Suomen suurin matkablogiyhteisö

Berberasta vuorten yli Sheikhiin ja takaisin

2.2.2021

Khat ei vaikuttanut uniini mitenkään, vaan nukuin täysin normaalisti ja heräsin herätyskelloon täysin normaalisti. Edellisiltana olin vahingossa tullut hissillä Damal Hotellin ylimpään kerrokseen ja havainnut siellä toimivan ravintolan. Ajattelin huoneen hintaan kuuluvan aamupalan tarjoiltavan siellä ja siellähän buffet oli valmiiksi katettuna. Somalimaalainen aamupala on todellakin äärimmäisen mukavaa vaihtelua länsiafrikkalaiseen aamupalaan: nyt tarjolla oli kahta eri tyyppiä pannukakkua sekä tietenkin vaaleaa leipää ja jo kovin tutuksi tullutta aamupalapapusoppaa. Teetä ja kahvia oli myös tarjolla, samoin jemeniläistä hunajaa. Aamupalalle tuli samaan aikaan Kanadan Torontossa asustava nelihenkinen somaliperhe. Hekin olivat päättäneet lähteä lomailemaan pois koronaviruksen jaloista. Ravintolasta on fantastinen näkymä joka suuntaan, sillä merenrannalla, mutta samalla keskellä kaupunkia seisova Damal Hotel on Berberan korkeimpia rakennuksia. En ollut tätä edellispäivänä edes tajunnut! Aamupalan jälkeen hainkin kameran ja kipitin vielä yhdet portaat ylemmäksi. Hotellin kattoterassilta ihastelin Berberan satamaa ja hiljalleen heräilevää kaupunkia. Jo näin kahdeksan jälkeen aamulla lämpötila oli kolmissakymmenissä. Oli pakko laittaa shortsit jalkaan, vaikka Somalimaassa edes lapset eivät käytä moisia housuja.

Damal Hotellin kattoterassilta avautuu näkymä Somalimaan tasavallan tärkeimpään satamaan.

Näkymä kohti pohjoista ja vanhaakaupunkia.

Berberan katukuva on rauhallinen aamukahdeksan aikoihin.

Tänä aamuna oppaani Guled oli aikataulussa ja odotteli minua vastaanotossa. Hän jäi maksamaan majoitukseni ja minä menin etsimään turvamiestäni Ayaanlea, joka odotteli kuulemma autossa hotellin edessä. Guled oli jälleen palkannut kaksi pikkupoikaa pesemään hiekkapölyisen automme. Ja koska pöly leijailee myös auton sisätiloihin, toinen pojista pyyhki pölyt myös sisätiloista. Guled tuli jonkin ajan päästä, minkä jälkeen lähdimme kävellen tutustumaan Berberaan.

Kaupunki on nykyisin ennen kaikkea Somalimaan merkittävin satamakaupunki, jonka kautta maalle elintärkeä kamelien, nautojen, vuohien ja lampaiden vienti ulkomaille tapahtuu. Pääosin vienti kohdistuu Saudi-Arabiaan, mutta myös muihin lähialueen muslimimaihin. Karjan ohella Berberasta laivataan maailmalle ainakin mirhaa, olibaanihartsia ja arabikumia. Kaupunki on ollut merkittävä satamakaupunki itse asiassa jo satojen vuosien ajan, mutta tarkkaa perustamisajankohtaa on vaikea määrittää. Kuitenkin jo antiikin kreikkalaiset tiesivät suunnilleen nykyisen Berberan paikalla sijainneen kauppakaupungin nimeltään Malao. Keskiajalla Berberan tiedetään olleen eräs Adalin sulttaanikunnan kaupungeista. Portugalilaiset hyökkäsivät kaupunkiin vuonna 1518 ja vuonna 1546 Osmanien valtakunta liitti kaupungin osaksi itseään. Berbera pysyi tärkeänä kauppakaupunkina koko osmanikauden ja edelleen brittien ottaessa vallan vuonna 1884. Britit tekivät Berberasta jopa Brittiläisen Somalimaan pääkaupungin vuoteen 1941 saakka. Brittien häivyttyä kuvioista, sponsoroi Neuvostoliitto 1960-luvulla kaupungin sataman modernisoinnin. Sittemmin Yhdysvallat käytti kaupunkia laivastotukikohtanaan. Lähde: [1]

Kävelimme Berberan erittäin helteisessä aamussa kohti Darolena tunnettua vanhaakaupunkia. Paikalliset toki taas hoksasivat minut katukuvasta, olenhan heitä vaaleaihoisempi. Tervetulotoivotuksia sateli. Paitsi kaupungin kalasatamassa, jossa paikan vartija päätti päteä ja kielsi meiltä pääsyn kalastuspaatteja katsomaan. Meillä olisi kuulunut olla mukana Special Protect Unitin turvamies ja olihan meillä! Tällä hetkellä hän vain turvasi minua etänä! Berbera on Hargeisan tavoin erittäin turvallinen kaupunki, eikä kaupungilla liikkuessa vaadita päiväsaikaan turvamiehiä. Siispä Ayaanle ei ollut lähtenyt kaupunkikierrokselle mukaan. Muutaman minuutin neuvottelun päätteeksi totesin Guledille, ettei minun tarvitse kalasatamaa nähdä. Varsinkin, kun se olisi ”vaarallista” siitäkin huolimatta, että portilla oli neljä sataman turvamiestä AK-47:t kaulassaan. Kalasataman turvamiesten pomo oli ainoa soraääni lyhyellä Somalimaan kiertomatkallani. Hänetkin olisi varmasti ollut mahdollista lahjoa, mutta olen kalasatamia nähnyt jo aivan riittämiin Afrikan matkoillani.

Berberan vanhin rakennus sopisi vaikka hotelliksi.

Berberalainen kalakauppias kauniisti koristellussa myymälässään.

Kalakauppiaan myyntiartikkeleita pakastimessa.

Kalasataman ympäristö on tietenkin täynnä kalakauppoja. Osa oli avoinna, osa ehkä pysyvästi suljettu. Kaupungin rakennuskanta on heikossa kunnossa, joten huonokuntoiset kaupatkin saattoivat jopa olla edelleen toiminnassa. Mistäpä näistä tietää. Kauppojen julkisivut ovat värikkäitä ja koristeellisia ja niin oli myös erään kaupan sisus. Nuori kauppias oli maalannut putiikkinsa seinät täyteen kaloja, kilpikonnia ja erilaisia kukkia. Seinällä oli melkoinen määrä hain leukaluita. Oikeastaan kyseinen kalakauppa ei näyttänyt kalakaupalta, sillä toki odotin kalojen makaavan jollain avoimella tiskillä tai jopa maassa ihan ilman mitään jääpaloja tai muuta viilennystä. Yllätyksekseni kalat olivat kolmessa arkkupakastimessa! Tarjolla oli barrakudia, makrilleja, haita ja muutamia muita kaloja, joita en tunnistanut. Ne oli pyydetty edessämme lainehtivasta Adeninlahdesta vain vähän aikaa sitten. Kauppias tahtoi hänestä otettavan kuvia, jotka kotiin päästyäni lähetin oppaani Guledin kautta hänelle.

Kalakaupalta matkaa jatkaessamme, totesin Berberan todellakin olevan kalastuskaupunki. Vanhassakaupungissa kun tuntui, että siellä toimii vain ja ainoastaan kalakauppoja tai jotenkin kalastukseen liittyviä puoteja. Berberan vanhakaupunki Darole on erittäin rauhallinen ja kuvauksellinen, joskin se on monin paikoin raunioina. Täällä olisi suuri potentiaali olla merkittävä matkailunähtävyys, jos vain matkailijoita olisi ja rakennusten entisöintiin liikenisi rahaa. Darolen kadut ovat yllättäen leveitä ja hiekkaisia. Päällystettä ei ole, eikä sellainen tänne ehkä sopisikaan. Päällystettä ei ole edes suurella keskusaukiolla, jonka keskellä seisoo Somalimaan lipun värein maalattu kovaääninen. Se on tuskin enää käytössä, mutta siirtomaakaudella BBC käytti lyhyesti kyseistä laitetta ilmeisesti propagandan julistamiseen. Paikalliset olivat panneet tälle stopin heti alkuunsa. Niin olisivat suomalaisetkin tehneet vastaavassa tilanteessa. Aukion laidalla vanha somalipariskunta pyysi ystävällisesti hymyillen minua ottamaan heidät mukaani Suomeen. Kerroin Suomessa kyllä olevan paljon somaleja, mutta että mukaan ottaminen voisi olla hieman vaikeaa!

Berberan kalakauppojen julkisivutkin ovat koristeellisia. Tämä putiikki ei ollut auki.

Berberalaismies halusi tulla valokuvatuksi.

Berberan vanhankaupungin Darolen katukuvaa.

Berberan merkittävimpiin nähtävyyksiin lukeutuu muutamia moskeijoita, kuten muslimimaissa yleensäkin. Vanhankaupungin keskusaukion liepeillä kohoaa heikossa kunnossa oleva osmanikauden moskeija. Se ei ole enää käytössä, mutta veikkaan, että tulevaisuudessa kunnostukseen vaadittava rahoitus kyllä kaivetaan jostain vauraasta Persianlahden öljyvaltiosta. Sen sijaan se merkittävin nähtävyys on ainakin paikallisten mukaan ”ottomaanimoskeijana” tunnettu valkoinen moskeija sinisine ovineen ja ikkunaluukkuineen. Tämän pytingin entisöintiin on ollut rahaa ja rakennus on loistavassa kunnossa. Moskeijan rakennusajankohta ei ole tiedossa, mutta satoja vuosia siitä taitaa joka tapauksessa olla. Kuvia ottaessani pysähtyi harmaa Toyota Vitz kohdalleni ja kuljettaja pyysi ottamaan hänestä kuvan.

Vanhankaupungin sydän lienee tämä laaja keskusaukio ja sen keskellä oleva kovaääninen, josta BBC yritti siirtomaakaudella syöttää propagandaansa. Nyt se on maalattu Somalimaan lipun väreihin ja ylhäällä lukeva 18 May (18. toukokuuta) on maan itsenäisyyspäivä.

Vanhassakaupungissa oleva muinainen moskeija ei ole toiminnassa, eikä varmasti kovin turvallinenkaan.

Ottomaanimoskeija sen sijaan on loistokunnossa.

Palaisimme Berberaan vielä, mutta nyt Guled nosti kytkimen (vaikkei automaatti-Toyotassa sellaista olekaan) ja otimme suunnaksi kaakon. Siellä kohoaa korkea Golisvuoristo, jonka takana on pieni Sheikhin kaupunki. Berbera sijaitsee Adeninlahden rannalla, eivätkä pinnanmuodot ole kummoisia. Onkin yllättävää, että vain 60 kilometrin päässä vuoret nousevat yli tuhanteen metriin merenpinnasta. Matkalla sinne tein huomion, että Berberassa on jopa teollisuutta: kaupungin itäpuolella on suuri mylly, joka valmistaa maissijauhoa sekä suuri sementtitehdas. Asutusta ei Berberan ja Sheikhin välillä ole merkittävästi, mutta poliisien pitämät tiesulut kyllä jatkuvat normaalisti. Boramaan ajellessamme olin kysynyt poliisien korruptoituneisuudesta ja saanut vastaukseksi sen, että eivät he valkoisen miehen nähden kehtaa ruinata rahaa. Nyt eräällä tiesululla vanhempi poliisimies kuitenkin heti kättelyssä ja hyvässä hengessä hymyssä suin heitti ilmoille vaatimuksen saada pari dollaria, eikä Guled pannut vastaankaan. Oppaani mobiilimaksoi kaksi dollaria poliisin tilille ja matkamme jatkui.

Maisema täällä Berberan kaakkoispuolella on totutun karua. Siellä täällä kasvaa pensas tai jopa täyskasvuinen akaasia. Maisemaa katkovat kuivuneet, paikoin syvätkin, joenuomat. Vajaan tunnin ajon päätteeksi olimme saavuttaneet Laaleysin kylän, joka sijaitsee Golisvuorten juurella. Britit rakensivat siirtomaakaudellaan kapean yksikaistaisen tien vuorten yli. Päiväsaikaan tietä sai matkustaa ylöspäin ja yöllä puolestaan alas. Tai toisinpäin. Nyttemmin tämä vaarallinen tie ei ole enää käytössä, vaan sen on korvannut täysin eri paikassa kulkeva uusi kaksikaistainen serpentiinitie. Serpentiinitie nousee paikoin varsin jyrkästi ja niin kutsutussa ”Sheikhin solassa” olimme 1 497 metrin korkeudella merenpinnasta. Vertailun vuoksi Suomen korkein kohta on vain 1 324 metrissä. Guled pysäköi auton näköalapaikalle ja minä ryhdyin taivastelemaan maisemia. Näköalapaikalla oli parinkymmenen vuohen lauma, jotka taivastelivat minua. ”Mitä tuo valkoinen ihminen täällä tekee?” Maisemat alas tulosuuntaamme kuivalle tasangolle ovat hienot ja täältä näkee miten tämä vuoristo nousee kuin yllättäen täysin tasaisesta tasangosta. Somalimaa on totisesti pinnanmuodoiltaan vaihteleva maa. Maan korkein vuori Shimbiris kohoaa miltei 2 500 metriin merenpinnasta ja sijaitsee Somalimaan itäosissa lähellä Erigavon kaupunkia. Guled oli aina sopivissa kohdissa ottanut juuri tuon Erigavon ympäristön vuorineen esiin keskusteluissamme ja mainostanut sen olevan maan parasta aluetta. Sinne minun olisi vielä joskus matkustettava.

Matkalla kohti Sheikhiä pysähdyimme Golisvuorten yli kulkevassa solassa. Tässä näkymä tulosuuntaamme.

Golisvuoria samaiselta näköalapaikalta.

Ja vielä näkymä kolmanteen eri suuntaan, mutta muutama kilometri Sheikhiin päin.

Nousimme ylös ja pian maisema hieman tasoittui. Olimme saapuneet jonkinlaiselle ylätasangolle, jossa Sheikhin pikkukaupunki sijaitsee. Auton lämpömittari oli Berberassa näyttänyt +28 asteen lukemia. Sheikhissä lämpötila oli enää +21 astetta. Miten paikalliset selviävät näin kylmissä oloissa! Sen sijaan, että olisimme tutustuneet itse kaupunkiin, oppaani yhdessä takapenkillä ohjeita antaneen turvamieheni kanssa löysivät parin umpikujan jälkeen sekä kameleita että Ferdusan rauniokaupunkiin johtaneen polun. Ferdusan kukoistuskausi osui 1500-luvulle, mutta nyttemmin kivisten rakennusten rauniot ovat paikoin sankkojen kaktuspensaikkojen valtaamia. Ferdusassa ei ilmeisesti ole tehty arkeologisia kaivauksia, mutta sen sijaan paikalliset ihmiset käyttävät sitä kaatopaikkanaan. Guledin mukaan Ferdusan rauniot ovat 5 000 vuotta vanhoja, mikä oli hänen vakiovastauksensa erilaisten nähtävyyksien iästä tässä maassa: Dhagah Koure, Laas Geel

Sheikhin laitamilla sijaitseva Ferdusa oli äkkiä nähty, joten seuraavaksi ajoimme siirtomaa-aikaisen brittikuvernöörin kartanolle. Kartano on tokikin rauniona, mutta se ei ole estänyt paikallista perhettä asettumasta sen erääseen nurkkaan. Brittikautta ei Somalimaassakaan erityisen lämmöllä muistella, vaikka britit olivatkin omien sanojensa mukaan täällä ”suojelemassa” somaleja. Ferdusan ja brittien siirtomaakauden jäämistöön perehtymisen jälkeen lähdimme takaisin kohti Berberan hellettä. Laskettelimme samojen Golisvuorten rinteitä alaspäin ja noin tunnin kuluttua olimme takaisin Berberassa.

Sheikhin pikkukaupungin talot ovat vaatimattomia.

Muinaisen Ferdusan raunioita Sheikhin laitamilla.

Matkalla Sheikhistä takaisin Berberaan. Golisvuoret ovat jääneet kauas taakse.

Ennen lounaalle menoa Guled yllätti minut pysäyttämällä auton Berberan lähiössä, joka kantaa nimeä Moscow. Eikä siinä periaatteessa ole mitään outoa, sillä ainakin köyhissä muslimimaissa (sekä tietenkin Yhdysvalloissa) kaupunginosia usein nimetään tunnettujen maiden ja kaupunkien mukaan ilman sen kummempia yhteyksiä kyseisiin paikkoihin. On Kuwaitia, Dubaita, Londonia ja pari päivää sitten vierailemassani Boramassa jopa Siberia. Ayaanle tiesi kertoa, että Berberassa olisi myös Finland. Mitään tekemistä silläkään ei toki kuulemma Suomen kanssa olisi, eikä siellä mitään suomensomalien joukkoa asuisi.

Berberan Moscow kuitenkin tekee poikkeuksen, sillä se käsittää useita neuvostotyylisiä kerrostaloja. Paikassa tuntui heti kuin olisin ilmestynyt yhtäkkiä kesäisen Kaspianmeren rannalle Kazakstanin Aktauhun tai vaikkapa Kandyagashin mitäänsanomattomaan pikkukaupunkiin keskelle kuivaa aroa. Sää on kuuma, ihmiset muslimeja ja luontokin kovin samankaltainen. Vain ihmisten ihonväri oli erilainen. Moscow on rakennettu 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin Neuvostoliitto kaveerasi Somalian kanssa. Neuvostoliittohan modernisoi kaupungin sataman ja rakensi paikkakunnalle erään Afrikan pisimmistä kiitoradoista. Berbera oli merkittävä tukikohta Neuvostoliitolle ja juurikin näissä Moscowin kerrostaloissa asui runsaasti venäläisiä. Kaikki varmaankin poistuivat paikalta Somalian katkaistua välinsä Neuvostoliiton kanssa vuonna 1977. Nyttemmin venäläisten taloja asuttaa paikallinen somaliväestö, mutta silti eräs utelias pikkupoika osasi sanoa harašoo. Oppaani kertoi, että hän tuo paikalle erityisesti venäläisiä turisteja. Venäläisiä ei vain kovin usein Somalimaahan eksy, mutta kuulemma sattumalta käyttämäni Visit Horn of Africa -matkatoimiston seuraava asiakas sattui tulemaan juurikin Venäjän Moskovasta! Hän tulisi maahan päivä lähtöni jälkeen. Nykyisin Venäjä haikailee paluusta Afrikan sarveen ja Berbera on ollut esillä yhtenä vaihtoehtona sotilastukikohdan perustamiseksi.

Berberan Moscow-nimisen lähiön neuvostoaikaisia rakennuksia.

Muutaman minuutin jalkautumisen jälkeen ajoimme sitten kaupungin parhaaksikin kuvailtuun Al-Xayaat Restaurant and Fish Houseen. Kyseessä on merenrannalla oleva ulkoilmaravintola ja tupa tuntui olevan täysi. Ennen pöytään istumista otin rannan ja ravintolan erottavan aidan ja kalaverkon raosta pari kuvaa itse rannasta. Verkko on pakollinen, sillä raakkuvat linnut kärkkyivät lounastavien kala-annoksia ahnaina. Samoin tekivät kymmenet kymmenen kissat, jotka tosin olivat verkon tällä puolella. Ja olipa rannalla myös erikoisia pitkänokkaisia lintuja, joiden en nähnyt lentävän sekä tietenkin kaksi kulkukoiraa. Ayaanle oli tällä välin vinkannut Guledille, että naapuripöydän suuressa seurueessa olevaa herraa kannattaisi tervehtiä. Parin minuutin kuluttua tämä herra sitten yllättäen tulikin luokseni kättelemään ja kyselemään, mitä mieltä olin Somalimaasta. Minä toki kehuin maan olevan erittäin turvallinen, ihmisten olevan äärimmäisen ystävällisiä ja olipa myös säätila täydellinen. Herra oli kovin tyytyväinen kuulemaansa ja toivotti vielä uudelleen lämpimästi tervetulleeksi Somalimaahan. Mies oli toki esitellyt itsensä tullessaan kättelemään, mutta en ollut saanut siitä selvää. Guled kertoi miehen olleen jokin korkea virkamies maan matkailuministeriöstä, muttei kuitenkaan ihan ministeri sentään. Maa on ilmeisen onnellinen jokaisesta vierailijasta, sillä maassa käy vuosittain normaalisti vain noin 5 000 turistia.

Lounaaksi jokainen meistä oli tilannut kokonaisen barrakudan ja riisiä. Annokset saapuivat nopeasti pöytään. Kala oli niin pitkä, ettei mahtunut kokonaan lautaselle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun minulla oli kokonainen barrakuda edessäni, mutta muistaakseni olen sellaista maistanut aiemminkin. Vaikka barrakuda onkin petokala ja muistuttaa ehkä hieman kotoista petokalaamme haukea, on barrakudan maku kuin toiselta planeetalta. Samoin syöminen on erittäin helppoa, sillä ruotoja ei ole juuri lainkaan jykevää selkärankaa lukuun ottamatta. Nahanpalasia annoin jaloissa pyörineille kulkukissoille. Guled ei ollut edellisillan khatinpureskelusta johtuen edelleenkään nälkäinen ja päätyi työntämään loput barrakudastaan kalaverkon toiselle puolelle kulkukoirille. Barrakuda, lautasellinen riisiä ja mehu maksoivat jälleen tutut kymmenen dollaria (n. 8,4 euroa).

Ranta Al-Xayaat-ravintolan edustalla.

Berberan Al-Xayaat-ravintolassa tarjoiltu kokonainen barrakuda.

Guled oli hävinnyt omille teilleen maksun suoritettuamme, joten vaihdoin odotellessani pari sanaa hienolla brittiaksentilla englantia puhuneen somalimiehen kanssa. Mies oli ollut jo reilun vuoden ajan koronavirusta paossa täällä vanhoilla kotiseuduillaan, eikä ehkä ihan vähään aikaan Britanniaan palaisikaan. Jos enää koskaan, sillä täällä oli parempi olla. Mies kovasti toivoi minun edistävän Somalimaan asiaa kotona Suomessa. Hänen suurin toiveensa oli saada kansainvälinen tunnustus maalleen, eikä sille minustakaan pitäisi olla minkäänlaista estettä. Suurin osa Euroopan unionin jäsenmaistahan tunnusti vuonna 2008 Kosovon itsenäiseksi siitäkin huolimatta, että Serbia pitää aluetta omanaan ja siitäkin huolimatta, että nyt maailmassa on kaksi itsenäistä valtiota (Kosovo ja Albania), jota asuttaa saman historian, kielen ja kulttuurin omaava kansa eli albaanit. Miksei sama voisi toistua Somalimaan ja Somaliankin tapauksessa.

Al-Xayaat Restaurant and Fish Housen jälkeen Guled tahtoi kahvia, jota hän haki Damal Hotellista. Minä ja Ayaanle odotimme autossa. Me olimme päättäneet syödä sen sijaan jäätelöä! Seuraava pysäytys olikin Aden Nineteen -jäätelöbaarissa. Kyseessä on somalimaalainen jäätelöketju, joka lienee perustettu 2019. Ehkä. Olimme ainoat asiakkaat tässä ilmastoidussa jäätelöbaarissa, jossa kaikki jäätelöt tehdään alusta asti itse. Ketju ei kuitenkaan kuulemma käytä kamelinmaitoa, vaan saudiarabialaista lehmänmaitoa. Sitä näytti olevankin paikan jääkaapissa. Makuvaihtoehtoja oli useita ja minä päädyin valitsemaan yhden pallon appelsiinia ja toisen mangoa. Kaksi suurta palloa suklaakastikkeella koristeltuna maksoi 13 000 šillinkiä (n. 1,3 euroa).

Somalimaalainen jäätelöbaariketju ei ole Covid Nineteen, vaan Aden Nineteen!

Aden Nineteenin jäätelöä.

Aden Nineteenin herkullisen jäätelön jälkeen otimme suunnaksi maan pääkaupungin Hargeisan. Minua väsytti ja niin väsytti Gulediakin. Ayaanlella oli virtaa (koskapa hän ei ollut pureskellut sitä pahuksen khatia!) ja hän kyseli kaikkea maan ja taivaan väliltä veriryhmästäni lähtien. Omaa veriryhmääni en tiedä, eikä sitä ole edes ajokortissani toisin kuin Somalimaan ajokorteissa, mutta somalimaalaisilla yleisin on kuulemma O-veriryhmä. Autojen hinnat Suomessa kiinnostivat myös. Somalimaassa autot ovat hyvin kalliita, enkä kyllä keksi ainuttakaan maata, jossa autot olisivat halpoja. Somalimaan autokanta koostuu, kuten todettua, pääasiassa Japanista tuoduista käytetyistä Toyotista, etenkin siis Toyota Vitzeistä (Suomessa nimellä Toyota Yaris). Japanissa on vasemmanpuoleinen liikenne ja ratti sitä myöten väärällä puolella. Oikealla puolella ajava Somalimaa onkin hiljattain kieltänyt uusien vääränpuoleisten autojen maahantuonnin, mutta vanhoilla autoilla toki saa ajaa loppuun saakka. Eteläkorealainen Hyundai on iskenyt tähän saumaan ja vastikään avannut lippulaivamyymälänsä Hargeisaan, mutta tavallisella somalimaalaisella ei kyllä ikimaailmassa ole varaa uuteen Hyundaihin.

Jätimme Ayaanlen kotikulmilleen ja jatkoimme sitten jo tutuksi tulleelle Sugaal Hotellilleni. Tähän päättyi virallinen opastettu ohjelmani, mutta koska arvelin tarvitsevani koronatestitodistuksen lentääkseni pois Somalimaasta, sovimme vielä Guledin tulevan noutamaan minut kello yhdeksältä aamulla. Ensin testiin ja sitten vielä Hargeisan kamelimarkkinoille!

Nyt minulla oli vapaa ilta Hargeisassa, joten lähdin ennen auringonlaskua kaupungille. Aioin vaihtaa rahaa, sillä šillinkini olivat miltei lopussa. Lompakossa oli vain 8 000 šillinkiä (n. 0,8 euroa). Vastaanotto oli jälleen kovin ystävällinen: joka suunnalta kyseltiin kuulumisia ja lopulta lukuisten kättelyiden jälkeen pääsin rahanvaihtotorille. Rahanvaihtajilla rukoushetki kesken, joten hetkisen odottelin ennen kuin löin 50 dollarin setelin erään vaihtajan käteen ja sain vaihdossa 420 000 šillinkiä. Sillä taatusti selviäisin Somalimaan-matkani loppuun asti. Illalla nautin hotellillani pizzan ja menin melko varhain nukkumaan.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply