Browsing Tag

matkakertomus

AMERIKKA-MATKABLOGIN UUSI KAUSI ON TÄÄLLÄ!

”Se on sitä hommaa, mikä on aina pysynyt.” – Cheek

Amerikassa reissaaminen on ollut suuri mielenkiintoni kohde aina ensimmäisestä New Yorkin matkasta alkaen ja on sitä edelleen nyt 12 vuotta ja kuusitoista Jenkki-reissua myöhemmin.

Välillä olen löytänyt itseni miettimästä, että onko tällainen intohimo kelvollinen intohimoksi – oikeita ja mallikkaita intohimojahan olisivat paremminkin esimerkiksi kitaroiden rakentaminen omin kätösin, sotahistoriasta kertovien mikrofilmien pyyteetön järjestely kansallisarkistossa tai ötököiden keräily Pudasjärven metsissä uuden luonnonlääkkeen löytämiseksi.

Mutta sitten olen kelannut, että kyllä kai Amerikan matkailu voidaan kelpuuttaa intohimoiksi siinä missä mikä muu tahansa. Missään ei tietääkseni ole virallista anti-intohimolistausta, joka poislukisi tämän. Continue Reading

12 kommenttia
sunnuntai, 29 huhtikuun, 2018 by

Kirsin Amerikka 2015

Matkavuoteni 2015 saldona oli kaksi USA-roadtrippiä. Lensimme kummallakin kerralla Icelandairilla Washington D.C.:hin – kesä-heinäkuussa pyörimme 3,5 viikkoa Keskilännessä ja lokakuussa 2,5 viikkoa ruskateillä itärannikolla.
= 43 matkapäivää, 18 osavaltiota, noin 15 000 ajokilometriä

Vaikka kummatkin reissut olivat onnistuneita ja unohtumattomia, en ole saanut kirjoitettua yhtään postausta kuluneen syksyn aikana. Liian monta kuvaa, liian monta postausvaihtoehtoa… päätin, etten pakota itseäni kirjoittamaan vaan jään odottamaan inspista. Siihen meni hetki.

Continue Reading

13 kommenttia
maanantai, 18 tammikuun, 2016 by

Bahama osa 1: Avustustarvikkeita ja ylellisyyttä

On vaikea pukea sanoiksi tunnelmia, kun päässä ristiää niin monta ajatusta yhtä aikaa. (Ja ruudulla kipittää pieniä mäkäräisen kaltaisia itikoita, joita kutsutaan täällä sandfly´ksi.) Aion kuitenkin yrittää raapustaa muutaman sanan tien päältä muistiin.

On kolmas – ja viimeinen iltamme Bahamalla – jos luoja suo. Saavuimme monen haasteen jälkeen paratiisiin lauantaina 21. marraskuuta. Suunnitelmamme oli ehtinyt muuttua viisi kertaa erilaisten syiden takia, joista yksi merkittävä oli sää. Täällä kravun kääntöpiirin tuntumassa ohjaimissa ei ole ihminen vaan luonnonvoimat, kuten eräs paikallinen tänään totesi.

aIMG_2812

Continue Reading

19 kommenttia
tiistai, 24 marraskuun, 2015 by

Yksin, kaksin vai paikalliskavereiden kanssa reissuun?

*Yhteistyössä Helsingin Suomi-Amerikka Yhdistyksen kanssa*

Luin juuri Vaihda vapaalle -blogista hyvän postauksen siitä, että minkä vuoksi hän matkustaa ja aiheesta oli tosi mielenkiintoista lukea näin itsekin parhaillaan reissun päällä ollessa. Viime päivinä olen miettinyt omalla kohdallani erityisesti kolmea asiaa:

  1. Yksin matkustaminen ja pelkojen voittaminen
  2. Paikallisen kanssa vieraan maan kokeminen
  3. Ystävien ja/tai aviomiehen kanssa reissaaminen

taco_naplesIMG_6086

Aion kirjoittaa oman postauksen yksin matkustamisesta ja pelkojen voittamisesta. Tiedän, että olen ehkä keskivertoa rohkeampi lähtemään tai keskivertorohkea ainakin. Vaikka tämän syksyn viime hetken (ihanien!) muutosten vuoksi en ole tällä matkalla paljon yksin aikaa viettänyt, olen tälläkin matkalla kokenut sitä tunnetta, minkä yksin kaiken selvittäminen eri kulttuurissa tuo: se on huikeaa! Niinä hetkinä sitä voi korvissa kohisten kasvaa henkisesti, niin että sen voi itse huomata ja tuntea.

Yleensähän oman kasvun huomaa lähinnä jälkeenpäin ja hiljalleen (oli kyse sitten lihomisesta tai henkisestä kasvusta, haha!) Olen myös saanut oppia, että vaikka New Yorkin tai Los Angelesin kaltasiin metropoleihin matkustaminen yksin ei pelota vaan lähinnä jännittää, olen luontomatkailijana varsinainen vellihousu. (Mutta tämä aihe vaatii vielä työstämistä päässäni, joten kirjoitan sitten, kun olen edennyt tässä aiheessa ja päässyt eteenpäin pelkojen voittamisessa.)

taco3

Tänään minulla on mielessä se, miten paljon olen saanut irti tästä maasta tänä syksynä, kun minulla on ollut hyvin paikat tuntevia paikallisoppaita seuranani. Los Angelesissa matkustin ystävien kanssa, jotka tuntevat kaupungin todella hyvin. He olivat viettäneet paljon aikaa kaupungissa paikallisten ystäviensä kanssa ja sitä myöten oppineet kaupungin salat.

Naplesissa minulla on ollut paikallisoppaana täällä paljon aikaa viettänyt henkilö, jonka firmalle teen työharjoittelua. Tutustuin Maken kanssa Janneen viime joulukuussa Key Westissä yhteisten kavereidemme kautta ja siitä syntyi pikkuhiljaa ajatus, että voisin edistää opintojani yhteistyön merkeissä. Eilen söimme lounasta syrjässä kaikesta olevassa pienessä ravintolassa, jonne sisälle astuttuani tuntui kuin olisin saapunut Meksikoon. Taisimme olla ainoita valkoihoisia asiakkaita ja minua tuijotettiin suurella mielenkiinnolla. Nappasin postauksen kuvat lähtiessämme, jolloin ravintola oli tyhjentynyt lounasvieraista.

taco

Ravinolassa mietin, että mistä kaikesta tavallinen turisti jääkään paitsi, jos ei ole ketään hyvin paikan tuntevaa tuttua olemassa. Kolmatta kertaa itsekin olen jo Naplesissa ja niin paljon on edellisillä reissuilla jäänyt kokematta.

Olen varmaan kirjoittanut ennenkin siitä, että kun matkustin vuonna 2011 New Yorkiin opiskelemaan, enkä alussa tuntenut Amerikan mantereelta yhtään ihmistä (se oli villi tunne se myös!). Nyt olen todella onnellinen, että Amerikka-perheeni on kasvanut niin valtavasti neljässä vuodessa. Toissa yönä yritin alkaa katsomaan Suomenkin tv:ssä pyörivää Jane the Virgin -telenovelaa ja sain ladattua tietokoneeseeni sen täysin lamauttaneen viruksen. Suomessa oli aamuyö, joten oli todella helpottavaa, että oli hereillä olevia henkilöitä joihin ottaa kännykällä yhteyttä, kun pieni paniikki meinasi iskeä. Ja niin ongelma ratkesi.

taco2

Mistä niitä paikallisia tai oman lempimaan hyvin tuntevia ihmisiä sitten voi löytää? 

Oma neuvoni on, että kannattaa hakeutua harrastustoiminnan kautta ”piireihin”. Minun elämän käänteentekevä hetki on ollut liittyä Suomi-Amerikka Yhdistykseen ja sitä kautta verkostoni ovat hiljalleen alkaneet kasvaa.

Toinen hyvä tapa on perustaa matkablogi – tai lukea muiden blogeja.

Ilman näitä kahta asiaa en olisi ikinä tavannut Amerikka-siskojani enkä olisi nyt kokemassa tätä marraskuuta auringossa. Sain kesällä Helsingin Suomi-Amerikka Yhdistykseltä Suomi-Amerikka-ystävyysstipendin, joten ihan rahan arvoista etuakin jäsenyys on tuonut tullessaan. Suurin höyty on kuitenkin ehdottomasti henkinen pääoma, jota olen saanut niistä ihmisistä, joihin olen tutustunut.

Suomi-Amerikka Yhdistykseen voi liittyä kuka tahansa (paikallisyhdistyksiä löytyy eri puolilta Suomea) ja NAME-verkostoomme ei tarvitse edes liittyä vaan voi tulla vain mukaan. Toki kavereita saa myös matkoilta ihan vain sillä, että alkaa juttelemaan ihmisille. Etenkin, kun on yksin liikenteessä, on tutustuminen melkeinpä pakollista ja automaattista.

IMG_6136

Kiitos paikallisoppaan, pääsin myös näkemään auringonlaskun eilen valkohiekkaisella autiolla rannalla. Siitä lisää tulevassa pelkojen voittamis -postauksessa. Nyt on tullut aika lähteä hakemaan omaa kultaani Miamin lentokentältä! Ystävien kanssa matkustamisen, paikallisoppaan kanssa hengaamisen ja yksin reissaamisen palettiin on aika ottaa nyt mukaan vielä yksi säe nimeltä parisuhdematkailu.

Ps. Arvatkaa muuten mitä hassua eilen sattui? Pesukarhu tuli ja vohki eväsleipäni uima-altaalta! Olin illalla poolilla ja jätin leivät hetkeksi tuolin viereen maahan, kun varas iski. Ovela pikkuvaras oli pitänyt minua ilmeisesti koko ajan silmällä, sillä näin pesukarhun tuolini takana ennen kuin siihen istuin.

Pps. Näin eilen myös tulikärpäsiä ensimmäistä kertaa elämässäni! Huikeita olentoja!

6 kommenttia
lauantai, 7 marraskuun, 2015 by

Päivä reissukukkarossa – matka Cape Hatterasille

Paljonko rahaa kuluu ”tavallisena” reissupäivänä? Meillä ei ole päiväkohtaista budjettia vaan mieheni hahmottelee edellisten matkakulujen perusteella arvion kokonaisbudjetista. Kuluneet dollarit laskemme yhteen matkan jälkeen. Näin paljon meillä kului maanantaina (summat postauksen lopussa):

Ma 19.10 klo 4.15
Puhelimen herätyskello soi majapaikassamme Morehead Cityssä North Carolinassa kukonlaulun aikaan, tänään on nopea lähtö eli lippispäivä! Koska hotellin aamupalaa ei ole tarjolla ennen kuutta, nappaamme 24h Harris Teeter-kaupasta eväät päiväksi ja limsatölkkejä useamman päivän tarpeisiin. Kunnon kokoinen kylmälaukku kylmäkalleineen on ehdoton varustus roadtripeillä, näin syksylläkin.

Olen varannut etukäteen autopaikan Cedar Island – Ocracoke -lautalle klo 7 lähtevään vuoroon, matkaa sinne on noin 60 mailia (=96km). Paikalla on oltava viimeistään klo 6.30, muuten menetämme paikkamme. Liikenne on hiljaista aamun tunteina ja olemme perillä jo vähän yli 6.

Kesäaikana ferryt ovat tupaten täynnä, joten etukäteisvaraus on ehdoton. Nyt meidän lisäksi jonossa on kymmenisen autoa, alukseen mahtuisi noin 40. Otan tunnin päikkärit etupenkillä meren keinuttaessa autoamme ferryn kannella. Matka kestää reilut 2 tuntia, perillä Ocracoken satamassa olemme klo 9.10.

AdobePhotoshopExpress_09d31219777f4604b1494828a33c432b
 (Postauksen kuvat otettu Lumia 1020:lla.)

Haen ensimmäisenä maihin päästyämme kartan Cape Hatteras National Seashoren visitor centeristä ja suuntaamme ensimmäiselle majakalle. Huomaan, että kylässä on myös postitoimisto (ei ole niin pientä kylää, ettei siellä olisi omaa postitoimistoa).  Nyt saan vihdoin Blue Ridge Parkwaylta ostamiini kortteihin postimerkit. Mahtaako kukaan muu lähettää enää postikortteja matkoiltaan, mietin…

Saaren kuuluisat ”villihevoset” ovatkin aitauksessa, mikä pettymys! Ehdimme klo 11 Ocracoke – Hatteras -lautalle, joita lähtee tähän aikaan vuodesta puolen tunnin välein. Tämä matka kestää noin tunnin ja on maksuton. Alus on edellistä pienempi ja heittelehtii ajoittain aallokossa melko rajusti.

AdobePhotoshopExpress_806253a672434382acf48dbc49f322fc

Hatteras on Cape Hatterasin saarista suurin ja täällä on eniten nähtävää. Olemme siirtyneet ”island timeen”, etenemme hitaasti pysähdellen Outer Banks Scenic Bywaylla. Säännöllisin väliajoin on taukopaikkoja, joista on lyhyt kävelymatka Atlantin rannalle. Erikoisluvalla rannalle saa myös ajaa autolla.

Mittarissa on reilut 50 F (=10C), tuuli on kova, mutta aurinko lämmittää vielä. Valkoista hiekkaa, nousuveden tuomia simpukoita…  voisin jäädä rannalle tunneiksi tutkimaan simpukoita ja haistelemaan merituulta. Tunne on sama kuin vuosi sitten Acadialla Mainessa.

AdobePhotoshopExpress_d93bf51e132d4e6d8c3923ff78cdc3e8
WP_20151019_15_22_44_Pro
WP_20151019_10_03_41_Pro

100 mailin (=160 km) matkalla näemme pastellinvärisiä kartanoita ja vaatimattomampia kesäasuntoja, kalastajia, perinteisiä surffaajia ja leijalautailijoita, aiheeseen liittyviä värikkäitä kauppoja, kalaravintoloita sekä kolme majakkaa. Voin vaan kuvitella minkälainen meno päätiellä on kesäkuukausina, kun asunnot täyttyvät lomalaisista. Nyt vain muutaman talon pihassa on autoja ja liikenne rauhallista.

AdobePhotoshopExpress_336c9a6572b6439eaa1b965ddc55b96f
AdobePhotoshopExpress_5dbc6f9479e04062acbfe53699803b1c

klo 18.00
Päivämme päättyy 160 mailia (=258 km) ja 14 tuntia myöhemmin Kill Devil Hillsiin (NC). Käymme pikapesussa, koska auton etuosaan räiskyi merivettä toisella lauttamatkalla niin, että se on täynnä valkoisia suolaläiskiä.

Idyllinen Kill Devil Hillsin lomakaupunki on täynnä seafood-ravintoloita, emme jaksa lähteä enää istumaravintolaan vaan käymme hakemassa purilaiset Five Guysista ja kirjauduimme hotelliin. Tämän iltainen hotelli on matkamme kallein, tosin Washington DC:n majoitus ei ole vielä varattu. Huoneen ikkunasta pilkahtaa meri, mutta vetäydyn lakanoiden väliin hymy huulilla. Ihana aurinko, ihana meri.

– Eväät Harris Teeteristä 26,80 $
– Yhdensuuntainen autopaikka Cedar Island – Ocracoke -lautalle 15 $ (varattu ja maksettu etukäteen)
– 10 x postimerkki 12 $
– Deluxe autopesu 10 $
– 2 x hampurilainen ja 1 x cajun-ranskikset Five Guys Burgers and Friesistä 19,91 $
– Yöpyminen Holiday Inn Express Kitty Hawk Beachillä 153,50 $ (varattu etukäteen, hinnassa mukana 5 000 ostettua IHG-pistettä)

Päivän kulut yhteensä 237,21 $ (noin 209 €)

Tässä vielä maanantain reittimme kartalla:
kartta

6 kommenttia
keskiviikko, 21 lokakuun, 2015 by

La La Land ja kesken loppuvat päivät

Voi kääks, miten paljon on ehtinyt tapahtua sitten viime kerran! Los Angeles on ottanut Suomi-tytöt vastaan imaisemalla meidät pauloihinsa ensi minuutista lähtien. Viime päivien fiilikset ovat muistuttaneet ensimmäisen New Yorkin matkani fiiliksiä: ”en tarvitse lepoa, en ruokaa enkä väsy mistään.” Näin niinkuin ympäripyöreästi sanottuna. Uudet Cali-siskoni Sanna ja Maria (ennen oltiin vain Amerikka-siskoja) ovat olleet Losi-hulluja jo aiemmin,  minulle kaupunki on iskenyt kunnolla vasta nyt kolmannella visiitillä. Kaikki on ollut aivan täydellistä joka henkäyksellä, joten varautukaa pyyhkimään siirappia näytöiltänne, hah.

La1

Maailman toiselta reunalta tänne matkustettuamme tämä oli näkymä, kun kaarsimme automme uudelle kotikadullemme torstai-iltana. Viime postauksessa paljastin, että en olekkaan tosiaan yksin liikkeellä, sillä ystäväni Sanna päätti viime hetkellä liittyä seuraan ja palata jälleen tänne henkiseen kotikaupunkiinsa kolmatta kertaa tänä vuonna. (Love the spirit!)

En ole ikinä juuri kokenut kämppiselämää muuta kuin Maken kanssa, mutta nyt totesimme, että on kaikista kätevintä, että asumme yhdessä varaamassani rantakämpässä, jotta voimme aina autoilla yhdessä. Kolmen päivän kokemuksella ajaminen on ollut aika helppoa, kunhan on kartanlukija apuna suunnistamisessa tässä jättimäisessä metropolissa. Parhaillani olen nähnyt 12 samaan suuntaan menevää kaistaa, joten liittymistä ajaa todella helposti harhaan ellei kaksi silmäparia vilkuile oikeita exit-kylttejä.

Lauantai-iltana ajoimme Hollywoodiin Florence and the Machinen keikalle ja pääsin kruisailemaan Walk of Famen tähtien reunustamaa katua pitkin ja taskuparkkeeraamaan ekaa kertaa ikinä ylämäessä keskellä Hollywoodia autojen tööttäillessä takana. Se oli kuumottavaa, mutta Sannan loistavalla ohjeistuksella auto luikahti koloon. Me pystytään nyt mihin vaan! Girl power!!!

La4 la6 la5

Meidän pikkuinen, mutta hyvin varustettu huone Air Venice -hotellissa tarjoaa omien sanojensa mukaan HIP Beachfront Living’iä ja sitä se kyllä tekee. Ikkunan takana palmun oksat huojuvat sängynpäädyssä, kolibrit pörräävät ja aaltojen kohinan voi kuulla sisälle saakka öisin, kun on hiljaista. Päivällä rantakadulta kaikuu rytmikkäät soundit, kun boheemit taiteilijat viettävät päiväänsä ulkona matkamuistoja myyden ja auringosta nauttien.

Meillä on sujunut kämppiselämä erinomaisesti, koska jaamme samat kiinnostuksenkohteet. Nytkin molemmat tässä datailee omia juttujaan ennen kuin lähdemme rannalle piknikille. Maria liittyy seuraamme omat askareensa hoidettuaan. Olen nukkunut yöt hyvin, sillä iltaisin on ollut aina aivan kaikkensa antanut, sillä jetlagin ja intopiukeuden takia päivämme ovat alkaneet jo noin kuuden aikaan aamulla. Ja aikaisin ei olla maltettu ryhtyä nukkumaan minään iltana.

la7

Kahtena ensimmäisenä aamuna aloitimme päivämme reippailla aamulenkeillä. Ensimmäisen päivän jälkeen sain jäätävän rakon varpaanväliin flipflopeista ja jouduimme lenkkariostoksille. Rakkolaastarit (tai hyvät kengät…) ovat kyllä matkailijan paras ystävä, ai että mikä helpotus!

la8aIMG_4276la11

Lenkkeily näissä maisemissa on mahtavaa ja energiaa riittää vaikka kuinka pitkälle lenkille. Surffarit purkautuvat siisteistä pakuistaan lautoineen rannalle ja aurinko tekee kaikesta kauniin värikästä. Kävelimme Valentine’s day -leffasta tutuille kanaaleille ja ihastelimme jälleen toinen toistaan ihanampia taloja. Halloweenin lähestymisen seurauksena ihmiset ovat jo alkaneet koristella pihojaan kurpitsoilla, pääkalloilla ja hämähäkin seiteillä. Olen laittanut muuten lennossa blogin Facebook-sivulle videoita ja yhdessä pätkässä on juuri näitä Venicen pihoja kuvattuna. En osaa kuvitella miten satumaista olisi asua näissä kanaalien taloissa ja valmistautua aina seuraavaan juhlapyhään omine koristeineen. Voihan onnenmyyrät!

la9

Olen ollut aikaisemmin Losissa tammikuussa ja kesäkuussa. Tammikuussa kaupungissa ei ole kesähellekelit ja kesäkuussa on niin kutsuttu June Gloom eli ajanjakso, jolloin taivas on usein rannikolla pilvivaipan peitossa. Lokakuu kurpitsoineen ja aurinkoisine keleineen on todella hyvää aikaa kaupungissa viettämiseen.

la3 la10

Ostimme toisella lenkillämme paikallisen taiteilijan puukylttejä, joissa oli puhuttelevia tekstejä. ”Eat well, travel often.” Syö hyvin, matkusta usein. Word!

Loppuun laitan vielä toiset kauniit auringonlaskukuvat eiliseltä. Kävimme Castaic lake -nimisellä järvellä motoristien hyväntekeväisyystapahtumassa kuuntelemassa Foo Fightersia ja pääsimme vuoren tai kukkulan päälle todistamaan upeita maisemia ihan vahingossa. Tapahtuma veti paikalle kymmeniä tuhansia ihmisiä ja saapuessamme viralliset parkkipaikat olivat jo täynnä. Niinpä neuvokkaat amerikkalaiset olivat järjestäneet vuoren huipulta kuljetuksen tapahtumapaikalle shuttle-busseilla ja sellaisella mekin köröttelimme kauniissa maisemissa.

la1512112384_10153674901318967_194469719245797218_n12087983_10153674900878967_6276902840806451013_n

Lisää seuraavassa postauksessa. Nyt saa datailut loppua tältä päivää hiljalleen ja lähdemme ottamaan aurinkopäivästä vielä kaiken irti. Nyt kun on kaksi kaupungin hyvin tuntevaa opasta mukana, Los Angelesissa päivät ovat aivan liian lyhyitä. Tekemistä ja näkemistä on vaikka muille jakaa. Terkkuja kaikille täältä eräältä todella onnelliselta bloggarilta. Joskus elämä osaa kyllä olla mahtavaa!

Ps. MacBookissani on sellainen vika ilmaantunut, että Finder toimii todella hitaasti vaikka kaikki muuten toimii. Kuvien selaaminen on hidasta ja vaivalloista. Sattuisiko kukaan tietämään, että mistä ko ongelma voi johtua ja mitä sille voi tehdä?

7 kommenttia
tiistai, 20 lokakuun, 2015 by

Roadtrippauksen anatomiaa

Pelkästään Floridan osavaltion päästä päähän on suunnilleen sama matka kuin Hangosta Nuorgamiin eli lähes 1400 kilometriä (tarkistin kartasta). Amerikassa roadtrippaamisen tärkein ohjenuora onkin muistaa kohtuullisuus välimatkoissa, ellei halua viettää koko lomaansa autossa. Ajoimme tänään St. Petersburgista Tampaan, Sarasotaan ja edelleen Naplesiin ja siihen kului koko päivä leppoisalla tahdilla paikkoihin tutustuen.

travel_notestampa_riverside

Jokisuistoon sijoittuva Tampa vaikutti kivalta kaupungilta, mutta pilvinen ja viileä sää oli niin iso miinus, ettemme päätyneet varaamaan hotellia täältä.

tampa_downtown

Tampan downtownia komistaa joukkio pilvenpiirtäjiä. Joulupäivänä kaupunki oli kuitenkin aivan autio.

tampa_university tampan_yliopisto

Tampan bisnes-yliopisto oli vaikuttava näky keskellä kaupunkia. Melkein samannäköinen kuin St. Petersburgin hotellimme, heh. Minulla on joku fiksaatio näihin hienoihin amerikkalaisiin yliopistoihin ja tykkään bongailla niitä reissuillamme. Googletus kertoo, että täällä opiskellaan samoja aineita kuin meillä HAAGA-HELIAssa. Voisikohan tänne tulla vaihtoon? Vastaus taitaa olla se, että kyllä jos lompakossa riittää taaloja.

tampa

Jokivarsi oli täynnä toinen toistaan sievempiä taloja, niitä sellaisia joita elokuvissa näkee. Olisi ollut kiva päästä kurkistamaan sisälle ihmisten joulunviettoihin. Vitsailimmekin autossa, että mitä jos vain mentäisiin johonkin ovelle koputtamaan ja katsomaan.

tampa3ybor_city

Etsiessämme aamiaispaikkaa Tampasta päädyimme Tampan keskustan läheisyydessä sijaitsevaan Ybor cityyn. Paikka on noteerattu USAn historiallisten nähtävyyksien listalle (National Historic Landmark District). Ybor city on perustettu 1800-luvulla espanjalaisten, kuubalaisten ja italialaisten siirtolaisten toimesta sikarikaupungiksi, joka oli pitkään monikulttuurisuuden kehto Floridassa. Nykyisin paikka on kunnostettu omaleimaiseksi yökerho- ja viihdealueeksi.

vaatteita_tampa

Vaatekaupan ikkuna Ybor cityn tapaan oli värikäs ja täynnä viitteitä menneeseen.

tampa_2

Parasta roadtrippaamisessa on se, että voi löytää aivan uusia nähtävyyksiä, joista ei ole tiennyt aiemmin. Ybor city jää mieleen juuri tällaisena löytönä.

aIMG_4463

Ei niin parhaimmillaan taas roadtripillä voi päätyä syömään elämänsä kehnointa aamiaista. Kaikille joulun aikaan roadtrippausta suunnitteleville muistiin: joulupäivänä koko Amerikka on kiinni. Kerta kaikkiaan emme meinanneet löytää mitään syötävää tästä osavaltiosta ja päädyimme ainoaan paikkaan, joka Tampassa tuntui olevan auki. Huonolla menestyksellä. Kylmä kahvi ei ollut juomakelpoista ja Maken aamiainen oli vähintään kyseenalainen. Einespivi kera siirapissa uitettujen paahtoleipien! Eikä meikäläisen ruokakaan juuri parempi ollut.

sarasota

Tampasta ajoimme rantareittiä Sarasotaan, jossa saimme todeta, että siellä sijaitsee kopio Kalifornian San Diegossa olevasta suutelevasta merimiespatsaasta. Wikipedia kertoi kuitenkin, että tämä Sarasotan versio onkin se ensimmäinen ja sen jälkeen Unconditional Surrender -patsaita on viety San Diegon lisäksi New Jerseyn Hamiltoniin, Havaijin Pearl Harbouriin ja Ranskan Caeniin! Tällä kertaa emme jääneet pussailemaan patsaan eteen kuten viime vuonna San Diegossa, jossa muuten niin ikään oli harvinainen pilvipäivä meidän siellä vieraillessa.

Screen Shot 2014-12-25 at 22.09.14 copy

Reittiä kartalla. Sarasotasta ajelimme Naplesiin etsimään sinitaivasta ja luin hyvän kirjani autossa loppuun. Siitä muuten tietää, että on rentoutunut, kun on malttia keskittyä lukemaan romaania.

kannyvaraus

Naplesiin saavuttuamme taivas oli pilvetön ja lämpötila oli noussut monta astetta kuten toivoimme. Mutta meillä ei ollut majapaikkaa: mikä neuvoksi? Lähdimme etsimään Starbucksia, jossa on aina tarjolla ilmainen langaton netti. Tällä kertaa navigaattorin tiedot eivät olleet ajantasalla ja päädyimme ostarille, josta Starbaa ei löytynyt, mutta myös Staples tarjoaa ilmaisen wifin, joka toimi onneksi autosta asti. Niinpä siihen kiinni ja hotels.comin mobiilitarjouksia selaamaan.

puhelimella_varaaminen

Olemme huomanneet tällä reissulla, että mobiilisovellukseen laitetaan parempia tarjouksia kuin nettiversioon. Löysimme hyvältä vaikuttavan motellin 79 euron hintaan ja teimme varauksen palveluun kirjautuneena. Käytämme pääasiassa aina Hotels.comia, koska sitä kautta joka kymmenes yö on ilmainen ja tällaisella reissulla se on tuntuva etu. Lisäksi pidämme siitä, että toisena yönä voi olla neljän tähden tiluksissa ja seuraavana vaikka tällaisessa 2 tähden motellissa.

navi

Sitten osoite navigaattoriin ja ohjeiden mukaan eteenpäin.

naplesaIMG_4510

Periltä löytyi odotuksiamme parempi majapaikka ja täällä sitä nyt ollaan. Vasta remontoitu Red Roof Plus+ on vakuuttanut meidät siihen malliin, että taidamme jäädä tänne maanantaihin saakka. Uima-altaan takana on nuotiopaikka ja täällä tuntuu olevan nuorta porukkaa asumassa.

Tällaiset paikat ovat niitä todellisia roadtrip-majapaikkoja.

