Suomen suurin matkablogiyhteisö

Orania on Etelä-Afrikan valkoisin kaupunki

8.5.2022

Minulla taisi olla mielessä kolme kohdetta, joissa tahdoin vierailla, kunhan Etelä-Afrikkaan joskus matkustaisin. Tärkeimmän eli Kapkaupungin Pöytävuoren olin valloittanut jo ensimmäisenä päivänäni. Pöytävuoren ohella minua kiinnostivat timanttikaupunki Kimberley sekä Orania, pikkupaikkakunta keskellä Pohjois-Kapin karuja tasankoja. Olin kuullut paikkakunnasta jo vuosia sitten, kun olin etsinyt internetissä Etelä-Afrikan valkoisinta kaupunkia, siis paikkakuntaa, jossa valkoisten osuus olisi kaikkein suurin. Olin löytänyt Oranian, Etelä-Afrikan valkoisimman kaupungin, jossa valkoisten osuus on tasan sata prosenttia.

Valkoinen valta ja apartheid sitä myöten päättyivät Etelä-Afrikassa 1990-luvun alussa ja arkkipiispa Desmond Tutun lanseeraamana maata alettiin kutsua ”sateenkaarikansakunnaksi” sen kansojen, kulttuurien ja kielten moninaisuuden takia. Oraniaa on syytetty siitä, että siellä itse asiassa lähdettiin kulkemaan vastakkaiseen suuntaan aikomuksena muodostaa apartheidin hengessä vain valkoisille tarkoitettu yhteiskunta. Tahdoin lähteä tarkastamaan asian omin silmin; näkisinkö valkoista ylivaltaa kannattavan pikkukaupungin. Vaiko vain uneliaan syrjäisen maaseutukaupungin.

Kimberleystä on hieman vajaan kahden tunnin ajomatka Oraniaan, jonne päästäkseen on ensiksi ajettava Hopetowniin. Siellä on käännyttävä tielle R369, joka vie suoraan Oranian ytimeen. Afrikaanerit, valkoiset afrikaansia puhuvat eteläafrikkalaiset, ovat keskimäärin varakkaampaa kansaa, mutta Oraniaan johtava tie oli paikoin hyvin surkeassa kunnossa. En ollut vielä juuri poikennut Etelä-Afrikan valtaväyliltä, joten en tiedä, onko tie jätetty kunnostamatta sen takia, että se vie maan valkoisimpaan kaupunkiin vaiko onko tällainen normaali tilanne sivuteillä tässäkin maassa. Tie kulkee halki laajojen peltomaisemien ja noin puolivälistä lähtien valkoiset vastaantulijat alkoivat nostaa kättä minulle. Tapa on tuttu Suomenkin syrjäkyliltä, joissa kaikkia tervehditään.

Tervetuloa Oraniaan.

Oranialla on oma lippu, jossa pellavapääpoika käärii hihansa. Lipun värit ovat samat kuin Etelä-Afrikan apartheidin aikaisessa entisessä lipussa.

Oranian ruokakauppa oli äitienpäivänä suljettu.

Oranian kaupassa myydään erilaisia kuivattuja lihatuotteita, kuten biltongia, afrikaanerien herkkua.

Oraniassa tapahtuu.

Noin puolen tunnin kuluttua sivutielle kääntymisen jälkeen saavuin Oraniaan. Tuntui kuin olisin saapunut mihin tahansa pieneen eteläafrikkalaiseen kaupunkiin. Oli hyvin rauhallista, kun kaikki olivat viettämässä äitienpäivää. Olin toisaalta valinnut huonon päivän vierailulle, kun paikkakunnan ravintolat, kahvilat ja ruokakauppa olivat kiinni. Kiinni oli toki myös Orania Inligtingskantoor, jonkinlainen turisti-infon ja kirjakaupan sekoitus, jossa olisi ollut myös paikkakunnan pankkiautomaatti. Toisaalta nyt saisin kuljeksia ympäriinsä ilman, että kukaan ehkä huomaisi. Ja kyllähän minä ihonvärinikin puolesta tänne sujahtaisin.

Jos Orania olikin aluksi vaikuttanut kuin miltä tahansa eteläafrikkalaiskaupungilta, kävi pian selväksi, että olin nyt saapunut tavallisen eteläafrikkalaiskaupungin vastakohtaan, sillä aivan kaikki vastaantulijat, niin autoissa kuin kaduillakin, olivat valkoisia. Orania on täysin valkoinen kaupunki, jonka erikoinen tarina juontaa 1990-luvun alkuun ja apartheidin päättymiseen. Etelä-Afrikka alkoi purkaa apartheid-järjestelmää vuonna 1990, jolloin muun muassa tuleva presidentti Nelson Mandela vapautettiin vankilasta. Purkaminen päättyi vuonna 1994 pidettyihin ensimmäisiin vapaisiin vaaleihin, joissa mustat Mandelan johdolla nousivat Etelä-Afrikassa valtaan. Valkoiset afrikaanerinationalistit vastasivat apartheidin purkamiseen omalla tavallaan ja katsoivat, että on parempi perustaa oma yksityinen kaupunki. Sen mahdollisti Etelä-Afrikan perustuslaki. Niinpä vuonna 1991 ryhmä afrikaanereita hankki syrjäisen maa-alueen Oranjejoen varresta, seudulta, jolla ei ollut juurikaan asutusta. Orania oli vihdoin syntynyt, vaikka siitä oltiin haaveiltu jo 1970-luvulta lähtien. Kaupungin ensimmäiseksi johtajaksi valittiin Carel Boshoff (1927–2011), joka sattui olemaan apartheidin pääarkkitehdin, pahamaineisen Hendrik Verwoerdin vävypoika.

Oranian katuja on nimetty jalokivien mukaan. Tässä Pêrellaanin ja Saffierstraatin eli ”helmikadun” ja ”safiirikadun” risteys kaupungin ydinkeskustassa.

Apartheidin pääarkkitehdin ja entisen pääministerin Hendrik Verwoerdin patsas on saanut uuden kodin Oraniasta.

Valkoisen eteläafrikkalaisen koti vailla korkeaa sähköistettyä aitaa on poikkeuksellinen näky Etelä-Afrikassa. Oraniassa se on normaalia.

Oraniassa asutaan luonnon keskellä.

En voinut olla pohtimatta, oliko Orania perustettu siksi, että afrikaanerit saisivat jatkaa elämäänsä erillään mustista eteläafrikkalaisista. Siis aivan, kuten apartheidin aikana. Entä ovatko oranialaiset rasisteja, jotka eivät voi sietää mustaihoisten näkemistä arjessaan. Oranialaiset itse kieltävät tällaiset syytökset ja vastaavat kaupungin olevan olemassa siksi, että se vaalii ja säilyttää afrikaanerien identiteettiä ja kulttuuria. Orania on virallisesti sanoutunut irti kaikenlaisesta rasismista, minkä vuoksi mustillakin on teoriassa mahdollisuus muuttaa sinne. Yksityisenä kaupunkina Orania kuitenkin pystyy valitsemaan asukkaansa saamiensa hakemusten perusteella, eikä toistaiseksi mustia hakijoita ole ollut. Jarruna toimii se, että Orania vaatii tulevien asukkaidensa sitoutuvan yhteisiin tavoitteisiin ja arvoihin sekä afrikaanerikulttuuriin ylipäänsä. Rikosrekisteriäkään ei sallita. Toisaalta kaupunki ei tahdo määritellä, mitä afrikaanerikulttuuriin kuuluu ja mikä tekee ihmisestä afrikaanerin, sillä sehän olisi paluu apartheidin aikoihin. Afrikaanerikulttuurin voi pohtia olevan tiettyjä tapoja sosiaalisessa kanssakäymisessä, tiettyjen ruokien syömistä, johonkin reformoituun kirkkoon kuulumista, afrikaansin kieltä ja yleisesti sitä, mistä afrikaanerit innostuvat. Oli se sitten urheilua tai mitä ikinä. Toisin sanoen minustakin voisi tulla afrikaaneri, jos opettelisin puhumaan afrikaansia, ryhtyisin seuraamaan rugbya ja syömään boerewors-makkaraa, mitä olin jo tehnytkin useaan otteeseen. Tai voisin vain laittaa hakemuksen vetämään ja vannoa, että tunnen sydämessäni olevani ehta afrikaaneri.

Orania pyrkii olemaan mahdollisimman riippumaton Etelä-Afrikan keskushallinnosta ja on lanseerannut jopa oman rahayksikön, oran, joka on samanarvoinen kuin randikin. Kiistanalaisuudestaan huolimatta Oraniasta on tullut menestystarina, jossa talous on hyvällä tolalla ja asukkaita on nykyisin noin 2 500. Lisää tulijoita on jonossa. Orania on panostanut myös työpaikkaomavaraisuuteen, eikä se kelpuuta mustia edes palvelusväeksi, vaan oranialaiset tekevät kaikki työt itse.

Oraniassa lapset saavat leikkiä vapaina. Maalaus on Cornelia Holmin tekemä.

Oraniassa on pari kirkkoa, joista kuvan protestanttinen kirkko on toinen.

Äitienpäivänä Orania on hiljainen.

Jätin autoni aution Inligtingskantoorin eteen ja lähdin tutustumaan kaupunkiin kävellen. Oraniassa ei ole mitään Afrikkaan yleisesti (ja ennakkoluuloisesti) yhdistämiämme elementtejä, kuten lapsia kerjuukuppi kourassa, tukossa olevia avoviemäreitä tai kilometrikaupalla jatkuvia markkinoita, vaan talot, niiden pihamaat ja kadut toivat mieleen jälleen Alankomaat. Afrikkaa tämä kuitenkin on ja oranialaiset ovat ihan yhtä afrikkalaisia kuin casablancalaiset ja gabonilaiset. Oranialaiset polveutuvat valkoisista, jopa 1600-luvulla Hollannista lähteneistä maahanmuuttajista, eikä heillä ole mitään kytköksiä Eurooppaan saati että heillä olisi siellä kakkosasunto tai kesähuvila. Afrikka on heidän kotinsa. En ole ihan varma, mitä mieltä olin Oraniasta. Siihen vaikutti tietenkin karmiva rotuerotteluaika, joka on kaikilla vielä tuoreessa muistissa ja valkoiset olivat siitä vastuussa. Toisaalta pidin ajatuksesta, että Oraniassa afrikaanerit saavat kokea olevansa kotona ja turvassa. Ja onhan meillä Suomessakin toki oma Oraniamme eli Ahvenanmaa kotiseutuoikeuksineen. Turvallisuusnäkökulmasta katseltuna silmiinpistävää oli se, että yhdenkään talon ympärillä ei ollut korkeaa sähköistettyä aitaa, joka on ehdoton kaikkialla Oranian ulkopuolella. Siis jos sattuu olemaan valkoinen. Jos ihmisillä Oraniassa olikin aita pihamaansa ympärillä, näki siitä läpi ja sen yli pystyi kulkemaan vaivatta. Oranialaisten aidat onkin koiria ja ehkä pikkulapsia varten, etteivät he juokse tielle. Yksi tärkeimmistä syistä Oranian perustamiselle ja sinne muuttamiselle lieneekin pakeneminen Etelä-Afrikkaa riivaavaa rikollisuutta. Esimerkiksi maan raiskaustilastot ovat maailman pahimpia.

Oranian keskustan katuja on nimetty jalokivien mukaan. Saffrerstraat on ”safiirikatu”, Smaragstraat ”smaragdikatu” ja Diamantlaan ”timanttikatu”. Kaikki kadut ovat silmiinpistävän siistejä, eikä täällä norkoile epämääräistä sakkia kadunkulmissa Kimberleyn tapaan. Varsinaista nähtävää Oraniassa on vähänlaisesti, mutta eräs sellainen on poliitikko Hendrik Verwoerdin (1901–1966) lesken, jo edesmenneen Betsien, entinen kotitalo, joka nyttemmin toimii jonkinlaisena kotimuseona ja esittelee koko joukon herra Verwoerdia esittäviä patsaita. Patsaita on lahjoitettu Oraniaan ympäri Etelä-Afrikkaa, sillä ne eivät ole enää kelvanneet ymmärrettävästi muualle. Hendrik Verwoerdin poliittinen ura alkoi, kun hänestä tuli vuonna 1937 nationalistisen Die Transvaler -lehden päätoimittaja. Häntä syytettiin kansallissosialismin tukemisesta, joka oli samaan aikaan saanut yhä enemmän jalansijaa Euroopassa. Natsisyytökset eivät menoa haitanneet ja Verwoerd valittiin Etelä-Afrikan senaattiin vuonna 1948 ja vuonna 1950 hänestä tuli bantuasioiden ministeri. Herra Verwoerd kehitti ministeriksi päästyään apartheid-järjestelmän, jonka tarkoituksena oli pitää valkoiset, värilliset, mustat ja aasialaiset erillään toisistaan. Alkunsa saivat mustien kotiseutualueet, ”bantustanit”, joihin pakkosiirrettiin tiettyjen kansanryhmien jäseniä, vaikkei heillä usein ollut mitään siteitä kyseisille alueille. Etelä-Afrikan pääministerinä Verwoerd toimi vuosina 1958–1966, kunnes hänet puukotettiin hengiltä. Lähteet: [1] & [2]

Hendrik Verwoerd ei nähnyt Oraniaa, mutta hänen leskensä muutti sinne ja eli siellä kuolemaansa saakka. Hän sai vuonna 1995 arvovaltaisen vieraan, presidentti Nelson Mandelan, joka tuli paikalle hieromaan sovintoa. Kun rauhan nobelisti ja maailmanlaajuista arvostusta nauttinut herra Mandela kuoli vuonna 2013, ei Oraniassa taidettu surra. Mandelaa kuvattiin haastatteluissa ”viholliseksi”. Myös myöhempi presidentti Jacob Zuma vieraili Oraniassa vuonna 2010 ja kulki siellä käsi kädessä paikan johtajan Carel Boshoffin, siis Hendrik Verwoerdin vävypojan kanssa. Hendrik Verwoerdin pojanpoika, oranialainen Wynand Boshoff, on oikeistolainen kansanedustaja tämänhetkisessä Etelä-Afrikan parlamentissa. Otin kuvia Verwoerdin patsaista ja päätin seuraavaksi etsiä käsiini paikkakunnan ”kuuluisan” ja vähintäänkin kiistellyn monumenttikukkulan, joka kohoaa Oranian laitamilla ja sen laella olisi liuta afrikaaneripoliitikkojen patsaita.

Oranian monumenttikukkulan patsaspuistossa esillä ovat esimerkiksi (vasemmalta oikealle) B. J. Vorster, J. G. Strijdom, D. F. Malan ja Hendrik Verwoerd. Oikealla myös Oranian symboli, hihansa käärinyt poika.

Myös Paul Kruger on saanut patsaansa Oranian monumenttikukkulalle.

Oraniaa symboloiva hihansa käärinyt poika kuvastaa kovaa työtä, jonka avulla saavutetaan vapaus.

Orania monumenttikukkulalta nähtynä.

Orania oli todella hiljainen sunnuntaina puolenpäivän jälkeen, mutta kaikkialla näki, että kaupunki kasvaa koko ajan; uusille seulan läpäisseille afrikaaneritulokkaille oli rakenteilla uusia taloja. Ihan sellaisia, missä voisin itsekin nähdä itseni asumassa. Olin aluksi todennut paikkakunnan muistuttavan Hollantia, mutta täkäläinen luonto kyllä toi mieleen Etelä-Afrikan. Oranialaiset asuvat luonnon keskellä, sillä kaupungissa on laajoja alueita aivan luonnontilassa kaktuksineen ja pitkine heinineen. Heinän seassa varmaan luikertelee kaikenlaisia myrkkykäärmeitä! Myös monumenttikukkulalle päästäkseen oli kuljettava parinsadan metrin pituinen polku halki heinikon. Näkymä ylhäältä on hieno, siellä lepattaa Oranian sinivalko-oranssi lippu ja sieltä näkee itse kaupungin lisäksi silmänkantamattomiin jatkuvia heinätasankoja ja satunnaisia kukkuloita. Monumenttipuiston patsaat on niin ikään saatu lahjoituksina eri puolilta Etelä-Afrikkaa kyseenalaisuutensa ansiosta, mutta Oraniaan ne kelpaavat, ovathan patsaiden henkilöt tärkeitä afrikaanerien historiassa. Olivat he sitten pahoja tai hyviä, kuten Oraniassa sanotaan. Esillä ovat Etelä-Afrikan pääministeri vuosilta 1966–1978 eli B. J. Vorster, vuosien 1954–1958 pääministeri J. G. Strijdom, vuosien 1948–1954 pääministeri D. F. Malan, apartheidin pääarkkitehti ja pääministeri Hendrik Verwoerd sekä Paul Kruger eli Transvaalin presidentti vuosilta 1883–1900. Etelä-Afrikan viimeinen valkoisen vallan alla hallinnut presidentti ja apartheid-järjestelmän purkanut, F. W. de Klerk, ei ole saanut patsastaan Oraniaan. Virallinen selitys tälle kuuluu, että hänen patsastaan ei ole tarjottu Oraniaan.

Alun perin olin aikonut yöpyä Oraniassa, mutta kaikki kaksi majapaikkaa olivat olleet täyteen varattuja ainakin Booking.comin mukaan, joten minun oli poistuttava Oraniasta. Olisin mielelläni edes syönyt paikkakunnalla, mutta aivan kaikki oli kiinni. Vain tankkaus olisi onnistunut. Kuljettuani aikani ympäri Oranian katuja, palasin autolleni ja näin jotain, mitä täällä harvemmin näkee; huoltoasemalle menevän mustan ihmisen! En ollut siis ainoa ulkopuolinen paikkakunnalla tänään!

Paikkakunnan huoltoasema oli avoinna jopa äitienpäivänä.

Oranjejoki, jonka oikealla rannalla sijaitsee Orania.

Oranjejoessa kulkee Pohjois-Kapin ja Vapaavaltion (afrikaansiksi Vrystaat) raja.

Lähdin ajelemaan takaisin kohti Hopetownia, mutta ennen sitä tahdoin käydä katsomassa Oranian vieritse virtaavaa Oranjejokea, jonka on kerrottu antaneen kaupungille nimensä. Joki toimii samalla rajana Pohjois-Kapin ja Vapaavaltion provinssille. Näin tulin astuneeksi myös Vapaavaltion alueelle. Saavutin Hopetownin, mutta matka olisi huonossa tapauksessa voinut päättyä vähän ennen keskustaan pääsyä. Hopetownin laitamilla ja erityisesti juuri Oraniaan lähtevän tien päässä on suurehko slummi, todella surullinen hökkelikylä. Slummin asukkaat olivat asettaneet Oraniasta tulevia varten keskelle tietä peltipurkkeja ja kiviä, jotka onnekseni huomasin ajoissa ja pystyin kiertämään. Epäluulot valkoisten ja mustien eteläafrikkalaisten välillä istuvat tiukassa. Tai sitten kyseessä ei ollut lainkaan yritys ryöstää valkoisia. Kunhan keppostelivat. Slummin asukkaiden asettamaa ansaa kiertäessäni näin paikallisen vanhuksen pyörittelemässä päätään kepposelle. Näin sen ainakin tulkitsin.

Hopetownissa asuu valkoisten ohella mustiakin ja Hopetown Guesthouseen meneminen oli jälleen kuin vankilaan olisi mennyt, sen verran vahvasti majatalon aita oli taas sähköistetty. Hopetown Guesthousea pitää valkoinen perhe. Yksi yö ja illallinen maksoivat 730 randia (44,32 euroa).

Lähteinä on käytetty eNCA-kanavan tekemiä Oranian edustajien haastatteluita (toinen haastattelu) sekä SABC-kanavan haastattelua.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 28.10.2022 at 09:17

    Orania on itselleni ihan tuntematonta Etelä-Afrikkaa, mutta nämä speksit tietäen olisi kyllä hauska joskus vierailla siellä. Selvisikö muuten, että miten suuri osa hakemuksista Oraniaan hyväksytään?

    • Reply Anssi 28.10.2022 at 13:51

      Erikoinen paikka kieltämättä! Sitä en osaa sanoa, miten suuri osuus hakemuksista hyväksytään. Pitää kai olla riittävän nuori, suht varakas, omata jonkin kaupunkia hyödyttävän taidon ja rikosrekisteriäkään ei saisi olla. Ja tietenkin pitäisi olla afrikaaneritaustainen.

      Itse asiassa löysin juuri jonkun melko korkea-arvoisen ANC-puolueen jäsenen (musta mies) lähettäneen hakemuksen v. 2020 asettumisesta Oraniaan. Veikkaan julkisuustempuksi, kun sen jälkeen asiasta ei ole kuulunut mitään, vaikka herra uhkailikin jo ”hakemuksessaan” lakimiehillä.

  • Reply Daniel 6.11.2022 at 00:06

    Afrikaanerimäärittely tuo mieleen saamelaiset. Suomalaiseksihan katsotaan nykyään kuka tahansa, joka kokee olevansa suomalainen, ja kaikki muut tulkinnat ovat rasistisia. Mutta saamelaiset onkin sitten ihan eri juttu, hyvin tarkat vaatimukset on, että voidaan siihen kastiin ihminen laskea. Välillä näitä on vaikea ymmärtää.

    Oli kyllä mielenkiintoista lukea Oraniasta! En ollut kuullutkaan tällaisesta. Oranialaiset ovat varmaan tyytyväisiä elämäänsä tuolla reservaatissa. Ja ilmeisesti ympäröivä Etelä-Afrikka antaa heidän olla siellä ihan rauhassa.

    • Reply Anssi 6.11.2022 at 09:01

      No näinpä. Etelä-Afrikassa jos lähtisi määrittelemään saamelaista, olisi se apartheidia, rotuerottelua, ja siis rasismia. Suomessa se on ihan ok. En myöskään ihan ymmärrä.

      Oranialaiset varmasti rakastavat elämäänsä tuolla ja kaupunki kasvaa kohisten. Eteläafrikkalaisilta mustilta poliitikoilta tietysti aina välillä tulee vaatimuksia, että tuollaisia paikkoja ei saisi olla. Parasta olisi lohkaista kunnon maapläntti afrikaanereille ja antaa heille itsenäisyys. Näin kumpikin puoli voittaa, eikä tarvitse kyräillä maailmanloppuun asti!

  • Reply vesa saari 9.12.2022 at 22:03

    hyvä objektiivinen kirjoitus, jossa ei ole kirjoittaja sortunut ruikutuksiin ,vaan tulkitsee historiaa ja näkemäänsä. olen kulkenut itsekin tuhansia kilometrejä free statessa ja etelä afrikassa, huippu antia mielestäni ovat aina olleet b&b tai gasthouse majoitukset, joissa majoitusisännät heittäytyvät lähes aina juttusille ja haluavat kertoa maastaan ja kansastaan

    • Reply Anssi 9.12.2022 at 22:16

      Kiitoksia kommentistasi, niitä on aina mukava saada!

      Olen täysin samaa mieltä kanssasi noista Etelä-Afrikan pienistä yksityisten pyörittämistä majataloista. Kaikki on aina ajateltu viimeisen päälle ja vastaavaa vieraanvaraisuutta ei enää Euroopasta löydä!

    Leave a Reply