”Tilanne pahenee: Ennätyshelle piinaa USA:n länsiosia – ”Ihmisiä kuolee täällä” huusi iltapäivälehden otsikko 21. kesäkuuta. Loikoilimme Venice Beachin hotellissamme, kun otsikko tavoitti meidät. Tarkoituksenamme oli suunnata muutaman päivän päästä valloittamaan Joshua Tree ja Grand Canyon sisämaassa. Vilkaisimme sääennustetta ja se lupaili seuraaville päiville 49 astetta ko. alueelle.
Mitä voi tehdä, kun varjossa on 50 astetta?
Palasimme Keskilännen tourneelta 1,5 viikkoa sitten. Jetlag-freesinä viiletin seuraavana päivänä toimistolle ja loppuviikoksi Amerikan Päiville Jyväskylään. Lauantaina 11. heinäkuuta työnantajani, Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitto, sai uuden puheenjohtajan, kun liittokokous valitsi Amchamin johtajan Kristiina Heleniuksen luottamustoimeen seuraavaksi 4 vuodeksi. Kristiina on ensimmäinen nainen ko. tehtävässä ystävyysseuramme 72-vuotisen historian aikana.
Odotan mielenkiinnolla tulevaa syksyä ja mitä se tuo tullessaan työrintamalla… ainakin mahtavia NAME-tapahtumia, se on varmaa. Vaikka kesälomani on tällä erää ohi, aion nauttia Suomen kesästä – paljain jaloin tai villasukat jalassa – mm. melonnan alkeiskurssilla Vuosaaressa.
***
USA:n keskilänsi ja vähän etelää & itärannikkoa 2015
* 24 matkapäivää (+ lentopäivät)
* 15 osavaltiota (Virginia, West Virginia, Ohio, Kentucky, Tennessee, Arkansas, Missouri, Kansas, Iowa, Illinois, Michigan, Wisconsin, Indiana, Maryland, Pennsylvania)
* 5 osavaltion pääkaupunkia
* 9 800 ajokilometriä ja 1 öljynvaihto
Keskilännen reissumme oli erilainen kuin edelliset USA-matkat. Tällä kertaa oli luvassa enemmän kaupunkeja ja kulttuuria kuin luontokohteita, vaikka kuvat antanevat toisenlaisen käsityksen. Maisemat olivat pitkälti peltoja, niittyjä, lehmiä, metsää ja maaseutua. Michiganissa ajaessamme koivujen reunustamilla tiellä, olisimme voineet olla yhtä hyvin Suomessa. Ainoana (pienenä) eroavaisuutena oli mustakarhu, joka juoksi tien yli edestämme takaisin metsään.
Vaikkei uusien osavaltioiden kerääminen ole koskaan ollut päämissiomme, minulla on enää neljä näkemättä; Alaska, Havaiji, North Dakota ja Rhode Island. Luulen, että olen käynyt viralliselta nimeltään pisimmässä ja pinta-alaltaan pienimmässä State of Rhode Island and Providence Plantationsissa reilut 10 vuotta sitten, mutta se pysyy vielä listalla.
Elakala Falls, Blackwater Falls State Park, West Virginia
Louisville, Kentucky. Etualalla Louisville Sluggerin tehdas ja museo.
Gateway Arch, St. Louis, Missouri.
En osannut odottaa näkeväni kilpikonnaa ylittämässä rauhallista maantietä etelä-Illinoisissa, mukava yllätys melko tylsälle matkapäivälle!
Julistin toukokuussa, kun matkamme alkuun oli kaksi viikkoa, etten tällä kertaa osallistunut suunnitteluun ollenkaan (postaus aiheesta), kun ei napannut… no, se sitten kostautui. Melko monta iltaa kävin hotellissa läpi seuraavan päivän matkakohteita ja ”on the road”-fiilistelypostaukset jäivät kaukaiseksi haaveeksi.
Onneksi päätimme jo Suomessa kaventaa reittiämme ja päätimme, ettemme ehdi North Dakotaan/Chicagoon/ Niagaran putouksille/Detroitiin vaan ne jäävät odottamaan seuraavia kertoja. Vieläkin jäi hieman sellainen tunne, että ahnehdimme liikaa kohteita ja kilometrejä. Olevinaan sitä on matkasuunnittelun alkeet hallussa tällä kokemuksella, mutta kissan viikset…
Little Rock Central High School Arkansasissa oli yksi niistä kouluista, jossa laitettiin käytäntöön rotuerottelun poistaminen vuonna 1957.
Talimena Scenic Drive Arkansasissa kannattaa laittaa ruskaretkilistalle.
Pictured Rock -veneretkellä Michiganissa.
Oletko nähnyt elokuvan Bridges of Madison County, jonka pääosassa ovat Clint Eastwood ja Meryl Streep? Tämä on yksi elokuvassa vilahtavista silloista, Roseman Bridge Iowassa.
Auringonlasku wisconsilaisella maaseudulla.
Postauksia on tulossa mm. Kentuckyn osavaltiosta (josta tuli yksi suosikeistani), Lake Superiorin veneretkistä, Nashvillen Grand Ole Orpy-kantrikonsertista, keskilännen luontokohteista, Ohion amisheista/mennoniiteista sekä kahden elokuvan kuvauspaikoista.
PS. Olen maininnut aikaisemminkin, että yövymme pääsääntöisesti USA-matkoillamme IHG-ketjun hotelleissa. Päädyimme ostamaan pitkällisten laskelmien jälkeen Double Up!-kampanjan innostamina 60 000 pistettä 600 dollarilla ja IHG laittoi tähän päälle toiset 60 000 pistettä veloituksetta. Mielestämme tämä oli hyvä diili. Kiinnostaako postaus tästä aiheesta?
8 ajopäivää, 8 osavaltiota (West Virginia*, Virginia, Ohio*, Kentucky*, Indiana*, Tennessee, Illinois ja Missouri*) ja reilut 2000 kilometriä takana. Monta kohdetta on tullut jo koettua; mm. tutustumiskierros bourbonia valmistavassa Buffalo Trace Distilleryssa (Frankfort, KY), Kentucky Derbyn Churchill Down-laukkarata (Louisville, KY) ja kantrikonsertti legendaarisessa Grand Ole Opryssä (Nashville, TN).
Vaikka en ole kantrimusiikin ystävä, Trace Adkinsin baritoni sai mekon tutisemaan. Mahtava ääni, takatukka ja showmies! Hänen lauluaan voi kuunnella Youbesta. Ja muutamassa vaatekaupassakin olen ehtinyt käymään…
*-merkityt ovat minulle uusia osavaltioita.
Tänään oli ehdottomasti huonoin päivä säiden osalta, vettä satoi kuin saavista lähes koko matkan Metropolisista (IL) St. Louisiin (MO). Muuten olemme saaneet nauttia auringonpaisteesta ja korkeista kosteusprosenteista.
Parasta tässä perjantaissa, juhannusaatossa, olivat kolme pientä kilpikonnaa, jotka ylittivät pikkuteitä lllinoisin eteläosissa eivätkä olleet todellakaan hitaita vaan vipelsivät melkoista kyytiä tien yli. Hieman yllätyin, että näilläkin leveyspiireillä on kilppareita. Toiseksi paras hetki oli se, kun Jack in the Box-pikaruokalan asiakaspalvelija luuli minun olevan aksenttini perusteella joko britti tai australialainen. Sateisen ajopäivän pieniä iloja! Huomenna otamme haltuun St. Louisin ja Gateway Archin.
Jos sinua kiinnostaa pysyä mukana Keskilännen matkallani, kannattaa seurata 50 State Puzzlen Facebook-sivuja sekä Instagramia, lisään sinne säännöllisesti terkkuja kännykameran kuvilla höystettynä (samaa sarjaa ovat nämä ylläolevat kuvat).
Mistä roadtrippaamiseen liittyvästä aiheesta haluaisit lukea lisää?
Palasimme eilen autolla Kanadasta Yhdysvaltoihin ja täytyy todeta, että rajanylitys tähän suuntaan oli jälleen vähemmän miellyttävä kokemus. Kanadaan mennessä kanadalaiset viranomaiset ovat ystävällisiä ja leppoisia kyselessään ne pakolliset kysymykset: missä maassa asumme, mitä aiomme tehdä Kanadassa, koska palaamme Yhdysvaltoihin, onko meillä mukana maataloustuotteita/alkoholia/tupakkaa/aseita ja toivottavat lopuksi tervetulleiksi Kanadaan. With a smile.
Kanadasta Yhdysvaltoihin palatessa kysymykset ovat melko lailla samat kuin kanadalaisilla kollegoilla, mutta kysymysten sävy on toinen – kylmä ja epäilevä. Tällä kertaa rajaviranomaista kiinnosti myös automme vuokrasopimus. Kysellä saa, meillä ei ole mitään salattavaa, mutta onko pakko olla niin ilkeä ja epäillä kaikkia? Kysyn vaan. Tämän naisellisen purkauksen jälkeen totean, että matka jatkuu ja kaikki on hyvin…
Kanadan provinssi New Brunswick on täysin kaksikielinen, USA on ranskaksi États-Unis. Ranskan lyhyt oppimäärä liikenteestä tässä samalla: stop = arrêt, dead end = cul de sac, road = chemin.
Reittimme kulki eilen punavalkoisen karkkimaisen majakan ohi, joka on USA:n mantereen itäisin piste Lubeckissa Mainessa. West Quoddy Head Light on seissyt opastamassa laivoja nykyisessä paikassaan USA:n ja Kanadan rajavesillä vuodesta 1858 lähtien. Laskuvesi oli matalimmillaan alkuiltapäivästä ja tuuli kävi kovaa mereltä. Olisin voinut jäädä istumaan rantaan tunneiksi, hieman myrskyävässä meressä on vaan jotain lumoavaa.
Nyt odotamme ennustetun rankkasateen alkamista ja loppumista hotellissamme Bar Harborissa Mainessa, jotta pääsemme tsekkaamaan taas yhden uuden kansallispuiston, Acadian. Alkumatkasta koettu New Englandin inkkarikesä helteineen on taakse jäänyttä ja nyt saamme kokea paikallista syksyä… tuulineen ja sateineen. Eikä haittaa yhtään.
El Centro, CA – Anza Borrego Desert State Park, CA – San Diego, CA – Cardiff by the Sea, CA. Day 14. (Kirsi)
Olimme unohtaneet tarkistaa illalla hotellihuoneen kelloradio ja se herätti meidät iloisesti(!) klo 6. Painoin unen pöpperössä ilmeisesti snooze-nappulaa, koska herätys tärähti uudestaan viisi minuuttia myöhemmin. Siinä vaiheessa kelloradion johto irtosi pistorasiasta vauhdilla. Miten sitä voikaan tehdä näin amatöörimaisia virheitä… Hotellin aamupalan ja auton tankkauksen jälkeen pääsimme tien päälle.
Yövymme pääsääntöisesti IHG-ketjun hotelleissa, tähän mennessä eniten Holiday Inn Expresseissä.
Bensan hinta on noussut neljän dollarin pintaan / per gallona, kun tulimme New Mexicosta Kaliforniaan. Kaliforniassa taitaa olla kolmanneksi kalleimmat bensagallonat heti Alaskan ja Havaijin jälkeen. Eurooppalaisen mittapuun mukaan se on vieläkin todella edullista, mutta amerikkalaiselle bensan hinta on yli tuplaantunut kymmenessä vuodessa.
Ihmettelin viime kesänä, kun Ulla kertoi, että heidät oli pysäytetty keskellä autotietä ja haluttu nähdä henkilötodistus muutaman kerran El Pasossa Teksasissa ja sen läheisyydessä. Nyt tiedän mistä on kysymys, tämä on viides pysäytys tällä matkalla. Meksikon ja USA:n rajan läheisyydessä on Border Patrolin liikkuvia tarkastuspisteitä, jossa täytyy pysäyttää auto, mahdollisesti näyttää passia, vastata muutamaan kysymykseen ja jatkaa matkaa. Tai sitten vaan heilautetaan eteenpäin ilman sen kummempia. Lauantain tarkastus Salton Sean lähistöllä oli jälkimmäinen.
Ensimmäinen kohteemme oli Anza Borrego Dessert State Park. Siitä ei jäänyt paljon muuta mieleen kun kuoppaiset ja huonokuntoiset tiet. Parhaat maisemat olivat hiekkateiden ja kuivien joen uomien (wash) päässä ja vaativat nelivetoisen auton, joten ne jäivät meiltä väliin. Takavetoisessa Dodge Chargerissa on sen verran matala maavara, ettemme halunneet ottaa riskiä että jäisimme jumiin pehmeään hiekkaan keskelle erämaata. Visitor centerissä opin, että Grand Canyonin hiekat ovat ajautuneet aikojen saatossa Anza Borrego Dessertiin.
