rantaelämä

Tämän vuoden kesälomani koostui kahdesta pätkästä: kesä-heinäkuun rantalomasta Jenkkilässä ja elokuun trooppisesta rantalomasta Piehingissä. Kuten tavaksemme on alkanut muotoutua, suuntasimme reissuun molemmilla kerroilla kutakuinkin suoraan kun toimiston ovi oli kolahtanut kiinni ja loma alkanut.

Ajelimme kotiin mökiltä Piehingistä nyt toissayönä ja Helsinkiin palasi merestä uudestisyntynyt bloggari. Kun vetten päällä kävely (no okei lautailu) ei enää rajoita elämää, mikä muukaan voi enää rajoittaa? Kun Suomen säätä ei enää erota Havaijin säästä, mikä voi enää olla niinkuin ennen?

Monet rantaelämästä nauttivat ovat ottaneet toteemivaltiokseen Australian. Amerikan eri ilmansuuntiin levittyvät rannat ovat toimineet minulle rantakohteiden kunkkuina. En tiedä onko mikään ihastuttanut minua enempää matkoillani kuin Kalifornian yhteenkasvaneet surffikylät ja Havaijin toinen toistaan vaikuttavammat rannat. Kaiken reissaamisen jälkeen en voi kun ihmetellä, että lainelautailu suppauksen (eli stand up paddlingin) muodossa vei minut – ja monet muut – tänä kesänä mennessään täysin täällä Suomessa!

Olemme sulatelleet viime aikoina eteen nopealla tahdilla tullutta uutista, että Maken 12 vuotta putkeen jatkuneet työt IT-firmassa todella loppuvat satojen muiden ohella hyvin pian. Elämän muistuttaessa epävakaudestaan pohdimme identieettiämme ja elämäntapojamme monelta kantilta. Vietin kuluneen viikon aamusta iltaan rannalla ja meressä miettien – ja yrittäen olla miettimättä (melko tuloksetta).

Sitten perjantaina mökin pihaan kaarsi ystävämme auto, jonka peräkontista löytyi kaksi suppilautaa. Ilma oli silkin pehmeää ja vesi oli lämpimämpää kuin merivesi voi edes olla näillä leveysasteilla. Laudat veivät meidät mennessään ja vietimme meressä jokaisen mahdollisen minuutin. Vasta kun pimeä oli jo laskeutunut, lähdimme vastahakoisesti mökille puoliyhdentoista maissa illalla.

 

Tyynessä meressä lauta kulki kuin unelma. Ja vihdoin koitti tila, jossa ei ollut mitään ajatuksia päässä. Oli vain kaikkeuteen jatkuva upea meri ja sen pinnalla leikittelevät auringonsäteet. Ja minä kevyenä.

Yön laskeuduttua istuimme nuotiolla aamunkoittoon ja puhuimme merestä ja parhaista aalloista. Nukkumaan laittaessa piti laittaa kello soimaan, jotta ehdittäisiin taas aamulla laineille. Mietin, että milloin olen viimes tuntenut näin. Milloin fyysinen rasitus on huvittanut minua tuntikausia ja mereen on juostu heti ukkosmyrskyn väistyttyä vilusta välittämättä?

Loppukoot vakityöt maailmasta. Me mennään sinne, missä on lämmin meri.

Jos (aurinko)päiviä pitää viettää konttorissa, käytän niistä saadut pennoset entistäkin hanakammin siihen, että surffielämä saa vallata maisemat. Laitetaan elämä räiskymään, luotan siihen, että kesä kuivaa sen minkä kasteleekin.