8 kommenttia
perjantai, 26 joulukuun, 2014 by

Häät rannalla

Päivä 1. Haahuilua epätodellisuuden ja todellisuuden rajamaastossa. Jetlag, ilmastonmuutos ja heittäytyminen kiireestä toimettomuuteen vaatii hieman totuttelua. Sain huomautuksen aamupalalla (Ihopissa!), että olin suunnitellut koko tulevan viikon ohjelmaa täyteeen jo ennen kuin ruoka oli ehtinyt pöytään ja matkaseuralaistani hengästytti. Point taken. Viime jouluna meillä oli aikaa 6 päivää kokea monenmoista, nyt on kolmisenkymmentä päivää. Täytyy koittaa höllätä siitä suorittamisesta, vaikka parvekkeemme alapuolella vuokrataan pyöriä, vesiskoottereita, sup-lautoja, illallisristeilyjä jne. Kyllä kai ne siellä säilyy, vaikkei heti mene kaikkea itselle varaamaan, haha.

haat_rannalla haat_rannalla3
haat_rannalla4

Kävimme aamupalan jälkeen ajamassa Key Westin saaren ympäri ja totesimme, että viime reissulla emme nähneet lainkaan saaren itä-puolta, joka koostui valtavan pitkästä täydellisestä hiekkarannasta. Sain pienen sydänkohtauksen, kun ajoimme erään hotellin ohi, jonka olin ensimmäisenä yönä vimmoissani peruuttanut. Se olisi sijainnut tällä täydellisellä rannalla… No meidän oma viidakkoparantolamme sijaitsee vähän syrjässä ja siellä ei ole uimarantaa, mutta tämä boheemi ympäristö sopii varmasti hyvin tähän rauhoittumisen harjoitteluun.

Iltapäivällä biitsi alkoi poltella niin kovasti, että palasimme sinne uimaan. Sattui sopivasti, että valitsimme saapua sellaisesta kohdasta rannalle, jossa oli häävalmistelut parhaillaan käynnissä. IHAN KUIN ELOKUVISTA ajattelin. Aluksi en tajunnut, että häät todella olivat alkamassa ihan puolen tunnin päästä saapumisestamme. Kävin uimassa ja istuskelin rantavedessä, kun juhlakansaa alkoi saapua hiljalleen paikalle. Rantaa ei mitenkään eristetty yksityiskäyttöön vaan vieressämme oli monia muita rannalla olijoita, kun juhlat käynnistyivät.

haat_rannalla5 haat_rannalla6

Kuinkahan monta elokuvaa tämä romantikko on katsonut, jossa häitä vietetään täydellisellä paratiisirannalla? Aika monta. Nyt sitten pääsimme kuokkavieraiksi todistamaan sitä, että kaikki mitä on nähnyt elokuvissa, on totta täällä. Rastafari soitteli letkeitä jaffa-sointuja ja vieraat saapuivat värikkäisiin asuihin sonnustatuneena paikalle.

Sulhasella ja kahdella bestmanillä oli päälläään khakin väriset housut ja valoinen t-paita. Morsiusneidoilla/kaasoilla oli yllään turkoosit polvipituiset mekot ja he kaikki asettuivat seisomaan hääkatoksen molemmille puolin riveihin. Sitten saapui upea morsian valkoisesssa kimaltavassa mekossaan. Hääpuku oli polvimittainen tylliunelma. Huntua ei ollut vaan asusteena oli hieman samanlainen koriste kuin Carriella Sinkkuelämää-häissä se lintu (you know).

Naispastorin vetämä seremonia ei kestänyt kauaa ja sen jälkeen vieraat lähtivät ilmeisesti syömään jotain biitsi-ruokaa palmujen katveeseen. Me lähdimme myös ravitsemaan itseämme TGI Fridays’lle, joka sattuu olemaan Ihopin ohella hotellimme läheisyydessä.

haat2haat_rannalla7 haat rannalla

Ensimmäisen päivän aikana koimme häät rannalla, näimme hälyytysajossa olevan paloauton, jonka puskuri oli täynnä joulukoristeita sekä poliisilaitoksen, jonka pihalla keikkuivat valtavat muoviset lumiukot ja joulupukit viestittämässä joulutunnelmaa (myös poliisiautoihin on piirretty vaaleanpunaisella kirjoitetun Sheriff-sanan alle iso keltainen aurinko). Ja taksit ovat pinkkejä.

Että milloinkahan se todellisuus alkaa?

Vai onko se jo alkanut?

4 kommenttia
tiistai, 16 joulukuun, 2014 by