Suomen suurin matkablogiyhteisö

Korruptiota, Pissa, Bimbo ja lopulta perillä Banguissa

1.6.2022

Roméo moottoripyörineen saapui majatalolleni jopa vähän ennen sovittua kello kuutta aamulla. Hän oli pukeutunut karvareunuksiseen naisten talvitakkiin, pipoon ja hanskoihin. Mietin, mitä reittiä nämä meidän länsimaalaisten vanhat vaatteet kulkeutuvat tänne Afrikan perukoille. Aurinko vähän pilkisteli taivaanrannasta ja sää oli raikas, mutta lämmin. Yöllä oli vähän sadellut. Itse ajattelin matkustaa pääkaupunkiin Banguihin t-paidassa ja shortseissa, en siis talvitakissa lainkaan. Roméo kysyi naama virneessä, että eikö minulla ole kylmä. Hänellä nimittäin oli. Hän oli edellisiltana käynyt majatalollani kysymässä, josko hän voisi ottaa myös velipoikansa mukaan Banguihin. Olin suostunut, ilman muuta. Kolme henkeä moottoripyörän päällä on normi tässä osassa maailmaa, enkä pitänyt sitä mitenkään erikoisena. Keski-Afrikan tasavallassa ei ole, kuten todettua, juurikaan julkista liikennettä, joten velipoika oli halunnut lähteä käymään pääkaupungissa, kun joku nyt kustantaisi kerran polttoaineen. Lähdimme noutamaan veljeä, joka työskentelee Mongoumban terveysasemalla lääkärin avustajana. Roméo kiersi sairaalan luo kiertoreittiä, mihin syynä on tietenkin se, ettei virkavalta häiritsisi matkantekoa. Sitä Roméo ei toki sanonut, mutta olen tottunut siihen, että afrikkalaiset pyrkivät kiertämään tiesulut ynnä muut esteet, jos se vain on mahdollista. Matka pääsi alkamaan kunnolla, kun velipoika hyppäsi kyytiin. Onneksi hänkin oli laiha ja pienikokoinen. Roméo ajoi, tämän veli istui keskellä ja minä pidin perää. Tai oikeammin rinkkani piti perää. Se oli köytetty tarakalle ja sen päälle pantiin vielä velipojan reppu.

Kiertoteitä kaasuttelimme takaisin päätielle ja sitten kohti pohjoista. Noin kahdeksan kilometrin päässä Mongoumbasta edessämme oli nyt vesistönylitys. Yli 500 kilometriä pitkä Lobayejoki katkaisee tien ennen Bomorotron kylää. Lobaye on Ubangin sivujoki ja laskee Ubangiin vähän Mongoumban pohjoispuolella. Lobayen yli ei ole rakennettu siltaa, vaan noin 300 metrin matka on tehtävä kanootilla. Roméo ja tämän veli nostivat moottoripyörän erääseen yhdestä puusta veistettyyn kanoottiin ja pikkupoika, alle 10-vuotias, lähti sauvomaan meitä vastarannalle. Lobaye virtaa voimakkaasti ja pojalla oli kova työ saada meidät yli virran. Mukaan kanoottiin oli tullut myös eräs mies, jonka päättelin olevan virkavaltaa. Hän kyseli minulta, paljonko olin maksanut kuskilleni matkasta. Kerroin, että se on hänen asiansa kertoa, jos katsoo sen tarpeelliseksi. Samalla Mongoumban puoleiselle rantatörmälle oli ilmestynyt kylän poliisipäällikkö, joka oli edellispäivänä vaatinut minulta rahaa. Tämä ei voinut olla sattumaa. Minua taidettiin jotenkin pitää silmällä, vaikka emme olleetkaan ajaneet poliisiaseman ohitse.

Kello on 6.25. Moottoripyörämme on kanootissa ja kanootti keskellä Lobayejokea matkalla vastarannalle.

En nähnyt kenenkään maksavan kanoottia sauvoneelle pojalle, eikä minunkaan vaadittu maksavan mitään, joten ehkä valtio maksaa hänen palkkansa. Mitä kyllä epäilen ja luulen, että kukaan ei maksa! Pian moottoripyörä oli Lobayen pohjoisrannalla ja lähdimme ajamaan kohti Bomorotron keskustaa. Siellä edessä oli päivän ensimmäinen santarmin pitämä tiesulku. Santarmi kirjasi tietoni ylös ja kyseli matkani tarkoitusta. Hän tivasi minulta ordre de mission -nimistä virallista toimeksiantoa kulkea Keski-Afrikan tasavallassa. Sellaisen voisin saada esimerkiksi työnantajaltani. Kerroin, ettei se ole tarpeen turisteille ja että en asu Keski-Afrikan tasavallassa saati, että työskentelisin tässä maassa. Seuraavaksi santarmi ryhtyi vaatimaan rahaa, koska ulkomaalaisten kirjaaminen maksaa. Pitäisi maksaa 5 000 frangia (n. 7,6 euroa). Kerroin, että ilman kuittia en voisi maksaa. Vastaus oli tuttu jo eiliseltä: ”Keski-Afrikan tasavallassa ei ole kuitteja”. Näytin tyhjää lompakkoani ja kerroin, että minun olisi matkustettava Banguihin nostaakseni rahaa Visa-kortillani. Santarmi päästi lopulta jatkamaan matkaa. Seuraava tiesulku tuli eteen noin puolen tunnin kuluttua. Jälleen vastasin samoihin kysymyksiin ja kieltäydyin kohteliaasti maksamasta lahjuksia, koska rahaa ei kerran olisi. Oikeasti rahaa oli enemmän kuin keskivertokeskiafrikkalainen tienaa koko elämänsä aikana, mutta olin sen pyrkinyt piilottamaan huolellisesti. Santarmit olivat hieman hämillään tilanteesta, mutta päästivät minut jatkamaan matkaani. Roméolle tällainen rahastus on maailman luonnollisin asia, eikä hän jaksanut sitä hämmästellä. Keski-Afrikan tasavallassa lahjukset kuuluvat asiaan.

Inhimillisen kehityksen indeksi (Human Development Index) on YK:n kehitysohjelma UNDP:n kehittämä mittari, jonka mukaan maailman valtiot voidaan panna paremmuusjärjestykseen kolmen eri muuttujan perusteella. Muuttujat ovat odotettu elinikä, koulutus sekä elintaso (bruttokansantulo/henkilö). Suomi sijoittui vuoden 2021 listauksessa sijalle 10, kun taas Keski-Afrikan tasavalta oli neljänneksi viimeinen jättäen taakseen vain kolme maata, Nigerin, Tšadin ja Etelä-Sudanin. Maan lukutaitoprosentti on 37,4 (naisilla 26) ja keskimääräinen elinikä vain 53 vuotta. Kun ajoimme halki näiden Keski-Afrikan tasavallan pienten syrjäkylien, oli selvää, että inhimillisen kehityksen indeksi oli oikeassa; olin saapunut surkeimpaan ja alkeellisimpaan maahan, missä olen ikinä käynyt. Kongon tasavalta on moderni ja dynaaminen länsimaa Keski-Afrikan tasavallan maaseutuun verrattuna. Maa on kulkenut konfliktista toiseen koko vuonna 1960 alkaneen itsenäisyytensä aikana ja se näkyy kaikessa. Varmaan myös virkavallan pitämien tarkastuspisteiden suuressa määrässä.

Boyarién kylä aamutuimaan, jossa Roméo kävi tankkaamassa moottoripyöränsä. Minä ja Roméon velipoika odottelimme kauempana, ettei polttoaineen hinta nousisi minun takiani.