Anza Borrego Dessert State Park, CA.
Kuivaa oli, sadetta odotettiin. Anza Borrego Dessert State Park, CA.
Matkamme jatkoi pikkukylien, juomataukojen ja maisemateiden kautta San Diegoon. Aamulla kun lähdimme El Centrossa lämpömittarissa oli asteita lähemmäs 90F, mitä lähemmäs saavuimme San Diegoa, sitä alemmas fahrenheitit tippuivat. San Diegossa taisi olla noin 70F, joka on semmoisen suomalaisen aurinkoisen kesäpäivän asteet.
Kaistat alkoivat lisääntyä interstatella, kun lähestyimme San Diegoa.
San Diegossa vaikutti siltä, että kaupunkilaiset olivat todella lähteneet viettämään kesälauantaita joukolla ulos. Puistot olivat täynnä iloisia ihmisiä piknik-koreineen, samoin hiekkarannat ja parkkipaikat.
USS Midway Museumin parkkialue oli täynnä, joten lähdimme katsastamaan 10 mailin päässä olevan Cabrillo National Monumentin. Espanjalainen Juan Roadriguez Cabrillo oli ensimmäinen eurooppalainen, joka astui maihin San Diegon lahdelmaan vuonna 1542, siitä monumentin nimi. Point Loman eteläkärjestä on upeat näkymät Tyynelle valtamerelle, San Diegoon ja kirkkaana päivinä jopa aina Tijuanaan Meksikoon. Meille sattui tavanomainen sandiegolainen kesäpäivä ”June gloomy” – pilvinen ja utuinen päivä.
Utuinen San Diego Cabrillo National Monumentilta katsottuna.
Point Lomassa on myös Fort Rosecrans National Cemetary, San Diego, CA.
Vaikka kävimme jo yhdellä lentotukialuksella noin viikko sitten Corpus Christissä Teksasissa, päätimme kuitenkin maksaa 20 dollarin sisäänpääsymaksun USS Midwaylle. On ihan uskomatonta kuvitella miten hävittäjät ja muut koneet nousevat lentotukialuksen kannelta ilmaan ja onnistuvat vielä laskeutumaan sille. Pahimmillaan ympärillä on myrskyävä meri.
Lentotukialuksen kannella valmisteltiin yritystilaisuutta – kymmeniä ja kymmeniä pöytiä oli koristeltu punaisilla ja sinisillä liinoilla. Kannella on pidetty myös ulkoilmakonsertteja. Voisiko olla parempaa paikkaa kesätapahtumalle, kysyn vaan?
USS Midway valmistui toisen maailman sodan aikaan, oli mukana Vietnamin sodassa ja vielä Persianlahdella 1990-luvulla. Nyt se on ollut ankkuroituna San Diegon satamassa museona vuodesta 2004.
USS Midway-lentotukialuksen kannella San Diegon satamassa.
Unconditional Surrender-patsas satamassa.
Koska San Diegon hotellit olivat todella täynnä ja hintavia, ajoimme rantaa pitkin pohjoisemmaksi. Coast Highway 1-tien varsi on täynnä leppoisia kesänviettokaupunkeja, joissa ruskettuneet surffaajat kulkevat lautoineen kaduilla ja rullalautailijat lautailevat liikenteen seassa. Joka toinen kauppa myy surffilautoja ja alkoholipitoista juotavaa janoisille… Ihan kuin olisi siirrytty yhtäkkiä ”island timeen”. Päädyimme loppujen lopuksi ajamaan Cardiff by the Sea-kaupunkiin. Ajokilomaileja tuli lauantaina noin 240.
Ilta ehti jo hämärtyä ennen kuin ehdimme majapaikkaamme.
Kävimme ostamassa ekalla viikolla prepaid-nettiyhteyden Walmartista, koska kyllästyimme metsästämään ilmaista wifiä. Aikaisemmilla matkoilla olemme varanneet seuraavan yön hotellin edellisenä iltana tai viimeistään lähtöaamuna, tällä kertaa emme. Lähdemme liikkeelle ja katsomme päivän edetessä miten pitkälle haluamme/ehdimme mennä ja teemme varauksen joskus iltapäivällä. On ollut todella toimivat ratkaisu meille.
Tucson, Arizona. Day 10.
Olimme lähdössä maanantaina puoli kahdeksan maissa Socorrosta New Mexicosta, kun automme kojetaulu ilmoitti vasemman eturenkaan paineen olevan alhainen. Ajelimme hetken ja toivoimme sen olevan väliaikainen virheilmoitus, mutta ei… paine laski vaan entisestään. Koska edessä oli ajopäivä keskellä New Mexicon erämaata ja mutkaisia vuoristoteitä, joissa ei olisi mitään palveluja 300 mailiin, ajoimme ensimmäisen korjaamon pihaan jossa näkyi liikettä.
Renkaassa oli naula, selvisi muutamassa minuutissa. Autokorjaaja alkoi ystävällisesti heti hoitaa asiaamme, paikkasi kerran ja totesi, ettei paikka ollut tarpeeksi pitävä ja teki työn toiseen kertaan. Aikaa tähän kaikkeen meni noin tunti. Ehdimme jo miettiä, että joudumme jäämään kaupunkiin viikoksi odottamaan varaosaa… niin kuin elokuvissa aina käy.
Siinä se on, naula. Toivottavasti tämä oli ensimmäinen ja viimeinen naula renkaassa tällä ja tulevilla matkoilla.
Emme kysyneet missään vaiheessa paljonko renkaan paikkaus tulisi maksamaan, koska sillä ei suoraan sanottuna ollut väliä. Rengas oli saatava ajokuntoon. Pohdiskelimme odotellessa, että jos tunnin työ maksaa alle 100 dollaria, pääsemme halvalla. Tässä vaiheessa on mainittava, ettei meillä ole Suomessa omaa autoa, joten autoon liittyvät kustannukset eivät ole ehkä siksi niin hallussa.
”Ten seventeen”. Jouduin kysymään varmuudeksi uudestaan, että onko hinta tosiaan kymmenen dollaria ja 17 senttiä vai ymmärsinkö jotain väärin? Kyllä, renkaan paikkaus maksoi hinnaston mukaan 8,50 dollaria ja siihen tuli päälle tarvikekustannukset sekä verot. Mitähän saman työn hinnaksi tulee Suomessa? Se on varmaa, ettei mitään tapahdu alle 10 eurolla.
Dodge Charger & White Sand National Monument (NM).
Meillä on ollut todella hyvä tuuri vuokra-autojen kanssa, koska olemme selvinneet ilman suurempia ongelmia (kop, kop). Olemme ajaneet USA:ssa ja Kanadassa yli 55 000 kilometriä ja öljynvaihtoa suurempia operaatioita ei ole tarvinnut tehdä tien päällä. Öljynvaihtoon on vietävä Chargerikin varmuudella seuraavien viikkojen aikana, mutta se on nopea juttu ja autovuokraamo on aina hyvittänyt siihen menneet muutamat kymmenet dollarit jälkikäteen.
Deming, New Mexico. Day 8.
Päätimme ajaa lauantaina hieman suunniteltua lyhyemmän pätkän ja jättää aikaa ihan vaan olemiseen ja pyykkäämisen. Olin myös valmistautunut ekaan P-päivään – ostin alkuviikosta pyykinpesutabletteja ja kuivausrumpuun laitettavia fabric softener-liinoja, jotka pehmentävät ja poistavat vaatteista sähköisyyttä.
Vain 25 sentin kolikot, joilla koneet toimivat, puuttuivat… Yleensä käyn vaihtamassa quartereita hotellin respassa, toisinaan taas olen omatoiminen ja syötän dollarin seteleitä hotellin juoma-automaattiin ja painan ”return money”-painiketta, joka palauttaa summan 25 sentin kolikkoina. Nerokasta, vai mitä?
Ei siis muuta kuin kahta pesupussia raahaten ekan kerroksen guest laundryyn ja koneet käyntiin… muutaman kerran sain ravata huoneemme ja pesutuvan välillä, koska siellä oli vain yksi pesukone ja kuivausrumpu. 1,5 tuntia myöhemmin urakkani oli valmis ja hintaa pyykkihetkelle tuli kaikkinensa 6,50 dollaria.
Tässä hotellissa pesukoneen käyttö maksoi 1,75 dollaria/pesu ja kuivausrummun 1,50 dollaria / lasti.
Pakkaamme kuukauden roadtripille puettavaa reilun viikon tarpeisiin. Kun painorajoitus on suurimmalla osalla lentoyhtiöistä 23 kg/hlö, matkustan mieluummin kevyesti tännepäin ja ostan laukun täytteeksi uutta päällä laitettavaa. Pyykkäämiseen menee toki aikaa ja onhan siitä oma vaivansakin, mutta tykkään hotellien pesutuvista ja niiden tunnelmasta.
Miten sinä; matkustatko kevyesti ja peset pyykkiä matkan aikana vai pakkaatko mukaan koko reissun vaatteet?
Carlsbad, New Mexico. Day 6.
Hello Carlsbadista New Mexicosta!
Ensimmäiset neljä päivää ovat olleet varsinaista haipakkaa; Teksasin Austin, San Antonio, Corpus Christi ja Big Bend National Park on nähty ja tykätty kovasti. Liikenne suurkaupunkien läheisyydessä on ollut kiireistä ja ruuhkaista, mutta muuten olemme saaneet melko lailla omassa rauhassa. Teksasissa näyttää olevan myös muutamia omanlaisia liikenteellisia ”ratkaisuja”, joista myöhemmin.
Eritasoliittymiä Dallasin tyyliin Teksasissa.
Ihastuin Teksasin kaupungeista erityisesti San Antonioon, jossa oli mukavan leppoisa tunnelma ja keskustassa nähtävyydet kävelyetäisyydellä. San Antonio Spurs-koripallojoukkueen alkuviikosta voittama NBA-mestaruus oli saanut kaupungin urheilufanit onnesta sekaisin ja monien autot oli koristeltu mustavalkoisilla Go Spurs-lipuilla.
Riverwalk San Antonio, TX
San Antoniosta etelään on neljä Espanjan vallan aikaista missiota.
Kirjaimellisesti in the middle of nowhere, USA:n ja Meksikon rajalla oleva Big Bend-kansallispuisto kuivine aroineen, kanjoineineen ja kaktusineen oli positiivinen yllätys. Puisto ei ole sijaintinsa takia suurten massojen suosiossa, koska sinne menee kumpaankin suuntaan ajaessa yksi päivä eikä mitään muuta ole matkan varrella. Ja ne, jotka puistossa vierailevat, käyvät siellä keväällä, koska kesällä lämpötilat nousevat pahimmillaan yli 110 fahrenheitiin. Nyt siellä oli ”vain” 90.
Mustakarhuja tai puumia emme nähneet. Nuo aurauskepeiltä näyttivät varret ovat jonkun kaktuslajin kukintoja. / Big Bend National Park, TX
Kaktukset kukintoja vai jotain muuta? / Big Bend National Park, TX
Tässä havaintojani Teksasista:
– todella isänmaallinen osavaltio; joka salossa heiluu Yhdysvaltojen ja Teksasin osavaltion lippuja. Amerikkalaiset tykkäävät liputtaa, mutta Teksasissa se on ihan omassa sfäärissään. Samoin osavaltion lempinimen, The Lone Star State, mukaisesti yksittäisiä tähtiä näkyy yritysten logoissa, katujen koristuksissa jne.
– ajatpa sitten monikaistaista interstatea tai yksikaistaista maaseututietä, Teksasissa sillä saa ajaa 70 tai 75 mailia.
– en muista koska olisin viimeksi kuullut minua puhuteltavan niin monessa paikassa ”yes, ma’am”. Elän haavemaailmassa, että kyse on eteläosavaltioiden ystävällisyydestä, ei siitä etten ole enää nuori 🙂
– löysimme puolivahingossa H-E-B -nimisen paikallisen ruokakaupan. En ole nähnyt missään kaupassa esimerkiksi niin laajaa Gluten Free- tuotteiden valikoimaa kuin täällä ja valikoimien laajuus koskee muitakin tuoteryhmiä. HEB on Teksasin ruokakauppaskenessä markkinajohtaja yli 50 prosentin osuudella, ja Walmart on altavastaajana monella paikkakunnalla.
Matka jatkuu tästä New Mexicon kautta Arizonaan… lomalla viikonpäivillä ei ole enää väliä, joten toivottavasti en ole myöhässä hyvää juhannusta-toivotukseni kanssa. Hyvää juhannusta!