Suomen suurin matkablogiyhteisö

Veneellä paratiisimaiselle Mohélin saarelle

16.5.2021

Yövyin Moronissa ollessani miltei kaupungin keskustassa, vaikkei se siltä ehkä aamuyöstä tuntunutkaan lähitienoon kaikkien kukkojen aloitettua kiekumiskonserttinsa. Oikeastaan minusta tuntui kukkojen kiekuneen läpi yön, mutta eipä se pahasti häiritse ja ainakin itselleni se merkitsee sitä, että on reissussa ja Afrikassa. Majapaikassani Villa Saifoudinessa on periaatteessa kattotuuletin, mutta se ei lähtenyt käyntiin, eikä avoimista ikkunoistakaan tuntunut tulevan koko yönä minkäänlaista tuulenvirettä. Olin tosin vain iloinen, että Komorit vaikutti varsin kuumalta paikalta, vaikka nyt oltiinkin menossa kohti viileää kautta.

Aamupalalle jouduin nousemaan jo kello 5.30, sillä lähtisin kohti seuraavaa saarta, Mohélia. Alun perin kuvittelin matkustavani Mohélille yksinäni, mutta paria päivää ennen Komoreille lähtöäni, Laka Lodgen eli seuraavan hotellini omistaja oli kertonut toisenkin turistin olevan tulossa samalla kyydillä kanssani. Tuo toinen matkailija oli nuori amerikkalaismies Marc, joka oli ollut reissussa jo helmikuusta lähtien. Matkansa hän oli aloittanut Afganistanista, josta siirtynyt Pakistanin, Omanin ja Manner-Jemenin (jossa virallisen PCR-koronatestitodistuksen sai 10 minuutissa näytteenotosta) kautta Afrikan puolelle. Hän tuntui kolunneen liki koko eteläisen Afrikan ja olipa ehtinyt seilata Kinshasasta Kongojokea ylävirtaan, kiivetä Nyiragongo-tulivuorelle (siitäkin huolimatta, että Italian suurlähettiläs oli tapettu hiljattain Gomassa), taistella korruptoituneiden namibialaispoliisien kanssa ja joutua yksinään kajakilla myrskyyn Malawijärvellä. Hän oli saapunut edellisiltapäivänä Komoreille Ethiopian Airlinesin lennolla Malawista, jossa hän oli askarrellut itselleen negatiivisen koronatestitodistuksen (oli kuulemma kirjoittanut sanan ”negative” mahdollisimman suurella). Komorit olisi nyt miehen viimeinen kohde ennen paluuta Yhdysvaltoihin.

Grande Comoren saarta halkovan RN2-tien kuntoa jossain Moronin eteläpuolella.

Perillä Chindinin sataman parkkipaikalla. Huomaa komea apinanleipäpuu.

Mohéli on Komorien valtion kolmesta pääsaaresta pikkuisin väkiluvultaan ja pinta-alaltaankin (hieman Hailuotoa suurempi). Sinne on melkein joka päivä lentoja Moronista, mutta kaikkein varminta on silti matkustaa venekyydillä. Lennoilla ei ole kovin pitäviä aikatauluja ja peruutukset ovat yleisiä. Juuri tänä sunnuntaipäivänä venekyyti sattui olemaan ainoa keino päästä Grande Comorelta Mohélille. Laka Lodgen isäntä, Slovakiassa asuva belgialainen Hans oli kertonut, että tietenkin voisin yrittää matkustaa puskataksilla veneiden lähtöpaikkaan Chindinin kylään, mutta aikaa olisi varattava reippaasti. Puskataksit hajoavat usein ja matkantekoonkin uppoaa melkein kaksi tuntia, vaikka etäisyys Moronista Grande Comoren etelärannikon Chindiniin on vain noin 40 kilometriä. Siispä valitsin järjestetyn autokyydin suoraan hotellista venerantaan. Yhdysvaltalaismiehen tultua jakamaan kuluja, maksoin tästä hieman vajaan kahden tunnin ajosta 25 euroa.

Kuljettaja saapui jo ennen sovittua aikaa Villa Saifoudinen eteen ja lähdimme matkaan kello 6.30. Ajoimme halki heräilevän Moronin ja jatkoimme Komorien tärkeimpiin kuuluvaa valtaväylää pitkin kohti etelää. Siitäkin huolimatta, että RN2-tie on merkittävä, ei se kaikin paikoin ole edes niin leveä, että kaksi autoa mahtuu kohtaamaan. Välillä matkaa oli tehtävä kävelyvauhtia rengasrikkoja välttääksemme. Toisaalta liikennettä on melko vähän ja lähinnä se on molempiin suuntiin matkalla olevia puskatakseja (eli vanhoja Toyota Hiaceja), jotka lähtevät matkaan niiden ollessa täysiä tai melkein täysiä ja keräilevät loputkin paikat täyteen matkan varrelta. Sekä Yhdysvaltain että Britannian Komorien-suurlähetystöt (sijaitsevat Antananarivossa Madagaskarilla) kertovat matkustustiedotteissaan julkisen liikenteen matkustajamäärien olevan koronaviruksen takia rajoitettuja (puskataksissa sallitaan enintään 10 matkustajaa ja taksissa neljä matkustajaa) ja että maskia tulisi käyttää. Tällainen on täyttä pötypuhetta, sillä kyllä nämä Toyota Hiacet näköhavaintojeni perusteella viimeistä paikkaa myöten täyteen myydään, eikä maskiakaan tarvitse niin orjallisesti käyttää. Kunhan nyt on varalta leuan alla tai taskussa, jos poliisi sattuu pysäyttämään. Yksittäinen kertakäyttömaski kadulta ostettuna maksaa muuten sata frangia (n. 0,2 euroa).

Tältä roskaiselta rannalta Chindinistä lähtevät Mohélin saarelle suuntaavat veneet. Horisontissa näkyvät koralliriuttaan lyövät aallot.

Kulkuvälineemme seuraavien reilun kolmen tunnin ajan.

Kuva hämää suuresti, sillä meno oli melkoisen höykkyistä. Taustalla näkyy Mohélin silhuetti.

Olimme perillä Chindinissä jo hyvissä ajoin kello kahdeksan jälkeen. Kuljettajani haki jostain pelastusliivit ja mustan jätesäkin, jonne laitoin reppuni suojaan pärskeiltä. Sitten eräs siviilipukuinen mies tahtoi nähdä matkustuslupamme (laissez-passer), sillä täällä päin maailmaa ei niin vain vapaasti matkustellakaan! Ja onhan Mohéli muiden saarten tavoin autonominen osa Komorien unionia omine presidentteineen ja kaikkineen. Laka Lodge oli etukäteen järjestänyt 25 euron hintaan lupani, jolla saattaisin tehdä matkan veneellä Mohélille ja tarvittaessa myös takaisin (mikä ei ollut suunnitelmissa). Joskus venematka on onnistunut ilman tätä matkustuslupaa, mutta ei enää. Tai ainakin vaikeaa se kuulemma olisi. Henkilötietoni, passista otetun valokuvani ja ammattini sisältävän lappusen on allekirjoittanut chef de service Abidina Bourhani Komorien unionin sisäasioista, desentralisaatiosta ja alueellisesta hallinnosta sekä suhteista instituutioihin vastaavan ministeriön alaisen poliisin ja kansallisen turvallisuuden pääosaston keskusmaahanmuuttoviraston alueellisen tarkkailun palvelusta.

Tarkkailu olisi nyt siis hoidettu ja saatoimme siirtyä itse veneeseen, joka saapui Chindinin roskaiselle hiekkarannalle. Useampia veneitä rannalla olikin jo. Mitään terminaalia ei ole, vaan veneet lähtevät suoraan hiekkarannalta ja veneeseen päästäkseen joutuu kastelemaan jalat. Alun perin minun oli tarkoitus matkustaa Mohélille julkisella veneellä, mutta yhtäkkiä minä ja amerikkalainen Marc istuimme kahdestaan pienessä veneessä, joka ei ottanutkaan muita matkalaisia kyytiinsä. Laka Lodge oli kyllä yrittänyt varata meille paikkoja julkisen veneen kyydistä. Olimme saaneet yksityisvenekyydin, sillä ramadanin päättymisen vuoksi julkiset veneet eivät kulkeneet. Suomessa ihmiset reissaavat pidemmillä lomillaan, mutta komorilaisilla ei ehkä ole varaa lähteä kotimaanmatkailemaan ainakaan huvin vuoksi. Varmaan pysyvät kotona ja katsovat sitä Canal+:n ramadankatselupakettiaan!

