Hyppää sisältöön

Lentokone katosi tutkasta – epäillään syöksyneen mereen

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 08.03.2014
Malaysia Airlinesin kadonnutta matkustajakonetta etsitään parhaillaan.

Matkustajakoneen epäillään syöksyneen mereen

Malesian kansallisen lentoyhtiön Malaysia Airlinesin lento MH370 katosi tutkasta aamuyöllä paikallista aikaa.

Boeing 777-200 -tyypin kone oli matkalla Malesian Kuala Lumpurista Kiinan Pekingiin. Lento liikennöitiin codeshare-yhteistyössä China Southern Airlinesin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Koneessa oli yhtiön mukaan 227 matkustajaa ja 12 miehistön jäsentä. Lentoyhtiön julkaiseman listan mukaan lennolla ei ollut suomalaismatkustajia.

Lentoyhtiö ei ole vahvistanut turmaa, vaan kertoo verkkosivuillaan julkaisemassaan tiedotteessa etsintätöiden olevan parhaillaan käynnissä.

Vietnamilainen uutissivusto Tuoi Tre on jo ehtinyt kertoa Vietnamin laivaston ilmoittaneen koneen syöksyneen Etelä-Kiinan mereen lähellä Tho Chu -saarta. Koneesta ei kuitenkaan tiettävästi ole vielä tehty havaintoja.

Kadonneessa koneessa oli matkustajia Kiinasta, Taiwanista, Malesiasta, Indonesiasta, Australiasta, Ranskasta, Yhdysvalloista, Uudesta-Seelannista, Ukrainasta, Kanadasta, Venäjältä, Italiasta, Intiasta, Alankomaista ja Itävallasta. Joukossa oli kaksi lasta.

Koneen 53-vuotias lentokapteeni on Malaysia Airlinesin mukaan ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 1981 saakka.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yhtiö päivittää tilannetta verkkosivuillaan.

Lähde: Malaysia Airlines
Kuva: Flickr / CLF

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Norjan Kirkkoniemi

Finnairilta uusi reitti kesäkaudelle 2025 – lisävuoroja useille reiteille

Lentokoneen jättöpyörre

Näkymätön vaara säikäyttää kokeneenkin lentäjän – jättöpyörre voi kääntää lentokoneen ympäri

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja