Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kongolaisesta maastakarkotusjonosta Pointe-Noiren vilinään

15.–16.5.2022

Tuli aika hyvästellä Etelä-Afrikka, vaan ei sentään vielä koko Afrikkaa! Maailmassa on kaksi Kongoa: pienempi ja isompi, turvallinen ja vaarallinen, tasavalta ja demokraattinen tasavalta. Olin valikoinut itselleni seuraavaksi kohteeksi Kongon tasavallan, maan joka on säilynyt rauhallisena pitkään ja sinne olisi turvallista suomalaisenkin matkustaa. Valtava Kongon demokraattinen tasavalta vaatii jo yksinään viikkokausien vierailun, joten se saisi vielä odottaa. Olin O. R. Tambon kansainvälisellä lentoasemalla Johannesburgissa ja minulla oli Ethiopian Airlinesin lento Pointe-Noireen, Kongon tasavallan kakkoskaupunkiin. Lentovarauksessa oli mielenkiintoisesti edelleen suluissa lähtökentän entinen nimi; vuoteen 1994 Johannesburgin lentoasema oli nimetty Etelä-Afrikan kaksinkertaisen pääministerin Jan Smutsin (1870–1950) mukaan. Smuts hyväksyi valkoisen ylivallan ja siis myös apartheid-politiikan, minkä vuoksi monet eivät varmaan tahtoisi nähdä herran nimeä lentovarauksessaan.

Lentovarauksen ohella minulla oli taskussa keltakuumerokotustodistus, joka vaaditaan Kongon tasavaltaan matkustavilta. Olin käynyt Kapkaupungissa myös koronatestissä, vaikkei sitä kansainvälisen ilmakuljetusliitto IATA:n mukaan enää vaadittaisikaan. En vain ollut löytänyt tälle mitään vahvistusta muista lähteistä ja päätin pelata varman päälle. En tahtonut, että matkani päättyisi jo Johannesburgissa tai joutuisin karkotetuksi Kongosta. Kongon tasavalta on myös yksi niistä maista, joihin suomalainen tarvitsee viisumin ja se on hankittava ennen maahan saapumista. Rajalla sellaista ei myönnetä. Lisää hankkimastani viisumista tämän jutun lopussa.

Ethiopian Airlinesin kone Addis Abeban lentoasemalla valmiina lähtöön kohti Brazzavilleä ja Pointe-Noirea.

Ethiopian Airlinesin tarjoiluissa ei ole moitittavaa. Tämä ateria tarjoiltiin Addis Abeban ja Brazzavillen välillä. Lautasliinassa on maskin kuva ja siinä lukee ”Remove only for Meal and Drink”, koska lennolla oli teoriassa maskipakko.

Ethiopian Airlinesin lähtöselvityksessä minulta tietenkin tivattiin negatiivistä koronatestitodistusta ja todettiin, että melkein kaikki muutkin ovat menossa Kongoon ja olen ainoa, jolla ei ole koronatestitodistusta! Kerroin käyneeni lentoyhtiön toimistossa Kapkaupungissa ja näytin sieltä saamaani paperilappusta, jossa oli osoite IATA:n matkustusrajoitussivustolle. Jatkoin, että minulle oli kerrottu Ethiopian Airlinesin noudattavan muiden lentoyhtiöiden tapaan tuota tietokantaa. Tiskin takana ollut täti pyöritteli päätään, sanoi tomerasti ”no, no, no!” ja jatkoi, että he eivät katso IATA:n tietokannasta yhtään mitään. Yritin kysyä, että mistä ihmeestä te tiedätte kunkin maan maahantulorajoitukset. En saanut vastausta, mutta päättelin, että Johannesburgin lentoaseman lähtöselvittäjät ammentavat suullisesta perimätiedosta. Täti kyseli viereisiltä tiskeiltä Kongon vaatimuksia ja palavereissa tultiin siihen lopputulokseen, että ainakin koronarokotustodistus pitäisi sitten esittää. Esitin sen ja lähtöselvitys tuli hoidetuksi. En usko, että työntekijät lentoasemalla ovat tietoisia kahden Kongon olemassaolosta, eiväthän he meinanneet löytää upouudesta ja melko tyhjästä passistani edes Kongon viisumia (se oli heti ensimmäisellä aukeamalla). ”No visa?” Joka tapauksessa Kongon tasavallan naapurimaa Kongon demokraattinen tasavalta oli lieventänyt maahantulorajoituksiaan hiljattain ja sinne pääsi pelkillä rokotteilla, ihan virallisestikin.

Ethiopian Airlinesin lento ET858 Addis Abebaan oli täynnä. Istuin ikkunapaikalla, viereeni tuli iso afrikaanerimies ja käytäväpaikan valloitti iso afrikkalaisnainen. Onneksi lento oli melko lyhyt; lähdimme kello 23.30 ja laskeuduimme Etiopian pääkaupunkiin jo kello 5.55. Ethiopian Airlines on erinomainen lentoyhtiö, jolla palvelu pelaa, lentohenkilökunta on loistavaa ja laajarunkokoneen viihdejärjestelmässäkään ei ole moittimista. Voi tietenkin olla, että innostukseni Ethiopian Airlinesia kohtaan johtuu siitä, että se operoi mielenkiintoisiin kohteisiin.

Brazzavillen Maya-Mayan kansainvälisellä lentoasemalla osa matkustajista jäi kyydistä.

Laskeudumme Pointe-Noiren Agostinho Neton kansainväliselle lentoasemalle iltapäiväyhden aikoihin.

Jatkoyhteyteni, Ethiopian Airlinesin lento ET861 Kongon tasavallan Pointe-Noireen lähti kello 8.45 ja teki pysähdyksen maan pääkaupungissa Brazzavillessä jättäen osan matkustajista sinne. Tunnin odottelun jälkeen kone nousi viimeiselle, 40 minuutin mittaiselle, etapilleen kohti Atlantin rannalla sijaitsevaa Pointe-Noirea. Laskeuduimme noin kello yhdeltä iltapäivällä. Myöskään lennon miehistö ei ollut tietoinen, mihin lopulta saavuimme; ”ladies and gentlemen, welcome to the Democratic Republic of Congo”. Kanssamatkustajani pyörittelivät päitään. Nykyisin Ethiopian Airlinesin omistama togolainen Asky Airlines operoi jo taas koronatauon jälkeen lentoja Johannesburgista Kinshasan kautta Brazzavilleen. Kierto Addis Abeban kautta ei siis enää ole tarpeen, vaikka monesti Afrikan lentoliikenne onkin vähän erikoista. Johannesburg–Addis Abeba–Pointe-Noire-reittini on sama asia kuin, jos olisin matkustanut Suomesta Kreikkaan Dubain kautta. Ensin reilusti ohi ja väärään suuntaan!

Pointe-Noiren kansainvälinen lentoasema on nimetty Angolan entisen presidentin Agostinho Neton mukaan. Eiköhän Kongossa muka ole riittävästi omia suurmiehiä. Ensimmäisenä kaikki matkustajat joutuivat täyttämään terveyskyselyn, minkä jälkeen tahdottiin nähdä sekä keltakuumerokotustodistus että negatiivinen koronatestitodistus. Eli jos nyt olette matkustamassa Kongon tasavaltaan lentäen, suosittelen käymään koronatestissä tai askartelemaan testitodistuksen itse. IATA:n mukaan testiä ei siis vaadita, mutta ainakin Britannia matkustustiedotteessaan kertoo testin olevan edelleen pakollinen ja lienee siis oikeassa. Koronarokotteilla ei maahan pääse. Onnittelin itseäni, että olin päättänyt käydä testissä Kapkaupungissa.

Passintarkastusluukulla hymy hyytyi, kun tomera passintarkastajatäti päätti, että minut karkotettaisiin maasta. Minulta muka puuttui täkäläiseltä hotellilta saatu kutsukirje leimoineen ja allekirjoituksineen. Esittelin Booking.comin hotellivarausta ja selitin, että viisumin minulle Tukholmassa myöntänyt Kongon asiainhoitaja monsieur Victor Sekoula ei ollut vaatinut minkäänlaisia kutsukirjeitä. Kehotin heitä ystävällisesti soittamaan Tukholmaan. Niin ei tapahtunut, enkä siihen tosin edes uskonut. Minut ohjattiin pois jonosta ja siirryin pidentämään maastakarkotusjonoa. Jonossa oli ennestään Kiinan passilla matkassa ollut mies, jonka kanssa olimme ymmällämme tilanteesta. Kentällä ei luonnollisesti ole wifiä, joten meidän tuli vain odottaa tietämättöminä. Ehdin miettiä, että mihin ihmeeseen minut karkotettaisiin. Suomeen, Etiopiaan vai Etelä-Afrikkaan? Mietin myös, että haluaisinko tällaiseen maahan edes tulla, vaikka lopulta sisään pääsisinkin.

