Hyppää sisältöön

Karavaanarit Turussa viikonloppuna – vinkit automatkailuun Caravan Show -messuilta

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 09.01.2015
Tulevana viikonloppuna Turussa järjestettävät messut kokoavat kotimaiset karavaanarit yhteen.

Leirintäalueet ja matkareitit puhuttavat messuilla

Caravan Show -messut järjestetään Turun messukeskuksessa 9.-11. tammikuuta 2015. Viikonlopun aikana messukeskuksessa esittäytyy suuri valikoima matkailuautoja ja -vaunuja, ja lisäksi messukeskuksen pihamaalle nousee suuri treffitapahtuma, jonne odotetaan satoja vaunu- ja autokuntia.

Messujen aiheena ovat muun muassa etelässä talvehtiminen, leirintäalueiden esteettömyys sekä turvallisuuskysymykset, mutta myös leirintäalueet ja leiriytyminen yleisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Messujen aikana järjestettävissä paneelikeskusteluissa on luvassa keskustelua ainakin leirintäalueiden tasosta ja tienvarsipalveluista. Messuilla on tarjolla myös konkareiden ajotaitoniksejä sekä valmiiksi suunniteltuja matkailureittejä.

Caravan Show -messut Turun messukeskuksessa 9.-11. tammikuuta 2015.

Lähde ja kuva: Turun messukeskus

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ravintola Blanko

Turun parhaat ravintolat – 27 paikkaa, joita kannattaa kokeilla

Uusi Strawberry-hotelli Turkuun

Uusi hotelli Turkuun – tuttu toimija laajentaa: “Matka Suomessa on vasta alkanut”

Turun hotellit

Turun kiinnostavimmat hotellit – 8 vaihtoehtoa entisestä vankilasta jokilaivaan

Naantalin Muumimaailma

Saduista tutut paikat ja halaus suosikkihahmolta – tällainen on Naantalin Muumimaailma

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja