Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Viipurinkoirat

Melli Bulli – rescuekoiramme Viipurista!


Melli Bullis – rakas venäläinen karvaperseemme  🙂

Monta kertaa on ollut mielessä kirjoittaa Mellistä, vaikkei Melli oo reissukoira mutta liittyy vahvasti meijän elämään. Ja onhan Melli matkustanut, meille Suomeen Venäjältä.
Nyt kun Mellin  11v synttärit ainakin passin mukaan lähestyy niin on hyvä aika esitellä Melli teille.


Melli tuli meille kotihoitosopimuksella Viipurista elokuussa 2011 Viipurin Koirien kautta.
2011 oli myös muutenkin merkittävä vuosi meille, sillä sillon mä valmistuin Viihdealan avainpalveluhenkilöksi ja sain alan työpaikan harjottelupaikastani.
2011 tehtiin meijän ekat Baltian roadtripit omalla autolla JP’n kanssa ja käytiin ekassa KHL pelissä jne. Mahtava vuosi!!
Noista ekoista roadtripeistä en ole tainnut täällä kertoakkaan, sillon ei ollut blogia, instaa, hyvä kun facee käytin mun sillosella rupisella Nokian puhelimella ja ne kuvat no, ainakin on jotain kuvia.. 😂

Melli – Viipurin rinsessa Smelli
Venäläiseltä nimeltääm DzaDza, passin mukaan syntynyt 03.02.2010.
Tosin tuo syntymäpäivä on varmaan se päivä kun Melli on löydetty kadulta.
Oikeaa ikää / synttäriä ei varmaan tulla koskaan tietämään ja mistä Melli on kadulle joutunut?!
Ainoo mikä tiedetään oli Viipurin Koirien sivulla ollut teksti, muuta sen menneisyydestä voidaan vain arvailla mm. käytöksen perusteella.
Me ei lähdetty Mellin ”suomi nimeä” vaihtamaan koska se sopi sille ja ei ollut muutakaan mielessä.
Vuosien varrella on toki tullut kasa erilaisia lempinimiä ja niinhän sitä sanotaan että rakkaalla lapsella (tässä tapauksessa karvapersuksella) on monta nimeä ja se pätee myös Mellissä.
Meltsi, Mellis, Smelli, Meltsina, Melli-bulli, Smelina, rinsessa Smelli, siinä nyt muutama niistä 🙂

 

  • Mellin tarina ja tie Suomeen

Mä oon ollut koirahullu koko ikäni ja halunnut koiran myös aikuisiällä.
Yksinasuessa sekä sitten työttömänä ollessani en tullut koiraa hankkineeksi, mulla oli kyllä esim. meijän perheen koira (sekosaku) hoidossa ja ennen sekosakua dalmiksemme Manuela, joka oli eka koira perheessämme. Melli taas oli ihan oikee eka oma koira mulle ja JP’n eka koira ever.

Olin jo yksinasuessa ollut ottamassa kotihoitoon koiraa, kissakin kävi mielessä sillon (en tiedä miksi?!). Koska ei ollut taloudellisesti mahdollista/ järkevää ottaa omaa koiraa niin ajattelin että kotihoidolla olis mahdollisuus auttaa myös.
Lähetin tollon kesällä 2011 JP’lle jonkun toisen koiran kuvan Viipurin koirien sivulta et voitasko ottaa meille kotihoitoon joku sieltä?!
JP lähetti mulle Mellin linkin takasin (en ollut huomannut Melliä siellä ennen sitä) ja mä ihastuin myös Mellin ulkonäköön sekä Mellin tekstistä välittyi myös hyvä kuva, joten päätettiin edetä asiassa.
Täytettiin adoptiohakemus ja vaihdeltiin muutama meilikin edes takas ja odoteltiin.

Kuva Mellistä Viipurissa 2011
Photocredit: Viipurin Koirat

Muistan kun eilisen kun oltiin JP’n vanhempien mökillä, istuttiin kaikki siinä pikku saunamökissä kun toinen oli vasta rakenteilla ja kerrottiin sen vanhemmille et tämmöinen oltas adoptoimassa mahdollisesti. Sen mutsi sano et hyi, ton näkönen koira! Ei tuu sit ikinä tänne mökille eikä niille kylään..

Kuva Mellistä Viipurissa 2011
Photocredit: Viipurin Koirat

No voin spoilaa sen verran et Melli sai kaikki ihmiset puolelleen, jopa ne ketkä oli aiemmin pelännyt koiria (kuten JP’n äiti), sille ostellaan kinkkua ja omia lahjoja jouluna myös.
On Melli ollut vanhustenpäivätoiminnassakin mukana muutamat kerrat valloittaen sielläkin kaikkien sydämet <3


Tuolla samaisella mökillä jossa näytettiin Mellin kuvaa sen porukoille, käytiin vielä yksi puhelinhaastattelu Melliin liittyen ja saatiin papereita kotiin luettavaksi ja täytettäväksi.
Sitten olikin jo elokuu ja lähdettiin jännityksellä noutamaan Melliä Sipoonlahden Nesteeltä.
Muistan kun ajettiin Kehää pitkin ja sanoin JP:lle et mitä me ollaan menty tekemään ja se sano ettei se oo yhtään ollut huolissaan mistään kun aatteli et mulla kokemusta ja handlaan kaiken..
No pieni paniikki on tietty paikallaan, osottaa vaan sen kuin vakavissaan sitä on!
Tuonne huoltoasemalle koirat saapuivat eläinlääkärin tarkastamina molemmin puolin rajaa sekä rokotettuina ja sirutettuina. Muistan myös kun Mellin näin ekaa kertaa ja mietin että ompas se pieni..


Melli oli tosiaan tullessaan semmonen pikku ruipelo kun tuli meille ja sillä oli super mustat kajaalit silmien ympärillä. Kummilapset aina naureskeli et se on käynyt lainaa mun kajaalii.
Kait se sanonta pitää sit paikkaansa et mimmonen koira semmonen omistaja??
Mua meinaan tuskin koskaan näkee ilman meikkiä (ei tosin ihan Mellin tyylisessä) ellen oo just käyny saunassa tai suihkussa tyyliin..

Nyt kun Melli on jo mummeli niin on kajaalit haalentunut vaikkei mimmi muuten kovin harmaa oo verrattuna esim. sen parhaaseen kaveriin, vuotta nuorenpaan Bullaan (adoptoitu Espanjasta) joka harmaantu jo monta vuotta sitten.

Melli tuli meille tosiaan kotihoito-sopimuksella keskiviikkona ja tais olla heti se saman viikon viikonloppu kun päätettiin jo pitää se.
Oltiin meijän keittiössä sillon ja nojasin tiskipöytään ja JP työtasoon mua vastapäätä Mellin ollessa meijän välissä. Näytti ihan kuin se ois ymmärtänyt mistä puhuttiin, katteli vuorotellen molempia pää kallellaan.
Mellin pitäminen oli helppo päätös, ja joitakin (kusisia) hetkiä lukuunottamatta ei olla sitä kaduttu.
Me ei päätetty pitää sitä mitenkään kiireellä ja asiaa oli pohdittu jo ennen Mellin tuloa.
Syy miksi Melli tuli meille alunperin kotihoito-sopimuksella oli se ettei taustasta tiennyt mitään ja ei ollut varmuutta sopiiko se kerrostaloon vai ei.
Koska päädyttiin pitämään Melli niin tehtiin viralliset adoptiopaperit ja maksettiin adoptiomaksu.
Koirasta itsessään ei mene mitään maksua, vaan maksu (220 €)  joka Mellistä meni oli kulumaksuja:
eläinlääkäritarkastus Venäjällä sekä rajalla, tuonti Suomeen, sterilointi, rokotus, madotus, sirutus ym.

Mellin taustasta ei ole kovinkaan paljon tietoa.
Se oli löydetty talvella kadulta lumihangesta, melkeen kuoliaaksi jäätyneenä.
Melli vietiin siellä samantien eläinlääkäriin ja se toipui.
Lumihangesta ei jäänyt sille traumoja vaan aina kun eka lumi tuli talvella niin se spurttaili innoissaan haukkailemassa lunta suuhun ja dyykkaili lumikasoihin minkä kerkesi, välillä pallon kanssa ja välillä ilman.


Vanhemmiten siitä on tullut enemmän kyllä lämpöhakuinen, paras paikka on nukkua etenkin meijän tempur-patjalla peiton alla ja saunaankin se tulee meijän kanssa aina lämmitelemään täällä Sipoossa.
Sitä ennen kelpas sähkösaunakin JP’n porukoilla 🙂

Jotain kaltoinkohtelua Melli oli kyllä saanut osakseen.
Alussa se pelkäsi äkkinäisiä liikkeitä tai jos se istui lattialla niin se meni heti luimien maate kun joku käveli ohi, ihan kuin iskua odottaen.
Aika äkkiä se pääsi onneksi tuosta ohi kun tajusi ettei kukaan tee sille mitään pahaa.
Mitään ihmis-/mieskammoa sillä ei ole koskaan ollut niin kuin muutamalla tutulla rescuella, eikä minkäänlaista aggressiota ihmisiä eikä koiria tai muitakaan elämiä kohtaan #maailmanparasmelli

 

  • Mellin elämää Suomessa, muutamalla lätäköllä & ruokavarkaudella höystettynä sekä elinikäisiä ystäviä <3

Alussa piti opetella kotikoiran tavoille, hermoja todellakin tarvittiin mutta sitkeys kannatti.
Melli kuten yleensä muutkin rescuekoirat tulevat tarhoilta jossa ne viettävät aikaa paljon toisten koirien kanssa ja ulkoilevat koiratarhojen häkissä koska koiria on niin paljon joten niitä ei ole mahdollista erikseen kouluttaa ja lenkittää useita kertoja päivässä.
Niinpä Mellikin teki välillä tarpeensa sisälle, mutta oppi kyllä naksujen avulla ukoistamaan vatsan tuotannon (ainakin päivisin).

Etenkin alkukuukausien öinä ilmestyi välillä lätäkkö tai kasa kikkareita meijän olohuoneen matolle tai kirjahyllyn eteen josta etenkin nesteet sitten valui kivasti sinne hyllyn alle..
Yksi bambumatto tuhoutui tässä hommassa myös ja olkkarinkin matto sai hetkeksi lähteä koska se ei ollut vesipestävä.
Me tykättiin nukkua viileässä ja meillä oli tosi usein pakkasiin asti parvekkeen ovi aina yön auki ja fiksuna koirana Melli sitten meni parvekkeelle oven ollessa auki tekemään tarpeensa.
Nykyään herätään molemmat Mellin hiipparointiin yöllä mutta sillon ei aina, yhtenä yönä onneksi JP sillon heräsi ja sai Mellin verekseltään kiinni eli kuseskelemasta sisälle.
Koiraa on turha torua jälkikäteen joten nyt kun jäi rysän päältä kiinni niin tajusi että täähän onkin huono homma ja se aikalailla loppui siihen.
Joskus edelleen kun sillä on vatsa sekaisin niin on tullut hommat tehtyä sisälle, mutta onneksi tätä enää käy harvoin, kiitos uuden loistavan ruoan!

Kuva: Petpost

Tähän alkuaikojen lätäköihin kuuluu myös eka joulu, oltiin sillon ekana mun perheen luona ja Melli käveli jossakin vaiheessa niiden olohuoneeseen ja oli kussut niiden säkkituoliin..
Onneksi kukaan ei siihen kerennyt istua ja tuoli saatiin pestyä, eikä Melli saanut porttikieltoa.
Jouluna 2011 Melli pääsi myös käymään Jp’n vanhempien kotona, tosin ei ilman hihnaa mutta seuraavalla kerralla sai tulla kylään jo melko vapaasti ja sai Melli myös mökkeilyluvankin.


Jotkut rescuet on todella arkoja ihmisten ja toisten koirien kanssa, mutta ei Melli.
Melli rakastaa (melkeen) kaikkia ihmisiä ja koiria. Se ei ymmärrä että kaikki koirat ei oo sen kamuja.
Viipurissa Melli eli noin 50 muun koiran kanssa samassa tarhassa ja tuli toimeen kaikkien kanssa.
Osa pitää edelleenkin Melliä niin hurjannäköisenä että lähtee takaisin sinne mistä tulikin, tai hyppää pusikkoon vartomaan että ollaan menty ohi. Ja tää on ihan totta!
Mun isäpuoli Arto eikä mun Musti sitä ihan heti uskonut sillon kun kerroin, mut sit kun ite meni Mellin ja Akun (sen niiden sekosakun) kanssa ulkona ja joku mimmi hyppi puskaan niin tajus et en kusettanut.

Kuvassa hirmunen lauma: Romeo- chicu, Mellibulli ja sekosaku eli Aku.

Melli ei ole ikinä ollut kenellekkään aggressiviinen vaan aina jodlaa halusta päästä muiden kanssa tekemään tuttavuutta, moni ottaa sitten sen aggressiivisuutena ja edelleen saan vieraille selitellä että ei, Melli ei ole vihainen vaan luulee et toi sun turre on sen kaveri..

Dirtydogsit koiratarhassa.
Kuvassa Melli, Bulla ja kaksi muuta katalaania Cava ja Selma.

Mutta löytyy siitä kyllä sit se kovakin puoli, meinaan jos joku käy räyhää niin kyllä Mellikin osaa ja puolustaa itteensä. Ainoo kerta millon on näin käynyt, oli ton Mellin parhaan kaverin ”kaverin” kanssa.
Mä en koskaan luottanut siihen staffiin ja sen koiran ei olis ikinä pitäny olla koiratarhassa.
Melli ja Bulla riehu omiaan, tuli sit juomaan kupista vettä jollon tää sekokoira änkes paikalle ja kävi kii.
Onneksi olin vaan muutaman askeleen päässä ja pääsin nappaa sitä pannasta ja nostettuu ilmaan, se päästi irti mut yritti uudelleen hyökkää kimppuun jollon sain heilaitettuu jalalla sen sivuun ja kaverit (jolla se oli hoidossa) kävi nappaa sen pois.
Melli sai onneksi vaan pienet haavat korvaan eikä tikkei tarvittu, mutta sen jälkeen ilmotettiin että se koira ei enää ikinä tule samaan paikkaan kun me.
Sen omistaja kyllä lupas maksaa jos tulee jotain eläinlääkärikuluja, mutta tosiaan onneksi ei tarvinnut.
Kauaa tän jälkeen se poisti meijät facebook kaverilistalta, luulen et triggeröity kun kommentoin johonkin kuvaan et toi riiviö/pikku piru tms. koskien siis sen koiraa 👀

Mellin paras kaveri on siis aiemmin kuvissa nähty Bullmastiffi Bulla joka adoptoitui Espanjasta Suomeen. Me ei tunnettu entuudestaan Bullan omistajia vaan tässäkin asiassa koirat yhdisti ihmisiä.
Oltiin menossa JP’n bändin keikalle pääsiäisenä 2012 ja vein Mellin mun perheelle hoitoon.
Vein Mellin Puotilan koiratarhaan ja sinne oli tulossa pariskunta koiran kanssa.
Ne tajus et me oltiin siellä ja oli jo menos vähän pois, kun sanoin et tää kyl toimeen kaikkien kaa.
Ne sano et ei tiiä paljoo siitä koirasta vielä kun just tullut niille, mutta tuli kuitenkin sit tarhaan kun selvis et Mellikin adopoitu ja mimmit oli kiinnostuneita toisistaan.
Siitä alkoi niiden melkeen 10 vuotta kestänyt ystävyys, ihan niinkuin meillä karvattomimmilla osapuolillakin.


Koira oli siis Bulla ja omistajat Anu ja Jani.
Niiden kanssa tuli hyvin juttuun ja naureskeltiin vielä et tyypit on samannimisii ja molemmat syntynyt vielä 75. Vaihdettiin facetiedot ja aika pian ton jälkeen tavattiin kaikki porukalla ja sen jälkeen ollaan tavattu usein joko koiralenkkien tm. yhteydessä sekä matkustettu Riikaan yllätyssynttäreille yhdessä. Joidenkin kanssa vaan klikkaa super hyvin heti.
Mikä tsägä et menin Mellin kanssa koiratarhalle kun niissä ei niin paljoo tuu vietettyy aikaa ja tavattiin. Yhteyttä ollaan pidetty siitä asti, eli pääsiäisestä 2012. Aivan huippu ihania ihmisiä (+ Bulla tietty)  😍

Bulsa on ollut meillä myös hoidossa, samoin se mun perheen sekosaku mut meillä on myös ollut kotihoidokit Espanjasta ja Kyprokselta. Daddy oli eka joka tuli meille hoitoon ja vähän yllättäen.
Sillä oli jo oma koti, mut se sai häädön jo ekana iltana..
Se jäbä joka oli ottanut Daddyn oli junnu, jolla ei ollut kokemusta vahvoista koirista(kusetti hakemuksessa) ja oli myös jättänyt kertomatta että asuu tyttöystävän kanssa.
Daddy oli entinen taistelulukoira (syöttikoira ulkonäöstä ja käytöksestä päätellen) ja vaikka oli super kiltti niin se oli myös dominoiva. Semmosen kanssa pitää olla varmat otteet.
No sillä jäbällä ei ollut mitään hajua ja vielä vähemmän sen mimmillä..
Samana päivänä kun se oli Suomeen saapunut se jäbä soitti yhdistykselle et koira saa lähteä ja ne soitti mulle. Niillä oli meijän yhteystiedot koska oltiin aiemmin oltu kiinnostuneita ottaa Daddy kotihoitoon.
Lähettiin sit kesken ruoanlaitoin illalla hakee tämmöstä hirveetä koiraa meille.
Sanon hirveetä koska puhuin sen jäbän kanssa puhelimessa ja sen muija huutaa pelosta taustalla et vie se koira pois, se lähtee tai mä lähden jne..

Meillä oli sillon coupe, jossa ei ollut kun umpikontti eikä meillä ollut häkkiä tai mitään.
Venattiin Kaivokselan mäkin pihalla paskat tyyliin housussa sen koiran tuloa..
Ja kun se jäbä avas kontin ja näin Daddyn niin tajusin että ei mitään hätää, koirassa ei oo mitään vikaa.


Ilmeisesti se jäbä oli ihastunut Daddyn rajuun ulkonäköön (typätyt korvat, pittimix jne.) ja hankki ego-koiran, ilman mitään muuta ajattelematta?!
Daddy oli meillä muutaman viikon ja yhdistys haastatteli uusia kotiehdokkaita sille ja löysikin.
Tosin jälkeenpäin selvis ettei se ollutkaan paras koti sille kun se uusi omistaja pisti koiraa hoitoon ja sitten lopulta kiertoon.. Mikä pisti vihaksi ja surulliseksi koska Daddy (tai mikä tahansa rescue) oli kärsinyt jo ihan tarpeeks ja sit sitä vaan pompoteltiin lisää.
Jälkeenpäin harmittaa ettei pidetty sitä ite, mutta meillä oli kaksio ja välillä just perheen koira hoidossa eli oli pakko luopua.. ja sillon tosiaan luultiin et se pääs hyvään loppuelämän kotiin.

Sit tuli Romeo, koirameetingissä tavattu Sari laitto mulle facessa linkin Kyproksella olevista koirista et ne ettii hoitopaikkaa Suomesta. Ne eli siellä pellolla ja yritti päästä aina ihmisten autoihin kyytiin.
Osa ei niistä tykännyt vaan toinen, Bruno, oli saanut kivestä tm. hitin päähän ja ne olis varmaan tappanut ne ellei Kyproksen Koirat olis niitä pelastanut.
Alunperin noita kavereita oli kolme, yhtä ei enää löytynyt..

                                                                   Romeo & Bruno turvassa Suomessa

Romeo ja Bruno lensi sitten Suomeen. Brunon piti eka tulla meille ja Romeon muualle mut sit yhdistys mietti jo perheissä olevien koirien kannalta et Romeo tulee meille.
Se oli meillä ollut ehkä 1-2 pvää kun mentiin käymään mun  systerillä joka sillon asu parin minsan päässä. Päästiin sisälle ja Romeo kipitti suoraan olkkariin ja hyppäs sohvalle Pasin viereen.
Ne oli harkinnut jo koiraa aiemmin ja näin sitten Romeo liittyi niiden perheeseen (toki yhdistys haastatteli ja kävi tsekkaamassa kotiolot yms).
Bruno muutti Oulun seudulle, mut Romeota nähtiin suht usein ja ne on Mellin kanssa kun paita ja peba.


Melli on siis super ystävällinen ja iloinen koira mutta myös vähän itsekäs, niinkun mä.
Se on reviiritietoinen vaikkei aggressiivinen ookkaan.
Meillä on ollut hoidossa mm. Jp’n bändikaverin koira, Timppa joka oli tosi mainio mutta ressun kiltti, Melli pölli siltä luun suoraan suusta eikä toinen edes tajunnut mitään.
Annettiin molemmille omat ja Melli ahneena söi sen hetkessä kun Timppa taas nautti, Melli päätti et se on liian hidas ja kävi vetää luun vaan sen suusta pois.
Timppa jäi vaan hölmistyneenä paikoilleen et mitä nyt??
Annettiin se kyllä Timpalle takas ja vahdittiin ettei Melli mee enää pöllintäretkelle.

Mellin ahneus ei jää pelkästään koiranherkkuihin vaan myös ihmisten.
Roskis jos jäi vahingossa lattialle ja Melli yksin kotiin niin se oli dyykattu, samoin jos roskiskaapin ovi jäi raolleen niin se oli melko varmasti käynyt ratsaamassa sen..
Samoin kävi meijän kestomaidoille (hylamaidot) oli keittiötasolla usein kun niillä ei ollu omaa kaappia niin ne oli alkuun tiputettu lattialle ja usein myös auottu siihen..
Samoin jos oli leivät, omenat tm. jäänyt liian reunalle niin nekin pääty lattialle ja usein myös Mellin napaan. Entinen katukoira pitäs muistaa..

Tää katukoiruus me muistettiin kyllä kun oltiin oltu ekaa kertaa talvilomalla Latviassa (2011).
Oltiin Riiassa kattoo KHL:ää ja ostettiin aika paljon karkkii ja suklaata mm. mun kummilapsille jouluksi.
Me laitettiin aina makkarin ovi kii kun lähettiin töihin ettei Melli mee tuhoo meijän sänkyy tai Jp’n bassoja ja sinne makkariin suljetun oven taakse laitettiin kaikki karkitkin..
Paitsi että sinne jäi Mellikin vahingossa ja söi melkeen kaiken..
Tässä kuvassa on varmaan 1/3 niistä mitä meillä oli..


Onneksi JP meni sillon Hepokujalla asuessa aina safkiksella kotiin ja huomas mitä oli käynyt.
Siellä oli vedetty karkkipussii, suklaata ja purkkaa… onneksi oli latvialaista purkkaa eikä ksylitolia ja suklaastakaan ei tullut myrkytystä.
Mä lähin kiireellä duunista himaan (onneksi sillonen pomo oli koiranomistaja myös niin tajus tilanteen) ja konsultointiin eläinlääkäriä ja se pyysi tsekkaamaan sitä seuraavat päivät ja jos olo huononee niin tuomaan sen klinikalle.
Ei onneks tarvinnut, olin Mellin kanssa 3 päivää kotona ja voin kertoa että Mellillä oli tukala olo, sen vatsa oli kun ilmapallo eikä se voinut edes mahallaan maata vaan kyljellään meni nuo seuraavat päivät.

                                             Kuva lähettettiin mulle, en tiedä kuka tehnyt kyseisen siis..

Mutta, eipä sen jälkeen pöllinyt mitään, ei vaikka roksikset jäi lattialle vahingossa tai mitään.
Sillon oli pelottavaa mutta onni onnettomuudessa ja tuli todella oppia kantapään kautta kaikille
(meille että Melli on oikealla paikalla kun me lähetään ja Melli oppi olemaan dyykkaamatta).
Kun selvittiin säikähdyksestä niin sit toi on ollut jopa hauska juttu mut sillon ei..

Muuten, lukuunottamatta tätä syöpöttelyä niin ei oo Mellillä paljon ollut asiaa eläinlääkärin luo.
Kerran oli hotspot ja kerran oli joku ihme vatsatauti tai mikä lie, ei maistunut ruoka, vesi jos jotain meni alas niin se oksensi melkeen samantien kaikki ulos ja ei pissannutkaan.
Käytiin klinikalla ja ei selvinnyt mitään, se eläinlääkäri oli ihana, anto Mellille nestettä (jollon sen niskaan tuli semmonen kyttyrä kun kamelilla) ja pahoinvointilääkettä ja soitti seuraavana päivänä mikä vointi ja sanoi että oli huolissaan. Mellin vointi parani noilla hoidoilla ja mikä-lie-tauti oli meni ohi.

Hammaslääkärillä käytiin viime vuonna kahdesti, eka vähän päälle 200 € ja sit melkeen tonnilla toinen setti. Näitä hammasjuttuja ei vakuutus korvaa ellei oo tapaturma.
Sais kyllä korvaa jotakin, vakuutusta maksetaan nykyään melkeen 500e vuodessa..
Mellin suu hais kun mätä kala ja vietiin se hammaskivenpoistoon ja selvis että siellä oli myös muutama murtunut hammas ja ne piti poistaa nukutuksess toisessa paikkaa kun meijän oma ell-asema ei niitä hammashommia muuten hoitanut. Ressu oli tötteröö nukutusten jälkeen ja sit piti vielä huuhtoa suuta 2 viikkoa jollakin litkulla ja heittää pillereitä nassuun.

Muuten mimmi vetelee tossa hyvissä voimissa, tosin tässä on huomannut että aika mummeli se rupee jo olemaan. Täällä Sipoossa asuessa ollaan huomattu että sen kuulo olis huonoontunut.
Hepokujalla sit ei niin huomannut kun asunto oli puolet pienenpi, mutta täällä kun on ulko- ja sisätilaa reilusti niin sen huomaa.
Ja vaikka jaksaa mennä niin ei enää niinkun pari vuotta sitten, mutta kylhän sen ymmärtää tossa iässä.
Saatiin kyllä lisäaikaa ja jaksamista uudella ruokavaliollakin.


Viime vuonna sen vuosia syömä Chappi lopetettiin ja testailtiin eri ruokia tilalle kesällä 2020.
Välillä oli ihan ok kakka, useimmiten ei.
Oltiin JP’n kanssa kesälomalla ja mun Musti (äiti) laitto viestii et Melli paskannut taas sisälle ja ei oikeen jaksa lähtee ulos ja on kipeenolonen.
Tultiin tyyliin hakee kuvauksen perusteella piikille menevää koiraa.
Tajuttiin onneksi äkkiä että vika oli ruoassa ja käytiin Jp’n tutulla Petpostin liikkeessä Järvenpäässä.
Kerrottiin Mellin oireista ja kuultiin että oltiin syötetty sille aiemmin samantasoista ruokaa kun ite söisi mäkissä joka päivä.
Meille suositeltiin Meran nappuloita, josta oli eri ikäisille koirille omat räätälöidyt ruoat tehty.
Melli sai testiin Meran seniori nappuloita (sis. öljyjä ja vitamiineja muun lisäksi) ja damn mikä ero oli kun sai ”oikeaa” ruokaa.
Vatsaoireet loppu, jalkakipu loppu, energia palasi ja Melli jaksoi taas juosta ja olla oma hassu itsensä 🤣


Tätä uutta ruokaa kun oli ollut pari kuukautta Mellillä niin vietiin se mun Mustille hoitoon ja se sanoi ihan kuin olis eri koira tullut hoitoon.
Eli kannattaa oikeasti miettiä koiralleen (tai mille tahansa lemmikilleen) syöttää.
Melli sai lisäaikaa ja puhtia elämään tällä ruoalla ja vaikka se maksaakin enemmän kuin nuo perus”mäkki”ruoat niin tuon hinnan maksaa mielellään siitä että omalla karvaperseellä on kaikki hyvin!!

Nyt siis Melli viettää eläkepäiviään Sipoossa, sillä on oma piha, paljon metsää lähettyvillä, terassi jossa loikoilla kesällä toivottavasti auringossa ja melkeen portaaton kulku sisälle/ulos.
Toivottavasti se saa nauttia tästä kaikesta vielä pitkään meidän kanssa!

                                Tässä vielä muutama kuva Mellin elämästä vuosien varrelta

Jos sulla on jotain kysyttävää Mellistä tai ihan vaan rescuekoirista/adoptoinnista niin kerron lisää mielelläni!
Tää juttu olikin super pitkä mut vaikee sitä on melkeen kymmentä yhteistä vuotta tiivisti pistää pakettiin..

 ~ Mimmu ~

PS
Pakko oli päivittään tähän kuva vielä kesältä 2021, babuška nauttii eläkepäivistään ihan täysillä!