Jälkeeni karkotusjonoon liittyi Ranskan passilla maahan pyrkinyt kongolaisnainen. Hän oli tulossa sukuloimaan, eikä hänelläkään ollut kutsukirjettä pointenoirelaiselta hotellilta. Varmaankin, koska hän ei ollut hotelliin edes majoittumassa. Nainen nosti äläkän ja yritti suurieleisesti maahan ilman leimoja. Röyhkeästi vain läpi passintarkastuksesta. Yritys ei onnistunut ja madame palasi jonoon. Pian jonossa oli jo neljä ihmistä. Kiinalainen pääsi maahan, kun hänen paikallinen kontaktinsa tuli noutamaan hänet passintarkastuspisteeltä. Kehitysmaiden lentoasemillahan kuka tahansa voi tulla vastaan matkustajia vaikka sitten tullin läpi vastakarvaan. Ranskalais-kongolainen nainenkin pääsi maahan kiukuteltuaan aikansa tiskillä. Jokunen seteli saattoi vaihtaa omistajaa. Kun koko Ethiopian Airlinesin koneellinen oli päässyt maahan, minä pääsin takaisin tiskille puolen tunnin odottelun päätteeksi. Selitin taas samat asiat, mutta siviilivaatteissaan passeja tarkastaneet mies ja nainen pysyivät kovana. Kun kukaan ei ole enää näkemässä, valkoiseltakin kehdataan vaatia rahaa. Minun pitäisi maksaa sakkomaksu ja sitten pääsisin maahan. Nainen tehosti vaatimusta hieroen sormiaan yhteen. Kongo on eräs maailman korruptoituneimmista valtioista, joten olin tällaiseen lypsyyn varautunut. En toki ihan vielä lentoasemalla. Rangaistusmaksuni suuruudeksi arvottiin 50 000 Keski-Afrikan frangia (n. 76 euroa). Onnistuin tinkimään summan 70 euroon ja sain leiman passiin. Kuittia en tietenkään saanut, sillä sakko ei ollut virallinen. Africanews-sivusto kertoo, että kokemani rahastus on ollut normaalia toimintaa Pointe-Noiren lentoasemalla jo vuosia sitten. Maassa maan tavalla.

Pointe-Noiren lentoasemalla ei ole sellaista pankkiautomaattia, josta saisi frangeja suomalaiselle pankkikortilla. Rahanvaihtotiskillä asia hoitui ja 150 eurolla sain yllättäen jopa 104 250 frangia. Se on paljon enemmän kuin normaali vaihtokurssi, 1 euro = 656 frangia. Keski-Afrikan frangi on usean keskisen Afrikan maan, kuten Kongon tasavallan, Keski-Afrikan tasavallan ja Tšadin, yhteisvaluutt. Rahanvaihtotiskillä asioidessani passitäti ilmestyi perääni päivän saaliin kanssa. Hän varmasti tuli tilittämään ”karkotettaviksi” määrätyiltä lypsetyt eurot ja dollarit valtion tilille.

Residence Saint-Jacques Bord du Mer oli majapaikkani Pointe-Noiressa. Kuva otettu meren puolelta seuraavana aamuna.

Residence Saint-Jacques Bord du Merin sisäpiha altaineen näyttää viehättävältä.

Hotellin pihamaata.

Kongon tasavalta ei ole Afrikan edullisin matkailumaa, eikä tänne juuri kukaan pelkästään turistiksi tulekaan. Pointe-Noireen tullaan töihin öljyteollisuuden pariin, mikä on nostanut kaupungin ja koko maankin hintatasoa. Kaupungissa asuu paljon länsimaalaisia. Siispä edullista majoitusta on vaikea löytää. Olin varannut kahden yön majoituksen Residence Saint-Jacques Bord du Mer -nimisestä hotellista, joka sijaitsee hyvällä paikalla merenrannalla ja toisaalta kävelymatkan päässä keskustasta. Pointe-Noiressa on kaksikin Residence Saint-Jacquesta, joten taksikuskille on hyvä tehdä selväksi, että hän ajaa merenrannalla olevaan majataloon. Se toinen majatalo sijaitsee keskustassa. Kuljettajakseni sain Juste-nimisen miehen, joka oli täpinöissään, kun kerroin saapuneeni Kongoon turistina. Sovimme hinnaksi hotellille 4 000 frangia (n. 6,1 euroa). Olisin saanut taksin tonnilla (n. 1,5 euroa), jos olisin jaksanut kävellä ulos lentoasemalta pysäyttelemään takseja. Taksin saaminen ei vain kaikkialla ole kovin helppoa, enkä ollut tietoinen Kongon taksitilanteesta. Nyt olen viisaampi ja tiedän, että Kongo on maailman helpoin maa saada taksi. Niitä on todella paljon ja kaikkialla.

Saavuimme pian hotellille ja sovimme taksikuskini Justen kanssa, että tämä tulisi seuraavana aamuna kello yhdeksältä noutamaan minua ja sitten lähtisimme Diosson rotkolle. Se paikka minun olisi nähtävä. Olin samaa mieltä. Kaksi yötä Residence Saint-Jacques Bord du Merissä maksoi 56 000 frangia (n. 85,4 euroa) ja se tuli maksaa käteisellä, tottakai. Itse hotelli on 1970-luvun asussaan ja siis parhaat päivänsä nähnyt. Siellä on kuitenkin uima-allas ja joten kuten toimiva wifi. Ravintolakin on, mutta se ei ole toiminnassa. Aamupalaa ei siis ole tarjolla. Huoneessani oli sänky, jääkaappi, vaatekaappi, tuoli, pöytä, televisio, toimiva ilmastointi ja oma kylpyhuone pikkuruisella kylpyammeella. Tasoonsa nähden reilusti ylihintainen Residence Saint-Jacques Bord du Mer on edullisin vaihtoehto, mitä Pointe-Noiresta löytyy. Olin majatalon ainoa asukas.

Huoneeni Residence Saint-Jacques Bord du Merissä.

Tällaisen kylpyhuoneen saa Pointe-Noiresta 43 eurolla per yö.

Kongon tasavalta oli näyttänyt keskisormea heti kättelyssä, mutta ihastuin maahan silti heti, kun lähdin ulos kaduille. Tai oikeastaan jo taksin kyydissä lentoasemalta hotellille! Noin Suomen kokoinen (ja vähän muotoinenkin) Kongo sijaitsee päiväntasaajan molemmin puolin Pointe-Noiren sijaitessa eteläisellä pallonpuoliskolla. Ilmasto on kuumankostea ympäri vuoden. Niin tänäänkin. Lämpötila oli päälle kolmessakymmenessä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Paita tarttui kiinni ihoon ja kaduilla oli elämää. Tätä olin kaivannut edelliset viikot. Namibia ja Etelä-Afrikka ovat ihan ok, mutta en minä niistä jaksanut näin innostua. Siispä muistutan itseäni: jatkossa parempi jättää ”kehittynyt Afrikka” käymättä.

Pointe-Noire (suom. ”Musta piste”) on vähän Helsinkiä suurempi kaupunki; asukkaita on reilut 700 000 ja koko metropolialueella noin miljoona. Se on paljon, kun koko Kongossakin on asukkaita vain 5,5 miljoonaa. Eli yhtä paljon kuin Suomessa. Pointe-Noire on, kuten todettua, öljyteollisuudesta elävä kansainvälinen kaupunki. Kaupungissa on maan suurin satama ja täältä johtaa rautatie pääkaupunkiin Brazzavilleen, joka sijaitsee sisämaassa Kongojoen rannalla. Ensimmäiselle päivälle ohjelmassani oli vain paikallisen simkortin hankinta ja rahan nostaminen pankkiautomaatista. Kuljin Pointe-Noiren ydinkeskustaan, jonka pääkatu on Boulevard du Général Charles de Gaulle. Löysin Casino Supermarchén, jonka aulassa oli kolme pankkiautomaattia. Yksi niistä antoi minulle kunnon nivaskan frangeja, joten ensimmäinen tehtävä oli hoidettu. Päätin samalla pistäytyä supermarketin puolella ostamassa iltapalaa. Iso osa tuotteista oli tuotu entisestä emämaasta Ranskasta. Niin varmasti myös nektariinit, jotka poimin hyllystä sen kummemmin hintalappua katsomatta. Nektariinien kilohinta oli 14 990 frangia (n. 22,8 euroa). Siispä tulin ostaneeksi elämäni kalleimmat nektariinit; kaksi nektariinia hintaan 8,5 euroa! Minun piti jatkossa yrittää muistaa, että olen Kongon öljykaupungissa, en missään perus-Afrikassa. Yleensä Afrikassa kaduilla on hedelmäkauppiaita, mutta nyt päivä oli ehkä jo liian pitkällä, että kauppiaita ei näkynyt.

Kävellen kohti Pointe-Noiren keskustaa.

Boulevard du Général Charles de Gaulle on Pointe-Noiren pääkatu.

Boulevard du Général Charles de Gaulle. Oikealla paikallinen SNPC:n huoltoasema, jossa litra lähituotettua bensaa maksaa 595 frangia (n. 0,9 euroa) ja litra dieseliä 475 frangia (n. 0,72 euroa).

Öljyteollisuus on synnyttänyt Pointe-Noireen myös kerjäläisten armeijan. Länsimaalaiset öljy-yhtiöiden kai sitten antavat rahaa tälle porukalle, kun niitä kaduilla kohtasin sankoin joukoin. Eräs pummi itse asiassa oli kehittänyt hyvän strategian tullen sisällä kaupassa jutustelemaan muina miehinä. Muutaman sanan vaihdettuamme ostoskoriini sujahti kaksi suurta keksipakettia. Ne minun pitäisi ostaa miehen lapsille. Heillä on nälkä. Yleensä varakkaiden supermarketteihin ei ole pummeilla mitään asiaa, mutta Pointe-Noiressa niin oli päässyt käymään. En ostanut keksejä, enkä maitoa, jota mies seuraavaksi kiikutti koriini. Maksoin vain omat ostokseni ja poistuin.

Taksikuskini Juste oli kertonut Airtelin olevan Kongon paras operaattori, joten ostin kadulta seuraavaksi paikallisen simkortin. Kortti, puheaikaa ja nettiä lähti mukaani 10 000 frangilla (n. 15 euroa). Simkortin ostamista varten pitää ottaa passi mukaan. Kortti on ehdoton, koskapa ainakaan Telian suomalainen liittymä ei toimi Kongon tasavallassa.

Auringonlaskun aikoihin palasin hotellilleni uimaan. Ranta sai vielä odottaa, vaikka meren pauhu kantautuu hyvin myös hotellin pihaan.

Madagaskarilta kotoisin oleva matkustajainpuu koristaa liikenneympyrää Pointe-Noiren keskustassa.

Kongon tasavallan viisumi

Yleensä afrikkalaisten maiden viisumit on suoraviivaisinta ja nopeinta hankkia Afrikassa, joko kohdemaan naapurissa tai jossain muussa lähimaassa. Minäkin aioin alun perin hankkia Kongon viisumin Pretoriassa, mutta vaatimukset ja käsittelyaika olivat samansuuntaiset kuin Tukholmassa toimivassa Kongon tasavallan suurlähetystössä, joka on suomalaisia lähinnä oleva Kongon lähetystö. Kyseinen lähetystö myöntää suomalaisillekin viisumeja. Vaatimukset eivät vaikuttaneet mahdottomilta: turistiviisumia varten lähetystö tahtoo hakijalta täytetyn viisumihakemuksen, alkuperäisen passin, joka on voimassa vähintään kuusi kuukautta matkan jälkeen, kaksi passikuvakokoista värikuvaa, kopion keltakuumerokotetodistuksesta, hotellivarauksen Kongossa, menopaluulentovarauksen sekä tietenkin tiliotteen tai työpaikan pomon kirjoittaman todistuksen, että töissä tosiaan ollaan.

Ongelmaksi muodostui se, että Kongon tasavallan Tukholman-suurlähetystöllä ei ole kotisivuja, minkä lisäksi lähetystön osoitekin vaikutti epäselvältä. En tahtonut matkustaa Tukholmaan henkilökohtaisesti, joten lähestyin ruotsalaista Visumpartner-viisumipalvelua. Sain kaikkiin kysymyksiini vastauksen ja nopeasti. Hotellivaraus voisi hyvin olla Booking.comissa tehty ja sen voisi peruuttaa, kun viisumi olisi passissa. ”Työpaikkatodistus” taas ei ole pakollinen (vaikka sellaisenhan voi askarrella itsekin), vaan pelkkä tiliote kelpaisi mainiosti. Tulostin verkkopankista kolmen kuukauden ruotsinkielisen tiliotteen liitteeksi. Lentolippuvaatimuksen kikkailin siten, että tilasin ranskalaisesta Onewayfly-palvelusta paluulipun Helsinkiin. Tunnin kuluttua sähköpostiini kilahti Air Francen bisnesluokan varaus Brazzavillestä Pariisin ja Amsterdamin kautta Helsinkiin. Onewayfly piti varaukseni voimassa 14 vuorokautta, minkä jälkeen perui sen automaattisesti. Maksoin palvelusta 29,90 euroa. En vain itse viitsisi varata, perua ja odotella rahojen palautusta maailmanloppuun asti.

Laitoin paperit ja passin kirjattuna kirjeenä kohti Ruotsia. Viisumin normaali käsittelyaika suurlähetystössä on kymmenen vuorokautta, joten reilut kaksi viikkoa lähetyksestä sain hakea passini postista. Minulle oli myönnetty 30 vuorokauden monikertaviisumi. Lähetystö myöntää viisumin lentoaikataulujen mukaan, mutta enintään 90 päiväksi. Turistiviisumi yli 15 vuorokaudeksi eli oma viisumini maksoi 1 000 Ruotsin kruunua (98,78 euroa), minkä lisäksi Visumpartner veloitti 1 250 kruunua (123,47 euroa) palvelumaksua. Passin palautus kirjattuna kirjeenä maksoi 190 kruunua (18,76 euroa). Yhteensä viisumini maksoi 2 440 kruunua (241,03 euroa). Kallista, mutta mielestäni silti jokaisen kruunun arvoista. Enkä toisaalta olisi viisumia edullisemmin pystynyt edes järjestämään. Maksaa se Tukholmaan meneminenkin kuitenkin jokusen kruunun. Siispä lämmin suositus Visumpartnerille. Tulen varmasti käyttämään heidän palveluaan uudelleen jonkun muun epämääräisen maan kohdalla.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 9.11.2022 at 15:04

    Heh, joskus ihmetyttää, miksi joidenkin maiden viisumiköytännöt on tehty niin hankaliksi… No hyvä kuitenkin, että lopulta pääsit maahan. Pisti vähän hymyilyttämään nektariiniostokset, onneksi ostit vain kaksi. Minulle on käynyt ainoastaan Kapkaupungissa niin, että joku pummi laittaa elintarvikkeita koriin, ja jäi myös ostamatta.

    • Reply Anssi 9.11.2022 at 19:34

      Joo, en tiedä johtuuko monimutkaisuus ja hankaluus sitten siitä, että Schengen-viisumin saamisesta on tehty supervaikeaa afrikkalaisille….

      Ai Kapkaupungissakin vastaavia pummeja! Mulla oli eka kerta kun noin kävi 😀

  • Reply Daniel 10.11.2022 at 14:25

    Mulla on vielä Etelä-Afrikka -postauksia lukematta, mutta kun näin otsikon, niin pakkohan tämä oli lukea heti kärkeen. Ja sisältö oli taattua Afrikkaa. Mitähän se passitäti olisi sanonut, jos olisit alkanut heittää päästä nimiä, että herra se-ja-se on kyllä nyt erittäin vihainen, jos tämä homma ei ala sujua, tai että Suomen suurlähettiläs nostaa tästä varmasti mekkalan, joka ei pääty hyvin tms. No, ehkä ei kannattanut kokeilla.

    Rwandairin koneesta tuli kiva fiilis. Lensin Rwandairilla Kigaliin pari vuotta sitten, hyvn toimi, kuten kaikki muukin Ruandassa.

    Ja vielä tuo vinksahtanut banaani, vai että matkustajainpuu! Mä olen ihmetellyt noita Sansibarilla ja São Tomélla, eikä kukaan ole osannut kertoa mulle, mikä tuo vinoonkasvanut banaani oikein on. Kiitos tästä tiedosta!

