Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Florida

Reality check – yksi päivä lähtöön!

Huomenta Porvoon aamubussista! Tyttöä ei ole paljon näkynyt linjoilla eikä sosiaalisissa riennoissakaan. On vähän pitänyt kiirettä viime viikot opiskelujen kanssa, mutta nyt on melko makea fiilis, kun viimeistä kertaa ainakin tälle syksyä körryyttelen Porvooseen. Tänään on laajan airline business -kurssin päätöskerta ja huomenna tähän aikaan istun lentokoneessa nokka kohti Los Angelesia!! Iltapäivällä paikallista aikaa huomenna olen jo näissä alla olevien kuvien maisemissa Venice beachillä, ei voi tajuta!

IMG_9509 IMG_9600 IMG_9584 IMG_9519

Opiskelut

Lentokoneet ovat täyttäneet ajatukseni aika tehokkaasti viime aikoina. Olimme viime perjantaina koko päivän Finnairin pääkonttorilla ja kävimme läpi lentoliikennebisnestä eri alan ammattilaisten näkökulmasta. Kaikkia kuulemiamme puheenvuoroja tekniikasta, suunnitteluun, rahoitukseen, HR:ään, johtamiseen, myyntiin ja markkinointiin yhdisti se, että puhujat olivat superinnostuneita edellisenä päivänä Helsinkiin saapuneesta ensimmäisestä A350-koneesta. Finnairin strategia on tuplata Aasian liikenne vuoteen 2020 mennessä vuoden 2010 tasolta ja tavoitetta varten on tilattu 19 suurta, huipputekniikkaa edustavaa A350-konetta. Koneet on laitettu tilaukseen jo 10 vuotta sitten ja niiden rakentamista on seurattu rakkaudella, joten eipä ihme, että ensimmäisen uuden vauvan saapuminen oli valtavan suuri asia koko henkilöstölle. Vierailumme päättyi siihen, että kipusimme muun henkilöstön kanssa kattoterassille katsomaan A350:n ensimmäistä laskeutumista kaupalliselta lennoltaan.

Yritysvierailun lisäksi nyt on taskussa kolme lentokenttätyöhön vaadittavaa sertifikaattia, yli 40 sivua kirjoitettua tekstiä ja monta mielenkiintoista luentoa. Koska lentoliikenne on niin kansainvälinen asia, on meilläkin ollut puhujia luennoilla eri puolilta maailmaa aina Etelä-Afrikasta asti.

naples11

Amerikka

Mutta sitten on jo aika puhua Amerikasta, eikö! Mun mielestä ainakin on. Mun jalat tanssii täällä pöydän alla (olen jo päässyt Porvooseen asti), kun mietin, että tänään voi – ja on pakkokin, heh – pakata kaikki valmiiksi! Koulun jälkeen menen kaupungille hakemaan dollarit, tuliaisia Amerikkaan ja muuta sen sellaista. Toivon, että kaikki stressaava ja pahin on nyt hoidettu. Olen mm. siivonnut ja päivittänyt tietokonetta ja ei pahemmasta väliä. Viimeiset kolme päivää ovat olleet jotenkin stressin multihuipentuma ja olo oli aika karsea, mutta tänään voi pojat aurinko paistaa, mieli on kirkas ja elämä hymyilee!

Asiat ovat saaneet uusia käänteitä ihan viime viikkojen aikana ja paljastettakoot tässä vaiheessa, että en juurikaan joudu olemaan matkalla yksin! Amerikka-perheeni on ilmeisesti kasvanut siihen malliin, että tuttuja alkaa olemaan toisessa kotimaassani kiitettävästi etenkin seuraavien kuukausien aikana. Tekemistä ja mahdollisuuksia tulee olemaan vaikka muille jakaa. Los Angelesissa meitä on kolmen tytön kopla ja kaikilla on myös töitä/kouluhommia tehtävänä, joten kaupungin halttuun ottamisen lisäksi tulemme istumaan jossakin ihanissa kahviloissa näpytellemässä kukin omia läppäreitämme. Päätin jäädä Losiin 9 päiväksi ja asun ensimmäiset 6 päivää Venice beachillä ja lupun ajan Hollarissa eli Hollywoodissa. Auto on vuokrattu koko Kalifornian ajaksi.

aaIMG_8687

Lauantaina 24.10. on lento Floridaan ja seuraava viikko on varattu Fort Lauderdalelle ja matkabloggaajakonferenssille TBEXille. Sekä Losissa että Floridassa on tarkoitus tavata uuden alani ihmisiä eli matkailualan toimijoita. Lokakuu päättyy halloweenin juhlimiseen Fort Lauderdalessa ja sen jälkeen siirryn Naplesiin länsirannikolle ja keskityn 100% työharjoittelutaskeihin, jotka kulkevat tässä rinnalla koko ajan.

