Hyppää sisältöön

Tunnetko amerikkalaiset jälkiruoat? 10 parasta – katso, kuinka montaa olet maistanut

  • Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 26.06.2023
Yhdysvalloissa lomalla on pakko herkutella vähän. Nämä kymmenen jälkiruokaa ovat kaikki amerikkalaisia klassikkoja.

1. Brownie

Neliön muotoon leikattu tuhti suklaakakku eli brownie on amerikkalaisten kotikeittiöiden ja kahviloiden vakiotavaraa. Jälkiruoka syntyy helposti vaikka valmispussin aineet sekoittamalla, mutta parhaat browniet jokainen tekee tietysti omalla salaisella reseptillään.

Brownien synnystä on olemassa pari eri tarinaa. Legendan mukaan suklaakakun on kerrottu syntyneen Chicagossa sijaitsevassa Palmer House -hotellissa, jossa vuonna 1893 järjestettyä tapahtumaa varten piti suunnitella lounasbokseihin sopiva jälkiruoka. Brownie-tyylisen reseptin taas julkaisi ensimmäisen kerran keittokirjailija Fannie Farmer vuonna 1896. Farmerin kakuissa ei kuitenkaan ollut lainkaan suklaata.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
ShutterstockAmerikkalaiset jälkiruoat, brownies
Herkulliset browniet on helppo valmistaa itsekin.

2. Apple Pie, Pumpkin Pie, Pecan Pie…

Omenapiirakkaa ei keksitty Yhdysvalloissa vaan Britanniassa. Myös Suomessa omenapiirakka on suosittu herkku. Jotenkin siitä on kuitenkin onnistuttu brändäämään lähes amerikkalaisempi kuin mistään muusta jälkiruoasta. Muistatko vielä 90-luvun hölmöilykomedian American Pie?

Omenapiirakka valmistetaan Yhdysvalloissa yleensä siten, että sen päällä on taikinakuori ja omenanviipaleet ovat sisällä piilossa. Piirakka tarjoillaan esimerkiksi vaniljajäätelön kera. Suosittuja ovat myös kirsikka- tai pekaanipähkinäpiirakat. Kiitospäivänä on tapana syödä kurpitsapiirasta.

ShutterstockAmerikkalaiset jälkiruoat, apple pie
Suomalaisesta omenapiirakasta poiketen yhdysvaltalaisessa versiossa taikina on yleensä omenoiden päällä.

3. S’Mores

Klassinen amerikkalainen herkku S’more valmistetaan nimittäin yleensä nuotiolla – oli paikka sitten metsässä tai rannalla tai omassa pihassa. Kesäherkkuna tunnetun jälkiruoan nimi tulee sanoista some more, ja resepti julkaistiin ensimmäisen kerran partiolaisten opaskirjassa vuonna 1927.

Jälkiruoka on helppo vaikka lasten koottavaksi. Ensin vaahtokarkkia kuumennetaan nuotiolla, jonka jälkeen se laitetaan kahden grahamkeksin väliin yhdessä suklaapalan kanssa.

ShutterstockAmerikkalaiset jälkiruoat, smores
Kun seuraavan kerran istuskelet nuotion äärellä, kannattaa ottaa tämä herkku testiin.

4. Red Velvet Cake

Mikä ihmeen red velvet cake? Yhdysvalloissa huippusuosittu jälkiruoka on käytännössä kuohkea kakkutaikina, joka on värjätty punaiseksi elintarvikevärillä. Adams-niminen yhtiö myy amerikkalaisissa supermarketeissa valmista sekoitusta värin saavuttamiseksi. Red velvet -taikinasta tehdään täytekakkuja tai kuppikakkuja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Red velvet -kakkuja tehtiin tiettävästi jo 1800-luvulla. Kuuluisa siitä tuli sen jälkeen, kun kakku lisättiin New Yorkin Waldorf Astoria -hotellin ruokalistalle. Kyseessä on sama paikka, jossa keksittiin Waldorf-salaatti ja huonepalvelun konsepti.

Amerikkalaiset jälkiruoat, red velvet cake
Red velvet cake on viime vuosina yleistynyt myös suomalaisten kahviloiden vitriineissä.

5. Whoopie Pie

Nimi whoopie pie alkoi liikkua suomalaisissa reseptipiireissä muutamia vuosia sitten, mutta aivan kuppikakkujen kaltaista ilmiötä siitä ei ole tullut. Kyseessä on perinteinen amerikkalainen jälkiruokaherkku, joka on saanut alkunsa Uuden Englannin alueelta ja Pennsylvanian amisheilta. Monet eri osavaltiot pitävät jälkiruokaa omana perinneruokanaan.

Whoopie pie on ikään kuin kahdesta keksistä tehty sandwich, jonka välissä on makeaa täytettä. Näin saadaan aikaan hauska minikakku. Lähes aina keksit on tehty suklaanmakuisesta taikinasta.

ShutterstockAmerikkalaiset jälkiruoat, whoopie pie
Maailman suurin whoopie pie valmistettiin vuonna 2011 Yhdysvaltain Mainessa. Leivos painoi huimat 481 kiloa.

6. Paikalliset erikoisuudet: Key Lime Pie, Boston Cream Pie, New York Cheesecake…

Yhdysvalloissa on runsaasti erilaisia jälkiruokia, jotka liittyvät tiettyihin alueisiin. Floridan eteläkärjessä Key Westin alueella on pakko maistaa ainakin kerran Key Lime Pie -sitruunapiirasta. Bostonin paikallinen ylpeys taas on suklaalla kuorrutettu Boston Cream Pie.

Juustokakkua ei ehkä keksitty New Yorkissa, vaan antiikin Kreikassa, mutta klassinen New York Cheesecake on tuttu ympäri maailmaa: yksinkertainen vaalea tuorejuustokakku, joka on maustettu vaniljalla ja sitruunalla.

ShutterstockAmerikkalaiset jälkiruoat, key lime pie
Key Lime Pie on ihanan raikas piiras, joka sopii nautittavaksi erityisesti kesähelteillä.

7. Chocolate Chip Cookie

Useimmissa amerikkalaisissa keittiöissä on joskus tehty maan klassisimpia pikkuleipiä. Chocolate chip cookie on tietysti vaaleasta taikinasta tehty keksi, jonka joukossa on suklaahippuja. Tällaisia saa Suomessakin mistä tahansa supermarketista, mutta Yhdysvalloissa niillä on kunnia-asema.

Suklaahippukeksin kehitteli Massachusettsin osavaltiossa Toll House -nimistä ravintolaa pyörittänyt Ruth Wakefield. Keittokirjassa resepti esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1938.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Amerikkalaiset jälkiruoat, chocolate chip cookies
Jos haluaa päästä helpolla, voi suklaahippukeksit ostaa kaupasta, mutta ei niiden valmistaminen itsekään turhan haastavaa ole.

8. Cupcake

Kuppikakuista puhutaan Suomessakin, mutta oikea ja alkuperäinen cupcake tulee tietysti Yhdysvalloista. Kyseessä on muffinssivuoassa tai -paperissa leivottu kakku, joka koristellaan lopuksi värikkäällä sokeri- tai tuorejuustokuorrutteella. Kuppikakun päälle voi lisätä myös muita koristeita.

Kuppikakkujen historia ulottuu niin kauas, ettei kukaan voi varmasti sanoa, kenen keksintö se oli. Monesti tarinan yhteydessä mainitaan kuitenkin Amelia Simmonsin keittokirja American Cookery, joka ilmestyi vuonna 1796. Kirjassa puhuttiin “kupissa leivottavista kakuista”.

ShutterstockAmerikkalaiset jälkiruoat, cupcakes
Kuppikakkujen makujen, värien ja kuorrutteiden suhteen vain taivas on rajana.

9. Sundae

On vaikea sanoa, missä sundae tarkalleen ottaen keksittiin. Kyseessä on yksinkertaisesti jäätelöannos, joka on kuorrutettu kastikkeella ja koristeilla. Suomalaiset yhdistävät sundaen helposti McDonald’sin samannimisiin pehmiksiin, mutta tosi asiassa termi viittaa mihin tahansa jäätelöannokseen.

Yksi suosittu tarina kertoo Wisconsinin osavaltiossa sijaitsevasta pikkukaupungista nimeltä Two Rivers. Paikallisen jäätelöbaarin omistaja Ed Berners kaatoi asiakkaan pyynnöstä jäätelön päälle suklaakastiketta vuonna 1881. Oli kesäinen sunnuntai – Sunday – ja loppu on historiaa.

Sundae on pirtelön tapaan tyypillinen amerikkalaisessa dinerissa tilattava herkku. Yhdysvalloissa toimii myös edelleen jonkin verran klassisia jäätelöbaareja, joista voidaan käyttää nimeä Soda Fountain.

ShutterstockAmerikkalaiset jälkiruoat, sundae
Yhdysvalloissa jäätelöannoksesta käytetään nimitystä sundae.

10. Donitsi

Donitseja syödään kaikkialla, ja voidaankin miettiä, kuuluuko kunnia niiden keksimisestä kenellekään yksittäiselle henkilölle. Uppopaistettua taikinaa syödään eri muodoissa monissa eri maissa ja kulttuureissa. Kerrotaan, että donitsin muodon olisi kuitenkin keksinyt amerikkalainen Hanson Gregory, joka keksi 1840-luvulla laivalla työskennellessään keinon välttää keskeltä raa’aksi jäävän osan taikinaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yhdysvaltojen suurimpia donitsiketjuja ovat Dunkin’ Donuts ja Krispy Kreme, jotka myyvät erilaisilla kuorrutteilla päällystettyjä donitseja.

ShutterstockAmerikkalaiset jälkiruoat, donitsit
Donitseja ostetaan monesti useampia kerralla – ja tietty montaa eri makua.

Lue myös: Varaudu näihin Yhdysvalloissa – 7 asiaa, jotka yllättävät amerikkalaisissa ravintoloissa

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Route 66 -tie Yhdysvalloissa

Miksi Route 66 on maailman kuuluisin reitti? Alamäki alkoi 80-luvulla – nyt tietä reunustavat hylätyt motellit

Suomen parhaat ravintolat

Tässä ovat Suomen 50 parasta ravintolaa – onko oma suosikkisi listalla?

Kymmenen faktaa Los Angelesista

Tiesitkö tämän Los Angelesista? 10 erikoista faktaa enkelten kaupungista

Pad thai

Tässä helppo makumatka Thaimaahan – näin valmistat pad thain kotona

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja