Browsing Category

Arabiemiirikunnat

Azerbaijan Airlinesin siivin Azerbaidžaniin

20.7.2022

Mikä yhdistää Azerbaidžania, Kambodžaa, Tadžikistania, Fidžiä, Tšekkiä ja Tšadia? Ei juuri mikään, paitsi tietenkin niiden nimissä esiintyvä suhuäänne, joka merkitään joko hattu-z:lla tai hattu-s:llä! Esimerkiksi Tšadia ja Azerbaidžania yhdistävät tekijät, siis lennot tässä tapauksessa, ovat vähissä, kun olin pari kuukautta aiemmin Kongossa ollessani etsinyt parhaita yhteyksiä maiden välille. Olin päätynyt lentämään Addis Abeban ja Dubain kautta. Viimeinen osuus Bakuun oli parasta lentää Azerbaidžanin valtiollisella lentoyhtiöllä Azerbaijan Airlinesilla jo siksikin, että eksoottiset ja Suomessa tuntemattomat lentoyhtiöt kiinnostavat. Yhdensuuntainen lippu maksoi 210,5 Yhdysvaltain dollaria (206,04 euroa) ja lipun pystyi ostamaan lentoyhtiön kotisivujen kautta. Alku oli siis lupaava.

Azerbaidžan oli hiljattain muuttanut maahantulokäytäntöjään sellaiseksi, että negatiivinen koronavirustestitodistus ei enää kelvannut, vaan maa vaati koronarokotteita maahantulon edellytykseksi. Azerbaidžanin mukaan ”täysin rokotettu” tarkoittaa kahta rokotetta. Sama sääntö on voimassa edelleen, joten maahan ei pääse vieläkään ilman koronarokotteita. Toisaalta kukaan ei skannannut EU:n koronarokotetodistukseni qr-koodeja lähtöselvityksessä Dubaissa saati maahan tullessa, joten myös väärennös menee läpi. Muuten Azerbaidžan on luopunut kaikista koronaan liittyvistä säännöistä ja rajoitteista, eikä Azerbaijan Airlinesin lennollakaan enää vaadittu maskinkäyttöä. Sain riisua maskin astuttuani sisään lentokoneeseen, jonka ovella ystävälliset ja maskittomat lentoemännät tervehtivät.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Azerbaijan Airlinesin lentokone Dubain lentoasemalla valmiina lähtöön kohti Bakua.

Lento Dubaista Bakuun tuli täyteen.

Azerbaijan Airlinesin lento J2012 tuli täyteen ja lähti suunnilleen aikataulussa vähän kello yhden jälkeen iltapäivällä. Koneessa oli pääosin azerbaidžanilaisia palaamassa kotiinsa sekä Lähi-idän maista lomalle tulossa olevia, etenkin perheitä. Azerbaidžanin ”viileä” ilmasto varmasti houkuttelee lähtemään pakoon Persianlahden hautovia, lähes 50 asteen lämpötiloja. Vieressäni taas istui mies, joka ei tuntunut osaavan mitään kieltä. Ei englantia, ei azeria, ei venäjää. Siis kieliä, joilla lentokoneen miehistö operoi ja tarjoili juomia lentoon lähdettyämme. Ensimmäistä kertaa näin lentoemäntien kärryssä jääteetäkin. Kukaan ei kuitenkaan vaikuttanut ottavan sitä, vaan azerien makuun tuntui olevan etenkin tomaattimehu. Arabien makuun taas oli erityisesti Coca-Cola. Tarjolla oli myös viiniä ja olutta, sillä Azerbaidžan ei ole tiukkapipoinen maa, vaikka muslimimaa onkin.

Myös lipunhintaan kuulunut ruoka oli erittäin herkullista ja mukava lisä tälle vajaan kolmen tunnin lennolle. Leipä oli lämmitetty, päälle sai laittaa uusiseelantilaista voita, pääruokana oli turkkilaistyylinen jauhelihamötkäle perunoiden ja kasvisten kera ja jälkiruokakin oli tarjottimelle pantu. Miinusta annan vain siitä, että lämpimässä leivässäni oli kivenpalanen, eikä edes mikään pieni sellainen, vaan hiekoitussepelinsirpale, joita talvisin kylvetään Suomessa kaduille ja joita kulkeutuu sitten kenkien mukana kaikkialle. Näköjään nyt myös azerbaidžanilaiseen leipään. Vielä ennen laskeutumista tarjoiltiin kahvia, teetä ja pähkinöitä. Azerbaijan Airlinesin kone oli iäkäs ja hieman nuhjuinen, mutta palvelu pelasi ja lentoemännät olivat miellyttäviä. Azerbaijan Airlinesin siivillä saakin esimakua siitä, mitä voi odottaa itse Azerbaidžanilta.

Azerbaijan Airlinesin tarjoilema herkullinen lounas matkalla Dubaista Bakuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Azerbaijan Airlinesin kone laskeutumassa kohti Bakua, joka sijaitsee Kaspianmeren rannalla.

