottaa linja-auton, mutta sellaista ei kuulunut, joten otin virallisen taksin. Lentoaseman taksitoimintaa pyörittää Cooperativa Mburuvicha -niminen pulju, jolla on virallinen hinnasto ja heiltä saa kuitin matkasta jo ennen taksiin astumista. Matka Asunciónin keskustaan maksoi 120 000 guarania (n. 15,19 euroa), mutta toiseen suuntaan hinta mittaritaksilla on vain puolet tästä. Taksikuski kruisaili vanhalla Corollallaan ilman maskia ja samalla puhelintaan selaillen. Olin saapunut Etelä-Amerikan Afrikkaan, sillä kaikki ympäröivä moottoripyörien ja mopojen suuresta määrästä, huonokuntoisiin busseihin ja autoihin sekä rakennuskanta muistuttivat kovasti jotain Saharan eteläpuolisen Afrikan pääkaupunkia. Olin saapunut rutiköyhään kehitysmaahan, se oli päivän selvää. Vain ihmisten ihonväri oli erilainen. Tykästyin Paraguayhin siis kovasti jo matkalla hotelliini.

Hotel Guarani on valmistunut vuonna 1961 ja seisoo keskellä Asunciónia.

Hotel Guaranin aulassa on komea kristallikruunu ja kolme hissiä, joista vain yksi toimii.

Aamuinen näkymä Hotel Guaranin huoneestani Asunciónin keskustaan.

Asunciónissa on poikkeuksellisen paljon luksushotelleja, vaikkei seitsemän miljoonan asukkaan valtion syrjäisessä pääkaupungissa oikeastaan olisi sellaisille tarvetta. Ei täällä käy niin paljon liikematkailijoita, eikä täällä järjestetä isoja konferensseja jatkuvasti. Bradtin uusin Paraguay-opaskirja vihjaa taustalla olevan rahanpesua. Nämä hotellit ovat vieläpä naurettavan edullisia, sillä ollaanhan lisäksi eräässä maailman halvimmassa pääkaupungissa. Olin varannut yhden yön kaupungin parhaalta paikalta, historiallisesta Hotel Guaranista hintaan 333 498 guarania (42,50 euroa). Ennen hotelliin menoa minun oli pestävä kädet, kuten kaikkiin Asunciónin palveluihin mentäessä. Sisällä vastaanottovirkailija mittasi minulta kuumeen kiinalaisella kuumepyssyllä ranteestani. Hotel Guarani on alun perin rakennettu vuonna 1961 ja käsittää 13 kerrosta. Pytinki on kieltämättä arkkitehtonisesti erikoinen, minkä vuoksi se on suojeltu tai jotain. Kristallikruunu siellä joka tapauksessa on aulassa ja marmorilattiat. Oma huoneeni ei ehkä ollut ihan neljän tähden veroinen, mutta erinomainen siitä huolimatta. Kello yhdeksältä astelin hotellin aamupalabuffettiin, sillä onhan sitä aamupala kuitenkin syötävä. Varsinkin kun Suomessa kello oli jo neljä iltapäivällä. Erinomainen buffetti maksoi vain 50 000 guarania (n. 6,3 euroa).

16 kommenttia
8.8.2021 by