Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

aktiviteetit

Suppailemassa manaattien kanssa

Äiti arveli, että kuukausi on kyllä liian pitkä aika reissata (tiedättehän äidit, pitäisivät meidät mieluummin samalla aikavyöhykkeellä). Kolme viikkoa reissua on nyt takana ja häpeilemättä on pakko sanoa, että en kaipaisi vielä yhtään kotiin. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olen Amerikassa kuukauden tai kauemmin, joten minulle seikka ei niinkään ole tullut yllätyksenä.

Olen pohdiskellut tänään sitä, että trooppiseen mielentilaan pääseminen vaatii jo oman aikansa. Tuntuu, että vasta viime vuosina vesiurheilulajien kokeilun ja erityisesti suppailun myötä olen löytänyt uuden puolen itsestäni, josta tykkään kovasti. Se puoli pääsee  oikeuksiinsa, kun saa tarpeeksi pitkään olla iho hiekkaisena ja hikisenä. Silloin on myös tyytyväinen vähempään (esimerkiksi haiseva motellihuone ei ota niin paljon aivoon kuin muuten ottaisi, sillä valmis maksamaan sen hinnan, että saa asua veden lähellä) – ja ei tule soimattua omaa kehoaankaan turhaan, sillä se on instrumentti joka ilon mahdollistaa.

Olen tuntenut aina itseni jotenkin kömpelöksi norsuksi posliinikaupassa, mutta suppailun myötä on ollut huikeaa huomata, miten minäkin voin oppia täysin uuden, näin siistin lajin. Sen myötä olen saanut suorastaan uuden identiteetin. En nyt ole oppinut vielä lentämään, mutta eipä vetten päällä tasapainoilu paljon huonompi ole.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään käytiin taas suppailemassa, tällä kertaa täällä Fort Lauderdalessa. (Kuvat ovat Key Westistä, sillä en jaksanut ladata vielä kameraa.) Enää viikko aikaa nauttia tästä huumeesta nimeltä tropiikki (ja Amerikka, heh), joten on alkanut hiipiä mieleen, että päivistä pitää ottaa kaikki irti vielä kun voi.

Meillä on suunnitelmana vuokrata huomenna laudat koko päiväksi ja vedellä menemään pitkin Fort Lauderdalen kanavia. Nähtiin tämän päivän retkellämme kilpikonnia, pesukarhuja, leguaaneja ja uskomatonta mutta totta – MANAATTEJA! Nämä isot nisäkkäät uiskentelevat matalissa vesissä, mutta ovat vaarattomia. Kyllä oli suupielet korvissa kiinni, kun bongailimme laudoilta näitä huikeita eläimiä, jotka olivat parhaillaan noin kahden metrin päässä meistä! Olin niin mielissäni, että oli tullut Töölönlahdella otettua laji haltuun ja nyt pystyimme varmoin ottein näissä hieman jännemmissä vesissä melomaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lautojen vuokraaja nakkasi meidät tänään omalla pickup-autollaan sopivaan paikkaan, mistä lähteä etenemään. Hän kertoi, että kanavien varrella on ravintoiloita, joihin voi mennä suppilaudalla tai vesiskootterilla syömään! Wave after wave soi radiosta. En voinut muuta ajatella kuin, että kesällä Piehingissä helleaallon aikana tekemäni reissusuunnitelma lähteä sinne missä on lämmin meri (ja vesi), oli paras neronleimaus mitä olen pitkään aikaan saanut.

8 vinkkiä Oklahoman karjahuutokauppaan

Muistan lukeneeni vuosia sitten ”1,000 Places to See Before You Die In the U.S. and Canada”-kirjasta Oklahoma National Stockyards-karjahuutokaupasta ja jostain kumman syystä tämä kohde on pysynyt mielessäni. Kun päätimme kesän matkallamme ajaa Dallasiin Oklahoma Cityn kautta, olin iloinen, että osuimme kaupunkiin maanantaina.

Oklahoma National Stockyards on maailman suurin stocker/feeder –karjamarkkina ja live auctioneja järjestetään maanantaisin ja tiistaisin klo 10 lähtien. Kenellekään ei tarvitse ilmoitella etukäteen tulostaan, voi vaan mennä paikan päälle koska tahansa klo 10 jälkeen ja istua seuraamaan huutokauppaa.

IMG_4913

Näillä erittäin vakavahenkisillä 8 vinkillä olet kuin kalavedessä muiden cowgirlien ja cowboyden joukossa: 

1. Valitse päivän asuksi valkoinen t-paita tai flanellipaita, jalkaan farkut ja bootsit. Uskottavuuttasi lisää huomattavasti myös farkkuhaalarit sekä stetson tai lippis. Pitkä hame/mekko ei ole tähän ympäristöön sopiva asuvalinta, vaikka olisi lenkkarit jalassa, huomasin.

2. Kun saavut Stockyardsille (2221 Exchange Ave, Oklahoma City), älä anna alueen ja rakennuksien hieman kulahtaneen ulkonäön hämätä. Olet oikeassa paikassa. Tämä ei ole kaupallinen nähtävyys vaan maksuton tilaisuus nähdä oklahomalaista arkea. Parkkeeraa autosi lava-autojen ja karjankuljetusvaunujen sekaan kuoppaiselle parkkialueelle.

IMG_4833 IMG_4905

3. Opasteita ei ole, joten seuraa tai kysele muilta karjahuutokauppaan osallistuvilta minne pitää mennä. Jos paikalla ei ole ketään jolta kysyä, nouse portaat ylös ylikulkusillalle ja suuntaa kohti oikealla olevaa punaista tiilirakennusta.

IMG_4877

4. Hengitä normaalisti nenän kautta, vaikka maaseudun ”tuoksu” on… voimakas, lievästi sanottuna.

5. Tervehdi vastaantulevia karjanomistajia sekä lehmipoikia ja –tyttöjä ”Howdy!” Tiedä myös, että cowboy-nimitystä käytetään vain palkatusta työvoimasta, ei karjanomistajista (cattlemen).

6. Kun kävelet ylikulkusillalla –  cowboy-tyyliin luonnollisestikin – arvioi alapuolellasi olevassa suuressa karja-aitauksessa myynnissä olevia nautoja asiantuntevasti.”Komea jössikkä, karva kiiltää…”. Älä pelästy lehmien äänekästä ammuntaa, kun niitä ajetaan rampeissa kohti huutokaupparakennusta näytille potentiaalisille ostajille.

IMG_4836 IMG_4843 IMG_4839

7. Astu punatiilisen rakennuksen ovesta sisään kuin tietäisit tarkalleen mitä on tulossa. Istu takariviin tarkkailemaan kaupankäyntiä, jossa kymmenettuhannet dollarit vaihtavat omistajaansa muutaman minuutin välein pelkällä pään nyökkäyksellä huutokaupan vetäjän suuntaan. Älä siis nyökyttele turhia, jos et ole aikeissa ostaa 20 vasikkaa. Ota kuitenkin kasvoillesi ilme kuin ymmärtäisit huutokaupan vetäjän laulamaa liturgiaa, vaikka se kuulostaakin täydeltä heprealta.

IMG_4870 IMG_4858

Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset katsomaan videon karjahuutokaupan yhdestä ”huudosta”.
video

8. Kun huutokauppa on ohi, aja parin sadan metrin päässä olevan Cattlemen’s -ravintolaan legendaariselle rib eye-pihville  ja huikkaa lähtiessäsi ovella kovaan ääneen  ”See ya all next Monday!”

New Yorkin helmiä kaupparakastajan silmin

Naisen aivoissani ehtii liikuskella jos jonkinnäköistä ajatusta päivittäin. Yhtenä päivänä tajusin, että kaikista ulkomaisista kaupungeista New York on minulle se ylivoimaisesti tutuin paikka. Vieläkin ottaa mahasta, kun ajattelen, että asiat ovat voineet järjestyä niin!

Olen se tyyppi, joka huomaa jokaisesta lehtijutusta, jos joku suomalainen asuu tai on edes lomaillut isosssa omenassa. Yksikään aihepiiriä koskeva juttu ei ole varmaan jäänyt lukematta. Muistan esimerkiksi, että luin kauan sitten haastattelua, jossa Paula Koivuniemi kertoi pyrkivänsä käymään New Yorkissa vähintään kerran vuodessa ja mietin kateellisena, että millaistahan se olisi, jos eniten ihannoimansa paikka olisi noin tuttu. Nyt tavallaan tiedän, että miltä se tuntuu.

1aIMG_15401aIMG_1548

Viime kuun New Yorkin matka on jäänyt vähälle käsittelylle blogissa. Ei sen takia, ettei se olisi enää ollut merkityksellinen, ei tosiaankaan. Tuntuu vaan, että vuosien saatossa olen blogannut jo niin monesta asiasta kaupunkiin liittyen. Nyt kun palasin kuvien kautta sielunmaisemaani, niin ajattelin kertoa jotain viime reissusta.

Mainitsemisen arvoista on se, että tapasimme eräänä aamupäivänä entistä Kaplanin opettajaani Nicholea Vapauden patsaan lautalla (ylimmässä kuvassa vasemmalla puolellani). Nichole on newyorkilainen kuvataiteilija ja englannin opettaja, jota on isosti kiittäminen, että New Yorkin ajastani vuonna 2011 tuli niin satumaista kuin se oli. Hän sai luokkamme hitsautumaan yhteen ja panosti retkien muodossa opiskelijoiden kaupunkiin adaptoitumiseen. Nytkin Nichole oli mukana taideopiskelijoiden retkellä lautalla, mutta pääsi lähtemään kanssamme Manhattanille opiskelijoiden jatkaessa matkaansa Staten Islandille.

Nicholen tapaamisen jälkeen Make lähti katsomaan futista hotellille ja minä lähdin omille retkilleni. Tarvitsen ehdottomasti omaa aikaa kaupungin kanssa. On ihan ehdotonta päästä välillä liikkeelle kaikessa rauhassa muuten jäisi kaikki ostokset tekemättä! Matkani kulki läpi seuraavien steppien:

1. Victoria’s Secret 

1aIMG_17901aIMG_18001aIMG_17871aUntitled-11aIMG_1784

Täydennän yleensä aina Amerikan reissuillani alusvaatevarastoa Victoria’s Secretin vaatteilla. Brändi on uskomattoman houkutteleva, mutta sen lisäksi palvelu pelaa. Suuntaan heti alkajaisiksi sovituskopeille, jossa myyjätär esittelee itsensä etunimellä ja saattaa koppiin. Hän ottaa mitat ja tuo boxin. Jään sovittelemaan kaikessa rauhassa boxista löytyviä eri mallisia rintsikoita ja kun olen valmis, myyjätär merkkaa mieluisimmat mallit vaaleanpunaiseen korttiin. Suuntaan kortin kanssa yläkertaan ja toinen myyjätär aukoo laatikot, jossa on minulle sopivia malleja eri väreissä ja kuoseissa. Sitten vain valitsemaan.

2. Macy’s

1aIMG_15291aIMG_1530

Asuin opiskeluaikanani aivan Macy’sin naapurissa, mutta olen innostunut kaupasta enemmän vasta nyt myöhemmin. Herald Squarella sijaitseva tavaratalo on yksi maailman suurimmista, joten vaatii todellista ostosinspiraatiota jaksaa koluta se läpi. Nyt minulla oli jostain syystä oikea inspiraatio päällä ja kolusin koko hehtaarien suuruisen naisten osaston läpi sovittaen jokaikistä minua miellyttävää vaatetta! Ah, että nautin. Ostossaldo jäi silti kohtuulliseksi, sillä tiedän mitä haluan ja tarvitsen aika hyvin nykyään.

Kannattaa huomioida Macy’sillä shoppaillessa, että liikkeen visitor centerista voi hakea tax free -kupongin, kun on turistina liikkeellä. Itse kävin ostamassa valitsemani vaatteet 4th of July -ale-päivänä ja sain siitä huolimatta myös tax free -alennuksen.

3. Henri Bendel

1aIMG_17391aIMG_1734

716 Fifth Avenue. Olen hurahtanut tähän jo vuonna 1895 perustettuun kauppaan ehkä eniten kaikista kaupoista. Sen vuoksi jaksoin helposti vielä jatkaa helteestä ja pikkusovittelusessiositani huolimatta Fifth Avenuelle. Minulle Henri Bendelillä käynti on kuin joillekin museossa käyminen. Ihailen ja hypistelen hassunhauskoja naisten asusteita ja tarvikkeita suurella mielenkiinnolla. Viime vuodet olen ostanut käsilaukussa kulkevan kalenterini Henri Bendeliltä ja nyt mukaan lähti samantyylinen kultareunainen muistikirja opiskeluja varten. On joka vuotinen haaste päästä ostamaan, tai löytää joku ostamaan, seuraavan vuoden kalenteri! Mukavan haastava keräilykohde vai mitä! Verkkokauppaa ullkomaille liikkeellä ei ole.

4. The Plaza Hotel 

1aaUntitled-11aIMG_17651aIMG_17621aIMG_17731aIMG_1759  1aIMG_1763  1aIMG_1769

Henri Bendeliltä ulos astuessani hyppelehdin 5th Avenueta pohjoiseen Tiffanyn, Louis Vuittonin ja Bergdorf Goodmanin ohitse kunnes silmiini osui suuri ja mahtava The Plaza -hotelli. En ole ikinä uskaltanut astua sisälle tähän lukuisista kirjoista ja leffoista minulle tuttuun ja tarunhohtoiseen paikkaan. Ms Style -blogista olin kuitenkin lukenut, että hotellin alakerrassa toimii Food Hall ja päätin, että jos minut heitetään pihalle, vetoan olevani matkalla ruokatorille!

Ei heitetty pihalle vaan vihdoin näin hotellin komeutta silmästä silmään myös sisäpuolelta. Katsoin huvikseni netistä, että paljonko maksaisi yksi yö perushuoneessa tässä viiden tähden hotellissa ja 700 eurolla näyttäisi irtoavan ma-ti-yö joulukuussa. Taidamme vielä hetken odottaa syvempää asiakkuussuhdetta. Hotelliyön sijaan päädyin ostamaan kusmiteetä tuliaiseksi ystävälleni, joka juuri muutti takaisin Suomeen ulkomailta.

22IMG_1583

Sen pituinen se shoppailuretki. Kertokaapas minkälaisia shoppailijoita te olette matkoillanne? Onko täällä muita, jotka tunnustautuvat kaupparakastajiksi?

Surffielämä WANTED

Tämän vuoden kesälomani koostui kahdesta pätkästä: kesä-heinäkuun rantalomasta Jenkkilässä ja elokuun trooppisesta rantalomasta Piehingissä. Kuten tavaksemme on alkanut muotoutua, suuntasimme reissuun molemmilla kerroilla kutakuinkin suoraan kun toimiston ovi oli kolahtanut kiinni ja loma alkanut.

Ajelimme kotiin mökiltä Piehingistä nyt toissayönä ja Helsinkiin palasi merestä uudestisyntynyt bloggari. Kun vetten päällä kävely (no okei lautailu) ei enää rajoita elämää, mikä muukaan voi enää rajoittaa? Kun Suomen säätä ei enää erota Havaijin säästä, mikä voi enää olla niinkuin ennen?

surffikuva 5-43

Honolulu auringonlaskussa? Noup! Tämä on Suomi, meidän mökkiranta.

Monet rantaelämästä nauttivat ovat ottaneet toteemivaltiokseen Australian. Amerikan eri ilmansuuntiin levittyvät rannat ovat toimineet minulle rantakohteiden kunkkuina. En tiedä onko mikään ihastuttanut minua enempää matkoillani kuin Kalifornian yhteenkasvaneet surffikylät ja Havaijin toinen toistaan vaikuttavammat rannat. Kaiken reissaamisen jälkeen en voi kun ihmetellä, että lainelautailu suppauksen (eli stand up paddlingin) muodossa vei minut – ja monet muut – tänä kesänä mennessään täysin täällä Suomessa!

DSCN1625

Kalifornian OC:ssa sijaitse surffiputiikki oli kiinni talviaamuna.

surf

Havaijin rantojen aallot eivät ole kaikkialla lempeitä lempijöitä.

surfIMG_4192

Vuokrasin ensimmäisen surffilaudan Waikiki-biitsillä talvella 2010. Suppausta kokeilin ensimmäisen kerran Fort Lauderdalessa viime talvena.

Olemme sulatelleet viime aikoina eteen nopealla tahdilla tullutta uutista, että Maken 12 vuotta putkeen jatkuneet työt IT-firmassa todella loppuvat satojen muiden ohella hyvin pian. Elämän muistuttaessa epävakaudestaan pohdimme identieettiämme ja elämäntapojamme monelta kantilta. Vietin kuluneen viikon aamusta iltaan rannalla ja meressä miettien – ja yrittäen olla miettimättä (melko tuloksetta).

surffikuva 2-64

Sitten perjantaina mökin pihaan kaarsi ystävämme auto, jonka peräkontista löytyi kaksi suppilautaa. Ilma oli silkin pehmeää ja vesi oli lämpimämpää kuin merivesi voi edes olla näillä leveysasteilla. Laudat veivät meidät mennessään ja vietimme meressä jokaisen mahdollisen minuutin. Vasta kun pimeä oli jo laskeutunut, lähdimme vastahakoisesti mökille puoliyhdentoista maissa illalla.

surffikuva-63surffikuva 2-65 surffikuva 3-62surffikuva 4-51

Tyynessä meressä lauta kulki kuin unelma. Ja vihdoin koitti tila, jossa ei ollut mitään ajatuksia päässä. Oli vain kaikkeuteen jatkuva upea meri ja sen pinnalla leikittelevät auringonsäteet. Ja minä kevyenä.

surfkuva 1-68surffikuva 1-66

Yön laskeuduttua istuimme nuotiolla aamunkoittoon ja puhuimme merestä ja parhaista aalloista. Nukkumaan laittaessa piti laittaa kello soimaan, jotta ehdittäisiin taas aamulla laineille. Mietin, että milloin olen viimes tuntenut näin. Milloin fyysinen rasitus on huvittanut minua tuntikausia ja mereen on juostu heti ukkosmyrskyn väistyttyä vilusta välittämättä?

surffi1

Seireenit huusivat palaamaan auringonsillalle vielä kerran, vielä vähän, vielä hetkeksi.

Loppukoot vakityöt maailmasta. Me mennään sinne, missä on lämmin meri.

Jos (aurinko)päiviä pitää viettää konttorissa, käytän niistä saadut pennoset entistäkin hanakammin siihen, että surffielämä saa vallata maisemat. Laitetaan elämä räiskymään, luotan siihen, että kesä kuivaa sen minkä kasteleekin.

Introsukellus Veikkolassa

Kirjoitin edellisessä postauksessa tunnelmistani ennen elämäni ensimmäistä sukellusta ja nyt on aika raportoida, että miten kaikki meni ja miltä sukeltaminen tuntui. Saavuimme hyvissä ajoin ennen yhtätoista Veikkolan Sukellus-Areenalle. Meitä odotti aivan erilainen paikka kuin mitä olin osannut kuvitella. Sukellus-Areena löytyi omakotitaloalueelta ja oli kodinomainen paikka luonnon ympäröivällä paikalla. Sisällä meitä oli vastassa ystävällinen henkilökunta, joka pyysi täyttämään terveystietokyselyn ja vastuunvapautuslomakkeen. Lajiin liittyy riskejä, mutta Veikkolassa on kyllä turvalliset puitteet aloittaa harjoittelu.

sukeltamassa

Juuri ennen h-hetkeä käsimerkit hallussa. Ylin kuva lainattu luvalla Veikkolan Sukellus-Areena sivuilta.

Kiitollisena kirjoitin lomakkeeseen pitkän listan EI-sanoja sairausluetteloon, joka olisi voisi estää lajin kokeilemisen. Esimerkiksi flunssaiselle tai astmaatikolle sukeltaminen ei välttämättä sovi. Paperihommien jälkeen siirryimme alakerran luokkahuoneeseen kuulemaan tärkeimmän teoriatiedon sukeltamiseen liittyen. Opettelimme myös käsimerkit, joilla kommunikoidaan pinnan alla. Lyhyen oppitunnin jälkeen olikin jo aika lähteä vetemään märkäpuvut uikkareiden päälle.

Asut olivat tooodella tiukat. Mitä tiukempi, sen paremmin lämmittävä kuulemma. Sitten painovyö, happipullot, maski ja räpylät päälle. Altaassa oli eri syviä osioita ja ensimmäisenä astuimme osaan, jossa pystyi vielä seisomaan pää pinnan yläpuolella. Harjoittelimme paineilmalaitteiden kautta hengittämistä lyhyen hetken menemällä veden alle polvilleen. Ja siitä lähdettiinkin kahden kouluttajan johdolla kohti syvyyksiä.

allas1

Tässä altaassa eilen harjoiteltiin. Veikkolan allas on syvin, mitä pohjoismaista löytyy. Me emme käyneet syvimässä osassa vielä introsukelluksella. Kuva: Sukellus-Areena / Petteri Viljakainen

Kouluttajat toivat minut ja Henkan yläpuolella kuvassa näkyville portaille ja lähdimme siitä etenemään hiljalleen alaspäin antaen korvien tottua paineeseen. Lopulta olimme kaikki yhdeksän ryhmämme jäsentä neljän metrin syvyydessä polvillamme. Kouluttajat antoivat meille vedenalaisia lennokkeja, joita heittelimme toinen toisillemme ringissä samalla kuin koitimme tottua regulaattorin kautta hengittämiseen. Minulle tuli kaksi kertaa fiilis, että nyt on pakko mennä ylös. Tuntui, että ollaan TODELLA syvällä ja yhtäkkiä aloin epäröidä, että mitä jos muistakaan kaikkea opetettua ja painoin punaista nappulaa, jonka myötä liivini täyttyi ilmasta ja singahdin pinnalle nopeasti. Jälkeenpäin muistin, että olisi vissiin pitänyt näyttää kouluttajalle peukkua, että haluan mennä ylös, mutta en siinä hetkessä sitä ehtinyt ajatella.

Kaiken kaikkiaan introsukellus kesti vain reilut kolme tuntia, joten paljon uutta tuli lyhyessä ajassa. OWD eli Open Water Driver -kurssi on paljon pidempi kestoinen (kestää useita päiviä), joten aikaa asioiden omaksumiselle on huomattavasti enemmän. Olisikin kutkuttavaa päästä perehtymään lajiin kaikessa rauhassa. Emme kuitenkaan vielä ilmoittautuneet kurssille, sillä se maksaa 450 euroa ja lajin harrastaminen ei tule olemaan myöskään aivan halpaa esimerkiksi varusteiden ja matkojen takia. Asiaa täytyy harkita, mutta kiinnostusta ehdottomasti olisi.

IMG_1569

Key Westin vesissä veneestä snorklaamaan hyppääminen oli valtaisa elämys. Voin vain kuvitella miten huikeita sukellusmatkoja lajin harrastajat tekevät. Sukellus-Areenan porukat olivat juuri tulleet Malediiveilta sukeltamasta.

Kokeneet kouluttajat liikkuivat vedessä ketterästi ja sitä oli mahtavaa katsella. Itselläni oli kömpelö olo painava pullo selässä, kun ei ehtinyt tottua varusteisiin. Introsukellus oli silti loistava mahdollisuus päästä arvioimaan, että haluaako lajiin tulevaisuudessa paneutua syvemmin (Hahah kirjaimellisesti syvemmin, neljä metriähän ei ole vielä mitään. OWD-kurssilla mennään 18 metriin saakka).

Voin kuvitella, että laji voi tuntua myös tosi ahdistavalta joillekin ihmisille. Omatkin tuntemukset veden alla oloa kohtaan jäivät hieman ristiriitaisiksi, kun en päässyt olemaan siellä niin pitkään, että ajatukseen olisi ehtinyt tottua. Uima-allas tuntuu hyvältä paikalta harjoitteluun mutta kyllä lajin mielekkyys varmasti avautuu aivan erilailla vasta merenalaisen maailman ympäröimänä.

aIMG_1571

Yksi elämän onnellisimmista päivistä oli Mirkan ja Maken kanssa tehty veneretkipäivä Key Westissä viime vuonna. Kumpa elämä näyttäytyisi aina näissä väreissä.

Onneksi on koko elämä aikaa. Eilisen kaltaiset kokemukset muistuttavat, että terveydestä kannattaa pitää huolta, jotta voi kokea vastaisuudessakin tällaisia suuria asioita. Itsensä voittaminen on niin mahtava kokemus, että olemme tänään lähdössä kiipeilemään vaijereilla Salmisaaren Kiipeilyareenalle! Pitää arvioida kummasta tulee paremmat kiksit – ylhäältä vai alhaalta – ja sitten päättää, että mihin harrastukseen kannattaa keskittyä 😉

Onko täällä lukijoiden joukossa kokeneita sukeltajia tai lajista innostuneita? Kertokaahan mitä ajatuksia sukeltaminen teissä herättää? Ja mitä hienoja paikkoja olette nähneet?

Pelkojen voittamisesta

Frendimme Pekka poikkesi käymään tänään matkallaan lentokentälle ja näimme hänen tuoreita sukelluskuviaan Filippiineiltä. Kuvat kiinnostivat erityisen paljon sen vuoksi, että olemme itse menossa kokeilemaan sukellusta ensimmäistä kertaa huomenna!

Makella on kytenyt halu päästä tutustumaan sukeltamisen ihmeelliseen maailman jo pidempään. VPK-taustan takia paineilmalaitteet ovat hänelle tuttuja ja huomenna selviää onko savusukellustaustasta hyötyä veden alla.

havaiji1

Havaijilla on täydelliset puitteet vesiurheilulajien harrastamiseen. Vuonna 2010 pääsimme kurkistamaan Oahun saaren pinnan alle snorklausretkellä.

havaiji3

Hanauma Bayn koralleja suojellaan keräämällä pääsymaksu rannalle saapuvilta. Lisäksi kallioon louhitussa rakennuksessa täytyy käydä katsomassa korallien suojelusta kertova video ennen veteen pulahtamista. Aikoinaan ajattelin, että ”puhtaan” turkoosi vesi on paras vesi, mutta vedenalaisen maailman nähtyäni tällaisen rannan arvo nousi aivan uuteen arvoon silmissäni.

Filippiineillä PADI-laitesukelluskurssin suorittanut Pekka kertoi, että alussa veden alla hengittäminen laitteiden avulla saattaa olla pinnallista ja sen seurauksena saattaa tulla tunne, että on pakko päästä pinnalle hengittämään normaalisti. Myös korviin luultavasti sattuu jossain vaiheessa.

Osaan kuvitella miltä tuntuisi saada pakokauhukohtaus veden alla ja sukeltaminen hieman jännittää. Onhan jo snorklaus veneestä avomerellä ollut todella jännää puuhaa. Olemme kuitenkin puhuneet paljon pelkojen voittamisesta kaveripiirissämme ja olen koittanut valmistaa itseäni oikeaan asenteeseen. Hengittämisen oppiminen ON mahdollista. Hermojen rauhoittaminen ON mahdollista. Itsensä voittaminen ON mahtava tunne. Miksi en siis pystyisi siihen?

Juttelimme matkamessuilla pitkään PADI-kursseja tarjoavan miehen kanssa. Mies kertoi, että useimmat oppivat sukeltamaan, mutta ihan kaikille se ei sovi. Joidenkin ihmisten korvat eivät vain ole omiaan paineen vaihtelulle. Sen vuoksi aloitamme uuden lajin kokeilusukelluksen kautta Veikkolassa. Mikäli laji ei vie mennessään, ei tarvitse maksaa turhaan suht kalliista sukelluskurssista. Jos taas laji vie mennessään, saa koesukelluksen hinnan takaisin kurssille lähtiessä kurssin hinnasta. Melko hyvä diili mielestäni.

havaiji2

Havaijille matkatessa vesillä käyminen on ihan ehdotonta. Yllättävää kuitenkin on se, että Havaijin lukuisten saarien väliä kuljetaan vain lentämällä.

havaiji4

En varmaan ikinä kyllästyisi katsomaan eri väreissä kuohuvaa merta Havaijilla.

Matkustelu Amerikassa omalla mukavuusalueella on täyttä mahtavuutta, mutta on kutkuttava ajatus, että reissaajanakin kehittyisi. En panisi pahitteeksi näin ajatuksen tasolla, että tulevaisuus toisi tullessaan kiipeily- ja sukellusmatkoja ja -kohteita Jenkeissä ja muualla maailmassa. Matkamessuilla kuitenkin opin, että sukeltamaan ei tarvitse välttämättä lähteä merta edemmäs – meidän oman Itämeren suojelu on tuottanut jo niin paljon tulosta, että siellä on kuulemma suhteellisen hyvä näkyvyys ja mielenkiintoisia hylkyjä katseltavaksi.

Mutta ei mennä vielä asioiden edelle. Huomenna on jännittävä päivä edessä. Saa nähdä tuoko kokemus tullessaan jotain uutta pysyvämpää, vai yksittäisen mielenkiintoisen kokemuksen.

Bloggers Residencen asukas nro 1

Jummi, mitä uutisia sain tänään: ”Kiitos että osallistuitte #bloggersresidence ensi-iltaan. Huhtikuun – ja ehkä jopa maailman ensimmäisen – residenssin saanut henkilö on Ulla Alakangas blogillaan 50 State Puzzle. Onneksi olkoon!”

Oltiin eilen Kirsin kanssa Kohtaamistoimisto Innastuksen ja Kontoretin järjestämässä bloggaajatapaamisessa, jossa lanseerattiin Bloggers Residence –konsepti. Kontoret on kodinomainen kohtaamispaikka Erottajalla ja Kampissa, joka on tarkoitettu liikkuville ja yksin työskenteleville henkilöille. Nyt Kontoret on myös Bloggers Residence, jonka ensimmäinen bloggaaja-asukas olen minä! Jopas jotakin!

bloggaajaresidenssi

Tästä keväästä on tulossa kovaa vauhtia aika lupaava. Mukavia prokkiksia, hyviä kohtaamisia, pääsiäinen Pariisissa, juhannus Berliinissä ja sitten New York. Uuh! Monta rautaa on tulessa, onneksi on nyt Kontoret missä järjestellä asioita.

No asukas on ehkä vähän vahva sana, sillä ei Kontoretissa kuitenkaan asuta, vaikka ainakin Erottajan ”kämppä” kyllä sellaiseen soveltuisi mainiosti. Omat kaavailuni tämän bloggaaja-residenssin käytön suhteen ovat seuraavanlaiset:

1. Aiomme kehittää 50 State Puzzle -blogiamme mukavissa puitteissa Kirsin kanssa kahvikupposten äärellä Kontoretissa. (Saattaapa näihin tapaamisiin liittyä ”vähän” matkasuunnittelua ja hehkuttelua tuleviin kesän reissuihimme liittyen.) Yleensä treffaamme aina jossain ruokapaikassa kaupungilla ja lopulta emme jaksa edes kaivaa läppäreitä esille. Jospa nyt saimme paljon aikaiseksi. Tähän mennessä olemme olleet parhaimmillamme junan työskentelyhytissä, jossa saatiin aikaiseksi perustaa tämä blogi!

2. Aion käyttää Kontoretin tiloja kirjoittamiseen ja postailuun. Eri ympyröissä inspiroituu varmasti aivan eri tavalla. Ainakin kokeilen, että onko näin.

3. Aion pitää palavereita Kontoretin komeissa neukkareissa. Boulevard-H-lehtiprojektimme vakiotila Kluuvin kolmannessa kerroksessa meni juuri remonttiin, joten nyt on sopivasti uusi paikka missä ideoida seuraaavaa lehteä ja tulevaisuutta.

4. Aion lukea pääsykokeisiin. Haaveni matkailualan opiskelusta ovat siinä pisteessä, että pääsykokeet lähestyvät. Kotona on aina niin paljon tekemistä, ettei lukemiseen tahdo jaksaa keskittyä, joten nyt on sitten paikka, mihin vetäytyä.

5. Aion verkostoitua muiden käyttäjien kanssa. Viime aikoina minusta on tuntunut, että ihmisten ja tapahtumien takia Helsinki saattaa olla maailman paras paikka asua. Jenkkilässä on mahtavinta olla lomalla, mutta täällä on kiva elää, tehdä töitä ja harrastaa.

Kaikkea hauskaa selvästi tulee eteen, kun lähtee juttuihin mukaan. Kannatti eilen tiputtaa käyntikortti kulhoon, jonka myötä tuli ilmaistua kiinnostus tätä konseptia kohtaan. Uskon, että kokemus tuo tullessaan lisää juttuja, jonka takia voi tykätä aina vaan lisää tästä meidän Helsingistä.


Kollaasissa olevat toimistokuvat lainattu Kontoretin nettisivuilta.

Ihan pääkaupungeissaan

Jokainen maailmankolkka ansaitsee tulla käsitellyksi kirjoituksissa. Minä kirjoitan Amerikasta, koska maa on vaikuttanut elämääni enemmän kuin muut kotimaan ulkopuoliset paikat yhteensä. Liityin aikoinaan Oulussa vielä asuessani Suomi-Amerikka Yhdistykseen toiveenani tutustua muutamaan Amerikassa matkustelleeseen ihmiseen, jotta saisin vinkkejä matkailuun. Miten vähän tiesinkään! Se hetken päähänpisto, joka sai minut menemään yksin Oulun Suomi-Amerikka yhdistyksen kriisikokoukseen tuntematta ketään – olematta mitenkään osallinen tilanteeseen, jossa yhdistys oli laukkauttamisuhan alla – muutti elämäni lopullisesti.

Vuosia yhdistystoimintaan mukaan lähtemisen jälkeen ollaan tilanteessa, jossa pelaan osavaltiopeliä maailman parhaiden pelikavereiden kanssa. Tässä seurassa osavaltiot tai niiden pääkaupungit nimetään leikiten kohdalleen noin 70:ssä sekunnissa! Haastajat – tervetuloa! ;D

Olemme täysin tietoisia tämän harrastuksen vaikutuksesta maineellemme… Mutta hulluilla on aina hauskempaa vai miten se sanonta menikään.

