Afrikkaan, Afrikkaan!

Umm al-Qaiwain ja sen ränsistynyt vanhakaupunki

19.7.2022

Yhdistyneet arabiemiirikunnat on paljon muutakin kuin pelkkä kullan ja kimalluksen Dubai, jonne suurin osa matkailijoista taitaa suunnata ja jämähtää. Edellispäivän olin viettänyt pääosin Dubain pohjoisessa kaupunginosassa Deirassa ja tykännyt siitä kovasti. Sen sijaan maailman korkein rakennus Burj Khalifa ja sen liepeillä kohoava hengetön pilvenpiirtäjämetsä ei tehnyt niin suurta vaikutusta ja tuli kerralla nähdyksi. Olisin silti varmasti toisena päivänäni Dubaissa matkustanut metrolla Dubai Marinaan, sinne missä rikkaat ja kuuluisat sekä sosiaalisen median influensserit ja sellaiseksi pyrkivät viettävät lomiaan. Sinne missä rivissä seisovat kaikki maailman suurimmat ja prameimmat huvijahdit ja toisaalta parhaat hotellit. Myös maailman ainoaksi seitsemän tähden hotelliksi itsensä lanseerannut Burj al-Arab on ilmeisesti jossain sillä suunnalla. Samoin merestä pumpatusta hiekasta palmun muotoon rakennettu tekosaari, Palm Jumeirah. Oikeasti en tiedä alueesta mitään, sillä enhän ole kuin katsonut alueen karttaa ja tehnyt omat johtopäätökseni. Dubai Marina on taatusti näkemisenarvoinen paikka, mutta olin saanut huhua paikasta nimeltä Umm al-Qaiwain. Se olisi jotain muuta kuin Dubain loiste ja säihke, joka tosin puuttuu myös Deiran kaupunginosasta, missä itse majoituin.

Umm al-Qaiwain (myös nimellä Umm al-Quwain) on yksi Yhdistyneiden arabiemiirikuntien seitsemästä emiraatista. Muihin emiraatteihin verrattuna Umm al-Qaiwain on pinta-alaltaan toiseksi pienin ja väkiluvultaan kaikkein pienin. Asukkaita on vain noin 59 000, kun taas esimerkiksi koko Dubain emiraatissa väkeä on huimat 3,4 miljoonaa. Umm al-Qaiwain on perinteisesti elänyt kalastuksesta ja helmenkalastuksesta, minkä lisäksi emiraatissa on rakennettu veneitä. Nyttemmin tuloja tuo myös maakaasu ja taateliviljelmät. Öljyä emiraatin alueelta ei ole löydetty ja Umm al-Qaiwain on seitsemästä emiraatista kaikkein alikehittynein, mikä oli herättänyt mielenkiintoni peruuttamattomasti. Umm al-Qaiwainiin, aitoon kehitysmaaemiraattiin, oli ehdottomasti päästävä ja Dubai Marina sai jäädä odottamaan seuraavaa vierailua tässä maassa.

Al Alin linnoitus Umm al-Qaiwainin vanhassakaupungissa on vuodelta 1768. Nykyisin Umm al-Qaiwainin emiraattia hallitseva šeikki majailee muualla ja linnoitus toimii emiraatin kansallismuseona.

Panssarivaunu Al Alin linnoituksen edessä.

Entisiä hallitsijoita Al Alin linnoituksen seinällä. Vasemmalla Arabiemiirikunnat yhdeksi valtioksi vuonna 1971 yhdistänyt Abu Dhabin emiiri Zayid ibn Sultan Al Nahyan, joka toimi vuodet 1971–2004 Arabiemiirikuntien presidenttinä. Keskellä vuodet 1929–1981 Umm al-Qaiwainin emiraattia hallinnut šeikki Ahmad bin Rashid Al Mualla. Oikealla nykyisen Umm al-Qaiwainin hallitsijan isä, šeikki Rashid bin Ahmad Al Mualla II, joka syntyi Al Alin linnoituksessa vuonna 1932 ja hallitsi vuodet 1981–2009.

Umm al-Qaiwainin emiraatti ja sen samanniminen pääkaupunki sijaitsevat Persianlahden rannassa noin 60 kilometrin päässä Dubain Deirasta pohjoiseen. Helpointa Umm al-Qaiwainin saavuttaminen on taksilla, mutta päätin kuitenkin valita linja-auton. Sellaisia lähtee Union Squaren linja-autoasemalta Unionin metroaseman liepeiltä Deirasta tasaisin väliajoin. Lipunmyynti Umm al-Qaiwainin ja sen viereisessä sijaitsevan Ras al-Khaiman emiraatin samannimiseen pääkaupunkiin tapahtuu linja-autoaseman yläkerrassa. Bussilippu maksoi 20 dirhamia (n. 5,5 euroa) ja matka kestäisi noin tunnin. Lipunmyyjämies opasti, mille laiturille ja minkäväriseen bussiin minun olisi mentävä. Oikeasti bussi lähti viereiseltä laiturilta ja oli täysin erivärinen. Kanssani laiturilla odotellut aasialaismies oli aivan yhtä hämmentynyt saamistaan ohjeista, mutta kun kuljettaja vihdoin 15 minuuttia myöhässä saapui paikalle, valisti hän meidät bussiinsa, jossa oli jäljellä vain kourallinen paikkoja. Paikalliset kyllä tiesivät mennä odottamaan oikeaan bussiin. Aasialainen oli menossa Ras al-Khaimaan, joka olisi tämän bussin päätepysäkki. Ensin ajaisimme kuitenkin Umm al-Qaiwainiin.

Noin puolenpäivän aikoihin saavuin Umm al-Qaiwainiin, mutta bussi jättää matkustajat noin kymmenen kilometrin päähän kaupungin keskustasta. Asema sijaitsee Ras al-Khaimaan johtavan rantatien, E11:n, varressa ja löytyy Google Mapsista nimellä Al Salama Market Bus Stop. Noin puolet matkustajista jäi kyydistä tällä pysäkillä, minä mukaan lukien. Paikalla oli pataljoona pakistanilaisia taksikuskeja, jotka aloittivat äänekkään kilpailun asiakkaista, kunhan pääsimme ulos. Umm al-Qaiwain on vastakohta Dubaille, jossa taksitkin ovat uusia ja kiiltäviä; nyt sain alle vanhan autonrämän, jota ohjasti hailakanvihreään kaapuun sonnustautunut ystävällinen vanha pakistanilaisherra. Hän kertoi nimekseen ”Brother”, koskapa kehitysmaissa miehet ovat aina veljiä keskenään. Samaa tapahtuu Afrikassakin. Itse en ole ikinä oppinut kutsumaan tuntemattomia veljikseni, mutta Umm al-Qaiwainin taksikuskista tuli nyt veljeni, kun hän ei saanut kerrotuksi oikeaakaan nimeään. Kuski oli innostunut, kun kuuli minun tulleen kaupunkiin pelkästään turistina ja ryhtyi innokkaasti selostamaan haparoivalla englannillaan, mikä mikäkin ohittamamme rakennus tai patsas oli. Samalla hän opetti minulle urdua, kun erehdyin paljastamaan kiinnostukseni Pakistania kohtaan. Minä puolestaan opastin häntä samalla määränpäähäni, joka oli Al Alin linnoitus Umm al-Qaiwainin vanhassakaupungissa. ”Brother” ei tiennyt paikkaa, eikä ollut kuullut myöskään museosta, jollaiseksi linnoitus on nyttemmin muutettu. Kun pääsimme opastukseni seurauksena linnoituksen luo, koki veljeni ahaa-elämyksen. Tietenkin olin halunnut juuri tänne. Hän itse asuu vain parinsadan metrin päässä linnoitukselta.

Al Alin linnoituksen sisäpiha. Tornissa liehuu Umm al-Qaiwainin emiraatin punavalkoinen lippu.

Linnoituksen keittiö. Näiden patojen antimia emiraatin entiset hallitsijat ovat nauttineet

Umm al-Qaiwainin vanhakaupunki on isoksi osaksi hylätty.

Hylättyjä liikekiinteistöjä Umm al-Quwainin vanhassakaupungissa.

Al Alin linnoitus (myös nimellä Umm al-Qaiwainin linnoitus) on nykyisin emiraatin kansallismuseo, jonne on neljän dirhamin (n. 1,1 euroa) pääsymaksu. Museo on avoinna lauantaista torstaihin kello 8–14 ja perjantaisin kello 17–20. Linnoitus on Umm al-Qaiwainin nykyisen Al Mualla -nimisen hallitsijasuvun ensimmäisen hallitsijan, šeikki Rashid bin Majid Al Muallan, vuonna 1768 rakennuttama. Linnoitus on saanut nimensä alueen valtaheimon, Al Alin, mukaan. Umm al-Qaiwainin hallitsijat ja emiraatin hallitus pitivät majaansa linnoituksessa aina vuoteen 1969 saakka, jonka jälkeen linnoitus toimi poliisiasemana. Museoksi Al Alin linnoitus muutettiin vuonna 2000.

Olin hetken verran museon ainoa vierailija ja sain tutustua emiraatin menneisyyteen rauhassa. Yhdessä huoneessa on esillä militariaa, kuten vanhoja sotilasuniformuja ja aseita. Toisessa huoneessa on vanhoja rahoja, Koraaneja, valokuvia ja niin edelleen. Linnoituksessa on myös ainakin vankila ja keittiö, kuten myös seikin ja tämän puolison huoneet. Jossain vaiheessa museon näyttelyitä kiertämään saapui korkea-arvoinen seurue, jossa oli ministeritason miehiä arkkitehtuurin, arkeologian ja matkailun alalta kustakin seitsemästä emiraatista. Lisäksi mukana oli kaksi naista, joita ei esitelty. He olivat vain ”two girls”. En ole selvillä Arabiemiirikuntien politiikasta, enkä tiedä, millaista valtaa tällaiset ”ministerit” lopulta käyttävät, sillä he kulkivat ilman mitään turvamiehiä tai autosaattueita. Ministerit toivottivat minut tervetulleeksi Umm al-Qaiwainiin, kysyivät mistä päin maailmaa olen tulossa ja utelivat, miten olin päätynyt juuri tähän emiraattiin. Kerroin tahtoneeni nähdä jotain muutakin kuin vain Dubain pilvenpiirtäjät. Miehet päivittelivät kuumuutta ja totesivat, että olisinpa tullut maahan talviaikaan. Silloin lämpötilat ovat miellyttävämmät. Tosiaan, Umm al-Qaiwainin varjolämpötila oli tänään +43°C. Auringossa oli jälleen reilusti kuumempi. Siihen totuttelua ei auttanut yhtään jokaisessa linnoituksen huoneessa jääkylmällä puhaltanut ilmastointi.

Umm al-Qaiwainin edustan saarten rannikot ovat mangrovekasvillisuuden peitossa.

Näkymä Umm al-Qaiwainin uuteen keskustaan vanhastakaupungista. Rakennuskanta on ainakin Dubaihin verrattuna matalampaa.

Umm al-Qaiwainin vanhakaupunki on rakennettu korallikivestä.

Vanhankaupungin keskustaa.

Vietin museossa tunnin verran ja jatkoin sitten Umm al-Qaiwainin vanhaankaupunkiin, joka alkaa heti Al Alin linnoituksen takaa ja käsittää koko tämän niemimaalle muodostuneen kaupungin pohjoisimman kolkan. Korkea lämpötila piti paikalliset sisätiloissa, eikä kaduilla näkynyt juuri ketään. Ainakin osaksi korallikivestä rakennettu vanhakaupunki on ränsistynyt ja isoksi osaksi hylätty, sillä minne kuljinkin, oli aina vastassa pitkä rivistö lopettaneita liiketiloja. Kauppoja, ravintoloita, leipomoita ja vastaavia. Vanhakaupunki lienee kuollut, kun uusi kaupunki on valmistunut vähän etelämmäksi. Vanhassakaupungissa, aivan linnoituksen vieressä, on toimiva moskeija. Lisäksi vanhankaupungin itälaidalla, merenrannassa, tehtiin kunnostustöitä, eikä merelle ollut näkyvyyttä. Vähän matkan päästä päätin puikkelehtia hylätyn huoltoaseman taakse katsomaan Umm al-Qaiwainin edustalla olevia mangroven peittämiä saaria. Emiraatin rantaviiva on syheröinen näistä mangrovesaarista johtuen. Naapuritontilta minua tervehdittiin iloisesti. Saarten kuvaaminen oli ehdottomasti sallittua.

Ohitin Flamenco Beach Resortin, jonka takana on satama. Vanhankaupungin ytimessä oli elämää, kun toiminnassa näytti olevan huoltoasema, muutama kauppa, partureita, ravintoloita ja leipomo. Täällä olisin voinut asioida aidossa afganistanilaisessa leipomossa, mutta päätin nyt kuitenkin lounastaa pakistanilaisia herkkuja, kuten samosapiiraita. Hintataso ei totisesti päätä huimannut. Kuumuus hidastaa kaikkea ja se haittasi myös minun tutkimusmatkaani Umm al-Qaiwainin sydänmailla. Päätin silti käydä vielä vanhankaupungin toisella laidalla katsomassa Persianlahtea. Sitten laahustin takaisin Al Alin linnoitukselle ja soitin ”Brotherille”, joka oli minut museolle tuonut paria tuntia aikaisemmin. Olimme sopineet, että hän ajaisi minut takaisin Dubaihin. ”Brotherilla” oli toinen asiakas, joten hän lähetti luokseni ”veljensä”, myös pakistanilaisen miehen. Hinnaksi Dubain Deiraan sovimme 150 dirhamia (n. 41,4 euroa). Kaikki ummalqaiwainilaistaksikuskit olivat aluksi pyytäneet järjestään 200 dirhamia matkasta Dubaihin.

Umm al-Qaiwainin vanhaakaupunkia asuttavat 95-prosenttisesti intialaiset ja pakistanilaiset ja tähän kyseiseen liiketilaan pakistanilaisilla ei näytä olevan asiaa.

Eräs vanhankaupungin pääkaduista ja kaikki liikkeet suljettuina.

Umm al-Qaiwain on vastakohta Dubaille.

Taksi ei ollut uusi ja kiiltävä, kuten Dubain taksit. Se oli jostain 1990-luvulta ja kuljettaja oli koristanut autoa tarralla, jossa oli ristissä Pakistanin ja Arabiemiirikuntien liput. Taksikuski oli asunut vuosikaudet Umm al-Qaiwainissa ja tykkäsi kaupungista. Elinkustannukset ovat kuulemma huomattavasti alhaisemmat kuin Dubaissa. Hän kertoi asuvansa niin ikään vanhassakaupungissa, jonka katuja olin hetki sitten ristiin rastiin kulkenut. Noin 95 prosenttia vanhankaupungin asukkaista on kuljettajani mukaan joko pakistanilaisia tai intialaisia. Loput viisi prosenttia ovat afganistanilaisia. Pakistan ja Intia eivät ole ylimpiä ystävyksiä, mutta täällä Umm al-Qaiwainissa naapurukset asuvat rinta rinnan ainakin näennäisen rauhallisesti. Olin tosin nähnyt erään liikkeen ovessa lapun, jonka mukaan pakistanilaisilla ei ole asiaa sisään.

Pakistanilainen taksikuski ehdotti, että pysähtyisimme matkalla ostamaan sipsejä. Ajmanin emiraatti on Yhdistyneiden arabiemiirikuntien pinta-alaltaan pienin emiraatti ja sijaitsee matkalla Dubaihin. Siellä valmistetaan tämän maan parhaat perunalastut, ainakin kuljettajani mukaan, joka osti myös minulle oman pussin. Jos Ajmanin sipsejä myytäisiin Suomessa, ostaisin niitä ehdottomasti. Kuski hotkaisi koko pussillisen jo ennen Dubaita.

Illalla aioin vielä syömään johonkin ravintolaan ja kävin tarkistamassa oman hotellini toisessa kerroksessa toimivan Dagat Dagatan -ravintolan, joka ei ilmeisesti ole mitenkään Landmark Summit Hotelliin linkityksissä. Tarjoilija kertoi Dagat Dagatanin olevan filippiiniläinen ravintola ja että heillä olisi buffet katettuna. Saisin syödä 42 dirhamilla (11,63 euroa) niin paljon kuin tahtoisin. Tarjous sisälsi myös jääteepullon. Päätin jäädä ravintolaan. Ruoka oli herkullista ja muu asiakaskunta filippiiniläistä, joista moni tuli vaatteista päätellen syömään suoraan töistä sairaalasta.

8 kommenttia
28.1.2023 by Anssi

Dubai heinäkuun kuumuudessa

18.7.2022

Olin aloittanut matkani lentämällä Kapkaupunkiin, josta ajoin Namibiaan. Kun Namibia tuli nähdyksi, ainakin osittain, palasin Etelä-Afrikkaan. Sen jälkeen lensin Kongon Pointe-Noireen ja matkasin halki Kongon aina Keski-Afrikan tasavaltaan, missä minut pidätettiin ja vangittiin palkkasotilaaksi epäiltynä, koska olinhan halunnut vierailla eräällä vesiputouksella. Keski-Afrikan tasavallan Banguista lensin vapauduttuani Togoon, vierailin Beninissä, minkä päätteeksi tutustuin Tšadiin ja etenkin sen kauniiseen Saharaan. Tällä vajaan kolmen kuukauden matkallani menetin kerran vapauteni 26 tunniksi, sairastin 2,5 puoli vatsatautia sekä menetin kannettavan tietokoneen rosvolle Tšadin N’Djamenassa oltuani itse samaan aikaan neljän päivämatkan päässä Saharassa jumissa auton hajottua.

Matka oli siis ollut onnistunut ja nyt oli tullut aika jatkaa kohti Kaukasusta. Toisena vaihtoehtona oli ollut vierailla Serbiassa ja sen naapurustossa, mutta koska Serbia oli ollut tiukkana covid-19-viruksen kanssa, en jaksanut ottaa riskiä mahdollisista uusista mielipuolisista säännöistä. Jossain vaiheessahan Serbia ei nimittäin hyväksynyt kaikkien EU-maiden rokotetodistuksia ja Suomi oli juuri sillä listalla. Siispä olimme päätyneet matkustamaan leväperäisemmin koronavirukseen suhtautuviin Azerbaidžaniin ja Armeniaan. Sekä tietenkin Georgiaan, sillä kaksi ensinmainittua Kaukasuksen maata ovat vihoissa keskenään, eikä niiden välillä ole liikennettä yhteisestä rajasta huolimatta. Olin yrittänyt selvitellä parasta yhteyttä N’Djamenan ja Bakun välillä ja tullut siihen lopputulokseen, että se kulkisi Dubain kautta. Päätin viettää Dubaissa kaksi kokonaista päivää ennen kuin jatkaisin kohti Azerbaidžania.

Emiratesin lentokone Dubain taivaalla.

Deiran kaupunginosassa on sahramikauppoja vieri vieressä.

Näkymää Deiran kaduilta.

Lensin N’Djamenasta Ethiopian Airlinesilla Addis Abeban kautta Dubaihin, kaupunkiin, jossa en jostain syystä ollut koskaan aiemmin käynyt. Kaupunki ei ole juurikaan kiinnostanut, sillä olin kuvitellut, että se on pelkkä öljymiljardeilla pystyyn pykätty kulissi, eikä siellä ole mitään minua kiinnostavaa. Nyt kaupungilla oli oiva mahdollisuus tehdä vaikutus minuun. Lento laskeutui kolmen aikoihin aamuyöstä, mutta passintarkastus oli silti hyvin sujuva; tarkastaja puhui kuulokkeet korvissa videopuhelua ja löi samalla leimoja passeihin. Mitään kysymyksiä ei esitetty. Otin taksin Landmark Summit Hotelliin, joka sijaitsee Deiran kaupunginosassa Al Riggan metroaseman läheisyydessä. Taksikuski oli Bangladeshista ja kovin ystävällinen, mutta valitteli, että työpäivällä alkoi olla pituutta jo aivan liikaa. Pomo kuulemma käski uudelleen ja uudelleen takaisin lentoasemalle kyytiläisiä hakemaan. Oma taksimatkani maksoi Dubai Taxin kyydissä 34 Arabiemiirikuntien dirhamia (9,48 euroa).

Landmark Summit Hotel on matkani parhaimmistoa mitä tulee majoitukseen. Olin varannut sen vasta edellispäivänä N’Djamenassa, ja se maksoi kolmelta yöltä 328,96 dirhamia (91,77 euroa). Yli kahden viikon telttamajoituksen jälkeen tuntui luksukselta oikaista aamuyöstä sänkyyn, joka oli yhtä pitkä kuin leveäkin. Nukuin puoleenpäivään saakka, mihin vaikutti osittain myös kolmen tunnin aikaero Tšadin ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien välillä. Aamupala oli jäänyt väliin, joten ensitöikseni uudessa kaupungissa ja maassa päätin lähteä lounaalle.

Vaan millainen kuumuus vastassa olikaan; ulkona oli varjossa +42°C ja ilmaa olisi voinut leikata veitsellä. Niin hyvin se seisoi korkeiden tornitalojen välissä. Ja aina kun tuulenvire sattui sopimaan talojen väliin, muistutti se hiustenkuivaajaa. Siis samanlaista kuivaa ja kuumaa aavikkotuulta, joka oli puhaltanut myös esimerkiksi Ouniangan järvillä Pohjois-Tšadissa ja kuivattanut pyykit 20 minuutissa. Olin viettänyt edelliset viikot Tšadin yli 40 asteen lämpötiloissa ja olin niihin mielestäni ehtinyt tottua. Siksipä oletin, että selviäisin hyvin myös Dubain heinäkuussa, joka on elokuun ohella kuumin kuukausi lämpötilojen kivutessa säännöllisesti yli neljäänkymmeneen. En olisi voinut olla enempää väärässä; Saharassa ei ole kerrostaloja ja asfalttia, jotka sitovat lämpöä ja hohkaavat sitä sitten ympäriinsä vuorokauden ympäri. Auringossa Dubain lämpötila olikin varmasti yli 50 astetta, kun astelin kohti lähistöllä sijaitsevaa irakilaista ravintolaa.

Miehille on Deirassa mahtipontisia moskeijoita. Naisille tarjotaan kellaria rukoilua varten.

Katutaidetta Deirassa.

Jemeniläinen ravintola Dubainlahden pohjoisrannalla Deirassa.

Yhdistyneet arabiemiirikunnat toimii pitkälti eri puolilta Lähi-itää ja Aasiaa tulleiden siirtotyöläisten ansiosta, niin myös irakilainen ravintola Kabab Erbil Iraqi Restaurant. Ravintolan henkilökunta oli fantastista, kuten myös ruoka, jota oli enemmän kuin riittävästi. Pöytään kannettiin käsittämätön määrä erilaisia alkupaloja, joita syödessä tarjoilija tuli varoittamaan, että tämä ei jäisi tähän. Eikä jäänyt; pian eteeni kannettiin lisää kippoja lopuksi myös kolme erilaista lihavarrasta, jotka olin tilannut pääruoaksi. Lopuksi sain vielä makeaa arabiteetä. Miljoonan ruokalajin ateriani maksoi vain 89,25 dirhamia (24,9 euroa). Positiivista Dubaissa on se, että suomalaisella luottokortilla pystyy maksamaan laajasti. Niin myös irakilaisessa ravintolassa.

Ruokailun jälkeen lähdin kävellen tutustumaan Deiran kaupunginosaan, jonka sanotaan olevan eräs Dubain vanhimmista. Deiraa kutsutaankin ”vanhaksi Dubaiksi”, vaikka kovin paljon vanhoja rakennuksia alueella ei enää olekaan. Tosin ei ole kovin paljon pilvenpiirtäjiäkään. Deiraa asuttavat silmämääräisesti arvioituna siirtotyöläiset, jotka ovat juurikin esimerkiksi Bangladeshista, Pakistanista, Intiasta, Sri Lankasta ja Filippiineiltä. Kaikkialla on etnisiä ravintoloita; täällä voisi matkustaa halki Aasian syömällä joka päivä erilaisissa ravintoloissa. Dubaissa asuu paljon myös afrikkalaisia, joista ainakin osa lienee jäänyt kaupunkiin viisumin umpeuduttua. Afrikkalaisten oli vielä kesällä 2022 suhteellisen helppoa saada viisumi Arabiemiraatteihin, mutta lokakuussa 2022 maa päätti, että noin 20 Afrikan maan kansalaisten viisumihakemuksia ei enää hyväksytä. Kieltolistalle päätyneitä valtioita olivat muun muassa Guinea, Kamerun, Komorit, Nigeria, Senegal ja molemmat Kongot. Afrikkalaisia parveili nurmikolla Unionin metroaseman liepeillä. Osalla oli matkalaukku mukana, osa kaupusteli vesipulloja janoisille kulkijoille. Eräs Guinean Pitasta kotoisin ollut nuorukainen, Elhadj nimeltään, oli Dubaissa laillisesti ja jakoi työnään täkäläisen hammaslääkäriaseman esitteitä ohikulkijoille, kuten minulle. Se oli kuulemma parempi kuin palaaminen Guineaan. Elhadj pyysi informoimaan häntä, kun olisin taas menossa Länsi-Afrikkaan. Hän liittyisi matkaan.

Dubainlahti ja sen etelärantaa pohjoisrannalta eli Deirasta nähtynä.

Abrat liikennöivät Dubainlahden poikki.

Dubain kuumuus oli sellaista, mitä en ole ikinä kokenut. Käveleminen, ainakaan pitkien matkojen, ei tullut kysymykseenkään. Oli pakko siirtyä liikkumaan metrolla, joka sekään ei vaikuta olevan suurta herkkua, sillä metrovaunut ovat ääriään myöten täynnä siirtotyöläisiä. Vain lipuntarkastajamies oli alkuperäisväestöä, minkä huomaa vaaleammasta ihonväristä ja etenkin valkoisesta kaavusta. Ja toisaalta myös isosta mahasta. Dubaissa oli sisätilojen maskipakko, mutta harvassa pienessä putiikissa sellaista enää käytettiin. Metrossakin vain nenän alla. Silti monet käyttivät maskia myös ulkoilmassa. Minun teki yhdessä vaiheessa mieli luovuttaa Dubain tutkiminen kuumuuden takia. Istuin varjossa pitkään ja hörpin vettä. Päätin kuitenkin, etten luovuttaisi, vaan puskisin väkisin naama irvessä kohti Deiran kuuluisia kulta- ja maustebasaareita. Kuljin halki hopeabasaarin, kunnes päädyin kultabasaariin. Kauppamiehet kovasti yrittivät houkutella ostoksille liikkeisiinsä, mutta minulla ei ollut tarvetta helyille. Tietenkin liikkeissä olisi ollut ilmastointi, mikä olisi tuonut hetken helpotuksen kuumuuteen. Toisaalta, voisin veikata sisätiloissa kylmällä puhaltavan ilmastointilaitteen vaikeuttavan totuttelua Dubain helteeseen. Tšadissa ei ollut ilmastointeja. Ehkä siinä on syy sille, miksi en pitänyt Tšadin samanlaisia lämpötiloja pahana. Tuorepuristetun kylmän appelsiinimehun nauttiminen antoi minulle lisävirtaa Dubain kuumuuteen.

Tykkäsin kovasti Deirasta. Ihmiset olivat hyvin ystävällisiä ja kapeilla kaduilla oli mukava kuljeskella. Deira ei vastaa mitenkään yleistä käsitystä Dubaista pelkkänä pilvenpiirtäjäsokkelona ja luksushotelliviidakkona. Deirassa asuu tavallinen rahvas, jolla ei välttämättä ole omaa öljylähdettä ja Rolls-Roycea tallissaan. Seuraavaksi kuljin maustebasaariin, jossa tarjolla ovat kaikki maailman mausteet. Sekä kulta- että maustebasaarissa olin tehnyt havainnon, että Dubaihin tulee jopa näin kuumimpaan aikaan matkailijoita. Oli englantilaisia, oli venäläisiä ja niin edelleen. Joku muukin siis ajattelee kuin minä; Saharaan ja Dubaihin on parasta matkustaa kuumimpaan aikaan eli heinäkuussa!

Pilvenpiirtäjiä Downtown Dubaissa.

Burj Khalifa on maailman korkein rakennus.

Dubai Mallissa voi harrastaa luistelua.

Yhdistyneiden arabiemiirikuntien lippu liehuu Al Shindaghan tekolinnoituksen tornissa.

Deira sijaitsee Persianlahdesta työntyvän kilometrien pituisen Dubainlahden (engl. Dubai Creek) pohjoispuolella. Vesialueen yli pääsee tietä pitkin, mutta myös vanhaan tyyliin moottoroidulla puuveneellä, abralla. Sellaisia seilasi Dubainlahdella ristiin rastiin. Mietin, että sellaisella olisi mukava ylittää lahti, mutta päätin kuitenkin alittaa sen metrolla. Olin nimittäin todennut, että maailman korkein rakennus, Burj Khalifa, on vielä nähtävä tämän päivän aikana. Se sijaitsee Dubain keskustassa, Downtown Dubaissa, joitain kilometrejä Deirasta etelään. Burj Khalifa valmistui vuonna 2010 ja on 829,8 metriä korkea pilvenpiirtäjä, jonne pääsee rahasta tutustumaan ja katsomaan maisemia. Tyydyin katselemaan rakennusta maan tasalta. Burkinafasolainen tuttava oli käynyt hiljattain Dubaissa ja maksanut noin 300 euroa Burj Khalifassa vierailusta. En kysynyt tarkemmin, mitä vierailu oli käsittänyt.

Burj Khalifan liepeillä on luksusliikkeitä, luksushotelleja ja luksusravintoloita. Kuljin halki Dubai Mall -nimisen kauppakeskuksen, sillä tahdoin nähdä siellä sijaitsevan luisteluareenan. Lämpimien maiden asukkaat tekivät parhaansa pysyäkseen pystyssä jäällä. Mall of the Emirates -kauppakeskuksessa olisi myös Ski Dubain laskettelukeskus, mutta sinne en nyt tänään enää aikonut. Sen sijaan matkustin metrolla Dubainlahden etelärannalle, missä toimii Al Shindagha -nimeä kantava museoalue. Se on rakennettu esittämään vuosikymmenten takaista Dubaita. Al Shindagha on avoinna kello 20 saakka ja heidän kotisivujensa perusteella vielä kello 19 voi ostaa lipun. Olin lipputiskillä kello 18.55, enkä enää voinut ostaa lippua. Lipunmyyjä valisti minua, että minun olisi pitänyt tulla ostamaan lippu viimeistään neljä tuntia ennen sulkemisaikaa. Yritin sopertaa, että teidän kotisivuilla kyllä lukee jotain ihan muuta. Ei auttanut, vaan minun tuli poistua. Ehkä työntekijät halusivat tänään kotiin aikaisemmin. Kiertelin Al Shindaghan aluetta ulkoapäin, eikä sitä tullut kukaan kieltämään, vaikka sulkemisaika olikin jo tunnin kuluttua.

Palasin metrolla hotellin luo pimeän jo laskeuduttua. Dubai tuntui äärimmäisen turvalliselta kaupungilta, myös pimeällä. Muutenkin kaupunki oli ollut erittäin positiivinen yllätys. Yöllä Dubain lämpötila oli sympaattinen +35°C.

14 kommenttia
25.1.2023 by Anssi

Paluu Loméen

25.–27.6.2022

Uusi aamu koitti ja päätin, että se sai olla viimeinen Beninissä. Vointi ei ollut vieläkään hyvä, mutta otin herättyäni kaksi Imodium-tablettia, söin omenan ja lähdin etsimään kyytiä kohti Cotonouta. Sinne olisi tasan 200 kilometriä ja siellä vaihtaisin Togoon menevään autoon. Olin jo pohtinut, kannattaisiko minun satsata tänään yksityiskyytiin. Eli olisin ostanut koko puskataksin pelkästään itselleni, minkä jälkeen olisin voinut päättää, milloin pysähdymme esimerkiksi vessatauolle. Tietenkin vessataukoa voi pyytää, vaikka auto olisi miten täynnä, mutta suomalaisena en oikein kehtaisi. Minun näkökulmastani tarpeettomat ostospysähdykset jäisivät niin ikään pois, jos olisin ostanut auton kaikki paikat. Päätin tehdä lopullisen päätöksen Dassa-Zoumén puskataksiasemalla, joka sijaitsee keskustan eteläpuolella, Cotonouhun johtavan valtatien varressa. Kilometrin tai parin päässä Auberge de Dassasta.

Puskataksiasemalla yksi Cotonouhun lähdössä oleva auto odotteli vielä yhtä matkustajaa. Autoon oli jätetty etupenkki vapaaksi, kun taas kaksi takana olevaa penkkiriviä olivat jo tupaten täynnä. Ilmeisesti etupenkkipaikka oli kalliimpi, koska se ei ollut kelvannut kenellekään. Minulle se kelpasi enemmän kuin hyvin tässä tilanteessa. En edes ryhtynyt kysymään omaa autoa, vaan levittäydyin etupenkille muiden matkustajien kyyristellessä ahtaasti takanani. Autossa oli yhteensä kahdeksan matkustajaa sekä kuljettaja. En muista paljonko maksoin kyydistäni, mutta lähdimme liikkeelle vähän ennen kahdeksaa.

Dassa-Zouméssa tie haarautuu.

Pysähdys Bohiconin puskataksiasemalla.

Puskataksimme matkalla Cotonousta Loméen. Tässä vaiheessa autosta on hajonnut rengas.

Saavuimme pian Bohiconiin, jossa matkustajat ryhtyivät tekemään ostoksia. Sain erään rouvan käsilaukun vahdittavakseni, sillä itse en lähtenyt kiertämään markkinoita. Pysähdys kesti puolisen tuntia, minkä jälkeen matka jatkui. Kello oli nyt 10. Matkustajia jäi kyydistä matkan varrella, mutta uusia nousi kyytiin tasaiseen tahtiin. Minä jäin kyydistä Cotonoun Place de l’Étoile -aukiolla ja vaihdoin suoraan Togon pääkaupunkiin menevään puskataksiin. Autona oli vanha kunnon Toyota Carina 1990-luvulta, samanlainen kuin autoni Kongon Makouasta Ouéssoon kuukautta aiemmin. Carinan takapenkillä istui jo kolme matkustajaa ja minusta tuli neljäs matkustaja. Sain etupenkin, joka oli säästetty aivan kuin minua ajatellen. Maksoin matkasta Cotonousta Loméen 10 000 frangia (n. 15,2 euroa), mikä on liikaa, mutta etupenkkipaikka maksaa! Minun kokemukseni mukaan auto täyttyy siinä järjestyksessä kuin matkustajat saapuvat asemalle; ensimmäisenä tullut pääsee parhaalle paikalle eli etupenkille, mutta tämä ei vaikuttanut pätevän tänä päivänä täällä Beninissä. Olinhan tullut päivän kumpaankin autoon viimeisenä ja silti päässyt parhaalle paikalle. Tänään tällainen järjestely sopi täydellisesti ja maksoin mielelläni ”liikaa”. Olin tainnut maksaa neljännen takapenkkipaikankin, sillä sinne ei lopulta tullut ketään.

Lähdimme matkaan välittömästi, karistimme Cotonoun pölyt taaksemme, ohitimme Ouidahin ja sitten jossain maaseudulla Comèn ja Grand-Popon välillä autosta räjähti rengas. Kello oli 14.10. Mietin, että jo oli aikakin; en nimittäin ole tainnut kokea rengasrikkoa aiemmin tällä mantereella! Toisaalta olin alkanut taas voida pahoin ja nyt matka viivästyisi, kun vararengastakaan ei ollut. Kuljettaja lähti seuraavaan kylään moottoripyörän kyydissä ja palasi mukanaan uusi rengas. Lopulta renkaanvaihtopysähdys kesti vain puolisen tuntia. Afrikkalaiset puskataksikuskit ovat rautaisia ammattilaisia, eikä heillä mene sormi suuhun missään tilanteessa. Pääsimme samaiselle Hilla-Condjin rajanylityspaikalle, jossa beniniläiset ja togolaiset rajaukot istuvat vierekkäin samassa toimistossa. Minut leimattiin ulos Beninistä ja sisään Togoon. Ostin 10 000 frangin (n. 15,2 euroa) viisumin rajalta ja sillä saisin oleskella maassa taas seitsemän vuorokautta. Se riittäisi, sillä olin pian jatkamassa matkaani Tšadiin.

Boulevard du 13 Janvier on yksi Lomén pääkaduista.

Takaisin Togossa! Hand of God Church of All Nations on käynyt toukokuussa 2022 Loméssa levittämässä ilosanomaa.

Boulevard du 13 Janvier.

Rajanylitys Togon suuntaan oli monimutkaisempi prosessi kuin toiseen suuntaan, mutta nyt oli paljon enemmän rajanylittäjiäkin. Muu autokunta ylitti rajan ohituskaistaa pitkin, eivätkä käyneet esittelemässä matkustusasiakirjojaan samoilla tiskeillä kuin itse kävin. Puolen tunnin kuluttua kuljettaja tuli etsimään minua, kun ylitys vain venyi. Minulta tivattiin autoni rekisterinumeroa ja niin edelleen. Enhän minä sellaista ollut hoksannut painaa mieleeni. Kuljettaja pelasti pinteestä ja näin olin taas Togossa. Lahjuksia ei kysytty. Rajalta on vain reilu tunti Loméen, minne saapuminen tuntui kuin olisin palannut pitkältä erämaavaellukselta. Olin syönyt matkan aikana vain maapähkinöitä ja kaksi omenaa sekä juonut vettä. Otin mototaksin tuttuun Hotel Le Galioniin keskustan laitamilla. Hain hotellin ravintolasta pizzan ja menin ajoissa nukkumaan. Kelloa oli taas pitänyt siirtää tunnilla taaksepäin.

Seuraavana aamuna, 26. kesäkuuta, söin loput pizzasta aamupalaksi, kävin libanonilaisten pitämässä lähikaupassa ja muuten päätin pitää vapaapäivän. En tehnyt mitään järkevää. Nyt oli vain kerättävä voimia, että olisin hyvissä voimissa lähtemässä kahden viikon röykytysmatkalle Tšadin Saharan dyyneille ja keitaille. Sinne en tahtoisi lähteä vatsavaivaisena.

Länsi-Afrikan talousyhteisön investointi- ja kehityspankkia ei saa kuvata.

Togon kansallismuseo.

Togon kolmas presidentti Gnassingbé Eyadéma oli vallassa vuodet 1967–2005. Sen jälkeen poika Faure Gnassingbé on johtanut Togoa. Togon kansallismuseo on kirjoittanut entisen presidentin nimen väärin kuvan yläpuolelle ja lisäksi väittää herran olleen maan neljäs presidentti.

Vointi oli hyvä 27. kesäkuuta, eikä tullut tarpeelliseksi hakeutua lääkärin pakeille. Ruokamyrkytys oli ollut poikkeuksellisen pitkä, mutta loppui kun pääsin Togoon. Normaaliin maahan. Olin jättänyt tälle päivälle vielä yhden ”merkittävän” nähtävyyden, nimittäin Länsi-Afrikan talousyhteisön investointi- ja kehityspankin, katsastuksen. Olin ajanut siitä ohitse monet kerrat ja nyt aioin käydä ottamassa kuvan, vaikka pankit ovat muka strategisia kohteita, joiden kuvaaminen on pankkien itsensä mielestä ehdottomasti kielletty. Kun pääsin rakennuksen eteen ja otin muina miehinä kuvan pytingistä, alkoi investointipankin aidan takaa huuto ja vimmattu sormen heristely. Pankista on Googlen kuvahaussa kuvia mielin määrin, mutta silti sitä ei saisi kuvata.

Kiertelin keskustaa ja vahingossa satuin Togon kansallismuseon luokse. Ensimmäisenä päivänäni Loméssa olin etsinyt museota Palais des Congrès -nimisestä rakennuksesta. Vartija ei ollut tietoinen kansallismuseosta, mutta nyt parin viikon jälkeen löysin museon samaisen rakennuksen toiselta reunalta. Ehkä Palais des Congrèsin vartija ei osannut lukea, sillä museon sisäänkäynnin yläpuolella lukee suurin kirjaimin ”musee”, museo. Pääsymaksu Togon kansallismuseoon on 1 000 frangia (n. 1,5 euroa). Museo on pieni, mutta oikein laadukas läpileikkaus Togon alueen historiasta aina siirtomaakauden loppuun saakka. Mitään ei saanut kuvata, mutta museon alakerrassa voi halutessaan salakuvata, sillä henkilökunnan katse ei yllä sinne asti.

Seuraavana päivänä jätin Länsi-Afrikan taakseni ja palasin lentäen keskiseen Afrikkaan; oli aika aktivoida Keski-Afrikan tasavallan Banguissa korruptiolla hankkimani viisumi. Tšad ja sen Sahara jo odottivat.

8 kommenttia
22.1.2023 by Anssi

Kukkuloistaan Dassa-Zoumé tunnetaan

22.–24.6.2022

Alun perin olin suunnitellut matkaavani Abomeysta suoraan jonnekin Beninin pohjoisosaan, mistä edelleen Togon puolelle. Pohjoisimmassa Beninissä, Burkina Fason vastaisella rajalla, on esimerkiksi Pendjarin kansallispuisto, johon olisin tahtonut safarille. Se on harvoja jäljellä olevia paikkoja Länsi-Afrikassa, missä edelleen voi tavata leijonan ja norsun. Muualla läntisessä Afrikassa villieläimet on melko tehokkaasti joko syöty tai niiden elinympäristö on yksinkertaisesti kutistunut olemattomiin ihmispopulaation räjähdettyä käsiin. Nyt kuitenkin Burkina Fasosta (ja Malista) tulevat islamistiterroristit ovat tehneet Pendjarista turvattoman paikan nimenomaan ihmiselle ja olin todennut, että paikka on parasta jättää väliin. Viimeksi helmi- ja huhtikuussa 2022 terroristit olivat järjestäneet kuolettavia pommi-iskuja beniniläissotilaita ja puistonvartijoita vastaan kansallispuistossa. Lisäksi vuonna 2019 jihadistit kidnappasivat kaksi ranskalaista turistia ja tappoivat heidän oppaansa.

En tiedä olisiko puisto ollut edes auki tämänhetkisessä tilanteessa, joten olin päättänyt viipyä matkallani pohjoiseen yön tai pari kaupungissa nimeltä Dassa-Zoumé. En ollut muutamaa päivää aiemmin kuullutkaan moisesta kaupungista, mutta sitä ja siellä toimivaa Auberge de Dassa -nimistä majataloa oli mainostettu niin Grand-Popon kuin Abomeynkin majataloissa, minkä vuoksi olin ryhtynyt googlaamaan paikkakuntaa. Missä se ensinnäkin sijaitsisi! Dassa-Zoumé näytti kuvissa kauniilta, joten päätin lähteä sinne ensitilassa eli nyt, kun uusi aamu oli vasta valkeamassa. Jätin huoneeni avaimen Auberge d’Abomeyn yövahdille ja lähdin etsimään kyytiä Abomeyn puskataksiasemalle. En tosin ollut varma, saisiko sieltä edes kyytiä pohjoisen suuntaan. Yritin saada kyytiä asemalle, mutta mototaksikuskit eivät tienneet Abomeyn puskataksiasemaa. Päättelin, että sitä kutsutaan jollain toisella nimellä. Jollain muulla kuin ”gare routière”. Ehkä neljännellä tai viidennellä pysäyttämälläni kuskilla oli jonkinlainen aavistus, minne tahdoin, kun ryhdyin selittämään, että tahtoisin paikkaan, mistä voisi saada puskataksin. Kuljettajani oli välkky ja ajoi oikeaan paikkaan.

Kahden kukkulan välistä kulkeva tie on eräs Dassa-Zoumén pääkaduista ja yhdistää sen länsiosat itäosiin. Itse jäin tässä kohdassa pois puskataksin kyydistä ja kävelin loput 500 metriä.

Samainen katu vähän myöhemmin.

Dassan kuningaskuntaa johdetaan tästä palatsista eli tämä on kuninkaan asumus. Kuvan vasempaan reunaan on vahingossa sattunut myös itse prinssi!

Abomeyn puskataksiasemalla oli aamulla kuuden jälkeen hiljaista. Vain kaksi kuljettajaa oli paikalla. Matkustajien saapumista vielä varrottiin. Abomeyn asemalta saa suoria kyytejä ilmeisesti vain Cotonouhun ja paikkakunnille sillä suunnalla. Miehistä toinen kuitenkin tarjoutui ajamaan minut Dassa-Zouméen ja hinnaksi hän kertoi 12 000 frangia (n. 18,3 euroa). Se ei kieltämättä ollut hullumpi tarjous 85 kilometrin yksityisestä taksikyydistä. Päätin kuitenkin mennä Dassa-Zouméen kimppataksilla; siispä kerroin mototaksikuskilleni, että ajaisimme nyt naapurikaupunki Bohiconin puskataksiasemalle. Bohicon sijaitsee Cotonousta tulevan ja pohjoiseen suuntaavan valtatien varressa ja sieltä on helpompi saada kyytejä ympäriinsä. Sieltä olisi myös suoria kyytejä Dassa-Zouméen, miehet kertoivat. Mototaksikyyti kahdeksan kilometrin päähän maksoi 800 frangia (n. 1,2 euroa). Bohiconin puskataksiasemalla yksi Dassa-Zouméen suuntaava auto oli sopivasti täyttymässä. Minä pääsin kolmanneksi takapenkille ja parin minuutin päästä auton viideskin matkustaja saapui ja ahtautui viereeni neljänneksi takapenkille. Matka Dassa-Zouméen maksaisi 2 500 frangia (n. 3,8 euroa).

Auto ei ollut pahimmasta päästä, mutta kuljettaja ajoi kuin mielipuoli ohitellen rekkoja ja muita tielläliikkujia vaarallisissa paikoissa. En esimerkiksi haluaisi ajaa kaksipyöräisellä Beninissä; ne ovat liikenteen alinta kastia, josta ei tarvitse välittää. Moottoripyöräilijät tietävät tämän ja heillä on ilmiömäinen kyky havainnoida myös takana tapahtuvia tapahtumia. Myös ilman sivupeiliä. Pääsimme 1,5 tunnissa turvallisesti perille Dassa-Zouméen, missä päätin käydä kysymässä huonetta Auberge de Dassasta. Kadulla vastaan koikkelehti erikoisennäköinen laiha mies, jolla oli rotankasvot ja hämmentävän pieni, epämuodostunut pää. Mies huitoi puukepakkoa ilmassa kuin mielipuoli ja haisi kuin rankkitynnyri. Löyhkä leijaili nenääni metrien päästä. Mies taisi olla paikkakunnalla harmittomaksi todettu, kun kukaan ei reagoinut koikkelehtimiseen keskellä ajorataa mitenkään. En ottanut herraan katsekontaktia, vaan kipitin nopeasti ohitse.

Polku ylös ”pyhälle kukkulalle” alkaa aivan kuninkaanlinnan nurkalta eli tästä. Kuvan rakennukset ovat tavallisten alamaisten asumuksia.

Polku ylös kukkulalle on paikoin porrastettu. Edellä kulkee oppaani Benoît, joka tietää reitin.

Prinssi on juuri kulkenut ohitsemme kivikkoista polkua. Hän taittaa matkan kahdesti päivässä ja se käynee hyvästä kuntoilusta.

Dassa-Zoumén itäpuolista keskustaa kukkulan rinteeltä nähtynä.

Auberge de Dassassa oli jälleen yhtä miellyttävä tunnelma kuin Auberge de Grand-Popossa ja Auberge d’Abomeyssakin. Kaikki kolme majataloa ovat ranskalaisen herrasmiehen Guy Catherinen omistuksessa, joten voin nyt sanoa kokeilleeni jonkun hotelliketjun kaikki majapaikat. Minut otettiin lämpimästi vastaan ja huoneita toki olisi vapaana. Ilmastoidun huoneen olisin saanut saman tien, mutta kattotuulettimella varustettua, hieman halvempaa, huonetta pitäisi vartoa noin kymmenen minuuttia. Huoneen siivous hiljattain uloskirjautuneen asiakkaan jäljiltä kävi nopeasti ja sen aikana huone pestiin lattiasta kattoon. Siltä se ainakin vaikutti. Kivilattia nimittäin oli aivan märkä, kun sitten pääsin katsomaan seuraavan yön majapaikkaani. Huoneessa oli pöytä, tuoli, sänky, moskiittoverkko sekä oma kylpyhuone. Koko komeus maksaisi 13 500 frangia (n. 20,6 euroa) yöltä.

Olin jo kaupunkiin tultuani kiinnittänyt huomiota kaikkialla kohoaviin kukkuloihin, joiden rinteet näyttivät olevan täynnä suuria graniittilohkareita. Tahdoin tietenkin valloittaa ainakin yhden kukkulan, mutta ajattelin tarvitsevani opasta näyttämään reitin. Vastaanoton rouva soitti tietämälleen oppaalle, joka lupasi saapua paikalle tunnin sisällä. Odotellessani nautin spagetti bolognesen, joka oli merkitty päivän annokseksi ruokalistalle. Ruokailun aikana opas sitten saapui ja hänkin kertoi nimekseen Benoît! Dassa-Zoumén Benoît kuitenkin vaikutti olevan vastakohta Ganvién paalukylässä minua ”opastaneelle” kaimalleen. Herralla oli kaksi reittiehdotusta. Toisessa olisimme voineet mennä katsomaan hevosia jonkin kukkulan luokse, mutta koska hevoset eivät kiinnosta (ennemminkin kamelit kiinnostavat), ehdotti hän kaupungin keskustassa olevan kukkulan valloitusta, minkä jälkeen hän näyttäisi minulle vielä paikkakunnan ylpeyden, suuren katolilaisen basilikan. Jälkimmäinen vaihtoehto kuulosti erinomaiselta ja sovimme hinnaksi 15 000 frangia (n. 22,9 euroa).

Dassa-Zoumé on vehreä kaupunki.

Dassa-Zoumén kukkulat ovat suurten kivenlohkareiden peittämiä.

Perillä kukkulan laella (tai ainakin melkein laella) on voduntemppeli ja kuninkaallinen palatsi.

Voduntemppelin fetissejä.

Voduntemppelin alttari kukkulalla.

Dassa-Zoumé (tai pelkkä Dassa) on Collinesin departementin hallinnollinen pääkaupunki ja asukkaita kaupungissa on noin 120 000. Se on paljon, mutta ei tuntunut paljolta, kun lähdimme Benoît-oppaan kanssa kaupungille ja kohti yhtä paikkakunnan 41 kukkulasta (joidenkin lähteiden mukaan kukkuloita on 42). Tunnelma kaupungilla oli rauhallinen. Dassa-Zoumé on muun Afrikan tavoin kovin monikulttuurinen ja erilaisia heimoja on seudulla runsaasti. Erikoisen kaupungista tekee se, että paikkakunta on eräs idaasha-kansan keskittymistä. Toinen keskus on Dassa-Zoumésta pohjoiseen sijaitseva Glazouén kaupunki. Oppaani Benoît kertoi olevansa idaasha ja yhteensä heitä on noin 200 000. Idaashat ovat joruba-kansaan kuuluva kansansirpale, joka satoja vuosia sitten muutti nykyisen Nigerian alueelta tänne nykyisen Beninin keskiosiin. Idaashoilla on oma kielensä, jota pidetään joruban murteena. Esimerkiksi Dassa-Zoumé on idaashan kielellä Igbo Idaasha.

Dassa-Zoumén eli Igbo Idaashan tunnelma on täysin erilainen kuin mitä se oli ollut esimerkiksi Ouidahissa, Ganviéssa tai Abomeyssa. Liekö syynä se, että täällä ei käy matkailijoita. Tai se, että kuljin paikallisen oppaan kanssa, enkä nuuskinut omin päin. Kaikki tuntuivat tunnistavan Benoîtin ja olihan hän selvästi vaikutusvaltainen mies, minkä hän osoitti pian soittamalla Dassan kuninkaalle! Oppaani tahtoi, että vierailemme kuningas Egba Kotan II:n luona tämän palatsissa. Tänä aamuna olin herännyt Dahomeyn (tai Abomeyn) kuningaskunnassa, mutta nyt olin tupsahtanut Dassan kuningaskuntaan, joka on jorubakuningaskunta. Se oli itsenäinen noin vuodesta 1600 noin vuoteen 1800, jonka jälkeen se oli alistettuna Dahomeyn kuninkaan alaisuuteen aina vuoteen 1889 saakka. Sitten se sai ”itsenäisyytensä” takaisin Ranskan alaisuudessa ja nykyisin kuningas pyörittää valtakuntaansa Beninin tasavallan alaisuudessa, seremoniallisesti. Nykyinen kuningas, oba, on hallinnut vuodesta 2002 ja olisin toki voinut hänet tavata, vaikka kieltämättä toppuuttelin opastani kertoen, että minulla on rahaa häntä varten, mutta ei oikeastaan kuningasta varten. Afrikkalaiset kuninkaat eroavat nykyisin eurooppalaisista kollegoistaan siinä, että täällä kuningas odottaa rahalahjoitusta vierailun aikana.

Palais Yaka on kuninkaallinen palatsi kukkulalla. Tämä kyltti kertoo, että sisään ei ole asiaa ilman maksua. Tosin kyltti oli kaadettuna maahan, eikä oppaani mukaan huipulla ole mitään virallisia maksuja.

Näkymää Dassa-Zoumén länsipuolelle kukkulalla olevan kuninkaallisen palatsin luota.

Rakennuksia alhaalla kaupungissa.

Ihan ylös emme voineet kävellä, sillä huipulle ei kaiketi johda polkuja.

Onneksi kuningas Egba Kotan II ei vastannut puheluun, joten lähdimme kapuamaan ylös ”pyhälle kukkulalle”. Se on se kukkula, joka on niin keskellä Dassa-Zouméa kuin mahdollista ja keskusta-alue on levittäytynyt sen länsi- ja itäpuolille. Kukkulan huipulle johtavat portaat ja teoriassa huipulla voi käydä ominpäinkin, jos vain sattuu löytämään polun alkupään. Suosittelen lämpimästä tulemaan oppaan kanssa, joka kertoo matkan varrelle sattuvista paikoista ja osaa näyttää parhaat valokuvauspaikat. En ollut ensimmäinen turisti tällä kukkulalla, sillä Benoît esitteli jossain vaiheessa kännykästään amerikkalaisturistien vierailua näissä samoissa maisemissa vuonna 2018. Puolivälissä kiipeämistä oppaani kuiskasi, että meidät ohitti juuri ehta prinssi! Dassan kuninkaallisen perheen poika, joka oli jo keski-iässä, kapuaa joka päivä kaksi kertaa kukkulan huipulle ja viettää siellä kolme tuntia kerrallaan. Siksi tätä suurten kivenlohkareiden peittämää mäennyppylää kutsutaan myös ”prinssin kukkulaksi”.

Saavuimme puolen tunnin ja useiden kuvaustaukojen päätteeksi vihdoin niin korkealle, kuin tällä kukkulalla voi kiivetä. Täällä on kuninkaallinen palatsi ”Palais Yaka” sekä voduntemppeli, sillä aivan kuten aiemmissakin paikoissa täällä Beninissä, myös Dassa-Zouméssa vodun-uskonto (myös nimellä voodoo) on merkittävässä asemassa. Täällä huipulla suoritetaan vodunseremonioita, joissa uhrataan eläimiä, kuten vuohia. Myös kuninkaalliset hautajaiset järjestetään täällä sellaisten tullessa ajankohtaiseksi. Prinssi, joka oli ohittanut meidät hetki sitten, istui nyt paidatta voduntemppelin alttarin vieressä ja selasi älypuhelintaan. Oppaani Benoît tahtoi mielistellä prinssiä ja pyysi, josko minulla olisi ylimääräinen kymppitonni (n. 15,2 euroa) hänelle annettavaksi. Minulla ”ei ollut” ja samalla mietin, millainen summa minun olisi pitänyt maksaa audienssistani kuninkaan luo, jos prinssinkin taksa on kymppitonni! Siispä opas pyysi kymppitonnin ennakkomaksua omasta palkkiostaan. Tein miehelle selväksi, että perillä maksaisin vain 5 000 frangia ja tämä prinssin osuus olisi pois hänen omasta summastaan. Benoît ymmärsi yskän oikein hyvin ja oli hetkessä entistä paremmalla tuulella, kun oli päässyt sujauttamaan kuninkaalliselle setelin. Ruotsin kuningaskunnassa avustukset kuninkaalliselle perheelle hoituvat verotuksen kautta, eikä prinssi Daniel varmaankaan vastaanota alamaisten rahalahjoituksia kovin usein.

Dassa-Zouméssa eletään kauniissa ympäristössä kukkuloiden ympäröimänä.

Oppaani Benoît ja näkymä Dassa-Zoumén itäpuoliseen keskustaan.

Kukkulalla on erikoisia syvänteitä, joissa on entisaikoina säilötty vettä. Opas piti huolta, etten menisi kovin lähelle reunaa ja putoaisi alas kaupunkiin.

Dassa-Zoumén katot ovat ruosteessa.

Näkymät ylhäältä olivat upeat, sillä taivas oli lähes pilvetön ja näkyvyyttä riitti pitkälle länteen. Täällä voduntemppelin ja Palais Yakan läheisyydessä kallioon on muodostunut syvänteitä, joihin entisaikoina säilöttiin vettä. Täynnä vettä kolot olivat tietenkin myös nyt, olihan sadekausi. Minulle tuli koloista mieleen meikäläiset hiidenkirnut. Vastaavia koloja oli myös tämän samaisen kukkulan itärinteellä, jonne patikoimme seuraavaksi. Dassa-Zoumésta suurin osa on täällä itäpuolella, sillä yhtäkkiä edessämme oli laaja meri ruosteisia peltikattoja. Lännessä talot ovat harvemmassa. Katsellessani alas kukkulalta, totesin saapuneeni Beninin kauneimpaan paikkaan, minkä ilmoitin myös oppaalleni. Hän piti kuulemastaan.

Benoît lähti seuraavaksi johdattamaan minua kohti kaupungin päänähtävyyttä, vaikka minulle tämä kukkula olikin ollut se tärkein anti Dassa-Zouméssa. Laskeuduimme alas ruostekattoisten talojen sekaan ja lähdimme kiertämään tätä samaista kukkulaa ympäri sen eteläpuolelta. Siten meidän ei tarvitsisi kulkea samoja jälkiä takaisin. Kuljimme halki peltomaiseman, jossa kasvoi ainakin maissia. Ohitimme koulun ja ohitsemme kulki kaksi fulanimiestä, jotka paimensivat lehmälaumaansa. Fulanit ovat muslimeita, joita kaupungissa asuu niin ikään runsaasti.

Peltomaisemaa kukkulan eteläpuolella.

Samaisen ”pyhän kukkulan” etelärinne on tasainen.

Neitsyt Maria ilmestyi samaisen kukkulan länsipuolen luolassa vuonna 1954 ja nyt paikalla on pyhiinvaelluskohde.

Vuonna 2002 valmistunut Notre-Dame d’Arigbo ei ole maailman kaunein kirkko.

Basilika on kookas, sillä 15. elokuuta se täyttyy tuhansista pyhiinvaeltajista.

Me olimme nyt saapumassa Dassa-Zoumén ylisuuren katolilaisen basilikan, Notre-Dame d’Arigbon, luokse. Se sijaitsee samaisen ”pyhän kukkulan” länsipuolella, joten sama kukkula on pyhä niin voduniin uskoville kuin kristityillekin. Basilika rakennettiin tänne vuonna 2002 ja syynä sille oli Neitsyt Marian patsaan ilmestyminen kukkulan erääseen luolaan, grottoon, vuonna 1954. Grotte Notre-Dame d’Arigbo on nykyisin valjastettu uskonnollisia menoja varten ja yksi sellainen oli meneillään, kun pistäydyimme paikalla. Itse kirkko ei ole kummoinen, vaan muistuttaa sisältä ennemminkin luterilaista kirkkoa kaikessa karuudessaan. Siellä järjestetään messu sunnuntaisin, minkä lisäksi kristityt juhlapyhät houkuttelevat Dassa-Zouméen tuhansia kävijöitä. Tärkein pyhä on kuitenkin 15. elokuuta eli Neitsyt Marian taivaaseenottamisen juhla. Silloin Dassa-Zoumésta tulee kolmen päivän ajaksi Beninin merkittävin turistikeskittymä. Katolilaisia kaikkialta Länsi-Afrikasta ja jopa Euroopasta saapuu tänne pyhiinvaellukselle. Se selittää kirkon massiivisen koon, kuten myös pihamaan suuruuden. Lähteet: [1] & [2]

Benoît todellakin oli kolmen tunnin retkemme päätteeksi tyytyväinen pelkkään 5 000 frangiin (n. 7,6 euroa), mikä taas kertoi vain sen, että sopimamme 15 000 frangin palkkio oli reilusti yläkanttiin. Toisaalta enhän minä voinut tietää, että kukkulan huipulle johtavat portaat ja kuljemme vain kilometrin säteellä majatalostani! Joka tapauksessa kierros oli ollut onnistunut ja Dassa-Zoumé vaikutti mukavalta kaupungilta. Jos olisin ollut liikkeellä kuivan kauden aikana, olisin voinut päivän päätteeksi käydä vielä 25 kilometrin päässä Bétékoukoun kylässä ja sen ohitse virtaavalla Ouéméjoella katsomassa virtahepoja. Näin sadekaudella se oli mahdoton ajatus, kertoi Benoît. Jo pelkät tiet olisivat mahdollisesti huuhtoutuneet pois ja kuivalla kaudellakin kylän saavuttamiseen tarvitaan neliveto. Lisäksi virtahepoja ei taatusti nyt näkyisi.

Majataloni Auberge de Dassa.

Auberge de Dassan ravintolassa syödään valkoisilta pöytäliinoilta.

Iltapäivällä kuljeksin majatalon liepeillä ja kävin kaupassa ostamassa Puolassa valmistettuja sipsejä ja bangladeshilaista mangomehua. Hyvin lyhyen ja pinnallisen oleskeluni aikana olin saanut sen käsityksen Beninistä, että he tuottavat itse vain vettä, olutta, joitain virvoitusjuomia sekä jugurttia. Maa pullistelee tuoreita hedelmiä, kuten juuri mangoja, mutta silti on järkevää tuoda mehua Bangladeshista saakka. Eikä se ollut edes hyvää. Illalla nautin Auberge de Dassan ravintolassa lihavartaita ja ranskalaisia. Ne maistuivat hyviltä ja maksoivat 4 500 frangia (n. 6,9 euroa). Yöllä vartaat heräsivät henkiin mahalaukussa ja vietin jälleen aikaa vessanpönttöön tutustuen. Tilanne meni juuri kuten Grand-Popossa, samaisen hotelliketjun ravintolassa aterioituani. Myös siellä olin hankkinut ripulin, mutta nyt Dassa-Zouméssa sain koko paketin; ruokamyrkytys valvotti ja oksentelin muutaman kerran.

Aamulla 23. kesäkuuta päätin, että en vain kykenisi matkustamaan, joten kävin ilmoittamassa vastaanotossa, että viipyisin vielä yhden yön. Aamupäivällä olo oli parempi ja pystyin syömään aamupalan. Muuten päivä kului pääosin makuuasennossa. Sinänsä minun ei tehnyt mieli enää syödä Auberge de Dassan ravintolassa, mutta en vain kyennyt lähtemään muuallekaan. Tilasin annoksen, jonka pyysin saada syödä loppuun huoneessani kaikessa rauhassa. Ilta ja yö kului oksennellessa. Huoneeni ja etenkin sen vessa oli niin lähellä ravintolaa, että illallistajat takuulla kuulivat pahoinvointini. Hotellissa majoittui valkoisia ranskalaisia, jotka ilmeisesti olivat jonkin kehitysapujärjestön palveluksessa.

Auberge de Dassan sisäpihalla kasvava puu.

Koitti juhannusaatto, 24. kesäkuuta. Minä olin jo haudannut haaveeni koukata takaisin Togon puolelle pohjoisesta. Totesin, että on parasta viettää vielä kolmaskin yö Dassa-Zouméssa ja yrittää seuraavana päivänä suoraan Togon Loméen. Hotellin vastaanoton mukava rouva kertoi olevansa alun perin juuri Lomésta ja hän kertoi, että nopein reitti sinne kulkee Cotonoun kautta. Eli palaisin samaa reittiä takaisin sinne, mistä olin tullutkin. Aamupäivä oli jälleen toivoa täynnä ja lueskelin parin tunnin ajan kirjaa majatalon sisäpihalla palmun alla. Silloin paikallinen mama säntäsi juoksujalkaa luokseni mukanaan sammiollinen maissijauhoa, kuulemma hyvää tavaraa. Hän kysyi muitta mutkitta, paljonko laitetaan. Ei laitettu yhtään, mutta tällaisesta yritteliäisyydestä pidän. Ehkäpä majatalon keittiön väki osti, kun mama jatkoi myyntimatkaansa seuraavaksi sinne. Dassazoumélaiset muutenkin ovat leppoisaa sakkia ja olin toisaalta onnellinen, kun sairastin juuri täällä, enkä esimerkiksi Ouidahissa.

Iltapäivällä Dassa-Zoumén juhannusaattoa raikasti rankkasade, joka kesti tavallista pidempään. Yleensä kuurot tulevat ja menevät. Ja sitten taas aurinko paistaa. Sähkökatkot toistuivat päivän mittaan monta kertaa; niitä oli ainakin kymmenen päivittäin. Myös muut rutiinit toistuivat, kun vietin taas iltapäivän ja illan vessassa. Nytpä tiedän, että Benin valmistaa veden ja oluen ohella myös vessapaperia!

8 kommenttia
19.1.2023 by Anssi

Older Posts