Marraskuussa Make tulee kolmeksi viikoksi Floridaan osittain etätöihin, osittain lomalle. Tähän osuuteen tulee liittymään lisää lentokoneilla lentämistä ja turkooseja tunnelmia… *en kestä!* Thanksgivingiä suuntaamme näillä näkymin viettämään Miami beachille, josta on varattuna kahdeksi yöksi melko mukava majapaikka. Treffit Miamissa, tällaiseen marraskuuhun haluan tottua!

a1IMG_5359e1IMG_5462e1IMG_5516e1IMG_5463

Joulukuun alussa koittaa paluu arkeen. Olen saanut monenlaisia kommentteja syksyyni liittyen. ”Miksi olet niin vähän aikaa?” tai ”En ikinä lähtisi yksin Amerikkaan, vaikka maksettaisiin!” tai ”Koko syksy Amerikassa, niin uskomatonta!”. Ensimmäistä ja viimeistä kommenttia olen itsekin ajatellut usein. Välillä tuntuu, että olisi pitänyt järjestellä vielä pidempi reissu, koska täällähän on vielä koko talvi edessä. Mutta sitten toisaalta tällaisena parisuhdeihmisenä en halua alkaa rakentamaan meille eri elämiä. Joskus yöllä valvoessani olen ollut aivan onnellinen, ettei reissuni kestä esim. viittä kuukautta! =)

Kello 12.13

Tunnit ovat ohi, kaikki tehtävät palautettu, uunimakkaralounas nautittuna. Aika harppoa viimeisen kerran kuulaan ja aurinkoisen Porvoon läpi bussiasemalle ja ajaa Helsingin keskustaan ostamaan tarvittavat asiat. Kello soi neljältä aamulla ja suuri seikkailu saa alkaa! Palataan asiaan Enkelten kaupungista!

Ps. Ajattelin kuvata videotervehdyksiä ja jaan niitä ainakin blogin Facebook-sivuilla. Seuratkaahan siis myös mun ja Kirsin Amerikan valloituksia myös osoitteessa www.facebook.com/50statepuzzle.

Pps. Kirsille terkkuja itärannikolle leaf peepingin eli ruskalehtien tiirailun pariin!

Miksi matkustan matkabloggaajakonferenssiin?

Lokakuu lähestyy ja Amerikasta on alkanut tipahdella sähköposteja mailiboxiini kiihtyvällä tahdilla. Kuten olen maininnut, olen osallistumassa 28.-30.10. Fort Lauderdalessa pidettävään TBEX-matkabloggaajakonferenssiin ja järjestävät tahot ovat alkaneet valmistella meitä tulijoita nyt tilaisuutta varten, jotta saisimme siitä kaiken irti. On ollut webinaaria, jossa on opetettu, miten osallistua yritysten ja bloggajien välisiin speed networkingeihin eli ”pikadeitteihin” potentiaalisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi on pitänyt päivittää itselleen nettiprofiilia, tilata käyntikortteja, ilmoittautua pre- & fam-toureille (ennen varsinaista konferenssia järjestettäviä, hintaan kuuluvia teemamatkoja) ja määritellä hieman itseään bloggaajana.

aIMG_5619

Fort Lauderdale joulukuussa 2013

Toimenpiteet ovatkin saaneet minut pohtimaan itseäni bloggaajana. Miksi olen osallistumassa tällaiseen konferenssiin? Tahdonko tehdä bloggaamisesta itselleni ammatin, kuten jotkut ovat tehneet? Minkälaisiin yhteistöihin olen valmis, mihin en? Määrittelyjen tekeminen ei ollut aivan helppoa.

Miksi bloggaan? 

Aloin pitää blogia ensimmäistä kertaa vuonna 2008 Amerikan reissulla kavereiden kesken ja sen jälkeen tavaksi jäi blogata tekemistäni matkoista. Vuosien varrella minulle on käynyt hyvin selville, että minulle tärkeä motivaattori bloggaamiseen on itseilmaisu. Kerran eräässä haastattelussa sanoin, että koska en osaa soittaa pianoa tai laulaa (paitsi varmaan äidin mielestä), voin ilmaista itseäni blogiin sisältöä tuottamalla.

Bloggaaminen kehittää valokuvaus- ja kirjoitustaitoja (jälkimmäisestä on muuten suuri etu nyt opiskelijana) ja tänä syksynä Amerikassa haluaisin kokeilla myös videon tekemistä (mutta en tiedä voinko katsella ja kuunnella itseäni…). Bloggaajana saan myös kutsuja monenlaisiin tilaisuuksiin ja koulutuksiin, joten kaikin puolin bloggaus on sivistävä harrastus.

Olen ollut useissa erilaisissa työpaikoissa ja asemissa urani aikana. Ammatti-identiteettini on vaihdellut sateenkaaren väreissä, kun olen ollut milloin assistenttina, milloin suunnittelijana, milloin esimiehenä, milloin opiskelijana.

Mutta yksi asia on säilynyt koko ajan samana: rakkaus matkailuun.

15-vuotiaasta saakka minulla on ollut jatkuva matkasäästäminen käynnissä ja ”siellä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.” Siinä haluaa kehittyä ja siihen haluaa keskittyä, mikä itselle on kallisarvoista.

Screen Shot 2015-09-17 at 16.06.30Screen Shot 2015-09-17 at 16.04.49 copy

Päädyin tilaamaan ja suunnittelemaan käyntsärit MOO:ssa, koska sitä monet bloggaajakollegat ovat suositelleet

Tehdessäni käyntikortteja kirjoitin tittelikseni ”Freelance Writer & Travel Blogger” ja tunsin, että tämä oikeasti määrittää minua ja tämän takana voin seistä. Työelämätutkijan mukaan keskivertotyö on katoamassa, yhä harvempi saa kuukausipalkkaa ja työpaikat on luotava itse. Ihailemani professori Liisa Välikangas kertoi taannoisessa Hesarin jutussa, että nykyään kovinkaan monen työn ei tarvitsisi olla sidoksissa tiettyyn paikkaan tai edes yhteen työnantajaan. Hommia tehdään lyhyissä projekteissa ja monelle työnantajalle yhtä aikaa. Minusta tämä kuulostaa jännittävältä suuntaukselta ja olen tietämättäni alkanut valmistaa itseäni sellaiseen maailmaan.

Olen vapaa kirjoittaja ja matkabloggaaja riippumatta siitä kenelle milloinkin teen töitä. Haluan kirjoittaa siitä, missä ajatukseni ovat. Ja useimmiten ne ovat matkailussa.

Sydämessäni läikähtää joka kerta, kun saan palautetta, että kirjoitukseni on koskettanut jotakuta tavalla tai toisella (esim. tänään Friolandiassa-blogin lukeminen sai minut onnelliseksi, että olin uskaltanut tunnustaa olevani highly sensitive person, koska se oli auttanut myös Eveä. Tätä juuri bloggaaminen parhaimmillaan on!)

Kaupalliset yhteistyöt tulevat kysymykseen vain siinä tapauksessa, että aihe oikeasti kiinnostaa, liittyy tähän blogin teemaan ja mieluiten hyödyttäisi matkailun toteuttamisessa jotenkin joko meitä kirjoittajia tai teitä lukijoita. Tässä blogissa ei toistaiseksi siis ole paljon nähty yhteistöitä, koska Amerikka on niin kaukana maantieteellisesti ja se vähän hankaloittaa asioita. Mutta matkailuala ja markkinointi kiinnostavat minua yleisesti, joten toimialan sisällä olevista ansaintalogiikoista oppiminen on joka tapauksessa kiintoisaa.

Miksi sitten halusin ehdottomasti TBEXiin?

Huomasin yksi päivä, että eräs Danielle huhuili Twitterissä, että onko ketään muita Fort Lauderdalen TBEXiin tulijoita. Kävi ilmi, että hän myös bloggaa Amerikan matkailusta ja vaihdoimme twiittejä. Hän olisi jopa halunnut alkaa kämppiksekseni Fort Lauderdalessa ja olin siitä aivan mielissäni! Miten siistiä löytää tällaisia ihmisiä! Meistä ei kuitenkaan taida tulla kämppiksiä, mutta sovimme tapaavamme muuten Floridassa. Tapaan myös Globe Called Home -blogin Jennin, jota en ole myöskään koskaan tavannut livenä, vaikka bloggaaminen onkin tehnyt meistä jo kavereita virtuaalisesti.

Tällaisten heimolaisteni kohtaaminen onkin minulle se suurin syy osallistua TBEXiin sen lisäksi tietysti, että palan halusta oppia kaiken Amerikan matkailusta. En tiedä onko olemassa parempaa tapaa verkostoitumiseen kuin bloggaaminen. Oma tuttavapiirini Helsingissä on varmaan tuplaantunut juuri bloggaamisen takia. Odotin kuumeisesti, että joku järjestäisi blogitapaamisen Amerikassa ja kun TBEX North America ilmoitettiin, päätin välittömästi, että tuonne minun on päästävä.

Screen Shot 2015-09-17 at 16.11.01 copy

Pitkään uinunut Twitter-tilini on hiljalleen herännyt horroksesta ja olen alkanut löytää asioita, joihin Twitteriä tarvitaan…

Matkabloggaaja-guru Nella on sanonut viisaasti, että oman jutun löytäminen vie aikaa ja löytyy yrityksen ja erehdyksen kautta. Tänään juhlin sitä, että pystyin empimättä kirjoittamaan käyntikorttiini erikoistumisalani: American travels & aviation management. Näihin keskityn täällä tällä hetkellä sata lasissa, yrittäen ja erehtyen.

Nämä teemat mielessä matkaan TBEXiin ja Amerikkaan ja katson mitä/ketä vastaan tulee. Aika näyttää mitä tästä syksystä ja näistä valinnoista seuraa. Ainakaan jännitystä ei tule puuttumaan!

Suuret, lentoon lähtevät suunnitelmat

Tekemällä oppii parhaiten, sanotaan. 85 opintopistettä matkailun liikkeenjohdon opintoja on nyt kasassa ensimmäisen lukuvuoden jälkeen ja perustiedot ja -taidot hanskassa. Tulevana syksynä aion kasvattaa matkailun asiantuntemustani teorian lisäksi panostamalla vahvasti käytäntöön. Ja sillä vakavuudella, että ei muuta kuin koko elämä peliin!

aaIMG_4784 copyaaIMG_4078

Minulla on jäljellä 12 työpäivää ei-matkailualaan liittyvässä työssäni. Sen jälkeen lomailen elokuun keräten vähän lisää reissukokemusta ja näkemystä Euroopasta. Syyskuussa aloitan työharjoittelun Nordic Aerospace -pienlentokoneyhtiössä CMO:na ja tutkimuksiemme kohteena on lentoretket erityisesti Amerikassa ja Bahamalla. Haaveeni työskennellä Amerikan matkailun parissa ottaa aimo harppauksen eteenpäin, kun lennän lokakuussa ensin Los Angelesiin ja sieltä Floridaan syventämään tutkimuksia ja opittua käytännössä paikan päällä.

(Lennot ovat muuten nyt todella halpoja Norwegianilla Amerikkaan. Reilulla viidellä sadalla irtosi Hki-Los Angeles ja Miami/Fort Lauderdale-Helsinki -lennot, molemmissa vain yksi vaihto matkalla.)

1aaIMG_4721 copyaaIMG_4774

Syksyn aikana aion

1. Aloittaa normaalin lukujärjestyksen lisäksi ilmailualan opiskelun airline business -opintokokonaisuudessa Porvoossa elo-lokakuussa (tuleeko tästä suuntautumiseni opinnoissa, mahdollisesti kyllä!)

2. Osallistua maailman suurimpaan matkabloggaajakonfferenssi TBEXiin Fort Lauderdalessa

3. Tutustua Amerikassa ja Bahamalla toimiviin matkailualan toimijoihin

4. Panostaa lukujärjestyksessämme oleviin aiheisiin kohdistamalla harjoitukset tosi elämän caseihin työharjoittelupaikassani

5. Ottaa haltuun espanjankielen perustaidot harjoittelemalla Suomessa kurssikirjan ja Amerikassa käytännön kautta

6. Mennä pois mukavuusalueelta matkustamalla yksin, asumalla kaiken tasoisissa majoitusmuodoissa (resortista hosteliin), syömällä nirsoilematta maassa maan tavalla (one conch salad, please!)

7. Olla erikokoisten lentokoneiden kyydissä toisella puolella maailmaa

8. Verkostoitua ja päästä sisälle matkailualan bisnekseen.

IMG_4848

Askarruttavia kysymyksiä tästä kaikesta:

-Hirvittääkö? Kyllä ja ei. En ole ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa tuttu ja turvallinen elämä muuttuu ja kerran ennenkin olen jo yksin Amerikkaan lähtenyt, joten jotain kokemusta tästä kaikesta jo on. Mutta mahasta kyllä ottaa. Floridassa ja Losissa ei liikuta näppärästi metrolla, kuten New Yorkissa, joten mm. liikkuminen paikasta toiseen tulee olemaan jännittävää. Miehestä erossa oleminen tulee olemaan ikävää.

-Miten kaikki on ollut mahdollista? Viime vuonna mietin epätoivoisena pätkätyössä, että mitä minun tulee tehdä, jotta voin päästä unelmiani kohti. Hakijapalvelussa työskentelyn ansiosta sain selville, että työn ohessa on nykyään mahdollista opiskella kokonaisia korkeakoulututkintoja monimuotototeutuksena ja kun löysin sopivan ohjelman, aloin tehdä kaikkeni, jotta pääsen sinne. Luin kaikki tiedot opinnoista kurssikuvauksia myöten, valmistauduin huolella valintakokeisiin, pääsin sisälle, tinkasin töistä luvan olla kolme päivää kuussa palkattomalla ja päätin asettaa opintojen tavoitteeksi Amerikan matkailuun suuntautumisen. Toteutin ensimmäisen työharjoittelun freelancer-matkatoimittajana Floridasta käsin ja tutusuin sitä kautta lentoyhtiöyrittäjään. Sovimme työharjoittelusta ja aloin säästää rahaa ja tässä sitä ollaan.

7 vuotta sitten olen alkanut ottaa pienenpieniä askelia haaveitani kohden ja odottanut kärsivällisesti (tai vähemmän kärsivällisesti, hah!), että omat ajatukset selkiytyvät, rohkeus kasvaa ja elämäntilanteet ovat sopivat. Parasta on aviomieheni järkkymätön tuki ja kannustus tässä kaikessa, ilman häntä en olisi näitä suunnitelmia tekemässä.

aaaIMG_4802

-Mitä jos kaikki epäonnistuu? Tottakai se joskus käy mielessä, että mitä jos tämä ei jostain syystä johdakkaan haluttuun lopputulokseen. Alan kuitenkin uskoa koko ajan vakaammin, että elämä on seikkailu, jossa tärkeintä ei ole määränpää vaan matka (kliseistä, mutta totta). Amerikassa ajatellaan muuten, että epäonnistuminen on suurin oppimiskokemus mitä ihminen voi saada. Ja sitten loppuun todella sopiva lainaus: “What if I fall? Oh, but my darling what if you fly? Niin, mitä jos kaikki lähteekin lentoon?

En malta odottaa!

Street-kuvat Miamin Wynwoodista, lentokuvat Naplesista. Kerrostalokuvan rakennus on todella kuvan kaltainen eikä ”lentoon” lähtevää naista ole lisätty siihen. Huikeaa, että taloja voi koristella tuolla tavalla, eikö?

Kaksi elämäni suppailukaupunkia: Helsinki ja Fort Lauderdale

On kuin minussa olisi kaksi ihmistä, jotka elävät ruumissani vuodenajan mukaan. Menninkäinen on istunut puoli vuotta himmeässä keinovalossa ruudun äärellä keräten keskivartalolihavuutta suorittaen opiskeluja ja töitä. Lämmön ja auringon saapuessa päivänsäde pääsee heräämään. Aluksi valo sattuu ja menninkäisen pois ajaminen vie aikansa. Mutta kun siitä on päästy, toivoisi, ettei häneen tarvisi ikinä enää palata.

Viime kesänä kunnolla löytämäni suppailu vei minut mennessään. Laji edusti minulle sitä maailmaa, jossa ei menninkäiset mellasta, ja jossa jokainen päivä on seikkailu ja mahdollisuus löytää itsestään uusia kykyjä ja kehittymistä. Olen kirjoittanut tästä ennenkin.

Helsinki osoittautui täydelliseksi suppailukaupungiksi, jossa tutkittavaa ja mahdollisuuksia riittää missäpäin sitten haluaakaan viilettää. Tänä kesänä naapuristamme Töölönlahdelta pääsee vetten päälle useammankin firman laudoilla, joten olen onnesta soikeana. Talvella näiden vihreiden kuvien katselu tuntui suorastaan liian kivuliaalta, mutta nyt se sitten on taas täällä, kesäkuu!

Suppailun löytäminen oli yksi kimmoke, sille että tuntui entistä tärkeämmältä muuttaa elämäänsä haluamaansa suuntaan.

Eli mihin suuntaan tarkemmin?

Siihen suuntaan, että voisin viettää mahdollisimman paljon talvikuukausia siellä missä on lämmintä. Viime talvena pääsimme viettämään kuukauden Floridassa ja tuona aikana eniten tunsin eläväni silloin kun pääsin laineille. Kävimme suppailemassa sekä Key Westissä että Fort Lauderdalessa, joista jälkimmäisestä tuli lempparimme.

Hotellimme respasta neuvottiin, että Hugh Taylor Birch State Parkissa vuokrataan lautoja ja niinpä suuntasimme sinne merenrantaa pitkin kävellen. Maailman mukavin keski-ikäinen, auringon ruskettama yrittäjä nakkasi meidät pickup’illaan sopivaan kanavan rantaan ja nauroi kysymyksellemme, että miten tietäisimme, että milloin parin tunnin vuokra-aika on mennyt umpeen, koska emme viitsi ottaa kelloa mukaan kastumisvaaran takia. ”Jos teitä ei ala auringon laskiessa näkymään, niin minä tulen etsimään.” Viesti oli, että ei ole niin justiinsa.

Koska emme saaneet parissa tunnissa kylliksemme Fort Lauderdalen loputtomien kanavien tutkimisesta ja manaattien bongailusta, tulimme seuraavana päivänä uudelleen. Mies lähetti tällä kertaa apupojan viemään meitä ja kohtelias 16-vuotias harjoittelija puhui meille ”yes, sir” ja ”yes, madam” vakavalla naamalla, kun tiedustelimme, että onko kaupungissa ollut mukava varttua. Poika kertoi miten yhteisö on tiivis ja jos trooppiset myrskyt aiheuttavat tuhoja, auttavat ihmiset toisiaan. Hänen isänsä oli murtanut kätensä, kun oli pelastamassa naapuriaan kaatuvan puun alta.

Poika esitteli meille matkalla myös koulunsa, joka sijaitsi rannan ja kanavien välissä. Hän kertoi, ettei halua ikinä muuttaa minnekään muualle. Rehellisesti sanottuna, emmepä halunneet mekään olla missään muualla juuri tuolloin. Aurinko paistoi ja kylmälaukussa oli eväät puolen päivän suppailuretkelle.

Siveltimellä-blogin Sanna on kirjoittanut sup-lautakuumeestaan. Kieltämättä ei haittaisi itseänikään, jos tuollainen laudan komistus majailisi olohuoneessamme muistuttamassa kesäpäivien onnenhetkistä ympäri vuoden. Vuokraaminen on toisaalta kätevää, kun asuu pikkuasunnossa ja tällöin ei ole laudan vesille kuljettamisen vaivaa. Toisaalta olisiko makeaa ajella jopolla kärryn kanssa, jonka perässä olisi sup-laudat? Ehkä tänä kesänä tullaan näkemään sellaista meillä täällä surffi-kaupunki Helsingissä, sillä sen verta helsinkiläiset ovat tainneet lajin tulosta tänne innostua.

Jäin vielä miettimään, että muistuttaisiko sup-lauta olohuoneen nurkassa talvellakin menninkäistä pysymään poissa?

Pilvenpiirtäjien Miami downtown & Brickell

Saattaa olla, että elän parhaillani tähänastisen elämäni hektisintä aikaa. Töissä on kiirettä ja paineita ylitöiden tekemiselle, koulussa puolestaan seitsemän kurssia vaatii huomiota tällä kevään viimeisellä jaksolla. Monimuoto-opiskeluissa pääpaino on etätehtävissä, joten vapaa-ajan ongelmia ei ole. Mutta ei se haittaa, kesä lähenee tällä menolla huikeaa vauhtia! Sain juuri käytyä pitkästä aikaa salilla, uimassa ja saunassa, joten uutta energiaa alkoi virrata suonissa. Yay!

miamiami_cover

Kamerassani on vielä kuvia purkamatta Floridan reissulta, joten illan piristykseksi matkataan tänään Miamin downtowniin ja Brickeliin pienelle pyöräretkelle. (Ei kirpaise tällä kertaa katsella näitä kuvia, koska syksyllä palaan jälleen Floridan maisemiin <3)

miami_brickell2

Olemme käyneet Miami Beachillä kaksi kertaa, mutta ensimmäisellä reissulla emme juurikaan nähneet varsinaista Miamia (josta nämä kuvat ovat). Miami ja Miami Beach ovat siis virallisesti kaksi eri kaupunkia, vaikka yhteen ovatkin kasvaneet. Miami on suurkaupunki, jonka ytimestä löytyy Brickell lukuisine pilvenpiirtäjineen. Jossain keskellä siellä sijaitsee kaupungin virallinen keskusta (downtown). Miami on myös paljon muuta kuin tämä pilvenpiirtäjäalue. Se on lukuisten Karibian maista saapuneiden maahanmuuttajien maustama kulttuurien sulatusuuni ja keskustan ulkopuolella autolla ajellessa voisikin melkein luulla olevansa jossakin ei niin kehittyneessä maassa. Maisema on todella värikästä ja paikoitellen myös rähjäistä. Siitä on tulossa oma postaus, kunhan ehdin.

Miami Beach puolestaan on art deco -talojen, hotellien ja loputtoman, turkoosin meren kaupunki, jonka rannan hengenpelastajien kopeista kaikki ovat nähneet kuvia telkkarissa ja lehdissä. Se on usein turistien valitsema alue Brickellin ollessa enemmänkin liikemiesten seutua.

miami_downtown_mv OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaihtaessamme maisemaa Miami Beachiltä Fort Lauderdaleen, meille tarjoutui mahdollisuus viettää päivä Miamin keskustan huudeilla pyöräillen. CitiBike on kätevä systeemi, jossa pyörät voi vain napata pyörätelineestä luottokortin swaippausta vastaan ja palauttaa johonkin lukuisista citibiken telineistä. Jätimme auton parkkiin erään asuntojen ympäröimän kadun varteen ja otimme pyörät allemme. Kerrankin kaupunkilaistyttö sai pyöräillä oiken super-urbaaneissa kortteleissa! =) JA KYLLÄ NAUTIN, AH!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA miami_brickell   miamissa

Evästauolla maisemat olivat kohdillaan

miami_downtown

Pyöräretki Miamissa jäi mieleeni yhtenä reissun kohokohdista kaltaiselleni pilvenpiirtäjärakastajalle. Suosittelen tätä aktiviteettia ehdottomasti!

Jos autojen seassa pyöräily ei kuitenkaan miellytä, on kiertelyyn autoilun lisäksi toinenkin kätevä tapa. Pilvenpiirtäjien välissä korkeuksissa puikkelehtii kiskoilla juna, joka olisi varmasti myös kiva tapa katsella näitä legendaarisia maisemia.

brickell_juna

Siellä se menee! 

Lisätietoja Miami Metrorailistä lötyy täältä.

Luulomerisairaan veneretki Key Westissä

Kun tokaluokalla matkustimme pikkupurtilolla perheeni kanssa Kreikasta Turkkiin, päätti Välimeri ilmaista mahtinsa ja pyöritti meitä aalloilla kuin pyykkikone pesupalloa konsanaan. Kaikki makasivat lattialla ja voivat pahoin. Siitä lähtien olen suhtautunut vesillä oloon melkoisen varauksellisesti. Seuraa tunnustus: en ole esimerkiksi koskaan aikuisiällä käynyt Tukholmassa! Tiedän. Tähän pitäisi tehdä parannus a.s.a.p.

key_west_sailor

Huomenna astun taas laivaan ja suuntaamme Rantapallon järjestämälle matkabloggaajaristeilylle Tallinnaan. Nyt jo ellottaa mahassa – niin meriluulosairas tai luulomerisairas voi ihminen olla! Olen päättänyt, etten anna millekkään mielen heikkoudelle voittoa tällaisessa asiassa. EN! Joten säännöllisesti haastan itseni ja astun veneeseen. Näin tapahtui myös joulukuussa Key Westissä ja päätinkin muistella huomisen risteilyn kunniaksi edellistä kertaa, kun aalloilla öklötti.

kwPC200021ilmassa_keywest

Viime postauksessa liitelimme Key Westin taivaalla ja maisemat pienlentokoneesta olivat melkoista karkkia. Edellisenä päivänä olimme olleet kurkistelemassa tämän turkoosin turmeluksen pinnan alle snorklausreissullamme. Key West maalta, mereltä ja ilmasta oli ehdottomasti pienen öklötyksen ja jännittämisen väärti.

Key_west_sailing

Silti olin valitettavan pettynyt meriretkeemme. Tämä oli toinen kerta, kun olimme vesillä Key Westin maisemissa ja Sunset-niminen retkenjärjestäjä ei vetänyt vertoja edelliselle kokemukselle (josta voi lukea täältä). Henkilökunta ei juurikaan vaivaantunut tekemään vieraiden oloa erityiseksi ja kaikki saivatkin olla pääasiassa omissa oloissaan.

Päivään liittyi myös ilmiö, johon emme olleet törmänneet ensimmäisellä kerralla: meduusat. En ole ikinä nähnyt niin paljon meduusoja kuin nyt veneestä näin. Löllykät uiskentelivat isoissa parvissa, joissa saattoi olla satoja isoja yksilöitä vieretysten. Suoraan sanottuna olin varma, ettei meduusojen sekaan hyppää kukaan selväpäinen snorklailemaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvittele tällaisia XL-koossa satamäärin uiskentelemaan liiveihin.

Henkilökunta pyöritteli silmiään kun kävin kyselemässä asiasta. ”Pyh, mitä meduusoista, ei ne ole vaarallisia, korkeintaan vähän nipistää, jos niihin osuu.” Päätimme uskoa paikallisia ja hyppäsimme muiden mukana veteen. Minä kuitenkin nössöilin sen verran, että vuokrasin veneestä märkäpuvun, sillä en halunnut ottaa riskiä, että allergisena olisin saanut jonkun pahemman reaktion kuin ei-allergikot.

key_west_snorkeling

Kapteenilla oli aluksi haasteita löytää paikka, johon voisimme ankkuroitua snorklaamaan, sillä päivä oli hyvin tuulinen. Tietynlaisen tuulen seurausta oli myös meduusakavereidemme runsaslukuinen läsnäolo ja kapteeni näytti etsivän kohtaa, jossa ei juuri veneen vieressä uiskentelisi ihan tuhansia möllyköitä parvessa.

Ehkäpä näiden seikkojen vuoksi emme hypänneetkään veteen parhaiden korallien keskelle. Olimme tyytyväisiä, kun pääsimme turkoosiin veteen ja näimme kaloja, mutta Key-saarilla sijaitsee maailman kolmanneksi laajin koralliriutta ja maailmanluokan kohteeksi vedenalainen anti oli tässä kohtaa aika laihaa.

keywest_snorkelkeywest_fishkw_snorkeling keywest_underthesurface keywest_fish2 aPC200080

Paluumatkalla muistin alkaa miettiä luulomerisairauttani ja henkilökunnan tarjotessa elegantisti muille likaisen näköisistä kannuista olutta (yök), keskityinkin vain horisonttiin tuijotteluun.

Näissä maisemissa ajan viettäminen ei ole koskaan huono idea, mutta reissu opetti sen, että on järkevää pysähtyä turisti-infoon tiedustelemaan, että minkä järjestäjän retkille kannattaa lähteä ja mitkä toimijat tekevät työtä liukuhihnatyönä rahasta, ei intohimosta.

Edellisen retken oppaamme ovat jääneet vuosiksi mieleeni esimerkkeinä ihmisistä, jollaiseksi haluaisin tulla. He olivat tehneet unelmistaan totta ja intohimo työtä kohtaan näkyi palvelun ylivertaisuutena tehden retkikokemuksesta ikimuistoisen. Tavoitteena on, että syksyllä, kun uudet tuulet puhaltavat elämässäni, tiedän seuranneeni esikuvieni jalanjäljissä.

Ps. Olipas hurjaa lukea tämän kirjoituksen tekemisen jälkeen kaksi vuotta sitten tekemäni vastaava postaus. Sehän loppui tismalleen samoihin mietteisiin kuin tämä tänään! Ihana huomata kuinka paljon pidemmällä tänään olen.

1962746_651973971601274_8551325338964441540_n

Kuvalähde: tuntematon

Suppailemassa manaattien kanssa

Äiti arveli, että kuukausi on kyllä liian pitkä aika reissata (tiedättehän äidit, pitäisivät meidät mieluummin samalla aikavyöhykkeellä). Kolme viikkoa reissua on nyt takana ja häpeilemättä on pakko sanoa, että en kaipaisi vielä yhtään kotiin. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olen Amerikassa kuukauden tai kauemmin, joten minulle seikka ei niinkään ole tullut yllätyksenä.

Olen pohdiskellut tänään sitä, että trooppiseen mielentilaan pääseminen vaatii jo oman aikansa. Tuntuu, että vasta viime vuosina vesiurheilulajien kokeilun ja erityisesti suppailun myötä olen löytänyt uuden puolen itsestäni, josta tykkään kovasti. Se puoli pääsee  oikeuksiinsa, kun saa tarpeeksi pitkään olla iho hiekkaisena ja hikisenä. Silloin on myös tyytyväinen vähempään (esimerkiksi haiseva motellihuone ei ota niin paljon aivoon kuin muuten ottaisi, sillä valmis maksamaan sen hinnan, että saa asua veden lähellä) – ja ei tule soimattua omaa kehoaankaan turhaan, sillä se on instrumentti joka ilon mahdollistaa.

Olen tuntenut aina itseni jotenkin kömpelöksi norsuksi posliinikaupassa, mutta suppailun myötä on ollut huikeaa huomata, miten minäkin voin oppia täysin uuden, näin siistin lajin. Sen myötä olen saanut suorastaan uuden identiteetin. En nyt ole oppinut vielä lentämään, mutta eipä vetten päällä tasapainoilu paljon huonompi ole.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään käytiin taas suppailemassa, tällä kertaa täällä Fort Lauderdalessa. (Kuvat ovat Key Westistä, sillä en jaksanut ladata vielä kameraa.) Enää viikko aikaa nauttia tästä huumeesta nimeltä tropiikki (ja Amerikka, heh), joten on alkanut hiipiä mieleen, että päivistä pitää ottaa kaikki irti vielä kun voi.

Meillä on suunnitelmana vuokrata huomenna laudat koko päiväksi ja vedellä menemään pitkin Fort Lauderdalen kanavia. Nähtiin tämän päivän retkellämme kilpikonnia, pesukarhuja, leguaaneja ja uskomatonta mutta totta – MANAATTEJA! Nämä isot nisäkkäät uiskentelevat matalissa vesissä, mutta ovat vaarattomia. Kyllä oli suupielet korvissa kiinni, kun bongailimme laudoilta näitä huikeita eläimiä, jotka olivat parhaillaan noin kahden metrin päässä meistä! Olin niin mielissäni, että oli tullut Töölönlahdella otettua laji haltuun ja nyt pystyimme varmoin ottein näissä hieman jännemmissä vesissä melomaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lautojen vuokraaja nakkasi meidät tänään omalla pickup-autollaan sopivaan paikkaan, mistä lähteä etenemään. Hän kertoi, että kanavien varrella on ravintoiloita, joihin voi mennä suppilaudalla tai vesiskootterilla syömään! Wave after wave soi radiosta. En voinut muuta ajatella kuin, että kesällä Piehingissä helleaallon aikana tekemäni reissusuunnitelma lähteä sinne missä on lämmin meri (ja vesi), oli paras neronleimaus mitä olen pitkään aikaan saanut.

Se on Miami!

Olin ajatellut kirjoittaa reissuarjesta seuraavaksi, mutta sitten saavuimme Miamiin. Näihin puitteisiin ei mitenkään saa sopimaan sanaa ARKI, vaikka kuinka koittaisi ajatella käsitettä positiivisena määritelmänä. Omaa arkeaan on mahdotonta saada näyttämään näin värikkäältä, vaikka se kuin hyvää olisi. Ah Miami, mikä pastellikarkki olet!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAmiam

Kurkkukipu on ollut riesanani viimeiset pari päivää enkä sen vuoksi pulahtanut tänään uimaan ollenkaan. South beach tarjosi kuitenkin kelvolliset puitteet karhean kurkun paranteluun ja päivä kului ihmetellessä kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Lentokoneet lensivät ilmassa mainostamassa ja näimmepä jopa ilmalaivan rannan yllä lipumassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA miami2 miami4 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kolmellakymmenellä suojakertoimella varustettu aurinkovoide kera aurinkokapseleiden on pitänyt huolen, ettei iho ole päässyt kärähtämään pidempinäkään rantapäivinä. Tänään oli pakko käydä ostamassa uudet biksut, sillä Miami beachillä värikkäät bikinit kera pikkushortsien on suorastaan pakollinen uniformu!

miami3OLYMPUS DIGITAL CAMERAmiami11

Moni asia on ehtinyt ihastuttaa meitä kuluneiden kahden ja puolen viikon aikana, mutta ”Miami on aina kyllä Miami” virkkoi Make, kun pääsimme ensi kertaa rannalle. Airbnb-hostien kanssa taisteltuamme oli jotenkin ehtinyt hiipiä mieleen, että tämä kaupunki on täynnä pelkkiä onnenonkijoita sanan negatiivisessa merkityksessä. Suloinen pieni boutique-hotellimme sai meidät kuitenkin huomaamaan, että kyllä täälläkin on kaikenlaisia ihmisiä.

Saimme eilen perushuoneen hotellista ja ensimmäinen asia, jonka noteerasimme oli huoneen hyvin voimakas haju. Ajattelimme, ettei ole näin uuden vuoden kynnyksellä pikkuhotellissa muuta vaihtoehtoa kuin sietää ja yrittää sopeutua. Löysimme hajusteen lähteen ja kiskoimme sen seinästä irti. Hiljalleen huoneen valtasi parfyymin sijaan haju, jota parfyymilla ilmeisesti yritettiin peittää. Aamulla Make totesi, että nyt hän menee puhumaan asiasta respaan.

Seuraavassa hetkessä muutimmekin tavarat toiseen vapaana olevaan huoneeseen, joka sattui olemaan puolet isompi keittiöllinen sviitti! Henkilökunta kantoi tavaramme, sillä aikaa kun me makoilimme rannalla! Tällainen palvelualttius yhdistettynä siihen, että saapuessamme respan nainen tuli kantamaan tavaroitamme kanssamme autosta hotelliin, sai meidät unohtamaan kaikki ajatukset siitä, ettei täällä olisi hyviä ihmisiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kolmaskin ihminen respan henkilökunnan lisäksi on ehtinyt ilahduttaa meitä. Eilen, kun saavuimme Miamiin, oli ilta jo pitkällä ja me nälissämme. Minulla oli illaksi kaavailtuna kirjoitushommia työharjoitteluun liittyen ja päätimme vain hakea hotelin vierestä pizzapalat ja syödä ne huoneessa. Pystypizzerian nainen alkoi jutustella meille ja kävi ilmi, että hän oli Kreikasta. Kerroimme, että rakastamme hänen kotimaansa keittiötä yli kaiken ja pian nainen raapustikin jo käyntikorttiin hyvän kreikkalaisen ravintolan osoitteen. ”Lisäsin tähän, että minä tarjoan teille molemmille lasit viiniä, ojentakaa vain tämä kortti mennessänne. He tietävät ketä laskuttaa myöhemmin.”

Toden totta tänään menimme illalliselle naisen suosittelemaan paikkaan ja meille tuotiin isot lasit viiniä ilman veloitusta. Kuinka todella ystävällinen ele!

kreikkalaisessa2

Souvlakia ja tsatsikia tähtitaivaan alla, njam! Kyllä tekikin jo mieli riisiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruokailun jälkeen kävelimme pitkin South beachin katuja ja päädyimme hotellille, jossa yövyimme kaksi vuotta sitten ystäviemme Mirkan ja Mikon kanssa. Kävi ilmi, että nykyinen majapaikkamme sijaitsee vain kahden korttelin päässä edellisestä kämpästä. Kävimme muistelemassa menneitä edellisen hotellin katolla ja täältä lähteekin terkut muruille, jos olette linjoilla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Katolta oli hyvät näkymät eri puolille kaupunkia ja päädyimme seuraamaan, kun eräs poliisimies selvitti väärin pysäköidyn auton kohtaloa alhaalla kadulla. Kun lopulta lähdimme jatkamaan matkaamme, oli hinausauto hakemassa jo pois SUV:ta. Autonkuljettaja voi huomenna noutaa menopelinsä poliisin varikolta suolaisella lisähinnalla. Näin se kuri ja järjestys säilyy!

Huomenna on uuden vuoden aatto! Toistaiseksi täällä on ollut yllättävän rauhallista. Huomenna saattanee jokunen ihminen ilmestyä lisää katukuvaan. Hyvää uutta vuotta vain Suomeen ja muualle maailmaa, missä sitä vietättekään!