Browsing Tag

budjetti

Päivä reissukukkarossa – matka Cape Hatterasille

Paljonko rahaa kuluu ”tavallisena” reissupäivänä? Meillä ei ole päiväkohtaista budjettia vaan mieheni hahmottelee edellisten matkakulujen perusteella arvion kokonaisbudjetista. Kuluneet dollarit laskemme yhteen matkan jälkeen. Näin paljon meillä kului maanantaina (summat postauksen lopussa):

Ma 19.10 klo 4.15
Puhelimen herätyskello soi majapaikassamme Morehead Cityssä North Carolinassa kukonlaulun aikaan, tänään on nopea lähtö eli lippispäivä! Koska hotellin aamupalaa ei ole tarjolla ennen kuutta, nappaamme 24h Harris Teeter-kaupasta eväät päiväksi ja limsatölkkejä useamman päivän tarpeisiin. Kunnon kokoinen kylmälaukku kylmäkalleineen on ehdoton varustus roadtripeillä, näin syksylläkin.

Olen varannut etukäteen autopaikan Cedar Island – Ocracoke -lautalle klo 7 lähtevään vuoroon, matkaa sinne on noin 60 mailia (=96km). Paikalla on oltava viimeistään klo 6.30, muuten menetämme paikkamme. Liikenne on hiljaista aamun tunteina ja olemme perillä jo vähän yli 6.

Kesäaikana ferryt ovat tupaten täynnä, joten etukäteisvaraus on ehdoton. Nyt meidän lisäksi jonossa on kymmenisen autoa, alukseen mahtuisi noin 40. Otan tunnin päikkärit etupenkillä meren keinuttaessa autoamme ferryn kannella. Matka kestää reilut 2 tuntia, perillä Ocracoken satamassa olemme klo 9.10.

AdobePhotoshopExpress_09d31219777f4604b1494828a33c432b
(Postauksen kuvat otettu Lumia 1020:lla.)

Haen ensimmäisenä maihin päästyämme kartan Cape Hatteras National Seashoren visitor centeristä ja suuntaamme ensimmäiselle majakalle. Huomaan, että kylässä on myös postitoimisto (ei ole niin pientä kylää, ettei siellä olisi omaa postitoimistoa).  Nyt saan vihdoin Blue Ridge Parkwaylta ostamiini kortteihin postimerkit. Mahtaako kukaan muu lähettää enää postikortteja matkoiltaan, mietin…

Saaren kuuluisat ”villihevoset” ovatkin aitauksessa, mikä pettymys! Ehdimme klo 11 Ocracoke – Hatteras -lautalle, joita lähtee tähän aikaan vuodesta puolen tunnin välein. Tämä matka kestää noin tunnin ja on maksuton. Alus on edellistä pienempi ja heittelehtii ajoittain aallokossa melko rajusti.

AdobePhotoshopExpress_806253a672434382acf48dbc49f322fc

Hatteras on Cape Hatterasin saarista suurin ja täällä on eniten nähtävää. Olemme siirtyneet ”island timeen”, etenemme hitaasti pysähdellen Outer Banks Scenic Bywaylla. Säännöllisin väliajoin on taukopaikkoja, joista on lyhyt kävelymatka Atlantin rannalle. Erikoisluvalla rannalle saa myös ajaa autolla.

Mittarissa on reilut 50 F (=10C), tuuli on kova, mutta aurinko lämmittää vielä. Valkoista hiekkaa, nousuveden tuomia simpukoita…  voisin jäädä rannalle tunneiksi tutkimaan simpukoita ja haistelemaan merituulta. Tunne on sama kuin vuosi sitten Acadialla Mainessa.

AdobePhotoshopExpress_d93bf51e132d4e6d8c3923ff78cdc3e8
WP_20151019_15_22_44_Pro
WP_20151019_10_03_41_Pro

100 mailin (=160 km) matkalla näemme pastellinvärisiä kartanoita ja vaatimattomampia kesäasuntoja, kalastajia, perinteisiä surffaajia ja leijalautailijoita, aiheeseen liittyviä värikkäitä kauppoja, kalaravintoloita sekä kolme majakkaa. Voin vaan kuvitella minkälainen meno päätiellä on kesäkuukausina, kun asunnot täyttyvät lomalaisista. Nyt vain muutaman talon pihassa on autoja ja liikenne rauhallista.

AdobePhotoshopExpress_336c9a6572b6439eaa1b965ddc55b96f
AdobePhotoshopExpress_5dbc6f9479e04062acbfe53699803b1c

klo 18.00
Päivämme päättyy 160 mailia (=258 km) ja 14 tuntia myöhemmin Kill Devil Hillsiin (NC). Käymme pikapesussa, koska auton etuosaan räiskyi merivettä toisella lauttamatkalla niin, että se on täynnä valkoisia suolaläiskiä.

Idyllinen Kill Devil Hillsin lomakaupunki on täynnä seafood-ravintoloita, emme jaksa lähteä enää istumaravintolaan vaan käymme hakemassa purilaiset Five Guysista ja kirjauduimme hotelliin. Tämän iltainen hotelli on matkamme kallein, tosin Washington DC:n majoitus ei ole vielä varattu. Huoneen ikkunasta pilkahtaa meri, mutta vetäydyn lakanoiden väliin hymy huulilla. Ihana aurinko, ihana meri.

– Eväät Harris Teeteristä 26,80 $
– Yhdensuuntainen autopaikka Cedar Island – Ocracoke -lautalle 15 $ (varattu ja maksettu etukäteen)
– 10 x postimerkki 12 $
– Deluxe autopesu 10 $
– 2 x hampurilainen ja 1 x cajun-ranskikset Five Guys Burgers and Friesistä 19,91 $
– Yöpyminen Holiday Inn Express Kitty Hawk Beachillä 153,50 $ (varattu etukäteen, hinnassa mukana 5 000 ostettua IHG-pistettä)

Päivän kulut yhteensä 237,21 $ (noin 209 €)

Tässä vielä maanantain reittimme kartalla:
kartta

Aika excelöinnille – matkakustannuksien selvittäminen

Kotiuduimme maanantaina kahden viikon New Englandin ruskamatkalta, jonka aikana autoilimme lähes 5 000 kilometriä New Hampshiressa, Mainessa sekä Massachusettissa, joka on muuten paikallisten kesken Mass. Paljon helpompi lausua kuin osavaltion virallinen nimi. Lisäksi olimme kolme päivää Kanadan New Brunswickissa.

I’m in love! Olisin voinut jäädä Mainen rannoille istumaan ja katsomaan vuodenaikojen vaihtumista. Maine on viehättäviä merenrantakaupunkeja, idyllisiä majakoita, valkoisia hiekkarantoja, tuulen tuiverrusta, meren herkkuja (vaikken niitten suuri ystävä olekaan), melko kuoppaisia pikkuteitä ja aurinkoisia, mutta viileitä syyspäiviä.

InstagramCapture_3bccefed-8e2a-4b1c-a8dc-79e79d97cbd3
Maisema Cadillac Mountainilta Acadian kansallispuistosta Mainesta, alhaalla näkyvä kaupunki on Bar Harbor.

Erittäin miellyttävän matkan jälkeen on vuorossa sen epämiellyttävin osuus – kustannuksien laskeminen. Käytännössä tämä tarkoittaa kuittien kirjaamista exceliin – kuitti kerrallaan. Kuulumme nimittäin siihen porukkaan, joka haluaa tietää kympilleen paljonko matka tuli maksamaan. Tai ehkä vielä epämiellyttävämpää on luottokorttilaskun maksaminen…

Ilman sen suurempaa laskemistakin on selvää, että tämä kaksiviikkoinen on yksi kalleimmista USA-matkoistamme. Tähän vaikuttivat omat valintamme mm. lentojen matkustusluokan osalta sekä ruskasesonki New Englandissa, joka nosti hotelliöiden hintoja.

Emme tee etukäteen tarkkaa matkabudjettia vaan arviomme perustuvat aikaisempien vastaavien automatkojen kustannuksiin, joista olen kirjoittanut alkuvuodesta Matkustusmukavuus ennen kaikkea -postauksessa.

kuitit matolla
Nämä kuitit ovat kesän 4,5 viikon matkaltamme ja ne excelöin kesälomani viimeisinä päivinä heinäkuussa. Onneksi syys-lokakuun reissultamme ei ole todellakaan näin isoja pinoja laskettavana.

