Viime vuonna ei menty oikealle/pitkälle = perinteiselle autolomalle Unkariin vaan pysyttiin Baltiassa.
Meillä oli kyllä talo taas varattuna sieltä, mutta ei viittitty ottaa riskiä että maat välissä sulkisi taas rajansa
ja me jäätäisiin auton kanssa blokkiin jonnekkin Etelä-Puolan rajalle (kuten joillekkin kävi maalis-huhtikuussa 2020).
Mutta kun kuultiin että Unkari avaa maarajat 2021 ilman koronahössötyksiä niin päätettiin lähteä sinne meijän kesälomalla elokuussa.
Olikin jo hirvee ikävä, sillä vaikka tuo Baltian loma oli kiva ja nähtiin uusia paikkoja niin loma ei tuntunut niin täydelle lomalle kun loma Unkarissa, Balatonin rannalla..
Oltiin bookattu asunto tutulta tyypiltä ja normaali 6-7 yön sijaan varattiin 10 yötä – kun sinne kerran päästään niin nautitaan nyt kunnolla – ajatuksella.
Hirveetä jännitystä (ja stressiäkin) oli toi kuukausi ennen loman alkua, kun noita koronauutisia tuli taas joka suunnalta ja peloteltiin kaikenmaailman muunnoksilla, rokotepakoilla, todistuksilla yms.
Pelättiiin jo että rajat menee taas kiinni.
Oltiin bookattu perjantain 13 päivälaiva Eckerö Linella, mutta muutettiin se ylitys Siljalle.
Haluttiin pelaa varman päälle Euroopan läpiajossa ottamalla siellä edullinen (39€) koronatesti laivalla.
Maissa testin hinta olis ollut 99-150 € yksityisellä, koska ei olis voinut luottaa että julkiselta sais testin tuloksen ajoissa.. Noista testeistä tuli lisäkuluja reissulle, mutta sentään päästiin matkaan ja Unkariin 2 vuoden tauon jälkeen!
Meillä oli ainoastaan varattuna laiva sekä Balan majoitus ja niin yleensä pyritään matkustamaankin, eli ilman liikoja suunnitelmia koska silleen, liian tiukalla aikataululla/ohjelmalla/pakolla ei ole kiva matkustaa.
Joku pääkohde minne ehdottomasti halutaan tai mikä on muuten super kallis & täynnä niin varataan etukäteen, tässä tapauksessa Bala, aiemmin esim. Kotor Montenegro (sen reissun kustannuksista voit lukea täältä). Matka saa muotoutua muuten sitten tien päällä.
Nyt ja kuten aina ennenkin ajettiin Baltian kautta Unkariin ja about kolmen viikon Unkarissa kiertelyn jälkeen palattiin Baltian kautta kotiin.
Vähän lisää meijän kesäloman 2021 matkareitistä ja kohteista voit lukea tarkemmin ”Reittipostauksesta”!
Budjettikin majotuksille sekä koko reissulle löytyy.
2011 olisko ollut 2019 asti se oli noin 50 € / yö ja sit nostettiin se 60 € / yö.
Tämä siis niissä kohteissa jonne mennään vaikkapa just Balan jälkeen.
Se on pääkohde ollut monesti eli myös saanut olla hintavampi.
Toi budjetti tietysti sulkee pois joitakin kaupunkeja, mutta onpahan sen vuoksi löytynyt muita hienoja paikkoja, jonne ei luultavasti muuten olis tullut mentyä.
Toi reissubudjetti lasketaan etukäteen aina, eli matkat, majotus, bensat, tietullit, tipit yms. sekä mä lasken aina itelleni käyttörahan per päivä ja molemmilla on x-määrä auton korjausta varten sivussa.
Tosta mun omasta käyttörahasta menee sit ruokaostoksiin, juomiin, raflaruokiin, ostoksiin, sisäänpääsyihin siivu ja lisäksi mulla on vielä shoppailurahaa vaatteisiin/kenkiin/meikkeihin ym. rahaa Käyttövaatteet, kengät ym. mitä tarviin ostan aina noilta reissuilta (edullisempaa ja erilaisia kauppoja!).
Plus aina yrittää pitää jotakin extra summaa sivussa jos jotakin tapahtuu.
