MATKAN VARRELLA | TRAVEL ETC. STUFF

Ennen kaikki oli paremmin, ei päde ainakaan tiettyihin osa-alueisiin mun elämässä.
Kaipaan tietty nuorempaa ikää, rypytöntä naamaa sekä tiettyjä työ- ja työharjoittelupaikkoja, mutta on monia asioita mitä en kaipaa: yksi niistä on oman tilan puute ja se ettei päässyt vuosiin matkustamaan kunnolla.
Jo teinistä pitäen matkailun nälkäiselle ja reissuista haaveilevalle, kirjoittamista ja valokuvausta rakastavalle mimmille oli kova paikka jäädä ”vangiksi” Suomeen.
Mieli oli seikkailemassa maailmalla kaiken aikaa, mutta tyhjä lompakko piti käpälät visusti kotimaassa, kunnes eräs kohtaaminen muutti kaiken.
Se kohtaaminen käynnisti tapahtumien sarjan, joiden ansioista maailma avautui mulle uudenlaisena.
Päädyin seikkailemaan muun muassa Baltiaan, Balkanille ja Ukrainaan:
sukeltamaan tuntemattomaan, antamaan kyytiä ennakkoluuloille ja tapaamaan ihania ihmisiä..
matkustamaan vielä enemmän, inspiroimaan ihmisiä matkustamaan uusiin paikkoihin ja antamaan kodin katukoirille..

Tämä on tarinani siitä miten eräs kohtaaminen muutti maailmani, mutta myös periksiantamattomuudesta, unelmoinnista, uskaltamisesta sekä paikoista ja ihmisistä jotka ovat syystä tai toisesta jättäneet pysyvän muiston mieleeni ja sydämeeni..

Ennakkoluuloja uhmaten, seikkailumielellä Baltiaan..
En muista tarkalleen miten päädyttiin lähtemään Baltiaan ekan kerran.
Olin juuri saanut vakituisen työn Ohjelmatoimistolta ja koska tein extratunteja kevään mittaan sain pitää kahden viikon loman ja jotenkin päädyttiin ottamaan sitten Baltia haltuun.
2011 kesäkuun alussa ajettiin laivaan ja startattiin rohkeasti kohti Via Balticaa, muiden ihmisten kauhistellessa et kuin nyt tuommoiselle ryöstöalueelle, huonokuntoisille teille ja miliisin kiusaamiksi lähdette, että onhan niitä muita (lue parempia) paikkoja missä lomailla.
Toki jännitti että mitä sieltä eteen tulee, Balticasta kun liikkui vaikka mitä juttuja..
Hassua kyllä suurin osa niistä oli jonkun kummin kaiman naapurin suusta, eikä siis keltäkään kuultu tuoreita omakohtaisia kokemuksia.
Janin vanhemmat oli ehkä eniten kauhuissaan, vaikka suosittelivat kyllä Jurmalaa kohteena meille.
Olivat siis käyneet Baltiassa lukuisia vuosia sitten, jollon kaikki oli kuin Villissä Lännessä, joten vaikka saatiin kohde suositus niin ei saatu suositusta silti koko matkalle 😀

Osa teistä oli kyllä niin rekkojen jyräämiä että oli vaikeuksia päästä 8 cm maavaraisella autolla ilman hittejä eteenpäin, mutta sitkeästi edettiin.
Kukaan ei myöskään ryöstänyt eikä yrittänyt ryöstää meitä siellä, vaikka välillä niin luultiin.
Autokin sai olla rauhassa, kaikista varoitteluista huolimatta.
Mutta kiinnitti kyllä muuten huomiota kaikkialla, olihan se vähän erilainen ajoneuvo niillä teillä..

Poliiseihin kyllä tutustuttiin, muutamaan kertaan..
Sekä saatiin sakotkin, mutta ihan omaa vikaa oli, molemmilla kerroilla.
Heti ensimmäisellä etapilla, Jurmalaan mennessä saatiin sakko, kun ei tajuttu pysähtyä maksamaan latin kaupunkiveroa.
Niin kävi kyllä monelle muullekkin, meitä oli jokunen auto siinä letkassa odottelemassa vuoroaan.
Pikku bunkkeri, johon mentiin asioimaan kukin vuorollaan, oli aika karu ja tuli pikku säikähdys, kun ahtauduttiin pikkuseen huoneeseen kapeaa käytävää pitkin, että mitäs nyt, ennen kun selvisi syy..
Mutta mukavia olivat, vaihtoivat meille englantia puhuvan poliisin ja sakkokin mukavasti pieneni puolella, koska oltiin eka kertaa siellä.
Tämä sakko piti maksaa suoraan paikan päällä, vaikka taskussa ei ollut latin latia niin sekään ei ollut ongelma, automaatti oli kätevästi asennettu siihen muutaman metrin päähän ”bunkkerin” ulkopuolelle.
Damage á 20 latia (noin 28e), joten mitään kovin isoa lovea pikku matkabudjettiin ei siitä onneksi tullut.

Syytän tästä Jurmalan sakosta kyllä vanhaa, huonoa ja hidasta Nokialaistani, jonka netti oli ihan umpisurkea & lisäksi data oli silloin melko kallista, joten ei tullut tien päällä ees kauheesti mieli nettiä koittaa käyttää. Pikku epäonneksi sattui myös juuri ennen tuota ”tulli-paikkaa” aurinko häikäisemään tien vierellä olevan ständin jossa asiasta myös mainittiin, lisäksi piti väistellä tietä ylittäviä ihmisiä.
Sattumien summa siis tuo sakko.
Samalla reissulla takasin tullessa saatiin sakko sitten ylinopeudesta, ohitustilanteessa, tosin tästä saatiin tuo 20 latin sakkolappu mukaan että maksakaa sitten kotimaassa.
Mitä opimme: älä ohita kaupungin rajalla, älä ainakaan vedä ylinopeutta ja joistakin asioista kantsii ottaa selvää etukäteen..

Mitä itse Baltiaan tulee niin maat ovat mitä hienoinpia matkakohteita, sieltä löytyy historiaa, tekemistä, upeaa luontoa ja kilometrin pituisia hiekkarantoja, paikoitellen jopa koskemattomia, sekä vielä suht edulliset shoppailu- ja ruokailu mahdollisuudet.
Moni on sanonut etenkin latvialaisia tylyiksi ja epäystävällisiksi, mutta löytyy sieltä ystävällisyyttä, ja välillä yllättävästäkin paikkaa.
Tyyliin seuraavana päivänä tuosta Jurmalan sakosta tapasimme kadulla tuon meitä sakottaneen poliisin, mies tuli kyselemään että kaikki hyvin, pahoitteli vielä ja kätteli Jania toivotellen hyvää lomaa!
Eipä ole moista koskaan sattunut. Oltiin ihan huuli pyöreenä että oho mitä poliiseita..

Alkuperäinen reittisuunnitelma oli ajaa Baltian läpi Gardalle ja sieltä Hampuriin, mutta asiat muuttuivat, päädyttiin heittää lenkkiä Puolassa sekä koukata Vilnan kautta takaisin Latviaan, koska Jurmala oli niin hurmaava, sakoista huolimatta.
Tuon 2011 reissun jälkeen ollaan käyty Latviassa päälle parikymmentä kertaa, tarkkaa saldoa en osaa äkkiseltään sanoa.
Se on semmoinen home-away-from-home Baltia-mesta, veri vetää vaan sinne uudestaan ja uudestaan!

Ennen ekaa matkaa ihan ehdoton ”neuvo” ihmisiltä oli että pimeällä / yöllä ei pidä ajaa!!
Tiedä sitten mikä vaara siellä piilee, kun tähän mennessä on yöllä ollut paljon vähemmän trafiikkia, mikä on se musta se suurin vaara siellä.
Tiet ovat paikoin levennetyt ja neljän auton rintama ei ole mikään poikkeuksellinen näky siellä, tyyli on että se väistää kenen pokka menee eka..
Eli ihan just kortin saaneena en sinne lähtisi (päivällä ainakaan) ajelemaan.
Työmatkaruuhkat saattaa hidastaa liikennettä, varsinkin isompien kaupunkien liepeillä, lisäksi kolarit ja lukuisat tietyöt hidastaa matkantekoa, joten ajamiseen kannattaa varata myös maltin lisäksi aikaa.
Illan tullen isoilla teillä liikenne on sujuvaa, valot vilkkuu keltasella ja välillä jokunen autoilija/rekka tulee vastaan, mutta muuten on baana vapaa..

Suht sitkeästi istuneista ennakkoluuloista huolimatta ollaan saatu muitakin ihmisiä innostettua matkustamaan Baltiaan.
Lähetin muun muassa perheeni Riikaan sekä Vilnaan ja oh boy mitä ennakkoluuloja siltä suunnalta ennen niiden omaa reissua tuli.. Tosin ottivat maat haltuun lentäen, mutta suunnittelevat jo omaa automatkaa Baltian suuntaan 😉

Näiden lukuisten Latvian reissujen aikana ollaan tavattu paljon erilaisia ihmisiä: mieleenpainuvimmat tapaamiset ovat olleet ehdottomasti tuo poliisi mutta myös pääkaupunki Riiassa, Karjala nimisen ravintolan omistaja-pariskunta joka ottaa avosylin vastaan aina sinne mennessä, joiden kanssa saattaa venähtää pitkälle sulkemisajan jälkeen, kuunnellessa välillä ihan villejäkin tarinoita Suomesta ja Latviasta.
Muutama vuosi sitten lähetin siis oman perheeni Latviaan ja patistin myös käymään tuolla Karjalassa sekä pyydettiin kertomaan terveisiä.
Mun rakas perhe olikin vetässyt valokuvan (jossa irvistelen kameralle) esille ja naamataulun tunnistettuaan olivat sitten kertoneet että ovat kiitollisia meille, koska olemme alusta asti käyneet siellä tukemassa heidän paikkaansa sekä kirjoittaneet siitä positiivisesti myös sosiaaliseen mediaan.
Silloin alussa saatiin istuskella siellä kahdestaan, nyt on paikka lähes joka kerta ollut täynnä ja heillä on avattu uusi Latvialainen paikka samalle kadulle.

Näillä reissuilla on myös tullut nähtyä/tavattua kaduilla kerjääviä sekä kodittomia ihmisiä.
Nämä ryppyiset pikku mummot, eläinten kanssa kadulla kerjäävät ihmiset tai ne jotka ovat käpertyneet jonnekkin porrasnurkkaukseen nukkumaan sateelta suojassa, saavat omat pikku nillitykset tuntumaan niin turhilta.. Mulla on loppujen lopuksi asiat todella hyvin.
Teen ehkä työtä tällä hetkellä mistä en diggaa, mut mulla on sentään töitä.
Mulla on oma paikka mihin mennä, mahdollisuus matkustaa ja ostaa näillä reissuilla ”mitä haluan”.. Niinpä yritän aina antaa apua tarvitsevalle jotain.
Yksi tämmöinen tapaaminen on erityisesti jäänyt mieleeni, ihan kuin olisi tapahtunut eilen.
Olimme ystävien kanssa tuolloin lomalla Latviassa ja päätimme käydä haukkaamassa burgerit Macistä.
Odotellessamme niitä näimme resuisen miehen, joka kävi dyykkaamassa roskiksesta sinne juuri jonkun kippaamat jämät.. Ostettiin muutama burgeri ja appelsiinimehua sekä annettiin eväiksi ostetut pähkinäpussit ja suklaat & jokunen euro rahaakin.
Se kiitollinen ilme ja moninkertaiset ”paldies”, kiitokset, saa vieläkin kyyneleet silmiin..

Jotkut ovat sitä mieltä että näitä kerjääviä ihmisiä on sen takia kun heille annetaan jotain, että koditon on itse täysin syypää siihen että on koditon jne. Asiat ei kuitenkaan aina ole niin kun sä oletat.

Väärinymmärretty Balkan
Toinen kauhisteltu matkakohteemme on ollut etenkin minulle niin rakas Balkan.
Jos meitä pidettiin hulluina kun lähdettiin Baltiaan ekoja kertoja niin en tiedä mikä sana kuvailisi reaktioita sitten tätä Balkanin matkailmoitusta vastaan parhaiten?!
Vielä 2014 oli monilla käsitys että Balkan on edelleen sota-aluetta.
Että alue on turvaton, epävakaa, siellä tapahtuu paljon ryöstöjä sun muuta..
Kysymys ”Miksi haluatte matkustaa sota-alueelle” tai ”tuommoiseen paikkaan jossa ei ole mitään” on kuultu siis kerran jos toisenkin, ryyditettynä hulluja olette kun menette toteamuksella.
Tosin sanoin kyllä jollekkin vahingossa ennen ekaa reissua, että ollaan menossa Bagdadiin Belgradin sijasta.. Tuli myös kiire tsekata lentoliput, että olinko ostanut ne varmasti oikeaan kohteeseen.
Monilla tuntui olevan myös ihme mielikuvia tuolta, ihan jopa hallintoon ja historiaan liittyen.
Toisilla ei taas tuntunut olevan mitään hajua koko Belgradista, se sekoitettiin myös Belfastiin, mutta sitä ei kummasteltu että oltaisiin vietetty kaksi viikkoa Irlannissa..

Kuten Latviasta, myös Serbiasta tuli äkkiä se meidän mesta ja sinne on palattu jo muutaman kerran uudelleen, molempien lentokammosta huolimatta.
Serbia on yksi valloittavimmista maista joissa olen käynyt. Ja ne ihmiset!!
Ihmiset on niin super ystävällisiä siellä, ei semmosta jenkki-ystävällisyyttä vaan aitoa, kiinnostunutta ja auttavaista, valmiina venymään sen extra mailin sun puolesta..

Vaikka ollaan vietetty yhteenlaskettuna useempi viikko pelkästään Belgradissa, niin aina sieltä löytyy nähtävää ja koettavaa. Sinne haluaa aina uudelleen ja pieni koti-ikävä vaivaa koko ajan..
Serbia on se home-away-from-home-Balkan.
Ja Belgrad on ollut se meijän tukikohta siellä ja favourite place, puistoineen, kävelykatuineen, museoineen, sekä mahtavine ruoka/bile-paikkoineen sekä linnoituksineen.. mutta on maalla muutakin tarjottavaa.

Minibussi kyyti Serbiasta Bosniaan ollaan myös koettu ja se tarjosi mielettömän vehreitä niittyjä, rosoisen kauniita ja ränsistyneitä pikku kyliä hedelmiä ja mehua myyvine mummoineen, tiellä vaeltavia lehmiä ja lampaita, lumihuppuisia vuoria, rotkoja, erikoisia rajamuodollisuuksia sekä välillä hyvät perslihakset (ja hermot) vaativia teitä! Oman auton Balkan-roadtrippi on vielä kokematta, mutta suunnitelmissa kyllä..

Mieleenpainuneet kohtaamiset
on täplittäneet myös meidän Balkanin reissuja, siellä on koettu kaikenlaista sekä tavattu eläimiä ja ihmisiä jotka syystä tai toisesta ovat jääneet mieleen.
Jotkut avoimuudellaan, toiset ystävällisyydellään ja jotkut ihan muista syistä..

Kaupan kassa scannaa tuotteita ja yhtäkkiä pahoittelee että häiritsee mutta kiinnostaisi tietää mistä olen kotoisin sekä sitten seuraa kysymysten tulva mm. mitä tykkään heidän maastaan ja olenko tulossa uudelleen ja vastaus ehdottomasti! saa kasvoille mitä aurinkoisimman hymyn!
Mieleen on jäänyt myös sattumalta löydetyn mahtavan ravintolan tarjoilija, joka muistaa vuosien jälkeen meidät (tai lähinnä mun poikaystävän koska sen parta)..
Ja joka vitsailee paljon, muun muassa siitä kuinka ihmeessä tullaan takasin heidän ravintolaan, koska heillä on niin huono palvelu (johtuen muun muassa siitä että hän dippasi ekalla kerralla vahingossa mun sähkötupakan johonkin kastikkeeseen).
Tämä tarjoilija on kuin Muzzy in Gondoland miksattuna Mr Bean:n kanssa 🙂

Koskettavaa on nähdä Naton pommittamat rakennukset, jotka on jätetty paikoilleen sellaisenaan muistutuksena niistä vääryyksistä ja muistomerkeistä menehtyneiden ihmisten muistoille..

Sekä nuori tyttö joka jättää kaupassa suklaapatukan ostamatta itselleen koska rahat ei riitä, vaan huolehtii että ikkunan takana odottavat kulkukissat-ja koirat saa ruokansa..
Annoin sille tytölle sen puuttuvan rahan, koska tämmöset ihmiset <3

Ehkä liikuttavin (eläimiin liittyvä) kohtaaminen oli Mostarissa, tällä samaisella 2014 reissulla.
Mostar itsessään oli hurmaava, pullollaan historiaa, sokkeloisia pikku kujia, kielimuurista huolimatta ystävällisiä ihmisiä, mutta joka paikassa siellä oli myös kulkukoiria – ja kissoja..
Osa kissoista niin huonokuntoisia että sydäntä särki kun et voinut auttaa niitä ja viedä eläinlääkäriin / pois kaduilta, auttaa niitä hädässä, hoivata ja ruokkia.
Onneksi sielläkin oli ihmisiä jotka osti niille ruokaa, kuten mekin ja vei ravintolasta jämät mukanaan näille ressuille, mutta silti.
Matkalla meijän majapaikkaan tavattiin jälleen yksi koditon pieni, musta tyttökoira.
Ohimennessä se räksytti ihan hulluna meille, mutta kun istuttiin viereiselle penkille se siitä kiipesi syliin.. hieman pelotti et mitä jos se puree, mutta ei.. Se oli vaan haltioissaan ihmisten huomiosta!
Tää Mostarin mimmi seurasi meitä meijän hotellin portille ja oli tulossa mukaan sisään.
Annoin sille kaikki mukana olleet koiran ruoat + keksit ja mun sydän murtui kun jouduttiin jättämään se portin toiselle puolelle… Sitä katsetta on vaikea unohtaa.

Serbiassa Janin parannellessa marssivammoja asunnolla, lähdin katsomaan auringonlaskua linnoitukselle. Matkalla sinne tapasin jälleen yhden katukoiran, joka nipisti hurmaavalla seurallaan palan mun sydämestä.. Tää seurallinen kulkuri ei antanut mun nauttia auringonlaskusta yksin vaan mun ihaillessa Novi Gradin taakse laskeutuvaa aurinkoa, köllötteli hän ihan mun lähellä ja saattoi mut vielä puistosta pois, takaisin Mihailovan kulmaan, josta olin hänen matkaan lähtenyt.
Seurallisuus saatto myös johtua laukussa olevista koiranherkuista mutta oli silti yksi koskettavimmista tapaamisista ja muistoista..

Näiden reissujen jälkeen googlasin rescue-juttuja Balkanilla ja löysinkin muutaman tekijän sekä järjestön ja olen tukenut niitä parhaani mukaan.
Se miten jotkut tuolla noita eläimiä kohtelee on jotain todella järkyttävää.
Onneksi on noita hyviä ihmisiä, jotka ovat valmiitta taistelemaan ja vaatimaan muutosta siellä.
Ihmiset jotka taistelee niitä vastaan ja auttaa noita kodittomia eläimiä, tuntuu välillä taistelevan tuulimyllyjä vastaan, mutta eivät silti luovuta..

Ekalla Balkanin valloituksella bookattiin majoitus Sarajevoon ja päädyttiin erään muslimiperheen vuokralla olevaan piharakennukseen.
Pihalla vilisti kissanpentuja ja vilahteli jokunen aikuinen kattikin jostain nurkan takaa esiin.
Kissat oli kuulemma naapurin entisiä lemmikkejä, olivat muutaneet muualle ja jättäneet mm. kissat jälkeensä, oman onnensa nojaan. Merjam perheineen oli sitten ottanut mm. tän kissaperheen ”hoiviinsa”.

Muutenkin perhe oli mitä ystävällisin!
Oli tervetulo-ja tervemeno kahvit, saatiin jättää matkalaukut ym. turhat heidän asuntoon kun lähettiin Mostariin. Isäntä kutsui meidät kotiinsa vielä kahville lähtöpäivänä kuljetusta odottaessa ja kun kuuli että Jani soittaa bassoa innostui soittamaan musisoimaan meille Saz-nimisen soittimen säestyksellä.
Jonkin verran ollaan oltu myös vaihdeltu kuulumisia tuon matkan jälkeen facebookissa.

Matkailu inspiraatiota
Meidän reissujen inspiroimana lähti viime vuonna Balkanille myös eräs pariskunta pikkulapsineen.
Toki niillä oli pohjalla monia road trippeja jo takana, mutta ei Balkanilta.
Tavattiin sattumalta jokunen vuosi sitten Bratislavan yössä, josta jatkettiin Puolan stoppien jälkeen Vilnaan drinkeille. Sen jälkeen ollaan otettu Double Trouble- drinkit Suomessa ja tutustuttu heidän opastuksella Lahden yöelämään, mutta muuten on meijän reissut mennyt harmillisesti ristiin.
Kunnes viime vuonna satuttiin taas tien päälle samaan aikaan.
Todettiin että reissussa ollaan tavattu, niin reissussa on näemmä tavattava kun muuten ” ei oo aikaa”.

Ihastuttiin myös Unkarin Balatoniin niin paljon ekalla kerralla, että sinne on tehty reissu joka kesä sen jälkeen, haaveiltu muutosta sinne ja saatiin houkuteltua nää Lahtelaisetkin sinne.
Ne ei aluksi ollut niin innostuneita Balasta, mutta kas tuon viime kesän reissun jälkeen bookkasivat jo tälle vuodelle majapaikan sieltä! Balatonin huikeisiin maisemiin on vaikea olla ihastumatta..

Ennen tätä yhteistä viikon lomaa Balalla, päättivät siis käydä roadtrippaamassa meidän hehkuttaman Balkanin.. Kävi niin että kaverit tykästyivät myös Serbiaan, paikkaan ja niiden ihmisiin, niin että haluavat palata sinne uudelleen paremmalla ajalla.

Baltia, Balkan ja muutenkin Euroopan itäpuoli on saanut voitettua monipuolisuudellaan, ihmisillään, paikoillaan ja tarinoillaan meidät puolelleen.
Paikkoja joiden mahtavuutta ei voi tajuta, ennen kun itse matkustaa niihin.
Mä mielelläni kyllä kerron meidän reissuista, hehkutan tutuilleni noita paikkoja ja kannustan matkustamaan aina kun mahdollista, etenkin omalla autolla, siinä kun näkee niin paljon enemmän!!
Joku sanoi kerran että olen kuin joku Baltian ja Balkanin ambassadori- matkailulähettiläs 😉
Jos multa kysytään mä suosittelen noita maita kaikille ja en kenellekkään.
Kaikille koska ne on hurmaavia ja nähtävää riittää taatusti!
En kenellekkään koska se että ne ei oo turistien kansoittamia paikkoja tekee niistä just sen omanlaisensa, aitoine ihmisineen ja paikkoineen (unohtamatta edullista hintatasoa).

Matkalla kotiin – kohtaaminen joka muutti elämäni..
Oikeastaan kohtaaminen joka todella muutti elämäni ei ollut mikään noista reissuista, vaan eräs kohtaaminen kotimaassa muutti aika lailla kaiken.
Tuo kohtaaminen toi myös matkustamisen ja nuo kaikki huikeat reissut elämääni!

Asuin aiemmin edullisessa vuokra-asunnossa lähellä Helsingin keskustaa ja minulla oli vakituinen duuni. Sitten teloin käteni, olin usean vuoden sairaslomalla, käpälän parannuttua en saanut enää töitä koska kukaan ei uskaltanut palkata minua, peläten että käsi ei kestäisi.
Taloyhtiö halusi asunnon takaisin työsuhdeasunnoksi  ja jouduin siis muuttamaan..
Ilman töitä oli mahdoton saada yksityiseltä asuntoa ja kaupungin asuntoihin ei ole mitään tsänssiä, joten tuolloin, maailmaani mullistaneen kohtaamisen aikaan, kesäkuussa 2009 olin koditon.
Siinä mielessä asiani olivat hyvin, minulla oli paikkoja missä yöpyä (pääasiassa siskoni ja vanhempieni luona, mutta myös kaverit tarjosivat makuupaikkaa) tavaroilla paikka ilmaisessa varastossa, ruokaa jne.
Toki 29 vuotiaana, vuosia yksin asuneena, oli vaikea sopeutua siihen että ei ole enää sitä omaa paikkaa ja joudut elämään vähän muiden säännöillä, toisten nurkissa jne., mutta olishan ne asiat voineet olla huonomminkin.
Sitä muutama ihminen silloin ihmetteli, että kuin voin olla silti niin hyväntuulinen vaikka olen työtön & asunnoton. Mutta asiat olis voineet olla huonommin.
Olihan mullakin noita huonoja hetkiä, mutta yleensä ne kestää vaan hetken ja sitten nään jo asioiden paremmat puolet & tähtään katseen sinne (parempaan) tulevaisuuten..

Mä uskon myös että (tietyt) asiat tapahtuu koska niiden on tarkoitus tapahtua.
Esimerkiksi, jos en olisi loukannut kättäni, joutunut työttömäksi, asunut muiden nurkissa, en usko että olisin myöskään tavannut tuota ihmistä joka toi niin suuren muutoksen elämääni.

Jokavuotinen Tuska-festivaali järjestettiin 2009 vielä Kaisaniemen puistossa, omat (nestemäisetkin) eväät oli sallittuja ja liput oli vielä suht kohtuuhintaisia. Kolme päivää Tuskaa oli se kesän kohokohta!
Olin siis Tuskailemassa parin kaverin-, systerin sekä sen miehen kanssa, joilla yövyin ja kaavoista poiketen lähettetiin myös jatkoille niiden lähibaariin Vantaalle.
Ja siinä baarin ulkopuolella sitten tapahtui se- mun maailman mullistanut kohtaaminen!
Kulman takaa asteli camo-huppariin pukeutunut pukinpartanen HD-mies, Jani, jonka seurassa aika kiisi aina pilkkuun asti.
Tuo kohtaaminen johti toiseen ja sunnuntain iltana yövyin Casa De La Immosessa ensimmäisen kerran ja sillä samalla tiellä olen edelleen, useita prätkä – ja autoreissuja sekä lähes 9 vuotta myöhemmin..
Tuo yksi kohtaaminen, muutti niin paljon.
Ilman tuota karpalolonkeron-makuista kohtaamista elämäni olisi kovin erilaista.
Olisi monia mahtavia paikkoja jossa en olisi käynyt, monia asioita joita en olisi kokenut.
Olen saanut erilaisia mahdollisuuksia, joita tuskin olisi tapahtunut ilman tuota kesäkuista tapaamista.
Toki olen myös itse itseni mahdollistaja, monessakin asiassa, mutta jotkut asiat vaativat enemmän duoo kuin sooloo, ilman Janin uskoa ja tukea en olisi kaikkeen pystynyt.

Ovi on avautunut uusille mahdollisuuksille ja haasteille.
Onnistumiset ovat avanneet jälleen uusia ovia sekä vieneet minua uusiin paikkoihin / seikkailuihin.
Jos olen ollut reissuhullu pienestä pitäen, niin myös koirahullu. Janin kanssa myös yksi pitkäaikainen haaveeni koirasta toteutui.
Oman Venäjältä adoptoidun rescuen lisäksi meillä on asustanut kotihoidossa mm. entinen taistelukoira (luonteeltaan mitä ihmisrakkain) Espanjasta sekä Kyproksella maanviljelijöiden kivittämä pitti-poika, joka päätyi asumaan sisareni perheeseen.

Koska tuon käden loukkantumisen takia oli edelleen hankala saada töitä, hain uudelleen koulutukseen.
Kiinnostava koulutus löytyi Musiikki ja Media alalta, josta minulla ei juurikaan ollut kokemusta.
Janin muusikkotaustasta oli apua sillä hän preppasi minua niin että haastattelijat näkivät potentiaalini ja pääsin ekalla yrittämällä Viihdealan avainhenkilö-koulutukseen, jonka harjoittelun kautta minulle aukesi myös työpaikka Ohjelmatoimistolla, palkkatuettuna mutta työelämässä vihdoinkin!
Yksi saatu työpaikka avasi minulle mahdollisuuden toiseen ja sain mahdollisuuden tehdä extratöitä kaupan alalla, kun taloudellinen tilanne viihdealalla heikkeni.
Kun hain opintovapaata matkailualan koulutukseen, aukesi sieltä minulle taas uusia mahdollisuuksia työharjoittelupaikan kautta.
Tuo harjoittelu matkatoimistossa vei minut tutustumiskäynneille eri paikkoihin, töihin matkamessuille sekä kaksi kertaa reissuille Ukrainaan matkanjohtajana.
Ukrainaan lähdin untuvikkona, toki otin asioista selvää etukäteen, sain hyvän preppauksen kun en ollut toiminut matkanjohtajana aiemmin, mutta härän luonne sekä rohkeus, oma ja muiden usko minuun antoi extraboostia.
Ja voi sitä tunnetta, kun porukka oli tyytyväisenä tuotu takaisin Suomeen ja ne palautteet <3

Ilman tuota kohtaamista baarissa, ei olisi myöskään noita matkoja, joiden muistoista ja kokemuksista syntyi idea tähän matkablogin poikaseen sekä kohtaamisista maailmalla, jotka loivat pohjan myös ystävyys-suhteille, jotka kantavat aina takaisin kotimaahan asti.

Sen nyt jo hieman kulahtaneen camohupparin alla kytee (edelleen) sama reissunnälkä ja kiinnostuksen kohteet kun mulla ja vaikka ollaan oltu lukuisissa reissuissa, välillä vähän hurjissakin tilanteissa, niin ei se tahtia vähennä, veri vetää aina maailmalle..
Se minne tie (tai mikä lie) meidät seuraavaksi vie jää nähtäväksi..

Tämä on minun tarinani, Momondo Open World- kilpailuun ”miten kohtaaminen matkalla muutti maailmaasi”.
Jos pidit kirjoituksesta, voit äänestää sitä suoraan tästä linkistä, kiitos!!
https://www.momondo.fi/content/bloggers-open-world-award?blog_id=2156#!/blog/2156

#momondo #openworldawards