Seuraavassa kylässä, taas noin puoli tuntia edellisestä, seurasi santarmin tarkastuspiste. Esitin tyhmää, en ymmärtänyt ranskaa, mutta olin silti ystävällinen ja hymyilin. Santarmi pyysi nyt vain tuhatta frangia, ei viittätonnia, kuten tavallisesti. Kysyin englanniksi ”what is mille franc?”. Kuljettajani ei ollut yhtään juonessa mukana vaan näytti minulle omasta pussistaan, millaisen setelin minun pitäisi santarmille lahjoittaa. Pyysin kuittia, mutta Keski-Afrikassahan ei kuitteja ole, joten en saanut kuittia. Annoin pyydetyn tonnin ja lähdimme eteenpäin. Keskiafrikkalaisena kuljettajan ja tämän velipojan ei ollut tarvinnut maksaa millään tiesululla frangin frangia, eikä monesti edes esittää henkilökorttejaan. Rahastus koski vain ulkomaalaisia.

Saavuimme Mbaton kylään, tyypilliseen surkeaan maaseutukylään. Manasin jo mielessäni edessä olevaa taistelua virkavaltaa vastaan. Kuten muissakin kylissä tänään, Mbatonkin santarmi pitää majaansa palmunlehvistä ja heinästä kyhätyssä vaatimattomassa majassa. Tiellä esteenä oli puunrunko, jonka sai ohittaa pysähtymättä, jos koki olevansa keskiafrikkalainen. Meidän oli pysähdyttävä, sillä ihonvärini on väärä. Astelin santarmin luo majan terassille ja istuuduin puupenkille. Santarmi kirjoitti tiedot ylös ja vaati siitä hyvästä 5 000 frangia (n. 7,6 euroa). Minä vaadin kuittia. Sitä ei luvattu kirjoittaa. Ei tietenkään, koska maksu ei olisi virallinen, vaan jälleen pelkkää korruptiota. Ylimielinen santarmi pani passini piiloon ja oli kuin minua ei olisikaan. Keski-Afrikan tasavallan santarmilaitos, Gendarmerie Nationale, oli osoittautunut rikollisjärjestöksi jo edellispäivänä, mutta aiemmin sitä vastaan oli sentään pystynyt taistelemaan. Vähintäänkin tinkimällä. Sopivasti Mbatossa alkoi rankkasade, joten olisimme pysähtyneet kylään joka tapauksessa. Mutainen tie kun muuttuu vesisateella turhan liukkaaksi. Kuljettajani ja tämän velipoika pitivät sadetta katoksessa muutaman metrin päässä minusta. Sateen rummuttaessa heinämajan kattoa, kyselin santarmilta, onko paikkakunnalla mahdollisesti majataloa, jos matka nyt katkeaisi tänne. Majatalo kuulemma löytyisi. Puolen tunnin kuluttua olin pelannut kaikki kortit ja ”soittanut suurlähetystöönkin”, mutta mikään ei auttanut. Viisituhatta Keski-Afrikan frangia olisi nyt vain maksettava, jonka maksoin kun sade näytti laantuvan. Sanaakaan sanomatta otin passin ja poistuin. Haukuin miehen kriminaaliksi Roméon kuullen. Sitten lähdimme jatkamaan matkaa.

Jumissa tarkastuspisteellä Mbaton kylässä. Kuvan ylimielinen santarmi pani passini piiloon, kun en halunnut osallistua korruptioon. Otin miehestä sentään salakuvan ennen kuin maksoin lahjuksen ja matka saattoi jatkua.

Matka oli kerran vähällä päättyä ojaan tien liukkauden yllätettyä kuljettajamme. Onneksi kyydissä oli kolme miestä ja kun kaikki ottivat vaistomaisesta jalalla tukea maasta, emme kaatuneet mutalammikkoon. Vauhtikin oli hiljainen, joten vaatteiden likaantumista pahempaa ei olisi tapahtunut. Tiesulkuja riitti matkalla tasaisesti ja liki jokaisella jouduin maksamaan jonkin summan 1 000 ja 5 000 frangin väliltä. Tinkiminen sujuu heikosti, vaikka miten ystävällistä yrittäisin esittää. Ja jos kertoo, ettei rahaa ole, santarmi yrittää käydä kuljettajani kukkarolle tai ottaa tämän moottoripyörän avaimet itselleen. Ne saisi takaisin, kun maksaisi.

Eräällä tiesululla santarmi tahtoi tarkastaa matkatavarani. Hän nosteli jokaisen tavaran repustani ja yritin olla tarkkana, ettei hän varastaisi mitään. Minulla oli repussa myös kansio täynnä erilaisia papereita, kuten lentolippuja, hotellivarauksia ja vanhoja pääsylippuja ja kuitteja Etelä-Afrikasta, Namibiasta ja Kongosta. Santarmi kävi joka ikisen pienenkin paperilappusen läpi. Hän ehti jo riemastua, kun löysi Namibian Swakopmundista ostamani Ambomaan kartan 1980-luvulta. Miksi minulla oli sellainen mukanani? Kerroin sen olevan Namibian kartta ja että keräilen karttoja. Santarmi tuskin tiesi Namibian olemassaoloa. Kerroin haluavani ostaa myös Keski-Afrikan tasavallan kartan. Santarmi kai uskoi, etten ollut palkkasotilas tai yrittänyt kaapata valtaa, kun mitään arkaluontoista ei löytynyt. Toki hän riemastui myös, kun löysi Afrikan tähti -pelin seteleitä matkatavaroista. Ovatko nämä rahoja, kysyi santarmi. Paperien seassa oli myös osa oikeista rahoistani, jotka onnistuin siirtämään pläräämisen aikana taskuuni. Perusteellisen tutkimuksen jälkeen minulla oli ryöstetty olo, vaikken ollutkaan menettänyt mitään. Tai toki jouduin taas lahjuksen maksamaan! Mietin, miten ihmeessä onnistuisin saamaan rahani perille Banguihin ilman, että santarmit varastaisivat ne. Päätin pitää ne shortsin taskussa, sillä ruumiintarkastusta ei oltu sentään vielä suoritettu millään tarkastuspisteellä!

Ohitimme Mbaïkin pikkukaupungin ja muutaman pienemmän kylän ja kello yhdeltätoista saavuimme kaupunkiin nimeltä Pissa. Kaupunki sijaitsee noin 90 kilometrin päässä Mongoumbasta ja aikaa matkantekoon oli kulunut nyt viisi tuntia. Liikennettä ei ollut ollut nimeksikään. Harvat tielläliikkujat olivat olleet pääosin muita moottoripyöriä. Puskatakseja en ollut nähnyt koko aamun aikana. Moottoripyörä lieneekin ainoa mahdollisuus päästä Mongoumbasta Banguihin ja toisin päin. Pissassa meidät vastaanotti päällystetty tie sekä salossa liehuneet Ranskan ja Venäjän liput. Sekä Ranska että Venäjä ovat Keski-Afrikan tasavallan parhaat ystävät, mutta nykyisin kelkka on kääntynyt vahvasti Venäjän puoleen ja maasta on hyvää vauhtia tulossa Putinin siirtomaa. Maan presidentti Faustin Archange Touadéra kutsui venäläiset Wagner-ryhmän palkkasotilaat maahansa alun perin vuonna 2018. Wagner on tunnetusti Vladimir Putinin palkkasotilasryhmä, joka sekoittaa pakkaa nykyisin myös ainakin Ukrainassa ja Malissa. Touadéra soitti vuonna 2020 uudelleen Moskovaan ja pyysi lähettämään lisää Wagner-sotilaita. Putin teki työtä käskettyä ja satoja lisäsotilaita saapui maahan. Keski-Afrikan tasavalta on äänestänyt Venäjän puolesta Ukrainan sotaa koskevissa äänestyksissä ja maassa on ollut Venäjän masinoimia mielenilmauksia Venäjän puolesta ja länttä vastaan.

Pissan lapset hämmästelevät valkoista kulkijaa.

Kävimme ruokailemassa Pissan torilla. Lounas on hetki sitten menettänyt henkensä ja sen verinen vuota on maassa kuppilan edustalla.

Lounaamme, josta osa on jo syöty tässä vaiheessa. Valkoinen möykky vasemmalla on kwanga eli maniokkileipä. Keskellä tuntemattoman eläimen lihaa. Alla tulista soosia, johon lihaa sai dipata. Koko komeus tarjoiltiin banaaninlehdiltä.

Pissan torin meininkejä.

Vielä yksi kuva Pissan torilta. Pissa on surullisimpia paikkoja, joissa olen vieraillut. Nimi taitaa olla enne.

Emme nähneet Wagner-sotilaita Pissassa, kun pysäköimme moottoripyörän torin laitaan. Kävelimme torin keskelle, sillä siellä grillattiin lihaa ja meillä oli nyt nälkä. Pissalaiset eivät huudelleet minut nähtyään, mutta näin, että lapset kyllä tuijottivat kovasti. Lapsia saapui luoksemme joka suunnasta. Valkoiset varmaan harvemmin lounastavat Pissassa. Roméo tilasi meille lihanpaloja, kwangaa (maniokkileipää) ja jonkinlaista tulista kastiketta. Kaikki tarjoiltiin banaaninlehdiltä ja lehdet viskattiin ruokailun jälkeen maahan. Ruoka oli ollut hyvää ja ainakin se oli tuoretta, sillä syömämme eläimen vuota oli levitetty ”ravintolan” eteen maahan.

Pissasta on vain noin 70 kilometrin ajo Banguihin. Kuljettajani kävi pissalla, minkä jälkeen aloimme ajaa ulos Pissasta. Toki edessä oli vielä santarmin tarkastuspiste, jossa työote oli tutun ammattimainen; pöydän takana istui iso nainen peruukissaan ja söi rasvaisia lihanpaloja muovipussista. Samoilla sormilla tämä nyt lähti selailemaan passiani. Hänen hintelä mieskollegansa saapui luokseni ja tökki sormellaan lantiooni ja käski tanssia. Hän näytti mallia. Minun tuli nyt maksaa 5 000 frangia tai muuten matka katkeaisi Pissaan. Santarmi otti Roméon moottoripyörän avaimet ja talutti pyörän sivuun. Selitin yksityiskohtaisesti, miten paljon olin maksanut edellispäivän ja tämän päivän aikana. Vähän toki värittäen, sillä olinhan selvinnyt aamun kahdelta ensimmäiseltä tarkastuspisteeltä maksamatta lahjuksia. Naissantarmi kertoi, että turisteilla on paljon rahaa ja ilman maksua matka ei jatkuisi. Ulkomaalaiset on kirjattava ja se maksaa. Muut Pissan ohi kulkeneet ulkomaalaiset olivat olleet kongolaisia, kun katselin santarmin kirjasta. Lopulta maksoin pyydetyn summan ja matka jatkui. Tinkiminen ei ollut tuottanut tulosta tälläkään kertaa, vaikka miten hymyillen yritinkin asioitani hoidella.

Alamme saapua Bimboon.

Bimbolainen apteekki oli suljettu. Mini Pharma El-Shaddaïsta saa lääkkeiden ohella myös puheaikaa kännykkään.

Katu Bimbon sydämessä.

