Håkansbölen kartano – värikästä historiaa 1500-luvulta nykyaikaan


Postin mukana tuli Håkansbölen (eli Hakunilan) kartanolla tapahtuu flyeri, josta selvisi että kartanon päärakennus on kesällä avoinna, niin pitihän sinne päästä.
Kartanon puisto on tuttua aluetta, ja kunnostuksen jälkeen ollaan käyty siellä jokusen kerran kävelemässä tai otettu kahvit mukaan termariin ja tultu istuskelemaan puistoon karvakorvien kera.
Puisto on suosittu piknik ja auringonotto paikka, etenkin viikonloppuisin.
Mutta sisällä tuolla päärakennuksessa eli kartanossa en ole koskaan käynyt.
Niinpä nyt kun tarjoutui tilaisuus niin lähdettiin se meijän vuosipäivänä eli kesäkuun viimeisenä viikonloppuna tsekkaamaan.

Janin luota on lyhyt kävelymatka alueelle joten päätettiin hyvän sään suosiessa kävellä sinne.
Meillä kävi tuuri sillä kun saavuttiin paikalle niin siellä ei ollut meidän lisäksi kuin yksi henkilö ja sekin oli kuvaamassa kartanoa ulkoapäin.
Päätettiin kierrellä omin päin mutta oltaisko keretty ehkä viisi minuuttia kierrellä kun opas saapui paikalle valmiina vastaamaan kysymyksiin ja sai meidät houkuteltua ostamaan liput vielä erikseen opastetulle kierrokselle.
Suurin syy tuohon lipunostoon oli se että Janin koulukaveri asui menneinä vuosina tuossa päätyhuoneistossa ja myös kellari oli heille tuttu paikka. Näihin paikkoihin ei olisi päässyt ilman opasta joten mahdollisuus päästä näkemään nuo mestat innoitti meitä ostamaan liput.
Kierros oli todella mielenkiintoinen, saimme niin paljon irti kartanosta ja sen historiasta oppaan avulla..
Meillä kävi tuuri myös loistavan oppaan vuoksi, mutta myös siinä että kierroksella oli vain me kaksi, seuraava kierros oli loppuunmyyty ja taloon ahtautui toistakymmentä ihmistä.


ALUEEN HISTORIAA
Hakunilan keskus, joka sijaitsee entisen kartanon mailla, on korkealle mäelle 1970-luvulla syntynyt kerrostalolähiö, seuranaan lukuisia pientaloalueita upeine luonto- ja harrastuspaikkoineen, joista tunnetuimmat lienevät lukuisat hiihtoladut ja Poni-Haan ratsastuskoulu.
Crisse Fagerström perusti Poni-Haan vuonna 1974.
Fagerströmin isä tunsi Håkansbölen kartanon mailla hevosia 1900-luvun alkupuolella kasvattaneen Per Sanmarkin, joiden suku oli kartanon viimeinen omistaja ennen Vantaan kaupungille myyntiä.
Ennen Sanmarkin suvun 100 vuotista omistusta kerkesi kartanolla olla monta isäntää hevosineen ja kartanoa ympäröivä puisto on syntynyt useassa vaiheessa näiden eri omistajien aikana.
Hevosaiheisia ovat myös monet Hakunilan alueen kadunnimet mm. Laukkarinne, Ratsumestarintie, Hiirakkokuja sekä Hevoshaantie.

Varmuutta siitä milloin ensimmäiset asukkaat ovat alueelle muuttaneet ei ole, mutta Hakunilan arvellaan ehkä eriytyneen omaksi kyläksen 1400-luvulla.
Menneisyyttä on pystytty seuraamaan 1500-luvulle saakka, jolloin aluetta on ruvettu viljelemään
Alueen nimeämisestä on useita tarinoita.
Kerrotaan että paikalla on silloin sijainnut pieni Sotungin peräkylä nimeltään Hokonsbolle (=Hokonin uudistalo) ja nimensä se olisi saanut Håkan Jönssönin, silloisen tilanomistajan tai hänen esi-isiensä mukaan.
Håkan nimen kerrotaan viittaavaan myös seudulla oleviin kukkuloihin, sitä håkan on vanhassa pohjoismaisessa nimistössä merkinnyt.
Nimen kerrotaan myös saaneen Hokon nimisestä maanviljelijästä joka muutti alueelle Sotungista ja perusti paikalle bölen eli uudisasutuksen. Nimen todellinen alkuperä jäänee arvailujen varaan..

Alueelle syntyi 1600-luvulla kaksi merkittävää kartanoa, Hakunilan eli Håkansbölen ja Nissbackan kartanot, joiden entisillä mailla siis koko kaupunginosa sijaitsee.
Hokonsbolle/Håkansböle oli alun perin pieni neljän talon tila.
Nykyään Hakunilan suuralueella asuu yli 29 000 ihmistä, yhdeksässä eri kaupunginosassa.

Sotungintien varrelle, Håkansbölen kartanon ”naapuriin” silloisen laakson toisella puolella rakennettu Nissbackan kartano on oletettavasti yksi Sotungin kylän alkuperäisistä kantatiloista.
Näiden kartanoiden väliin jäävän alueen kerrotaan olleen entistä merenpohjaa joka siksi olisi ollut hedelmällistä viljelylle.
Kartanoilla piti olla ennen näköyhteys toisiinsa, mahdollinen puusto ja kasvillisuus raivattiin pois tieltä.
Håkansbölen kautta on kulkenut myös historiallinen tieyhteys joka on yhdistänyt Kuninkaantien Östersundomin kirkolle saakka.
Nils Westermarkin piirtämä kartta kuvaa Håkansbölen ja Sottungsbyn kylien aluetta vuonna 1760
(kuva Vantaan Sanomat artikkelista)


KARTANONSEUDUN ASUKKAITA 1500-LUVULTA NYKYPÄIVÄÄN

Noin 1600 – 1750
Vuonna 1607 Håkansböleen saapui porvoolainen vouti, Botved Hansson joka otti haltuunsa kaksi isännättömäksi jäänyttä tilaa, joihin hänen vaimollaan Magdalena Mårtensdotterilla oli perintöoikeus.
Tila alkoi tehdä ratsupalvelua, ja siitä tuli rustholli 1610-luvulla.
Rusthollin tehtävänä oli lähes varustaa asekuntoinen mies ja hevonen sotaa varten.
Tavallista oli että ratsupalvelua lähti suorittamaan talon nuorempi poika tai jopa isäntä itse.
Vastapalvelukseksi miehen ja hevosen palveluksesta rustholli sai verohelpotuksia.
Botvedin kolme poikaa osallistuivat lukuisiin taisteluihin eri puolilla Eurooppaa ja kerrotaan että yksi pojista Elias nimeltään, osallistui eri sotiin 25 vuoden ajan ja sai kiitokseksi rälssinvapauden ikuisiksi ajoiksi mikä tarkoitti sitä että ettei tilan tarvinnut maksaa maaveroa.
Elias myös aateloitiin  Blylodiksi (lyijykuula) ja suvun vaakunaa koristikin sittemmin lyijykuulaa kannatteleva soturinkäsivarsi vieressä kolme muuta kuulaa (Hakunilasta löytyy Blylodinpuisto sekä Luotikuja  = Blylodsgränden.
Tilan rälssinvapaus peruttiin 1683 ison reduktion (tilan ja verojen palauttamista kruunulle) aikana, mutta tilasta muodostettiin säterinrustholli joten tila säilytti verovapauden ratsupalveluksia vastaan.
Suku kuitenkin köyhtyi 1600-luvun lopulla ja vähitellen tila rappeutui ja Blylodit joutuivat luopumaan kartanostaan.

Vuonna 1695 sotakomissaari Johan Gripenberg osti tilan ja hänen jälkeensä omistajaluettelossa seurasi useita muita virkamiehiä sekä sotilaita.
1749 omistajaksi tuli vänrikki Bernhard Wunsch, jonka esi-isät olivat omistaneet Westerkullan kartanon monessa polvessa. Westerkullan kartano sijaitsee Itäväylän varrella, Länsimäen alueella, josta nimityskin tulee (ruotsiksi Västerkulla).
Wunschin aikakausi Håkansbölessä oli vain 11 vuoden mittainen, mutta hänen aikanaan alue kartoitettiin, sinne rakennettiin teitä sekä raivattiin lisää peltoja. Wunsch myi säterirusthollin Johan Sederholmille vuonna 1760.‍

Sederholm oli Helsingin seudun rikkaimpia porvareita.
Sederholm oli menestyvä kauppias ja laivanvarustaja mutta lisäksi hän hankki omistukseensa lukuisia velkaantuneita maatiloja.
Usein hän kehitti tilaa ja vauhditti niiden tuotantoa, jonka jälkeen hän usein myi ne hyvällä voitolla.
Porvarina hänellä ei olisi ollut oikeutta säterirusthollin omistamiseen, mutta hän oli saanut tähän erioikeuden kuningas Kustaa III:lta.
Kuninkaan suosioon hän pääsi järjestelemällä Viaporin eli Suomenlinnan merilinnoitustyömaan hankintoja sekä rahoitusta.
Aatelittomuudestaan huolimatta hän omisti  Hakunilan kartanon lisäksi mm. Herttoniemen ja Kumpulan kartanot, nämäkin kuninkaan erikoisluvalla. Maatilojen ja kartanoiden lisäksi hän rakennutti 1757 suuren kivitalon Senaatintorin laidalle, Helsingin keskustaan, se on tänä päivänä kantakaupungin vanhin rakennus, kantaen Sederholmin nimeä.  Talossa toimii tällä hetkellä Helsingin kaupunginmuseo


Menestyksen aikaa & kuninkaan vierailu Vantaalla

Sederholmin aika Hakunilassa menestyksen aikaa, kartanon maita alettiin hyödyntää tehokkaasti.
Vieressä virranneeseen puroon rakennettiin mylly, istutettiin puutarhaa päärakennuksen ympärille, torppien määrä kasvoi kahteentoista, kaivettiin ojia, kuivattiin soita sillä talon yli kaksikymmentä lehmää sekä suuri määrä muuta karjaa tarvitsi rehun lisäksi myös lisää laidunalueita. Kuninkaan suosiosta ja erikoisasemasta kertoo myös että vuonna 1775 matkalla Helsingistä Porvooseen vieraili valtakunnan kuningas Kustaa III Hakunilassa, Sederholmin vieraana.
Tämä historiallinen vierailu antoi nimen myös yhdelle Hakunilan suuralueeseen kuuluvalle kaupuginosalle -Kuninkaanmäelle (Kungsbacka), jossa kuninkaan kerrottiin levähtäneen matkallansa.
Kerrotaan myös että kuninkaan vierailun kunniaksi Sederholm rakennutti mailleen erikoisen 8-kulmaisen huvimajan, joka tunnetaan nykyisin mutteritalona.
Mutteritalon todellinen ikä ja rakennus ajankohta ei ole varmassa tiedossa.

Sederholm myi tilan vuonna 1792 asessori, varatuomari Carl G. Krookille joka myi tilan everstiluutnantti Munsterhjelmille 1838.
Munsterhjelm rakennutti uuden päärakennuksen sekä useita ulkorakennuksia mm. pesutuvan, makasiinin, pehtorintalon, tallin, navetan sekä torppia.
Myös puistoaluetta laajennettiin ja muokattiin englantilaistyyliseksi maisemapuutarhaksi, rakennettiin uusia puistokäytäviä ja istutettiin pensaita sekä olemassa oleva tammikuja.
Kuvassa tekosaari (Kaffeholmen) jonne pääsee kaunista valkoista puusiltaa pitkin.

Munsterhjelm myi kartanon 1878 tytärpuolen puolisolle Konni Zilliacukselle.
Zillicauksen kiinnostuksen kohteena olivat pääasiassa hevoset ja hän rakennuttikin uuden tallin, päärakennuksen läheisyyteen.
Zillicaukset luopuivat kartanosta vain muutaman vuoden omistuksen jälkeen, jälleen löytyi ostaja perhepiiristä. Tilan osti Munsterhjelmin tyttären puoliso Oscar Andelin. Tilan koko oli tällöin 900 ha, josta viljellyn maan osuus 175 ha.
Andelinillä ei ollut kokemusta maanviljelystä mutta hän menestyi tilanhoidossa hyvin.
Andelin kuoli 1905 jolloin perilliset myivät kartanon Arvid ja Emilia Sanmarkille.
Emilia Sanmark oli Munsterhjelmin tyttärentytär, joten perhepiirin hallinta tiluksilla jatkui.


Vantaan ainoa Jugend-kartano & viimeiset isännät

Uusi isäntäpari päätti ensitöikseen teettää päärakennukseen peruskorjauksen, tehtävään palkattu arkkitehti Armas Lindgren sai pariskunnan vakuuttumaan että rakennus oli huonokuntoinen ja tulisi ennemmin purkaa ja rakentaa tilalle uusi päärakennus (jälkeenpäin selvisi että rakennuksen tukipuut ja muut osat olivat kunnossa ja purku oli aiheeton).
Nykyään paikalla seisoo tuo 1908 valmistunut jugendkartano, jota valitettavasti isäntä Arvid Sanmark ei täysin valmiina koskaan nähnyt.
Kartano on Vantaan ainoa Jugend-kartano ja myös erikoinen siten että se on rakennettu puusta kiven sijaan.

Leski Emilia jatkoi tilanpitoa apunaan serkkunsa sekä jo Andelinien aikana palkattu pehtori Alfred Malmgren.
Pehtori Malmgren tunsi hyvin Håkansbölenin maat ja metsät sekä tilanhoitoon käytetyn kaluston.
Hän johti tilan maataloustöitä sekä hoiti kirjanpitoa pehtorina vuodesta 1888 vuoteen 1922, jolloin tilalle palkattiin uusi pehtori.
Malmgren sai kuitenkin asua pehtorintalossa aina kuolemaansa (1933) saakka.
Hänen vaimonsa Olga oli taas emännän apuna kaikessa tarvittavassa.
Heidän tyttärensä Agda syntyi ja eli koko elämänsä kartanolla, hoitaen mm. kirjanpitoa vielä 1980-luvulla.
Vantaan kaupungin museon kuvassa pehtori ja rouva Malmgren, Pehtorintalon kuistilla 1914.
Nykyään pehtorin talossa toimii Ruuna Cafe & Store.

Sanmarkien perheen nuorimmasta pojasta Per-Kastenista tuli kartanon isäntä vuonna 1922.
Hänen aikanaan kartano keskittyi suurmaanviljelyyn, tilalle hankittiin lypsykoneita ja traktoreita sekä rakennutettiin uusia työväenasuntoja.
Tila oli yksi Suomen ensimmäisistä täysin koneelliseen maanviljelyyn siirtyneistä.
Per harrasti myös hevosia ja omisti useita lämminverisiä, joiden varsoja myytiin mm. Helsingin ratsupoliisille.
Hän avioitui ruotsalaisen Astridin kanssa vuonna 1932.
Perhe pakeni toista maailmansotaa Ruotsiin ja Per palasi sodan loputtua Håkansböleen ja asui siellä ympäri vuotisesti, muun perheen viettäessä siellä vain lomat ja juhlapyhät.
Vantaan Kaupunginmuseon kuvassa Per Kasten Sanmark 1945.

Sotien jälkeen kasvihuoneviljelyä laajennettiin, kartano alkoi keskittyä 1940-luvulla öljykasvien viljelyyn ja karjasta luovuttiin 1951.
Sanmarkit myivät kartanon maista useita tontteja mm. Vaaralan sekä Hakunilan uusia asuinalueita varten sekä Karl Fazer Oy:lle.
Per-Kasten kuoli 1983 ja kartanon omistus siirtyi perikunnalle, kartanoa käytettiin heidän loma-asuntonaan aina 1990-luvulle saakka.
Perikunta laittoi kartanon myyntiin 2002 ja Vantaan kaupunki osti tontin rakennuksineen 2005.

Kartanoalueen merkitys on sekä valtakunnallinen että paikallinen.
Kartano piharakennuksineen ja vehreinen puistoineen on Suomen kartanoiden joukossa ainutlaatuinen, sillä päärakennus talousrakennuksineen ovat säilyneet pitkälti alkuperäisessä asussaan.
Tuolloin rakennetut työntekijöiden asuintakennukset ovat pääosin nykyään yksityisomistuksessa.
Kartanoalue on kooltaan noin kuusi hehtaaria.
Tästä linkistä aukeaa alla oleva kuva PDF:nä jossa näkyy selkeämmin Kartanon alue & mitä missäkin sijaitsee.

KARTANON SISUSTUS JA KALUSTEET
Yhdessä alakerran huoneessa on Metropolian opiskelijoiden valmistama pienoismalli kartanosta, siihen on mallinettu hienoine yksityiskohtineen niin huoneet kuin niiden kalusteetkin, joista suurin osa on tällä hetkellä varastoituna museovirastolla sekä konservoitavina.
Jani muisteli nähneensä käynneillään kartanossa silloin upeita huonekaluja ja olikin sääli ettei niitä päässyt nyt ihastelemaan muuten kuin valokuvissa.
Huoneet olivat aika pelkistetyt, mutta silti oli kiehtovaa päästä kiertämään rakennuksen sisällä, odotan silti mielenkiinnolla varsinaisen kunnostuksen valmistumista, silloin täytyy tulla ehdottomasti uudelleen.
Tarkoituksena on palauttaa näkyville alkuperäistä tummaa jugend-tyyliä ja entisöidä jäljellä olevia kalusteita.

Kierroksen alussa näimme kuitenkin jotain vanhoilta ajoilta, kunnostetun keinuhevosen, nimeltään Brabdklipparen. Käsityönä tehdyn keinuhevosen arvellaan olevan peräisin 1800-luvulta.
Hevosen omistaa Carl-Johan Sanmark joka osti sen huutokaupasta ja antoi säilytykseen Vantaan kaupunginmuseolle.
Sanmarkin mukaan hänen isänsä olisi voittanut sen kilpailussa vastaamalla oikein kysymykseen kuningas Kaarle VII koiran nimestä, joka oli Brandklipparen. Näin olisi myös kyseinen keinuhevonen saanut nimensä.
Lisätietoa keinuhevosesta löydät täältä.

Kartanossa on 16 huonetta, kahdessa eri kerroksessa, huoneita kerrotaan olleen alunperin 20.
Alhalla sijaitsevat edustustilat, kuten ruokasali, biljardihuone, rouvain salonki ja herrainhuone sekä keittiö, palvelijoiden ruokailutila ja konttori.
Ylhäällä sijaitsevat niin perheen makuuhuoneet, vierashuoneet ja palvelijoiden makuutilat.
Näiden lisäksi löytyy myös mainitsemani kellari sekä ullakko.
Etenkin perheen makuuhuoneissa sekä vieraskammarissa löytyi mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Tiedätkö mikä virka virka oli kuvassa näkyvällä vivulla?!
Moni on luullut sen olevan palvelijan soittokello, mutta kuvitteleppa herran tai rouvan polvistuvan lattialle soittaakseen palvelijan paikalle.. Vinkki löytyy vivun vierestä (ainakin tälläiselle 80-luvun lapselle 😉 )
Joko arvasit?!
Vipu oli tarkoitettu puheluiden ohjaamiseen, vipua napsauttamalla valittiin joko talon sisäinen puhelu tai napsauttamalla vipua toiseen suuntaan ulos suuntautuva puhelu.

Arkkitehti Lindgrenin ajatuksena maalata kartanon huoneet eri väreillä, joka oli vanhan tradition mukaista.
Huoneet nimettiin niissä olleiden uunien kaakeleiden värien mukaan ja tällöin puhutiin esimerkiksi vihreästä huoneesta eikä esim. vierashuoneesta, joka on nyt maltillisen vaalean tapetin peitossa.
Vierashuoneessa löytyy jälleen hauska yksityiskohta.
Vieraille tarkoitettu vaatekaappi oli niin pieni ja kapea joten sinne ei paljoa vaatteita mahtunut, tällä vihjattiinkin siihen ettei kyseinen kerra tai rouva liian kauaa talossa oleskelisi.

Kartanon toinen kerros noudatti ensimmäisen kerroksen muotoa.
Kartanossa oli kaksi parveketta, sekä itään että länteen päin sekä terassi.
Pian päärakennuksen valmistumisen jälkeen todettiin, että idänpuoleinen (Poni-Haan suuntaan) terassi oli harvemmin käytössä ja ruokasalia päätettiin laajentaa terassille päin.
Toinen yläterasseista tarjoaa näkymän kartanon puistoon.

Talon päädyssä, keittiön läheisyydessä oli palvelijoiden sisäänkäynti, jonka vieressä löytyy pieni konttori ja josta käytävää eteenpäin johtavat palvelusväen portaat yläkertaan.
Yläkerrassa sijaitsivat mm. sekä isäntäväen että palvelusväen makuuhuoneet, kylpyhuone, seurustelutila ja lasten huoneet.
Kuvassa on esimmäisenä palvelusväen portaat, toisessa ja kolmannessa kuvassa isäntäväen portaikko punasinen mattoineen sekä koristeineen, seurustelutila (tasanne) ennen ja nyt sekä kuva tasanteen vieressä olevasta makuuhuoneesta.



Palvelijat jakoivat makuuhuoneen keskenään, jolloin oma henkilökohtainen tila jäi hyvinkin pieneksi.
Tännekkin oli sijoitettu silloin useampi palvelija, heidän sänkynsä ja henkilökohtaiset tavarat, huoneessa oli neljä komeroa.

Eräs kartanolla asuneista palveluskuntaan kuuluvista oli Adolfina ”Fina” Mattson (1859 -1945) jonka tehtävä oli hoitaa Sanmarkin perheen lapsia. Fina tuli perheen palvelukseen 1896 heidän asuessa vielä Helsingin Etelärannassa.
Finalla kerrotaan olleen kaksi lasta, mutta varmuutta siitä ei ole asuivatko lapset myös täällä kartanolla.
Eläkkeelle jäätyään Fina jäi asumaan kartanolle ja hänestä huolehdittiin hyvää huolta, muun muassa antamalla käyttöön oma huone sekä hänelle palkattiin myös oma hoitaja.
Kuvassa näkyy yksi perheen lastenhuoneen uunista, herkullisine yksityiskohtineen.
Tässä uunissa olevien luukkujen takaa paljastuu eräänlainen lämpökaappi jossa kerrottiin lastenhoitajan lämmittävän/pitävän lämpinä lasten aterioita erilaisia puuroja sekä tietysti lasten suosikkia-mannavelliä!

Tässä alla olevassa mustavalkoisessa kuvassa on Olga Malmgren sekä lastenhoitaja Fina Mattson, perheen tyttären Beate-Sofien kanssa.
Kuva on vuodelta 1923 ja se kuuluu Vantaan Kaupungin Museolle.


”ERI AIKAKAUSIEN KERROSTUMAT OVAT OSA RAKENNUKSEN HENKEÄ”
Tässä vielä muutama kuva eri huoneista, ylä – ja alakerrasta. Rahan säästämisen vuoksi on maalattu tai tapetoiti vanhojen päälle, tai maalattu vain tarvittava osa, kuten viimeinen kuva keittiöstä sen kertoo.
Nyt kun aika on rapistuttanut paikkoja puskevat nuo eri kerrokset esiin eri huoneissa.
Sillon on ollut värikästä ja löytyy myös maalauksen sekä tapettien lisäksi hienoja käsinpiirrettyjä yksityiskohtia.









UUNIT
Jos on talossa ollut arkkitehtuurisesti kauniita yksityiskohtia niin on myös sen uuneissa.
Arkkitehti Lindgren suunnitteli myös puulämmitteiset uunit, joilla taloa lämmitettiin.
Jokaisen uunin sanotaan olevan muodoiltaa ja koristeiltaan erilainen, uuneissa on osittain kaakelipintaa, osittain rappausta.
Näitä alkuperäisiä uuneja on jäljellä 12 ja vain kaksi niistä on alkuperäis maalissaan.
Keittiöstä uunit on purettu, samoin palvelijoiden, Per-Kastenin ja pehtoorin huoneista.
Uunien purkamisen kerrotaan liittyen uunien tarpeettomuuteen toisen maailman sodan jälkeen, jolloin asennettiin keskuslämmityksiä.
Pelko hormien vahingoittumisesta pommituksissa lopetti myös monien uunien käytön.






(KUMMITUS) KELLARI
Pääsimme myös oppaamme kanssa käymään talon kellarissa, jossa rajatiedon tutkijat Mika ja Markus Nikkilä olivat havainneet tutkimuksissaan sähkömagneettisten kenttien muutosta EMF- mittarillaan, joka siis kielisi henkimaailman läsnäolosta.
Hieman aavemaista olikin kuljeskella talon kellarissa pelkän taskulampun valossa.
Aavemaisia ääniä on kuulunut myös niin vierashuoneesta kuin palvelijoidenkin huoneesta.
Vanhan omistajasuvun Sanmarkin kerrotaan olevan yhä paikalla.
Sokkeloisesta kellarista löysimme tällä kertaa saunan, oleskelutilan takan sekä varastotiloja, jossa on mm. säilytetty juureksia mutta myös kuivatettu lihaa katossa roikkuvista koukuissa.
Kellarin arvellaan olevan osittain aikaisemmasta rakennusvaiheesta, ja eri osien arvellaan kuuluneen niin 1700 kuin 1840-luvun rakennusvaiheisiin.




     
Kummituksiin ei tällä reissulla törmätty muuta kun oma varjo saattoi välillä säikäyttää.
Lisää kartanon tutkimuksesta voit lukea Vantaan Sanomista, sieltä löytyy myös linkit videoihin.


KARTANON PUISTO
Håkansbölen kartano on osa Sotunginlaakson valtakunnallisesti merkittävää kulttuurihistoriallista ympäristöä.
Håkansbölen kartanon tekee merkittäväksi sen luonne yhtenäisenä jugend-ajan kokonaistaideteoksena: kartanonpuistona sekä kartanona. Kaikki rakennukset on suojeltu asemakaavassa.
Viheralueyksikön sekä tilakeskuksen yhteisen EU-hankkeen myötä se on ensimmäinen Vantaalainen restauroitu historiallinen puisto- näin kertoo kierroksella saamani esite.

Kartanopuisto sai alkunsa 1780-luvulla, kun Johan Sederholm antoi istuttaa kartanon ympärille puutarhan.
Ryytitarhan lisäksi paikalla on arveltu olleen myös hedelmätarhan, tarkempaa tietoa näistä ei ole säilynyt.
Päärakennuksen edustan vaahteratkin saattavat olla peräisin tältä ajalta.
1800-luvun puolivälissä, Munsterhjelmien aikaan kartanon ympärille rakennettiin englantilaistyylinen maisemapuisto.
Tällöin on kerrottu rakentuneen myös tekosaari, Kaffeholmen (kahvisaari) jossa kahvittelun lisäksi perheen nuorison kerrottiin pitäneen teatteriesityksiä. Saaren reunalle istutettiin koivuja.
Vantaan Kaupunki rekonstruoi saareen puistorestauroinnin yhteydessä 2008-2011.
Munsterhjelmien ajalta jäljellä on myös tieltä kartanolle johtava tammikuja, jonka taimet olivat peräisin kartanon omasta taimitarhasta.‍
Puistoa hoidettiin ja kehitettiin määrätietoisesti ja Sanmarkien ostaessa tilan 1905 puisto oli jo hyvin laaja sisältäen monipuolisen puulajiston.

Kartanon uuden päärakennuksen suunnittelija Lindgren sisällytti myös kartanopuiston osaksi kokonaistaideteosta ja kaupunginpuutarhuri Svante Olsson teki puutarhasuunnitelman luonnoksen hänelle annettujen mittausten pohjalta.
Pääovelta johtava puiden reunustama käytävä vei puron toiselle puolelle metsäpuistoon sekä näköalatasanteelle. Tasanteelle suunniteltu huvimaja ei tosin koskaan valmistunut.
Puron yli paikalla pääsi Lindgrenin suunnittelemaa siltaa pitkin, samanlainen silta vei myös Kaffeholmenin tekosaarelle.
Puisto oli Sanmarkeilla monipuolisessa käytössä: siellä on mm. pelattu krokettia ja puron varressa on ollut tenniskenttä.
1900-luvun alkupuolella tulivat tänne myös kasvihuonee, kukkien ja vihannesten viljelyyn, ensin omiin tarpeisiin mutta myöhemmin näistä tuli kartanolle tärkeä elinkeino.

Kormuniityn purossa on sijainnut aikojen kuluessa erikokoisia tekolampia, joiden vettä käytettiin kasvihuoneiden ja kartanopuiston istutusten kasteluun. Nykyinen lampi on samanlainen kuin 1940-luvulla.‍

TUTUSTU KARTANOON
Kartano on avoinna 27.06 – 04.08.2019  TO – SU   klo 12 -18
10.08 -01.09.2019    LA- SU  klo 12 – 18
Sisäänpääsy 5 € (alle 12v ilmaiseksi)

Kartanon mielenkiintoiseen historiaan on pääsee tutustumaan parhaiten ammattitaitosen oppaan johdolla.
Opastetut kierrokset  em. päivinä klo 13, 14, 15, 16 ja 17:00
Lauantaisin erikoisopastuksia.
Liput kierrokselle 10/8/5€
Varaukset etenkin isommille ryhmille mielummin etukäteen 046 581 85 39
Opastettuja kierroksia myös tilauksesta ympäri vuoden: kysy lisää [email protected]

Kartanon puistoon on vapaa pääsy.
Puiston sekä Kartanon löydät osoitteesta Kartanontie 1, Vantaa
Parkkipaikkoja löytyy ja myös julkisilla pääsee mm. Hakunilan ostoskeskukselle josta on noin 5 minuutin kävelymatka.


KARTANON TULEVIA TAPAHTUMIA

Kartanolla on kesä viikonloppuisin erilaisia tapahtumia, syksyllä Haamukartano ja talvella Tonttuaitta sekä Kartanon Joulu tapahtuma.

Lisätietoa kartanosta ja sen elämästä löytyy Kartanon kummeilta!
Aiheeseen liittyvät artikkelit: Viikon vinkki- kummituskierrokselle Hakunilan kartanolla


Lähteinä

Wikipedia
https://kotiseudut.fi/kartanonkummit
www.helsinki.fi/kansalaismuisti/vantaa
www.vantaansanomat.fi
www.sivistysvantaa.fi
www.vantaankaupunginmuseo.fi
muistaakseni.blogspot.com/2017/06/rakkaudesta-hakansboleen-kartanon-uunit.html
www.helsinki.fi/kansalaismuisti/vantaa/helpit/hakunila/hakunila.htm
www.rantapallo.fi/666places

 

Previous Post Next Post

1 Comment

  • Reply Vuosipäivän viettoa kotimaassa - osa 1 - 666places 19.7.2019 at 16:51

    […] kartanosta, sen historiasta ja tapahtumista pääset lukemaan täältä! Siellä on läpi kesän erilaisia tapahtumia joten kantsii käydä tsekkaa! Porvoosta juttua […]

  • Leave a Reply