Linnavuoren muinaislinna – pieni Itä-Helsingin kierros

Linnavuori oli kuin Suomenlinna yhdessä vaiheessa, eli vietin hyvin paljon aikaa niissä, joko yhdessä jonkun kaverin / koiramme kanssa tai ihan yksikseni.
Saatoin nuorempana viettää tuntikausia Suomenlinnassa vaellellen saaria ja linnotuksia läpi sekä tietysti napsien kuvia. Linnavuorelle vei usein tie sen läheisen sijainnin vuoksi, lisäksi mua on aina kiinnostaneet erilaiset historialliset kohteet.
Nyt en ole muutamaan vuoteen Suokissa (eli Suomenlinnassa) käynyt, enkä myöskään tuolla mainitsemassani Linnavuoressa.. kunnes viime sunnuntaina sinne sattumalta päädyttiin.

Sunnuntainpuuhia
Sunnuntait on siitä parhaita ettei mulla ole yleensä sillon töitä (eli ei siis rahallisesti parhaita) ja meillä on JP:n (eli Janin) kanssa aikaa olla – tekemättä mitään – jos siltä tuntuu.
Nää sunnuntain aamut on parhaita kun voi vaan köllöttää sängyssä, lueskella uutisia (ja blogeja) tai kattoa vaikka jotain sarjaa/leffaa Netflixistä, nauttia vaan olosta ilman kiirettä mihinkään.
Rescukoiramme Melli on siitä huippu että se nukkuu ihan yhtä pitkään kun me (viikonloppuisin kömpii peiton alle meijän viereen tuhisemaan) eikä ole vinkumassa ulos ellei satu olemaan joku paskatauti..
Jossain vaiheessa on kuitenkin kömmittävä sieltä lämpösen peiton alta kun nälkä rupeaa kurnimaan.   Yleensä minä vien Mellin ulos ja Jani tekee meille aamupalaa sillä aikaa, mikä on musta aivan mahtavaa- mikä on parempaa tulla syksysen kirpeestä ilmasta lämpöseen ja kahvin tuoksuiseen kotiin.
Välillä meillä rapussa tuoksuu jo pannulla tirisevä makkaraa, tai pöydästä löytyy eri täytteisiä munakkaita tai muita kokeiluja kuten uunikarppileipiä.
Tosin nyt syötiin edellis päivän tortillat, katottiin Kauhea Kankkunen II loppuun samoin Armanin dokkari ja juotiin pressokeittimellä haudutettua kahvia.
Koska kummatkin oltiin kökitty sisällä mm. töissä koko viikko haluttiin molemmat mennä jonnekkin ulos.
Miettiin eka Sipoonkorpea, mutta ei oltas keretty siellä kunnolla käppäämään koska haluttiin mennä katsomaan neljäksi yhtä myynnissä olevaa asuntoa, mutta jonnekkin ulos piti päästä.
Janin tutuilla on kahvila Meridian, Puotilan/Vartiokylän venesatamassa joten Jani ehdotti että käydään siellä, eikö siellä olisi jotain kävelypaikkaa lähellä?! Onhan siellä, se ihana lahtea kiertävä tie.
Silloinkaan en vielä muistanu tuota Vartiokylän Linnavuorta.

Puotila- Vartiokylänlahti hoodsit
Muutettiin läheiseen Puotilaan vuonna 82 jossa asuin ainakin parikyt vuotta joten alue on mulle erittäin tuttu. Puotilan Kartanon läheiset metsät (etenkin kurremettä) sekä uimaranta ja sen hoodit tuo mulle hirveän kasan muistoja mieleen. Niillä läheisillä kasvimailla on suunnistettu sekä popsittu jonkun porkkanoita, käyty talvella hiihtämässä sekä muuten vaan käppäämässä.
Silti kun Jani kyseli kävelyreittejä venesataman lähellä ei mieleeni tullut tuo Linnavuoren alue.
Vasta kun oltiin laitettu auto parkkiin ja lähdettiin kävelemään kohti lahden kärkeä muistui paikka mieleeni ja sinne suunnattiin siis.
Osa kävelyteistä sekä pienempi venelaituri sivummalla oli veden peitossa, mutta tuon autotien liikenne on sen verran hiljaista joten siinä sivussa pystyy helposti kävelemään.
Matkaahan tuosta Varjakanvalkaman venesatamasta ei ollut kun muutama sata metriä tuohon Linnavuorentien alkuun.

Ilma oli pilvinen muttei kylmä, välillä ripotteli vähän vettä, mutta sade oli niin pientä, kuin ne kesällä otetut suihkupullon suihkaukset, joten ilma ei menoa haitannut.
Tommonen syys-sää on musta todella virkistävä ja syksy onkin mun lempi vuodenaikaa.
Mellikin on kesän kuumuudessa aina jotenkin nuupahtanut, joten näillä säillä on kiva liikkua sen kanssa ulkona kun virtaa riittää meillä kaikilla.

Linnavuori | muinaislinnan jäänne – Helsingin huomattavin kiinteä muinaismuisto
Tuo nimi: Linnavuori, antaa itsestään mahtipontisen kuvan ja mieleen kohoaa varmaan väistämättä ne isot Keski-Euroopan linnat ja linnoitukset, täällä ei semmoista kuitenkaan ole ja paikka itsessäänkin on aika huomaamaton. Opasteita tieltä alueelle ei ole, polku tuolle entiselle linnoitukselle lähtee talojen välistä.
Metsikössä, portaiden juurella löytyy kyllä opastaulu sekä sen lähellä eräänlainen metallitaulu, joka kertoo sinun saapuneen muinaismuistoalueelle.
Ilman näitä merkkejä moni varmaankin kuvittelisi kävelevänsä ihan tavallisella kukkulalla.
Portaiden yläpäästä löytyy sammaloitunutta kalliota sekä metsikköä.
Itse linnoituksesta ei ole jäljellä oikeastaan juuri mitään, puoliksi kasvien peitossa olevia juoksuhautoja ja muutamaa tuliasemapesäkettä lukuunottamatta.
Suurin osa valleista on aikojen kuluessa hävinneet/hävitetty.
Osa kivistä on joko vierinyt tai vieritetty alas ja niitä löytyy myös joidenkin läheisten talojen pihalta..

Alue näyttää minusta samalta kuin 90-luvulla, jollon siellä tuli käytyä myös historian tunnilla.
Tosin muistaisin aikoinani istuneeni kalliolla ja tuijottaneeni tuota ”merimaisemaa”..
Nyt vettä ei enää juuri näy, kuin pieni pilkahdus puiden välistä..

Linnavuoren historiaa
Millainen on tuo itse linnoitus alunperin ollut, ei tunnu kenellekään olevan varmaa tietoa, samoin elinkaaresta on vain arvailuja. Tarinoita paikasta kuitenkin riittää.
Erään tarinan mukaan kolme viikinkiveljestä, Helsing, Sibbe ja Borg purjehtivat alueelle meren takaa ja päättivät kukin rakentaa oman linnan.
Kerrotaan että Helsing rakensi Vartiokylänlahden Linnavuoren, Sibbe rakensi linnansa Sipooseen (Sippesborg) ja kolmas veljeksistä Borg, rakennutti linnansa Porvooseen (Linnanmäki).
Eräälle paikalliselle asukkaalle on taas perimätietona kerrottu että mäen päällä olisi ollut ennen viikinkilinna ja vuorella sijaitsi tuon viikinkipäällikkö Helsingen hauta.
Sijaintinsa puolesta on myös arveltu että linnoitus olisi rakennettu suojaamaan hämäläisiä vastaan, joidenkin mukaan tämä muinaislinnoitus olisi rakennettu Uudenmaan ruotsalaisten asutuksen turvaksi..

Varmaa on kuitenkin se että tämmmöiset linnat on aina rakennettu strategisille paikoille.
Tämä linnavuori/muinaislinna sijaitsi silloisella meren rannalla, vesiteiden risteyksessä.
Linna oli mereltä katsoessa suojassa tuulilta sekä katseilta nykyisen Vuosaaren ja mantereen välissä.
Vuosaari oli silloin nimensä mukaisesti vielä saari, jonka pohjoispuolelta kulki ns. viikinkien idäntie, aina Upplandista Novgorodin valtakuntaan vievä reitti.
Pohjoiseen, Hämeeseen johti linnan läheltä vesitie, josta pääsi Vantaanjoen kautta Puujokea pitkin Vanajan vesistöön.
Miltein samalla kohdalla linnan kanssa, Suomenlahden eteläpuolella oli nykyinen Tallinna.

Vuonna 2002 alueella suoritettiin Helsingin kaupunginmuseon rahoittamia kaivauksia jonka toivottiin antavan tarkempia tietoja alueen historiasta.
Alueelta löytyi mm. rautanauloja, jalkajousen nuolenkärki ja veitsi.
Kaivauslöydöt todistivat että linna on rakennettu keskiajalla eli 1200- 1300 luvulla, aika laajalla skaalalla siis. Noiden löytöjen vähäisestä määrästä on päätelty että linna oli aktiivisessa käytössä vain vähän aikaa.
Linnavuori on käyttöaikanaan on ollut kuitenkin hyvin varusteltu.
Suojanaan sillä on ollut mm. vuoren eteläpuolella kolminkertaiset kiviperusteiset varustukset, lännessä ja pohjoisessa puolestaan kaksinkertaiset.
Koska jälkiä on vähäisesti arvellaan että itse linna on purettu melko nopeasti, joka taas olisi johtunut Ruotsin sisäpolitiikasta ja kuninkaallisesta käskystä purkaa kaikki Uudenmaan puulinnat.
Vaikka tämän linnan jäänteet eivät ole enää kovin hääppöiset, ovat ne joka tapauksessa Helsingin vanhinta nähtävissä olevaa rakentamista.

Linnavuoren sijainti sekä rakennelmat ovat herättäneet keskustelua myös siitä ovatko Helsingin strategisen sijainnin juuret täällä Linnavuorella ja onko pääkaupunkiseutumme historia pidempi kuin 468 vuotta?!
Se ainakin historiasta tiedetään että linnavuori on toiminut osana Helsingin linnoitusjärjestelmää.
Ensimmäisen maailman sodan aikana venäläiset rakensivat vuoren rinteille ampumahautoja sekä tuliasemia / suojahuoneita.

Vaikka paljoa ei itse linnoituksesta ole jäljellä on tuo paikkana minusta edelleen mielenkiintoinen ja paikassa on jotain mikä saa mielikuvitukseni edelleen laukkaamaan..
Alueelta löytyy myös luola, jonne en ole koskaan ovea pidemmälle askeltanut.
Nytkin, käydessäni vain vilasemassa suuaukosta nousivat karvat kädessä pystyyn ja muistin että tuo sama tunne on minulla ollut aiemminkin siellä käydessä..
Tiedä sitten mikä tuo luola on aiemmin ollut, ehkäpä jonkin sortin tyrmä?!
Näin ainakin muistan kuulleeni tarinoita.
Suomenlinnan luolia ja tunneleita on tullut tutkittua monestikin, mutta minulle tämä luola on ollut aina jotenkin karmiva.
Vähän sama kuin tuolla Puotilan Kartanon lähistöllä illalla kävely, tarina kertoo että silloin tällöin erään surmatun tytön henki ilmaantuu kummittelemaan.. jotenkin nuo lapsuudessa kuullut tarinat jäävät ainakin näemmä omaan mielen perukoille kummittelemaan vuosiksi – ilman käyntiä tuolla muinaislinnoituksella en olisi näitäkään muistanut!

 

Sijainti & reittiohjeet
Vartiokylän linnavuori sijaitsee Itä-Helsingissä osoiteessa Linnavuorentie 5.
Ylempää Linnavuorentietä pääsee myös alueelle, tällöin saavut tuolle luolan suulle.
Myös Varjakanvalkamasta pääsee polkua pitkin tuonne linnoitukselle.
Virallinen osoite, jossa nuo kyltitkin sijaitsevat löytyvät kuitenkin tuosta Linnavuorentie vitosesta.
Tuo punainen talo on itseasiassa aika hyvä maamerkki jos ei muuten perille löydä, polku tuonne ylös lähtee tuon talon jälkeen oikealta.
Vähän kadehdin noita talojen asukkaita, niillä on vähän erilainen takapiha siinä, eikä tuo meren läheisyyskään huono juttu ole..

Linnavuorelle pääsee joko bussilla 97v Itäkeskuksesta tai Mellunmäestä, myös bussit 95 ja 97 tulevat Itäväylää josta on reilu kilometri rantaan, joten jos haluaa heitää pienen happihyppelyn omakotitaloalueella on tuo mainio tilaisuus sille.
Me jätettiin auto venesatamaan, jossa voi tuon lenkin jälkeen käydä herkuttelemassa kermaisella lohikeitolla tai vaikkapa grillimakkaralla.
Omalla autolla pääsee myös ihan tuonne Linnavuorentielle, mutta siellä ei ole mitään varsinaisia parkkipaikkoja, jos kadun varressa on tilaa voi siihen auton toki omalla vastuulla jättää.
Mitään sisäänpääsymaksua ei ole alueelle myöskään ole.
Paikka itsessään ei ole iso, sen kiertämiseen ei saa lukuisia tunteja tuhlattua etkä siellä myöskään pääse eksymään. Maasto ei ole kovin vaikeakulkuista, mutta askeliaan täytyy katsella, sillä ainakin tuo sade oli liukastuttanut kallion pintaa ja kiviä löytyy vähän sieltä täältä.
Mitään superkuntoa ei tänne siis tarvita. Hyvät kengät ja mielikuvitus riittävät 😉

Jos mieli tekee vetää pidempi ulkoilulenkki niin sillon ehdotan tuon lahden kiertämistä.
Reitin alkuja on tähänkin monia, Rastilan metroasemalta pääsee joko suoraan tuon sillan yli Puotilan rannalle, toista kautta tuota Vuosaaren rannan puolta Linnavuorelle.
Sieltä voit jatkaa matkaasi joko bussilla tai reippailla lounaalle Meridianiin tai brunssille tuohon Kappelin lähellä olevaan Puotilan Kartanoon.
Jos taas olet enemmän janoinen kuin nälkäinen niin Puotilan ostoskeskuksessa sijaitsevaa Pikkulintua on useassakin paikkaa kehuttu ja se tarjoaa monipuolisen olut ja mallasviskivalikoiman (joka tiedettävästi on Suomen laajin) sekä järjestää myös erilaisia tasting-tilaisuuksia.

Lisää ulkoilua kaipaaville Itä-Helsingissä on myös tuo Mustavuori, ajettiin siitä menomatkalla ohitse ja parkkipaikka oli tupaten täynnä. Linnavuoressa ei taas ollut meidän lisäksemme ketään muita.
Mustavuoressa käynnistä on myös vierähtänyt jokunen tovi, ehkä me keretään käydä siellä vielä ennen kun ensilumi iskee tänne etelään, unohtamatta entistä kaatopaikkaaluetta, Vuosaarenhuippua (Täyttömäkeä)..

Linnavuoren historiasta löytyy kymmeniä eri versioita, oletko käynyt paikalla ja mikä on sinun tarinasi?!