Jonkin matkaa Pissan jälkeen maksoin jälleen pyydetyn lahjuksen, sillä en vain jaksanut enää väitellä. Sama toistui vielä kerran tai pari, kunnes aloimme olla jo melko lähellä Banguita. Täällä näin myös ryhmän ruandalaisia rauhanturvaajia kuorma-auton lavalla. Samalla kun presidentti Touadéra oli soittanut Moskovaan, oli hän soittanut myös Kigaliin ja pyytänyt ruandalaisia niin ikään saapumaan maahan. Nykyisin ruandalaiset ovatkin noin 2 700 sotilaan vahvuudellaan suurin rauhanturvaajajoukko YK:n alaisessa vuonna 2014 alkaneessa MINUSCA-operaatiossa, jonka tarkoituksena on vakauttaa Keski-Afrikan tasavalta. Rauhanturvaoperaatio on onnistunut ainakin siinä, että näin lähellä pääkaupunkia santarmi ei enää kehdannut tai uskaltanut vaatia lahjusta minulta. Hän ja toinen santarmi selailivat passiani ja samalla laskivat hetekansa päällä isoa kasaa kolikoita. Kuin ryöstösaalista. Ja sellainenhan se taatusti olikin. Kiittelin miehiä ja lähdimme jatkamaan matkaa. Olin hetkessä paremmalla tuulella! Venäjän vaikutus näkyi selvemmin, mitä lähemmäs Banguita pääsimme. Toiseksi viimeisellä tarkastuspisteellä kadunmiehet puhuttelivat minua venäjäksi; harasoo ja davai, davai! Kerroin, etten osaa venäjää. Matka jatkui taas ilman korruptiota.

Sitten saavutimme Bimbon, Keski-Afrikan tasavallan toiseksi suurimman kaupungin, joka käytännössä on kasvanut kiinni pääkaupunkiin. Bimbossa on viimeinen tiesulku ennen Banguita ja tällä tiesululla sain jopa uuden leiman passiin. Paikka on nimeltään PK9 eli täältä on yhdeksän kilometrin matka Banguin keskustaan. Tiesululla päivysti kaksi naissantarmia, joista toinen röhnötti mahallaan puupenkillä ja nukkui peruukki vierellään. Naisista toinen ryhtyi hoitamaan asiaani ja oli päivän ensimmäinen ystävällinen virkavallan edustaja; hän riemastui, kun kerroin puhuvani englantia ja tahtoi harjoitella sitä. Poistuimme ystävinä, vaikka olinkin joutunut maksamaan leimastani 4 400 frangia (n. 6,7 euroa). Summa oli niin erikoinen, että se saattaa jopa olla aito. Kuittia en saanut toki edes Bimbosta.

Kuljettajani velipoika jäi Bimboon ja myös Roméo olisi mielellään jäänyt sinne. Olimme tosin sopineet, että hän veisi minut perille Banguin keskustaan saakka. Lupasin maksaa 2 000 frangia ylimääräistä, jos hän ajaisi minut vielä hotelliini, jonka hän sanoi tuntevansa. Banguin keskusta on niin pieni, että jopa mongoumbalainen osaa suunnistaa siellä. Niinpä saavuimme Banguihin ja Hotel Levy’sin eteen, missä maksoin matkani ja Roméo kertoi ajavansa vielä samana päivänä takaisin Mongoumbaan! Matkaan oli kulunut noin seitsemän tuntia ja korruptioon oli uponnut yli 20 euroa.

Hotel Levy’s sijaitsee erinomaisella paikalla Banguissa.

Hotel Levy’s on Keski-Afrikan tasavallan pääkaupungin edullisimpia vaihtoehtoja ja tykkäsin paikan tunnelmasta välittömästi. Siis, vaikka vastaanoton lattialla juoksi rotta, kun kyselin majoituksen hintoja. Paikka on korkealla muurilla ympäröity, portilla on vartija ympäri vuorokauden, sähköä tulee vuorokauden ympäri ja wifikin toimii joten kuten. Vastaanottovirkailijattaret olivat erittäin ystävällisiä ja yrittivät pilke silmäkulmassa saada minua valitsemaan sviitin. Se olisi maksanut 50 000 frangia yöltä (n. 76,2 euroa). Valitsin kuitenkin edullisimman huonevaihtoehdon, joka maksoi vain 25 000 frangia (n. 38,1 euroa). Sain parivuoteen hyttysverkolla, toimivan ilmastoinnin, oman kylpyhuoneen sekä television, jota en ikinä saanut toimimaan. Ikkunasta oli näkymä eräälle Banguin pääkaduista.

En malttanut jättää Banguihin tutustumista seuraavalle päivälle, vaan lähdin saman tien kävellen tutkimaan kaupunkia. Kaupunki ei tunnu lainkaan pääkaupungilta, vaikka siellä asuu noin 900 000 asukasta. Keskusta on pieni ja rauhallinen, jossa kulkee lähinnä takseja, moottoripyöriä sekä YK:n maastureita, kuorma-autoja ja jopa panssarivaunuja. Putinin palkkasoturiryhmä Wagner pitää matalampaa profiilia, eikä heidän kulkupeleissään ole mitään merkintöjä. Näin yhden Wagner-sotilaan eräässä porttikongissa. Hän oli peittänyt kasvonsa huivilla, kuten heikäläisillä on tapana. Katukaupustelijat pyrkivät puhumaan minulle venäjää, mutta muuten sain aivan positiivisen kuvan kaupungista. Siitäkin huolimatta, että ensimmäisen kilometrin jälkeen sain taskuvarkaan kiinni itse teosta. Mies oli lyöttäytynyt kiinni minuun ja saanut reppuni vetoketjua vähän auki. Kun huomasin, mitä oli tapahtumassa, kyselin häneltä, että mitä ihmettä monsieur oikein aikoo. Mies kätteli minut ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Samassa paikalle tuli toinenkin rosvo, joka taisi yrittää viedä silmälasini päästä. Hätistelin miehet matkoihinsa. Tämä kaikki tapahtui niin keskellä Banguita kuin vain mahdollista. Olen vainoharhaisen tarkka omaisuudestani kaikkialla Suomen ulkopuolella, eikä kukaan ole vieläkään onnistunut anastamaan minulta mitään. Banguissa joka tapauksessa kannattaa pitää reppua mahan puolella.

Venäjän vaikutus näkyy Banguissa myös vodkamainoksina. Keskiafrikkalaista Wa Na Wa Vodkaa valmistetaan mainoksen mukaan ”venäläisellä teknologialla”.

Suurin osa Banguin kuvista katosi rosvon mukana Tšadin N’Djamenassa, mutta tässä eräs Banguin klassikoista: Brasserie Kiss!

Olin saanut keskiafrikkalaisista positiivisen kuvan; he ovat ystävällistä ja hyvää kansaa, pois lukien tietysti rosvot, joihin lasken myös virkavallan. Mies nimeltä Travolta pyörittää passikuvabisnestä Banguin ytimessä ja hän valisti minua, että kuvaaminen Banguissa johtaa pidätykseen ja vankilaan. Kuvaamiseen pitäisi olla lupa maan viestintäministeriöstä. Oikeasti kuvauskielto koskee vain sotilaskohteita, ministeriöitä ynnä muita strategisia kohteita, mutta päätin pitää matalaa profiilia kuvauksen suhteen. Mies neuvoi minulle reitin Tšadin suurlähetystöön, jossa vierailisin seuraavana aamuna. Banguin keskustan ruokakaupat vaikuttavat olevan arabien hallussa. Asioin jemeniläisen miehen pitämässä putiikissa ja parilla arabian sanalla mies antoi minulle lopulta reilun alennuksen. Kunpa Jemen olisikin vierailtavissa!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Daniel 8.12.2022 at 00:45

    Pelkästään tuo kanoottimatka olisi elämys! Mutta jos kanootti olisi kipannut ja olisi pitänyt uida maihin, niin olisiko se onnistunut vai oliko virta liian voimakas?

    Jos 37% osaa lukea, niin kuinkahan moni naispuolisista osaa? Taitaa se luku olla vielä moninverroin matalampi.

    Pissassa lounastauko? Mikäpä siinä!

    Mulle on jostain syystä jäänyt erittäin hyvin mieleen otsikkosi ”Lohduton Conakry ei päästä matkailijaa helpolla”. Nyt alkaa tuntua siltä, että Conakryn tilalle voisi vaihtaa minkä tahansa keskiafrikantasavaltalaispaikkakunnan nimen, ja otsikko olisi oikeastaan osuvampi kuin Conakryssa konsanaan. Matkanteko tuolla on kyllä kallista. Mulla menisi hermot tuohon touhuun. Ilmeisesti Banguissa saattaisi kuitenkin pärjätä ilman lahjusten maksamista, jos siellä ei tekisi mitään kyseenalaista kuten ottaisi valokuvia eikä liikkuisi kaupungin ulkopuolelle.

    Jemenin vierailtavuuteen yhdyn täysin rinnoin! Olen käyny Staten Islandilla jemeniläisessä ravintolassa. Se oli ihan sellainen simppeli paikka, missä tilattiin tiskiltä ruokaa ja se tuotiin styroksikipossa pöytään. Oli todella hyvää lammaspataa. Ja ystävälliset työntekijät. Vielä se päivä koittaa, kun päästään Sana’aa ihailemaan!

    • Reply Anssi 8.12.2022 at 11:54

      Virta oli kyllä melkoisen voimakas ja joki oli melko lähellä laskemassa Ubangijokeen. En osaa veikata, olisko siinä rantaan päässyt uimalla. Kovin syvää siinä ei kyllä ollut, kun sauva osui pohjaan koko matkan ajan.

      Naisista osaa viimeisimmän, vuoden 2018, tilaston perusteella lukea 26 % (https://data.worldbank.org/indicator/SE.ADT.LITR.FE.ZS?locations=CF&most_recent_value_desc=false). Lukutaitoprosentti on muuten laskenut reilusti vuodesta 2000, jolloin 50,6 % kaikista keskiafrikkalaisista osasi lukea.

      Pissassa on hyvä pitää pissa- ja lounastauko!

      Keskiafrikkalaiskylät vievät voiton Conakrystä, mitä tulee lohduttomuuteen. Vaikka onhan se Conakrykin melkoisen surkea näky. Conakryssä on tosin paljon samaa Banguin kanssa eli paljon virkavaltaa. Conakryssä ne on siellä, koska pitää työllistää ihmisiä ja pitää presidentti vallassa. Banguissa ne on, ettei kapinalliset vyöry pääkaupunkiin sekoilemaan.

      Joo, kyllä Banguin keskustassa pärjännee ilman lahjuksia ja käy vaikka ottamassa ne kuvat Oubangui Hotellin ravintolasta, joka on semmosella Ubangijokeen pistävällä niemellä. Se on lähinnä Zongoakin. Passi vain pitää olla aina mukana, kun sitä kuitenkin varmaan halutaan katsoa kadullakin.

      Käyhän joskus Herttoniemen Yemeni Restaurantissa. Kävin elokuussa. Oli hyvää ja epäilyttävän halpaa. Ja sai istua lattialla jemeniläiseen tyyliin. Kyllä se Sana’a sieltä vielä aukeaa!

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 10.12.2022 at 11:21

    Jaaha, rahan kinuaminen vain jatkui. Tuo Venäjän rooli maassa olikin itselleni yllätys. Koskeeko se vain kyseistä maata vai onko naapurimaatkin siihen suuntaan kallellaan? Pitää itsekin muuten käydä tuolla Herttoniemen Yemeni Restaurantissa, kuulostaa kiinnostavalta.

    • Reply Anssi 10.12.2022 at 17:20

      Korruptio on syvässä Keski-Afrikan tasavallan rakenteissa, valitettavasti!

      Mali on myös pudonnut Venäjän taskuun, kun he ajoivat ranskalaiset ulos maasta. Samoin Burkina Fasossa on samansuuntaista liikehdintää. Mutta kyllä Keski-Afrikan tasavalta on syvimmällä tuossa suossa ja Wagner-ryhmä käytännössä hallitsee maata, ainakin oppositiomedian perusteella.

      Yemeni Restaurantille suositukset!

    Leave a Reply