Browsing Tag

New Hampshire

Tie pilviin – Mount Washington Auto Road

USA:n koilliskulma, New England, ei ole kuuluisa korkeista vuoristaan. Siellä on laaksoa, kukkulaa ja solia, mutta korkeimmat huiput jäävät ”vaatimattomasti” alle 2 000 metriin.

Nämä faktat olivat tiedossani, kun lähestyimme Mount Washington Auto Roadia eikä minulla ei ollut suuria odotuksia New Hampshiren maineikkaasta vuoristotiestä. Lähinnä säälin jo etukäteen miten mitäänsanomaton se tulisi olemaan verrattuna länsirannikon maisemiin muun muassa Beartooth highwaylla ja Utahin Scenic 12:lla.

IMG_7435

Mount Washington Auto Road on 12 km pituinen maksullinen tie White Mountains-kansallismetsässä New Hampshiressa. Kun autossa on kuski ja (vain ”hyviä neuvoja” jakeleva) apukuski, drive yourself -tourin hinnaksi tulee 28 + 8 dollaria. Tällä rahalla saa  “This Car Climbed Mount Washington”- tarran – kaikkihan tykkäävät ja tarvitsevat bumper stickereitä –  ja  CD:n, jolla kerrotaan miten vuonna 1861 avatusta kärrypolusta on tullut vuosikymmenien aikana newenglandilaisten suosikkikohde. CD:n kesto on suunnilleen sama kuin aika, joka menee huipulle ajaessa. Erittäin fiksua.

Alkumatkasta autoilijaa saattelee matkaan syksyn värittämä lehtimetsä, joka muuttuu vähitellen havumetsäksi. Muutaman mailin ajettuamme edessämme on hämärää ja niin tiivis sumuverho, että edellä ajavia autoja on vaikea nähdä. Mietimme, että olisipa mukava, jos edellä ajavat tajuaisivat laittaa valot päälle. Kaikissa USA:n osavaltioissahan ei ole pakko käyttää ajovaloja päivisin tai edes hämärällä tai sateella ajaessa, joka tuntuu meistä ihan hullulta. Tätä argumentoidaan muun muassa sillä, että valojen käyttö lisää bensan kulutusta.

IMG_7442
IMG_7452
IMG_7453

Pikkuhiljaa korkeammalle noustessa maisema muuttuu mataliksi pensaiksi, tuulen tuivertamiksi kitukasvuisiksi kuusiksi sekä karuksi kivikoksi. Nousua kertyy 12 kilometrin aikana noin 1400 metriä – 500 metristä lähes 1900 metriin.

IMG_7508

Yhtäkkiä ajamme pilvien läpi… valkoiset hattarat jäävät roikkumaan vuoren rinteille, kun meillä on vielä matkaa taitettavana.

IMG_7494
IMG_7513
IMG_7649

Ylhäällä on iso parkkialue, jolla ei ole ruuhkaa. Ilma on kirkas ja aurinkoinen, mutta sen verran tuulinen, että päälle pitää pukea ainoa matkalla mukanani oleva takki. Tuulet ovat kuitenkaan vierailupäivänämme (lokakuun alussa 2014)  täysin eri sfääreissä kuin 12. huhtikuuta 1934, jolloin Mount Washington Observatoryssa mitattiin maailman kovimmat tuulet; 372 kilometriä tunnissa. Ennätys on edelleen voimassa ja observatorio on samalla paikalla vuoren huipulla.

Vierailemme Sherman Adams Visitors Centerissä ja vuodelta 1853 säilyneessä Tip Top-majatalossa, joka toimii nykyisin museona. Ja otamme aika monta kuvaa.

IMG_7630

Jos vuorelle haluaa matkustaa 1900-luvun alun hengessä, sekin on mahdollista. Huhtikuusta lokakuuhun sinne pääsee myös höyryjunalla kolmessa tunnissa, menopaluun hinta on 66 dollaria.

IMG_7547
IMG_7586b

Alaspäin ajettaessa keltaisissa kylteissä kehotetaan englanniksi ja ranskaksi käyttämään mahdollisimman pientä vaihdetta ja näin välttämään jarrujen ylikuumeneminen.

IMG_7684
IMG_7703

Pilvettömänä ja kirkkaana päivänä Mount Washingtonin päältä voi nähdä New Hampshiren, Mainen ja Vermontin vuoret ja laaksot sekä pohjoisessa jopa Kanadan puolelle. Meiltä ne jäivät näkemättä, mutta pilvet tekivät retkestä unohtumattoman. Onneksi ennakkoluuloistani huolimatta päätimme maksaa 36 dollaria ja kokea Mount Washington Auto Roadin. En tiedä millä pääsisin eroon joskus erittäin vahvoista ennakkoluuloistani erityisesti matkaillessa, koska olen niin monta kertaa yllättynyt positiivisesti.

Syksyn väriloistoa New England-tyyliin

Täytyykö ruskaa todella lähteä katsomaan Atlantin valtameren taakse, kun meillä Suomessakin on hieno syksy ja värien loistoa? Ei varmaankaan, mutta halusimme nähdä samalla uusia osavaltioita ja lomamme ajankohta osui juuri sopivasti ruskaviikkojen aikaan.

Fall foliage oli uskomattoman hieno Massachusettsissa, Vermontissa, New Hampshiressa ja Mainessa, joissa ajoimme syys-lokakuussa kaksi viikkoa. Koivut, jalavat, poppelit ja hikkorit loistivat keltaisen eri sävyissä, kun taas sokeri- ja punavaahterat, tammet, pihlajat, mustatupelot ja ambrapuut hehkuivat auringonpaisteessa (tai harmaassa vesisateessa) punaisen ja magentan väreissä. Väripaletin täydensivät ikivihreät havupuut.

Ja kun tämän päälle lisäsi vielä maaston muodot kukkuloineen, pikkukaupunkien valkoiset kirkot, katetut sillat, hiljaiset maantiet ja tunnelmalliset hautausmaat, täydellinen ruskakokemus oli valmis. Näissä kuvissa pääosissa ovat Vermont ja New Hampshire, Maine ansaitsee oman postauksen.

IMG_5155b

McWilliam Covered Bridge, Grafton, Vermont

IMG_3391b

Rockport, Massachusetts

IMG_7123b

Echo Lake, Franconia Notch, New Hampshire

IMG_6448

Montpelier, Vermont

IMG_6885

Kancamagus Highway, New Hampshire

IMG_6666

Sutton, New Hampshire

IMG_6373b

Plymouth, Vermont

IMG_5285b

Woodward Reservoir, Plymouth, Vermont

IMG_7069

White Mountains, New Hampshire

IMG_2143b

Camden, Maine

Ruuhkaa ei ollut missään, mutta hotellien hinnat olivat  viikonloppuisin huipussaan ja monessa hotellissa oli poikkeuksellisesti 2 minimiyön vaatimus. Normaalisti 150 dollarin Holiday Inn Express maksoi nyt satasen enemmän yöltä. Useammassa pikkukaupungissa hotellin pihaan ajoi meidän jälkeemme turistibussi, josta astui ulos 50 hengen ryhmä aasialaisia tai eurooppalaisia. Suomea emme kuulleet muualla kuin Ben & Jerry’s tutustumiskäynnillä.

Ruskaturismi, leaf peeping, on USA:n koilliskulman New Englandin osavaltioille (Maine, Massachusetts, New Hampshire, Vermont, Rhode Island ja Connecticut) iso business; tänä vuonna sen arvioidaan tuovan näille kuudelle osavaltiolle 3 miljardia dollaria. Väkeä saapuu ympäri Yhdysvaltoja, Keski-Euroopasta sekä enenevissä määrin Japanista ja Kiinasta. Enkä ihmettele yhtään miksi.