Suomen suurin matkablogiyhteisö

Hargeisan kamelimarkkinat ja leijonakahvila

3.2.2021

Aamuni oli alkanut tikun työntämisellä nieluun hargeisalaisessa sairaalassa. Koronatestituloksen saisin seuraavana aamuna, joten nyt minulla olisi kokonainen päivä Somalimaan pääkaupungin vedätyksille. Oppaani Guled oli edelleen mukana, vaikka virallinen osuus olikin jo päättynyt. Hänellä ei ollut tänä kyseisenä keskiviikkopäivänä ohjelmaa, sillä seuraava maksava asiakas saapuisi vasta seuraavana päivänä. Todellisuudessa tämä venäläisturisti saapuikin vasta kahden päivän kuluttua Ethiopian Airlinesin muokattua hänenkin varaustaan. Joka tapauksessa nyt suuntasimme kohti Hargeisan kamelimarkkinoita, jotka sijaitsevat muutaman kilometrin päässä keskustasta kaakkoon. Kamelimarkkinat oikeastaan kuuluivat myös viralliseen ohjelmaani, mutta en ollut niin tarkasti päiväohjelmaani perehtynyt, että olisin osannut sitä vaatia.

Rivi hymyileväisiä kameleita Hargeisan kamelimarkkinoilla.

Kameleita, kameleita!

Oikeasti kyseessä on karjamarkkinatori, sillä myynnissä on kameleiden ohella lehmiä, lampaita ja vuohia. Kamelit kuitenkin ovat se tärkein anti ainakin suomalaiselle turistille. Ajoimme sisään alueelle ja kameleita oli välittömästi näköpiirissä kymmenittäin. Hargeisan kamelimarkkinat ovat kiivaimmillaan aamulla, noin seitsemän aikoihin, mutta oli vielä kymmenen jälkeenkin menoa ja meininkiä jäljellä. Kamelista saa käsityksen, että se on leppoisa elikko, jota ei paljon hetkauta seisoskella auringonpaisteessa etujalat yhteen köytettynä. Eläimet kävivät jatkuvaa keskustelua kamelimaisilla mörähdyksillä ja mölinällä. Onnistuipa kahden kamelin saada riitakin keskenään ja se aiheutti toisen riitapukarin äkillisen ryntäyksen kohti ihmisjoukkoa. Onneksi muut kamelit olivat edessä.

Luoksemme alkoi vähitellen kerääntyä paikallisia miehiä, jotka olivat kovin uteliaita valkoisesta vieraastaan. Useampi tahtoi kätellä ja toivottaa tervetulleeksi. Joukon puhemies paljastui klaanipäälliköksi, jonka kanssa jutustellessamme puhe kääntyi nopeasti uskontoon. Niin se tahtoo olla aina näissä köyhissä muslimimaissa, joissa ihmisillä ei ole muuta kuin uskonto. Klaanipäällikkö oli utelias olinko muslimi. Kielsin olevani ja sanoin olevani kristitty, mutta että se ei tarkoittaisi sitä, ettenkö kunnioittaisi somaleja ja heidän uskontoaan. Minusta kristityillä, muslimeilla ja juutalaisilla on sama jumala ja samaa mieltä tuntuivat olevan ympärillemme kerääntyneet miehet. Tai ehkä hyväksyvän nyökyttelyn sai aikaan klaanipäällikön mielipide asiasta. Klaanipäällikkö tahtoi viedä minut moskeijaan ja tehdä minusta muslimin, mutta ystävällisesti kieltäydyin tarjouksesta. Olkootkin islam rauhan uskonto, jota minulle joka käänteessä jaksettiin toitottaa. Olipa pari päivää aiemmin eräs Khadar kertonut islamin olen rauhan, armon ja vapauden uskonto sekä ensimmäinen ja viimeinen uskonto, kun taas kristinusko lähinnä vain kadotuksen uskonto. En jaksanut lähteä vääntämään asiasta, pitäkööt mielipiteensä. Kyllä uskonnon merkitys Somalimaassakin vähentyy, kunhan maa kehittyy ensin jonkin aikaa ja diasporassa elävät maallistuneet maanmiehet ja -naiset palaavat kotiin. Guledin mukaan diasporassa eläviä somalimaalaisia on kääntynyt kristityiksi suuriakin määriä, mutta Somalimaasta en kristittyä somalia löytäisi.

Pikkupojat pyörivät kameleiden jaloissa kuin kotonaan.

Kameleista ei voi ikinä olla liikaa kuvia.

Joka nurkka on täynnä kameleita. Sattumalta oikealla taka-alalla näkyy Hargeisan symboli eli Naasa Hablood -niminen kaksoisvuori, joka muistuttaa naisen rintoja. Somalinkielinen nimi ”Naasa Hablood” tarkoittaakin ”tytön rintoja”.

Aktiivisesta käännytysinnosta huolimatta somalit ovat, kuten useasti todettua, mahtavaa porukkaa. Kukaan ei tullut vihamielisesti kieltämään kuvausta, vaan siihen jopa kehotettiin. Eräskin mies tahtoi minun ottavan hänen kameleistaan kuvia. Kamelin hinta riippuu ainakin eläimen iästä. Hinnat pyörivät 300 ja 1 000 dollarin välillä, mistä voi päätellä, että naimisiinmeno on satumaisen kallista lystiä näilläkin seuduilla! Miehet hoitavat arvokkaimman karjan eli kameleiden myynnin. Naisväki sen sijaan keskittyy myymään vuohia ja lampaita, joita eräskin naispuolinen vanhempi rouva suorastaan vaati kuvattavan. Ja vieläpä eri kulmista. Itse myyjätärtä en saanut kuvata, koska Guled oli tämän jo etukäteen kieltänyt. Vuohet ja lampaat oli kätevästi köytetty kaulastaan toisiinsa, mutta se ei estänyt niiden syömäpuuhia. Paitsi tietenkin, jos elikot oli köytetty limittäin ja vastakkain. Vuohet ovat kuulemma fiksuja eläimiä ja ne osaavat varoa esimerkiksi autojakin. Somalimaalainen mustapäinen lammas sen sijaan käyttäytyy lammasmaisesti, eikä varo sata kilometriä tunnissa lähestyvää autoa, vaikka se voisikin olla järkevää. Kameli on vähän rajatapaus, koska se ei yleensä liikuskele tiellä ja jos liikkuukin, voi se olla tuulilasiin iskeytyessään kuolemantuomio niin kuskille kuin kamelillekin.

Puolet karjamarkkina-alueesta on varattu vuohien ja lampaiden myyntiä varten.

Vuohia ostajaa odottamassa.

Karjamarkkinapaikan laidalla oli laihoja lehmiäkin kaupan, mutta lehmät eivät kuulemma ole niin merkittävä osa somalimaalaisten elämää. Eikä lehmiä muutamaa enempää ollutkaan. Aikamme paikalla kierreltyämme tapasimme vanhemman herran, joka teki asennon kohdallamme ja alkoi sen jälkeen marssia kävelykeppi aseena. Yhtäkkiä hän pysähtyi ja osoitti ”aseellaan” taivaalle ja oli ampuvinaan. Guled kertoi miehen olleen vuonna 1988 alkaneen sodan aikana ampumassa alas Siad Barren vihollislentokoneita. Sodan tuoksinassa mies oli käytöksestään päätellen ilmeisesti hieman traumatisoitunut. Me aloimme tehdä lähtöä kamelimarkkinoilta ja lähtiessäni annoin kymppitonnin (n. 1 euro) meitä seurailleelle miehelle. Somalit ovat hieman varautuneita ja paikoin ujojakin, eivätkä kuulemma kehtaa pyytää tippiä.

Lampaita odottamassa ostajaa.

Siad Barren vihollisilma-alukset tippuivat taivaalta tämän miehen käsittelyssä.

Kamelit, vuohet, lampaat ja lehmät nähtyämme Guled tahtoi viedä minut katsomaan leijonia. Vielä ennen tuota Somalimaan itsenäistymiseen johtanutta sotaa alueella eleli jonkin verran leijoniakin, ainakin Guledin mukaan. Nykyinen tilanne on IUCN:n mukaan epäselvä, eikä tuoreita havaintoja luonnosta ole. Naapurimaassa Somaliassa leijonia on luonnossa ihan todistetustikin. Ajoimme Hargeisan keskustaan ja siellä joidenkin hiekkaisten sivukujien kautta suuren metalliportin eteen. Porttiin on maalattu kaksi ärjyvää leijonaa (somaliksi libaax) ja sen takana toimii Beerta Libaaxa Restuarant & Cafe eli Hargeisan leijonakahvila! En muista nähneeni paikasta mainintaa missään matkablogissa saati Lonely Planetissa, joten tällainen nähtävyys oli täydellinen yllätys. Suomessa ja maailmalla kissakahvilat olivat jokin aika sitten suosittu ilmiö ja niitä perusteltiin esimerkiksi sillä, että eläinten läsnäolo on terapeuttista, rentouttavaa tai jotain. Hargeisassa on oltu tässäkin asiassa edelläkävijöitä ja valjastettu kuusi leijonaa kahvila- ja ravintola-asiakkaiden iloksi.

Leijonien olot eivät ehkä ole parhaimmat mahdolliset, eikä niitä aisoissa pitävät metalliaidat mitenkään erityisen hyväkuntoisiakaan. Leijonien oli halutessaan mahdollista huitaista aidanraosta tassullaan liian lähelle tulevia ihmisiä kuonoon. Tai toisinpäin. Beerta Libaaxan henkilökunnan jäsen päätti viihdyttää minua, ainoaa asiakasta, menemällä sisään yhteen kolmesta häkistä. Siellä makoili keskipäivän kuumuudessa kaksi leijonaa, joita tämä mies päätti mennä vetämään hännästä. Hän kertoi tuntevansa nämä leijonat ja että minäkin voisin tulla sisään häkkiin. En mennyt. Paikalla asustaa myös apaattinen gepardi, jonka häkkiin samainen mies meni toki myös ja hyppäsi eläimen selkäänkin. Maaliskuussa 2008 leijona karkasi kahvilasta ja tappoi täysin sivullisen 25-vuotiaan naisen. Karannut leijona saatiin ammuttua hengiltä ennen useampia kuolonuhreja. Senkin jälkeen leijonat ovat saaneet vahingoitettua Beerta Libaaxan henkilökuntaa, mutta kukaan ei ole enää päässyt hengestään. Pääsymaksu on 35 000 šillinkiä (n. 3,5 euroa) ja kameralupa on 50 000 šillinkiä (n. 5 euroa). Korkeat pääsymaksut ymmärtää, kun miettii, miten paljon leijona syö päivittäin. Tosiaan mekin olisimme voineet nauttia kahvit leijonia, gepardeja ja ilmeisesti lentokyvyttömiksi tehtyjä kotkia katsellen, mutta lähdimme jatkamaan matkaa. Paikassa pidetään myös konsertteja ja stand-up-keikkoja. Eläinten mielipidettähän tällaiseen ei kysellä.

Beerta Libaaxa Restuarant & Cafessa majailee leijonia ja gepardi.

Leijonien aitaukset eivät ole parhaassa mahdollisessa kunnossa.

Kahvila-ravintolan henkilökunta tekee (pyytämättä) ihan mitä tahansa.

Seuraava pysäytys oli Hargeisan kulttuurikeskuksessa (somaliksi Xarunta Dhaqanka ee Hargeysa), jonne ei yllättäen ollut pääsymaksua lainkaan. Paikka esittelee Somalimaan historiaa ja kulttuuria. Alkuvuodesta 2021 esillä oleva näyttely esitteli paikallisia elinkeinoja ja niihin liittyvää esineistöä. Tämän näyttelyn työntekijä puhui sujuvaa englantia, kuten niin moni muukin tässä maassa! Kulttuurikeskuksen tiloissa oli suuri kokoelma somalimaalaista musiikkia kasettimuodossa. Ne on lähiaikoina tarkoitus laittaa kaikkien saataville kulttuurikeskuksen kotisivuille.

Kulttuurikeskuksen jälkeen nälkä alkoi kurnia, mutta ensin Guledin oli päästävä moskeijaan. Minä aioin odottaa autossa, mutta Guled istutti minut kadun varrella muovituoleissa istuneiden ventovieraiden miesten seuraan. Suomessa tällainen ei tulisi kuuloonkaan, mutta Afrikassa jopa valkoisen miehen on mahdollista liittyä mihin tahansa seurueeseen ilman oudoksuvia katseita. Miehet olivat jo näin iltapäivän aluksi pureskelleet suuren määrän khatia. Sellaisen diagnoosin tein maassa lojuvista kalutuista khatpensaan oksista. Toinen mies kertoi osaavansa myös Etiopian valtakieltä amharaa, sillä hänen vaimonsa oli kotoisin naapurimaasta ja he käyttivät keskenään amharaa. Toinen miehistä osasi somalin lisäksi vain englantia.

Leijonia.

Savanni on nukahtanut iltapäivän kuumuuteen.

Gepardin häkki oli paremmassa kunnossa, sillä sinne ei saanut tungettua edes sormea.

Guledin rukoushetki oli ohitse ja otimme suunnaksi läheisen Goljanno-ravintolan. Olimme jo Boramassa syöneet samannimisessa sisarravintolassa, mutta täällä ruoan pitäisi olla vieläkin parempaa. Nyt kamelinliha oli äärimmäisen herkullista ja muistutti mielestäni jopa kotoista hirveä. Kasa kamelinlihaa ja riisiä sekä mangomehu maksoivat jälleen kymmenen dollaria. Annos oli paras Somalimaassa nauttimani ruoka, eikä se pahaa ole missään ollut. Jossain matkablogissa Somalimaan ruoka haukuttiin Afrikan surkeimpiin kuuluvaksi, mutta minä nostan sen kärkeen. Somalimaahan voi matkustaa mielestäni myös ruoan perässä! Annoskoko oli vain taas aivan liian suuri ja Guled otti loput ruoat mukaan ja antoi ravintolan edessä kerjäläiselle.

Ruokailemaan lähtisimme vielä illalla uudelleen, mutta nyt Guled vei minut takaisin hotellilleni. Taisin ottaa päiväunet ja illan suussa hörppäsin kahvit Sugaal Hotellini terassilla. Hargeisan ilta alkoi olla yllättävän viileä, sillä minun oli pakko vetää pitkähihainen paita ylleni ulkona istuskellessani.

Kello 20.30 Guled tuli vielä noutamaan minut jokakeskiviikkoiseen kulttuurishow’hun, joka järjestetään ulkoilmassa Ali Jirde -hotellissa, kivenheiton päässä hotellistani. Kulttuurishow’hun on turvatarkastus, sillä tapahtuma järjestetään keskellä Hargeisaa, se kuuluu kauas ja yleisö on varmasti keskimääräistä varakkaampaa. Show alkaa virallisesti kello 21.00, mutta oli nyt alkanut jo hieman etuajassa. Vapaita pöytiä oli vielä runsaasti, mutta niin oli myös pöytävarauksia. Show’hun on kymmenen dollarin pääsymaksu, mutta jos samalla haluaa syödä pääruoan, ei pääsymaksua tarvitse maksaa lainkaan. Ruokalista käsitti tyypillisiä länsimaalaisia ruokia, kuten pizzaa ja kanawrappia, jollaisen itsekin tilasin. Kanawrap ja appelsiinimehu maksoivat 15 dollaria (n. 12,6 euroa).

Ali Jirde Hotellin jokakeskiviikkoinen kulttuurishow.

Itse show käsittää liudan Somalimaan tähtiartisteja, jotka laulavat kolme tuntia yhtä soittoa paikallisia meneviä kappaleita. Artisti vaihtuu lennossa, eikä musiikki oikeastaan katkea. Osa musiikista tulee nauhalta, mutta välillä lavalla on kaksi soittajaakin säestämässä näitä nais- ja miesartisteja. Toisinaan lavalla nousi tanssijoita, niin miehiä kuin naisiakin. Yllättävää oli, että miehet ja naiset saattoivat tanssia jopa keskenään. Olin lyhyellä Somalimaan-vierailullani oppinut senkin, että eivät paikalliset naiset niin huonossa asemassa täällä ole, kuin Suomesta katsellen voisi kuvitella. Somalimaalaiset naiset saavat ajaa autoa, mennä ulos ravintolaan naisporukalla ja jopa käydä treffeillä miesten kanssa! Somalimaa ei siis missään nimessä ole Lähi-itä, vaan täällä suhtaudutaan asioihin afrikkalaisesti eli rennommin. Rennosti show’ssa suhtauduttiin myös koronavirukseen, jonka olemassaolo ei näkynyt millään tavalla. Ei edelleenkään käsidesejä, eikä mitään rajoituksia tuolien määrässä. Tupa oli täysi.

Ilta oli viilein tähänastisista: yhdentoista aikoihin lämpömittari näytti vain +13! Hieman yhdentoista jälkeen lähdimme show’sta, sillä aioin yrittää nukkua hieman ennen seuraavana päivänä alkavaa pitkää kotimatkaani. Kulttuurishow jatkui ainakin puoleenyöhön asti. Tämä ”somalimaalainen ilta” on mielestäni pakollinen lisä kaikille Hargeisaan eksyville. Siis joka keskiviikko kello 21–24, Ali Jirde Hotellissa, Gabahaddi Roadilla! Menkää!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Daria 17.3.2021 at 17:09

    Ihania nää sun postaukset. Tykkään. Myös kuvat kelpaa. Jatka ihmeessä. Tosi tarkkaan oot selvitellyt asioita ja tiedätkin paljon.
    Odotan seuraavaa postausta, pidä huolta ittestäs ja nauti!

    • Reply Anssi 17.3.2021 at 21:58

      Kiitoksia mukavasta kommentistasi! Somalimaasta on tulossa vielä yksi postaus, sitten loppuu, kun tuo reissu oli niin pahuksen lyhyt!

    Leave a Reply