Revontulia metsästämässä – kelluntaa metsälammella keskellä ei mitään!

~ Kaupallinen yhteistyö Nova Skyland Hotellin kanssa ~

Osana Novan talvipakettia (jota pääsimme testaamaan Joulukuun 2020 alussa JP’n kanssa) kuului myös revontuli picnic!
Mulla ei ollut mitään tietoa mihin mennään ja mitä tarkalleen tulee tapahtumaan.
Saatiin ohjeet että meidät noudetaan hotellilta, pukeutukaa lämpimästi ja have fun!
Ja todellakin oli hauskaa!!
Meillä oli oppaana safari-firman hollantilainen? mies (jonka nimi meni totaalisesti ohi) sekä heidän harjoittelijansa Vilma ja en keksi kyllä parempia tyyppejä vetämään kyseistä aktivitteettiä!!
En muista milloin olisin nauranut niin paljon kun iltanuotiolla kellunnan jälkeen!
Ei harmittanut vaikka niitä revontulia ei tullut bongattua – kelluntakokemus oli myös todella mielenkiintoinen!

Matka kelluntalammelle – keskelle ei mitään!
Minibussi nouti meidät sovittuun kellonaikaan ja lähettiin ajamaan kohti tuntematonta määränpäätä.
Paikka johon meidät vietiin kellumaan sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Nova Skyland Hotellilta ja suurin osa matkasta ajeltiin keskellä Lapin lumista metsikköä.
Missään ei näkynyt ketään, ei ollut katuvaloja ja jossain vaiheessa oltiin niin korvessa että puhelimesta loppui ainakin meillä etelän lomalaisilla kenttä.. Oltiin siis todellakin keskellä ei mitään!
Onneksi oltiin vaan ihan turisteina siellä eikä tarttenut navigoida sokkona kuten joskus noilla autoreissuilla..

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen


Vilma näytti meille myöhemmin kartasta missä oltiin oltu.
Pitihän se tietää missä ollaan hengattu, mä olen ainakin niin utelias 😀
Luminen mutta pimeä metsikkö vilisi vaan silmissä ja yhtäkkiä oltiinkin perillä ja wau!
Oli pakko pysähtyä ottamaan pari valokuvaa ennen avantoon ”kastautumista”.
Tämmöinen maaginen satumaisema oli meidän tulevan aktiviteetin kohde!
Huom!
Kuvassa avanto ennen kuin oppaamme sitä kävi laajentamassa, ihan noin pienessä kalamaljassa ei uiskenneltu!


Revontulikytkin ja muita tarinoita

Oon haaveillut vuosia revontulien katselusta oli tietty toiveissa oli nähdä niitä tuolla Lapin reissulla.
Mutta taivas oli pysynyt pilvisenä koko siellä olomme ajan joten ei niitä edes odotettu näkevämmekään.
Eikä nähty.
Ei vaikka kuin vitsailtiin oppaiden kanssa että kääntää sen revontuli-kytkimen päälle!

Kuultiin meinaan ajomatkan aikana juttuja eri sattumuksista eri maalaisten turistien kanssa ja yksi noista oli tuo revontuli-kytkin.
Joku turisti oli ihan vakavissaan kysellyt josko ne revontulet voisi kytkeä päälle, eikä ollut ymmärtänyt että se ei ihan niin toimi.. Tämä oli yksi huvittavimmista sattumuksista ulkomaalaisturistien kanssa.
Yksi ikävimmistä mikä kuultiin oli se kun yksi toinen turisti oli suivaantunut siitä ettei revontulia näkynyt ja käynyt sitten fyysisesti oppaan kimppuun.

Ainakin itse saatiin jo varoittelu ettei niiden näkeminen ole varmaan ennen ja kesken matkaamme.
Lisäksi Novan sivuilla mainitaan vielä erikseen näin:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Revontulet ovat vaikeasti ennustettava ilmiö, ja niiden näkeminen riippuu esimerkiksi säästä ja aurinkotuulten aktiivisuudesta.
Mahdollistaaksemme parhaan kokemuksen, henkilökuntamme kertoo sinulle viimeisimmän revontuli-ennusteen kirjautuessasi sisään hotelliin ja tarvittaessa siirtää Aurora Piknikin toteuttamispäivää ilman lisäkuluja.
Näin sinulla on parhaat mahdollisuudet nähdä revontulet!

Avaruussäätä ja geomagneettista aktiivisuutta voi seurata reaaliaikaisesti suomen kielellä esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen sivulla.
Heidän ylläpitämällä Auroras Now! -sivustolla on myös muita linkkejä reaaliaikaisen revontulitilanteen seuraamiseksi.
Lisäksi löytyy muutamia erilaisia appeja ja aina kannattaa olla omaan majapaikkaan yhteydessä mahdollisista revontulista. Joillakin hotelleilla on jopa oma revontulivahti vieraiden avuksi.

Kuten ihmiset, myös revontulet ovat luonnoltaan ailahtelevia, mikä tekee revontulien ennakoinnista haastavaa.
Revontulia voidaan ennakoida melko hyvin erityisesti lyhyellä aikavälillä, mutta pitkän tähtäimen revontuliennusteet ovat hankalampia.
Aurinkotuulen matka Maahan kestää normaalisti noin kolme vuorokautta, ja siksi ennusteetkin annetaan usein 1–3 vuorokauden varoitusajalla.


Kumipukuja, ahtaanpaikankammoa ja rentouttavaa kelluntaa 🦦 

Tuo kelluntakokemus olis siis jo itsessään semmoinen kokemus ettei ne puuttuneet revontulet jääneet kauheasti kaivertamaan. Hyvä syy kuitenkin palata Lappiin uudelleen!!

Korona-tilanteen vuoksi tämäkin aktiviteetti järjestettiin vain meille kahdelle  ja oppaillamme oli esim. molemmilla maskit autossa sekä muutenkin lähellä ollessamme.
Apua tarvittiin muun muassa tuon puvun päälle pukemisessa ja poistamisessa.
Itellä meinas ahtaanpaikankammo nostaa päätänsä kun ahtauduttiin noihin pukuihin, mutta sit päätin vaan että tää on once in a lifetime juttu, meijät on varta vasten tuotu tänne ja kadun jos en mee!
Niin sitä sit mentiin!

Noissa puvuissa oli ainakin näin ensikertalaisen vaikea kävellä, tosin mulla olis pitänyt olla pienempi puku, mutta rupes tosiaan ahdistamaan se kortsu päällä niin paljon että vaihdettiin isompaan.
Senkin takia mun räpylöillä (puvun kumipussit) oli hankalempi kävellä avantoon, mutta ilman kaatumisia sekin hoitu!
Voin vaan kuvitella kuin hassulta mä oon näyttänyt läpytellesssäni menemään kun ei meinannut naurusta tulla loppua muita katsellessa!

Siinä vaiheessa kun me kiskottiin noita asuja päälle niin pääopas oli käynyt jo rikkomassa meille lisää avantoa. Tyyppi on tehnyt sitä muutaman kerran, sen verran pro-tyylillä se hoitui.
Oltais saatu itekkin kokeilla mutta sen verran kömpelö oli tossa puvussa nousta pystyyn ja kiipeillä niin päädyttiin vaan kelluskelemaan meitä varta vasten tehdyssä avannossa.
Puvussa on todellakin helppo kellua selälleen mutta vesijuoksu siinä onkin sitten haasteellisempaa.
Pääsin kyllä testaamaan sitä oppaan avustuksella, joka auttoi nostamaan mut pystyasentoon!


Vilma jeesasi meitä pukeutumisessa, sekä otti meijän puhelimet ja kamerat haltuun kelluntamatskua varten.
Hieman jännitti että pysynkö pinnalla vai uppoonko tonne 😂 mutta saatiin hyvät ohjeet miten laskeutua sinne oikein ja oppaat oli molemmat koko ajan lähellä eli no hätä jos mietit turvallisuutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

JP meinasi aluksi olla osallistumatta kelluntaan mutta rohkaistui sitten myös ”kastautumaan” ja saatiinkin viettää muutamia romanttisia hetkiä käsikädessä kelluen Lapin revontulittoman taivaan alla..
Toi kellunta oli todellakin rentouttavaa ja sanoinkin että tähän vois helposti nukahtaa!
Vähän kun vesisängyssä olis lillunut! Jännä fiilis!!


En oo aiemmin kuullut edes kyseisestä aktiviteetista ja oli hienoa päästä testaamaan tätä!
Once in a lifetime ja ehtaa Lappia kokemusta!

Tuolla kumipuvun alla omat ulkovaatteet takkia ja kenkiä lukuunottamatta eikä todellakaan tullut kylmä!
En tiedä tarkalleen kuin kauan me tuolla lillutiin, jos pitää veikata niin tunnin pintaan?!
Oltais saatu olla vielä pidempäänkin mutta päätettiin lähtee kahville kun rupes niin ramasee!
Siinä vaiheessa kun riisuin pukua niin huomasin että mun puvussa oli jossakin varpaan kohdalla ollut pikkuruinen reikä (varmaan tullut kun laahustin kohti avantoa liian suuressa puvussa) josta oli sitten tullut vettä ja kastellut mun sukan. Sain varasukat lainaan ja puku lähti huoltoon. Nema problema!

 

Nokipannukahvia, S’moreja sekä hulluttelua
Kuten jo aiemmin mainitsin niin en muista millon olisin nauranut niin paljon kun tällä kellumisreissulla!
Yhtään tylsää hetkeä ei todellakaan ollut, eikä hiljastakaan!
Tarinat ja naljailut väritti meijän iltaa ja läppä lensi!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kellumisen ja kuvaamisen jälkeen päästiin testaamaan tulentekotaitoja ja tarjolla oli myös nokipannkukahvit.
Halutessaan olisi saanut myös teetä ja glögiäkin oli tarjolla sekä pipareita.
Mutta mikä parasta, pääsin testaamaan S’moreja! Eli siis paahtamaan vaahtokarkkeja keksin väliin.
No oikeasti tohonhan kuuluisi vissiin suklaadippi mutta jos mun jenkkitutut kommentoi noita S’moreksi niin kelpaa mulle 🙂
Vaikka en oo mikään über sokerisen syömisen ystävä niin noihin kyllä tuli pikkunen himo- siksi niitä kait kutsutaankin S’moreiksi – nimi on lyhennelmä lausahduksesta ”some more”!
Tosin voi myös johtua siitäkin että ei oltu vielä syöty päivällistä/illista niin tuli ahmittua liikaa sen vuoksi.
Mutta hyvää oli!

Se miksi naurettiin niin paljon ei johtunut sokerihumalasta vaan oli ihan toi mainitsemani huippu seura!
Vai iskikö se lapin hulluus??
Joka tapauksessa Safartican opas ja työharjoittelija Vilma oli niin hauskaa seuraa- just oikeita tohon ammattiin. Aivan huippu ilta oli kaikin puolin.
Tässä yksi video illalta, lähetettiin tämä myös pyynnöstä Safartican toimistolle.
Illan antia parhaimmillaan 😂 🤣

 

Vielä muutama kuva illasta ja video kellunnasta!


Kiinnostaako aktiiviloma Rovaniemellä?!  Hyödynnä alekoodi!

Nova Skyland Hotel tarjoaa erilaisia majoitus – ja aktiviteettipaketteja.
Lasikattoinen takallinen Aurora Honeymoon Suite romanttiseen viikonloppuun ja isommillekkin porukoille löytyy tilaa mm. 82 m²:n Metsänhenki mökistä.
Eri majoitusvaihtoehdot löydät täältä sekä Novan tarjoamat paketit ja palvelut löytyvät täältä !

Olimme testaamaamassa Novan Luksustalvipakettia johon kuului:

–  Kaksi yötä Aurora Suite -luksushuoneistossa buffet-aamupaloineen
–  Kolmen ruokalajin illallinen oman kokin valmistamana
–  Vierailu Shaman Huskies -huskytarhalla
–  Revontulikelluntaan metsälammella

Koodilla MIMMU2020 voit varata oman aktiivilomasi jopa – 30 % alennuksella, huom voimassa 31.03.2021 asti!

Nova Skylandin järjestämään viikonloppuun liittyvät muut kirjoitukset:

Lainaukset:
Revontuli picnik info: Nova Skyland Hotel.
Revontulien ennustamisesta: GoFinland
Aiheeseen liittyvää: revontulibongaajan muistilista!

Edit: Kahvi- sekä kelluntavideot lisätty jälkikäteen, kaikkea hauskaa ei muista yhdellä kertaa!!

😂 🤣  terveisin Mimmu & JP

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply