Suomen suurin matkablogiyhteisö
All Posts By

Mimmu | 666places

Aria Of Sorrow – new lyrics video out🤘🏻

 

🤘🏻🤘🏻 niin huippua päästä jakamaan tämä!!
Toinen lyrics video Aria Of Sorrow’n tulevalta Talma EP:ltä!
Klikatkaa Youtube auki, nupit kaakkoon ja tietty tykätkää sekä jakakaa por favor 🤘🏻🤘🏻

So great to finally get to share this song too! This is sooo awesome🤘🏻
Second lyrics video from Aria Of Sorrow’s upcoming Talma EP!!
So click the video, watch, like and share it too🤘🏻🤘🏻

Super nopee ja hyvä ruokaohje sekä yksi ruokamoka, olkaa hyvä!

Tonnikala-Aurajuustopasta
Tää helppo ja maukas ruoka on ollut mun perheessä kestosuosikki monia vuosia.
En tiiä kuka sen keksi / bongas, mutta ainakin 15-20 vuotta on tätä ruokaa syöty mun lapsuudenkodissa, mutta ihan omassakin.
Viimeksi tänään päädyin tekemään tätä ja tää on semmosia ruokalajeja että kuka tahansa saa tän valmistettua kunhan saa tonnikalapurkin auki 😉
Tätä on lisäksi hyvin vaikee muutenkaan mokata koska resepti on niin simppeli, mutta myös iisisti tuunattavissa.
Sopii siis tämmöselle ruoanlaitto-uunolle kun mä just hyvin.
Mä en jaksa mutkikkaita ohjeita seurata tai rämplää ruoanlaiton parissa useita tunteja etenkään arkena, joten tämmöset ruoanvalmistukset ja ohjeet on mun pelastus ja nyt toivottavasti jonkun muunkin.

Ohjeet
Ekaksi pistä pasta tulille koska kastike valmistuu sillä aikaa kun pasta kiehuu.
Ite käytän jotakin tummaa pastaa, yleensä joko Pirkan Fusillia tai Penne Rigatea (putkipasta eli Penne sopii musta paremmin tän kastikkeen kanssa). Ripaus öljyä keitinveteen ja sit kastikkeen kimppuun.

Tässä ainekset joilla ite teen:

– tonnikalaa paloina öljyssä
– tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia oman maun mukaan
– aurajuustoa (se kolmion muotonen)
– mustapippuria + oreganoa

Avaa tonnikalat ja kaada osa öljystä pois (osa saa mennä kattilaan ettei se kastike kärtsää) sekä kippaa tonnikalat kattilaan, viskaa perään tomaattimurskat ja mausteet, sekoita.
Anna kastikkeen kiehua muutama minuutti ja murenna homejuusto sekaan, se sulaa sinne kivasti ja anna kastikkeen sitten muhia sitten hiljasella sillä aikaa kun pasta kiehuu.
Älä anna sen kastikkeen kiehua pitkään koska siitä tulee muuten ihan löröä, paksumpi parempi.
Ite tykkään vähän rapsakammasta pastasta eli annan sen keittyä noin 7-8 minsaa.
Koska kastike on niin simppeli (mutta maukas) niin sillä aikaa kerkeää vielä hyvin tehdä salaatinkin kun odottelee pastaa.

That’s it!
Yksi helpoimmista ohjeista ja todella hyvää!
JP ei ollut tätä ”sörsseliä” syönyt aiemmin, mutta tykästyi sekin tähän vaikkei mikään Aurajuusto-fani olekkaan. Pistä valkosipulipatonki uuniin, sopii hyvin tän ruoan kanssa.
Lasi punaviiniä vielä kylkeen niin bueno illallinen on valmis!

Ja kuten sanoin niin tää on siitä vielä hyvä resepti että on helppo tuunailla.
Oon lisäillyt seuraavana päivänä tonne sekaan lisää tonnikalaa mutta myös lohisuikaleita kun on ollut alessa tai lisännyt uunilohen rippeet tonne.
Vanhat juustonjämät (ellei koira oo niitä jo syönyt) toimii hyvin, mustapippurijuustoo ja koskenlaskijaakin tullut kokeiltua ja paistetut pekonin jämätkin mennyt hyvin sekaan.
Tuore paprika ja tomaatti sopii sekaan mainiosti pilkottuna ja samoin erilaiset tuorechilit tuo hyvin lisäpotkuu kastikkeeseen tai vaikka erilaiset paprikajauheet.
Tuunailla voi vaikka millä, mutta perus tonnikalapasta tulee tosi simppeleillä ohjeilla.


Lisää pari tupsua tuoretta ruohosipulia annoksen päälle, sekin sopii todella hyvin!
Tavallinen sipuli, punasipuli ja valkosipuli toimii tässä erinomaisesti, me ei olla vaan käytetty noita enää kun ei sovi kaikkien vatsalle, joten toi ruohosipuli on ollut mahtava pelastus! Bon appetit  😋

~ Mimmu ~

PS
Tän voi tehdä myös perunoilla mutta musta siitä tuli semmosta vetistä ja ei niin hyvää eli pastalla mennään jatkossakin meillä.
Ja ainiin, tääkin kuten moni ruoka niin vaan paranee kun seisoo jääakaapissa päivän pari.
Ite oon myös heittänyt loput johonkin uunivuokaan sekasin ja uuniin lämpenee sillä aikaa kun käy esim. saunassa.

Ehkä tossa aiemmin jo kävi ilmi etten todellakaan oo mikään huippukokki, vaan semmonen joka kyllä tykkää syödä (etenkin muiden tekemiä ruokia, yleensä..) mutta ei niinkään valmistaa niitä ruokajutuja.
Hain tähän postaukseen kuvia puhelimen feedistä ja hakuasanalla ruoka..
Oli siellä muutama ruokakuvakin, lähinnä ulkomaanmatkoilta ravintoloista/kahviloista mutta pari omaakin kokkailua, mutta sitten tuli kuvia ginin maisteluista, laulavista lonkerotölkeistä, mädistä mansikoista, kuolleesta linnunraadosta, akvaariomonnista sekä sienistä..
Puhelinkin siis nauraa mun keittotaidoille tai sitten kuvaustaidoille, ruokakuvat kun  ei oo myöskään mikään mun bravuuri 😂

Voin tähän sitten kertoa vielä yhden mun ”ruoanlaittoon” liittyvän jutun, mokan oikeestaan..
Meillä on semmoset suola- ja pippurisirottimet joita ei oltu vuosiin käytetty.
Aattelin ne kerran ottaa käyttöön kun asuttiin vielä Hepokujalla ja ihmettelin aina kun tein ruokaa että hitto kun on makeeta ja lisäsin suolaa..
Janikin kerran oli et hyi helkkari mitä keitoksii oot oikeen tehnyt ja kävi hakee lisää suolaa.. voitte arvata ilmeen kun oli lisänny ihan kunnolla suolaa sirottimesta ja maku ei parantunut vaan makeentui vaan.
Sit tajuttiin et oli mennyt suolat ja sokerit sekasin..
Meillä oli siis erikseen pippurimylly josta rouhittiin tarpeen mukaan pippuria eli olin jostain syystä laittanut sirottimiin suolaa ja sokeria. En edes tiedä miksi koska sokeria ei juurikaan meillä kulu.
Tää kyllä nauratti ja naurattaa edelleen, ja tän mokan jälkeen JP rupes kutsumaan mun ruokia Kyöpelinvuoden keitoksiksi ja sörsseleiksi.. että tervetuloo syömään vaan meille 🤣

 

Kesäloman 2021 kooste: Roadtrippailua Euroopassa!

Nyt on melkeen kuukausi siitä kun tultiin kesälomalta 2021 kotiin, mutta jo tuntuu sille että toinen samanlainen loma olis tarpeen! 😅
Ihan extra hurjaa ollut vauhti tuon loman jälkeen.
Kuulin jo lomalla että mun mahdolliset työtehtävät tulee lisääntymään ja ne lisääntyikin ei tuplasti, triplasti vaan ihan megasti. No hyviähän uutisia noikin on mun kannalta ja noiden uusien tehtävien vuoksi pääsin sitten matkustamaan myös ekaa kertaa elämässäni Sveitsiin.
Tämä reissu tuli yllättäen ja olin jo matkalla pari viikkoa heti lomalta paluun jälkeen.
Sveitsistä kerron sitten myöhemmin lisää (muutama kuva tuli otettua of course vaikka lomalla en ollutkaan).

Unkariin – paluu Balatonin kotiin & roadtrippailua ympäri Unkaria
Meijän kesäloma 2021 varovaiset suunnitelmat oli päästä Unkariin ja varattiin taas jo hyvissä ajoin vaki majapaikka keväällä.. Heinäkuussa rupes näyttää sille että tää korona-show pilaa meijän lomasuunnitelmat ja nuo viikot elokuun puoliväliin jollon loma alko oli kyllä hemmetin stressaavat.
Edellis vuonna 2020 reissattiin Baltiassa kun ei ollut varmuutta pääseekö Puolan läpi ajaa takasin vai ei ja sit oli se talonosto prosessi vaiheessa niin Baltia oli fiksu vaihtoehto siinä..
Mutta nyt vuonna 2021 haluttiin ehdottomasti päästä takas Unkariin, jotenkin loma ei oo loma ilman Unkaria. Ja kun päästiin sinne niin ei lähdetty kolmeen viikkoon mihinkään!


Oli eka mietitty et ajettas Banja Lukaan (Serbitasavaltaan) kattoo yhtä koiraa jota ollaan adoptoimassa ja Serbiaankin teki mieli, mut järki sano et pysykää EU-alueella nyt ja päädyttiin kiertää Unkaria suurin osa lomasta. Ei kyllä haitannut yhtään! Oli mahtava korona vapaa loma, sekin oli yksi syy miksi jäätiin Unkariin pidemmäksi aikaa. Hommat toimi, eikä ollut mitään pelleilyjä passien tm. kanssa!!

Vierailtiin eri kaupungeissa Unkarissa, nähtiin upeita paikkoja ja yksi tylsäkin, vietettiin 11 yötä Balatonista, drinksuista ja auringonlaskuista nauttien, vierailtiin viinilaaksossa ja käytiin tsekkaa pääkaupunkikin ekaa kertaa, ai niin ja pääsin testaamaan paikallisen sairaalankin silmän takia.
Siinä loma Unkarin osalta super tiivistettynä.

Ajettiin meijän normaali reittiä tonne Via Balticaa pitkin.
Eka yö oltiin Pasvalyksessä Liettuassa ja kaiken stressailun jälkeen kun oltiin päästy matkaan niin nukuin ekan yön kuukausiin sikeesti ilman heräämisiä yöllä tai ilman melatoniinia.. Ja niin väsynyt olin etten muistanut edes tarkistaa onko hotellihuoneen ovi lukossa, ei ollut..
Tosin äkki nukahtaminen saattoi johtua myös siitä, et edellis yön jouduin ravaamaan Mellin (meijän koiran) kanssa ulkona useita kertoja kun sillä oli vatsa sekaisin.
Sillä ei oo ollut mitään vatsajuttuja vuoteen ja nyt kun oli niin sain tosiaan parin tunnin yöunet.
Laivalla oli kyllä hytti mut aika meni venatessa koronatestiin (elämämme ekoihin) ja niiden tulosten saamiseen. Eipä niitä kysytty missään, edes Virossa vaikka jotkut niin väitti..

Kuten kuvasta näkyy niin oon ihan ryytynyt vaikka super happy kun loma alko ja oltiin vihdoin tien päällä (jossakin päin Latvia-Liettuaa elokuussa 2021).


Liettuasta ajettiin pakosta Tsekkeihin, joka ei oo kummankaa suosikkimaa.
Ei oltais nytkään haluttu mennä sinne, mut oli pakko eri maiden koronarajoitusten vuoksi.
Toka yö oltiin Ostravassa erikoisessa ja hyvin kovapatjaisessa hotellissa ja nautittiin ajomatkan päätteeksi super kylmät oluet ja saatiin jopa oikeaa ruokaa hotellin ravintolasta.
Ajopäivillä tulee syötyä usein Hesessä tai sitten huoltoasemien hodareita sekä pussikaupalla kuivalihaa joten muu ruoka oli tervetullut.


Tosin jostain JP sai jonkin vatsataudin (sillä ei yleensä oo vatsakipee ja eikä okseta), ja ainoo mitä oltiin eri ruokaa syöty tuona päivänä oli toi rafla. Yleensä maistellaan toisen annoksia mutta nyt ei.
Tosin se on voinut tulla vaikka jostain eri hodarimakkarastakin, ei voi tietää..
Onneks se meni ohi ja pysty ajaa meijät Unkariin.
Mä en oo koskaan ajanut ulkomailla enkä halunnut sitä tehdä nytkään..

Alunperin oli tarkotus alottaa meijän loma Balalla maanantaina, koska meijän asunto oli vapaana vasta silllon. Normaalisti ollaan ajettu (siis JP) sinne sunnuntaiksi.
Meinattiin ajaa Tsekeistä johonkin Unkarin puolen kaupunkiin yhdeksi yöksi, mutta onneksi viestiteltiin meijän vuokraukon kanssa ja se sano et sillä on yksi (eri) huone vapaana.
Ajettiin siis riemumielin suoraan ”kotiin” Balatonille, jossa oltiin 10 yön sijaan 11, mikä ei kyllä haitannut yhtään. Saatiin relaa ja vaan nauttia kaikesta rauhassa.
Eka viikko meni totutellessa lomaan, elämään ilman kellonaikoja, deadlineja ja meilin tsekkauksia sekä opetellen olemaan tekemättä yhtään mitään (helpommin sanottu kun tehty).
Tehtiin päiväajeluita, käytiin tsekkaa linnaa, eläintarhaa, käveltiin käsi kädessä ilman suuntaa, ajettiin rantaa pitkin auton kattoikkuna auki 😍

Kaupungit jossa käytiin Unkarissa

– Siofok
– Szekesfehervar
– Veszprem
– Kaposvar
Zalakomár
– Keszthely
– Szigliget

– Tapolca
– Budapest
– Eger

Osassa yövyttiin, osassa ei, osa oli vaan päiväretkiä (+ muutama pikku mesta jossa stopattiin niin en edes listannut tähän).
Noista Szekesfehervar, Kaposvar, Tapolca, Budapest sekä Eger oli ekoja kertoja.
Szekesfehervarissa käytiin tsekkaamassa linna päiväretkenä Siofokista.
Kaposvar valittiin Tapolcan lippujen vuoksi, mutta vähän uteliaisuudestakin ja oli kiva kaupunki jossa sai aivan mahtavaa ruokaa ja palvelua sekä nähtiin rottalauman valloittama saareke ja jotakin fretti-tyyppisiä eläimiä luikkimassa kadulla illalla kun käveltiin syömään..


Ollaan oltu Keszthelyssä aiemmin ja se oli musta sillon jo tylsä verrattuna Siofokiin (tai esim Balatonfurediin jne), mutta päätin antaa uuden tsänssin kun JP halusi käydä siellä.
Oli kyllä täysin turha stoppi, ollaan molemmat samaa mieltä että oli ihan rahan ja ajan hukkaanää 2 yötä siellä (majotus, ruoka ja muutenkin kaupunki kusi..)
Ennen Keszthelyyn menoa stopattiin Zalakomarissa, buffalo farmilla (kuvassa vasemmalla ylhäällä).


Szigligetin linnotuksella (kuvassa ylhäällä vaemmalla) käytiin uudelleen tuon Tapolcan reissun yhteydessä. Jyrkkä nousu mutta huikeet maisemat!
Ja Tapolcaan mentiin sen souteluluolan vuoksi, jonne piti ostaa liput etukäteen jos halusi päästä sinne, se oli todella suosittu! Tapolca oli aivan hurmaava ja harmittaa ettei oltu siellä yötä Keszthelyn sijaan.


Budapest tuli mukaan vähän uteliaisuudesta, ollaan useita vuosia käyty Unkarissa ja ajettu ristiin rastiin maata, muttei olla koskaan käyty (ei edes päiväreissulla) Budapestissä.
Fiilikset kaupungin suhteen on vähän ristiriitaset, oli ihan hienoja paikkoja mutta kallista ja paljon ihmisiä. Jotenkin tuntu ahdistavalta tulla pikku kaupungeista tonne ruuhkan keskelle..
Lisäksi siellä oli moni nähtävyys remontissa, mutta käytiin käppäämässä ympäriinsä, jokiristeilyllä ja mm. Memento Parkissa jossa on patsaita kommunistikaudelta.
Vähän kuin Druskininkaissa oleva Grūtas Soviet Sculpture Park, jossa käytiin kesällä 2020.

Budapestissä ajettiin Egeriin joka oli Unkarin loman päätös ja just paras siihen!!
Jotenkin on mennyt Eger ohi aiemmin ja nyt kun bongailin mun Google Mapsin haluan käydä kohteita niin Eger oli yksi niistä. Egerissä olis viihtynyt kauemminkin, ihana pikku kaupunki ja se viinilaakso, josta kaupunki on tunnettu.. oh boy! 😋

Harmitti todella lähteä Egeristä, mutta myös koko Unkarista.
Ajettiin Slovakian läpi Pohjois-Puolaan jossa yövyttiin meijän yhdessä vakimestassa Suwalkin alueella.
Toikin on paikka jonne haluaisin mennä pidemmäksi aikaa, siellä on kartan mukaan hienoja patikointi alueita. Lisäksi Suwalki Plaza on oiva shoppailupaikka ja löytyypä myös indoor kartingkin sieltä.
Tällä reissulla ei käyty missään ajamassa, koronan sekä JP’n jännetuppi-käpälän vuoksi.

Loppupäivät lomasta vietettiin Riiassa, en todellakaan muista monesko kymmenes kerta oli mutta sinne oli kiva palata, vaikka koronarajoitteinen sitten olikin.
Käytiin silti syömässä kunnolla ja kattoo KHL:ää sekä maistaa ginejä.
Riika on meijän Baltian koti, ollut jo vuodesta 2011, siitä lähtien ollaan käyty siellä useamman kerran vuodessa, yhtenä vuonna tais olla peräti 5 kertaa..


Muuten toi loppuloma Unkarin jälkeen ei ollut niin loma-lomaa kun oli kaiken maailman säädöksiä ja maskipakkoja mitä lähemmäs kotia tultiin.
Eikä kotiinpäin ajo ei oo koskaan mukavaa näiltä reissuilta kun tietää et seuraavaa kunnon lomaa pitää odottaa taas melkeen vuosi ja etenkin nyt kun ei tiedä pääseekö sillon ja mihin…
Sais tää korona-paska jo loppua. Mutta en mä valita, vaikka loman loppu aina harmittaakin!

Viime vuoden ei Unkarin lomasta johtuen niin tää loma tuntu jotenkin ihan superille.
Otettiinkin sen kunniaksi Balatonilla skumppaa ja poltettiin sikari ekana oikeena loma-iltana.
Oli meinaan kyllä todella kaivattu, odotettu ja ansaittu loma!
Tuhansia kuvia, hirvee määrä uusia paikkoja ja juttuja kerrottavaksi!
Eli pysy kuulolla! Kunnon matkakertomukset ja stoorit eri kaupungeista + matkabudjetti tulossa asap.

Update: Instan puolella oonkin jo jakanut osan Balaton kuvista mm. Siofokista sekä Szekesfehervar linnasta, lisää tulossa! Tsekkaa siis 666places  ja jos et jo seuraa niin tervetuloa mukaan!
Kuvia ja juttuja tulossa lisää tältä reissulta sekä monista muista paikoista kuten Viipurista ja Kaliningradista josta en oo niitä kerennyt vielä jakamaan.

~ #welovebalaton terveisin Mimmu ~

Sano muikku! Puumalan Kalakontista kesän maukkaimmat ateriat!

𝗦𝗮𝘆 𝗰𝗵𝗲𝗲.. 𝗳𝗶𝘀𝗵🐟
Kohtuuhintaista gourmet (kala) ruokaa pikku kaupungissa, 3 tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta, ruokaa jonka on tehnyt Rôtisseur keittiömestari.. kuulostaa uskomattomalta mutta eipä oo!!

Puumalaan mennessä on kuulemma Suomen upeimmat prätkätiet ja haluttu käydä tsekkaamassa niitä useampi vuosi. Alunperin oli tarkotus ajaa perjantaina Jp’n porukoiden mökille, olla siellä yötä, ajaa Puumalaan lauantaina ja mennä sieltä esim. Lappeenrantaan yöksi.
Päädyttiin ajamaan takaisin Suomenniemen mökille kun suurinosa ok-hintasista majapaikoista oli mennyt ja hotellit mitä oli jäljellä oli 120-400 € / yö.
Olis ollut mökki leirintäalueella keskustan ulkopuolella ilman vessaa ym. 70 € joten päätettiin suosiolla skippaa yöpyminen tuollapäin.

Ei silti harmita koska päästiin heittää yksi prätkäreissu kesällä pidemmälle ja olin ekaa kertaa mökillä tänä kesänä (ei oo tullut mentyä koska oma piha ja allas nyt) ja päästiin testaa noi kehutut Kalakontin ruoat sekä ajamaan toi Pistohiekka-tie Puumalaan, joka oli todella upea!
Ei jaksettu stopata siinä Pistiksen kohdalla koska paikat oli ihan tukossa ja oli pirun kuuma, yli 30.
Toi oli ihan ennätyskuuma viikonloppu tuolla, kuvittele ittes ajokamat päällä sinne paahteeseen..
Ajettiin suoraan Puumalaan ja vaikka tungos oli sielläkin niin saatiin prätkä parkkiin sillan alle ja vaihdettua kevyempiin vaatteisiin.
Ennen kun mentiin syömään niin istuttiin hetki sillan alla varjossa ja vedettiin 1,5 l vichyä siinä samalla.


Puumalassa on myös tuo Haapasalon hatšapureja myyvä koju, vaikka hatšapureja on tullut maisteltua mm. Kaunaksessa (super hyvää siellä suosittelen) niin nyt oli kohteena Kalakontti & monessakin somessa hehkutetut ruoat. Eikä ollut turhaa kehuttu!

Me syötiin JP’n kanssa kolme erilaista ateriaa puoliksi ja jokainen oli todella maukas!!
En tiedä mikä ois hyvä suomenkielinen fraasi mutta ”party in your mouth” kuvaa kyllä hyvin noiden ruokia. Oli niin mainioita makuja, ei ylimaustamista eikä pelkkää kalanmakua vaan kaikki oli tarkkaan harkittu ja yhteensopivia.
Tuntui kun olis haukanut palan kalapilveä, niin pehmeää ja mahtavan makuista oli..  😋

Meille suositeltu menu sisälsi:
– fish & chips nokkosmajoneesilla
– paistetut muikut kermaviilillä sekä valkosipuli aiolia
– kuha Wallenberg joka tehty kylmäsavukuhasta ja hauesta

Tarjolla oli myös mm. gluteenittomia haukiburgereita, lohi viettelystä, haukicajun pihvejä, ja muikkuburgeria. Kaikkea sai syödä paikan päällä ja niitä sai myös ostaa mukaan.
Olis ollut kiva maistella enemmänkin, mutta oltiin ihan ähkyinä näiden edellä mainittujen annosten jälkeen. Jos oli tuhti maku niin hinnassa ei ollut extraa.
Tässä ote kurmee menusta, jossa oli vielä lisää maukkaita kalaherkkuja eli oli varaa mistä valita.

Käytiin kävelemässä vähän aikaa Puumalan satamassa ja kattelemassa nopeiden moottoriveneiden lähtöä Lappeenrantaan.
Koronan takia virallista tapahtumaa ei ollut mutta jokunen vene oli silti perinteikkäästi paikalla.
Kalakontin kulma oli oiva paikka katseluun.
Lisää tuosta edellisen kerran 2019 järjestetystä Muistojen Suur-Saimaan ajosta voit lukea MSSA:n sivuilta. Hitsi, harmittaa että tuota ei ollut nyt 2021 mutta ehkä ens vuonna pääsis kattomaan ja kuuntelemaan!

Palattiin nappaamaan take away kahvit mukaan sekä haukicajun pihvit ja pussillinen muikkuja mökillä syötäväksi myöhemmin viikonloppuna.
Harmittaa vaan etten ottanut tuota lohiviettelystä lisäksi, se olis kruunannut aterian.
Pelättiin että loppuu tila sivulaukuista kun oli vaihtovaatteet ym. mukana.
Söin sitä lohimoussea Juhannuksena ja se oli niin hyvää ettei vaan voinut lopettaa syömistä, todellinen viettelys siis…
Makuelämyksen lisäksi palvelukin oli aivan huippua, saatiin ostokset tiukasti jäihin käärittyinä ja tuplapussiin pakattuna että varmasti kestää perille asti fressinä.

Tuonne kannatti ajaa + 30 asteen keleillä ja yritän päästä uudelleen, sen verran vei toi ruoka kielen mennessään…
Mökillä käytiin ”vilvottelemassa” järvessä, jonka lämpötila oli tyyliin sama kuin ilman eli ihan kuin ois kylpyammeessa lillunut eikä järvessä..


Myöhemmin illalla vedettiin toiset kalapihveistä napaan muikkujen kera ja ihailtiin hienoa auringonlaskua.


Aamupalakin oli ihan luksusta, toiset Kalakontin haukipihveistä seuranaan munakas päätyi lautaselle ja näillä eväillä jaksettiin ajaa sitten kotiin asti.


Jos vierailet Puumalassa tänä kesänä niin Kalakontti on must paikka pysähtyä syömään!
Jos oot kalaruokien ystävä tää on sun paikka, vaikket oo niin olet kyllä sen jälkeen kun oot maistellut niiden luomuksia. Laktoositonta, gluteenitonta lähiruokaa, ole hyvä!

~ Mimmu ~

 

 

Pohjois-Carolinan reissu 11-2007

JP’n ollessa mökillä viikon kesällä mä jäin Mellin kanssa nauttimaan kesästä uudessa kodissamme ja no tekemään töitä tietty.
Olisin voinut ottaa koneen kainaloon ja lähteä mukaan, mutta ei mulla olis ollut työrauhaa siellä.
Muiden ollessa lomalla/eläkkeellä ja mennessä nukkumaan millon haluaa ja nukkuessa puoleenpäivään (mitä luksusta!) niin mulla oli tietty aikataulu, vaikka ei minuutin päälle olekaan, joten halusin jäädä himaan.
Oon jo pitkään halunnut päästä käymään mun valokuvalaatikoita läpi ja sieltä löytyi muun muassa mun jenkkikuvat. Se oli mun eka matka sinne ja toistaiseksi myös viimeinen.
Siitä on aikaa kohta 14 vuotta et ehkä olis aika mennä..

Mun mummon sisko muutti vuosikymmeniä sitten Jenkkeihin ja meijän suku levisi.
Kuva on muistaakseni Juuan sivuilta, josta mun mummon puolen suomen suku on lähtösin ja pitää pesää edelleen. Kuvassa on siis mun edesmennyt mummo Aino sekä sen sisko Annikki.


Annikki sairastu aggresiiviseen syöpään ja se selvisi aika myöhään kun oireita ei ollut ollut.
Sillä oli tullut vatsakipuja ja meni lääkäriin jossa löytyi maksassa oleva greipin kokoinen kasvain jolle ei mitään voinut tehdä.
Eka siellä kävi mun perhe syys-lokakuussa ja kun ne tuli takas ja kerto kuulumiset niin sillon mun ”eno”, Annikin veli sanoi et se haluis lähtee sinne muttei osaa englantia ja ei halua yksin lähteä.
Mä olin käden takia poissa töistä eikä ollut rahaa lennellä, mun eno lupas maksaa mun lipun jos lähden hänelle tulkiksi sinne ja niin me sit hommattiin liput maanantaina lokakuun lopussa.
Samana iltana Ruotsi serkku tekstasi sieltä että Annikki on huonossa kunnossa ja tuskin elää enää kauan. Heräsin tiistain aamulla klo 5-6 tunteeseen et se kuollut.
Mun Musti soitti 7:30 aamulla ja vastasin puhelimeen että Annikki on kuollut? Ja se oli.
Niin me sitten lennettiin hyvästelemään hautajaisten muodossa..


Lontoo – Nyc – Raleigh (lento joka ei koskaan ole myöhässä)
Meillä oli Hugon kanssa täsmälleen samat lennot kun perheellä oli ollut ja niiden kone Lontooseen oli pari tuntia myöhässä, myös meidän kone oli ja hassua oli se että nää työntekijät taivasteli meille etti tää lento oo koskaan myöhässä..
Kerettiin onneksi hyvin Lontooseen, saatiin ostettua kahvit messiin (ilman maitoa ja poltin kieleni) ja jatkettiin sit seuraavalle lennolle eli Lontoosta Nyciin.
Joudutiin istumaan siinä pahimmalla eli keskirivillä jossa oli viisi paikkaa vierekkäin.
Hugo ihan keskellä ja minä toiseksi laitimmaisena.
Mun vieressä oli onneksi kiva jenkkityttö joka jeesas meitä täyttämään sen maahantulolomakkeen.

Sitä miten lento meni en muuten juurikaan muista, pelottava se oli sillä se reitti meni suoraan meren yllä ja lentokammoselle tommonen on yks painajainen.
Mutta yhden kohdan muistan hyvin ja se oli kun katsoin siinä selkänojassa olevaa karttaa missä ollaan niin oltiin ihan Canadan rannikolla eli melkeen perillä, jiihaa!
Tähän ei niin tarkkoja muistikuvia vaikuttaa varmasti myös se että olin juuri 4-5 pvää ennen lentoa käynyt viisurienpoistossa (2 kpl) ja olin varmaan aika väsyksissä kivusta ja särkylääkkeistä sekä klo 3 yöllä olleesta herätyksestä ja siitä että tikkien vuoksi en oikeen saanut suuta kunnolla auki ja oli myös nälkä (mädän hajuisen hengityksen lisäksi FYI😂 tikeistä johtuen siis).

New Yorkissa oltiin vähän myöhässä taas ja meinattiin myöhästyä jatkolennolta kun maahantulo ei ensin ymmärtänyt meijän tummaa leipää ja muistaakseni hirvenlihaa purkissa tuliaisia..
Onneks tajus ja onneksi se seuraava kone venas meitä. Se oli pikku kone, jossa oli ehkä 15 matkustajaa?
Sain parhaan  paikan eli yksittäisistuimen ikkuna vierestä ja pystyin ihailla kaupunkia ja merta koneen ikkunasta. Yksin/tutun vieressä istuminen koneessa ei oo niin ahdistavaa kun vieraan vieressä/monen välissä. Tää lento oli nopee ja sit oltiinkin jo Raleighissä ja sukulaiset oli siellä venaamassa.
Kuva lentelyistä mutta ei tolta matkalta..


Raleigh, Pohjois- Carolina
Yövyttiin muutamissa eri paikoissa sukulaisilla eri puolilla Raleighia, eli osavaltion pääkaupunkia.
Ekat päivät meni totutellessa uuteen aikaan, paikkaan, kieleen ja valuuttaan sekä tavatessa paljon uusia ihmisiä, sukulaisia ja tuttavia.
Annikin paras ystävä Saksan vuosilta (jossa tapasi miehensä Jerryn) Inge, oli myös lentänyt tuonne avuksi jo ennen meitä ja kerkesi tapaamaan myös Annikin vielä.
Inge oli mahtava ihminen ja pidettiin pitkään yhteyttä vielä tuon reissunkin jälkeen.
Eli tuolla ei kuullut pelkkää suomea ja englantia vaan myös saksaa sekä päättipä joku sekottaa meijän päät vielä espanjallakin😂 On muuten oikeesti kuluttavaa olla tulkkaamassa keskusteluja 24/7, että nostan kyllä monikielisille perheille hattuu, ei oo helppoo! Aivot oli ihan tööt jo päivällä 😅

Photocredit  ja vinkkejä Raleighiin matkustamiseen: Visitraleigh!

Tapasin ekana iltan myös ”uuden” serkkuni (tai no virallisesti pikkuserkku mutta ollaan kaikkien kanssa sovittu et serkku, se on iisimpää) Brianin ja sen vaimon jotka oli ihan mahtavia!
Martha vei mut ostoksille valtavaan ostoskeskukseen ja mentiin niiden (sekä Hugon) kanssa myöhemmin kattomaan lätkää sekä Burger Kingiin whoppereille.
Yksi unelma siis kävi toteen, meinaan se NHL-peli paikan päällä.
Canesit hävis mut silti hieno fiilis ja kiitospäiväkin saatu hyvin ujutettua mukaan tanssivan kalkkunan muodossa.


En ollut edes tiennyt koko Brianin olemassa olosta ennen kuin muutama vuosi ennen tätä matkaa..
Sääli, mutta ollaan kyllä oltu tiiviisti yhteydessä sen jälkeen ja Brian on tullut Suomeen sukukokoukseenkin ja ollut todella hauskaa yhdessä, harmi että asuu niin kaukana.
Brian ja sen edesmennyt isä Luke (Annikin ja Jerryn poika) otti mut, Hugon ja Ingen siipien suojaan ja vei meitä eri paikkoihin, jotta saatais vähän muutakin ajateltavaa kuin hautajaiset (tämä oli myös Jerryn toive).
Brianilla ja Martha oli ostanut upeen talon ja siihen taloon kuului myös oma lampi, jossa sitten Hugo ja Brian kävi kalassa myös parina aamuna. Sekä pari rescue koiraa, Dakota ja Freemont, joista ensimmäinen (valkonen turre) murtautui mun huoneeseen ja söi mun kaikki purkat siellä, onneksi ne ei ollut xylitolia.


Hautajaiset oli kauniit ja tilattiin sinne meidän Suomen sukulaisilta sini-valkoinen kukka-asetelma.
Löysin yhden aika epäselvän kuvan kukista siellä, on hieman erilaisia kun Suomessa (ainakin niissä hautajaisissa joissa mä olen ollut).
Valtavia kukkapuskia, asetelmia kuin jättimäiset taideteokset jotka sitten vietiin osa Jerryn kotiin tilaisuuden jälkeen, sama kun addressit.
Mulle oli jäänyt tuolta reissulta talteen mm. baarista ostetun paidan lappu, ruokalista ja nämä kortit hautajaisista.
Mä toivon ettei kukaan pahastu näistä, tästä on aikaa 14 vuotta ja tilaisuus oli kaunis ja koska Annikki oli myös mulle tärkeä ihminen, mielessä edelleen niin tämä on myös hänen muistolle, vaikka bitter-sweet onkin..


Mun ei onneksi tarvinnut tulkata puheita hautajaisissa, olis ollut liian kova paikka sillä oli ollut läheinen Annikin kanssa ja edelleen ajatus herkistää liikaa..
Paikalla oli useita Annikin perustaman ”Piirakka-partyn” eli Pohjois-Carolinan suomalaisten yhdistyksen jäseniä jotka sitten hoiti puhumisen ja toivotti meidät myös tervetulleeksi NC:hen.
Kun mun perhe kävi siellä, he oli kutsuttuina myös näihin yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin.
Ihania ihmisiä siellä <3
Lisää The Triangle Finnish Association:sta voit lukea täältä.

Sightseen kierteilyitä ja shoppailua sekä erikoiset Tupperware-koru kutsut
Mun serkut vei mua kiertoajeluille sekä kokemaan Black Friday alennusmyynnit aamuyöllä kello 4, mutta se kannatti, ostin läjäpäin vaatteita muutamalla dollarilla, joista osa on edelleen hyvässä kuosissa ja käytössä!
Söin loistavia itsetehtyjä burgereita, nautin Kiitospäivän päivällisestä sukulaislauman kanssa sekä pääsinpä mukaan ”Tupperware” kutsuille, joka oli oikeasti mm. seksilelujen esittelyä..
Mun serkku Jessica esitteli tämän kaikille Tupperware tyylisinä korukutsuina kun ei kehdannut kertoa muille mitkä oli oikeesti kyseessä.
Mua ei se mitenkään nolottanut ja eno oli kuolla nauruun kun kerroin sille myöhemmin missä oikeesti oltiin. Kuvia tuolta ei kylläkään oo mutta kaikkia hassuja ja erikoisiakin värkkejä oli esitteillä sekä miehille että naisille😂

Mary (Luken sisko) vei meijät kierrokselle yliopistolle sekä esitteli alueita jossa oli aiemmin asunut ja vanhan suosikki kahvilansa. Kahvin lisäksi sieltä sai jättimäisiä suklaakeksejä, semmosia oikeita ”cookieita”, jotka makso sillon tyyliin dollarin mutta oli tyyliin ruokalautasen kokonen..
Jossakin mulla on sen keksin kuva mutta ei tähän hätään löytynyt (osa kuvista on edelleen kateissa ja osa on vain oikeita kehitettyjä valokuvia.. mutta löysin kyllä yhden paikan ruokalistan jossa myytiin noita keksejä saidina eli voit ottaa joko sipsit tai keksin aterian kylkeen.
Luultiin aluksi et chips on ranskiksia, mutta ne olikin oikeita perunalastuja burgerin kyljessä..


Käytiin myös käppäämässä ulkona metsikössä mäykkä-Stanleyn kanssa, jonka lempipuuhaa vanhuksena oli makoilla Suomi-peiton kanssa.
Mukana oli myös Jessican mäykkäpentu Molly, jolla piti olla niiden koulu fudis jengin (Tar Heelsin) paita päällä 🙂


Lisäksi käytiin tutustumassa paikallisen yliopiston (NC State Universityn) campus alueeseen josta mulla on kyllä muitakin kuvia, esim. semmosesta ”kuiskaus torvesta”, mutta en nyt sitä löytänyt mistään.
On varmaan vanhan kameran muistikorteilla jossain..
Wolf Earsistä + muista TOP10 Instagram kohteista campuksella löytyy infoa täältä!
Toi campus oli valtava, semmosii nähnyt vaan just leffoissa, se oli yks syy miksi Mary vei meijät sinne mutta toinen oli myös se että se halusi houkutella mua opiskelemaan sinne (mikä oli kyllä jonkin sortin haave joskus).
Tässä nyt muutama huonohko kuva kuitenkin campus alueelta sekä Ruusupuutarhasta ja nähtiin klassikko, keltanen koulubussikin parkissa paluumatkalla.


Jerry halusi näyttää meille myös rannikon ja Brian vei mut, Hugon, Ingen ja Jerryn päiväksi mm. Wilmingtoniin. Jerry joka oli palvellut myös armeijassa (missä tarkasti en tiedä) ja halusi näyttää meille Wilmingtonissa olevaa jättiläismäistä navyshippiä, jos en väärin muista niin sen nimi oli
The U.S.S. North Carolina.


Käytiin Wilmingtonin kaupunkikierroksella ja mm. joulupuodissa josta ostin flamingo jääkaappimagneetin joka on edelleen tallessa sekä muutaman muun hauskan magneetin.
Ja kahvia, tuolla sai super hyvää kahvia joka paikassa ja ihastuin erityisesti Pumpkin Latteen jota olen sen jälkeen tilaillut muuallakin aina kun mahdollista.

Kuvia Wilmingtonin reissulta marraskuu 2007


Forts Fisher Uninc New Hanover County, NC

Päästiin myös rannalle, ja vaikka oli marraskuu niin ei siellä kylmä ollut. Hugokin veti shortseissa ja t-paidassa siellä ja itekkin piti heittää takki pois kun oli niin lämmin. Olispa Suomessa tommonen talvi!
Istuttiin rantakivillä jutskaamassa Hugon ja Brianin kanssa ja jälkikäteen huomattiin vasta kyltti
”Keep of Rocks”.. Nää on kyllä mun suosikkihetkiä tuolta reissulta <3

Paikka jossa oltiin oli siis Fort Fisher, historiallinen paikka Yhdysvalloissa.
Netin mukaan Fort Fisher oli konfederaation linnoitus Yhdysvaltain sisällissodan aikana.
Se mm. suojasi Wilmingtonissa, Pohjois-Carolinassa sijaitsevan sataman elintärkeitä kauppareittejä.
Siellä on myös museo joka ei ollut auki kun saavuimme paikkalle, mutta muutama tykkikin löydettiin (nekin kuvat on varmassa tallessa..). Lisää tietoa englanniksi Fort Fisheristä löytyy esim. täältä.


Raleigh kierros & turvallisuus oppeja
Tehtiin myös tietysti kierros Raleighissä, mutta oli hiukka sateinen ja sumuinen ilma niin ei sitten kauheesti tullut käpättyä ja kuvattua.
Muistan myös kun tuli eräs mies pummaamaan meiltä rahaa ja Jessica sanoi että älä koskaan kaiva mitään lompakosta vaan ainostaan jos on rahaa taskussa sen voi antaa.
Yleensä kuulemma tsekkaa missä pitää lompakkoa tai nappaa sen mukaan harhauttamalla/väkivalloin.
Eli sitten esitettiin ettei meillä ole lompakkoa mukana..
Se ukko jäi pyörimään siihen lähistölle joten jatkettiin äkkiä matkaa vilkkaammalle kadulle.
Toinen tämmöinen turvallisuus juttu tulee mieleen kun ajettiin Marthan kanssa shoppailemaan ja se sanoi että älä pidä ikkunaa auki jos pysähdytään, ja pidä auton ovi aina lukossa kun olet autossa.
Liikennevaloissa etenkin joko tunkeudutaan autoon heittämällä sinne jotain tai vaan avaamalla auton ovi ja pöllimällä esim. käsilaukku.
Myöskään jos joku oli pysähtynyt tien viereen ei saanut pysähtyä (etenkään pimeällä & syrjäpaikoilla) koska kyseessä oli usein huijaus –> ryöstö.
Hyviä oppeja joita toteutan Suomessa sekä autoreissuilla ulkomailla.

Muutama kuva löytyy kyllä tuolta Raleigh kierrokselta..
Täytyy täydentää myöhemmin jos löytyy lisää kuvia.
Paloposti oli klassikko niin se piti kuvata kanssa monumenttien lisäksi.

Vaikka olikin siis surullinen syy minkä vuoksi matkustettiin tuonne niin oli silti kiva käydä ja tavata sukulaisia, sekä uusia ja vanhoja.
Oltiin yhteensä melkeen kolme viikkoa tuolla ja pysähdyttiin yhdeksi yöksi Pariisiin takastulomatkalla.
Hugo keksi että olis kiva idea ja saadaan jotakin mukavaa vielä matkan loppuun ja näin tehtiin.
Tosin oli siellä Pariisissa omat kommellukset: meinattiin myöhästyä koneesta koska Hugo ei uskonut että ollaan tunti taaksepäin kellonjassa Suomeen ja silloin oli myös jotkut mellakat, joten esim. Orlyn kentälle ei päässyt. Jouduttiin myös selittämään ilman ranskankielentaitoa miksi meillä oli tuhkapurkki mukana.. Tää on sitten eri stoori tää Pariisin matka ja laittelen siitä kun löydän nekin kuvat jostain..

Loppuun vielä pari kuvaa NC:stä.

– Kurpitsakuvat, 2 kpl on mun perheen reissulta, oli niin hauskoja että pakko jakaa (kuvat Teemu)
– Golden Years oli Annikin ja Jerryn vessassa ja kertoo niiden huumorintajusta 🙂
– SISU oli niiden auton rekkari. Vaikka Annikki oli asunut vuosikymmeniä Jenkeissä niin piti mm. kaksoiskansalaisuutta kun oli mahdollisuutta, kävi Suomi-kaupoissa ja rekkarin piti olla jotakin suomalaista myös!
– Lisko oli Jerryn lemmikki niiden takapihalla (kuva on muistaakseni mun broidin ottama)


Tämmösiä muistoja 14 vuoden takaa..
Olis kyllä hienoa mennä uudelleen, ihan vaan perinteiselle lomalle ja viedä JP:kin sinne mm. Blue Ridge & Smoky mountainille käppää ja mökkeilee, takasin Wilmingtoniin, kattoo jotakin ajoja Charlotteen ja ajaa mm. Nashvilleen..

 ~ Mimmu ~

 

Melli Bulli – rescuekoiramme Viipurista!


Melli Bullis – rakas venäläinen karvaperseemme  🙂

Monta kertaa on ollut mielessä kirjoittaa Mellistä, vaikkei Melli oo reissukoira mutta liittyy vahvasti meijän elämään. Ja onhan Melli matkustanut, meille Suomeen Venäjältä.
Nyt kun Mellin  11v synttärit ainakin passin mukaan lähestyy niin on hyvä aika esitellä Melli teille.


Melli tuli meille kotihoitosopimuksella Viipurista elokuussa 2011 Viipurin Koirien kautta.
2011 oli myös muutenkin merkittävä vuosi meille, sillä sillon mä valmistuin Viihdealan avainpalveluhenkilöksi ja sain alan työpaikan harjottelupaikastani.
2011 tehtiin meijän ekat Baltian roadtripit omalla autolla JP’n kanssa ja käytiin ekassa KHL pelissä jne. Mahtava vuosi!!
Noista ekoista roadtripeistä en ole tainnut täällä kertoakkaan, sillon ei ollut blogia, instaa, hyvä kun facee käytin mun sillosella rupisella Nokian puhelimella ja ne kuvat no, ainakin on jotain kuvia.. 😂

Melli – Viipurin rinsessa Smelli
Venäläiseltä nimeltääm DzaDza, passin mukaan syntynyt 03.02.2010.
Tosin tuo syntymäpäivä on varmaan se päivä kun Melli on löydetty kadulta.
Oikeaa ikää / synttäriä ei varmaan tulla koskaan tietämään ja mistä Melli on kadulle joutunut?!
Ainoo mikä tiedetään oli Viipurin Koirien sivulla ollut teksti, muuta sen menneisyydestä voidaan vain arvailla mm. käytöksen perusteella.
Me ei lähdetty Mellin ”suomi nimeä” vaihtamaan koska se sopi sille ja ei ollut muutakaan mielessä.
Vuosien varrella on toki tullut kasa erilaisia lempinimiä ja niinhän sitä sanotaan että rakkaalla lapsella (tässä tapauksessa karvapersuksella) on monta nimeä ja se pätee myös Mellissä.
Meltsi, Mellis, Smelli, Meltsina, Melli-bulli, Smelina, rinsessa Smelli, siinä nyt muutama niistä 🙂

 

  • Mellin tarina ja tie Suomeen

Mä oon ollut koirahullu koko ikäni ja halunnut koiran myös aikuisiällä.
Yksinasuessa sekä sitten työttömänä ollessani en tullut koiraa hankkineeksi, mulla oli kyllä esim. meijän perheen koira (sekosaku) hoidossa ja ennen sekosakua dalmiksemme Manuela, joka oli eka koira perheessämme. Melli taas oli ihan oikee eka oma koira mulle ja JP’n eka koira ever.

Olin jo yksinasuessa ollut ottamassa kotihoitoon koiraa, kissakin kävi mielessä sillon (en tiedä miksi?!). Koska ei ollut taloudellisesti mahdollista/ järkevää ottaa omaa koiraa niin ajattelin että kotihoidolla olis mahdollisuus auttaa myös.
Lähetin tollon kesällä 2011 JP’lle jonkun toisen koiran kuvan Viipurin koirien sivulta et voitasko ottaa meille kotihoitoon joku sieltä?!
JP lähetti mulle Mellin linkin takasin (en ollut huomannut Melliä siellä ennen sitä) ja mä ihastuin myös Mellin ulkonäköön sekä Mellin tekstistä välittyi myös hyvä kuva, joten päätettiin edetä asiassa.
Täytettiin adoptiohakemus ja vaihdeltiin muutama meilikin edes takas ja odoteltiin.

Kuva Mellistä Viipurissa 2011
Photocredit: Viipurin Koirat

Muistan kun eilisen kun oltiin JP’n vanhempien mökillä, istuttiin kaikki siinä pikku saunamökissä kun toinen oli vasta rakenteilla ja kerrottiin sen vanhemmille et tämmöinen oltas adoptoimassa mahdollisesti. Sen mutsi sano et hyi, ton näkönen koira! Ei tuu sit ikinä tänne mökille eikä niille kylään..

Kuva Mellistä Viipurissa 2011
Photocredit: Viipurin Koirat

No voin spoilaa sen verran et Melli sai kaikki ihmiset puolelleen, jopa ne ketkä oli aiemmin pelännyt koiria (kuten JP’n äiti), sille ostellaan kinkkua ja omia lahjoja jouluna myös.
On Melli ollut vanhustenpäivätoiminnassakin mukana muutamat kerrat valloittaen sielläkin kaikkien sydämet <3


Tuolla samaisella mökillä jossa näytettiin Mellin kuvaa sen porukoille, käytiin vielä yksi puhelinhaastattelu Melliin liittyen ja saatiin papereita kotiin luettavaksi ja täytettäväksi.
Sitten olikin jo elokuu ja lähdettiin jännityksellä noutamaan Melliä Sipoonlahden Nesteeltä.
Muistan kun ajettiin Kehää pitkin ja sanoin JP:lle et mitä me ollaan menty tekemään ja se sano ettei se oo yhtään ollut huolissaan mistään kun aatteli et mulla kokemusta ja handlaan kaiken..
No pieni paniikki on tietty paikallaan, osottaa vaan sen kuin vakavissaan sitä on!
Tuonne huoltoasemalle koirat saapuivat eläinlääkärin tarkastamina molemmin puolin rajaa sekä rokotettuina ja sirutettuina. Muistan myös kun Mellin näin ekaa kertaa ja mietin että ompas se pieni..


Melli oli tosiaan tullessaan semmonen pikku ruipelo kun tuli meille ja sillä oli super mustat kajaalit silmien ympärillä. Kummilapset aina naureskeli et se on käynyt lainaa mun kajaalii.
Kait se sanonta pitää sit paikkaansa et mimmonen koira semmonen omistaja??
Mua meinaan tuskin koskaan näkee ilman meikkiä (ei tosin ihan Mellin tyylisessä) ellen oo just käyny saunassa tai suihkussa tyyliin..

Nyt kun Melli on jo mummeli niin on kajaalit haalentunut vaikkei mimmi muuten kovin harmaa oo verrattuna esim. sen parhaaseen kaveriin, vuotta nuorenpaan Bullaan (adoptoitu Espanjasta) joka harmaantu jo monta vuotta sitten.

Melli tuli meille tosiaan kotihoito-sopimuksella keskiviikkona ja tais olla heti se saman viikon viikonloppu kun päätettiin jo pitää se.
Oltiin meijän keittiössä sillon ja nojasin tiskipöytään ja JP työtasoon mua vastapäätä Mellin ollessa meijän välissä. Näytti ihan kuin se ois ymmärtänyt mistä puhuttiin, katteli vuorotellen molempia pää kallellaan.
Mellin pitäminen oli helppo päätös, ja joitakin (kusisia) hetkiä lukuunottamatta ei olla sitä kaduttu.
Me ei päätetty pitää sitä mitenkään kiireellä ja asiaa oli pohdittu jo ennen Mellin tuloa.
Syy miksi Melli tuli meille alunperin kotihoito-sopimuksella oli se ettei taustasta tiennyt mitään ja ei ollut varmuutta sopiiko se kerrostaloon vai ei.
Koska päädyttiin pitämään Melli niin tehtiin viralliset adoptiopaperit ja maksettiin adoptiomaksu.
Koirasta itsessään ei mene mitään maksua, vaan maksu (220 €)  joka Mellistä meni oli kulumaksuja:
eläinlääkäritarkastus Venäjällä sekä rajalla, tuonti Suomeen, sterilointi, rokotus, madotus, sirutus ym.

Mellin taustasta ei ole kovinkaan paljon tietoa.
Se oli löydetty talvella kadulta lumihangesta, melkeen kuoliaaksi jäätyneenä.
Melli vietiin siellä samantien eläinlääkäriin ja se toipui.
Lumihangesta ei jäänyt sille traumoja vaan aina kun eka lumi tuli talvella niin se spurttaili innoissaan haukkailemassa lunta suuhun ja dyykkaili lumikasoihin minkä kerkesi, välillä pallon kanssa ja välillä ilman.


Vanhemmiten siitä on tullut enemmän kyllä lämpöhakuinen, paras paikka on nukkua etenkin meijän tempur-patjalla peiton alla ja saunaankin se tulee meijän kanssa aina lämmitelemään täällä Sipoossa.
Sitä ennen kelpas sähkösaunakin JP’n porukoilla 🙂

Jotain kaltoinkohtelua Melli oli kyllä saanut osakseen.
Alussa se pelkäsi äkkinäisiä liikkeitä tai jos se istui lattialla niin se meni heti luimien maate kun joku käveli ohi, ihan kuin iskua odottaen.
Aika äkkiä se pääsi onneksi tuosta ohi kun tajusi ettei kukaan tee sille mitään pahaa.
Mitään ihmis-/mieskammoa sillä ei ole koskaan ollut niin kuin muutamalla tutulla rescuella, eikä minkäänlaista aggressiota ihmisiä eikä koiria tai muitakaan elämiä kohtaan #maailmanparasmelli

 

  • Mellin elämää Suomessa, muutamalla lätäköllä & ruokavarkaudella höystettynä sekä elinikäisiä ystäviä <3

Alussa piti opetella kotikoiran tavoille, hermoja todellakin tarvittiin mutta sitkeys kannatti.
Melli kuten yleensä muutkin rescuekoirat tulevat tarhoilta jossa ne viettävät aikaa paljon toisten koirien kanssa ja ulkoilevat koiratarhojen häkissä koska koiria on niin paljon joten niitä ei ole mahdollista erikseen kouluttaa ja lenkittää useita kertoja päivässä.
Niinpä Mellikin teki välillä tarpeensa sisälle, mutta oppi kyllä naksujen avulla ukoistamaan vatsan tuotannon (ainakin päivisin).

Etenkin alkukuukausien öinä ilmestyi välillä lätäkkö tai kasa kikkareita meijän olohuoneen matolle tai kirjahyllyn eteen josta etenkin nesteet sitten valui kivasti sinne hyllyn alle..
Yksi bambumatto tuhoutui tässä hommassa myös ja olkkarinkin matto sai hetkeksi lähteä koska se ei ollut vesipestävä.
Me tykättiin nukkua viileässä ja meillä oli tosi usein pakkasiin asti parvekkeen ovi aina yön auki ja fiksuna koirana Melli sitten meni parvekkeelle oven ollessa auki tekemään tarpeensa.
Nykyään herätään molemmat Mellin hiipparointiin yöllä mutta sillon ei aina, yhtenä yönä onneksi JP sillon heräsi ja sai Mellin verekseltään kiinni eli kuseskelemasta sisälle.
Koiraa on turha torua jälkikäteen joten nyt kun jäi rysän päältä kiinni niin tajusi että täähän onkin huono homma ja se aikalailla loppui siihen.
Joskus edelleen kun sillä on vatsa sekaisin niin on tullut hommat tehtyä sisälle, mutta onneksi tätä enää käy harvoin, kiitos uuden loistavan ruoan!

Kuva: Petpost

Tähän alkuaikojen lätäköihin kuuluu myös eka joulu, oltiin sillon ekana mun perheen luona ja Melli käveli jossakin vaiheessa niiden olohuoneeseen ja oli kussut niiden säkkituoliin..
Onneksi kukaan ei siihen kerennyt istua ja tuoli saatiin pestyä, eikä Melli saanut porttikieltoa.
Jouluna 2011 Melli pääsi myös käymään Jp’n vanhempien kotona, tosin ei ilman hihnaa mutta seuraavalla kerralla sai tulla kylään jo melko vapaasti ja sai Melli myös mökkeilyluvankin.


Jotkut rescuet on todella arkoja ihmisten ja toisten koirien kanssa, mutta ei Melli.
Melli rakastaa (melkeen) kaikkia ihmisiä ja koiria. Se ei ymmärrä että kaikki koirat ei oo sen kamuja.
Viipurissa Melli eli noin 50 muun koiran kanssa samassa tarhassa ja tuli toimeen kaikkien kanssa.
Osa pitää edelleenkin Melliä niin hurjannäköisenä että lähtee takaisin sinne mistä tulikin, tai hyppää pusikkoon vartomaan että ollaan menty ohi. Ja tää on ihan totta!
Mun isäpuoli Arto eikä mun Musti sitä ihan heti uskonut sillon kun kerroin, mut sit kun ite meni Mellin ja Akun (sen niiden sekosakun) kanssa ulkona ja joku mimmi hyppi puskaan niin tajus et en kusettanut.

Kuvassa hirmunen lauma: Romeo- chicu, Mellibulli ja sekosaku eli Aku.

Melli ei ole ikinä ollut kenellekkään aggressiviinen vaan aina jodlaa halusta päästä muiden kanssa tekemään tuttavuutta, moni ottaa sitten sen aggressiivisuutena ja edelleen saan vieraille selitellä että ei, Melli ei ole vihainen vaan luulee et toi sun turre on sen kaveri..

Dirtydogsit koiratarhassa.
Kuvassa Melli, Bulla ja kaksi muuta katalaania Cava ja Selma.

Mutta löytyy siitä kyllä sit se kovakin puoli, meinaan jos joku käy räyhää niin kyllä Mellikin osaa ja puolustaa itteensä. Ainoo kerta millon on näin käynyt, oli ton Mellin parhaan kaverin ”kaverin” kanssa.
Mä en koskaan luottanut siihen staffiin ja sen koiran ei olis ikinä pitäny olla koiratarhassa.
Melli ja Bulla riehu omiaan, tuli sit juomaan kupista vettä jollon tää sekokoira änkes paikalle ja kävi kii.
Onneksi olin vaan muutaman askeleen päässä ja pääsin nappaa sitä pannasta ja nostettuu ilmaan, se päästi irti mut yritti uudelleen hyökkää kimppuun jollon sain heilaitettuu jalalla sen sivuun ja kaverit (jolla se oli hoidossa) kävi nappaa sen pois.
Melli sai onneksi vaan pienet haavat korvaan eikä tikkei tarvittu, mutta sen jälkeen ilmotettiin että se koira ei enää ikinä tule samaan paikkaan kun me.
Sen omistaja kyllä lupas maksaa jos tulee jotain eläinlääkärikuluja, mutta tosiaan onneksi ei tarvinnut.
Kauaa tän jälkeen se poisti meijät facebook kaverilistalta, luulen et triggeröity kun kommentoin johonkin kuvaan et toi riiviö/pikku piru tms. koskien siis sen koiraa 👀

Mellin paras kaveri on siis aiemmin kuvissa nähty Bullmastiffi Bulla joka adoptoitui Espanjasta Suomeen. Me ei tunnettu entuudestaan Bullan omistajia vaan tässäkin asiassa koirat yhdisti ihmisiä.
Oltiin menossa JP’n bändin keikalle pääsiäisenä 2012 ja vein Mellin mun perheelle hoitoon.
Vein Mellin Puotilan koiratarhaan ja sinne oli tulossa pariskunta koiran kanssa.
Ne tajus et me oltiin siellä ja oli jo menos vähän pois, kun sanoin et tää kyl toimeen kaikkien kaa.
Ne sano et ei tiiä paljoo siitä koirasta vielä kun just tullut niille, mutta tuli kuitenkin sit tarhaan kun selvis et Mellikin adopoitu ja mimmit oli kiinnostuneita toisistaan.
Siitä alkoi niiden melkeen 10 vuotta kestänyt ystävyys, ihan niinkuin meillä karvattomimmilla osapuolillakin.


Koira oli siis Bulla ja omistajat Anu ja Jani.
Niiden kanssa tuli hyvin juttuun ja naureskeltiin vielä et tyypit on samannimisii ja molemmat syntynyt vielä 75. Vaihdettiin facetiedot ja aika pian ton jälkeen tavattiin kaikki porukalla ja sen jälkeen ollaan tavattu usein joko koiralenkkien tm. yhteydessä sekä matkustettu Riikaan yllätyssynttäreille yhdessä. Joidenkin kanssa vaan klikkaa super hyvin heti.
Mikä tsägä et menin Mellin kanssa koiratarhalle kun niissä ei niin paljoo tuu vietettyy aikaa ja tavattiin. Yhteyttä ollaan pidetty siitä asti, eli pääsiäisestä 2012. Aivan huippu ihania ihmisiä (+ Bulla tietty)  😍

Bulsa on ollut meillä myös hoidossa, samoin se mun perheen sekosaku mut meillä on myös ollut kotihoidokit Espanjasta ja Kyprokselta. Daddy oli eka joka tuli meille hoitoon ja vähän yllättäen.
Sillä oli jo oma koti, mut se sai häädön jo ekana iltana..
Se jäbä joka oli ottanut Daddyn oli junnu, jolla ei ollut kokemusta vahvoista koirista(kusetti hakemuksessa) ja oli myös jättänyt kertomatta että asuu tyttöystävän kanssa.
Daddy oli entinen taistelulukoira (syöttikoira ulkonäöstä ja käytöksestä päätellen) ja vaikka oli super kiltti niin se oli myös dominoiva. Semmosen kanssa pitää olla varmat otteet.
No sillä jäbällä ei ollut mitään hajua ja vielä vähemmän sen mimmillä..
Samana päivänä kun se oli Suomeen saapunut se jäbä soitti yhdistykselle et koira saa lähteä ja ne soitti mulle. Niillä oli meijän yhteystiedot koska oltiin aiemmin oltu kiinnostuneita ottaa Daddy kotihoitoon.
Lähettiin sit kesken ruoanlaitoin illalla hakee tämmöstä hirveetä koiraa meille.
Sanon hirveetä koska puhuin sen jäbän kanssa puhelimessa ja sen muija huutaa pelosta taustalla et vie se koira pois, se lähtee tai mä lähden jne..

Meillä oli sillon coupe, jossa ei ollut kun umpikontti eikä meillä ollut häkkiä tai mitään.
Venattiin Kaivokselan mäkin pihalla paskat tyyliin housussa sen koiran tuloa..
Ja kun se jäbä avas kontin ja näin Daddyn niin tajusin että ei mitään hätää, koirassa ei oo mitään vikaa.


Ilmeisesti se jäbä oli ihastunut Daddyn rajuun ulkonäköön (typätyt korvat, pittimix jne.) ja hankki ego-koiran, ilman mitään muuta ajattelematta?!
Daddy oli meillä muutaman viikon ja yhdistys haastatteli uusia kotiehdokkaita sille ja löysikin.
Tosin jälkeenpäin selvis ettei se ollutkaan paras koti sille kun se uusi omistaja pisti koiraa hoitoon ja sitten lopulta kiertoon.. Mikä pisti vihaksi ja surulliseksi koska Daddy (tai mikä tahansa rescue) oli kärsinyt jo ihan tarpeeks ja sit sitä vaan pompoteltiin lisää.
Jälkeenpäin harmittaa ettei pidetty sitä ite, mutta meillä oli kaksio ja välillä just perheen koira hoidossa eli oli pakko luopua.. ja sillon tosiaan luultiin et se pääs hyvään loppuelämän kotiin.

Sit tuli Romeo, koirameetingissä tavattu Sari laitto mulle facessa linkin Kyproksella olevista koirista et ne ettii hoitopaikkaa Suomesta. Ne eli siellä pellolla ja yritti päästä aina ihmisten autoihin kyytiin.
Osa ei niistä tykännyt vaan toinen, Bruno, oli saanut kivestä tm. hitin päähän ja ne olis varmaan tappanut ne ellei Kyproksen Koirat olis niitä pelastanut.
Alunperin noita kavereita oli kolme, yhtä ei enää löytynyt..

                                                                   Romeo & Bruno turvassa Suomessa

Romeo ja Bruno lensi sitten Suomeen. Brunon piti eka tulla meille ja Romeon muualle mut sit yhdistys mietti jo perheissä olevien koirien kannalta et Romeo tulee meille.
Se oli meillä ollut ehkä 1-2 pvää kun mentiin käymään mun  systerillä joka sillon asu parin minsan päässä. Päästiin sisälle ja Romeo kipitti suoraan olkkariin ja hyppäs sohvalle Pasin viereen.
Ne oli harkinnut jo koiraa aiemmin ja näin sitten Romeo liittyi niiden perheeseen (toki yhdistys haastatteli ja kävi tsekkaamassa kotiolot yms).
Bruno muutti Oulun seudulle, mut Romeota nähtiin suht usein ja ne on Mellin kanssa kun paita ja peba.


Melli on siis super ystävällinen ja iloinen koira mutta myös vähän itsekäs, niinkun mä.
Se on reviiritietoinen vaikkei aggressiivinen ookkaan.
Meillä on ollut hoidossa mm. Jp’n bändikaverin koira, Timppa joka oli tosi mainio mutta ressun kiltti, Melli pölli siltä luun suoraan suusta eikä toinen edes tajunnut mitään.
Annettiin molemmille omat ja Melli ahneena söi sen hetkessä kun Timppa taas nautti, Melli päätti et se on liian hidas ja kävi vetää luun vaan sen suusta pois.
Timppa jäi vaan hölmistyneenä paikoilleen et mitä nyt??
Annettiin se kyllä Timpalle takas ja vahdittiin ettei Melli mee enää pöllintäretkelle.

Mellin ahneus ei jää pelkästään koiranherkkuihin vaan myös ihmisten.
Roskis jos jäi vahingossa lattialle ja Melli yksin kotiin niin se oli dyykattu, samoin jos roskiskaapin ovi jäi raolleen niin se oli melko varmasti käynyt ratsaamassa sen..
Samoin kävi meijän kestomaidoille (hylamaidot) oli keittiötasolla usein kun niillä ei ollu omaa kaappia niin ne oli alkuun tiputettu lattialle ja usein myös auottu siihen..
Samoin jos oli leivät, omenat tm. jäänyt liian reunalle niin nekin pääty lattialle ja usein myös Mellin napaan. Entinen katukoira pitäs muistaa..

Tää katukoiruus me muistettiin kyllä kun oltiin oltu ekaa kertaa talvilomalla Latviassa (2011).
Oltiin Riiassa kattoo KHL:ää ja ostettiin aika paljon karkkii ja suklaata mm. mun kummilapsille jouluksi.
Me laitettiin aina makkarin ovi kii kun lähettiin töihin ettei Melli mee tuhoo meijän sänkyy tai Jp’n bassoja ja sinne makkariin suljetun oven taakse laitettiin kaikki karkitkin..
Paitsi että sinne jäi Mellikin vahingossa ja söi melkeen kaiken..
Tässä kuvassa on varmaan 1/3 niistä mitä meillä oli..


Onneksi JP meni sillon Hepokujalla asuessa aina safkiksella kotiin ja huomas mitä oli käynyt.
Siellä oli vedetty karkkipussii, suklaata ja purkkaa… onneksi oli latvialaista purkkaa eikä ksylitolia ja suklaastakaan ei tullut myrkytystä.
Mä lähin kiireellä duunista himaan (onneksi sillonen pomo oli koiranomistaja myös niin tajus tilanteen) ja konsultointiin eläinlääkäriä ja se pyysi tsekkaamaan sitä seuraavat päivät ja jos olo huononee niin tuomaan sen klinikalle.
Ei onneks tarvinnut, olin Mellin kanssa 3 päivää kotona ja voin kertoa että Mellillä oli tukala olo, sen vatsa oli kun ilmapallo eikä se voinut edes mahallaan maata vaan kyljellään meni nuo seuraavat päivät.

                                             Kuva lähettettiin mulle, en tiedä kuka tehnyt kyseisen siis..

Mutta, eipä sen jälkeen pöllinyt mitään, ei vaikka roksikset jäi lattialle vahingossa tai mitään.
Sillon oli pelottavaa mutta onni onnettomuudessa ja tuli todella oppia kantapään kautta kaikille
(meille että Melli on oikealla paikalla kun me lähetään ja Melli oppi olemaan dyykkaamatta).
Kun selvittiin säikähdyksestä niin sit toi on ollut jopa hauska juttu mut sillon ei..

Muuten, lukuunottamatta tätä syöpöttelyä niin ei oo Mellillä paljon ollut asiaa eläinlääkärin luo.
Kerran oli hotspot ja kerran oli joku ihme vatsatauti tai mikä lie, ei maistunut ruoka, vesi jos jotain meni alas niin se oksensi melkeen samantien kaikki ulos ja ei pissannutkaan.
Käytiin klinikalla ja ei selvinnyt mitään, se eläinlääkäri oli ihana, anto Mellille nestettä (jollon sen niskaan tuli semmonen kyttyrä kun kamelilla) ja pahoinvointilääkettä ja soitti seuraavana päivänä mikä vointi ja sanoi että oli huolissaan. Mellin vointi parani noilla hoidoilla ja mikä-lie-tauti oli meni ohi.

Hammaslääkärillä käytiin viime vuonna kahdesti, eka vähän päälle 200 € ja sit melkeen tonnilla toinen setti. Näitä hammasjuttuja ei vakuutus korvaa ellei oo tapaturma.
Sais kyllä korvaa jotakin, vakuutusta maksetaan nykyään melkeen 500e vuodessa..
Mellin suu hais kun mätä kala ja vietiin se hammaskivenpoistoon ja selvis että siellä oli myös muutama murtunut hammas ja ne piti poistaa nukutuksess toisessa paikkaa kun meijän oma ell-asema ei niitä hammashommia muuten hoitanut. Ressu oli tötteröö nukutusten jälkeen ja sit piti vielä huuhtoa suuta 2 viikkoa jollakin litkulla ja heittää pillereitä nassuun.

Muuten mimmi vetelee tossa hyvissä voimissa, tosin tässä on huomannut että aika mummeli se rupee jo olemaan. Täällä Sipoossa asuessa ollaan huomattu että sen kuulo olis huonoontunut.
Hepokujalla sit ei niin huomannut kun asunto oli puolet pienenpi, mutta täällä kun on ulko- ja sisätilaa reilusti niin sen huomaa.
Ja vaikka jaksaa mennä niin ei enää niinkun pari vuotta sitten, mutta kylhän sen ymmärtää tossa iässä.
Saatiin kyllä lisäaikaa ja jaksamista uudella ruokavaliollakin.


Viime vuonna sen vuosia syömä Chappi lopetettiin ja testailtiin eri ruokia tilalle kesällä 2020.
Välillä oli ihan ok kakka, useimmiten ei.
Oltiin JP’n kanssa kesälomalla ja mun Musti (äiti) laitto viestii et Melli paskannut taas sisälle ja ei oikeen jaksa lähtee ulos ja on kipeenolonen.
Tultiin tyyliin hakee kuvauksen perusteella piikille menevää koiraa.
Tajuttiin onneksi äkkiä että vika oli ruoassa ja käytiin Jp’n tutulla Petpostin liikkeessä Järvenpäässä.
Kerrottiin Mellin oireista ja kuultiin että oltiin syötetty sille aiemmin samantasoista ruokaa kun ite söisi mäkissä joka päivä.
Meille suositeltiin Meran nappuloita, josta oli eri ikäisille koirille omat räätälöidyt ruoat tehty.
Melli sai testiin Meran seniori nappuloita (sis. öljyjä ja vitamiineja muun lisäksi) ja damn mikä ero oli kun sai ”oikeaa” ruokaa.
Vatsaoireet loppu, jalkakipu loppu, energia palasi ja Melli jaksoi taas juosta ja olla oma hassu itsensä 🤣


Tätä uutta ruokaa kun oli ollut pari kuukautta Mellillä niin vietiin se mun Mustille hoitoon ja se sanoi ihan kuin olis eri koira tullut hoitoon.
Eli kannattaa oikeasti miettiä koiralleen (tai mille tahansa lemmikilleen) syöttää.
Melli sai lisäaikaa ja puhtia elämään tällä ruoalla ja vaikka se maksaakin enemmän kuin nuo perus”mäkki”ruoat niin tuon hinnan maksaa mielellään siitä että omalla karvaperseellä on kaikki hyvin!!

Nyt siis Melli viettää eläkepäiviään Sipoossa, sillä on oma piha, paljon metsää lähettyvillä, terassi jossa loikoilla kesällä toivottavasti auringossa ja melkeen portaaton kulku sisälle/ulos.
Toivottavasti se saa nauttia tästä kaikesta vielä pitkään meidän kanssa!

                                Tässä vielä muutama kuva Mellin elämästä vuosien varrelta

Jos sulla on jotain kysyttävää Mellistä tai ihan vaan rescuekoirista/adoptoinnista niin kerron lisää mielelläni!
Tää juttu olikin super pitkä mut vaikee sitä on melkeen kymmentä yhteistä vuotta tiivisti pistää pakettiin..

 ~ Mimmu ~

PS
Pakko oli päivittään tähän kuva vielä kesältä 2021, babuška nauttii eläkepäivistään ihan täysillä!