Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

ruoka

Rentoja hetkiä ja nautiskelua Eglès Sanatorijassa Liettuassa

Mikä olisikaan tervetulleempaa kuin muutaman päivän tai viikon tauko hektiseen työelämään?

Vaikka lähdimme kaikessa rauhassa kotoa aamulla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää olimme jo lounasaikaan perillä Birstonasin kylässä 90 km Vilnasta! Tunnin lento ja saman verran hotellin kyydillä mukavasti ja joutuisasti halki Liettualaisen maaseudun ja olimme perillä.

Eglès Sanatorija on suuri ja moderni rakennuskompleksi jossa vanhimmat osat on 5v ikäisiä. Majoitustiloja on 3 rakennuksessa ja 4. on varattu hoidoille ja kylpyläosastolle. Sanatorijassa hoidetaan sekä kuntoutusta tarvitsevia asiakkaita sekä meitä jotka kaipaamme hetken nautiskelua, rentoutumista ja irtautumista arjesta.

Koko laitos ja hotelli on todella moderni ja hieno. Huoneet ovat tilavia ja kaikissa on oma parveke. Pakettiin kuului täysihoito ja buffetit oli todella runsaat. Ruokalajeja oli useita ja pidimme erityisesti kasvisruuista, ruoka noin yleisesti oli aika tuhtia ja juustoa löytyi niin makeista kuin suolaisistakin ruokalajeista.  Mineraalivettä oli saatavana juomapisteissä ympäri hotellia.

Vastaanotto antoi meille huoneittemme avaimet ja A4 kortin josta käy ilmi hotellin kartta, tärkein informaatio kuten aukioloajat sekä omat tietomme. Kortin toisella puolella on meille valmiiksi suunniteltu ohjelma 2 vuorokauden ajalle – oma lukujärjestyksemme yli 100:sta hoitovaihtoehdosta! Luimme rivi rivin perään ihanammilta kuulostavista hoidoista jotka odottivat meitä. Söimme pikaisen buffetlounaan hotellin ravintolassa ja vaihdoimme asumme kevyempiin, lukujärjestykseen kun oli merkitty myös sopiva asukin valmiiksi!

Ensimmäinen hoitomme oli Aromaterapiaa – hämärässä huoneessa tuoksui todella hyvälle ja isolta ruudulta saattoi katsella mukavia maisemia ympäri maailmaa. Siis olisi voinut katsella jos olisi pysynyt hereillä!! Enkä ollut ainoa joka nukahti tuon puolituntisen aikana! Pienen tauon jälkeen olikin vuorossa terapeuttinen hieronta, todella napakka ja tehokas 15 minuuttinen. Hierojapoika (ilo silmälle) kysyi pariinkin otteeseen: does this feel like punishment?? Don’t worry, you’ll be happy later. Ja sehän piti paikkansa! Päivän viimeisenä oli pallojumppaa mutta sitä ennen kävimme ottamassa huikat yrttiteetä ja happea – tee oli putkilossa ja happea lisäämällä se kupli hapen mukana suuhun. Ei ihan helppo temppu mutta tästä riitti meille hupia pitkäksi aikaa!

Päivällisen jälkeen lähdimme kävelylle jokirantaan ja kylälle. Birstonas on pieni mutta elävä kylpyläkaupunki jossa on pari muutakin erityyppistä kylpylää, ravintoloita ja kahviloita. Hotellia ympäröivässä metsikössä oli paljon veistoksia ja ”risukappeli” johon saattoi mennä kuuntelemaan veden solinaa ja ihailemaan erivärisiä valoja illan pimetessä. Vielä me ehdimme uimaan ja porealtaisiinkin. Ja tietenkin kokeilimme muutamaa kylpylän lukuisista saunoista. Tavallisen saunan lisäksi oli ainakin turkkilainen sauna, höyrysauna jossa suihkutettiin suolavettä iholle, Himalajan suolasauna, venäläinen sauna… ja kylmähuone jossa pääsi vilvoittelemaan.

Seuraavana päivänä aamu alkoi vesijumpalla ja jatkui taivaallisella mutakylvyllä. Iholle levitettiin kuumaa valkoista mutaa ja sen jälkeen meidät käärittiin tiukkaan pakettiin vartiksi. Lämmin muta rentoutti viimeisetkin jännitykset kehosta. Tuohon päälle puoli tuntia Haloterapiaa suolahuoneessa ja olo oli taivaallinen ja hengitys kulki kevyesti. Paljon jännempi kokemus sen sijaan oli iltapäivän vedenalainen hieronta jossa asetuttiin porealtaaseen ja hoitaja ”painepesurilla” kävi kaikki lihakset läpi. Että voi kämmenet olla kipeät tällaisella tietokonetta naputtelevalla kun niitäkin käytiin läpi! Päivään kuului jälleen myös tuo tee/happi annos.

Illalla taas samat kuviot kuin edellisenäkin päivänä ja olimme täysin valmiit unten maille.

Viimeisenä aamuna aloitimme hengittelemällä mm mentholia sisältävää happea. Keuhkoputkentulehduksesta kärsinyt ystäväni totesi että jo nämä parin päivän hoidot ja hapetukset olivat huomattavasti helpottaneet hänen paranemistaan ja yskäkin väheni koko ajan! Vielä ehdimme yrttejä sisältäneeseen porekylpyyn ja Audiovisuaaliseen rentoutukseen ennen lähtöä Vilnaan viimeiseksi päiväksi.

Jos aikaa olisi ollut enemmän olisimme lainanneet hotellilta vielä polkupyörät ja lähteneet pidemmälle tutustumaan kylän ympäristöön, ehkä myös jokiristeilylle hassulla pienellä veneellä.

Hotellin auto vei meidät suoraan Artis Centrum Hotelliin Vilnan vanhan kaupungin keskustaan. Tyylikäs klassinen hotelli jossa oli valtavat huoneet! Olimme osuneet paikalle Vilnan kaupunkifestarien aikaan mutta jatkuva sade vähän hillitsi menoa ja suurin osa tapahtumista oli jo ollut edellisinä päivinä. Piipahdimme silti Gediminokadulle katsomaan myyntikojuja. Kuljimme vanhan kaupungin halki Pilies kadulle etsimään myöhäistä lounaspaikkaa. Pilies on ”turistikatu” jonka kulmassa on yksi lempiravintoloistani ..Grey. Tälläkertaa emme jääneet siihen vaan jatkoimme hieman matkaa ja pysähdyimme perinneruokaa tarjoavaan  oluttupaan. Vilna on tunnettu oluesta ja tietenkin sitä piti maistaa ruuan kanssa, oma valintani oli Kanapinis olut. Hassusta nimestä huolimatta oikein hyvää. Nälkä oli kova ja tilasimme annokset – ystäväni tilasivat kalaa ja ”Zeppelinejä” eli lihaa sisältäviä perunamykyjä. Itse valitsin lihavalikoiman. Kun saimme annoksemme tajusimme että ne olivat enemmän miehille tarkoitettuja – niin valtavia annokset olivat, mykytkin kooltaan niin suuria että 2 kappaletta mahtui hädin tuskin lautaselle! Omasta liha-annoksesta olisi 2 henkeä syönyt helposti itsensä kylläisiksi!

Kävelimme edelleen Kaupungintalolle ja siitä kaupungin trendikkäimpään kahvilaan Sugamouriin. Herkullinen kahvihetki ja suklaistakin suklaisemmat leivokset! Varmaan Vilnan kallein kahvila mutta hyvät oli tarjoilut. Sade yltyi edelleenkin ja hyppäsimme bussiin tarkoituksenamme mennä Televisiotorniin katsomaan maisemia. Jäimme bussista hieman liian aikaisin ja seikkailimme puolisen tuntia kulahtaneella asuinalueella ja puistossa ennen kuin pääsimme tornin juurelle. Onnistuneesta suunnistuksesta palkitsimme itsemme pullollisella Liettualaista Alita kuohuviiniä. Maisemia ei hirveästi nähnyt kelin ja pimenevän illan takia mutta eipä tuo meitä haitannut. Juttua riitti ja lähdimmekin pois vasta sulkemisaikaan. Vielä ehdimme nauttimaan herkulliset salaatit Old Green House ravintolassa.

Viimeisenä aamuna kiertelimme helteisessä vanhassa kaupungissa, piipahtelimme kirkkoihin, juutalaiseen museoon, kauppoihin ja kahviloihin ja päädyimme ennen lähtöä jälleen Old Green Houseen syömään. Pihvisalaatti oli niin herkullista että sitä piti saada uudelleen! Ja jälleen kerran – illaksi kotiin!

Helena

Liettua, Vilna – ”kummitusjuttu” ja uusi kohde koettuna

Muutama vuosi sitten näin unen: oli vuosi 1937 tai -38, kuitenkin aikaa juuri ennen 2. maailmansotaa. Keväinen päivä Vilnassa, aurinko paistoi kaarikäytävien läpi. Näin ”itseni” kävelevän kohti kaarikäytävää pitkin – olin vaalea, kaunis n 30v nainen pitkässä toffeenruskeassa turkissani. Tunsin miten aurinko lämmitti kasvojani ja loi varjoja kaarikäytävissä. Arkadissa oli kauppa johon piipahdin – se oli juutalaisen vanhan herrasmiehen omistama liike. Olin menossa tilaamaan itselleni uutta turkkia…

Helmikuu 2017, jäätävän kylmä tuuli pyyhkii yli kaupungin. Aurinko ei vielä lämmitä yhtään. Kaupunki hämmentää – se ei ole ollenkaan niin hyvin entisöity kuin Tallinna tai Riika tähän mennessä mutta sen sijaan uusiin hulppeisiin toimistorakennuksiin ja kulttuuri- tai kongressikeskuksiin on hyvinkin panostettu. Aikaa kuitenkin on ollut 26 vuotta ja varmasti määrärahoja entisöintiin olisi ollut saatavilla?

Toisaalta, balttilaiset kansat on aina arvostaneet kulttuuria ja taidetta kaikissa muodoissaan – ehkä ne ovat olleet tärkeämpiä itsetunnon ja oman kansallistunteen kohottamiseksi kuin ulkoiset puitteet? Mutta vähän kerrallaan kaupunkikuva alkaa siistiytymään, pääkatujen ja aukioiden varrella on jo kauniisti kunnostettuja taloja, ympäri kaupunkia on upeita hotelleja ja vanhakaupunki täynnä mahtavia ravintoloita. Vilna on ollut sikäli onnellisessa asemassa että vanhasta kaupungista n 80% säilyi pommituksilta 2. maailmansodassa. Askel sivuun ja ollaan ihan toisenlaisessa maailmassa – kadut on vielä kunnostamatta ja talojen rappaukset repsottaa. Turistikatujen ulkopuolella ihmiset näyttävät samanlaisilta kuin mummot Müürivahen kupeessa Tallinnassa 20 vuotta sitten!

Vilnan ja Liettuan historia on todella mielenkiintoinen. Kaupunki on ollut virallisesti olemassa 1300 -luvulta saakka ensin itsenäisenä suuriruhtinaskuntana ja sitten 1500 -luvun puolivälistä  1700 -luvun loppuun Puolalle kuuluneena. Toistasataa vuotta meni Venäjän vallan alla ennen Liettuan itsenäistymistä vuosi Suomen jälkeen! Kauan ei ilo itsenäisyydestä kestänyt kun Liettua jäi miehityksessä Neuvostoliitolle aina vuoteen 1991 saakka. Noiden satojen vuosien aikana Liettuan asukkaiksi tuli ja jäi niin liettualaisia, puolalaisia, tataareja kuin venäläisiäkin. Olipa vuosisatojen saatossa maahan tuotu n 350 perhettä ”karaimeja” eli Krimin turkkilaisia. Karaimit on uskonnoltaan lähellä juutalaisia mutta perinteiltään lähinnä turkkilaisia. Noista perheistä on yhä kourallinen jäljellä (n 65 perhettä) eivätkä he ole sekoittuneet liettualaisiin kuten esim tataarit aikojen saatossa. Trakain kylässä on vielä elävä ja vilkas karaim yhteisö.

Vilna on vieraanvarainen ja kesällä varmasti upea lomailukaupunki! Kuuleman mukaan vuodessa on 2 viikkoa ilman festareita ja juhlia! Ihmiset ovat ystävällisiä, kielitaito välttävää, hintataso alhainen, palvelu välillä hieman hidasta mutta hauskanpitoa riittää! Jotkin yökerhot ovat auki aamuun saakka joten juhlijat kiertävät yökerhosta toiseen niin kauan kun avoimia ovia löytyy. Yllättäen vodkakulttuuri ei olekaan täällä niin voimakas kuin kuvittelisi vaan Vilna on enemmän olutkaupunki, liettualaista siideriäkin löytyy! Paikallista viiniäkin valmistetaan mutta sitä emme valitettavasti saaneet maistettua tälläkertaa!

Ja se ruoka…. olin odottanut jotain saksalais-slaavilaista raskasta mättöä mutta meidät yllätettiin kerta toisensa jälkeen keveillä, innovatiivisilla ja suussasulavilla herkuilla! Jopa hotellin ravintolassa (Holiday Inn Vilnius) syödyt ribbsit oli taivaallisia! Illallinen ravintola Greyssa oli erinomainen mutta maistelumenu Dublisissa uskomaton! Dublisissa 10 erilaista herkkua 50€:lla! Ja nämä oli siis ravintoloiden kalliimmasta päästä, muuten annoshinnat vaihteli 6-20€ välillä.

Vaikka päivät oli viimaisia ja kylmiä vietimme tuntikausia ulkona – kaupunkisuunnistusta ja sightseeingia vanhoilla Ladoilla, yksi iltapäivä vietettiin jäähallilla curlingia pelaten. Kiersin myös muutaman hotellin nähdäkseni minkälaista majoitusta kaupungissa on tarjolla. Ketjuhotellit nyt on samanlaisia kaikkialla – Holiday inn ja Radisson Blu Vilnius ”business-keskustassa” tyylikkäitä ja samankaltaisia kuin muuallakin, Radissonin Astorija vanhassa kaupungissa enemmän klassista tyyliä rakennuksen ikäkauden mukaan. Designhotelleista Relais & Chateau hotel Stikliai oli upea – kuin vanha palatsi keskellä kaupunkia. Toinen ääripää olikin sitten hotelli Artagonist ihan nurkan takana – vanha ulkoa mutta moderni ja tyylikäs sisältä leikkisyyttä unohtamatta. Molemmat saaneet hyvät arvostelut Tripadvisorissa! Yksi ehdottomista hotellisuosikeistani on Comfort Hotel Rock n Roll ! Teollisuustyyliä, raffia, silti kodikasta, nuorekasta, sisustus liittyy musiikkiin ja varustelu on erittäin hyvää tasoa hinnasta huolimatta – kulmasviitin saattaa saada 150 eurolla yöksi! Hotelli on vähän sivussa vanhasta kaupungista, kävellen reilu kilometri. Hotellien huonehinnat todella kohtuullisia – yö hyvässä hotellissa superior luokassa n 80-90€ /2hh.

Eikä kaupungin hotellit ole ainoita majoituspaikkoja – Liettua ja Vilnan seutu alkaa olemaan tunnettu myös kylpylöistään: piipahdin aivan upeassa IDW Esperanza kylpylässä n 40 km Vilnasta. Hotellialue koostuu muutamasta  mahtavasta hirsirakennuksesta järven rannalla. Luksuksesta huolimatta huonehinnat eivät ole kohtuuttomia vaan jo n 100€ yö pääsee majoittumaan näihin upeisiin puitteisiin. Jonain päivänä haluan kokeilla Cloud 9:ä tai Amphibiaa (lisätietoja kohteen linkistä ks ”spa”) – molemmat suunniteltuja täydelliseen rentoutumiselämykseen!

Edullisempi spa vaihtoehto on esimerkiksi Egles Sanatorija Bristonasin kylässä n 90 km Vilnasta. Toisin kuin Esperanza Egles on iso sanatoriokompleksi. Eglesissä on hoitoja sekä terveydellisiin  tarkoituksiin että  itsensä hemmotteluun. Sinne täytyy myös mennä kokeilemaan pariksi päiväksi!

Viimeisenä päivänä vierailimme Trakain kylässä. Trakai on tunnettu saarelle rakennetusta keskiaikaisesta linnasta joka on kunnostettu 1400 -luvun asuunsa. Linnassa on mahdollista järjestää illallisia ja muita yksityisjuhlia mahtavissa puitteissa. Kävelimme saareen jäätä pitkin (siltakin löytyy) ja ihmettelimme seuruetta joka oli pystyttänyt teltan jäälle ja heillä oli grillaus täydessä käynnissä! Sitkeää sakkia, meillä oli kiire lämpimään viimasta ja pakkasesta… Kuten aiemmin mainitsin Trakain kylä on kuuluisa karaimeista ja löytyypä sieltä heidän oma ravintolansa Kybynlar. Lounas – liha ja kasvispiiras höyryävän herkullisen lihaliemen kanssa toi oman lapsuuden mieleeni; Viipurissa syntynyt isoäitini  teki samaa ruokaa kun olin pieni!

Trakain kylässä on vielä jäljellä 200 vuotta vanhoja puutaloja jotka on rakennettu karaimien sääntöjen mukaan: kadulle päin on 3 ikkunaa rinnakkain: yksi jumalalle, yksi suuriruhtinaalle ja yksi talon isännälle (ja kaikkea valvoo pieni vintin ikkuna – sen sanotaan olevan anopille! ).

Ai miten kävi sen unen kanssa, löysinkö kaarikäytäväni? Löysin montakin mutta valitettavasti keskustassa kaikki oli rakennettu kauppojen näyteikkunoiksi joten arvoituksesi jäi oliko uneni kauppa joskus todella ollut olemassa! Harmi…

Lähiöhelmiä: Mo Cafe – Marokkolaisittain Malmilla

Välillä täytyy harrastaa tätä lähimatkailua… Lähdin lapsuudenkaverini kanssa katsastamaan marokkolaisen kahvilan josta luin ohimennen muutama viikko sitten. Onneksi osui silmiini ja onneksi löysimme oikean paikan!

Ylä-Malmi ei ehkä ole viehättävimpiä paikkoja erityisesti näin marraskuisen harmaassa kelissä mutta persoonallinen monikulttuurinen ”kylä” se kyllä on! Vartin verran kierreltyäni ja kirottuani parkkipaikkojen puuttumista löysin lopulta Malmintorin ostarin ja sain auton tungettua Prisman parkkihalliin. Miksi muuten parkkiruudut on AINA 50cm liian kapeita??

Ihan siinä kulman takana osoitteessa Kirkonkyläntie 7 on Halal ruokakauppa ja Mo Cafe samoissa tiloissa. Ihanasti ”kitshiä” sisustusta, taginepatoja, koristeellisia tyynyjä, pannuja, kippoja ja kuppeja yms rekvisiittana. Ja buffet…. jo pelkkä tuoksu riitti avaamaan talvitukkoisen nenän! 10 euroa maksava lounas sisälsi runsaan salaattibuffan, 2 eri pääruokaa riisin kera, jälkiruokapöydän ja kahvin/teen. Euro lisää ja tähän olisi vielä saanut päivän keitonkin mukaan!

Tänään alkupalapöydästä löytyi mm hummusta, sekasalaattia, marinoitua munakoisoa, riisi-kasvissalaattia, punajuurella ryyditettyä couscousia, marinoituja oliiveja, marinoitua kaali/porkkanaraastetta, tomaatti/sipuli/kurkkusalaattia, vesimelonia sekä erilaisia siemeniä sekä mausteita ja maustekastikkeita. Hyvää ”safframileipää” unohtamatta!

Vaikka kuinka yritimme välttää ns ”ruotsinlaivakattausta” lautasemme oli ihan ääriään myöten täynnä herkkuja. Lähes sanattomina nautimme ensimmäisen kierroksen mauista ja tuoksuista. Ystävällinen ja hymyilevä tarjoilija kävi kysymässä miten ruoka maistui mutta onnistuimme vain hymyilemään autuaina. Ja sitten haimme toisen kierroksen!

Pääruokina oli 2 kasvisruokaa – toinen papupata ja toinen…. jotain mikä valitettavasti meni ohi korvien. Kasvispohjaisia, lähes lihan oloisia soiroja jotka oli aika kiinteitä suutuntumalta. Papupata oli erinomaista riisin kanssa. Vielä oli tilaa jälkiruokapöydän filotaikina-kääretortulle granaattiomenan siementen kera, vohveleille, taateleille ja rusinoille joita oli kiva näpertää kahvin ja teen kanssa.

Tämä toimii hienosti pikalounaana mutta me nautiskelimme lähes 2 tuntia! Odotan jo seuraavaa kertaa kun pääsen tuonne syömään, kannatti ajaa 85 km….

Ja toki – kaupan puolelta tarttui  mukaan kassillinen ruokaa kotiin viemisiksi….

https://www.facebook.com/mocafemalmi/

Alsace – viiniä ja juustoa

Vuosien tauon jälkeen olimme jälleen matkalla Sveitsiin, Zürichiin. Tosin vain yhdeksi yöksi sillä matkamme jatkuisi seuraavana päivänä yhteen unelmakohteeseemme: Alsaceen.

Zürichin lentokenttä on aina ja ikuisesti top3 suosikkini: toimiva, sopivan kokoinen ja juna-asema kätevästi kentän alla. Hyppäsimme junaan ja vain 40 min laskeutumisen jälkeen olimme jo Zürichin keskustassa! Meillä oli hotelli Niederdorfin alueella joen toisella rannalla. Vain 600m juna-asemalta ja olimme pienen ja sievän hotellimme ovella.

Hotel Hirschen http://www.hirschen-zuerich.ch/ on toiminut gasthausina ja hotellina jo yli 300 vuoden ajan. Korea kuin piparkakkutalo ja viihtyisä myös sisältä. Hintaan (213€/yö syyskuussa sis aamiaisen) nähden huoneet oli sangen simppelit mutta siistit. Mutta sijainti olikin sitten täydellinen: Niederdorfstrasse on alueen pääkatu jolla sijaitsee kymmenittäin kauppoja, ravintoloita ja kahviloita. Ja kaiken aikaa kaduilla ja toreilla tapahtuu jotain: musiikkia ja sirkushuvejakin pitkin iltaa.

Ensimmäiselle illalle ei enää muuta ehtinytkään kuin etsiytyä mukavaan ravintolaan ja syödä hyvin. Sivukadulta löytyi Bauernschänke ravintola http://www.bauernschaenke.ch/index2.php. Jostain syystä illallinen ei oikein käynnistynyt kuten piti – tilasimme ”Uelis” Biresuppea eli päärynäkeittoa pekoninmurujen kera. Siipalle tuotiin kurpitsakeitto ja minulle salaatti…. Siis vaikka tilaus oli tehty sekä englanniksi että saksaksi ja vielä näytetty listaltakin.  Sanoin uudelleen että haluan tuon Uelis keiton jolloin salaatti vietiin pois mutta sain samanlaisen kurpitsakeiton kuin miehellänikin oli. No, eipä silti – olihan se todella hyvää tuoreen maalaisleivän kanssa. Pääruuaksi tilasin herkkuani: aidosta vasikanlihasta tehtyä Schnitzeliä! Toinen meistä otti ison annoksen maalaismakkaroita hapankaalin kera. Ruuat oli tuhteja ja annokset isoja. Jälkiruualle ei enää jäänytkään tilaa joten nautimme vain erinomaiset espressot palan painikkeeksi. Illan lysti vastasi kotimaisia ravintolahintoja: 2 ruokalajia, 2 lasia viiniä, 2 olutta, kahvit ja vedet yhteensä 93€. Pieni lenkki Niederdorfin kujilla ja olimme valmiit heittäytymään vatsan viereen unille.

Aamulla jätimme matkalaukut hotellille ja lähdimme hyvän aamiaisen jälkeen kiertelemään kaupungille. Keskustasta löytyi lukuisia tavarataloja ja eri hintaluokan kauppoja. Vanhan kaupungin kujilla oli mukava kävellä ja pysähtyä välillä konditoriaan kahville – aurinkokin paistoi sen verran että terassilla tarkeni.

Iltapäivällä etsimme rautatieaseman läheisyydestä bussiaseman ja hyppäsimme Colmariin menevään bussiin. Junalla matkan olisi taittanut n 2 tunnissa mutta hintaa kahdelta olisi tullut 96€/ suunta kun bussilla tuo maksoi vain 22€! Ostimme kioskista vielä juotavaa ja ihanan täytetyn patongin matkaevääksi. Kuin pienet kakarat odotimme että olemme kaupungin ulkopuolella motarilla ja saamme avata eväspaketin…

Saavuimme Colmariin iltapäivällä ja löysimme hotellimme St Martinin vanhan kaupungin keskusaukiolta http://www.hotel-saint-martin.com/EN,hotel-colmar-hotel-saint-martin . Vinttihuone oli viihtyisä ja tilava, talo itsessään todella viehättävä. Kiertelimme kaupungilla, istahdimme lasilliselle Alsacen viiniä ja vain nautimme 22 asteen lämmöstä! Illan hämärtyessä etsimme mukavan ravintolan Little Venicen aluella – La Comptoir de Georges oli aivan kanavan rannalla ja saimme pöydän terassilta http://le-comptoir-de-georges.fr/ .  Alkuruokia emme tilanneet koska arvasimme että annokset olisivat megalomaanisen kokoiset: porsaanpotka ja hapankaalia ja 5:ttä lihaa hapankaalin kanssa. Ei jäänyt nälkä…. melkein hävetti kun ei päässyt annoksessa kuin puoleen väliin kun oli pakko luovuttaa!

Aamulla kiertelimme kaupungilla ja ihastelimme ristikkotaloja samalla kun etsimme taksia päivän retkeä varten. Ajattelimme että ajamme ensin kaukaisimpaan kohdekyläämme ja kävelemme takaisinpäin kylä kylältä. Taksin löytäminen ei ollut helppoa ja ainoa löytyikin rautatieasemalta. Kyyti Ribeauvilleen ja viinipäivä oli aluillaan. Monella muullakin oli sama suunnitelma ja jo aamusta kylä oli täynnä turisteja niin jalkaisin kuin pyörilläkin. Ensin piti tietysti ottaa aamukahvit ja sen jälkeen hakeuduimme kävelyreitille kohti Hunawihriä. Vaikka aamu olikin ollut kuulaanraikas ilma lämpeni nopeasti yli 20 asteen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Osa rypäleistä oli jo poimittu mutta viimeiset rypäleet oli yhä keräämättä. Pakkohan niitä oli maistaa vaivihkaa!

Hunawihrin kylä oli seuraava kohteemme mutta emme lämmenneet lainkaan kylälle. Pieni, ei kunnon keskusaukiota ja todella vaikea löytää kahvilaa tai ravintolaa. Onneksi löysimme Cave du Vigneronin http://www.caveau-du-vigneron.com/. Olimme kuumissamme ja ensimmäiseksi tilattiinkin oman kylän rieslingiä ja vettä. Molemmat katosi parempiin suihin nopeasti. Ajattelimme syödä ”kevyehkösti” mutta lopulta edessämme oli annos juustoperunoita ja juustomakaronia (spätzle). Kermaan ja munsterjuustoon upotetut perunat ja pasta maistui taivaalliselle! No, ruokahan vaati tietty lisää juotavaa ja maistoimme vielä toisenkin tonkallisen viiniä, tälläkertaa pinot grisiä. Ei hassumpia kumpikaan.

Jatkoimme ruuan jälkeen kävelylenkkiä ja tulimme Riquewihrin kylään. Kylä oli täynnä turisteja, paljon matkamuistomyymälöitä ja taas kauniita pieniä taloja. Kävely kylän päästä päähän ja jäätelö – sen jälkeen olimmekin valmiit palaamaan Colmariin. Illalla päätimme syödä erästä alueen nimikkoruokaa – flammkuchenia eli tarte flambeeta. Se on eräänlainen paperinohut pizza jossa on pohjan päällä smetanaa, sipulia ja tietysti paljon Munsterjuustoa. Ehkä myös muutama murunen pekonia makua antamassa. Alle 10€/hlö ja  pullo Pinot Blancia 17€. Ei paha. Ja taivaallisen hyvää!

Seuraavana aamuna kävimme Colmarin kauppahallissa aamiaisella, siellä oli ihan ainutlaatuinen tunnelma 7 aikaan aamulla kun päivän herkkuja tuotiin myyntiin ja paikallisetkin poikkesivat aamukahville. Koska reissun teema oli viini ja juusto oli tälle päivälle luvassa juustoa! Hyppäsimme paikallisjunaan ja matkustimme alle tunnissa Munsteriin Vosgesin alueen sydämeen. Jälleen pieni ja kaunis kaupunki. Osuimme paikalle markkinapäivänä ja tiskit olivat täynnä paikallisia herkkuja – reppuun sujahti iso kiekko ah niin ”tuoksuvaa” Munsterjuustoa ja muutama salamin tyylinen makkarapötkö kotiin tuomisiksi.

Illalla kiertelimme Colmarissa ravintoloita ja harmittelimme ettemme olleet tehneet yhden tähden Michelinravintoloihin tai ”nouseviin” ravintoloihin (mm L’Atelier, Chez Hansi, Le Petite Venice) ennakkovarausta. Kaikki oli täynnä eikä taas 2 tähden JY’s kiinnostanut meitä yhtä paljon. Varmasti silti tähtensä ansainnut. Päädyimme jälleen Pikku Venetsian alueelle pieneen paikallista ruokaa tarjoavaan ravintolaa ja nautimme illasta lämpimällä terassilla. Naapuriravintolassa iltaa viettänyt kuoro ilahdutti meitä laulullaan monta kertaa.

Viimeisenä aamuna kävimme taas kaupungilla pienessä kahvilassa syömässä aamiaista, mukavaa vaihtelua sen sijaan että söisi joka aamu saman aamiaisen hotellissa. Muutama tunti kiertelyä ja vähän shoppailua ja olikin aika hypätä bussiin ja suunnata takaisin Zürichiin. Onneksi olimme varanneet paluumatkaan reilusti aikaa – bussi oli puoli tuntia myöhässä ja rajalla bussimme pysäytettiin tarkastusta varten. Ensin tuli passintarkastajat ja sitten huumekoira nuuskimaan kaikki  kadulle levitetyt matkatavarat. Koira ei ollut moksiskaan meidän laukussa lemuavasta juustokiekosta…  Bussilta suoraan paikallisjunaan joka vei meidät Zürichin lentoasemalle ja kotiin taas hetkeksi.

Valkoviinit on alueen erikoisuus ja niistä kuuluisimmat Pinot gris, Muscat, Riesling, Sylvaner, Pinot blanc ja Gewurztraminer. Sekoituksia mm Edelzwicker mikä ei ainakaan meidän suussamme maistunut mitenkään erikoiselta.