Viime postauksessa jäimme siihen, että auton nokka osoitti kohti Gardajärveä ja musta maantiekiitäjämme mutkitteli alas lumihuippuisten Dolomiittien vuoristoteitä. Autossa soi mahtavat italialaisten radiokanavien laatujumputukset ja aina välillä oli pakko työntää pää ulos ikkunasta ja kiljua jotain sen suuntaista, että kuinka mahtavaa elämä on (jääköön tarkat sanamuodot vain autossa olijoiden tietoisuuteen).
Edellämme huristelivat paikalliset ystävämme antoivat silloin tällöin vilkkua, että nyt on aika kaartaa autot tien sivuun ja pysähtyä ihailemaan maisemia ulkoa käsin ja ottaa kuvia turkoosien vesien, kukkivien puiden ja jylhien vuorten kanssa.
Lounaalle poikkesimme Malcesinen kaupunkiin, jossa söimme ensimmäiset taivaalliset pasta-annokset upeaa järvimaisemaa ihastellen.
Iltapäivällä saavuimme aivan Gardajärven eteläosassa sijaitsevaan Sirmioneen, jonka vanhasta kaupungista olimme varanneet hotellin kahdeksi yöksi. Vanhan kaupungin kapealle portille saapuessamme poliisi tai vartija koputti automme ikkunaan ja tiedusteli, että onko meillä hotelli alueella. Nimemme listasta tarkastettuaan hän nyökkäsi, että voidaan lähteä ajamaan kapeaa siltaa ja sen päässä häämöttävää vielä kapeampaa porttia kohti.
Portille päästyämme kuskia alkoi hikoiluttaa. Kadut olivat mutkaisia ja hädin tuskin autoa leveämpiä – täynnä lomaa viettäviä turisteja gelatoineen ja ostoskasseineen! Täälläkö pitäisi ajaa!?
Lopulta olimme määränpäässämme ja uniformuun sonnustautunut hotellin työntekijä tuli viittomaan mihin auto tulee parkkeerata. Tuntui, että olemme saapuneet tropiikkiin, sillä kasvillisuus ryöppysi yli äyräiden kaikkialla.
Kirjauduimme hotelliin ja huomasimme, että huoneessamme on kaksi parveketta, josta toisesta on suoraan näkymä uima-altaalle. Puolen vuoden kylmässä kärvistelyn jälkeen minulla ei kestänyt muutamaa minuuttia kauempaa olla altaassa pulikoimassa. Aivan sama vaikka taivas vähän heitti vettä niskaan ukkoskuuron muodossa, kun tarkeni!
Laittautumisen jälkeen paikallinen ystävämme saapui noutamaan meitä illalliselle, joka nautittiin naapurikaupunki Bardolinossa. Kerroin edellisessä postauksessa, miten italialainen vieraanvaraisuus näyttäytyi meille Pinzolossa. No, nyt oltiiin sitten saavuttu toisen kaverimme kotihuudeille ja oli selvästi hänen vuoronsa isännöidä!
Paikalle oli kutsuttu lisää frendejä ja fancystä ulkoilma-discotequesta oli varattu pöytä seurueellemme. Pientä draamaakin meinattiin päästä todistamaan, koska puolet seurueesta oli ukrainalaisia tyttöjä ja kaikkien kanssa ei ollut yhteistä kieltä, mutta kaikilla oli mielipiteitä, miten tämä täydellinen ilta tulisi viettää. Lopulta kaikki meni tosi hyvin ja emme tosiaan jääneet nälkäisiksi, sillä minun ja Maken yhteiseksi tilaamamme ”lihalautanen kahdelle” piti sisällään 15 erilaista pihviä! Voin kertoa, että saimme ruokittua myös salaattilinjalle lähteneitä annoksellamme…
Seuraavat päivät olivat pyhitetty pelkkään rentoutumiseen. Nukkumista, uimista, auringonottoa, ulkona syömistä ja maisemien ihailua.
Loppuun vielä kartta paikoista, joissa tällä neljän päivän matkalla ehdimme käydä. Italia on kyllä varma kohde, kuten ystäväni matkalla totesi. Tämä oli omalla kohdallani kolmas kerta Pohjois-Italiassa ja jälleen tuli koettua paljon uutta. Suuri kiitos paikallisten isäntiemme!
Mikäli minusta on kiinni, ei tämä jää viimeiseksi Italian matkaksi takuulla. Vaikka pohjoisen aarteita on vielä loputtomasti tutkimatta, tekisi mieleni ehkä seuraavaksi päästä aivan eteläiseen Italiaan.
Ps. Tällä matkalla minulla ei ollut järkkäriä mukana ja uimiskuvia lukuunottamatta kaikki kuvat on otettu iphonella. Vesitiivis pokkarikamerani on Olympus Tough. Järkkärini on rikki ja uuden hankinta on edessä. Suosituksia otetaan mielellään vastaan!