    Olen tällä hetkellä Kuwaitissa, ja jos pitää yhtymäkohtia hakea, niin täälläkin on jalkakäytävien reunakivet maalattu ehtaan afrikkalaiseen tyyliin. Mutta väriyhdistelmä on musta ja keltainen – sellaista en ole ennen nähnyt. Jos haluat Persianlahdelta nähdä paikan, missä ihan oikeasti on arabeja valkoisissa kaavuissaan joka puolella, niin suosittelen Kuwaitia. Dubaissahan ei paikallisiin törmää oikein missään.

    Lisää Kongoa odotellessa!

    • Reply Anssi 10.11.2022 at 19:22

      Passitäti nautti, kun sai kyykyttää länsimaalaista, enkä usko, että suurlähettiläällä uhkaaminen olisi auttanut mitään. Dakarin lentoasemallahan muuten harrastetaan nykyään turistien kyykytystä kertomalla, että visa on arrival ei onnistu ja sitten pidetään turistiparkaa päiväkausia siellä lentoaseman sisällä, kunnes karkotetaan. Sinne en kyllä lähtisi koettamaan onneani.

      Mulla on tuo Ruanda vielä käymättä ja pelkään, että siellä tosiaan toimii kaikki liian hyvin.

      Matkustajainpuu, kyllä. Jos mulla olisi trooppinen puutarha, olisi noita puita pitkä rivistö. Mielestäni kaunis kasvi.

      No joo, Dubain metrossakin ainoa paikallinen oli lipuntarkastaja. Muuten siellä oli koko Intia ja Pakistan. Kuwait kiinnostaa kyllä kovasti, taitaa olla melko kallis maa vain. Yhdellä Kuwaitin dinaarilla näyttäisi saavan 3,2 euroa. Harvinaista, että noin päin. Eipä liene mahdottomasti muita turisteja…

      • Reply Daniel 11.11.2022 at 01:32

        Vai on Dakarissa tuollainen meno. Suomalainen ei kuitenkaan tarvitse viisumia ollenkaan. Mitähän ne sitten keksii? Mä olin vähän menossa sinne, mutta Finnairin Las Palmasin lennot on niin kalliita tänä talvena, että se jää välistä. Olisi ollut kiva verestellä vanhoja muistoja, vaikka hotellini Croix du Sud on suljettu jo vuosia sitten. Olen käynyt googlemapsmatkailemassa siellä suunnilla…

        Ruandassa kannattaa kyllä käydä. Tai mä kävin vain pääkaupungissa, varmaan sen ulkopuolellakin on mielenkiintoisia paikkoja. Mutta Kigalille lämmin suositus. Näkemistä ja tekemistä on muutamaksi päiväksi hyvinkin, ja missään et saa yhtä makeaa ananasta tai kermaista avokadoa kuin siellä.

        Dubaissa bongaa paikallisia passintarkastuspömpelistä, ne tarkastajat kun ei kai saa olla ulkomaalaisia. Olen miettinyt, että onko siellä joku kiertävä passintarkastusvuoro, joka sattuu aina joskus kohdalle, vai miten ne saa sinne hokuteltua väkeä hommiin. Kuwait on kallis, joo. Tai no, ruokaan menee kamalasti rahaa, mutta mihinkään muuhun ei. Museot on ilmaisia ja mitään ostettavaa täältä ei löydy. Mä asun keskustassa oikein siistissä ja vasta kunnostetussa kolmen tähden hotellissa hintaan 70€/yö, mielestäni saan ihan hyvin vastinetta sille rahalle.

        Luin tuon Africanewsin uutisen nyt. Näköjään siellä kohdellaan myös kanssa-afrikkalaisia ihan samalla tavalla, mikä sentään vähän lohduttaa. Onko Brazzavilleen saapuminen sitten helpompaa?

        • Reply Anssi 12.11.2022 at 00:57

          Ai niin Senegal on tosiaan ihan viisumivapaa meikäläisille, no se ei välttämättä takaa mitään… Mm. jotain influenssereita ei tosiaan olla päästetty maahan Senegalissa: https://www.jordannews.jo/Section-109/News/Ibn-Hattuta-trapped-in-airport-prevented-from-entering-Senegal-12982 (Erityisesti tykkään lausunnosta: “This is Africa, my friend. Anyone who doesn’t know anything can become an ambassador.”) & https://m.youtube.com/watch?v=DDzmbwOPWc8

          Ruandasta pääsisi tietty Burundiin ja vaaralliseen Kongoon. Varmasti joskus tulee mentyä.

          Ahkeraa työntekoa oli kesällä Dubain kentällä. Tarkastajaukko puhui videopuhelua kaverinsa kanssa ja samalla leimaili Addis Abebasta tulleiden passeja.

          Eipä se 70 euroa pahalta kuulosta Kuwaitissa. Kongon lentoasemalla se kuulostaa pahalta. Meinaatko öljylähteellä käydä? Taateleita ainakin ostat.

          Kongossa tapaamani brittireissari oli saapunut maahan Brazzavillessä ja kyllä sielläkin oli vihjattu, että rahaa tarttis saada. Saattoi olla, että ”kielitaidottomuudella” vältti rahastuksen.

          • Daniel 12.11.2022 at 10:50

            Suurlähettiläitä koskeva lausunto on rehellisintä, mitä olen kuullut pitkään aikaan.

            Mä olen Dubaissa viime kerrat käyttänyt automaattiportteja, mutta ne kerrat, kun olen passiukon kautta mennyt, eivät kyllä myöskään ole herättäneet erityisen paljon luottamusta maahantulokontrolliin.

            Öljylähteelle en mene, sen sijaan aloin eilen katsoa karttaa ja totesin, että Irakin rajalle olisi puolitoista tuntia matkaa. Tuskin Safwanin rajakaupunki kamalan vaarallinen olisi, toisaalta siellä ei kyllä näytä myöskään olevan mitään. Menin niin pitkälle, että katsoin viisumivaatimuksetkin, ja viisumin saisi rajalta. Mutta sitten ei olisi enää asiaa USA:an ESTA:lla. Kun sen muistin, oli pakko unohtaa tämä hullutus.

            Taateleita olen tietysti ostanut, ja pistaasipähkinöitä. Iranilaiset kiivit jätin välistä, olivat pieniä ja kuori aivan nöyhtätön.

            Täytyy sanoa, että vaikka Kuwait oli vain varavaihtoehto Djiboutille, niin en ole ollenkaan pettynyt. Kontrasti Dubaihin on huikea ja tunnelma erityisesti soukissa mitä mainioin. Tämä tuo mieleen Bahrainin, jossa kävin kauan kauan sitten. Se oli eka matkani Euroopan ulkopuolelle. Pitäisikin piipahtaa siellä katsomassa, miten paljon se on muuttunut.

            Aiotko tehdä vielä Dubain päivästä postauksen tänne?

  • Reply Anssi 12.11.2022 at 22:28

    Irakhan on nykyään trendikäs lomakohde, jonne kaikki haluaa. Kukaan ei kyllä tosin taida käydä Sawfanissa, miettisit siis vielä! Hankit vain uuden passin sitten Amerikan reissulle.

    Voin kuvitella myös, että Kuwait on hyvä paikka. Ja ainahan halvat pistaasipähkinät kelpaavat. Kiitoksia toimituksesta!

    Dubaista tulee ehkä joskus postaus…

    • Reply Daniel 13.11.2022 at 07:54

      Tulin jo pois Kuwaitista, mutta täytyy vielä kertoa, että kysyin intialaissyntyiseltä taksikuskiltani kentälle mennessä, onko hän koskaan käynyt Irakin puolella. Oli monesti, ja kuulemma Basra on oikein mukava kaupunki ja turvallinen. ”Iraq is very nice”, hän sanoi. Enpä ole tuollaista lausetta koskaan kuullut. Google kertoisi Basran ja Kuwait Cityn väliseksi matka-ajaksi 2 h 15 min.

      • Reply Anssi 13.11.2022 at 10:47

        No niin! Irak ja Basra seuraavaksi kohteeksi. Jännä nähdä, että kymmenisen vuotta sitten olisi ollut itsemurha matkustaa Basraan, mutta nyt se onkin very nice. Toisaalta intialainen ei pistä Basran katukuvassa niin pahasti silmään…

    Leave a Reply