”Tilanne pahenee: Ennätyshelle piinaa USA:n länsiosia – ”Ihmisiä kuolee täällä” huusi iltapäivälehden otsikko 21. kesäkuuta. Loikoilimme Venice Beachin hotellissamme, kun otsikko tavoitti meidät. Tarkoituksenamme oli suunnata muutaman päivän päästä valloittamaan Joshua Tree ja Grand Canyon sisämaassa. Vilkaisimme sääennustetta ja se lupaili seuraaville päiville 49 astetta ko. alueelle.
Mitä voi tehdä, kun varjossa on 50 astetta?
Varattiin tänään viimeinen majapaikka tulevaa Amerikan reissuamme varten ja etukäteisreissusuunnitelma tuli näin valmiiksi. Ajatukset pörräävät vielä Dubain opintomatkan suurissa kokemuksissa, mutta tähän väliin on pakko pysähtyä fiilistelemään kesää ja Amerikkaa. Pulssi kiihtyy, kun vain ajattelenkin, että pian taas pääsen tallaamaan näitä kultaisia katuja.
Vaikka 4th of July’mme ei sujunut Las Vegasissa suunnitelmieni mukaan, se ei jäänyt kiinni ainakaan hotellista. Siinä ei ollut mitään vikaa. Valet parking, oikean kovuinen king-sänky untuvapeitolla, täydellinen ilmastointi ja 18 matkapäivän jälkeen ensimmäinen suihku, jossa ei tarvinnut seistä ammeessa suihkussa. Luksusta. Jopa sisäänkirjautuminen hotelliin oli omaa luokkaansa. Tämä on melko kritiikitön postaus Las Vegasin The Venetian-hotellista, arvosteluksi tätä ei voi sanoa.
Italian Venetsiasta innoituksensa saanut Venetian valikoitui Las Vegasin hotelliksemme muutamasta syystä; sen keskeinen sijainti Stripillä oli ehkä oleellisin valintakriteeri, samoin halua kokea erityyppisiä kasinohotelleja ja se, että hotelli on IHG-ketjun yhteistyöhotelli. Keräämme ko. ketjun pisteitä lähes maanisesti, mieheni on Platinum-tason jäsen. Koska päätimme melko myöhäisessä vaiheessa, päivää tai kahta ennen, että vietämme 4th Julyn Las Vegasissa, huonehinnat olivat pilvissä. Tavallisesti edullisimman huoneen hinta on 150 dollarin korvilla, tähän päälle tulee luonnollisesti verot ja Las Vegasissa myös 28 dollarin resort fee.
Nykyisen The Venetianin paikalla oli vuosina 1952-1996 historiallinen Sands Hotel and Casino, joka oli yksi ensimmäisistä Stripin hotelleista. Sands purettiin lasvegasilaiseen tyyliin maan tasalle ja tilalle nousi kolme vuotta myöhemmin nykyinen pytinki.
IHG-ketjun Platinum-asiakkaille on Venetianissa oma vastaanottotiski, jolle pääsimme suoraan ilman jonotusta. Asiakaspalvelu oli äärimmäisen ystävällistä ja asiantuntevaa, muttei kuitenkaan ällöttävän sokerista. Hämmennyimme melko lailla, kun takaahuoneesta ilmestyi respan manageri käsi ajossa suurieleisesti kättelemään ja kiittelemään meitä, koska olimme valinneet juuri heidän hotellinsa.
Suunnistusohjeet huoneeseen: Käytävän päästä vasemmalla, sieltä hisseillä 7. kerrokseen. Kun astutte ulos, kääntykää hisseiltä oikealle ja käytävän päästä toisella hissillä 17. kerrokseen.
Olimme varanneet edullisimman hintaluokan Luxury King Suiten ja meidät upgreidattiin toiveeni mukaisesti Luxury King View Suiteen, josta oli näkymä Las Vegasin pääkadulle Stripille. Tämä on myös yksi IHG Platinum-asiakkuuden iloista; voimme varata perushuoneen ja jos hotellissa on tilaa, upgreidaus sviitti tulee useimmiten automaattisesti. Perushuoneen ja sviitin ero on isompi huone; suitessa on sängyn lisäksi tavallisesti sohvaryhmä.
Venetianin Luxury King Suite maisemalla (tai ilman) on kooltaan 60 neliötä ja se on hotellin pienempiä huonetyyppejä. Tähän neliömäärään mahtuu makkarin ja oleilutilan + työskentelytila lisäksi 12 neliön tilava kylpyhuone. Ja kylppärissä on amme ja erillinen suihkutila, meikkauspöytä sekä keskellä lattiaa tilaa vaikka järjestää juhannustanssit. Vaikka huoneita on remontoitu edellisen kerran 2000-luvun alussa, ainakin meidän 7. kerroksen Kingissä ei näkynyt vielä kulumisen merkkejä.
Meidän mittapuun mukaan tämä on iso huone ja ”alakerran” sohvilla en ehtinyt montaa kertaa istuskella, kun nähtävää on kaupungissa niin paljon. Huoneen isoissa ikkunoissa on jonkinlainen suojaus, joka estää auringonpaisteen – ja lämmön tulon sisään, joka on yli 40c helteillä melko mahtava ominaisuus.
Hotellista ei luonnollisestikaan tarvitse laittaa nenäänsä ulos vaan kaikki palvelut löytyvät saman katon alta. Silmänkantamattomiin pelikoneita, ravintoloita, uima-altaita, baareja, kylpylä, vaihtuvia näyttelyitä ja 140 liikkeen Grand Canal Shoppes, jossa voi viihdyttää itseään vaikka gondoliajelulla kanaalissa. Tai istahtaa jäätelölle Piazza San Marcolle ja ihailla sinivalkoista maalattua taivasta. Ulkona jatkuvat samat Venetsia-teemat; siellä on mm. Palazzo Ducalea ja Rialton siltaa. Yksityiskohtiin on todella kiinnitetty huomiota. Mahtipontista ja melko viihdyttävää, täytyy myöntää, vaikkei oikeassa Venetsiassa ollakaan.
Venetianiin voisi majoittaa pienen suomalaisen kaupungin asukkaat. 36. kerroksessa on 4 000 huonetta, joista 3 000 on sviittejä. Valtavan kokoinen hotelli asettaa omat haasteensa kaltaiselleni, jonka suunnitustaidot ovat olemattomat. Hotellilla on mm. yhteinen uima-allas vieressä olevan The Palazzon kanssa ja sen löytäminen oli melkoinen haaste. Jos jotain huonoa kaivaa tästä hotellissa, se on juuri sen suuruus. Mutta ehdottomasti yksi parhaista hotellikokemuksista USA:n matkoilla.
Minkälainen hotelli saa sinulta täydet pisteet?
PS. Huonekuvissa näkyy repsottavia laukkuja ja vaatteita… En muista ikinä ottaa kuvia ensimmäisenä huoneeseen tullessa vaan siinä vaiheessa, kun olemme jo asettuneet taloksi.
Kun Las Vegasin pelikoneiden kilinä alkaa ahdistaa ja kaipaat hetkeksi toisenlaisiin maisemiin, hyppää auton rattiin ja suuntaa I-15 -tietä pohjoiseen. 55 kilometriä interstatella, oikealle exitin 75 kohdalla, vielä 25 kilometriä Valley of Fire highwayta ja olet puiston portilla – Vegasin vilskeestä tänne ajaa alle tunnissa.
Valley of Fire State Park on Nevadan vanhin ja suurin puisto. Ensimmäisenä vastassa ovat mehiläispesiä ja pääkalloja (näkeekö joku muu saman?) muistuttavat punaiset hiekkakivimuodostelmat, jotka ovat toki hienoja, mutta mietin jo, että ”näidenkö takia ajoimme tänne saakka?”
Malttia, malttia. Parhaita maisemia pitää vähän odottaa ja se odotus palkitaan moninkertaisesti. Uskomattomia värejä ja muotoja tulossa kilometrikaupalla!
Suurin osa kesäkuukausina vierailevista autoilee 17 kilometrin reitin puiston läpi, jonka varrella on useita patikointi- ja kalliokiipeilypaikkoja sekä piknik-alueita, joille voi pysähtyä grillaamaan ja syömään. Kun ollaan Nevadan aavikolla, lämpötila nousee helposti yli 40 asteeseen eikä viilentävää varjoa löydy mistään, paahdetta ei pääse karkuun muualle kuin autoon.
Meidän vierailupäivälle sääennusteet lupasivat 117F (=47C) ja patikointipolkujen aloituspisteissä oli punaisia kylttejä, joissa painotettiin, että ”hiking” tässä kuumuudessa ei ole suositeltavaa. Eipä olisi tosin tullut mieleenkään. (Varsinkaan kun olimme muutamaa päivää aikaisemmin todistaneet Pagessa Arizonassa, miten armoton helle ja patikointi Horseshoe Bendille aiheuttivat Ullalle auringonpistoksen. Postaus aiheesta Ullan Stilettikorkokanta-blogissa). Juotavaa kului kiitettävästi ”hetki ulkona kuvaten ja maisemia ihaillen, nopeasti takaisin ilmastoituun autoon ja kylmä juoma käteen”-taktiikalla. Jotkut olivat päätyneet vähemmän hikiseen ratkaisuun; auton ikkuna auki, ”räps” ja matka jatkui.
Valley of Fire on varmasti kiva kohde kaikkine aktiviteetteineen syksymmällä, kun ilma viilenee. Puisto on auki ympäri vuoden ”from sunrise to sunset”. Suosittelen pysähtymään myös visitor centerissä, jonka näyttely avaa hienosti Valley of Firen geologista syntyhistoriaa, luontoa ja eläimistöä.
Hyvän päiväsetin saa jatkamalla matkaa Lake Meadille (Lake Mead National Recreation Area) ja sieltä takaisin Las Vegasiin. Tai jos on lähtenyt liikkeelle hyvissä ajoin aamusta, ehtii nähdä Lake Meadin ja Hoover Damin.
Valley of Fire; hot or not?
Las Vegas, NV. Days 19-20.
Las Vegasin The Venetian-hotellin King Suitessa on nukuttu ehdottomasti parhaat unet tällä roadtripillä. Mieheni nukahti mukavan viileään huoneeseemme torstaina (3.7.) jo alkuillasta ja niinpä lähdin itsekseni The Stripin ihmisviidakkoon. Suuntanani oli Bellaggion suihkulähde, jonne katsoin Google Mapsista olevan kävellen 0,7 mailia. Ei paha, ajattelin ja otin ihan vaan varmuudeksi mukaan myös kevyen neuletakin.
Ilta-kasilta oli vielä lämmöt päällä ja hiki virtasi selkää pitkin, kun pikakävelin Stripillä. Mukava ”viilentävä” tuuli oli kuin hiustenkuivaajan kuuma henkäys. Nautiskelin Bellagion Fountaisin esityksistä Luciano Pavarottin Rondine al Nidon ja Celine Dionin My heart will go on – tahtiin. Vieressäni seisonut aasialainen rouva nyyhkytti, kun My heart will go on viimeiset sävelet kajahtivat ilmaan. Suihkulähteen ”tanssi” oli sovitettu hienosti dramaattiseen kappaleeseen.
Olin niin onnellinen, että sujautin vielä huoneesta lähtiessä farkkuhameeni taskuun 10 dollarin setelin, koska paluumatkalla oli ihan pakko pysähtyä ostamaan kylmää mansikkaista hilejuotavaa. Jäi selfiet ottamatta, kun puuterit olivat siinä vaiheessa tippuneet paidan kaulukselle, naama punainen ja hiukset roikkuivat päätä myöden.
Bellagion tanssiva suihkulähde. Esityksiä on 15 min välein iltaisin.
Toiveestani olimme päättäneet, että vietämme 4th of Julyn tällä kertaa suurkaupungissa. Odotukseni olivat katossa päivän suhteen.
Olin suunnitellut meidän menevän perjantaina (4.7.) brunssille Las Vegasin parhaaksi buffeeksi valittuun Caesars Palacen Bacchanaliin. No, ei menty. Odotusaika oli sen verran pitkä ja nälkä kova, etten jaksanut odottaa. Sama juttu oli Bellagion buffassa. Ja sen jälkeen olisi tarvinnut jonottaa eri tiskeille. Ei kiitos. Kumpaankin paikkaan ei voinut tehdä etukäteisvarausta, piti vaan mennä paikan päälle ja todeta tilanne.
Sama jonotusteema jatkui Mandalay Bayn Shark Reef Aquariumissa ja niinpä kävelimme viereisen hotellin Luxorin The Bodies-näyttelyyn. Sinne ei ollut jonoa, kumma juttu.
Illalla suuntasimme taksilla hyvissä ajoin Stripin pohjoispäässä olevaan 350 metriä korkeaan Stratosphere Toweriin, josta avautuu näkymä pääkadulle. Ilotulituksien oli kerrottu alkavan yhdeksän maissa ja kun Las Vegasissa oltiin, odotin niiden olevan ökymäisen upeat. Mahtava avomieheni, joka tietää innostukseni ilotulituksiin ja on minua pidempi, seisoi urheasti ja otti kuvia. Minä en voi sanoa nähneeni Las Vegasin itsenäisyyspäivän ilotulituksia – sen verran tiivis oli ihmismuuri edessäni. Ja kuten päivän teemaan sopi, ilotulitukset olivat kaukana ökymäisen upeista. Laimea ja vaatimaton lienevät tässä tapauksessa lähempänä todellisuutta. Emme olleet todellakaan ainoita, jotka purkivat pettymystään Towerin hississä alasmenomatkalla.
Stratosphere Towerista kannattaa käydä katsomassa Las Vegasin maisemia, pääsymaksu normaalisti alle 20 dollaria.
Happy 238th Birthday, USA! / The Strip, Stratosphere Tower, NV
Totuuden nimessä on sanottava, että meno Las Vegasissa ei ollut kovinkaan sinipunavalkoista. Seuraavalla kerralla valintamme on amerikkalainen pikkukaupunki tai New York, jossa Ullan Facebookiin laittamien kuvien perusteella oli ainakin mahtava ilotulitus.
Missä sinä olet viettänyt parhaan tai unohtumattomimman 4th of Julyn?
Lue myös ”Päiväretki Las Vegasista -värikäs Valley of Fire