Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

maisemareitti

Tie pilviin – Mount Washington Auto Road

USA:n koilliskulma, New England, ei ole kuuluisa korkeista vuoristaan. Siellä on laaksoa, kukkulaa ja solia, mutta korkeimmat huiput jäävät ”vaatimattomasti” alle 2 000 metriin.

Nämä faktat olivat tiedossani, kun lähestyimme Mount Washington Auto Roadia eikä minulla ei ollut suuria odotuksia New Hampshiren maineikkaasta vuoristotiestä. Lähinnä säälin jo etukäteen miten mitäänsanomaton se tulisi olemaan verrattuna länsirannikon maisemiin muun muassa Beartooth highwaylla ja Utahin Scenic 12:lla.

IMG_7435

Mount Washington Auto Road on 12 km pituinen maksullinen tie White Mountains-kansallismetsässä New Hampshiressa. Kun autossa on kuski ja (vain ”hyviä neuvoja” jakeleva) apukuski, drive yourself -tourin hinnaksi tulee 28 + 8 dollaria. Tällä rahalla saa  “This Car Climbed Mount Washington”- tarran – kaikkihan tykkäävät ja tarvitsevat bumper stickereitä –  ja  CD:n, jolla kerrotaan miten vuonna 1861 avatusta kärrypolusta on tullut vuosikymmenien aikana newenglandilaisten suosikkikohde. CD:n kesto on suunnilleen sama kuin aika, joka menee huipulle ajaessa. Erittäin fiksua.

Alkumatkasta autoilijaa saattelee matkaan syksyn värittämä lehtimetsä, joka muuttuu vähitellen havumetsäksi. Muutaman mailin ajettuamme edessämme on hämärää ja niin tiivis sumuverho, että edellä ajavia autoja on vaikea nähdä. Mietimme, että olisipa mukava, jos edellä ajavat tajuaisivat laittaa valot päälle. Kaikissa USA:n osavaltioissahan ei ole pakko käyttää ajovaloja päivisin tai edes hämärällä tai sateella ajaessa, joka tuntuu meistä ihan hullulta. Tätä argumentoidaan muun muassa sillä, että valojen käyttö lisää bensan kulutusta.

IMG_7442
IMG_7452
IMG_7453

Pikkuhiljaa korkeammalle noustessa maisema muuttuu mataliksi pensaiksi, tuulen tuivertamiksi kitukasvuisiksi kuusiksi sekä karuksi kivikoksi. Nousua kertyy 12 kilometrin aikana noin 1400 metriä – 500 metristä lähes 1900 metriin.

IMG_7508

Yhtäkkiä ajamme pilvien läpi… valkoiset hattarat jäävät roikkumaan vuoren rinteille, kun meillä on vielä matkaa taitettavana.

IMG_7494
IMG_7513
IMG_7649

Ylhäällä on iso parkkialue, jolla ei ole ruuhkaa. Ilma on kirkas ja aurinkoinen, mutta sen verran tuulinen, että päälle pitää pukea ainoa matkalla mukanani oleva takki. Tuulet ovat kuitenkaan vierailupäivänämme (lokakuun alussa 2014)  täysin eri sfääreissä kuin 12. huhtikuuta 1934, jolloin Mount Washington Observatoryssa mitattiin maailman kovimmat tuulet; 372 kilometriä tunnissa. Ennätys on edelleen voimassa ja observatorio on samalla paikalla vuoren huipulla.

Vierailemme Sherman Adams Visitors Centerissä ja vuodelta 1853 säilyneessä Tip Top-majatalossa, joka toimii nykyisin museona. Ja otamme aika monta kuvaa.

IMG_7630

Jos vuorelle haluaa matkustaa 1900-luvun alun hengessä, sekin on mahdollista. Huhtikuusta lokakuuhun sinne pääsee myös höyryjunalla kolmessa tunnissa, menopaluun hinta on 66 dollaria.

IMG_7547
IMG_7586b

Alaspäin ajettaessa keltaisissa kylteissä kehotetaan englanniksi ja ranskaksi käyttämään mahdollisimman pientä vaihdetta ja näin välttämään jarrujen ylikuumeneminen.

IMG_7684
IMG_7703

Pilvettömänä ja kirkkaana päivänä Mount Washingtonin päältä voi nähdä New Hampshiren, Mainen ja Vermontin vuoret ja laaksot sekä pohjoisessa jopa Kanadan puolelle. Meiltä ne jäivät näkemättä, mutta pilvet tekivät retkestä unohtumattoman. Onneksi ennakkoluuloistani huolimatta päätimme maksaa 36 dollaria ja kokea Mount Washington Auto Roadin. En tiedä millä pääsisin eroon joskus erittäin vahvoista ennakkoluuloistani erityisesti matkaillessa, koska olen niin monta kertaa yllättynyt positiivisesti.

Maisemareittien Utah, scenic byway 12

Utah on yksi suosikkiosavaltioistani enkä ole kirjoittanut siitä yhtäkään postausta… tämä epäkohta korjautuu nyt. Vaikka ajatukset ovat tiukasti jo huomisessa(!!) Helsinki-Boston -lennossa ja kahden viikon New England-tourneessa, tässä vielä kesäisiä Utah-tunnelmia.

Utah ja sen viisi puistoa (Arches, Bryce Canyon, Canyonlands, Capitol Reef ja Zion) ovat vertaansa vailla oleva luontokokemus kaltaiselleni kansallispuistofanille ja parasta on se, että pelkästään maisemareittejä ajamalla pääsee osaksi osavaltion kauneutta.

Utah scenic byway 12 on yksi monista osavaltion maisemareiteistä. Tien pätkä on meille tuttu kahdelta eri reissulta ja kummallakin kertaa olemme olleet matkalla kansallispuistosta toiseen  – Bryce Canyonista Moabin kaupunkiiin, jonka läheisyydessä ovat Arches ja Canyonland. Katso reitti kartalta tästä.

IMG_9038
IMG_9036

Lukuisien puna-oranssi-keltaisten kanjoneiden väriloisto, vihreä puusto sekä useimmiten kirkas sininen taivas miellyttävät silmääni enemmän kuin mikään muu maisema. Tai no, lumihuippuiset vuoristot ja turkoosit vuoristojärvet ovat myös mahtavia. Lisäksi tie kulkee parhaat päivänsä nähneiden pikkukaupunkien läpi, joissa ei ole enää kummoisia palveluja ja nousee lähes 3 kilometrin korkeudessa olevaan alppimaiseen metsään. Älä ylläty, jos yhtäkkiä tien laidassa käyskentelee autoanne epäluuloisesti pälyileviä lehmiä.

IMG_8814
IMG_9032
IMG_8996
IMG_8976
IMG_8970
IMG_8943
IMG_9017

Maasto on karua eikä reitin varrella ole palveluja, joten auto kannattaa tankata täyteen. Anopin ”hyvää syntymäpäivää”-tekstaria ei kannata kuvitella lähettävänsä näistä kuvankauniista maisemista, koska matkapuhelinverkko ei toimi täällä. Kiireessä ei myöskään kannata lähteä tien päälle, koska vähän väliä on ”pakko” pysähtyä huokailemaan maisemia ja vangitsemaan ne kameran linssille. Ajoaikaa noin 200 kilometrin matkan ajamiseen menee helposti 3-4 tuntia, kun nopeusrajoitus on paikoitellen 60 km / tunnissa.

IMG_8856
IMG_8828
IMG_8823

Valitsetko sinä maisemareitin matkoillasi vai siirrytkö mieluiten mahdollisimman nopeasti paikasta toiseen? 

Beartooth Highway – ei se määränpää vaan se matka

Välttelemme matkoillamme tarkoituksella puuduttavia moottoriteitä (interstateja) ja valitsemme niin usein kuin mahdollista maisemareittejä. Interstateja ajamalla säästäisimme varmasti aikaa ja pääsisimme nopeammin seuraavaan kohteeseen, mutta aika monta hienoa maisemaa olisi jäänyt myös näkemättä. Yksi niistä on Beartooth Highway Montanan ja Wyomingin rajalla.

IMG_7148

Beartooth Highway on myös All-American Road, jotka ovat jo nähtävyyksiä itsessään – maisemallisesti tai historiallisista syistä.

Ykdeksi USA:n kauneimmaksi tieksi valittu Beartooth Highway oli reitillämme heinäkuussa 2010, kun ajoimme ulos Yellowstonen kansallispuistosta sen koilliselta uloskäynniltä. Beartooth kulkee 110 kilometrin matkan Montanan Cooke Citystä Red Lodgeen koukaten välillä Wyomingin puolella. Jos tarkempi sijainti kiinnostaa, katso kartta tästä.

Beartooth Highwaysta tekee erityisen karujen maisemien lisäksi sen korkeus merenpinnasta. Cooke Citystä lähdettäessä matka taittuu hyvän aikaa havumetsässä ja vehreissä laaksoissa reilun 2 000 metrin korkeudessa, mutta mitä ylemmäs noustaan sitä karummaksi maisemat muuttuvat.

IMG_7200

Alkumatka ajetaan havumetsäisissä vuoristomaisemissa.

IMG_7464

Laaksoja, järviä ja vuoristoja…

IMG_7602

Mitä ylemmäs noustaan sitä karummaksi maisemat muuttuvat. Tie on koko matkan hyväkuntoinen ja sen jyrkillä reunoilla on matala aita.

Huipulla, 3 000 metrissä, on enää kivikkoa ja maan pinnan peittävää matalaa kasvillisuutta ja vuoristoja joka suuntaan. Ei ole mitenkään epätavallista, että lunta näkyy siellä täällä vielä heinäkuussa. Hyväkuntoinen päällystetty tie, jota korjataan joka kevät/kesä ankaran talven jäljiltä, nousee Beartooth Passissa 3 300 metriin ja laskeutuu Red Lodgeen saavuttaessa 1 700 metriin.

IMG_7627

Big Sky Country on Montanan osavaltion slogan ja se pitää niin paikkansa.

IMG_7643

Beartooth Highway on suosittu tie. Kannattaa varautua tietöihin, joita tehdään joka kesä.

Ajoaikaa tähän reilun 100 kilometrin matkaan kannattaa varata 3-4 tuntia, koska 19 neulansilmämutkaa (180 asteen jyrkkää mutkaa), laaksot ja niityt sekä kauniit vuoristomaisemat sinisine järvineen ovat melko hyvä syy pysähtyä useamman kerran haukkaamaan raitista ilmaa ja tuntemaan tuulen viileä tuiverrus kasvoilla.

IMG_7681

Tien korkeimmalla kohdalla on huikeat 360 asteen vuoristomaisemat.

Näissä korkeuksissa kannattaa ottaa rauhallisesti ja juoda säännöllisesti. En ole tähän mennessä kärsinyt altitude sicknessin (=vuoristotauti) oireista, vaikka olemme olleet yli 4 000 metrissä Kiinassa. Ilmanalan ohenemisen huomaa kyllä jo Beartoothissa kävellessäkin, mutta ei kai sinne kukaan lähdekään juoksulenkille…