Kiinnostaako matkabudjettimme? Entä tiedätkö tai haluatko edes tietää paljonko matkallasi kului rahaa mm. majoitukseen, ruokailuihin ja nähtävyyksiin? Vai riittääkö, että rahat / luottokorttilimiitti riitti etkä halua palata menneisiin matkoihin? 

PS. Parempilaatuisia kuvia on tulossa tulevissa postauksissa, nämä on otettu puhelimeni kameralla.

Matkustusmukavuus ennen kaikkea, mistä USA-matkabudjettimme koostuu?

Meidän 3-4 viikon USA-automatkojen budjetti on vaihdellut 850 -1 000 eur / viikko / henkilö, muun muassa matkan ajankohdalla on ollut vaikutusta viikkohintaan (alkukesä edullisempi kuin loppukesä). Summaan sisältyvät lennot, autonvuokra bensoineen ja mahdollisine drop off -maksuineen (=kun auton palauttaa toiseen osavaltioon kuin josta sen noutaa) majoitukset, syömiset ja juomiset sekä erilaiset pääsymaksut. Ostokset, jotka eivät liity itse matkaan, ovat oma lukunsa.

Emme ole mieheni kanssa budjettimatkaajia, mutta emme myöskään matkusta lompakko levällään. Olen listannut alle muutamia meille tärkeitä matkustusmukavuuteen ja yleiseen matkalla viihtymiseen vaikuttavia seikkoja/palveluita, joista olemme valmiita maksamaan hieman enemmän.

IMG_6841

Pyramid Lake, NV. Yhdellä USA:n mantereen ylittävällä lennolla ilma oli kirkas ja maisemat erittäin vaihtelevat.

1. Mukavat ja sujuvat lennot vaihtoineen
Olemme päätyneet varaamaan Atlantin ylittävät lennot usein Icelandairilta, koska heidän yhteydet USA:n länsirannikolle ovat monta tuntia lyhyemmät kuin kilpailijoilla. Jos vaihtoehtona on 3-4 tuntia lyhyempi lento / suunta, joka maksaa 150-200 euroa enemmän  (eikä aina Icelandairin lennoista tarvitse maksaa yhtään enempää) kuin muiden lentoyhtiöiden vastaavat lennot, maksan mieluusti sen ja vietän ne tunnit shoppailen kauppakeskuksessa enkä lentokoneessa istuen. Mielestäni erityisesti lomalla aika on rahaa.

Muutenkin olen tykästynyt Icelandairin reitityksiin ja palveluun; Helsingistä ensin noin 3 tunnin lento Reykjavikiin, joissa noin tunnin pikainen koneenvaihto Keflavikin pienellä lentokentällä ja matka jatkuu Yhdysvaltoihin. Ja vaikka Helsingin kone olisi myöhässä ja vaihtoaika jäisi alle tuntiin, matkalaukkumme ovat tähän saakka tulleet aina perille toisessa päässä. Huono asia ei ole myöskään se, että kun moniviikkoisen matkan aikana tulee osteltua kaikenlaista ”tarpeellista”, Icelandairilla lentäessä ei tarvitse stressata matkalaukkujen painorajoista, koska turistiluokassa matkustavalla saa olla 2 x 23 kg laukkua (ilman lisämaksuja). Luksusta nykypäivänä!

IMG_6934

Viljapeltoja jossain Great Plains -alueella.

2. Riittävän suuri auto
Matkustamme kahdestaan, mutta olemme vuokranneet automatkoille aina keskikokoisen kaupunkimaasturin, kuten Jeep Patriot, Ford Escape tai Hummer H3 (ei ollut alkuperäinen varauksemme, eikä ollut kyllä kovin tilava noin isoksi autoksi). Joulukuun 2014 kahden viikon Florida-kierroksellemme varasimme poikkeuksellisesti mieheni toiveesta Dodge Challengerin, ja saa nähdä onko enää paluuta maastureihin…

IMG_6208

Jeep Patriot & Sequoia National Park / Tunnel log, CA.

Koska saavumme lähes joka ilta uuteen hotelliin, aamuiset lähdöt ovat miellyttävämpiä kun matkalaukkuja ei tarvitse hiki päässä tunkea takaluukkuun vaan ne mahtuvat sinne ilman suurempaa puhinaa. Lisäksi takapenkille on kiva levittää jokapäiväisiä kamppeita ja ns. autokassi, jossa on helposti saatavilla aurinkorasvat ja –lasit, lippikset, sateenvarjot, lämmin vaatekerta jne. Tämän kassin olemme jättäneet autoon matkan ajaksi, koska siellä ei ole mitään kallista ja korvaamatonta. Takakonttiin tai –penkille pitää mahtua myös kylmälaukku, jonka lataan aamuisin täyteen kylmiä juotavia ja eväitä.

IMG_3007

Hummer H3 & U.S. route 20/26 intersection, ID

IMG_0245b

Dodge Challenger Floridan kauniissa aamuauringossa.

3. Siisti hotellihuone
Kolmas asia, jossa emme säästä, on siisti, keskihintainen hotellihuone. Pitkän päivän jälkeen on ihan ehdotonta, että huone tuoksuu puhtaalta ja on puhdas sekä tahraton. Olemme kerran ilmoittaneet hotellin respalle jatkavamme matkaa iltamyöhäisellä seuraavaan kaupunkiin, kun etukäteen varaamamme motelli osoittautui aivan kamalaksi mörskäksi. Huoneen kokolattiamatto oli täynnä likatahroja (ties mitä) ja huoneessa haisi… erittäin pahalle. Kaikkein pahinta oli se, että yöpymisestä siinä kamaluudessa olisi pitänyt maksaa yli 100 dollaria.

Amerikkalaisissa hotelleissahan on useimmiten kokolattimatto, jonka pitää meidän mukavuusstandardien mukaan olla siinä kunnossa, että matolla haluaa kävellä paljain jaloin ilman suurempaa ällötystä ja suihkussa pitää pystyä käymään ilman släpäreitä. Tahrattoman puhtaat vuodevaatteet on oltava, siitä emme tingi.

IMG_3515

Lights out, Ms. Kirsi.

IMG_3579

Check out time. Lähden hotellihuoneesta aina viimeisenä ja varmistan ettei mitään unohdu. Kylmälaukku kulkee mukanamme joka matkalla ja on aina täynnä kylmää juotavaa.

4. Kokemukset
Neljäs seikka, josta harvemmin pihtailemme, ovat museot, konsertit ja muut maksulliset tapahtumat. Oli kyseessä sitten rodeoesitys Dallasissa, Celine Dionin konsertti Las Vegasissa tai teemapuistopäivä Orlandossa. Maisemia ja luontoa ihailemme ilmaiseksi päivät pitkät, joten tällaiset kokemukset  tuovat mukavaa vaihtelua matkaohjelmaan silloin tällöin.

IMG_5277

Celine Dionin konsertti Caesars Palacessa Las Vegasissa oli ikimuistoinen kokemus 3.7.2013. Konserttilippu maksoi noin 100 dollaria.

Miten säästän rahaa matkoihimme? En ole luontaisesti tarkka rahasta, mutta intohimoni matkustamiseen on saanut minut tarkkailemaan päivittäistä rahankäyttöni ja yritänkin miettiä tarkkaan ennen kuin teen hankintoja – olivatpa ne sitten pieniä tai isoja. Olen pystynyt pitämään kiinni ilahduttavan hyvin yhden naisen ”älä-osta-vaatteita”-kampanjastani ja ostan vaatteita vain kerran vuodessa USA-matkoillamme. Minulla menee joka palkkapäivä noin 400 euroa matkatilille ja loppukuukausi eletään sitten sen mukaan mitä on jäljellä. Lähiviikkoina tulee  postaus, jossa kerron mistä säästämme ja tingimme matkoillamme, koska niitäkin asioita on monta.

Ullan edellisessä postauksessa Löysälompsan säästökuuri ja New York -haaveita oli hyödyllisiä vinkkejä matkakassaa säästäville.

Mihin seikkoihin sinä panostat matkaillessa? Entä mistä et halua tinkiä missään nimessä?