Tuntematon Itä-Viro, toukokuu 2017

Tallinnaan on helppo piipahtaa vaikka muutamaksi tunniksi ja moni jatkaa matkaansa myös Pärnuun ja Tarttoon mutta kuinka moni on lähtenyt ihan vapaaehtoisesti itään päin kohti Venäjän rajaa?? Eihän siellä ole mitäään? Vai….?

Toukokuun alkupuolella juuri ennen äitienpäivää lähdemme pienellä ryhmällä Tallinnasta kohti Avinurmea. Maisema on matalaa – ”laakean aakeaa” ja jossain vaiheessa alkaa pyryttämään lunta oikein kunnolla! Varsinainen kevät… Avinurmessa käymme tutustumassa Puutyöpajassa paikalliseen käsityöperinteeseen ja haukkaamassa lounasta. Työpajassa voi myös viettää muutaman tunnin askartelemassa jotain matkamuistoksi tai ryhmän aktiviteettina; tälläkertaa teimme itsellemme kauniit perhoset jääkaappimagneeteiksi. Lounas oli mielenkiintoinen – täällä maaseudulla suositaan kaikkea lähiruokaa joten ruuan aineksetkin oli ihan pihan perukoilta poimittua: nokkos-vuohenputkikeittoa jossa oli vatkattua kananmunaa sattumina ja paikallista ihanaa vähän saaristolaisleivän tyylistä leipää punajuurilevitteellä (jos käyn juttelemassa oman pihan kirotuille vuohenputkille että alan ”viljelemään” niitä soppatarpeiksi katoaisikohan ne kuten kaikki muut viljely-yritykseni??).

Avinurmen puutyöpajan kaupassa on kaikkea viehättävää myytävänä ja tokihan meillekin tarttuu pieniä tuliaisia mukaan, oma koti-gurmandini sai makkaranleikkuulaudan!

Matka jatkui pitkin lumista maaseutua ja saavuimme pian Peipsijärven rantaan. Silmänkantamattomiin hiekkarantaa ja mäntymetsää! Miten mahtavaa täällä olisikaan olla helteisenä kesäpäivänä…! Kuinka moni on edes kuullut Peipsijärven rantahietikoista?

Myöhemmin iltapäivällä saavuimme Mäetaguse hotelliin. Pienessä maalaiskylässä sijaitseva kaunis kartano on entisöity viehättäväksi spa-hotelliksi. Kartanon päärakennuksen lisäksi pihapiiristä löytyy Metsästysmuseo jossa voi myös järjestää yksityistilaisuuksia kuten illallisia sekä Käsityötalo. Tässä rakennuksessa on – suorastaan kadehdittavan upeat – tilat paikallisille koululaisille puu- ja käsitöihin, maalausluokka ja hieno opetuskeittiö upouusine välineineen. Virossa Mäetagusen kaltaiset kartanohotellit saavat valtion tukea jos antavat osan tiloista paikallisen koulun käyttöön, sanoisin että todellinen win-win tilanne! Näissä tiloissa voi myös järjestää koulutuntien ulkopuolella vaikka kokkikoulua turistiryhmille.

Nautimme hienon illallisen Metsästysmuseon salissa ja saimme maistella monia herkullisia vaihtoehtoja hotellin tarjonnasta. Paikallisruokaa jälleen. Majoitustilat oli kodikkaat mutta pienehköt, varmasti 3* ansaitusti. Aamiainen ok, spahan en ehtinyt muuta kuin kurkkaamaan. Hoitojakin oli saatavilla mutta aika ei riittänyt testaamiseen.

Aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Kuremäen nunnaluostaria. Nunnaluostari sijaitsee mäellä pienen kyläpahasen yläpuolella. Koko alue on viimeisen päälle siisti ja viehättävä, kaunista kirkkoa ympäröi pienet puiset asuinrakennukset sekä leipomo ja ruokalarakennukset. Talojen keskellä oli myös kaunis puutarha joka jatkui hedelmätarhana talojen toisella puolella. Luostarin alapuolella on pieni lähde josta maistoimme ihmeitätekevää vettä. Sitä odotellessa….

Kävimme matkamme aikana myös Alutagusen Loma- ja Urheilukeskukseen sekä Seikkailupuistoon . Tänne voisi hyvin tuoda luokkaretkeläisiä tai vaikka rippileiriläisiä! Kiva paikka, paljon aktiviteetteja, mukavat siistit majoitustilat eikä järvellekään ollut pitkä matka!

Lopulta saavuimme Narvaan joka oli kuin suoraan menneisyydestä! Korjaustyöt ja talojen kunnostus oli vasta alkutekijöissään mutta yllättäen raatihuoneen torilta löytyi upea ja moderni kansainvälinen yliopisto (Narva College of Tartu University)! Yliopiston tiloissa on myös upea kahvila ”Muna” jonka ruuat vetää vertoja parhaimmillekin ravintoloille onhan ravintolan omistaja eräs Tallinnasta lähtenyt huippukokki!

Narvassa käymme kiertelemässä Bastionin tunneleissa ja jokirannassa. Rannan ”raitti” on siistitty ja kunnostettu ja kesäisin se onkin täynnä erilaisia kojuja ja kahviloita sekä ohjelmaa. Ja Venäjä on siinä kivenheiton päässä. Toisella rannalla Narvan linna ja toisella Ivangorodin linnoitus. Muuten Narvasta jäi (vielä) sellainen kulahtanut tunnelma eikä ihan heti kaipaa sinne takaisin.

Sen sijaan käynti Narvajoen suulla meren rannassa sai huokailemaan ihastuksesta – jälleen ihan käsittämättömät hiekkarannat ja pieni kylä jossa oli mm iso ja siisti Spa-hotelli Meresuu. Jo vuosien ajan suomalaiset ovat täällä käyneet nauttimassa meri-ilmasta ja hotellin palveluista.

Toisen yön vietimme Toila Spa-hotellissa . Tämäkin hotelli oli siistiä turistitasoa ja spa osastokin mukava – siellä oli yleinen osasto altaineen sekä eri maksusta ”parempi puoli” jossa sai olla ihan rauhassa. Lisäksi näissä spa –hotelleissa on tietty laaja tarjonta erilaisia kauneushoitoja. Buffet-illallinen oli aika perus mutta aamiaisesta ei ollut valittamista – se oli erittäin runsas ja maistuva.

Viimeisen päivän ensimmäinen vierailu oli kauniissa Sakan kartanossa jossa myös on samat palvelut kuin noissa edellä mainituissa suurissa hotellikomplekseissa mutta hieman hulppeammassa ympäristössä. Tämä aikanaan yksityisasunnoksi rakennettu kartano on nyt kaunis ja persoonallinen hotelli jossa jokainen huone on erilainen. Sivurakennuksessa (entinen tallirakennus) on 33 hotellihuonetta ja pieni spa. Kartano sijaitsee korkealla kalliotöyräällä ja näkymä merelle on upea! Kallion reunalla on myös Meritorni jonka voi vuokrata kokouskäyttöön. Miten sitten malttaa kokoustaa niissä maisemissa?? Pihapiirissä on myös 6 pikkumajaa ja paikat asuntoautoille/-vaunuille.

Sitten siirryttiinkin vähän reippaampaan menoon. Ajoimme Viron kaivosmuseolle ja siellä saimme kulkupeleiksi miehistönkuljetusauton ja kunnon maasturin louhossafarille ! Kaivokset tuottavat kiviainesta joka täytyy kasata jonnekin ja nämä vuoret on nyt otettu hyötykäyttöön. Niitä on maisemoitu ja niihin on myös tehty ”järviä” vesiurheilua varten. Ja tietenkin niitä pitkin voi ajaa maastorallia…. Pakarat ja sekä oli kovilla kun mentiin jyrkänteen reunaa kylki edellä tai lähes pystyjyrkkää mäkeä ylös ja alas! Retki oli hauska ja sen loputtua saavuimme takaisin Kohtlan kaivokselle . Seuraavaksi lähdimme maan alle reiluksi tunniksi ja meille esiteltiin vanhan kaivoksen käytäviä ja toimintaa. Ja lounaskin syötiin kaivoksen uumenissa.

Seuraava etappi oli vastaava tuhkavuori mutta erilaisessa käytössä: vuosia sitten 2 nuorta poikaa lasketteli tätä mäkeä alas aina kun lunta oli tarpeeksi ja he haaveilivat ihan oikeasta laskettelurinteestä valoineen ja hisseineen. Meni 10 vuotta ja nyt paikalla on näiden nuorukaisten (nyt jo perheellisiä miehiä) haaveilema urheilukeskus Kiviõli ! Eihän ne haaveet jääneet pelkkään laskettelurinteeseen vaan nyt mäkeä hyödynnetään myös kesäaikana, sieltä löytyy motocrossia, mäkiautoja, maastopyöräilyä ja löytyypä sieltä zip – vaijeriratakin kaiken muun lisäksi! Mieli teki mutta en sittenkään uskaltanut kokeilla!

Viimeinen etappimme oli Purtsen linnoitus  ja olutpanimo. Purtsen linna on nykyään yksityisomistuksessa mutta linnan alakerrassa on viihtyisä ravintola ja seuraavassa kerroksessa juhlatila jonka voi vuokrata omiin tarkoituksiin kuten häihin tai kokouksiin. Ravintolassa voi maistella pienpanimon oluita – Purtsen panimo aloitti toimintansa vasta vajaa vuosi sitten mutta on jo ehtinyt voittaa palkinnon kansainvälisillä messuilla uudesta pullomallista.

Taas nähtiin paljon uutta ja ihmeellistä! Näin kesällä tuo Itä-Viro olisi varmaan todella kaunis matkailukohde.

  • Helena –
Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply