Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kapeiden kujien medinastaan Mutsamudu tunnetaan

19.5.2021

Komorien kolmesta autonomisesta pääsaaresta ehdottomasti tuntemattomin ja villein on Anjouan, joka nousi kansainvälisestikin otsikoihin vuonna 2008. Taustalla oli edellisvuonna käydyt presidentinvaalit, jotka maan keskushallitus julisti laittomiksi. Vuodesta 2002 Anjouania johtanut presidentti Mohamed Bacar päätti tarrautua valtaan haluttuaan ilmeisesti julistaa Anjouan jälleen itsenäiseksi. Anjouan julistautui kansanäänestyksen jälkeen itsenäiseksi ensimmäisen kerran jo vuonna 1997, minkä jälkeen se anoi välittömästi liittymistä takaisin entiseen emämaahan Ranskaan. Syynä oli se, että saarelaiset kokivat keskushallinnon syrjivän heitä. Anjouanin naapurisaari ja Ranskan yhteyteen alun perin jäänyt korkeamman elintason Mayotte toimi esimerkkinä. Ranska kieltäytyi ottamasta Anjouania siipiensä suojaan tuolloin ja separatistisaaren oli tyytyminen Komoreihin.

Alkuvuodesta 2008 separatismi nosti siis jälleen päätään. Afrikan unioni oli ehdottanut pakotteita Anjouanille, mutta Komorien keskushallitus tahtoi sotilaallisen ratkaisun asiaan. Sotilaallisilla väliintuloilla onkin maassa pitkät perinteet, sillä vuonna 1975 alkaneen itsenäisyyden aikana Komoreilla on ollut vaatimattomat 20 vallankaappausta tai sen yritystä. Niinpä sitten 25. maaliskuuta 2008 Komorien armeija suoritti Ranskan ja yli tuhannen Afrikan unionin sotilaan tukemana invaasion saarelle. Laukauksia vaihdettiin ja räjähdyksistä raportoitiin. Joukkojen onnistui nopeasti saada pääkaupunki Mutsamudu ja sen lentoasema takaisin hallintaansa ja kukistaa kapinallisjoukot, jonka johto herra Bacaria myöten pakeni Mayottelle turvapaikan hakuun. Kaikki oli ohi päivässä.

Anjouanin pääkaupungin Mutsamudun ranta.

Komorien lippu liehuu jälleen Mutsamudussa.

Matkalla kohti Mutsamudun ydintä.

Muistelen lukeneeni Anjouanin invaasiosta Suomen lehdistöstä tapahtumien aikaan ja kun nyt Komoreille yhtäkkiä ja sen kummemmin suunnittelematta päädyin, tahdoin ehdottomasti vierailla myös tuolla separatistisaarella. Niistä harvoista matkablogeista, joissa Komoreja käsitellään, Anjouan usein sivuutetaan toteamalla, että vierailuun Anjouanilla ei ollut aikaa. Aika ei ole ongelma, sillä lentoja Moronista Mutsamuduun on useita päivässä ja jokunen Mohéliltakin viikon mittaan. Minä olin nyt saapunut Int’Air Îlesin lennolla Mohélilta Anjouanille ja aikaa oli vaatimattomat kaksi päivää ja kaksi yötä. Ensimmäinen päivä olisi pyhitetty saaren pääkaupungille Mutsamudulle, jonne on noin viidentoista minuutin ajomatka Ouanin pikkukaupungissa sijaitsevalta lentoasemalta.

Kun astelin ulos terminaalista kanssani Mohélilta saapuneen saksalaisen Alexanderin kanssa, vastassa ei ollut takseja. Tämä on tuttua pienemmillä afrikkalaislentoasemilla. Arvelimme lentoaseman portin takaa löytyvän kimppatakseja ja niinhän sieltä löytyi. Jaoimme taksin Mohélilta tulleen pariskunnan kanssa, joka myös oli menossa Mutsamuduun. Olen huomannut, että afrikkalaisten kimppataksien hintoja ei kannata kysellä etukäteen, vaan perillä antaa vain tarpeeksi suuri seteli kuskille, joka antaa oikean summan takaisin. Jos hinnan sopii etukäteen, kuskin on helpompi pyytää suurempi summa. Niin nytkin: sovimme hinnaksi 500 frangia (1,02 euroa) per henkilö. Paluumatkalla parin päivän kuluttua maksoin kyydistä ainoastaan 250 frangia (0,51 euroa), kun en kysellyt hintaa, vaan sujautin perillä tonnin setelin kuskin kouraan. Komorilaiset ovat edelleen hyvin rehellistä sakkia, koska eivät ole nähneet riittävästi ulkomaalaisia turisteja. Tai ulkomaalaisia ylipäätäänkin.

Hotel Océanis.

Keskustan katuja Mutsamudussa.

Näkymä toiseen suuntaan eli kohti pääkatua.

Ensimmäinen näkymä Mutsamudun medinaan. Kuvan minareetit kuuluvat vielä keskeneräiseen, mutta silti käytössä olevaan moskeijaan.

Olin varannut etukäteen majoituksen Océanis-nimisestä hotellista aivan Mutsamudun keskustasta. Booking.comin majoitusvalikoima Anjouanin osalta on heikko, mutta ei Océanis ihan ainoakaan vaihtoehto ollut. Kolmikerroksinen hotelli sijaitsee aivan rannalla ja kaikista huoneista olisi merinäköala. Ongelmana oli vain se, että hotellin ovi oli suljettu, eikä täällä mitään 24 tunnin vastaanottoakaan ollut Booking.comin kuvauksesta huolimatta. En tosin sellaista odottanutkaan. Hakkasimme ovea ja noin parinkymmenen minuutin kuluttua eräs nainen saapui avainnippuineen päästämään meidät sisään. Pian perässä seurasi rouva hotellinjohtaja, joka osasi englantiakin. Rouvat olivat hämmästyneitä, kun yhtäkkiä jopa kaksi asiakasta ilmestyi paikalle vaatimaan kahta huonetta (sillä myös Alexander oli esimerkistäni varannut huoneen samasta hotellista). Olimme itsekin hämmentyneitä, sillä olimmehan kumpikin olleet hotelliin yhteydessä Booking.comin kautta ja saaneet nopeasti vastaukset hyvällä englannilla. Alexander vieläpä edellispäivänä. Nyt yhtäkkiä varauksista ei oltukaan tietoisia, mutta tällaista on sattunut itselleni Afrikassa aiemminkin. Kaikki järjestyy ja siivoojarouva lähti siivoamaan huoneita, jotka olivat olleet ilmeisesti pitkään vailla asiakkaita. Siivous tuntui olevan kovin perusteellinen ja kun oma huoneeni oli valmis, kysäisin rouvalta vaatteiden pesettämismahdollisuutta. Esittelin Citymarketin pussillista likapyykkiä, josta rouva aluksi tahtoi kymmenen euroa. Kun kerroin summan olevan liian kova, laski hinta samantien vitoseen. Minulla sattui olemaan viiden euron seteli, joten löimme kaupat lukkoon. Vaatteet olisivat valmiit seuraavana aamuna, mutta oikeasti ne olivat valmiit jo samana iltapäivänä! Muovipussia en ikinä saanut takaisin (enkä tietenkään olisi tarvinnutkaan) ja olen huomannut, että suomalaiset hyvälaatuiset muovipussit jäävät kehitysmaasta riippumatta poikkeuksetta pyykkärinaisille.

Oceánis-hotellin huoneeni oli hyvin varusteltu, sillä siellä oli oma kylpyhuone (merinäköalalla), parveke (merinäköalalla), sängyn yllä moskiittoverkko, toimimaton televisio sekä toimiva ilmastointilaite. Hinta oli 55 euroa kahdelta yöltä sisältäen aamupalan. Sain oman avaimen hotellin alaoveen, sillä vastaanottoa ei tosiaankaan ole koskaan. Sen sijaan Whatsappilla saa omistajarouvan kiinni ja hän vastaa kokemukseni mukaan nopeasti. Lähtiessäni hän pyysi vielä kirjoittamaan positiivisen arvion Booking.comiin ja sellaisen toki saikin. Mitään valitettavaahan minulla ei ollut.

Komorien ensimmäinen presidentti Ahmed Abdallah Abdéremane oli kotoisin Anjouanilta.

Marché municipalen markkinameininkejä.

Mutsamudun medinan kattoja.

Olemme sukeltaneet sisään medinan kapeille kaduille.

Lähdimme puoliltapäivin tutustumaan Anjouanin pääkaupunkiin ja Komorien toiseksi suurimpaan kaupunkiin Mutsamuduun. Kun koko Anjouanilla asuu noin 330 000 asukasta, Mutsamudussa kerrotan asuvan vain 25 000 asukasta. Se kuulostaa vähäiseltä ja on ilmiselvästi reilusti alakanttiin, kun kaupungin sykkeeseen sukelsimme. Veikkaan, että kaupungissa asuu ainakin tuplasti ihmisiä. Ellei enemmänkin. Toinen huomionarvoinen asia oli se, että mutsamudulaiset käyttävät kasvomaskia yllättävän tunnollisesti kuumankosteasta säästä huolimatta. Ja jopa moottoripyörällä ajaessa! Tämä asia erottaa kaupunkilaiset Grande Comoren ja Mohélin väestöstä. Meidänkin siis piti pitää maskia vähintään nenän alla. Siitäkin huolimatta tykästyin Mutsamuduun välittömästi, sillä kaupunki oli täynnä elämää. Ehkä olisin tykästynyt Moroniinkin enemmän, jos olisi sattunut olemaan normaali arkipäivä. Tai edes normaali viikonloppu. Nyt ramadanista oli kulunut jo riittävästi aikaa ja lomat oli vietetty.

Hotellimme sijaitsee Mutsamudun rantabulevardin varrella, Place Ahmed Abdallah Abdéremanella. Aukio on nimetty Komorien ”itsenäisyyden isän” ja ensimmäisen presidentin mukaan. Herra oli kotoisin Anjouanilta ja hänen kunniakseen aukiolla on suuri presidentin kuvalla varustettu banderolli. Presidentti Abdallah ammuttiin vuonna 1989 ollessaan virassa. Aukiolla on myös paikallisen puhelinoperaattorin Telman myymälä, josta olisin nyt voinut ostaa sim-kortin puhelimeeni. Päätin selvitä loppumatkan ilman, kun hotellissa kerran jonkinlainen wifikin oli.

Mutsamudu on rakentunut pääosin rannan tuntumaan, mutta myös välittömästi kaupungin takana alkavalle vuorenrinteelle. Kaupunkia hallitsee 1700-luvulla vuorenrinteelle rakennettu sitadelli, jonne yritin seuraavana aamuna tuloksetta. Emme lähteneet kapuamaan ylös, vaan ennemminkin meitä kiinnosti Mutsamudun ehkä tärkeämpi nähtävyys: 1400-luvulla rakennettu vanhakaupunki, medina. Sitä ennen satuimme kaupungin markkinapaikalle, marché municipaleen. Turistikaupungeissa seuraamme olisi välittömästi lyöttäytynyt oppaaksi tahtova tai muu huijari. Täällä saimme kierrellä kaikessa rauhassa ja eräs saksaksi meille jutellut paikallinen mies oikein kannusti siihen. Torin ulkopuolella, mutta muovikatoksen alla, mamat myyvät puutarhojensa tuotteita: kookospähkinöitä, maniokkeja, papaijoita, banaaneja, sipuleita, appelsiineja. Itse markkinapaikka on kaksikerroksinen, jonka valaisemattomassa alakerrassa myynnissä oli lisää vihanneksia ja hedelmiä, mutta myös esimerkiksi mausteita. Olisin voinut ostaa edullisia vaniljatankoja. Torin yläkerta on valjastettu vaatekaupoiksi. Karkeasti eroteltuna yläkerrassa miehet myivät riepuja ja alakerrassa naisväki elintarvikkeita.

Toisinaan kaksi ihmistä ei mahdu kohtaamaan medinan kaduilla.

Keskellä medinaa sijaitsee perjantaimoskeija (taustalla) sekä pieni hautausmaa. Valkoisessa hautakammiossa lepää madame Karima eli Binti Ankil yhdessä isänsä kanssa.

Ilmoitustaulu hautausmaan laidalla.

Torikierroksen jälkeen päätimme sukeltaa medinaan! Se on laaja alue, jonne autoilla ei ole mitään asiaa. Medinan rakennukset ovat korkeita, useampikerroksisia. Kadut ovat mutkikkaita ja erittäin kapeita. Monesti oli vain pakko pysähtyä kadunkulmaan, että vastaantuleva pääsi ohitse. Medina on täynnä elämää ja ihmiset vaikuttivat ystävällisiltä siitäkin huolimatta, että valkoihoisia tuskin ihan päivittäin medinaan eksyy. Ostin pussillisen paikallisia appelsiineja mamalta 500 frangilla (1,02 euroa), joka kantoi päänsä päällä suurta vadillista niitä vanhankaupungin ahtailla kaduilla. Komorien appelsiinit ovat vihreitä, pieniä ja täynnä siemeniä, mutta maistuvat silti appelsiiniltä. Yksi näistä appelsiineista päätyi puolivahingossa lopulta Suomeen ja yksi siemen on jopa itänyt kukkaruukussa.

Vanhankaupungin kaduilla on pieniä putiikkeja tiheästi. Myynnissä oli kaikkea matkalaukuista, hajuvesiin, vaatteisiin ja muuhun tarpeelliseen. Kaupungissa oli meneillään sähkökatko (joita oli useita päivän mittaan ja yöllä sähköt olivat pitkiä aikoja kokonaan poissa) ja kauppojen tilat pimeinä. Ja olipa medinan sokkeloissa myös hotelli ja hautausmaa sekä sen yhteydessä kaupungin muinainen perjantaimoskeija. Moskeijan minareetin on rakentanut 1600-luvulla madame Karima, joka tunnetaan paremmin nimellä Binti Ankil. Hieman epäilen, että rouva olisi itse minareettia rakentanut, vaan ehkäpä ennemminkin rakennuttanut. Joka tapauksessa madame on saanut oman hautakammionsa perjantaimoskeijaa vastapäätä olevalle hautausmaalle. Hautakammiossa lepää madamen lisäksi myös tämän isä monsieur Said Ankili Ben Said Abdallah Tuyir Ahli Djamalil Layil. Outoa medinassa ja Mutsamudussa ylipäänsäkin on se, että ravintoloita ei tuntunut olevan lainkaan. Normaalisti Afrikassa ei ole vaikeaa löytää katukeittiötä, mutta Anjouanilla se oli hankalaa. Anjouanilaiset kaiketi syövät pelkästään kotonaan. Käsittämätöntä on myös se, ettei Mutsamudun medina ole Unescon maailmanperintöluettelossa, sillä sinne se ehdottomasti kuuluisi.

Harhailimme ympäri medinaa ja lopulta ajauduimme ulos. Ottaessani kuvia paikallisten jalkapallojoukkueiden logoista seinässä, tuli nuorukainen kieltämään kuvauksen. Ehkä komorilainen jalkapallo onkin niin heikkotasoista, ettei sitä parane mainostaa ulkomaita myöten. Kysyttyäni syytä kiellolle, vastaus oli ”zero”. Joka maassa on aina ainakin yksi valokuvauksen vastustaja! Sitten olimmekin jo Mutsamudun rantabulevardilla, joka johtaa aina kaupungin satamaan asti. Kaupungin ranta avautui koko komeudessaan edessämme ja rannan edessä suuri roskaamisen kieltävä plakaatti. Ilmeisen tehoton. Ranta on se sama roskainen ranta, joka on myös hotellini edessä. Menin ottamaan kuvia kalastusveneistä ja tällä kertaa toinen paikallinen mies tuli suorastaan kannustamaan, että ottaisin paljon kuvia. Se olisi kuulemma ”no problem”. Ja niin se olikin, eivätkä puiden alla päivystäneet muut joutomiehet olleet kuvauksesta kiinnostuneita tai pahoittaneet siitä mieltään. Mutsamudun rannalla on lukuisia hylkyjä, joista suurin osa on hajonnut suureksi osaksi. En ehkä tällä rannalla pulahtaisi mereen, ainakaan ilman uimakenkiä.

Mutsamudun kapeita katuja.

Tätä kuvaa ei olisi saanut ottaa. Kuvassa vasemmalta oikealle mutsamudulaisen Gombessa Sportin, barcelonalaisen FC Barcelonan, monacolaisen AS Monaco FC:n (naisen takana), mutsamudulaisen Missirin sekä mutsamudulaisen Uhuru Clubin logot. Jälkimmäinen joukkue pelaa lentopalloa.

Roskaamisen kieltävä kyltti roskaisella Mutsamudun rannalla.

Kalastajien veneitä rantahiekalla.

Olimme nälkäisiä, sillä etsinnöistä huolimatta emme olleet löytäneet ravintolaa minkäänlaisesta katukeittiöstä puhumattakaan edes medinan ulkopuolelta. Ja kun yhden sellaisen löysimme läheltä sataman portteja, oli se kiinni. Tai oikeammin remontissa. Täällä sataman nurkilla on Mutsamudun julkisen liikenteen solmukohta, josta voi ottaa puskataksin eri puolille Anjouania. Läheltä onnistuimme bongaamaan Le Paradise -nimisen ravintolan kyltin, jonne astuimme sisään ruoan toivossa. Le Paradisea piti kaksi nuorta neitiä, jotka poikkeuksellisesti hääräsivät tiskillä ilman maskia. Restaurant paljastui kahvilaksi, josta ei saanut esimerkiksi pizzaa tai sandwichejä, jollaisen kuvia oli maalattu paikan takaseinään. Otin croissantin ja omenatortun palasen sekä mehutölkin, jotka maksoivat yhteensä tuhat frangia (2,04 euroa). Mehu oli hyvää, mutta kovin luonnottoman väristä ja olihan sen takana toki bangladeshilainen yhtiö, joka taas oli teetättänyt juoman Vietnamissa asti. Kauppa tuntui käyvän Le Paradisessä ja mutsamudulaisten suosikki oli selvästi suklaatäytteinen croissant. Kaupungissa oli vielä tässäkin vaiheessa täydellinen sähkökatko, joten myös Le Paradise oli pimeänä. Onneksi kadulta tulvi valoa riittävästi.

Le Paradisen läheltä löysin kaupungin toisen pankkiautomaatin, joka ainakin teoriassa antaa frangeja Mastercardilla. En kokeillut. Toinen automaatti toimii Visalla ja sijaitsee pääkadun varrella melko lähellä Océanis-hotelliani. Yleensä pitkään etsityn ravintolan jälkeen ravintoloita alkaa löytyä ja niin tapahtui nytkin: restaurant indien Bombay, Restaurant Texas ja niin edelleen. Vaikka olinkin Intian valtameren pikkusaarella, en siltikään olisi ehkä intialaiseen ravintolaan Mutsamudussa mennyt. Kävelimme muutamien mutkien jälkeen takaisin Mutsamudun pääkadulle, jota jatkoimme nyt kohti itää. Pääkadun varrella on hyväkuntoinen jalkakäytävä, mikä on harvinaisuus Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Yleensähän jalkakäytävää ei ole tai se on täynnä jopa parin metrin syvyisiä kuoppia vailla mitään varoituksia. Anjouanilla kaikki raha ei siis menekään valtaapitävien taskuihin, vaan toisinaan myös saarelaisten hyväksi! Pääkadun varrella on pieniä kauppoja, se yksinäinen pankkiautomaatti, pankki, pizzeria, toinen intialainen ravintola ja paljon muuta, kuten Parti pour le salut national, le rassemblement, la democratie et le developpement -puolueen (PSNRDD) toimisto. Paljon pidempää puolueen nimeä ei enää keksisikään.

Paraatipaikalla kaupungin edustalla on useita hylkyjä.

Afrikkalaisten ravintoloiden mainokset ovat monesti erittäin kauniita. Tällainen paikka sijaitsee Mutsamudun pääkadulla.

Mutsamudun rakennuskantaa.

Ajauduimme merenrantaan, jossa kauniilla paikalla sijaitsee Al Amal -niminen hotelli. Sen pitäisi olla kaupungin ja koko saarenkin parhaimmistoon kuuluva majapaikka. Onhan siellä ensinnäkin yksityisranta, alue on aidattu korkealla muurilla ja onpa portilla lisäksi vartijankoppi. Yritimme kurkkia parhaamme mukaan hotellin yksityisrantaa, mutta ilman tuloksia. Onneksi valkoisella iholla pääsee Afrikassa käytännössä kaikkialle ilman epäilyksiä, joten päätimme kurkistaa sisään hotellialueelle ihan virallisesti. Vartijankopissa ei ollut päivystystä, hotellin hieman ruohottuneella parkkipaikalla oli yksi auto ja kun marssimme sisään hotelliin, ei vastaanotossakaan ollut ketään. Ravintola oli tyhjillään, kuten myös baaritiskin takana ollut jääkaappi. Emme täältä kahvia olisi saamassa, kuten etukäteen ajattelimme. Uima-allas oli tyhjä ja täynnä risuja. Edelleenkään ketään ei näkynyt, joten jatkoimme nuuskimista. Al Amalin yksityisranta kieltämättä oli ihan kaunis, mutta roskia oli myös tällä rannalla. Poistuimme tästä hieman ränsistyneestä entisestä luksushotellista näkemättä ketään. Hotelli on ehdottomasti toiminnassa, mutta en välttämättä suosittelisi paikkaa. Sen sijaan hotelli-ravintola Le Papillon vastapäätä Al Amalia on parempi vaihtoehto, jos tahtoo majoittua hieman kauempana Mutsamudun sykkeestä. Le Papillonia pitää englantiakin puhuva komorilaistaustainen ranskalaismies, joka selvästi panostaa rakennuksen ulkonäköönkin. Seiniä oli selvästi hiljattain maalattu, sillä maali ei ollut vielä ehtinyt edes kuivaa. Päätimme tulla Le Papilloniin myöhemmin illalliselle.

Mutsamudun itäisiä rantoja Al Amal -hotellin liepeillä.

Näkymä Océanis-hotellin parvekkeelta auringonlaskun aikaan kohti länttä. Taustalla näkyy Anjouanin satama.

Auringonlaskun aikaan saavuimme takaisin Le Papilloniin, jonka ravintolassa ei ollut muita asiakkaita. Hyttysiä kyllä oli paljon. Tarjoilijat olivat kuitenkin kiireisiä kantaessaan yhteen pöytään suuria määriä ruokia ja jopa hummeria. Selvästi varakkaampi komorilaispariskunta tuli jonkin ajan kuluttua suoraan valmiiseen pöytään, jossa olisi ollut mielestäni syötävää kuudelle hengelle. Le Papillon on kallis paikka aterioida, sillä pääruokien hinnat lähtivät seitsemän-kahdeksan euron nurkilta. Tilasin brochette de boeuf eli lihavartaita ja kermaperunantapaisia hintaan 4 000 frangia (n. 8,15 euroa). Siihen päälle otin 500 frangia (1,02 euroa) maksavan tuoremehun. Jälkiruoaksi nautin medinasta aiemmin ostamiani appelsiineja perillä hotellilla.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply