Suomen suurin matkablogiyhteisö

Ensimmäinen päivä Ouniangan keidasjärvillä

7.7.2022

Mikä ei kuulu joukkoon? Järvi, viileä vesi, uiminen, Sahara? Kysymys on kompa, sillä kaikki kuuluvat ja rantaloma keskellä Saharaa on mahdollista. Olimme edellisiltana saapuneet Tšadin pohjoisosassa sijaitsevan pienen Boukoujärven rantaan. Jos sijaintia tarkemmin tuntematon erehtyy etsimään järveä kartalta, voi hämmästyä; järvihän sijaitsee keskellä kuivinta Saharan hiekkaerämaata, seutua, jossa ainoa eläin on aavikkokettu tai kameli ja ainoa kasvi satunnainen vaivainen heinätupsu, jonka se kameli pian saapuu syömään. Boukou on muisto vajaan kymmenentuhannen vuoden takaa, jolloin alueella oli valtava järvi ja Saharakin taisi olla vihreämpi. Nyt keskellä viheliäisen kuivaa aavikkoa on jäljellä Boukou ja 17 muuta Ouniangan järveä, kahdessa ryhmässä. Ryhmistä toinen, neljän järven kokonaisuus, sijaitsee Ounianga Kébirin kylän äärellä noin 40–50 kilometrin päässä Boukousta länteen. Toinen ryhmistä, 14 järven rivistö hiekkadyynien toisistaan erottamia pikkujärviä, sijaitsee Ounianga Seririn kylän molemmin puolin. Boukou kuuluu jälkimmäiseen ryppääseen ja on järvisysteemin järvistä kaikkein itäisin.

Näillä main, keskisessä Saharassa, sataa vuodessa vain noin kaksi millimetriä (Suomessa keskimäärin 609 mm.), mikä yhdistettynä äärimmäisen kuivaan ilmastoon aiheuttaa sen, että järvet ovat joko suolaisia, hyvin suolaisia tai makeavetisiä. Kuljettajani Alin mukaan Boukoujärvi on järvistä ainoa makeanveden järvi. Järvet eivät saa täydennystä joista, eivätkä sateista, vaan niitä ruokkii pohjavesi. Pohjavettä pulppuaa sitä tahtia näihin järviin, että vedenpinta ei juurikaan nouse tai laske vuoden mittaan, vaikka vuoden mittaan järvistä haihtuu taivaalle noin kuusi metriä vettä! Tšadilla on valtavat pohjavesivarannot Saharan alla, mutta niihin ei ole juuri kajottu. Koska toistaiseksi ei ole tarvetta. Ainutlaatuisuutensa vuoksi Unesco on ottanut Ouniangan järvet maailmanperintöluetteloonsa. Lähteet: [1], [2] & [3]

Dyynien ympäröimä tyyni Boukoujärvi aamuauringossa.

Susisakaali viihtyy Boukoun ja muiden Ouniangan järvien palmumetsiköissä ja dyyneillä. Tässä yöllisiä tassunjälkiä leiristämme.

Vastarannan kasvillisuus heijastuu peilityyneen Boukoujärveen aamuauringossa.

Boukou hieman ylempää, dyynin laelta.

Ainutlaatuinen olikin maisema, johon heräsin auringonnousun aikoihin. Boukoujärvi välkehteli tyynenä nousevan Saharan auringon alla. Vastarannan taatelipalmut heijastuivat peilikuvaksi järven pintaan. Olin jälleen tullut maailman kauneimpaan paikkaan. Eilinen Teguedeijärvi oli fantastinen, mutta Boukou vei kuitenkin voiton. Olisin voinut pulahtaa uimaan välittömästi, aivan kuten eilisiltanakin heti saavuttuamme tähän paratiisiin. Päätin kuitenkin ensin nauttia kokkini Ousmanen paistamat aamiaisräiskäleet ja omeletin. Ehtisihän uimaan vielä monta kertaa tämän päivän aikana, koska olimme aikeissa jatkaa matkaa vasta lounaan jälkeen, noin kello 14.

Boukoujärvellä ei asu kukaan, ainakaan pysyvästi, siitäkään huolimatta, että vesi on makeaa. Saisin järven kokonaan itselleni, niin ainakin kuvittelin, kunnes aamupalaa nauttiessani järven rantaan ajoi Toyota Hilux. Autosta astui ulos kaksi miestä, ilmeisesti isä ja poika. Miehet saapuivat sadonkorjuutöihin, sillä taatelit kypsyvät heinäkuun helteissä kautta Saharan. Taatelit kerättiin hakkaamalla palmujen latvuksissa roikkuvia taatelinippuja pitkällä kepillä. Sen jälkeen ne noukittiin hiekasta. Poika, noin kolmissakymmenissä, äkkäsi järvellä olevan muitakin ja päätti tulla koittamaan kepillä jäätä. Vaikka Ouniangan järvet eivät jäädykään. Poika tervehti minua ja Ousmanea kohteliaasti, kysyi kuulumiset ranskaksi ja siirtyi sitten asiaan arabian kielellä. Aistin keskustelusta, että jotain oli pielessä. Ali oli vielä tässä vaiheessa teltassaan, mutta takuuvarmasti kuunteli miesten keskustelua. Jonkin ajan kuluttua Ali vääntäytyi ulos teltasta, tervehti miestä murahtaen ja painui vessakannunsa kanssa palmun taakse. Tyhmien ihmisten kanssa ei tarvitse vaihtaa sanaakaan.

Taatelit ovat kypsymässä Boukoujärvellä ja paikalliset miehet ovat saapuneet pudottamaan satoa palmuista kepillä hakkaamalla.

Kypsä taateli on ruskea.

Näkymä Boukoujärvelle sen pohjoispuolella sijaitsevalta dyyniltä.

Näkymä samaiselle järvelle itärannalta. Jälleen dyynin päältä.

Taatelimies poistui ja vähän ajan kuluttua tämän vanha isäukko tallusti paikalle. Hänen lähestymistapansa oli asiallisempi ja Alin selittäessä aikeitamme hänelle, ymmärsi mies yskän välittömästi. Toisenkin taatelimiehen poistuttua Ali kertoi miesten tulleen tivaamaan meiltä rahaa ja ordre de missionia, jonkinlaista matkamääräystä tai evästeeksi esimerkiksi työnantajaltamme saatua lappua, jossa työnantaja ilmoittaisi korulausein matkamme syyn, pituuden ja niin edelleen. Ali oli kertonut miehelle, että ordre de missionia ei vaadita siviileiltä ja mehän emme tällä kertaa olleet Boukoujärvellä lainkaan sotilastehtävissä. Muukalaislegioonan aamupala Tšadin armeijasta puhumattakaan ei taatusti käsitä kolmea isoa räiskälettä aprikoosihillon kera. Ja sen rahan maksaisimme myöhemmin tänään kyläpäällikölle, emme satunnaiselle taatelifarmarille. Heidän vaateensa oli ollut 5 000 frangia (n. 7,6 euroa) minusta ja saman verran myös miehistöstäni, Alista ja Ousmanesta.

Aamupalan päätteeksi nostin kaksi vesipulloa reppuun ja lähdin tutustumaan Boukoujärven ympäristöön. Tutkimusmatkat on tehtävä mahdollisimman varhain aamulla. Olin matkassa puoli kahdeksan aikoihin. Boukoun välitön läheisyys on taatelipalmujen valloittamaa, jota halkovat pikkuruiset dyynit, sellaiset parikymmensenttisestä aina metriseen. Varsinkin isojen taatelipalmujen juurelle on vuosien mittaan ehtinyt kasautua metrisiä dyynejä. Isot dyynit kohoavat järven itä-, länsi- ja eteläpuolella. Pohjoisessa järvi törmää korkeaan kallioseinämään. Tuuli on tuiskuttanut hiekan ehkä viisikymmentä metriä korkeaksi dyyniksi vasten tuota kallioseinämää. Halusin kavuta ylös dyyninharjalle, maisemaa katsomaan. Vaikka lämpötila oli vielä maltillinen, on liki pystysuoran dyynin valloittaminen rankkaa hommaa siitäkin huolimatta, että hiekka oli vasta lämmintä. Tulikuumaa se olisi jo tunnin päästä! Dyynin laelta ja pystysuoran kallioseinämän vierestä avautui mahtava näkymä viereiselle Daléyalajärvelle sekä koko Boukoujärvelle ympäristöineen. Paikka on malliesimerkki keitaasta: vettä, palmuja ja taateleita sekä ympärillä pelkkää hiekkaa.

Boukoun itäpuolisen dyynin harjalta avautuva näkymä kohti etelää.

Boukou on puoliksi ruo’on peitossa.

Boukou on Ouniangan järvistä itäisin. Pituutta sillä on noin 1,6 kilometriä.

Tämä ei ole Boukou, vaan hieman enemmän ruo’ottunut järvi matkalla Ounianga Seririn kylään.

Laskeuduin alas dyyniltä. Olin päättänyt kiertää koko järven. Se on noin 1,6 kilometriä pitkä ja leveyttä sillä on enimmillään 200 metriä. Pidin urakkaa mahdollisena. Pian olin kapuamassa Boukoun itäpuolella kohoavalle dyynille ja sen harjalle. Jos olisi ollut talvi, olisi tästä voinut jatkaa tutkimista myös pidemmälle itään toteamaan, että vastassa on pelkkää hiekkaa aina Punaisellemerelle asti. Nyt aurinko piti minut mahdollisimman lähellä leiriämme. Havaitsin, että koko järven itäpuoli on yhtä suurta taatelitarhaa. Havaitsin myös täkäläisten taateleiden maistuvan erinomaiselta. Suomessa myytävät tunisialaiset ja iranilaiset taatelit eivät pääse lähellekään tšadilaisen, suoraan puusta varastetun, taatelin makua. Oli vain oltava tarkkana, ettei kukaan näkisi minun olevan taatelivarkaissa. Toisaalta näiden palmujen sekaan oli helppo piiloutua. Napsin taateleita suoraan suuhuni matkan varrella. Suurin osa oli vielä raakoja, mutta kypsiäkin oli runsaasti. Puolivälissä järveä vastaani käveli Mohammed, joka esittäytyi tämän taatelitarhan työntekijäksi. Mies oli kovin ystävällinen ja toivotti kädestä pitäen tervetulleeksi tännekin puolelle järveä. Voisin vapaasti kuljeskella ympäriinsä. Mohammed valitteli vuohien syövän hänen taateleitaan. En ollut nähnyt yhden yhtä vuohta, mutta vähän kohtaamisen jälkeen näin vuohiaitauksen. Mohammed taisi pitää niillä main leiriään. Myöhemmin päivällä sieltä suunnalta kuului lasten ääniä. Missä ihmeessä vuohet ja lapset olivat olleet aamulla?

Boukou on etelä- ja pohjoisosistaan umpeenkasvanut. Ruoko on vallannut myös muut Ouniangan järvet suurelta osin, mutta vettä järvissä kuitenkin on. Kahden tunnin päätteeksi olin jälleen leirissämme. Aamuvarhaisella järvelle tulleet taatelimiehet, isä ja poika, olivat saaneet päivän työt päätökseen: Hiluxin lavalla oli taateleita, vesikanisterit oli täytetty ja pyykitkin olivat kuivahtaneet. Afrikassa pyykinpesu on naisten työtä, mutta tällä kertaa naisia ei oltu otettu mukaan järvelle. Tšadilaismies hoitaa kyllä pyykkivuoronkin tarpeen tullen. Jos paikalliset tulevat Boukoulle pyykille, oli samaan aikaan myös Ousmane pesupuuhissa. Hän oli levittänyt pressun hiekalle ja kantanut järvestä vettä kanistereilla. Ousmane pesi vaatteidensa lisäksi myös paksut villamatot, joiden päällä mies yönsä nukkui. Kuivumisesta ei tarvitse murehtia; seesteisen aamun jälkeen kuuma aavikkotuuli oli alkanut puhaltaa. ”Saharan fööni” kuivatti kaiken hetkessä. Alikin tuli pesemään pyykkejään vesirajaan. Minä päädyin tekemään saman, vaikka koinkin vähän huonoa omaatuntoa järven pilaamisesta. Minulla oli lähes kokonaan biohajoavaa saippuaa, mutta näin tuskin on tšadilaisilla pyykkääjillä. Ousmane oli meistä ainoa luonnonsuojelija, kun uimataidottomana ei uskaltanut pyykätä vedessä. Boukou on kaiken lisäksi äkkisyvä, useita metrejä syvä järvi!

Omat eväät mukana Saharassa.

Lounas suomalaisesta makaronista. Makaronilaatikkoa en saanut.

Karannut aasi on löytynyt.

Ouniangan järvet muodostuvat useista hiekkadyynien erottamista pitkämaisista järvistä, joista suurin osa on ruo’on peitossa.

Pesemäni t-paidat ja kalsarit kuivuivat alle puolessa tunnissa, kun olin ne asettanut matalan palmun latvaan aavikkotuulen kuivattavaksi. Ennen lounasaikaa Ali ja Ousmane ehdottivat, että viettäisimme Boukoujärvellä toisenkin yön. ”Kun on niin kuuma!” Minulle muutos matkaohjelmaamme kävi mainiosti, sillä saisinhan ravata uimassa koko loppupäivänkin. Alun perin aikeenamme oli ajaa seuraavaksi yöksi Ounianga Kébirin kylään, jonkun suolajärven rantaan. Makeavetinen Boukou kuulosti paremmalta vaihtoehdolta. Vietin järvessä puolet päivästä, sillä kun nousin viilentävästä keidasjärvestä ja kävelin sadan metrin matkan leiriimme, oli jo taas hiki ja järvi kutsui jälleen.

Ousmane kokkasi lounaan aina puolenpäivän tienoissa. Se oli ollut salaattipainotteinen tähän asti, mutta nyt viimeisetkin N’Djamenasta, Kalaitista ja Fadasta ostetut tuoreet vihannekset ja kasvikset alkoivat olla lopussa. Jäljellä oli vain sipulia ja tomaattia. Myös perunoita oli, mutta se on illallisruokaa. Tuoreita vihanneksia on vaikea saada Saharassa, joten nyt ruokavaliomme lounasaikaan alkoi kääntyä riisi- ja makaronipainotteiseksi. Yllätin Ousmanen kaivamalla rinkastani pussillisen Myllyn Paras -makaronia! Makaronipussi oli mukanani vitsinä alkuperäisten matkasuunnitelmien vuoksi, mutta ne romuttuivat Etelä-Afrikassa ollessani, enkä päässyt sinne, minne aioin. Ehkä sitten ensi vuonna. Tavallisesti otan omat eväät ainoastaan Norjaan. Ali pyöritteli silmiään ja naureskeli nähdessään suomalaisen makaronipussin, mutta söi silti hyvällä ruokahalulla Ousmanen valmistaman makaroni-makkara-annoksen. Suomalainen sarvimakaroni on kooltaan isompaa kuin ranskalainen vastineensa, jota olin saanut toissapäivänä maistaa. Myllyn Paras ei liene halalia, mutta onnekseni Saharan retkikuntani ei ollut nirso merkinnän suhteen.

Ounianga Seririn kylän laitamilla.

Ounianga Seririn kylä levittäytyy melko laajalle.

Ounianga Serir on perustettu suolaisen Télijärven rannalle.

Ounianga Seririn suurin moskeija ja samalla kylän korkein rakennus.

Paikallisten koteja.

Lounaan jälkeen kävin jälleen pulahduksella järvessä ja vetäydyin sitten hetkeksi varjoon, palmun alle, Alin ja Ousmanen kanssa. Miehet nukahtivat Saharan tuulessa nopeasti, mutta herättelin heidät, kun paikallinen mies tyttärensä kanssa ilmestyi paikalle. Mies paljastui tämän järven vartijaksi, mieheksi joka pitää paikkoja silmällä. Se ei käynyt selville, asuiko hän jonkun palmun alla lähistöllä. Mies pyysi Alilta apua, sillä yksi aaseista oli päässyt karkuun. Ali, vartija ja kymmenvuotias, hyvin puhelias, tytär lähtivät aasijahtiin. Tyttö palasi aasin kanssa puolen tunnin kuluttua. Miehet palasivat pian niin ikään. Aasi oli kärsineen oloinen, mutta jaksoi hirnua (tai ehkä juuri siksi) ja kantaa tytön, kun matka taas jatkui ties minne.

Minä ja Ali lähdimme iltapäiväkolmelta viiden kilometrin päähän Ounianga Seririn kylään maksamaan sitä 5 000 frangin (n. 7,6 euroa) pääsymaksuani. Ali kurvaili aluksi näköalapaikalle, josta näin jokaisen 14 järvestä. Otin kuvia, minkä päätteeksi ajoimme kyläpäällikön talolle. Päällikön autotallissa seisoi kylän ambulanssi. Saimme tiedon, että chef du village oli jälleen poissa, tällä kertaa jossain seremoniassa. Maksu jäi edelleen hoitamatta. Näin kyllä Ounianga Seririn kylää, joka on noin tuhannen asukkaan kylä Ouniangan järvistä suurimman, Télin ääressä. Téli on 436 hehtaarin laajuinen, mutta sen syvyys jää alle kymmeneen metriin. Järven vesi on suolapitoista, minkä vuoksi se löyhkäsi kohtuullisen pahalta. Kylä järven rantaan on siitä huolimatta perustettu. Ounianga Seririn asukkaat asuvat majoissa, jotka on rakennettu ruo’osta, savesta ja palmunlehvistä. Moskeijat taas ovat oikein sementistä.

Boukoujärvi vähän ennen auringonlaskua.

Leirimme vähän ennen auringonlaskua.

Palasimme takaisin Boukoujärvelle. Kävin vielä ennen auringonlaskua useaan otteeseen uimassa. Nyt oli otettava kaikki ilo irti tästä järvestä, sillä uimaan pääsisin seuraavan kerran vasta N’Djamenassa hotellini uima-altaassa. Ja toisaalta, tavallisesti makeavetisissä vesistöissä uiminen Afrikassa ei ole suositeltavaa vastenmielisen, ihon läpi luikertelevan bilhartsialoisen ansiosta. Boukousta sellaiset puuttuvat, mutta kaloja järvessä silti uiskentelee. Ja kuten aavikkokettu, susisakaali, pikkulinnut, vuohet ja niin edelleen, myös Boukoun kalat olivat uteliaina tarkastelemassa uimaria lähietäisyydeltä. Edellisen kerran lienen pulikoinut Afrikassa makeavetisessä luonnonvedessä Mauritaniassa Terjitin keitaalla vuonna 2014. Ilta kului tutun kaavan mukaan; sakaalit ilmestyivät paikalle kiertelemään seitsemän jälkeen. Vähän sen jälkeen ne aloittivat laulunsa kautta järven. Sitä kesti taas tunnin verran. Yöksi rauhoittui sakaalien laulun ohella myös Saharan kuuma ja kuiva aavikkotuuli.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 10.9.2022 at 11:31

    Eipä tosiaan olisi tullut ihan heti mieleen, että Saharasta voisi löytää järvien muodostamia keitaita. Hienon näköisiä nuo kuvat järvistä, hiekka luo mukavan kontrastin järvien vehreydellä. Kuinka viileää tuo vesi muuten Boukoujärvessä oli?

    • Reply Anssi 10.9.2022 at 22:48

      Eipä Saharasta uskoisi tosiaan löytävänsä tällaisia uimakelpoisia järviä. Vesi oli viileää, tarkkaa lämpötilaa en tiedä, mutta kyllä siinä nopeasti sai omaakin ruumiinlämpöä laskettua. Puolta tuntia pidempään en olisi järvessä viipynyt, sitten piti nousta lämmittelemään (viideksi minuutiksi). Ehkä vesi on niin lämmintä kuin Suomen järvissä helleputken päätteeksi.

  • Reply Daniel 20.9.2022 at 23:42

    Eka kuva on kuin taulu. Kuin tietokoneen taustakuva. Tai matkailumainos jostain aikojen takaa. Aivan upea!

    Kuinka monta noita vajaan 8 euron maksuja oikein tuli? Noi on aika isoja rahoja paikallisittain, ja siihenkin nähden, ettei noista maksuista nyt mitään suoranaista hyötyä ollut turistille. Ei edes yhtä valokuvaa saanut ottaa.

    • Reply Anssi 21.9.2022 at 00:03

      Kiitos, tykkään ekasta kuvasta myös. Kerrankin yksi onnistunut otos.

      8 euron maksut kuului mun matkan hintaan eli firma hoiti ne. Bachikelen keitaalla 8 e, Archein keitaalla 15 e, Demissä 8 e, Ounianga Seririssä 8 e. Siis neljään paikkaan oli tämmönen kyläpäällikön maksu. Turisti ei hyödy mitenkään, mutta toivottavasti kylät hyötyvät. Jos olisin ollut matkassa omalla autolla (mikä ei ikimaailmassa olisi mahdollista noissa oloissa), niin muina miehinä olisi saanut sivuuttaa rahastukset. Kun tuntui olevan, että kyläpäällikköjä sai etsiä pitkin kyliä muutenkin. En olisi omatoimisesti edes löytänyt kyläpäällikön majaa saatika tiennyt, että pitäisi maksaa.

    Leave a Reply