Ekalla reissulla 2011 meillä oli mukana teltta, makuupussit yms. mutta ei olla niitä raahailtu enää mukana. Euroopassa, etenkin itäpuolella on suht edullista yöpyä hotelleissa/vuokrata asunto – etenkin verrattuna kotimaan hintoihin, joten ei tarvii hirveesti lomalla miettiä missä yövytään.
JP yöpyis mieluusti kyllä teltassa, mä taas arvostan lomalla sänkyä, omaa vessaa, jääkaappia ja sähköä, mutta muuten ei tartte olla mitään luxusta.
Tosin välillä ollut sängytkin niin hirveitä niin mielummin nukkusin sit meijän autossa (joka sekin on tullut kokeiltua kerran kun ei löydetty yöllä meijän majapaikkaa Puolan vuoristossa).
Näillä pohjustuksilla hypätääs siis meijän todellisiin matkakustannuksiin.
Laivalla Viroon & takaisin
Meno: Koska jouduttiin perumaan Eckerö ja mentiin Siljalla niin hinta oli korkeampi.
Helsinki- Tallinna perjantaina 10:30 -12:30 laivalla menoliput kahdelle, hytti + auto sekä
kaksi koronatestiä maksoi 222 €
Koronatestit lisätty tähän koska ”kuului” matkaan.
Hytti toi lisähintaa, mutta tykätään ottaa se koska siellä saa (koitettua) levätä ja eipä tartte väistellä ihmisiä käytävillä tai kuunnella karaoke-rähinää.
Nyt meni aikaa tietysti jonottaessa tonne testiin ja sit piti hakee net tulokset jännittelyn jälkeen.
- Helsinki – Tallinna Silja (2 + auto + hytti) 144 €
- Tallinna – Helsinki Eckerö (2 + auto + hytti) 63 €
- Koronatestit 78 €
- Matkakulut 285 €
Diezel
Kilsoja kertyi aika hyvin vaikka ajeltiinkin vain Unkarissa.
Tällä reissulla päätettiin toteuttaa yks haave, joka oli siis ajella rantaa pitkin ja ihastella maisemia sekä tsekkailla mimmosia muita mestoja sieltä löytyy.
Alunperin tarkotus oli ajaa koko Balatonin ympäri, mutta ruuhkasta pikku kiermurtelevaa tietä pitkin kruisailen ja välillä stoppailen ottaa kuvia ja ostamaan juotavaa niin ei päästy kuin Baltonfenyves-/mariafûrdoon, josta siitäkin tuli jo reilu 60 kilsaa. Oli kyllä huikeet maisemat!
Alla oleva kuva on tuolta rantareitilä, tossa kohtaa oli talot ihan rannan vieressä ja taloihin kuuluvilla omilla laitureilla oli jengii ottaa aurinkoo ja osa sit nauttimassa vedessä loistavasta säästä.
Toi olis kyllä unelma, talo Balatonin rannalla.
Takas ajettiin motaria pitkin, joka on siis maksullinen, mutta meillä oli kuukausi vinjetti.
Loppureissulla ajettiin toinenkin puoli Tihanyyn asti ja edellis kerralla käytiin Tihanyssä autolla eli ollaan siis ajettu koko järvi ympäri, ei ihan rantaa myöten mut kuitenkin.
Tällä lomalla käytiin autolla myös Vezpremissä ja Szekesfehervarissa eri päivinä ja sit oli tää ranta-ajelu, ja sit käytiin shoppailemassa kun löydettiin sairaalareissun yhteydessä semmonen Outlet-mall tsägällä.
Muina päivinä ei ajettu mihkään, käppäiltiin vaan eli autokin sai ansaittua lepoa 🙂
Äkkiseltään tsekattuna kilsoja kertyi päälle 4700 (4741,78 km mutta se ei ole silti ihan tarkka luku).
Bensassa (dieselissä) olis voinut säästää jonkin verran jos olis jaksanut pysähtyä eri huoltoasemilla ja tarkkailla hintoja.
Meijän navi näyttää seuraavat huoltoasemat ja hinnat välillä, mutta me tankattiin jos oli tarve (sillo kun range oli enää about 100km).
Joskus on ajeltu asemien ohi ja aateltu tankkaa seuraavalla, mutta sit sitä asemaa ei ookkaan ollut ja ollaan menty tosi höyryillä ja tsägällä ettii seuraavaa.
Sitä stressiä, etenkään pimeellä ajoissa ei haluta enää ottaa.
Tankattiin myös välillä parempaa dieseliä, joka oli siis myös kalliimpaa kun peruslaatu.
Huomattu käytössä eroja joten sitä tankkaa mielellään.
Keskikulutus oli taas laskurin mukaan 8,3 l, mutta vaihtelua oli about kuudesta yli kymppiin, riippuu mentiinkö motarilla, jumitettiinko Budapestin keskustassa ja Helsingin satamien ruuhkissa vai vedettiinkö vuoristotietä..
Jonkin verran meillä oli pohjalla tankissa kun ajettiin Viroon, jossa tankattiin ekan kerran 20-30 €
JP hoiti ton tankkauksen joten mulla ei tarkkaa summaa tiedossa (jompi kumpi se on silti varma).
Niillä naftoilla vedettiin sit Latvian rajalle Nesteelle, meijän vaki ruoka/pissa/tankki/kahvi paikkaan.
Sit tankkailtiin pitkin matkaa Puolassa, Slovakiassa ja Unkarissa, joten jonkin verran on valuuttakurssimuutoksiakin mukana.
Tuossa laskurissa keskihinta on 1,40 / l.
Välillä oli alle 1,30 / l ja välillä päälle 1,50 / l.
Virossa ja muuallakin oli kiva huomata että siellä eri ketjuilla on samat hinnat, eli vaikka olis kolme eri asemaa vierekkäin niin kaikilla sama hinta. Olispa täälläkin!
Meijän kotimaan lähimmät tankkauspaikat on Keravalla, ja siellä on kolme asemaa vierekkäin sekä pari lisää saman kadun varrella, mutta kaikilla eri hinnat.
Tankkikertoja tuli 9 kpl, kaikki kortilla. Käteistä on aina varalla mukana jos ei kortti toimi/käy.
- Viro 20 / 30 €
- Ainazi Neste 69,45 €
- Orlen Tykocin 77,89 €
- Mol Zamardi 79,38 €
- Shell Szekesfeh. 88,95 €
- Slovnaft Handlova 56,24 €
- Stacija Paliw 47,36 – 20 € (yötankki josta miinustettu oluet ja vedet)
- Circle K 74,68 €
- Ainazi 50 €
- Bensakulut yhteensä 543,95 / 553,95 € €
Parkkiminen
Saatiin hyvin bookattua meijän majapaikat, myös Budapestin keskustassakin niin ettei tarvinnut maksaa erikseen parkkimisesta mitään (tosin se hotla oli niin kallis et sieti kuuluukkin).
Ainoo missä jouduttiin maksaa pysäköinnistä oli Riika.
Bookattiin kämppä jossa oli mahdollisuus parkkipaikkaan, mutta se oli täynnä (ja ärsytti tietty kun oli yks syy miks varattiin just se kämppä).
Ajettiin auto sit Origin halliin, mitä ollaan käytetty vuodesta 2011, joitakin reissuja lukuunottamatta.
4 yön parkki maksoi 56 € eli ihan sika hinta nykyään.
- Riika – Origo 56 €
- Pysäköinti 56 €
Vinjetit eli tiemaksut
Nyt ei ollut muita maksullisia teitä kun nuo vinjettiä vaativat motarit.
Normaali henkilöautolla ei tartte ostaa vinjettejä tai maksaa tiemaksuja Baltiassa eikä pääosin Puolassakaan.
Puolassa on muutama tietullillinen tie, mutta ne ei osuneet nyt meijän reitille.
Puolasta ajettiin Tsekkeihin (tai siis Czechiaan) koska Slovakiassa oli tiukat maahantulovaatimukset.
Tsekki ei kuulu kummankaan lempimaihin, mutta Ostravan yöpyminen oli aika pakollinen tässä vaiheessa, onneksi se oli myös edullinen.
Vinjettejä voi ostaa joko 7-10 vrk ajalle, kuukaudeksi tai koko vuodelle riippuen maasta.
Vinjetin hinta määräytyy sen mukaan mille ajalle ja minkälaisella ajoneuvolla kuljet.
Tietulleissa, joita tällä matkalla ei siis tullut hinta määräytyy ajettavan matkan mukaan.
Tietulleista ja vinjeteistä olen koostamassa postausta myös eli jos ne kiinnostaa, pysy kuulolla!
Tsekin vinjetti otettiin koko kuukaudeksi kun mietittiin, että joudutaan varmaan ajamaan osa Tsekkien puolella takastullessa. Hinta kuukauden vinjetille oli 440 korunaa eli noin 18 € + kurssit päälle.
Slovakian vinjetin ostin netistä suoraan ja kuukausi hinta on 14 €
Unkariin ostettiin myös netistä ja sen hinta oli 4970 forinttia eli noin 14 € + kurssi päälle.
Muita me ei sitten tarvittukaan ja noilla saatiin huoletta ajella motareilla koko kuukausi.
- Tsekki ~ Czechia 19,80 €
- Slovakia 14 €
- Unkari 14,87 €
- Vinjetit 48,67 €
Lauttamaksu
Meijän piti ajaa rantatie Keszthelystä Budapestiin, mutta oltiin unohtu täppää ”vältä lauttoja” (kuten Montenegrossakin) niin päädyttiinkin Tihanyn laivarantaan.
Siellä sattu sitten sopivasti tulemaan lautta Balatonin yli samaan aikaan joten päätettiin mennä sillä.
Tuolla menee myös lautta joka ei ota autoja, mutta me oltiin ihan oikeassa lauttarannassa ja päästiin kyytiin. 2 aikuista ja auto oli 10,68 € (kursseineen, tsiigasin tiliotteen).
Matka Tihanystä Szántódiin (eli ihan siihen Siofokin viereen) kesti 8 minuuttia.
- Lauttamaksu 2 + auto 10,68 e
- Lautta 10,68 €
Majoitus
Näihin meni eniten rahaa koko reissulla.
Ainoo majoitus etukäteen varattuna oli siis meijän Balatonin asunto.
Se oli ainoo minne haluttiin ja kaikki muu oli bonusta.
Koska viime vuonna ei päästy Baltiaa pidemmälle niin päätettiin bookkaa suoraan se 10 yötä Balalta.
Tosin päädyttiinkin sinne jo päivää etukäteen.
Oltiin Ostravassa ja lähössä ajaa kohti Unkaria, suuntana ihan mikä kaupunki vaan kunhan päästään maahan. Jp sano mulle et laita sille meijän vuokraisännälle viestii oisko sil joku luukku vapaana ja tsägällä oli. Ajettiin sit suoraan sinne, vietettiin yks yö eri huoneessa ja aamulla scrollattiin kamat käytävän puolelle omaan asuntoon, voi sitä iloa!!
Päätettiin jo aiemmin et jos päästään Balalle niin otetaan skumppaa ja ostetaan sikari,
kyllähän sitä piti juhlistaa!!
Bala oli hinnakas ja reippaasti yli perus yöpymis budjetin, mutta mentiin sinne sillä periaatteella et tää on se loman kohokohta ja olihan se!!
Ja tää oli vielä lisäksi meijän juhlavuosi, 10 vuotta yhdessä tien päällä.
Balatonin lisäksi reissattiin sitten koko loma loppuöitä lukuunottamatta Unkarissa eri paikoissa, vaihtelevilla hinnoilla.
Mukana oli hyviä mestoja ja semmosia minne ei enää uudelleen sekä pettymyksiä, yksi kaupunki + sen majapaikka ja toinen majapaikka eri kaupungissa.
Voisit kuvitella että ylempi kuva kuvastaa sitä lempipaikkaa mutta ei, molemmat kuvat on no thanks paikoista..
Majoitusöitä tuli 28 kpl ja niitä oli yhdeksässä eri paikassa.
Keskihinta 74 € / yö kun lasketaan kaikki yhteen, eli yli normi budjetin mentiin muttei niin pahasti.
Vaikka tuo perussumma onkin 60 € per yö niin tänä vuonna siitä joustettiin ja olin laskenut majoituksille budjettiin 2000 € ja sitä varten oli sitä venymisrahaa sivussa #specialyear
Kallein oli meijän Budapestin majoitus, halvin pohjois-Puola.
Majoituksen hintaa saattaa myös nostaa pysäköinti, ilmastointi sekä kaupunkiverot.
Muissa kaupungeissa hinnoissa oli kaupunkivero mukana (esim. 1.20-1.50 € / yö / hlö),
Keszthelyssä se veloitettiin erikseen joka on siis tuo 6 € alla olevalla listauksella.
Kaposvarissa piti maksaa muutama euro extraa ilmastoinnista, se on myös hinnassa mukana.
Puolassa hotellin hinnan sisällä on noin 5€ aamiaista joka ostettiin erikseen ja saatiin vielä keittiöajan ulkopuolella kun ne sääli meitä pitkän ajomatkan takia (oli muuten todella runsas aamupala!!)
Majapaikat pyritään valitsemaan keskeiseltä sijainnilta eli esim. vanhasta kaupungista, keskustan/nähtävyyksien läheltä.
Halvemmalla sais tietty kauempaa, mutta kävelyetäisyys mestoista on aika must meille.
Ajopäivien majapaikan sijanneilla ei ole väliä, kunhan saadaan nukkumapaikka ja autolle turvallinen mesta. Marijampole, Ostrava ja Suwalki oli just semmosia tällä reissulla.
Suwalkissa ollaan oltu vissiin joka reissulla yksi yö, välillä menne tullen.
Tässä alla majapaikkojen tyypit ja hinnat.
- Marijampole, Liettua hotelli 65 € / 1 yö
- Ostrava, Tsekki hotelli 29,91 € / 1 yö
- Siofok, Unkari asunto 1020,95 € / 11 yötä
- Kaposvar, pensionat 93 € / 2 yötä
- Keszthely ”asunto” 112,90€ + 6 € / 2 yötä
- Budapest, hotelli 321 € / 3 yötä
- Eger, asunto 184,16 € / 3 yötä
- Suwalki, Puola hotelli 31,94 € / 1 yö
- Riga, Latvia asunto 207,20 € / 4 yötä
- Majoitus 2072,06 €
Bolt-kyydit
Onneksi Bolt toimii vielä monessa meijän reissumaassa ja Yangoakin käytetty usein, mutta tällä reissulla oli vaan Boltteja sekä yksi suoraan tilattu taksi.
En näitä muistais ulkoa mutta appistä näkee menneet reitit ja hinnat muille matkoille.
Hyvä niin, osa oli forintteja niin saa about kurssin niistä, Riian taksihinnat nyt muistaa jo about ulkoo..
Budapestissä mentiin rauniobaariin kävellen ja tultiin kotiin taksilla.
Käytiin Memento Parkissa (kuva alla) katsomassa vanhoja kommunistiajan patsaita, otettiin Bolt takaisin kaupunkiin ja piti mennä kattelee Hero Square ym. nähtävyyksiä mutta suurin osa oli remontin alla tai tapahtuma tulossa niin alue aidattu.
Boltailtiin sieltä takas hotellille ja seuraavana päivänä mm. Citadellaan ja Kalastajanlinnakkeelle (joista ensimmäinen oli remontissa..)
Egerissä käveltiin viinilaaksoon (Szépasszonyvölgy) ja sieltä olis päässyt semmoisella turistijunalla pois, mutta haluttiin jäädä vielä maistelemaan muutaman mestan viiniä ja niin pyydettiin sitten tarjoilijaa tilaamaan meille taksi kotiin ja varmistamaan hinta tietty samalla.
Riiassa mentiin kattoo lätkää (KHL) ja tultiin takas vanhaankaupunkiin Boltin kyydillä.
Tipattiin myös taksikuskeja ja sekin hoitu kätevästi apin kautta, nyt en kattonut oliko joku erittely jossa oli kyyti ja tipit erikseen mut jokaiseen kyytiin lisättiin tippi matkan päätteeksi.
- Rauniobaari – Hotelli 1390 ft
- Hotelli – Citadella 1920 ft
- Kalastajalinnake- Hotelli 2010 ft
- Memento Park 4510 ft
- Memento – keskusta 6180 ft
- Keskusta – hotelli 2160 ft
- Eger Wine Valley – asunto 2500 ft
- Vecriga- Arena Riga 4,50 €
- Arena Riga – Vecriga 7,50 €
- Taksikyydit 69,89 €
Summa summarum
Semmonen reissu meillä on siis takana.
Käytiin museoissa, syötiin ulkona joka päivä, shoppailtiin, nautittiin juomista rannalla auringonlaskua ihastellen ja vietettiin iltaa ”bar streetillä” jossa otettiin Sputnikit kun vihdoinkin oli tarjolla!
Sisäänpääsy maksut puuttuu listauksesta, joita oli siis eläintarha, linnoja, erilaisia museoita, lätkäliput sekä luolavierailu, josta toi alla oleva kuva on.
Noita en tuohon yleisiin budjettiin laskenut mukaan vaan ne on mun omassa henk.koht päiväbudjetissa mukana, sen mahdollisesti ylijäävän osan siirrän sitten seuraavan päivän summaan mukaan, etenkin ajopäiviltä jää kivasti extraa, sillon vedetään jotkut hodarit ja pasteijat naamaan kuivalihan lisäksi tien päällä.
Tässä vielä nipussa nuo yleiset kustannukset.
- Bensat 543,95 / 553,95 €
- Laivat 285 €
- Majoitus 2072,06 €
- Vinjetit 48,67 €
- Parkkiminen 56 €
- Taxit 69,89 €
- Lautta 10,68 €
- Total 3086,25 / 3096,25€ €
Näillä tiedoilla siis hieman alle 1550 € per naama neljä viikkoa autolla Euroopassa eli vajaa 400 € / vko.
Tietty käyttörahat (ostokset, safkat, juomat ym.) siihen päälle, mutta silti.
Mun mielestä todella kohtuullinen kulusumma tommoselle reissulle.
Suomessa riittääkö summa edes yhteen viikonloppuun?!
Mun menneisyyden ja tän korona scheissen vuoksi mä todella arvostan meijän lomia, oli ne sitten minkä pituisia tahansa, eikä ne todellakaan ole itsestäänselvyyksiä (myöskään koira ja nykyään myös talovahdin vuoksi). Ja sit kun pääsee niin mä nautin!
Mulla ei ollut rahaa todellakaan pistää tälleen kiinni mihinkään lomareissuihin niinkään montaa vuotta sitten ja sillon perus risteilylle meno oli todella pitkään säästetty juttu.
Välillä tietty ärsyttää tietyt majapaikat ja muu sekä ollaan valikoivimpia yöpymispaikkojen suhteen,
mutta muuten oon aika lungi matkaaja, ei tartte olla 5 tähden hotelleja tai muuta extra höösää ympärillä (JP meistä vielä lungimpi).
Joidenkin mielestä meijän hotla budjetti on liian pieni ja vaatimaton, joillekkin taas toi summa tarkottaa monen yön hostellimaksuja.
Ja onhan meijän budjetti noussut tässä vuosien aikana ja matka reviiri laajentunut myös, vaikka ne tietyt kohteet pitää pintansa vuodesta toiseen. Baltia, Balkan ja Balaton ei niihin vaan kyllästy..
Jotkut tykkää mennä aina uuteen kohteeseen, ilman mahdollisesti rajoittavia budjetteja, ja monilla kuten meillä on nää suosikkikohteet sekä tietyt raamit millä mennään.
Luotolla ei kumpikaan tykkää reissaa, sen takia budjetti & tavotteet löytyy + lomaa varten painaa mielellään vaikkapa extra töitä.
Makuja on niin monia, sen takia kiinnostaiskin kuulla onko sulla lomalle jotain budjettia vai meetkö vaan fiiliksen mukaan?!
~ Mimmu ~
Muuta huomioonotettavaa
Tässä pari juttua mitkä ei kuulu lomabudjettiin varsinaisesti mukaan mutta hyvä huomoida!
Sairastuminen lomalla
Joku vois laskee matkavakuutuksen hinnan tälle, mutta mulla on kokoaikainen niin en sitä erikseen matkabudjettiin mukaan laske. Mut se on varmaa et lekurin hinta olis ollut kallis ilman vakuutusta, oletan.. Mulla tuli ekaa kertaa elämässä joku sidekalvon alainen verenvuoto tms. ja kävin sitten paikallaisessa sairaalassa, ihan mielenkiintoinen reissu sekin, mutta jatketaan siitä toisella kertaa.
Olin yhteydessä IF:n kautta SOS -palveluun ja vaikka joutu jonottaa niin homma toimi.
En joutunut maksamaan mistään (muusta kun bensasta) ja mitään laskuja/lappuja ei tullut sairaalassakaan.
Tämäkin mukana sen takia että reissussa voi sattua ja tapahtua (onneks ei itelle oo) joten muista vakuutus!!
Maahantulolomakkeet
Näitäkin piti väsäillä, mutta nekin hoitu netissä (pääosin Reopen Europen kautta).
Nää nettilomakkeet on hieno systeemi, ei tartte jumitella missään rajoilla näyttämässä dokumentteja vaan noissa kysytään tiedot mihin oot menossa vai ootko transit (eli läpiajo) matkalla, onko rokotukset, tai onko testitulos ja sit vaan rasti ruutuun vakuutan tiedot oikeeksi ja jos kusetan niin tulee sakkoo. Toimiva systeemi (huom Suomi!)!
Näiden hinta oli 0 € mut lisäsin vaan listalle koska nää nyt vaan kuuluu matkailuun tällä hetkellä (FYI)
Matkabudjetti aiheeseen liittyvää, 2019 oltiin edellisellä pitkällä (kunnon) roadtripillä ennen koronaa ja käytiin mm. Serbiassa ja Romaniassa. Vaikka reissu ulottui pidemmälle oli kulut pienemmät.
Jos kiinnostaa kurkata paljon maksoi kuukauden reissu 2019 omalla autolla niin lueppa mun blogiteksti
”Roadtrip 2019 kuluista”
2 Comments
Heh, Memento Park oli kyllä aika erikoinen kohde, kun siellä taannoin käytiin. Ja tuo luola näyttää todella hinolta, mikä mahtaa olla kyseessä? Ja tuohon hintapuoleen, niin joo, on tosiaan kohtuullinen! Meillä ei reissuille ole mitään tiettyä budjettia. Toki etukäteen tulee arvioitua, kuinka paljon reissuun kuluu rahaa, mutta siihen kuluva määrä vaihtelee suuresti kohteen mukaan. Joskus edullisempaa, joskus kalliimpaa.
Kiitos kommentista, en tiedä minne oli hukkunut kun en saanut ilmoitusta sähköpostiin kuten ennen on tullut.
Meinasi mennä ohi..
Memento Park oli kyllä erikoinen kohde ja mielenkiintoinen oli sen pitäjäkin (lipunmyyjä).
Meidän lisäksi siellä ei ollut kuin pari muuta niin saatiin rauhassa kiertää ja jutustella.
Jos satutte joskus Druskininkaihin Liettuassa niin siellä on kanssa vastaava, todella iso puisto Grutas Park jossa kannattaa vierailla.
Luola oli Tapolcassa,Unkarissa ja sekin löytyi katselemalla google mapsiä ja googlailun avulla vahingossa.
Oli sen verran suosittu paikka että liput piti hankkia etukäteen, useampi päivä ennen. Sen takia yövyttiin ne pari yötä Kaposvarissa, kun missattiin edellisen päivien liput.
Ensin oli kierros luolassa jonka jälkeen pääsi soutamaan tuolla maan alla. Oli todella upea paikka!!
Ja muutenkin Tapolca kaupunkina oli viehättävä.
Harmitti lähteä pois!
Moni ei tykkää laskea budjettia ollenkaan, musta on kiva olla jotkut raamit sille mitä voi käyttää.
Tässäkin joustettiin esim. Budapestin hotellin hinnan kanssa, koska keskeinen sijainti, lisäksi haluttiin hyvä vuode kun edellinen majapaikan sänky oli niin surkea.
Teilläkin vähän erilaisia matkoja niin summat varmasti isompia ja lisäksi noilla reissuilla varmaan tulee erilaisia kuluja eteen enemmän?