Hyppää sisältöön

Karavaanarit valitsivat: Turussa ja Oulussa parhaat leirintäalueet

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 10.01.2015
Vuoden parhaat leirintäalueet saivat tunnustusta pitkäaikaisesta ja tuloksekkaasta työstä karavaanareiden parhaaksi.

Tasokkaat palvelut veivät voittoon

Ruissalon leirintäalue Turussa sekä Oulun Virpiniemessä sijaitseva SFC-Rantasarka ovat vuoden 2014 parhaat leirintäalueet. SF-Caravan ry julkisti parhaat leirintäalueet Caravan Show -messujen avajaisissa Turussa perjantaina 9. tammikuuta 2015.

Turun kaupungin hoitama Ruissalo valittiin parhaaksi yleiseksi leirintäalueeksi ja Oulussa, Haukiputaan Virpiniemessä sijaitseva SFC-Rantasarka parhaaksi jäsenalueeksi. Vuoden Caravan-alueet valitaan vuosittain jäsenäänestyksen perusteella, mutta sen lisäksi valinnassa huomioidaan alueiden suunnitelmallinen kehittäminen ja muu merkittävä toiminta leirintämatkailun hyväksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ruissalo Campingin valinnan perusteluita olivat leirintäalueen perinteisyys ja tunnettuus. Lisäksi leirintäaluetta on kehitetty pitkäjänteisesti osana kansallispuiston palveluja. Alueella on SF-Caravanin mukaan myös korkeatasoiset leirintämatkailijan tarvitsemat palvelut.

Virpiniemen SFC-Rantasarka on ollut karavaanareiden suosiossa jo pitkään, ja se sijaitsee monipuolisten liikuntamaastojen ja luontoharrastusten keskellä. Leirintäalue on karavaanareiden mukaan monipuolisesti varusteltu, hyvin hoidettu ja tunnettu sekä lapsiystävällisyydestään että rennosta palveluhengestään.

Lähde: SF-Caravan
Kuva: Flickr / Grzegorz Jereczek

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Asuntoauto

Kaikki Suomen leirintäalueet – katso kattava lista

Caravan Show

Karavaanarit Turussa viikonloppuna – vinkit automatkailuun Caravan Show -messuilta

Karavaanarit