Suomen suurin matkablogiyhteisö

Dhagah Kouren kalliomaalauksilta Etiopiaa hipoen Boramaan

31.1.2021

Heräsin ensimmäiseen aamuuni Afrikassa sitten maaliskuun 2018, jolloin heräsin Kamerunin Yaoundéssa toisella puolella tätä laajaa maanosaa. Reilun vuorokauden matkustus oli kai uuvuttanut niin, etten ollut herännyt aamuyöstä edes rukouskutsuihin. Somalimaa kun on sataprosenttisesti islamilainen valtio. Siirryin huoneestani ulos Sugaal Hotellin ravintolaan aamupalaa varten. Vaan olipa absurdia istahtaa t-paidalla lämpimään ulkoilmaan tietäen, että Suomessa kärvisteltiin kovissa tammikuun pakkasissa. Sugaalilla on erilaisia aamupalavaihtoehtoja: munuaiset ja maksan jätin välistä ensimmäisenä, samoin omeletin ja päädyin ottamaan papuja. ”Beans” ääntyy somalimaalaisten suussa hieman erilailla kuin Englannissa ja kuulostaa sanalta ”penis”. Näin se oli kokemukseni mukaan paikasta riippumatta, ei siis vain tässä omassa Hargeisan hotellissani. Somalimaalaisten aamupalapapusoppa oli erittäin virkistävää vaihtelua Länsi-Afrikan patongeille ja croissanteille. Hieman kotoiselta hernekeitolta maistuneessa papusopassa oli papujen lisäksi ainakin vihreää paprikaa, valkosipulia ja sipulia. Koko komeus lapioitiin alas vaalean leivän palasilla. Haarukkaa en saanut, en pyytänyt, ehkä kyllä edes kaivannut. Edellisiltana oppaani Guled oli kertonut tulevansa noutamaan minua kello 8.30, mutta saapui lopulta puolisen tuntia myöhässä. Maassa maan tavalla.

Hargeisan liikennettä aamutuimaan. Somalimaassa autot ovat muuten lähes poikkeuksetta Japanista tuotuja käytettyjä Toyotia, joten ratti on väärällä puolella ja siksipä myös minä istuin väärällä puolella autoa.

Somalimaan poliisivoimien Special Protection Unitin turvamieheni Ayaanle. Mahtava tyyppi.

Guled ajoi paikalle noin kello 9.00 ja lähdimme matkaan saman tien. Mutta ensin oli vain noukittava Somalimaan hallituksen vaatima asemies mukaan matkaan. Mies olisi Somalimaan poliisivoimien Special Protection Unitista (SPU), jonka joukot on erityisesti koulutettu suojelemaan ulkomaalaisia. Vaikkapa sitten turisteja, kuten minua! Somalimaa ottaa ulkomaalaisten turvallisuuden äärimmäisen vakavasti, sillä se ei halua mitään hämminkiä tai ongelmia sille tärkeille vieraille. Tämä siitäkin huolimatta, että Somalimaa on Afrikan turvallisimpia maita, eikä sitä sovi sekoittaa epävakaaseen naapuriin Somaliaan millään tavalla. Guledin mukaan maassa ei ole ikinä ollut minkäänlaista matkailijaan kohdistunutta vaaratilannetta. Somalimaa pelaa kuitenkin varman päälle ja tietenkin tässäkin taustalla piillee haave kansainvälisestä tunnustuksesta. SPU:ta ei vaadita Hargeisassa, mutta kaikkialla pääkaupungin ulkopuolella sellainen tulisi olla mukana. Ellet sitten ole maassa omatoimisesti ja onnistu neuvottelemaan maan matkailuministeriössä kirjallista vapautusta tästä vaatimuksesta. Sellainen onnistuu toisinaan ja yhtä toisinaan taas ei. Tosin myös omatoimimatkailijoiden on mahdollista saada SPU-mies mukaan julkisen liikenteen bussiin. Itseäni ei kiinnostanut yrittää tällaista, vaan olin Somalimaassa ihan paikallisen matkatoimiston järjestämällä yksityiskiertomatkalla, jossa turvamies tuli talon järjestämänä. Mielestäni tämä turvamies on merkittävä osa Somalimaa-kokemusta, eikä sitä missään nimessä tule kokea miksikään riippakiveksi. Päinvastoin!

Niinpä pääkadulta mukaan hyppäsi maastoasuun pukeutunut, ehkä nelikymppinen Ayaanle. Mahtava tyyppi kaiken kaikkiaan. Englantiakin hän osasi ihan riittävästi. Mukanaan mies kantoi AK-47 Kalašnikov -rynnäkkökivääriä ja oli nyt sitten valmiina turvaamaan selustani tällä päiväretkellä kohti länttä ja Boraman kaupunkia. Ayaanlekin tosin vahvisti oppaani sanat, että ei tässä mitään ongelmia tulisi olemaan. Yleensä turvamies istuu etupenkillä, mutta Ayaanlelle sopi takapenkkipaikkakin oikein hyvin. Minä taas näkisin edestä paremmin. Covid-19 vaikutti sen verran matkantekoomme, että periaatteessa meidän tuli käyttää maskia autossa istuessamme ja aluksi se melko hyvin kasvoilla pysyikin. Loppumatkasta se oli lähinnä leuan alla ja joka tapauksessa vähintään myöhemmin ravintolassa istuessamme olisimme koronan toisiimme kyllä tartuttaneet. Seuraavana päivänä Ayaanle lipesi tästä vaatimuksesta melkein kokonaan, enkä minäkään maskin hyötyä oikein ymmärtänyt. Hallitus nyt vain oli näin määrännyt.

Ajamme ulos Hargeisasta. Huomaa maan yleisin automerkki ja -malli.

Huoltoasemalla. Pumpussa on aseman puhelinnumero ja nimi mobiilimaksua varten. Tammikuun lopulla 2021 diesellitra maksoi 5000 šillinkiä. Eli noin 0,5 euroa/litra.

Vesirekat kuljettavat vettä ympäri maata. Myös rekkojen ratti on väärällä puolella.

Nappasimme kahvit vielä ennen Hargeisasta poistumistamme ja sitten vain kaasu pohjaan ja suunta kohti Boramaa. Sinne olisi 115 kilometrin ajo. Kuten kaikissa kehitysmaissa, myös Somalimaassa pääteillä on runsaasti tiesulkuja. Somalimaassa tiesulku on yleensä muutaman poliisin miehittämä koppi ennen ja/tai jälkeen asutuskeskuksen. Useimmiten poliisit seisoskelevat tienvarressa jo valmiiksi, koska ainakin Hargeisa–Borama-tiellä on paljon liikennettä. Minut nähtyään he halusivat nähdä turvamieheni naaman takapenkiltä ja näin puomin virkaa toimittava köysi tai naru laskettiin maahan ja matka saattoi jatkua. Yleensä pysähdys kesti pari sekuntia, eikä matkalla Boramaan kukaan tahtonut nähdä passiani. Kuulemma ilman minua poliisit kinuisivat rahaa, mutta valkoisen miehen nähden eivät kehtaa.

Renkaiden ilmanpaineet kuntoon. Kuvassa etualalla vasemmalla oppaani Guled ja takana musta neliveto-Toyotamme.

Kyllä! Somalimaan yleisin auto on Japanista laivattu Toyota Vitz harmaanvärisenä. Meillähän kyseinen auto tunnetaan Toyota Yaris -nimellä.

Tämän päivän ensimmäinen pysäytys olisi Dhagah Kouren kalliomaalausalue 45 kilometrin päässä Hargeisasta luoteeseen. Sinne on ajettava ensin päällystettyä Boraman-valtatietä ja neljää kilometriä ennen Arabsiyon pikkukaupunkia käännyttävä kohti pohjoista. Mitään opasteita ei todellakaan ole, joten Dhagah Kourelle johtavan hiekkaisen ja kuoppaisen kärrypolun sijainti tulee totisesti tuntea. Röykyttelimme tätä mutkaista ja moneen suuntaan haarautuvaa ”tietä” reilun kymmenen kilometrin matkan. Olimme Gabileyn alueella, joka tunnetaan Somalimaan ”ruoka-aittana”. Täällä kasvaa esimerkiksi appelsiini, mango, papaija ja vaikkapa maissi. Papaijapuupeltoja olikin matkalla kalliomaalauksille tiuhaan. Melko paljon tämän kärrypolun varrella oli myös paimentolaisten asumuksia. Ne on kyhätty risuista ja oksista. Päälle on sidottu erilaisia kankaanpalasia. Asumusten pihapiiri on myös aidattu risuaidalla, varmaankin hyeenojen varalta, joita seudulla on paljonkin. Hyeenoja en nähnyt, mutta harmaita ja pitkähäntäisiä oravia siellä täällä sujahteli. Samoin kameleita. Olimme liki koko matkan ajaneet aloeveerakasvien keskellä. Kasveja on kaikkialla Somalimaassa, mutta niitä ei maassa ainakaan vielä hyödynnetä teollisesti. Paikalliset ihmiset toki ymmärtävät aloeveeran merkityksen ja hyödyntävät sitä omiin tarpeisiinsa.

Papaijapuita matkalla Dhagah Kourelle.

Tie Dhagah Kourelle kulkee aloeveerakasvien ympäröimänä.

Lähikuva aloeveerasta.

Saavumme Dhagah Kouren graniittilohkareröykkiöille.

Noin 1,5 tunnin matkanteon jälkeen Guled onnistui ilman minkäänlaisia vaikeuksia löytämään oikeat tieurat ja saavuimme Dhagah Kourelle (myös esimerkiksi nimillä Dhagax Koure, Dhagah Kureh jne.). Kuulemma edelliskerran oppaani oli käynyt paikalla 1. tammikuuta. Nyt vuoden toinen kerta tuli tammikuun viimeisenä päivänä. Dhagah Koure on upea, valtavista punertavista graniittilohkareista koostuva suuri kiviröykkiöalue. Oikeastaan vuori. Paikalla oli vartija, joka lähti näyttämään maalauksia meille. Kaikkiaan niitä on sadoittain ja ne ovat jopa 5000 vuotta vanhoja. Maalauksissa toistuvat samat kuviot, kuten ihminen, härkä, kirahvi, koira ja niin edelleen. Dhagah Koure oli Somalimaan tunnetuin kalliomaalausalue vuoteen 2002 saakka, jolloin Laas Geelin paljon vaikuttavampi alue ”löydettiin”. Vierailisin siellä seuraavana päivänä. Dhagah Kouren merkitys kutistui kaiken lisäksi vuonna 2011, kun useita kalliomaalauksia havaittiin tärvellyn. Syynä oli ilmeisesti se, että paikan hoitamisesta oli kiistaa kahden eri osapuolen kesken. Minulle täällä oli kuitenkin aivan riittämiin maalauksia, minkä lisäksi maisemat näiden graniittilohkareiden päältä ovat upeita.

Löysimme paikalta myös kilpikonnan, jotka olin tähän saakka yhdistänyt meriin ja vähintäänkin vesistöihin. Maakilpikonniakin kuitenkin nähtävästi on ja tämä nuori yksilö saattoi olla suomenkieliseltä nimeltään kannuskilpikonna. Guled pohti eläimen ottamista lemmikikseen, mutta lopulta totesi eläimen varmaankin kuolevan matkalla Boramaan ja sieltä myöhemmin takaisin Hargeisaan. Kannuskilpikonna jäi jatkamaan elämäänsä Dhagah Kouren varjoisissa luolissa. Lähtiessämme minua kehotettiin tippaamaan paikan vartijaa, joten annoin 40 000 šillinkiä (n. 4 euroa). Kuulemma sen verran on riittävästi.

Mahdollisesti kannuskilpikonna.

5000 vuotta vanha kalliomaalaus Dhagah Kourella. Kuvassa ihminen ja kirahvi.

Olivatkohan nämä norsuja vai lehmiä?

Näkymä Dhagah Kourelta.

Palasimme takaisin Boramaan johtavalle valtaväylälle hieman eri reittiä. Ajoimme halki Arabsiyon kaupungin ja lukuisten pikkukylien. Alueelle nimensä antanut Gabiley on jo hieman suurempi keskus, jossa on jopa rispaantunein Somalimaan lipuin ja palmupuin koristeltu leveä bulevardi. Palmut tosin olivat kuolleet. Gabileyn jälkeen saavuimme Kalabaydhin kylään, josta lähti tie 19 kilometrin päähän Wajaaleen. Se lienee Somalimaan merkittävin rajanylityspaikka Etiopian kanssa. Tuleehan sitä kautta muun muassa khat maahan!

Jonkin matkaa Kalabaydhistä eteenpäin jätimme Maroodi Jeexin hallinnollisen alueen taaksemme ja siirryimme Awdalin alueelle. Somalimaa on jaettu kuuteen hallinnolliseen alueeseen. Täällä Awdalissa Boramaan johtava valtatie kulkee paikoin erittäin lähellä Etiopian rajaa. Huvittavasti muutaman kilometrin päässä rajasta sattuu sijaitsemaan kylä nimeltä Tulli. Pian Tullin jälkeen Etiopia on koko ajan näköpiirissä vasemmalla puolella. Jopa Etiopian puolen kylät, kuten Tferi Ber ja Aw Bare, näkyvät selvästi ja lopulta tie nuolee rajaa niin läheltä, että rajalle on vain kymmeniä metrejä. Tässä paikassa asustaa vuohifarmari, joka asuu vakituisesti tässä molemmin puolin rajaa ja maksaa veroistaan 50 prosenttia Somalimaahan ja loput Etiopiaan. Merkkinä rajasta on vain yksittäinen puu. Mitään raja-aitoja ei Somalimaan ja Etiopian välillä ole, mutta siellä täällä on vartiotorneja. Puhelimeni ei mennyt Etiopian verkkoon missään vaiheessa ja Somalimaassa Telian liittymä ei toimi lainkaan.

Tullista on enää 24 kilometrin matka Boramaan.

Oikeanpuolimmaisin puu merkkaa rajaa Somalimaan ja Etiopian välillä. Puun tuolla puolen kaikki kuuluu Etiopiaan. Tässä kohtaa, molemmin puolin rajaa, asustaa vakituisesti paikallinen vuohifarmari.

Boraman liikennettä.

Itse Boramakin on vain muutaman kilometrin päässä Etiopian rajalta ja näkyi pian tuosta valtionrajaa hipovasta kohdasta alhaalla laaksossa korkeiden vuorten ympäröimänä. Borama on Somalimaan suurimpia kaupunkeja yli 200 000 asukkaan väestöllään ja tunnettu erityisesti brittien siirtomaakaudella rakennetusta opinahjosta, joka nykyisin toimii Amoud-yliopistona. Ennen sinne ajoa, ajoimme sisään itse kaupunkiin. Borama muistuttaa kaikessa kaaoksessaan kovasti Hargeisaa. Täälläkin saa ajaa miten tahtoo ja täällä liikenteen seassa on mukavana lisänä holtittomasti kaahailevia tuktuk-takseja, jotka pääkaupungista puuttuvat. Niinpä sitten kaksi tuktukia kiihdytti talla pohjassa ohitsemme, toinen oikealta ja toinen vasemmalta. Heillä oli selvästi kisa menossa ja puolenpäivän tienoissa siihen on Boraman kaduilla sopivan rauhallista. Guled ajoi auton Boraman ytimeen, jossa tosin kadut ovat hiekkaisia ja kuoppaisia. Vuohia vaeltelee järsimässä muoviroskaa, jolla Somalimaankin kadut ja luonto on kyllästetty. Guled kertoi myöhemmin näiden kaupunkivuohien itseasiassa olevan somalimaalaisten vanhempien naisten lemmikkejä, ei suinkaan ravinnoksi kasvatettavia elikkoja. Guledinkin isoäidillä oli vuohia lemmikkeinä ja kieltämättä minäkin vuohen lemmikiksi ottaisin kissaa tai koiraa mieluummin. Ruoaksi kasvatettavat vuohet elelevät erikseen maaseudun ”farmeilla” ja saavat syödäkseen muuta kuin muovia. Kuulemma vuohten saama ravinto maistuu myös niiden lihassa.

Goljanno Restuarant & Cafeteria oli valintamme Boramassa.

Boraman keskustassakin on hiekkaisia katuja. Vasemmalla kuvassa paikallinen mies khatostoksilla.

Me emme nyt söisi vuohta, vaan tahdoin lautaselleni kamelia. Astuimme sisään vilkkaaseen Goljanno-ravintolaan. Ayaanle käveli suoraan yläkertaan ja tietenkin ase kulki mukana kaikkialle. Tilasin mangomehun sekä kamelia ja makaronia, mikä huvitutti suuresti Ayaanlea, sillä yleensä turistit ovat arkoja ja tilaavat kasviksia tai vähintäänkin kalaa. Ruokaa odotellessani eräs mies tuli kyselemään, että mistä kaukaa sitä tullaan. Helsingin mies tiesi, muttei Oulua. Pian myös nuori somalinainen sujuvalla brittiaksentilla tiedusteli, mahdoinko olla joku kuuluisa tubettaja. Naisen nuori veli oli kuulemma näin todennut, muttei ollut uskaltanut kysyä. Perhe oli täällä lomailemassa Britanniasta. Ennen ruoan saapumista, pöytään kannettiin kolme kulhollista kuumaa kamelinrasvaa. Sen nyt jätin kuitenkin välistä, kuten tapana on ollut jättää myös joulukinkusta uunissa irtoava rasva juomatta. Itse kameli oli ihan jees, mutta ehkä hieman liian kuivaa ja mautonta. Annos oli niin valtava, että siitä olisi riittänyt neljälle. Niinpä Ayaanle otti loput ruoastani mukaan ja antoi myöhemmin eräässä kadunkulmassa jollekin sukulaiselleen. Taisi olla veljen vaimo. Vaihtokaupassa saimme somalialaisia banaaneja, jotka maistuvat ja näyttävät kuin mikä tahansa kaupan banaani Suomessa. Länsi-Afrikan banaanit taas ovat pieniä ja paljon makeampia.

Lounaani Boramassa: spagettia, kamelinlihaa, kamelinläskiä ja kamelinrasvaliemi.

Boraman torilla on rauhallista puolenpäivän kuumuudessa.

Aikamme ajelimme ympäri Boraman kuoppaisia katuja, kunnes basaarissa tie yllättäen päättyi. Oli peruutettava takaisin. Lopulta oikea tie löytyi ja olimme matkalla ulos kaupungista tuktukeja väistellen. Täällä kaupungin laitamilla on hauskasti nimettyjä pieniä kauppoja, kuten Dubai Shoping Centre tai Erdogan Shopping Center. Turkki on ainakin naapurimaa Somalian paras kaveri, mutta yrittää Turkin presidentti Erdogan työntää lonkeroitaan myös Somalimaan puolelle. Ainakin turkkilaisia tuotteita on kaupoissa runsain mitoin.

Boraman merkittävin nähtävyys on Somalimaan paras yliopisto, vuonna 1998 perustettu Amoud (somaliksi Jaamacadda Camuud). Se toimii maaseudun rauhassa muutaman kilometrin päässä kaupungin ulkopuolella. Alun perin kampus oli brittien siirtomaakaudellaan rakennuttama ja toimi silloin ”high schoolina”. Koulua ovat käyneet kuulemma kaikki Somalimaan presidentit ja muut merkkihenkilöt. Olimme paikalla iltapäivällä, jolloin opetus oli jo tältä päivältä ohitse. Kaikkialla oli hyvin rauhallista, eikä edes liikenteen melu kuulunut. Paikalla oli vain kolme nuorta kamelia, noin 1,5–2-vuotiaita, joita Ayaanle veti hännästä. Minä vain otin muutaman valokuvan. Ayaanle kertoi, että yliopistollakin on aseistettu vartijansa ja että tällä on amerikkalainen ase.

Amoud-yliopiston rakennuskanta on pääosin siirtomaakaudelta.

Lapin yliopiston mailla saattaa kuljeksia poroja, täällä kameleita. Takana majatalo, jossa yliopiston vierailevat professorit ja muu opetushenkilökunta majoittuu.

Tässä on oikein kahdella tuktukilla lähdetty khatostoksille. Tämän boramalaisen khat-kojun seinässä kuvattuna khatvihtoja.

Sitten tulikin aika lähteä takaisin Boramaan ja edelleen kohti Hargeisaa. Ayaanle oli kovasti äänessä takapenkillä ja hän sai pian jopa oikeita töitä, kun edellämme ajanut Toyota Vitz toistuvasti pysähteli keskelle vilkasliikenteistä katua yrittäen kysellä vastaantulevilta autoilta jotain. Ayaanle otti Kalašnikovinsa ja meni nuhtelemaan kuljettajaa. Vaikka ollaankin Somalimaassa, ei nyt sentään koko liikennettä sovi tukkia! Ayaanle on Special Protection Unit -yksikössä työskentelystään huolimatta pohjimmiltaan poliisi ja hänellä on oikeus sakottaa, mutta nyt kuljettaja selvisi pelkillä nuhteilla. Guled hyppäsi myös tohkeissaan ulos autosta ja meni seuraamaan nuhtelua. Minä jäin autoon istumaan, sillä Toyotan kuljettaja voisi hämmentyä täysin, jos nyt vielä valkoinen mieskin tulisi asiaa puimaan!

Takaisin Hargeisaan ajoimme pysähtymättä, sillä reitti oli sama. Hargeisassa Guled vielä ajoi rikkaiden asuinalueen kautta, jossa talot ovat hienoja ja niiden ympärillä on korkea aita. Korkea aita on myös tasavallan presidentin palatsin ympärillä, joka vasta valtaisa onkin. Matkalla ohitimme myös Hargeisa Group Hospitalin, jonne myöhemmin menisin testauttamaan itseni koronaviruksen varalta. Perillä hotellilla Guled kysyi tahdoinko lähteä myöhemmin vielä syömään. Maha oli edelleen täynnä Boraman kamelia, mutta kyllä illalla vielä nälkä tulisi. Hän tulisi noutamaan minut kello 19.30. Ayaanlen näkisin jälleen seuraavana aamuna, kun lähtisimme kohti Laas Geeliä ja Berberaa.

Vesirekkoja Hargeisan laitamilla.

Hargeisan pääkadun varressa olevan monumentin merkityksestä kysellessäni sain vastauksen, että se on ”just a monument”. Juuri tällaiset monumentit ovatkin parhaita!

Guled tuli illalla suunnilleen sovittuna aikana ja kävelimme lyhyen matkan läheiseen ravintolaan, Ali Jirde Hotelliin. Ravintolaan mennessä vartija paljastaa metallinpaljastimella hallussasi olevat rynnäkkökiväärit ja pommit. Paikka onkin selkeästi hieman tärkeämpien ihmisten suosiossa. Omaan Sugaal Hotelliini voi kuka tahansa marssia sisään, mutta siellä ei majoitu tai illallista tärkeää väkeä. Laadukkaasta ympäristöstä huolimatta hinnat eivät ole korkeat, vaan pääruoat maksavat viidestä kymmeneen dollaria. Tarjoilu vain on hieman hidasta. Tilasin pizzan, sillä Afrikassa pizzat ovat aina pieniä ja minulla oli vain pieni nälkä. Ali Jirde Hotel järjestää joka keskiviikkoilta somalimaalaista kulttuuria, tanssia ja laulua, esittelevän shown, johon tulisimme sitten viimeisenä iltanani.

Telesom – Luotettava valinta. Turha yrittää soitella tuohon numeroon, sillä Telesom ei Suomessa toimi.

Ruokailun jälkeen kävimme hankkimassa minulle paikallisen Telesom-operaattorin liittymän. Otin pelkän nettipaketin, joka ei lopulta toiminut kuin pari päivää ja senkin aikaa hieman heikosti. Somalimaa jostain syystä mainostaa Afrikan nopeimpia nettiyhteyksiä, mutta se on pötypuhetta. Telesom on paikallinen operaattori, mutta koska Somalimaata ei ole kansainvälisesti tunnustettu, ovat puhelinnumerot periaatteessa somalialaisia. Somalian suuntanumero +252 oli laitettava eteen, jos minulle Suomesta tahtoi soittaa.

Palasimme hotellille ja sovimme, että Guled noutaisi minut aamulla kello 8.00.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply