Suomen suurin matkablogiyhteisö

Vinkkejä Matkamessuille 2020 sekä pääsylippu arvonta!

* Yhteistyössä Matkamessut/Messukeskus *


MATKAMESSUT 2020
Taas on vierähtänyt vuosi ja on aika Matkamessujen.
Tässä muutama vinkki mitä Matka 2020 messuilla löytyy sekä pääsylippu arvonta.
Messuliput 2 kpl on saatu arvottavaksi Messukeskukselta.  Arvonnan ohjeet löytyvät postauksen lopussa.

Messut ovat kaikille avoinna pe-su 17.-19.01.2020.
Kolmipäiväisiltä messuilta löytyy erilaisia ständejä niin matkatoimistoilta kuin eri maiden edustajilta, tapahtumanjärjestäjiltä, ruokakojuja, paneeleja sekä muita mielenkiintoisia esiintymisiä.
Matkamessuilla esittäytyy vuosittain 1000 matkanjärjestäjää matkakohdetta tai matkailualan palveluyritystä yli 80 eri maasta.

Vastuullinen matkailu erottuu selvästi Matkamessut 2020 -tapahtuman pääteemana.
Tapahtumassa on nyt mukana  ensimmäistä kertaa vaihtoehtoisista matkustusmuodoista tunnettu
Maata pitkin -matkamessut
Viime vuonna kyseinen tapahtuma järjestettiin samaan aikaan mutta erillään Matkamessujen kanssa.
Tänä vuonna tuo fiba on korjattu ja messuilta löytyykin nyt mm. oma Maata Pitkin- lava, jossa on tarjolla mm. vastuulliseen matkailuun liittyviä puheenvuoroja.
Myös monille tuttu Caravan-messu sekä Koti Ulkomailla tapahtuma järjestetään samaan aikaan.

Tänä vuonna pääsee siis samalla lipulla kaikkiin
Matka, Caravan, Koti ulkomailla sekä Maata Pitkin -tapahtumiin.

Perinteiseltä Matkamessuilta voit tutustua uusiin kohteisiin sekä etsiä infoa tulevia reissuja varten, tsekkailla matkatarjouksia sekä ruokamatkailla aiemmilta vuosilta tutulla Tasty Travel- erikoisalueella. Tsekkaa herkullisen ruoan lisäksi vaikkapa Latvian Wine Tour osasto (7r149)

  • Caravanissa on esillä uudet matkailuajoneuvot, varusteet ja tarvikkeet sekä autovuokraamot.
  • Koti Ulkomailla -löydät esitteitä ja ohjeita asunnon omistamiseen ulkomailla: vinkkejä asunnon ostoon mm. Balkanilta sekä Thaimaasta.
  • Maata Pitkin- messut antaa vinkkejä vaihtoehtoisista matkustusmuodoista: niin laiva, juna kuin omaan automatkailuunkin.


VINKKEJÄ MATKAMESSUILLE
Ständeillä vierailujen, kilpailuihin osallistumisen, matkailualan toimijoiden sekä tuttujen matkabloggajien tapaamisen lisäksi parasta antia on kuunnella eri lavojen puheenvuoroja. Tässä muutama oma vinkki niihin.

Seikkailu Siperiassa – ikimuistoinen vuosi ikiroudan maassa
Aika: PE 17.01 klo 14:30
Paikka: Norwegian Stage
Esiintyjä: Jussi Konttinen, joka asui perheineen yli vuoden Siperiassa.
Vietti rantaelämää 70 000 mursun seurassa, etsi mammutin syöksyhampaita ikiroudan syvyyksistä ja tutustui mm. jakuuttikansan elämään. Juttua Siperiasta sekä muualtakin Venäjästä.

Venäjän E-viisumi asiaa
Lokakuussa 2019 helpottui matkustus Venäjälle E-viisumin muodossa.
Tällä hetkellä sillä pääsee Kaliningradin tai Leningrad Oblastin alueelle- joka kattaa siis Viiipurin ja Pietarin.
Jos E-viisumin haku ei ole vielä tuttua niin käy kannattaa käydä kuuntelemassa Lähiealuematkojen vinkkejä.
Aika: SU 19.01 klo 15:30
Paikka: Norwegian Stage
Olen myös koostamassa omaa E-visa vinkkilistaa tänne, joten pysy kuulolla!

Partnerimaa Viro on vahvasti mukana tämän vuoden messuilla ja monipuolista maan matkailuun liittyvää ohjelmaa löytyy jokaisena messupäivänä.


Automatkalle Viroon
Aika: PE 17.01 klo 12:00
Paikka: Norwegian Stage
Esiintyjä: Moottori-lehden matkailusta vastaava tuottaja & valokuvaaja Antti Heikkinen

Vinkkejä matkailuajoneuvolla Virossa liikkuville
Aika: LA 18.01 klo 12:00
Paikka: Norwegian Stage
Esiintyjä: pitkään Virossa oppaana toiminut Elina Aro-Ojapelto esittelee mielenkiintoisimmat reitit ja Viron helmet.

Lasten Tallinna, keksintöjen maailma PROTO ja muut ihmeet!
Aika: SU 19.01 klo 11:00
Paikka: Norwegian Stage
Esiintyjä: Maris Mihašova. Keksintötehdas PROTOn esittelyn lisäksi lyhyt katsaus muihin perheen pienempiä kiinnostaviin kohteisiin Tallinnassa.
Kuva: Messukeskus


Maata Pitkin – matkailusta ja eri vaihtoehdoista kiinnostuneille löytyy myös ohjelmaa mm.

Vastuullisen merenkulun edelläkävijä
Aika: LA 18.01 klo 11:00
Paikka: Maata Pitkin – lava
Esiintyjä: Kaj Takolander Viking Line-markkinointijohtaja kertoo puheenvuorossaan uudesta
Viking Glorystä sekä yhtiön teknisistä innovaatioista.

Maata pitkin – pähkinänkuoressa
Aika: LA 18.01 klo 16:30
Paikka: Maata Pitkin – lava
Esiintyjä: Inari Virkkala pitää 20minuutin tietoiskun Maata pitkin -matkustamisesta.

Matkailun tulevaisuus -paneeli
Aika: SU 19.01 klo 13:30
Paikka: Maata Pitkin – lava
Esiintyjä: Maija Peltolan paneelissa mietitään matkailun tulevaisuudennäkymiä

Katso Matkamessujen ohjelma kokonaisuudessaan täältä
Lisätietoa messuista sekä mukana olevat maat ja näytteilleasettajat löydät täältä


Matkamessut esittelee maailman tuntemattomat helmet-
mukana ensi kertaa:
Mongolia, Benin ja Sierra Leone
Kolmikosta tutuin lienee ainakin nimensä puolesta on Mongolia, joka koostuu viidestä maantieteellisesti ja kulttuurisesti keskenään erilaisista alueista.
Suolajärviä, hiekkadyynejä, aroja, vihreitä keitaita jylhine vuorineen, hevosia, jurttia ja kiehtovaa historiaa.
Mongoliaan pääsee tutustumaan joko lentäen tai jos aikaa on käytössä hieman enemmän niin hyppää mukaan unohtumattomalle Trans-Siperian junamatkalle.

Mongolian osasto messuilla: 6n90
Trans-Siperian (sekä muita elämysmatkoja) löytyy Travellerin osastolta 6k70
Vinkki! Ulan batoriin menijöitä- Roadtrip Aasiassa tarinoita voit lukea täältä
Kuva: Messukeskus

Benin
Pieni länsiafrikkalainen maa tarjoaa matkailijoille suuria elämyksiä.
Maan historia ja sen rikas kulttuuri tekevät siitä mielenkiintoisen matkakohteen.
Rantaelämää, nähtävyyksiä ja kaupungin sykettä löytyy etelästä, pohjoisesta puolestaan upeita maisemia ja heimokulttuuria.
Maan kansallispuistossa voit nähdä leijonia, elefantteja sekä virtahepoja.
Beniniin voit tutustua lisää osastolla 7c128
Kuva: Benin Tourisme

Sierra Leone
Sijaitsee myös Afrikan länsirannikolla ja sillä on 402 kilometriä pitkä rantaviiva, joten tilaa auringonpalvojille luulisi löytyvän. Mantereelta pääsee tutustumaan myös läheisiin saariin. Maassa matkanneet ovat ylistäneet sen upeita rantoja, monipuolista luontoa sekä ystävällisiä ihmisiä. Lisäksi Sierra Leonella on 31 luonnonsuojelualuetta joita asuttavat mm. virtahevot, simpanssit sekä useat lintulajit.
Sierra Leonen osasto löytyy 7c130
Kuva: National Tourist Board of Sierra Leone

MESSULIPPU ARVONTA
Lippuarvontaan osallistuminen on helppoa, vastaa alla olevaan kysymykseen kommenttikentässä ja olet mukana lippuarvonnassa.

Mikä messuilla ensi kertaa mukana olevista maista: Mongolia, Benin vai Sierra Leone kiinnoistaisi sinua matkakohteena & miksi?!

Laitathan kommenttisi yhteyteen myös toimivan sähköpostiosoitteen, sillä pääsylippu on sähköisessä muodossa ja toimitetaan voittajille meilitse arvonnan jälkeen. Sähköpostin ilmoittaminen ei johda postituslistalle joutumiseen, koska semmoista ei ole.

Vastaajien kesken arvotaan kaksi yhden hengen lippua matkamessuille.
Samalla lipulla pääset siis Matka, Caravan, Maata Pitkin sekä Koti Ulkomailla tapahtumiin Messukeskuksessa.
Lippu oikeuttaa yhteen sisäänpääsyyn ja se mitätöityy tarkastuksen yhteydessä.

Osallistumisaika alkaa nyt ja päättyy tiistaina 14.01.2020.
Liput arvon  keskiviikkona 15.01 jonka jälkeen olen voittajaan yhteydessä.
Voittajien etunimi / nimimerkki tullaan myös julkaisemaan blogissani sekä 666places facebook-sivulla.

Liput arvontaan tarjoaa Messukeskus / Matka 2020 messut.
Onnea arvontaan ja mahtavia tulevia reissuja kaikille!!

– Mimmu –

 

 

EDIT: 15.01.2020 lippuarvonta on nyt suoritettu.
Arvonta tehtiin Arvontakoneen kautta ja kahden messulipun voittaja on Aino!
Laitan tänään sähköpostiisi kaksi lippua. Lippu oikeuttaa yhteen sisäänpääsyyn valinnaisena päivänä pe-su. Hauskaa messuilua!!

PS Eri blogeissa sekä Facebookin blogisivuilla löytyy vielä jokunen auki oleva messulippu arvonta! Kannattaa käydä kurkkaamassa!
Tervetuloa jatkossakin lukemaan reissujuttuja. tulossa mm. Venäjän E-viisumi asiaa sekä jutta mm. Viipurista.

Previous Post Next Post

24 Comments

  • Reply Tuija 8.1.2020 at 22:02

    Mukana🙋‍♀️

    • Reply Mimmu | 666places 9.1.2020 at 13:58

      Hienoa!
      Mikä matkakohteista kiinnostaisi eniten?!
      Mongolian arot vai jompi kumpi läntisen Afrikan kohteista?!

  • Reply Minna 8.1.2020 at 22:16

    Mongolia, koska sinne pääsee junalla

  • Reply Elisa 8.1.2020 at 22:44

    Ehkä Benin kiinnostaisi, niiden kansallispuistojen ja eläinten takia. Rantalomat ei niinkään oo mua varten, sitä voi tehdä Suomessakin ☺️

    • Reply Mimmu | 666places 9.1.2020 at 14:02

      Jos kelit sallii 😉
      Muakaan ei niin paljoa rantalomat kiinnosta, toki siellä voisi piipahtaa mutta nuo luontokohteet kiinnostaisi kyllä myös enemmän!

  • Reply Sanski 8.1.2020 at 23:14

    Eniten voisi kiinnostaa Sierra Leone luontonsa ja rantojen puolesta.

    • Reply Mimmu | 666places 9.1.2020 at 14:05

      Upean näköistä siellä on kyllä!!
      Kiinnostaisi myös päästä tsekkaamaan ne luonnonsuojelualueet ja päästä bongaamaan noita eläimiä luonnossa.

  • Reply Tuija 9.1.2020 at 02:40

    Benin,sillä siellä on vanhoja käsityötaitoja ja Mongolia:ssa vanhin tyttäremme kävi häämatkalla.

    • Reply Mimmu | 666places 9.1.2020 at 14:14

      Varmasti on ollut mieleenpainuva häämatka heillä!
      Uskoisin Beninin olevan mielenkiintoinen matkakohde.
      Siellä löytyy varmasti hienoja vanhoja käsitöitä eri heimoista, luontoelämysten lisäksi.

  • Reply Taina 9.1.2020 at 12:14

    Osallistun arvontaan 🙂 Lähtisin mieluiten Mongoliaan. Karut maisemat, villihevoset ja nomadielämä kiinnostavat. Lisäksi sinne pääsee junalla, joten matkan varrella voisi tsekata muitakin paikkoja.

    • Reply Mimmu | 666places 9.1.2020 at 14:17

      Mongolia, etenkin tuo junamatka on ollut mielessä itsellä myös pitkään!
      Junalla menisin myös ehdottomasti jotta näkisi muutakin siinä matkan varrella.
      Olen tehnyt noita erilaisia junapaketteja stoppeineen työharjoittelussa matkatoimistossa ja siellä on vaikka mitä mielenkiintoisia paikkoja reitin varrella!

  • Reply Mella 9.1.2020 at 21:17

    Junamatka Mongoliaan kiinnostaisi ja se on ollut välillä jo matkasuunnitelmalistallakin. Mutta lista on pitkä ja vielä ei ole ollut Mongolian vuoro😀

    • Reply Mimmu | 666places 15.1.2020 at 11:12

      Sama täällä, Mongolia, etenkin junalla kiinnostaisi kovastikin!
      Toivottavasti pääset myös sinne jossakin vaiheessa. Hauskoja tulevia reissuja!!

  • Reply Ruskarouva 9.1.2020 at 23:16

    Mongolia kiinnostaisi kovasti 🙂 En ole matkustellut idän suunnassa, jostain syystä reissut ovat sijoittuneet aina länteen päin…

  • Reply Aino 11.1.2020 at 11:09

    Haluan osallistua arvontaan.
    Minua kiinnostaa jompi kumpi Afrikan maista.
    En ole koskaan ollut Afrikassa.
    Rantaloma ja safarille menisin myös.
    Jos ihan pitää valita niin vastaan Sierra Leon.

    • Reply Mimmu | 666places 15.1.2020 at 11:13

      Molemmat ovat varmasti hyviä vaihtoehtoja.
      Rantaloma yhdistettynä safarin kanssa olisi ihan loistava!
      Toivottavasti pääset haluammallesi reissulle 🙂

      • Reply Mimmu | 666places 15.1.2020 at 11:28

        Onnea Aino!
        Voitit kaksi messulippua! Tarkkailehan sähköpostiasi!

  • Reply Veli-Matti 11.1.2020 at 17:29

    Sierra Leone kiinnostaisi kovasti

  • Reply Sirkkuli 11.1.2020 at 21:04

    Mongolia, kulttuurin takia 🙂

    • Reply Mimmu | 666places 15.1.2020 at 11:14

      Mongolia kiehtoo myös minua, etenkin semmoinen junamatka olisi haaveissa!!

  • Reply Sirpa H 12.1.2020 at 21:21

    Sierra Leone kuulostaa houkuttelevalle!!
    Afrikan joku safaari on aina ollut haaveissani!
    Tuo rantaloma yhdistettynä siellä olisi varmasti mukava matka!

    • Reply Mimmu | 666places 15.1.2020 at 11:15

      Sierra Leone tuntuu saavan paljon ääniä!
      Se on varmasti kohde jossa riittää tekemistä ja nähtävää!!!
      Toivottavasti safarihaave toteutuu sinulle!

    Leave a Reply