Delfiinit piirittivät matkalla Mohélille.

Mohélin saaren eteläistä rannikkoa.

Tästä oli enää parinkymmenen minuutin matka. Ja tässä oli paikoin niin matalaa, että veneenpohja raapi koralleja.

Sää oli aurinkoinen ja lämmin. Jonkin matkaa edessämme sijainnut koralliriutta ja siihen voimalla iskeneet suuret aallot vähän hirvittivät. Kapteeni ohjaili venettään taidokkaasti näiden pari metristen aaltojen huipulle ja alas ja taas ylös. Emme edes kastuneet. Koralliriutta ottaa vastaan kovimmat aallot ja riutan ohi päästyämme kyyti hieman rauhoittui, vaikka merenkäynti olikin kovaa. Olimme keskellä Mosambikin kanaalia, jossa ei ole liikaa saaria tuulensuojana. Arvuuttelimme Marcin kanssa merensyvyyttä Grande Comoren ja Mohélin välillä ja myöhemmin kuulin, että syvyyttä on noin kaksi kilometriä. Matkan edistyessä näimme jatkuvasti lentokaloja liihottamassa aaltojen päällä ja sitten taas sukeltamassa aaltoihin. Puolivälissä Grande Comorea ja Mohélia luulin nähneeni valaan, mutta oikeasti kyseessä oli delfiini. Delfiinejä oli lopulta varmaan kahdenkymmenen parvi. Ne seurailivat venettämme jonkin matkan päässä ja lopulta pari sukelsi veneemme alitse. Delfiinien näkeminen ei kuulemma ole jokapäiväistä edes Komoreilla matkatessa. Höykkyisessä kyydissä keskellä merta ei oikein uskaltanut edes kuvata, kun jo muutenkin pidin rystyset valkoisina kiinni veneen penkistä ja reunasta. Missään vaiheessa en tullut vähääkään merisairaaksi melkoisen kovasta röykytyksestä huolimatta.

Venematkan oli tarkoitus kestää enintään kaksi tuntia ja suunnata Chindinistä Mohélin luoteisrannalle Kavé-Hoanin rantakylään. Matkan edetessä aloimme arvella, että ehkäpä vene suuntaakin suoraan Laka Lodgeen saaren etelärannalle. Yhdentoista jälkeen aamulla, reilun kolmen tunnin matkanteon päätteeksi, rantauduimme suoraan Nioumachouan kylässä sijaitsevan Laka Lodge -hotellin yksityisrannalle. Hotellin englantia taitava työntekijä Abdou tuli meitä vastaan rannalle ja saattoi rannassa olevaan suureen bungalowiin, jossa oli kaksi erillistä hotellihuonetta. Marc valitsi ensimmäisenä näkemättä kumpaakin huonetta ja minä sain sitten sen toisen (ja paremman), joka oli lopulta kuin mikäkin morsiussviitti panoraamanäkymällä kookospalmujen reunustamalle Komorien ainoalle yksityisrannalle.

Laka Lodgen kuvankaunis ranta mereltä. Laskuveden aikana on kahlattava kauas päästäkseen kunnolla uimaan, sillä ranta syvenee loivasti.

Vesi on vetäytynyt kauas Laka Lodgen rannalta.

Hotellin ranta on fantastisimpia mitä olen nähnyt maailmalla. Laskuveden takia ranta näyttää hyvin leveältä.

Olin varannut yhden hengen bungalowin kolmeksi yöksi, mutta ei tämä leveällä parisängyllä varustettu sviitti sängylle aseteltuine tuoksuilangian kukkineen sekä isolla kylpyhuoneella ja oleskelutilalla sellaiselta oikein vaikuttanut. Joka tapauksessa maksoin siitä 80 euroa yöltä ja hinta sisältää täysihoidon eli aamupalan, lounaan ja illallisen. Ja kun ottaa huomioon Komorien erittäin heikon (heikoimman mitä olen Afrikassa nähnyt) ravintola- ja katuruokatarjonnan, on diili melkein kuin pakollinen hengissä pysymiseksi. Laka Lodge on parasta mitä Mohélilla (ja ehkä myös koko Komoreilla) on tarjota ulkomaalaisille matkailijoille majoituksen näkökulmasta, sillä eurooppalaisen omistajan ansiosta kaikki toimii ja kaikesta pidetään huolta. Mikään ei ole rempallaan. Minun kriteereilläni hotelli on luksusta, mutta ei tämä missään nimessä ole mikään Malediivien tai Seychellien monen sadan euron luksusresortti viimeisen päälle olevine puitteineen. Esimerkiksi kylpyammeita ei ole, eikä päivittäistä huonesiivousta. Kaikki on sopivan rouheaa ja kulunutta, vaikka kyllä esimerkiksi sähköä tuntui saavan vuorokauden ympäri ja lämmintä vettäkin suihkusta sai. Kylmä vesi on tosin näissä oloissa enemmän luksusta.

Tämän rakennuksen etualalla näkyy oman bungalowini pitkä ikkunarivistö.

Huoneessani oli moskiittoverkko sängyn yläpuolella sekä myös ikkunoissa, joita pidin avoinna yötäpäivää. Huolimatta sijainnista merenrannalla, ei mereltä puhaltanut missään vaiheessa viilentävää tuulenvirettä.

Lisää Laka Lodgen bungaloweja.

Laka Lodge on yllättäen 35 000 asukkaan Mohélin saaren suurin työnantaja ja veronmaksaja. Se työllistää puutarhureja, kokkeja, tarjoilijoita, autokuskeja, oppaita, venekuskeja, siivoojia ja ties mitä. Hotellilla on ranskalainen snorklausopettaja Anne, joka tuntui pyörittävän Laka Lodgea paikan päällä. Hän järjestää retket ja on varsinainen tietopankki mitä tulee Mohéliin. Laka Lodgessa on myös slovakialainen miespuolinen sukellusopettaja, jota en juuri nähnyt. Anne tuli toivottamaan tervetulleeksi ja kertoi, että koronaviruksen vuoksi asiakasrintamalla on ollut hyvin hiljaista. Tosin virolaisia oli käynyt maaliskuussa! Minun ja yhdysvaltalaisen Marcin lisäksi hotellissa olisi tosin nyt kolmaskin vieras. Muutama päivä aiemmin saapunut saksalainen Alexander. Nuori vastuuton mies hänkin. Anne ja muu paikan päällä oleva henkilökunta oli luottavainen tulevaisuuden suhteen ja he toivovat hartaasti, että turistit palaisivat heinä-elokuussa alkavalla turistikaudella (jolloin on kuivinta ja viileintä). Tuolloin Laka Lodge on monesti täyteen varattuna ja suurin osa asiakkaista tulee Manner-Ranskasta (eikä esimerkiksi Mayottelta).

Herkullisen kalalounaan jälkeen pulahdin Intian valtamereen hotellin fantastisella yksityisrannalla. Ranta syvenee loivasti ja on hiekkapohjainen sekä siisti. Rannalla on ainoastaan korallinriekaleita, simpukankuoria ja ravunkoloja. Normaalistihan Komorien rannat ovat omien havaintojeni mukaan 70-prosenttisesti roskan peitossa, mutta eivät sataprosenttisesti, kuten esimerkiksi Afrikan sottaisimmassa maassa Senegalissa. Rannan lähellä on mangrovesuo, minkä vuoksi vesi on ruskeaa. On mentävä hieman kauemmas, mikäli tahtoo snorklata ja nähdäkin jotain. Kilpikonnia saattaa uiskennella todella lähellä Laka Lodgen rantaa. Vesi on käsittämättömän lämmintä, eikä hypotermia iske vaikka joutuisi ajelehtimaan Madagaskarille saakka.

Jos tykkää auringonotosta, Mohéli on hyvä lomakohde. Itse makoilin rantatuolissa ehkä yhteensä kaksikymmentä minuuttia. Uimassa kyllä viihdyin.

Ja vielä yksi näkymä Laka Lodgen rannalle.

Nioumachouan rannalla oli käynnissä jalkapallopelit. Paikalliset nuorukaiset tahtoivat tulla kuvatuiksi ja minä pääsin puhumaan ranskaa.

Nioumachoua sijaitsee merenrannalla.

Pulahduksen jälkeen lähdin kiertelemään hotellialuetta ja ajauduin Nioumachouan kylän rannalle, joka alkaa välittömästi Laka Lodgen takana. Pitkällä ja leveällä hiekkarannalla oli paljon lakaveneitä ja valitettavasti myös erilaista törkyä lehmänjalasta lähtien. Paikalliset lapset tulivat nopeasti juttusille ja halusivat tulla kuvatuiksi. Muuten komorilaiset eivät kovin helposti tule tekemään tuttavuutta.

Nioumachoua on itse asiassa melko suuri kylä, joka sijaitsee hiekkarannalle viettävällä vuorenrinteellä. Kylä on matalasti rakennettu ja ainoastaan keskellä kylää seisova valkoinen moskeija on vähän isompi rakennus. Moskeijan luona Nioumachouan ”pääkatu” risteää ”rantakadun” kanssa. Pääkadulla on useita pieniä kauppoja, jotka olivat jopa avoinna. Valikoima vain sattuu olemaan erittäin heikko, jos turisti tahtoisi ostaa mehua tai jotain herkkuja. Vierailemassani kaupassa oli tarjolla tasan yhtä energiajuomaa sekä mehua, vietnamilaista annoonamehua. Se sai siis kelvata, energiajuomiin en taas viitsi koskea Suomessakaan. Mehutölkki maksoi 350 frangia (n. 0,7 euroa), eikä myyjällä ollut antaa tonnin setelistä rahaa takaisin. Komorien frangin huono puoli on se, että setelit ovat melko arvokkaita. Tuhat frangiakin on jo 2,05 euroa ja kymppitonnia (n. 20,4 euroa) ei saa rikki muualla kuin rikkaille suunnatuissa ravintoloissa tai sitten vain ostamalla jotain hyvin kallista. Muutaman sanan englantiakin taitanut kauppias johdatti minut naapurikauppaan, jossa myytiin hamuamiani turkkilaisia herkkuja. Näitä ikuisuuksia säilyviä yksittäispakattuja torttuja, kakkuja ja keksejä on myyty jokaisessa vierailemassani Afrikan maassa ja niin myös Komoreilla. Joskin valikoima täällä on heikompi. Ostin tonnilla herkkuja, koska en täältä hedelmiäkään löytänyt. Puut pullistelevat erilaisia eksoottisia hedelmiä, mutta eivät nämäkään kauppiaat osanneet kertoa mistä voisin ostaa ihan vaikkapa vain banaaneja. Ilmeisesti kaikki kuljetetaan pois täältä alkulähteiltä isomman tuoton perässä.

Edelleen jaksan hämmästellä sitä, että kaikki näissä pienissä komorilaiskaupoissa myytävä on valmistettu jossain Kaakkois-Aasiassa, Lähi-idässä tai Turkissa. Mitään ei valmisteta itse vettä lukuun ottamatta, eikä tarjolla todellakaan ole edes Tansaniassa valmistettuja tuotteita. Ne olisivat sentään lähiruokaa. Tilanne on sama hyvin laajalti Afrikassa.

Nioumachouan kylän rannalta löytyy aarteita.

Ja jalkoja.

Nioumachouan pääkadun varren kaupan valikoimaa.

Nioumachouan rakennukset ovat päässeet aavistuksen rappiolle.

Nioumachouan pääkadun päässä sijaitsee kylän moskeija. Kadun keskellä virtaa puro, joka on peitetty betonilankuilla.

Pääkatua.

Palatessani takaisin Laka Lodgeen, kello alkoi olla niin paljon, että hotellin alueella asustavan mongosmakipariskunnan piti olla saapunut takaisin kotibambuunsa ja siellähän ne kököttivät korkealla oksistossa. Yleensä ne palailevat noin kello 17.30 eli vähän ennen auringonlaskua, mutta olivat nyt jo hieman etuajassa. Tai ehkä makit ovat viettäneet koko päivän bambun siimeksissä nukkuen, sillä yöeläimiähän nämä ovat. En ihan päässyt selvyyteen näiden mielenkiintoisten eläinten elämästä. Joka tapauksessa mongosmaki on Madagaskarin luoteisosissa pienellä alueella elelevä puoliapinalaji, joka on istutusten ansiosta kotiutunut myös Komoreilla Mohélin ja Anjouanin saarille. Se syö hedelmiä, elää pitkään ja pariskunta pysyy yhdessä koko elämän. Naaras ja uros eroavat ulkonäöltään huomattavasti. Pitkä pörheä häntä niillä kuitenkin on kummallakin!

Laka Lodgen bambut tämä pariskunta on valinnut reviirikseen kymmenisen vuotta sitten aivan vapaasta tahdostaan ja ne ovat sittemmin saaneet hotellin alueella lukuisia poikasia. Kunhan poikaset ovat kasvaneet riittävästi, vanhemmat ovat ajaneet ne tiehensä. Nyttemmin pariskunta on kuulemma jo siinä iässä, ettei poikasia enää taida tulla. Kunhan nauttivat vanhuuden päivistä ja olivat kovasti kiinnostuneita minusta. Kai kuvittelivat minulla olevan jotain ruokaa tarjolla. Bambunoksa ei niille kelvannut, vaikka kieltä lipoivatkin yrittäessäni ojentaa sitä niille.

Mongosmakipariskunta laskeutuu alas bambuoksistosta luokseni.

Eläimet tarkkailevat, josko jotain syötävää olisi tarjolla.

Eläimet laskeutuivat alemmille oksille, aivan 20 sentin päähän. Snorklausopettaja Anne sattui paikalle juuri sopivasti ja kävi hakemassa ravintolan keittiöstä kaksi banaania, jotta saisin antaa ne mongosmakeille. Nämä apinat ovat helposti suloisimpia eläimiä, mitä olen nähnyt. Ne tulevat noutamaan banaaninpalasen suoraan kädestä ja joko ottavat palasen pienillä karvaisilla käsillään tai sitten suoraan suullaan. Ne eivät vahingossakaan pure ihmistä ja lopuksi vielä nuolevat sormet. Ne on myös mahdollista saada käsivarrelleen banaanilla houkuttelemalla. Pariskunnan uros oli hieman epäileväisempi ja kävi sieppaamassa odottelematta banaaninpalasen kädestäni, mutta parikiloinen naaras uskaltui käsivarrelleni. Mahtavia otuksia. Näitä olin menossa katsomaan naapurimaahan Madagaskarille, mutta sitten tuli koronaviruspandemia ja edelleenkin tuo maa on visusti kiinni. Valitettavasti.

Hännän pystyy kääräisemään ympärilleen, ettei tarvitse roikottaa.

Mongosmakit tulevat syömään kädestä, vaikka ovatkin villejä.

Illallisaika Laka Lodgessa koittaa kello 19.30 ja taitava, jo 1990-luvulta lähtien talossa ollut, kokki loihti erinomaisen aterian jälkiruokineen. Ruokana oli jälleen kalaa. Ruoka tarjoillaan hotellin ravintolassa, jossa on mahdollista saada myös madagaskarilaista Three Horses Beer -olutta sekä erilaisia alkoholidrinkkejä. Esimerkiksi mojiton tai cuba libren olisi saanut 2500 frangilla (n. 5,2 euroa). Alkoholi on kallista, koska Komorit on islamilainen maa, eikä sen vuoksi omia viinaksia todellakaan tuoteta. Ei Komoreilla salaa tosin tarvitse juoda, vaan ihan laillisesti Laka Lodgekin alkoholia tarjoilee. Ravintola on myös hotellin ainoa paikka, jossa wifi toimii. Se taitaa olla vain hyvä asia.

Pimeä Mohélillakin laskeutuu jo kuudelta illalla ja kun sitten lähdin takaisin bungalowiini, oli rannalla taskulampun valossa melkoinen vilske, kun kymmenet ellei peräti sadat erikokoiset ravut olivat kolonkaivamishommissa. Kuu näytti olevan selällään, samoin otava oli väärinpäin. Komorit ilmeisesti sijaitsee tarpeeksi lähellä päiväntasaajaa, että otavankin voi vielä nähdä näin etelässä. Tähtitaivas oli fantastisin pitkään aikaan, sillä täällä ei ole lainkaan valosaastetta häiritsemässä. Vetäydyin bungalowiini ja havaitsin rannalla olevan jopa yövartijan, joka tuli juttusille. Komorit, Mohéli ja etenkin pieni ja erittäin syrjäinen Nioumachoua on luultavasti hyvin turvallinen kohde valkoiselle ihan ilman vartijoitakin, mutta täällä otetaan turvallisuuskin tosissaan. Ja tokihan sekin yhden työpaikan luo!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Daniel 30.5.2021 at 01:16

    Huh mikä venematka. Mohél taitaa jäädä minulta kokematta, jos ei sinne edes vähän isommalla paatilla pääse. Mutta tuo rantautuminen palmujen reunustamalle hiekkarannalle on kuin suoraan jostain leffasta. Mahtavaa!

    Afrikkalaiset puodit on kyllä mielenkiintoisia. Valikoima on epälooginen ja iso osa tavarasta täysin tarpeetonta, ja sitten sieltä puuttuvat ihan perusjutut. Silti kauppias tulee jotenkin toimeen myymällä vaikkapa 5 l öljykanistereita, kertapakkauksia pyykinpesuainetta ja säilykepurkeissa kondensoitua maitoa.

    • Reply Anssi 30.5.2021 at 10:04

      Isommalla veneellä ei taida päästä, mutta ainahan on lentokonevaihtoehto ja se tulee samoihin hintoihin veneilyn kanssa. Silloin ei tarvita matkustuslupiakaan.

      Tuo on tosiaan mielenkiintoista, että miten nämä kauppamiehet selviävät, kun samanlainen pikkupuoti on parhaassa tapauksessa vastapäätä ja vieressä. Ikinä en satu samaan aikaan ostoksille, kun joku mama olisi tullut ostamaan saippuapalaa tai sitä maitopurkkia. Mutta kai tavara silti vaihtaa omistajaa tuollakin tosiaan.

  • Reply Tania 30.5.2021 at 10:35

    Jestas näitä sun rapsoja! Ihania. Miten sä huomaat ja havaitsetkin paljon kaikenlaista! Ihan kuin olisin itse ollut mukana matkalla.
    Teksti sujuu, mutta vanhempana tätinä jotenkin kaipaisin lisää kuvailevia adjektiiveja sinne tänne. Saisi enemmän irti.
    Voi witsi kun olisi ollut mahkuja silloin kun itse olin nuori. Ihan kadehdituttaa. 1970-luvulla lensin eka kertaa Espanjaan, muistaakseni Spiesin paketilla. Paljon on tullut matkailtua ja lapsia saatuani myös heidän kanssaan.
    Onneksi aukesi netit ja ebookersit sun muut ja pystyi kyselemään puhelimitse ja sähköpostitse tarkemmin asioista. Ja sain tartutettua pojilleni innon matkailuun myös! Oltiin pyöritty ensin kotimaassa, Ruotsissa ja Virossa, mutta siirryttiin vähän raskaampaan sarjaan, kun he olivat 8 ja 10. Kouhotettiin Egyptiin ja pyramideille, aavikkoretkille (jotka menee penskoille kyllä …) ja sitten siellä täällä.
    Nyt ovat lennelleet itsekseen, mutsia ei enää tarvita mukaan. Mut mutsi menee taas, kunhan pääsee!
    Jatka ihmeessä, nää on rautaisia juttuja. Oot mun suosikki!!! 😚

    • Reply Anssi 30.5.2021 at 23:32

      Kiitos, kiitos kauniista sanoistasi! Kylläpä minäkin olisin halunnut nähdä nuo 70-luvun Espanjat ja muut. Luultavasti ihan erilaisia kuitenkin kuin nykyään. Komoreilla mietin, että mahtaako siellä olla 50 vuoden kuluttua samanlaista kuin esim. Mauritiuksella ja Seychelleillä nykyisin… 🙂

  • Reply Leila 31.5.2021 at 04:41

    Hei!
    tiedatko, onko Marcilla julkista matkablogia? Olisi kiva lukea hanenkin seikkailuistaan!
    (ja kiitos kiinnostavista postauksista)

    • Reply Anssi 31.5.2021 at 19:15

      Hei, kiitoksia kommentista! Vaikka pitkiä keskusteluita kävimmekin reissauksesta, niin ei blogeista tainnut olla puhetta… En oikein usko, että hän bloggaa, koskapa sen verran tiivis reissutahti tuntui miehellä olevan. Ei siinä ehtisi mitään kirjoitella. 😀 Googlata yritin kyllä.

    Leave a Reply