Vuorikiipeilijä. Kuulostaa oikeastaan aika hyvälle, kun sen noin sanoo. Voisin lisätä maininnan ehkä sähköpostin allekirjoitukseen… LinkedInissä vuorikiipeilijä-titteli menisi jo varmaan liioitteluksi, koska vuorikiipeily, sehän on yksi harrastus muiden joukossa. Kiivetä noita vuoria. Tai no, ainakin kiivetä yhdelle vuorelle, osan matkaa jalan ja osan matkaa autolla. Suurimman osan totta kai autolla, koska vuori. Sehän on sananmukaisesti vuorenkokoinen eli valtavan iso.

Mutta elikkä siis se, mikä täällä blogissa on jäänyt raportoimatta on, että kiivettiin syyskuussa vuorelle. Eikä mille tahansa vuorelle vaan Rocky Mountainsille Coloradossa. Tämä oli ensimmäinen valloitetuista vuorista laskujeni mukaan (Himalaja2020!), joten nyt kun on tähänkin asiaan asiantuntemusta siunaantunut, niin ajattelin kirjoittaa teille vuorikiipeilyn ABC-oppaan. Ei tule sitten yllätyksiä kenellekään.

NÄMÄ VARUSTEET TARVITSET VUORELLE KIIPEÄMISEEN

1. Auto. Erittäin tärkeä asia. Kuljettajamme mukaan auton tulee olla neliveto, koska vuorikiipeily on rankkaa, myös autoille
2. Oppaan. Vuoret toki näkyvät kauas, mutta on silti eri juttu tajuta mennä sinne. Tätä todistaa se, että ollaan nähty vuoria ennenkin, mutta nyt vasta mentiin ensimmäisen kerran kiipeämään tai no, haikkailemaan vuorelle. Meidän paikallisoppaana toimi ihana Coloradossa asuva Jenni <3
3. Kengät. Tavalliset lenkkarit käy, joka oli hyvä, koska en omista vaelluskenkiä (yllättävää kyllä harrastuneisuuden ja kaiken huomioon ottaen)
4. Juotavaa. Vaikka moni varmasti ajatuksissa kuvittelee juomahuollon hoituvan solisevista kristallinkirkkaista vuoristopuroista, näytti siltä, että Kalliovuorilla pitää luottaa lähinnä omaan pieneen lainattuun kettureppuun. Vesihuolto pelaa, kunhan muistaa ladata Kånkeniin juomaa.
5. Reppu. Kts. edellinen kohta.
6. Kännykkä ja/tai kamera (!) Miksi muuten nähdä hirveä vaiva ja kiivetä vuorelle? Pics or It Didn’t Happen.
7. Oikeat asusteet. Jos isot korvakorut sattuu olemaan tavaramerkkisi, et kai halua kohdata elämäsi tähtihetkeä alipukeutuneena?
8. Eväät. Kuvien ottamisen lisäksi parasta vuorikiipeilyssä on evästauot.

MUUTA HUOMIOITAVAA

Sää Kalliovuorilla on hyvin vaihteleva. Meitä oli ohjeistettu ottamaan lämmintä vaatetta mukaan, mutta kuinka ollakaan haikkailupäivänä aurinko helli ihanasti ja pääsimme valloittamaan vuoremme lähes hellelukemissa. Koska en yleensä reissuilla ole kovin sporttinen (ai reissuilla?), minulla ei ollut mitään virallista lämpimän kelin urheilukampetta (esim. t-paitaa) mukana, mutta Maken hihattomalla paidalla ja farkkushortseillakin pärjättiin.

Vasta huippua lähestyttäessä tuuli alkoi tuivertaa navakasti ja oli mukava kaivaa repusta vaatteita, joilla oltiin retkelle varauduttu lähtemään. Seikkailimme yli 3600 metrin korkeudessa, joten lumi sataa täällä maahan varhain. Meillä oli todellista onnea sään suhteen, koska kyseessä oli jo syyskuu ja tie vuorille suljetaan tietyiltä osin koko talveksi jo heti seuraavassa kuussa.

Tottumattomalle kiipeäminen oli jännittävää puuhaa. Alussa haukoin henkeäni tunnustellakseni, että mahtaako ohut ilma aiheuttaa vuoristotaudin oireita. Boulderissa olin nähnyt jopa myytävän lisähappea haikkailuja varten, mutta ne oli kuitenkin tarkoitettu eri kaliberin haikkiretkiä varten.

Minulle jaksamiseen riitti maisemien ihailun lisäksi pizzan ja muun ruuan ajattelu, jota haaveilin syöväni illalla. Matkalla oli myös aikaa miettiä, kuinka mukava on ostaa kaiken tämän rehkimisen jälkeen magneetti jääkaapinoveen Visitor Centeristä, jonne ajaisimme lopuksi autolla.

Rocky Mountains, Kalliovuoret on nimensä mukaisesti tarkalleen ottaen vuoristo, joka ulottuu Meksikosta Kanadaan. Täten poimuilevassa vuorijonossa ei ollut yhtä tiettyä huippua, joka meidän olisi ehdottomasti pitänyt valloittaa. Puurajan jälkeen, kun ilma alkoi muuttua raa’aksi ja reidet uhkasivat alkaa täristä, päätimme kääntyä takaisin. Olimme käyneet tarpeeksi huipulla.

Oppaamme muistutti meille, että tarkkuutta vaativin osuus on paluumatka. Silloin tapahtuu suurin osa onnettomuuksista, kun ihmiset kirmaavat endorfiineissään innolla alas kaiken sen ylämäkeen kävelemisen jälkeen. Välillä reitti kulki jyrkkien ja kivisten osuuksien halki, joten varovaisuus oli kieltämättä tarpeen.

Sellainen oli minun ensimmäinen vuorenvalloitukseni sitten Raahessa sijaitsevan Kyöpelinvuoren. Oli mahtavaa kokea ne itsensä voittamisen tunteet ja adrenaliinin ryöpyt, jotka autolle saavuttaessa olivat päällä. Kiitos Jenni tämän suuren elämyksen järjestämisestä!

Vuorenvalloittelemisiin!

Seuraa muita valloituksia myös Instagramissa: @ulletin