Bakun Heydər Əliyevin kansainvälinen lentoasema on nimetty itsenäistä Azerbaidžania vuodet 1993–2003 johtaneen itsevaltaisen presidentin Heydər Əliyevin mukaan. Miehen kuoleman jälkeen poika İlham Əliyev on jatkanut maan johdossa samalla itsevaltaisella linjalla. Lentoasemaan on panostettu ja vastassa oli upottava kokolattiamatto, kun kävelin kohti passintarkastusjonoa. Jonoa kaitsenut koppalakkimies patisti kaikkia kaivamaan koronarokotetodistuksen valmiiksi, sitä tarvittaisiin passintarkastusluukulla. Passintarkastaja kysyi, mistä olen tulossa, tahtoi nähdä e-viisumini ja otti minusta kuvan. Rokotetodistusta nainen ei vilkaissutkaan. Tilanne oli kuin N’Djamenan lentoasemalla aiemmin kesällä, kun riitti, että rokotetodistus oli taiteltuna kädessä. Suomen kansalaiselta vaaditaan siis viisumia tähän maahan, mutta sen saa anottua helposti Azerbaidžan tasavallan e-viisumisivuilta. Viisumia varten viisumisivustolle oli ladattava kuva omasta passista. Viisumi maksoi 26 dollaria (25,4 euroa) ja hakemuksen käsittelyyn kerrottiin kuluvan enintään kolme arkipäivää. Valmis viisumi kilahti sähköpostiini 1,5 vuorokaudessa, minkä jälkeen linkin takaa löytyneen pdf-dokumentin sai tulostaa matkaa varten.

Vaihdoin lentoasemalla 20 euroa Azerbaidžanin manateiksi. Sain 34 manattia, joten yhdellä eurolla sai heinäkuussa 2022 noin 1,7 manattia. Ulkonäöltään manatit tuovat mieleen eurosetelit. Syynä on tietenkin sama suunnittelija, itävaltalainen Robert Kalina. Syynä voi olla tietysti myös Azerbaidžanin halu esiintyä eurooppalaisena valtiona. Osallistuuhan maa Euroviisuihinkin.

Lentoasemalta kulkee linja-autoja Bakun keskustaan, mutta koska maan hintataso on niin alhainen, on järkevää kulkea takseilla. Bakussa toimivat sekä Uber että Bolt, joista Uberin käyttö vaatii paikallisen Uber-sovelluksen lataamisen ja se taas ei onnistunut suomalaiseen puhelimeen omasta sovelluskaupastani. Latasin siis ensikertaa puhelimeeni Bolt-sovelluksen, joka pyysi ennen ensimmäistä matkaa lataamaan kuvan passistani tai muusta henkilöllisyyden todistavasta asiakirjasta. Otin kuvan passistani ja latasin sen sovellukseen. Tästä hyvästä Bolt esti minut, enkä pystynyt tilaamaan matkaa kaupungille. Terminaalin ulkopuolella taksikuskiksi esittäytynyt mies, Arsu nimeltään, tuli kaupittelemaan kyytiä Bakuun, kun olin mennyt odottelemaan bussin saapumista. Hän on yksityisyrittäjä ja hänen taksinsa oli vähän kauempana, sillä terminaalin edessä päivystävät Lontoon takseja muistuttavien taksien kuljettajat eivät kuulemma oikein siedä kilpailijoita. Arsu haukkui heidät mafiaksi, joka kiskoo ihmisiltä riistohintoja. Hän itse kuljettaisi minut Bakuun seitsemällä manatilla (n. 4,1 euroa). Arsu puhui englantia riittävästi, vaikka pahoittelikin sen heikkoutta, kuten ihmisillä on tapana maasta riippumatta. Hän puhuu äidinkielenään azeria, mutta taitaa myös venäjän. Navigaattori neuvoi venäjäksi. Arsu antoi minulle puhelinnumeronsa, joka toimisi samalla myös hänen Whatsappinaan. Sopisimme myöhemmin retkistä Bakun lähialueille, kuten kuuluisille mutatulivuorille ja Gobustaniin. Valitettavasti mies luetteli puhelinnumeronsa väärin ja yhteys häneen katosi, kun saavuin hotellille.

Qarabağ Azərbaycandır! Eli suomeksi ”Karabah on Azerbaidžania!” Azerbaidžan ja Armenia kävivät jälleen vuonna 2020 sodan Vuoristo-Karabahin (azeriksi Qarabağ) omistuksesta. Alue on kansainvälisesti tunnustettu osaksi Azerbaidžania, mutta sitä asuttavat etniset armenialaiset. Sota päättyi tulitaukoon ja Azerbaidžanin voittoon, mitä kuvassa juhlivat sotilaspuvussa Azerbaidžanin presidentti İlham Əliyev ja tämän puoliso Mehriban Əliyeva.

Voiton jälkeen maistuu Aquavita, joka maistuu voitolta.

Suomessa valmistetun Valion voin kilohinta bakulaisessa supermarketissa oli heinäkuussa 2022 18,95 manattia (n. 11,1 euroa).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Azerbaidžanin pääkaupunki Baku, tai ainakin sen lentoasemalle vievän tien varsi sekä ydinkeskusta, on pantu edustavaan kuntoon isolla rahalla. Kiiltäviä pilvenpiirtäjiä, kauniita kukkaistutuksia ja luksusliikkeitä. Bakua on kuvailtu Kaspianmeren Dubaiksi ja sellaisen ensivaikutelman taisin saadakin. Majoituin Hotel Bulvar Inniin (joka löytyy Booking.comista nimellä Boulevard Inn), josta olimme varanneet viiden yön majoituksen neljälle hengelle hintaan 525,8 manattia (n. 309 euroa). Se sisältäisi aamupalankin. Muut matkalaiset saapuisivat Bakuun seuraavana yönä. Bulvar Innin vastaanottovirkailija tahtoi harjoitella englannin kieltään, vaikka puhui sitä niin ikään ihan riittävän hyvin. Hän myös yritti veloittaa minulta ylihintaa vetoamalla jonkinlaiseen korttimaksulisään; kysyttäessä, kävisikö tällainen lisämaksu, kerroin, ettei kävisi, vaan maksaisin vain sen summan, mikä varauksessa seisoisi. Näin sitten tapahtui. Kävin kebabilla, koska turkinsukuisissa maissa, kuten Azerbaidžanissa, kuuluu niin tehdä. Yritin myös etsiä rahanvaihtopaikkaa, mutta Azerbaidžan on kaiketi niin kehittynyt valtio, että täällä erilaisilla palveluilla on aukioloajat, eikä rahanvaihtajia päivystä yömyöhään kadunkulmissa. Siispä rahanvaihtoa tuli yrittää seuraavana päivänä uudelleen. Samalla mietin, että seuraavana päivänä on pantava pitkähihaista ylle, sillä Saharan ja Dubain jälkeen Bakun +30°C tuntui viileältä.

10 kommenttia
2.2.2023 by

Umm al-Qaiwain ja sen ränsistynyt vanhakaupunki

19.7.2022

Yhdistyneet arabiemiirikunnat on paljon muutakin kuin pelkkä kullan ja kimalluksen Dubai, jonne suurin osa matkailijoista taitaa suunnata ja jämähtää. Edellispäivän olin viettänyt pääosin Dubain pohjoisessa kaupunginosassa Deirassa ja tykännyt siitä kovasti. Sen sijaan maailman korkein rakennus Burj Khalifa ja sen liepeillä kohoava hengetön pilvenpiirtäjämetsä ei tehnyt niin suurta vaikutusta ja tuli kerralla nähdyksi. Olisin silti varmasti toisena päivänäni Dubaissa matkustanut metrolla Dubai Marinaan, sinne missä rikkaat ja kuuluisat sekä sosiaalisen median influensserit ja sellaiseksi pyrkivät viettävät lomiaan. Sinne missä rivissä seisovat kaikki maailman suurimmat ja prameimmat huvijahdit ja toisaalta parhaat hotellit. Myös maailman ainoaksi seitsemän tähden hotelliksi itsensä lanseerannut Burj al-Arab on ilmeisesti jossain sillä suunnalla. Samoin merestä pumpatusta hiekasta palmun muotoon rakennettu tekosaari, Palm Jumeirah. Oikeasti en tiedä alueesta mitään, sillä enhän ole kuin katsonut alueen karttaa ja tehnyt omat johtopäätökseni. Dubai Marina on taatusti näkemisenarvoinen paikka, mutta olin saanut huhua paikasta nimeltä Umm al-Qaiwain. Se olisi jotain muuta kuin Dubain loiste ja säihke, joka tosin puuttuu myös Deiran kaupunginosasta, missä itse majoituin.

Umm al-Qaiwain (myös nimellä Umm al-Quwain) on yksi Yhdistyneiden arabiemiirikuntien seitsemästä emiraatista. Muihin emiraatteihin verrattuna Umm al-Qaiwain on pinta-alaltaan toiseksi pienin ja väkiluvultaan kaikkein pienin. Asukkaita on vain noin 59 000, kun taas esimerkiksi koko Dubain emiraatissa väkeä on huimat 3,4 miljoonaa. Umm al-Qaiwain on perinteisesti elänyt kalastuksesta ja helmenkalastuksesta, minkä lisäksi emiraatissa on rakennettu veneitä. Nyttemmin tuloja tuo myös maakaasu ja taateliviljelmät. Öljyä emiraatin alueelta ei ole löydetty ja Umm al-Qaiwain on seitsemästä emiraatista kaikkein alikehittynein, mikä oli herättänyt mielenkiintoni peruuttamattomasti. Umm al-Qaiwainiin, aitoon kehitysmaaemiraattiin, oli ehdottomasti päästävä ja Dubai Marina sai jäädä odottamaan seuraavaa vierailua tässä maassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Al Alin linnoitus Umm al-Qaiwainin vanhassakaupungissa on vuodelta 1768. Nykyisin Umm al-Qaiwainin emiraattia hallitseva šeikki majailee muualla ja linnoitus toimii emiraatin kansallismuseona.

Panssarivaunu Al Alin linnoituksen edessä.

Entisiä hallitsijoita Al Alin linnoituksen seinällä. Vasemmalla Arabiemiirikunnat yhdeksi valtioksi vuonna 1971 yhdistänyt Abu Dhabin emiiri Zayid ibn Sultan Al Nahyan, joka toimi vuodet 1971–2004 Arabiemiirikuntien presidenttinä. Keskellä vuodet 1929–1981 Umm al-Qaiwainin emiraattia hallinnut šeikki Ahmad bin Rashid Al Mualla. Oikealla nykyisen Umm al-Qaiwainin hallitsijan isä, šeikki Rashid bin Ahmad Al Mualla II, joka syntyi Al Alin linnoituksessa vuonna 1932 ja hallitsi vuodet 1981–2009.

Umm al-Qaiwainin emiraatti ja sen samanniminen pääkaupunki sijaitsevat Persianlahden rannassa noin 60 kilometrin päässä Dubain Deirasta pohjoiseen. Helpointa Umm al-Qaiwainin saavuttaminen on taksilla, mutta päätin kuitenkin valita linja-auton. Sellaisia lähtee Union Squaren linja-autoasemalta Unionin metroaseman liepeiltä Deirasta tasaisin väliajoin. Lipunmyynti Umm al-Qaiwainin ja sen viereisessä sijaitsevan Ras al-Khaiman emiraatin samannimiseen pääkaupunkiin tapahtuu linja-autoaseman yläkerrassa. Bussilippu maksoi 20 dirhamia (n. 5,5 euroa) ja matka kestäisi noin tunnin. Lipunmyyjämies opasti, mille laiturille ja minkäväriseen bussiin minun olisi mentävä. Oikeasti bussi lähti viereiseltä laiturilta ja oli täysin erivärinen. Kanssani laiturilla odotellut aasialaismies oli aivan yhtä hämmentynyt saamistaan ohjeista, mutta kun kuljettaja vihdoin 15 minuuttia myöhässä saapui paikalle, valisti hän meidät bussiinsa, jossa oli jäljellä vain kourallinen paikkoja. Paikalliset kyllä tiesivät mennä odottamaan oikeaan bussiin. Aasialainen oli menossa Ras al-Khaimaan, joka olisi tämän bussin päätepysäkki. Ensin ajaisimme kuitenkin Umm al-Qaiwainiin.

Noin puolenpäivän aikoihin saavuin Umm al-Qaiwainiin, mutta bussi jättää matkustajat noin kymmenen kilometrin päähän kaupungin keskustasta. Asema sijaitsee Ras al-Khaimaan johtavan rantatien, E11:n, varressa ja löytyy Google Mapsista nimellä Al Salama Market Bus Stop. Noin puolet matkustajista jäi kyydistä tällä pysäkillä, minä mukaan lukien. Paikalla oli pataljoona pakistanilaisia taksikuskeja, jotka aloittivat äänekkään kilpailun asiakkaista, kunhan pääsimme ulos. Umm al-Qaiwain on vastakohta Dubaille, jossa taksitkin ovat uusia ja kiiltäviä; nyt sain alle vanhan autonrämän, jota ohjasti hailakanvihreään kaapuun sonnustautunut ystävällinen vanha pakistanilaisherra. Hän kertoi nimekseen ”Brother”, koskapa kehitysmaissa miehet ovat aina veljiä keskenään. Samaa tapahtuu Afrikassakin. Itse en ole ikinä oppinut kutsumaan tuntemattomia veljikseni, mutta Umm al-Qaiwainin taksikuskista tuli nyt veljeni, kun hän ei saanut kerrotuksi oikeaakaan nimeään. Kuski oli innostunut, kun kuuli minun tulleen kaupunkiin pelkästään turistina ja ryhtyi innokkaasti selostamaan haparoivalla englannillaan, mikä mikäkin ohittamamme rakennus tai patsas oli. Samalla hän opetti minulle urdua, kun erehdyin paljastamaan kiinnostukseni Pakistania kohtaan. Minä puolestaan opastin häntä samalla määränpäähäni, joka oli Al Alin linnoitus Umm al-Qaiwainin vanhassakaupungissa. ”Brother” ei tiennyt paikkaa, eikä ollut kuullut myöskään museosta, jollaiseksi linnoitus on nyttemmin muutettu. Kun pääsimme opastukseni seurauksena linnoituksen luo, koki veljeni ahaa-elämyksen. Tietenkin olin halunnut juuri tänne. Hän itse asuu vain parinsadan metrin päässä linnoitukselta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Al Alin linnoituksen sisäpiha. Tornissa liehuu Umm al-Qaiwainin emiraatin punavalkoinen lippu.

Linnoituksen keittiö. Näiden patojen antimia emiraatin entiset hallitsijat ovat nauttineet 

Umm al-Qaiwainin vanhakaupunki on isoksi osaksi hylätty.

Hylättyjä liikekiinteistöjä Umm al-Quwainin vanhassakaupungissa.

Al Alin linnoitus (myös nimellä Umm al-Qaiwainin linnoitus) on nykyisin emiraatin kansallismuseo, jonne on neljän dirhamin (n. 1,1 euroa) pääsymaksu. Museo on avoinna lauantaista torstaihin kello 8–14 ja perjantaisin kello 17–20. Linnoitus on Umm al-Qaiwainin nykyisen Al Mualla -nimisen hallitsijasuvun ensimmäisen hallitsijan, šeikki Rashid bin Majid Al Muallan, vuonna 1768 rakennuttama. Linnoitus on saanut nimensä alueen valtaheimon, Al Alin, mukaan. Umm al-Qaiwainin hallitsijat ja emiraatin hallitus pitivät majaansa linnoituksessa aina vuoteen 1969 saakka, jonka jälkeen linnoitus toimi poliisiasemana. Museoksi Al Alin linnoitus muutettiin vuonna 2000.

Olin hetken verran museon ainoa vierailija ja sain tutustua emiraatin menneisyyteen rauhassa. Yhdessä huoneessa on esillä militariaa, kuten vanhoja sotilasuniformuja ja aseita. Toisessa huoneessa on vanhoja rahoja, Koraaneja, valokuvia ja niin edelleen. Linnoituksessa on myös ainakin vankila ja keittiö, kuten myös seikin ja tämän puolison huoneet. Jossain vaiheessa museon näyttelyitä kiertämään saapui korkea-arvoinen seurue, jossa oli ministeritason miehiä arkkitehtuurin, arkeologian ja matkailun alalta kustakin seitsemästä emiraatista. Lisäksi mukana oli kaksi naista, joita ei esitelty. He olivat vain ”two girls”. En ole selvillä Arabiemiirikuntien politiikasta, enkä tiedä, millaista valtaa tällaiset ”ministerit” lopulta käyttävät, sillä he kulkivat ilman mitään turvamiehiä tai autosaattueita. Ministerit toivottivat minut tervetulleeksi Umm al-Qaiwainiin, kysyivät mistä päin maailmaa olen tulossa ja utelivat, miten olin päätynyt juuri tähän emiraattiin. Kerroin tahtoneeni nähdä jotain muutakin kuin vain Dubain pilvenpiirtäjät. Miehet päivittelivät kuumuutta ja totesivat, että olisinpa tullut maahan talviaikaan. Silloin lämpötilat ovat miellyttävämmät. Tosiaan, Umm al-Qaiwainin varjolämpötila oli tänään +43°C. Auringossa oli jälleen reilusti kuumempi. Siihen totuttelua ei auttanut yhtään jokaisessa linnoituksen huoneessa jääkylmällä puhaltanut ilmastointi.

Umm al-Qaiwainin edustan saarten rannikot ovat mangrovekasvillisuuden peitossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Näkymä Umm al-Qaiwainin uuteen keskustaan vanhastakaupungista. Rakennuskanta on ainakin Dubaihin verrattuna matalampaa.

Umm al-Qaiwainin vanhakaupunki on rakennettu korallikivestä.

Vanhankaupungin keskustaa.

Vietin museossa tunnin verran ja jatkoin sitten Umm al-Qaiwainin vanhaankaupunkiin, joka alkaa heti Al Alin linnoituksen takaa ja käsittää koko tämän niemimaalle muodostuneen kaupungin pohjoisimman kolkan. Korkea lämpötila piti paikalliset sisätiloissa, eikä kaduilla näkynyt juuri ketään. Ainakin osaksi korallikivestä rakennettu vanhakaupunki on ränsistynyt ja isoksi osaksi hylätty, sillä minne kuljinkin, oli aina vastassa pitkä rivistö lopettaneita liiketiloja. Kauppoja, ravintoloita, leipomoita ja vastaavia. Vanhakaupunki lienee kuollut, kun uusi kaupunki on valmistunut vähän etelämmäksi. Vanhassakaupungissa, aivan linnoituksen vieressä, on toimiva moskeija. Lisäksi vanhankaupungin itälaidalla, merenrannassa, tehtiin kunnostustöitä, eikä merelle ollut näkyvyyttä. Vähän matkan päästä päätin puikkelehtia hylätyn huoltoaseman taakse katsomaan Umm al-Qaiwainin edustalla olevia mangroven peittämiä saaria. Emiraatin rantaviiva on syheröinen näistä mangrovesaarista johtuen. Naapuritontilta minua tervehdittiin iloisesti. Saarten kuvaaminen oli ehdottomasti sallittua.

Ohitin Flamenco Beach Resortin, jonka takana on satama. Vanhankaupungin ytimessä oli elämää, kun toiminnassa näytti olevan huoltoasema, muutama kauppa, partureita, ravintoloita ja leipomo. Täällä olisin voinut asioida aidossa afganistanilaisessa leipomossa, mutta päätin nyt kuitenkin lounastaa pakistanilaisia herkkuja, kuten samosapiiraita. Hintataso ei totisesti päätä huimannut. Kuumuus hidastaa kaikkea ja se haittasi myös minun tutkimusmatkaani Umm al-Qaiwainin sydänmailla. Päätin silti käydä vielä vanhankaupungin toisella laidalla katsomassa Persianlahtea. Sitten laahustin takaisin Al Alin linnoitukselle ja soitin ”Brotherille”, joka oli minut museolle tuonut paria tuntia aikaisemmin. Olimme sopineet, että hän ajaisi minut takaisin Dubaihin. ”Brotherilla” oli toinen asiakas, joten hän lähetti luokseni ”veljensä”, myös pakistanilaisen miehen. Hinnaksi Dubain Deiraan sovimme 150 dirhamia (n. 41,4 euroa). Kaikki ummalqaiwainilaistaksikuskit olivat aluksi pyytäneet järjestään 200 dirhamia matkasta Dubaihin.

Umm al-Qaiwainin vanhaakaupunkia asuttavat 95-prosenttisesti intialaiset ja pakistanilaiset ja tähän kyseiseen liiketilaan pakistanilaisilla ei näytä olevan asiaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Eräs vanhankaupungin pääkaduista ja kaikki liikkeet suljettuina.

Umm al-Qaiwain on vastakohta Dubaille.

Taksi ei ollut uusi ja kiiltävä, kuten Dubain taksit. Se oli jostain 1990-luvulta ja kuljettaja oli koristanut autoa tarralla, jossa oli ristissä Pakistanin ja Arabiemiirikuntien liput. Taksikuski oli asunut vuosikaudet Umm al-Qaiwainissa ja tykkäsi kaupungista. Elinkustannukset ovat kuulemma huomattavasti alhaisemmat kuin Dubaissa. Hän kertoi asuvansa niin ikään vanhassakaupungissa, jonka katuja olin hetki sitten ristiin rastiin kulkenut. Noin 95 prosenttia vanhankaupungin asukkaista on kuljettajani mukaan joko pakistanilaisia tai intialaisia. Loput viisi prosenttia ovat afganistanilaisia. Pakistan ja Intia eivät ole ylimpiä ystävyksiä, mutta täällä Umm al-Qaiwainissa naapurukset asuvat rinta rinnan ainakin näennäisen rauhallisesti. Olin tosin nähnyt erään liikkeen ovessa lapun, jonka mukaan pakistanilaisilla ei ole asiaa sisään.

Pakistanilainen taksikuski ehdotti, että pysähtyisimme matkalla ostamaan sipsejä. Ajmanin emiraatti on Yhdistyneiden arabiemiirikuntien pinta-alaltaan pienin emiraatti ja sijaitsee matkalla Dubaihin. Siellä valmistetaan tämän maan parhaat perunalastut, ainakin kuljettajani mukaan, joka osti myös minulle oman pussin. Jos Ajmanin sipsejä myytäisiin Suomessa, ostaisin niitä ehdottomasti. Kuski hotkaisi koko pussillisen jo ennen Dubaita.

Illalla aioin vielä syömään johonkin ravintolaan ja kävin tarkistamassa oman hotellini toisessa kerroksessa toimivan Dagat Dagatan -ravintolan, joka ei ilmeisesti ole mitenkään Landmark Summit Hotelliin linkityksissä. Tarjoilija kertoi Dagat Dagatanin olevan filippiiniläinen ravintola ja että heillä olisi buffet katettuna. Saisin syödä 42 dirhamilla (11,63 euroa) niin paljon kuin tahtoisin. Tarjous sisälsi myös jääteepullon. Päätin jäädä ravintolaan. Ruoka oli herkullista ja muu asiakaskunta filippiiniläistä, joista moni tuli vaatteista päätellen syömään suoraan töistä sairaalasta.

13 kommenttia
28.1.2023 by

Dubai heinäkuun kuumuudessa

18.7.2022

Olin aloittanut matkani lentämällä Kapkaupunkiin, josta ajoin Namibiaan. Kun Namibia tuli nähdyksi, ainakin osittain, palasin Etelä-Afrikkaan. Sen jälkeen lensin Kongon Pointe-Noireen ja matkasin halki Kongon aina Keski-Afrikan tasavaltaan, missä minut pidätettiin ja vangittiin palkkasotilaaksi epäiltynä, koska olinhan halunnut vierailla eräällä vesiputouksella. Keski-Afrikan tasavallan Banguista lensin vapauduttuani Togoon, vierailin Beninissä, minkä päätteeksi tutustuin Tšadiin ja etenkin sen kauniiseen Saharaan. Tällä vajaan kolmen kuukauden matkallani menetin kerran vapauteni 26 tunniksi, sairastin 2,5 puoli vatsatautia sekä menetin kannettavan tietokoneen rosvolle Tšadin N’Djamenassa oltuani itse samaan aikaan neljän päivämatkan päässä Saharassa jumissa auton hajottua.

Matka oli siis ollut onnistunut ja nyt oli tullut aika jatkaa kohti Kaukasusta. Toisena vaihtoehtona oli ollut vierailla Serbiassa ja sen naapurustossa, mutta koska Serbia oli ollut tiukkana covid-19-viruksen kanssa, en jaksanut ottaa riskiä mahdollisista uusista mielipuolisista säännöistä. Jossain vaiheessahan Serbia ei nimittäin hyväksynyt kaikkien EU-maiden rokotetodistuksia ja Suomi oli juuri sillä listalla. Siispä olimme päätyneet matkustamaan leväperäisemmin koronavirukseen suhtautuviin Azerbaidžaniin ja Armeniaan. Sekä tietenkin Georgiaan, sillä kaksi ensinmainittua Kaukasuksen maata ovat vihoissa keskenään, eikä niiden välillä ole liikennettä yhteisestä rajasta huolimatta. Olin yrittänyt selvitellä parasta yhteyttä N’Djamenan ja Bakun välillä ja tullut siihen lopputulokseen, että se kulkisi Dubain kautta. Päätin viettää Dubaissa kaksi kokonaista päivää ennen kuin jatkaisin kohti Azerbaidžania.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Emiratesin lentokone Dubain taivaalla.

Deiran kaupunginosassa on sahramikauppoja vieri vieressä.

Näkymää Deiran kaduilta.

Lensin N’Djamenasta Ethiopian Airlinesilla Addis Abeban kautta Dubaihin, kaupunkiin, jossa en jostain syystä ollut koskaan aiemmin käynyt. Kaupunki ei ole juurikaan kiinnostanut, sillä olin kuvitellut, että se on pelkkä öljymiljardeilla pystyyn pykätty kulissi, eikä siellä ole mitään minua kiinnostavaa. Nyt kaupungilla oli oiva mahdollisuus tehdä vaikutus minuun. Lento laskeutui kolmen aikoihin aamuyöstä, mutta passintarkastus oli silti hyvin sujuva; tarkastaja puhui kuulokkeet korvissa videopuhelua ja löi samalla leimoja passeihin. Mitään kysymyksiä ei esitetty. Otin taksin Landmark Summit Hotelliin, joka sijaitsee Deiran kaupunginosassa Al Riggan metroaseman läheisyydessä. Taksikuski oli Bangladeshista ja kovin ystävällinen, mutta valitteli, että työpäivällä alkoi olla pituutta jo aivan liikaa. Pomo kuulemma käski uudelleen ja uudelleen takaisin lentoasemalle kyytiläisiä hakemaan. Oma taksimatkani maksoi Dubai Taxin kyydissä 34 Arabiemiirikuntien dirhamia (9,48 euroa).

Landmark Summit Hotel on matkani parhaimmistoa mitä tulee majoitukseen. Olin varannut sen vasta edellispäivänä N’Djamenassa, ja se maksoi kolmelta yöltä 328,96 dirhamia (91,77 euroa). Yli kahden viikon telttamajoituksen jälkeen tuntui luksukselta oikaista aamuyöstä sänkyyn, joka oli yhtä pitkä kuin leveäkin. Nukuin puoleenpäivään saakka, mihin vaikutti osittain myös kolmen tunnin aikaero Tšadin ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien välillä. Aamupala oli jäänyt väliin, joten ensitöikseni uudessa kaupungissa ja maassa päätin lähteä lounaalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaan millainen kuumuus vastassa olikaan; ulkona oli varjossa +42°C ja ilmaa olisi voinut leikata veitsellä. Niin hyvin se seisoi korkeiden tornitalojen välissä. Ja aina kun tuulenvire sattui sopimaan talojen väliin, muistutti se hiustenkuivaajaa. Siis samanlaista kuivaa ja kuumaa aavikkotuulta, joka oli puhaltanut myös esimerkiksi Ouniangan järvillä Pohjois-Tšadissa ja kuivattanut pyykit 20 minuutissa. Olin viettänyt edelliset viikot Tšadin yli 40 asteen lämpötiloissa ja olin niihin mielestäni ehtinyt tottua. Siksipä oletin, että selviäisin hyvin myös Dubain heinäkuussa, joka on elokuun ohella kuumin kuukausi lämpötilojen kivutessa säännöllisesti yli neljäänkymmeneen. En olisi voinut olla enempää väärässä; Saharassa ei ole kerrostaloja ja asfalttia, jotka sitovat lämpöä ja hohkaavat sitä sitten ympäriinsä vuorokauden ympäri. Auringossa Dubain lämpötila olikin varmasti yli 50 astetta, kun astelin kohti lähistöllä sijaitsevaa irakilaista ravintolaa.

Miehille on Deirassa mahtipontisia moskeijoita. Naisille tarjotaan kellaria rukoilua varten.

Katutaidetta Deirassa.

Jemeniläinen ravintola Dubainlahden pohjoisrannalla Deirassa.

Yhdistyneet arabiemiirikunnat toimii pitkälti eri puolilta Lähi-itää ja Aasiaa tulleiden siirtotyöläisten ansiosta, niin myös irakilainen ravintola Kabab Erbil Iraqi Restaurant. Ravintolan henkilökunta oli fantastista, kuten myös ruoka, jota oli enemmän kuin riittävästi. Pöytään kannettiin käsittämätön määrä erilaisia alkupaloja, joita syödessä tarjoilija tuli varoittamaan, että tämä ei jäisi tähän. Eikä jäänyt; pian eteeni kannettiin lisää kippoja lopuksi myös kolme erilaista lihavarrasta, jotka olin tilannut pääruoaksi. Lopuksi sain vielä makeaa arabiteetä. Miljoonan ruokalajin ateriani maksoi vain 89,25 dirhamia (24,9 euroa). Positiivista Dubaissa on se, että suomalaisella luottokortilla pystyy maksamaan laajasti. Niin myös irakilaisessa ravintolassa.

Ruokailun jälkeen lähdin kävellen tutustumaan Deiran kaupunginosaan, jonka sanotaan olevan eräs Dubain vanhimmista. Deiraa kutsutaankin ”vanhaksi Dubaiksi”, vaikka kovin paljon vanhoja rakennuksia alueella ei enää olekaan. Tosin ei ole kovin paljon pilvenpiirtäjiäkään. Deiraa asuttavat silmämääräisesti arvioituna siirtotyöläiset, jotka ovat juurikin esimerkiksi Bangladeshista, Pakistanista, Intiasta, Sri Lankasta ja Filippiineiltä. Kaikkialla on etnisiä ravintoloita; täällä voisi matkustaa halki Aasian syömällä joka päivä erilaisissa ravintoloissa. Dubaissa asuu paljon myös afrikkalaisia, joista ainakin osa lienee jäänyt kaupunkiin viisumin umpeuduttua. Afrikkalaisten oli vielä kesällä 2022 suhteellisen helppoa saada viisumi Arabiemiraatteihin, mutta lokakuussa 2022 maa päätti, että noin 20 Afrikan maan kansalaisten viisumihakemuksia ei enää hyväksytä. Kieltolistalle päätyneitä valtioita olivat muun muassa Guinea, Kamerun, Komorit, Nigeria, Senegal ja molemmat Kongot. Afrikkalaisia parveili nurmikolla Unionin metroaseman liepeillä. Osalla oli matkalaukku mukana, osa kaupusteli vesipulloja janoisille kulkijoille. Eräs Guinean Pitasta kotoisin ollut nuorukainen, Elhadj nimeltään, oli Dubaissa laillisesti ja jakoi työnään täkäläisen hammaslääkäriaseman esitteitä ohikulkijoille, kuten minulle. Se oli kuulemma parempi kuin palaaminen Guineaan. Elhadj pyysi informoimaan häntä, kun olisin taas menossa Länsi-Afrikkaan. Hän liittyisi matkaan.

Dubainlahti ja sen etelärantaa pohjoisrannalta eli Deirasta nähtynä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Abrat liikennöivät Dubainlahden poikki.

Dubain kuumuus oli sellaista, mitä en ole ikinä kokenut. Käveleminen, ainakaan pitkien matkojen, ei tullut kysymykseenkään. Oli pakko siirtyä liikkumaan metrolla, joka sekään ei vaikuta olevan suurta herkkua, sillä metrovaunut ovat ääriään myöten täynnä siirtotyöläisiä. Vain lipuntarkastajamies oli alkuperäisväestöä, minkä huomaa vaaleammasta ihonväristä ja etenkin valkoisesta kaavusta. Ja toisaalta myös isosta mahasta. Dubaissa oli sisätilojen maskipakko, mutta harvassa pienessä putiikissa sellaista enää käytettiin. Metrossakin vain nenän alla. Silti monet käyttivät maskia myös ulkoilmassa. Minun teki yhdessä vaiheessa mieli luovuttaa Dubain tutkiminen kuumuuden takia. Istuin varjossa pitkään ja hörpin vettä. Päätin kuitenkin, etten luovuttaisi, vaan puskisin väkisin naama irvessä kohti Deiran kuuluisia kulta- ja maustebasaareita. Kuljin halki hopeabasaarin, kunnes päädyin kultabasaariin. Kauppamiehet kovasti yrittivät houkutella ostoksille liikkeisiinsä, mutta minulla ei ollut tarvetta helyille. Tietenkin liikkeissä olisi ollut ilmastointi, mikä olisi tuonut hetken helpotuksen kuumuuteen. Toisaalta, voisin veikata sisätiloissa kylmällä puhaltavan ilmastointilaitteen vaikeuttavan totuttelua Dubain helteeseen. Tšadissa ei ollut ilmastointeja. Ehkä siinä on syy sille, miksi en pitänyt Tšadin samanlaisia lämpötiloja pahana. Tuorepuristetun kylmän appelsiinimehun nauttiminen antoi minulle lisävirtaa Dubain kuumuuteen.

Tykkäsin kovasti Deirasta. Ihmiset olivat hyvin ystävällisiä ja kapeilla kaduilla oli mukava kuljeskella. Deira ei vastaa mitenkään yleistä käsitystä Dubaista pelkkänä pilvenpiirtäjäsokkelona ja luksushotelliviidakkona. Deirassa asuu tavallinen rahvas, jolla ei välttämättä ole omaa öljylähdettä ja Rolls-Roycea tallissaan. Seuraavaksi kuljin maustebasaariin, jossa tarjolla ovat kaikki maailman mausteet. Sekä kulta- että maustebasaarissa olin tehnyt havainnon, että Dubaihin tulee jopa näin kuumimpaan aikaan matkailijoita. Oli englantilaisia, oli venäläisiä ja niin edelleen. Joku muukin siis ajattelee kuin minä; Saharaan ja Dubaihin on parasta matkustaa kuumimpaan aikaan eli heinäkuussa!

Pilvenpiirtäjiä Downtown Dubaissa.

Burj Khalifa on maailman korkein rakennus.

Dubai Mallissa voi harrastaa luistelua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yhdistyneiden arabiemiirikuntien lippu liehuu Al Shindaghan tekolinnoituksen tornissa.

Deira sijaitsee Persianlahdesta työntyvän kilometrien pituisen Dubainlahden (engl. Dubai Creek) pohjoispuolella. Vesialueen yli pääsee tietä pitkin, mutta myös vanhaan tyyliin moottoroidulla puuveneellä, abralla. Sellaisia seilasi Dubainlahdella ristiin rastiin. Mietin, että sellaisella olisi mukava ylittää lahti, mutta päätin kuitenkin alittaa sen metrolla. Olin nimittäin todennut, että maailman korkein rakennus, Burj Khalifa, on vielä nähtävä tämän päivän aikana. Se sijaitsee Dubain keskustassa, Downtown Dubaissa, joitain kilometrejä Deirasta etelään. Burj Khalifa valmistui vuonna 2010 ja on 829,8 metriä korkea pilvenpiirtäjä, jonne pääsee rahasta tutustumaan ja katsomaan maisemia. Tyydyin katselemaan rakennusta maan tasalta. Burkinafasolainen tuttava oli käynyt hiljattain Dubaissa ja maksanut noin 300 euroa Burj Khalifassa vierailusta. En kysynyt tarkemmin, mitä vierailu oli käsittänyt.

Burj Khalifan liepeillä on luksusliikkeitä, luksushotelleja ja luksusravintoloita. Kuljin halki Dubai Mall -nimisen kauppakeskuksen, sillä tahdoin nähdä siellä sijaitsevan luisteluareenan. Lämpimien maiden asukkaat tekivät parhaansa pysyäkseen pystyssä jäällä. Mall of the Emirates -kauppakeskuksessa olisi myös Ski Dubain laskettelukeskus, mutta sinne en nyt tänään enää aikonut. Sen sijaan matkustin metrolla Dubainlahden etelärannalle, missä toimii Al Shindagha -nimeä kantava museoalue. Se on rakennettu esittämään vuosikymmenten takaista Dubaita. Al Shindagha on avoinna kello 20 saakka ja heidän kotisivujensa perusteella vielä kello 19 voi ostaa lipun. Olin lipputiskillä kello 18.55, enkä enää voinut ostaa lippua. Lipunmyyjä valisti minua, että minun olisi pitänyt tulla ostamaan lippu viimeistään neljä tuntia ennen sulkemisaikaa. Yritin sopertaa, että teidän kotisivuilla kyllä lukee jotain ihan muuta. Ei auttanut, vaan minun tuli poistua. Ehkä työntekijät halusivat tänään kotiin aikaisemmin. Kiertelin Al Shindaghan aluetta ulkoapäin, eikä sitä tullut kukaan kieltämään, vaikka sulkemisaika olikin jo tunnin kuluttua.

Palasin metrolla hotellin luo pimeän jo laskeuduttua. Dubai tuntui äärimmäisen turvalliselta kaupungilta, myös pimeällä. Muutenkin kaupunki oli ollut erittäin positiivinen yllätys. Yöllä Dubain lämpötila oli sympaattinen +35°C.

14 kommenttia
25.1.2023 by