Ajelimme kesällä 2010 South Dakotan maisemissa ja etukäteen tekemämme pohjatyön ansiosta tiesimme, että Rapid Citystä 100 kilometriä itään interstate 90-tietä pitkin on kiintoisa Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton kylmän sodan ajasta kohde.
USA:n kongressi päätti vuonna 1999, että kylmän sodan vuosina rakennetuista ydinohjuskohteista kaksi jätetään alkuperäiseen kuntoonsa ja avataan yleisölle kulttuurihistoriallisista syistä. National Park Servicen hallinnoima Minuteman Missile National Historic Site koostuu kahdesta osasta; Delta nine –ohjussiilosta (launch facility/missile silo) ja Delta one-laukaisukeskuksesta (launch control facility).
Kesällä 2010 Delta nine –ohjussiiloon järjestettiin 1,5 tunnin opastettuja ja maksuttomia kierroksia kahdesti päivässä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Koska ahtaaseen siiloon mahtuu kerrallaan vain kuusi henkilöä, ja kiinnostus oli suurta, kierrokset olivat loppuunvarattuja viikkoja etukäteen. Pidemmälle kierrokselle emme saaneet enää lippuja, mutta 30 minuutin maksuttomalle tourille Delta one -laukaisukeskukseen onnistuimme hakemaan pääsylipun NPS:n toimistolta. Aamuisin sieltä jaettiin rajattu määrä lippuja ”first come, first serve”-periaatteella saman päivän kierroksille.

Delta one on aidattu alue, jonka pihassa on matala, vaatimaton vaaleanruskea rakennus ja salossa liehuu USA:n lippu. Näin mitäänsanomattoman näköinen rakennus on maastoutunut helposti viljapeltojen sekaan, mikä lienee ollut aikoinaan tarkoituskin.
NPS:n työntekijä, park ranger, otti 10 hengen ryhmämme vastaan aidan sisäpuolelle ja kertoi Yhdysvaltain hallituksen lunastaneen maata ohjussiiloa ja laukaisukeskuksia varten paikallisilta southdakotalaisilta maanviljelijöiltä. Moni peltonsa myyneistä ei ollut kovin innoissaan maan alle kaivetusta ohjuksista, mutta vaihtoehtoa ei ollut.
Minuteman II -ydinohjukset sijoitettiin 1960-luvulla Coloradon, Missourin, Montanan, Nebraskan, North ja South Dakotan sekä Wyomingin osavaltioihin kahdesta syystä. Keskilännen osavaltiot olivat sijaintinsa puolesta riittävän kaukana vastaiskua varten, jotta neuvostoliittolaisesta sukellusveneestä tehty ohjusisku ehdittäisiin havaita ja Minuteman-ohjus ehdittäisiin laukaista. Sieltä oli myös suorin ja nopein reitti laukaista ohjus Pohjoisnavan yli Neuvostoliittoon.

Ei kyllä yhtään naurattanut, kun tutkin ohjuksen laukaisukarttaa Minuteman Missile National Historic Siten visitor centerissä.

Laukaisukeskuksen maanpäällisessä osassa oli 1960-luvun tapaan kalustettu olohuone, ruokapöytiä, makuutilat ja toimistohuoneita. Näissä tiloissa valvottiin mm. maanpäällistä aluetta ja kirjoitettiin raportteja ilmavoimien komentokeskukseen.
Lyhyesti maanpäälliset huoneet esitellyt opas jätti meidät hissille, jolla laskeuduimme 9,4 metrin syvyydessä olevaan laukaisukeskukseen. Toinen oppaamme, vanhempi mies, kertoi nimensä ja kysyi mistä olemme kotoisin. Kun kerroimme, että ”From Soviet Union’s neighbouring country, Finland”, park ranger selvästikin innostui ja esitti kymmenen lisäkysymystä, joihin emme osanneet vastata kovin hyvin…
Lähes 30 vuoden ajan maan alla sijaitsevassa laukaisukeskuksessa istui paksun teräsoven takana kaksi US Air Forcen sotilasta 24 tunnin vuoroissa. Oppaan puheista sai sen käsityksen, että ohjuksen laukaisun vaatimia alkutoimenpiteitä oli valmisteltu useammin kuin kerran, mutta valmistelu oli aina keskeytynyt ennen viimeistä ja lopullista toimenpidettä – avaimien samanaikaista kääntöä.
Nimensä Minuteman II Missile sai aikoinaan siitä, että se oli laukaisuvalmiina 10 minuutissa. Jos Neuvostoliitto olisi laukaissut ohjuksen, USA:ssa olisi kestänyt 20 minuuttia saada tieto ohjuksesta ennen sen iskeytymistä kohteeseensa ja näin Yhdysvalloille jäisi 10 minuuttia aikaa reagoida vastaiskulla.
Puolen tunnin äärimmäisen mielenkiintoinen historian oppitunti amerikkalaisesta näkökulmasta oli ohi liian nopeasti. En ole yleensä kovin innostunut amerikkalaista historiaa esittelevistä kohteista, mutta tämä osui ja upposi…