Aloimme järjestää kivoja tapahtumia Oulussa ja pian Yhdysvaltain suurlähetystö halusi alkaa yhteistyöhön kanssamme. Tapahtumamme vain paranivat ja yhtäkkiä olin saanut varsinaisen Amerikka-perheen ympärilleni – en vain muutamaa Amerikassa matkustanutta tuttavaa.

Myöhemmin Helsinkiin muuttaessani minun oli helppo jatkaa kivojen juttujen järjestämistä tuttavaverkoston kanssa. Kotiuduin uuteen kotikaupunkiin nopeasti. Tänään körötellessäni ratikalla töistä kotiin, katsoin Helsinkiä taas kerran rakastavin silmin. Alueita, joita en vieläkään tunne ollenkaan. Lähes toisiaan hipaisevia ratikoita täynnä ihmisiä. Satoja taloja, tuhansia ikkunoita. Tällaiset hassut seikat saavat onnen kuplimaan meikäläisen sisuksissa.

Olen sielultani suurkaupungin tyttö ja pääkaupungissa asuminen on yksi parhaista asioista mitä minulle on tapahtunut. Opin koko ajan lisää itsestäni (niitä kolmikymppisyyden hyviä puolia?). Olen hurahtanut Amerikan suurkaupunkeihin, koska ne ovat korkeudestaan ja valtavuudestaan huolimatta jotenkin kotoisia. Jostakin käsittämättömästä syystä sulahdan kodikkaaseen fiilikseen nopeammin miljoonakaupungissa kuin paikoissa, joissa olen syntynyt ja kasvanut. Se ihmetyttää minua jatkuvasti ja en tiedä syytä siihen.

aIMG_6560

Mutta kun on löytänyt henkisen kotinsa, on helppo tunnistaa sielunsisko, kun sellaisen tapaa. (Miksi aina puhutaan vain sen oikean löytämisestä parisuhteiden yhteydessä, sama pätee kyllä myös ystävyyssuhteisiin!) Sen vain tietää. Ja se vain tulee vastaan, kun sitä vähiten odottaa.

Tapasin Marian matkamessuilla vuosi sitten ja tänä vuonna taas uudelleen. Otimme yksivuotiskuvan merkkipäivämme kunniaksi. Osavaltiopelin pelaaminen toi meidät yhteen. Jos kaksi ihmistä tykkää pelata netissä tällaista peliä, heidän täytyy bondata joillakin muillakin elämän osa-alueilla, ja näin on osoittautunut todellakin olevan.

Riemulla ei ollut rajoja, kun selvisi, että löytyy myös kolmaskin henkilö, joka pelaa osavaltiopeliä. En enää edes muista, missä tapasin Kean ensimmäistä kertaa, vaikkei siitä tavallisen ajanlaskun mukaan ole edes kovin kauaa aikaa. Osavaltiopelin pelaamisen lisäksi polkumme ovat alkaneet ristiämään niin monessa asiassa, etten enää osaa kuvitella, etten joskus tuntenut häntä. Sama pätee Sannaan.

Sannan ja hänen miehensä upea koti pitäisi kuvata johonkin sisustuslehteen.

Sanotaan, että on hyvä viettää aikaa itseään ”paremmassa” seurassa. Se kehittää. Minä kuuntelen kyltymättömänä Marian ja Kean juttuja siitä miten he ovat asuneet, opiskelleet ja työskennelleet ulkomailla. Hypänneet rohkeasti tuntemattomaan ja seuranneet sydäntään. Sanna taas on esikuvani matkailussa.

Sanna on sellainen ihana tyttötyttö, joka rakastaa suurkaupunkeja, kukkia, rantoja, kauppoja ja kaikkea kaunista kuten minäkin. Hän ei pelkää toteuttaa haaveitaan ja uskoo, että kaikki on mahdollista tahtovalle mielelle. Opin joka kerta jotain uutta positiivisuudesta, kun tapaan hänet.

Kea vei odotetusti ensimmäiset osavaltio-olympialaiset nappisuorituksella.

Ja sitten on tietysti vielä yksi sydänystävä, Kirsi. Amerikka on tuonut meidät yhteen myös hänen kanssan. Joka kerta, kun huomaan, että Kirsi on postannut jotain tänne blogiin, otan hyvän asennon ja nautiskelen. Mistään tällaisesta en voinut Oulun Suomi-Amerikka yhdistyksen kokoukseen mennessäni edes haaveilla.

Huomaan tätä postausta kirjoittaessani, että tämä onkin hankala laji. Amerikka-perheeni alkaa olla jo iso! Heidi, Arja, Laura, Eija, Inka, Armi ja monet muut, te olette myös tärkeässä roolissa siinä, että elämäni on nyt sellainen kuin se on. Tästä tuli nyt tällainen kiitollisuuspostaus ihan vahingossa, mutta varmasti syystä.

Loppuun on pakko laittaa vielä pätkä Frendien versiosta osavaltiopelin pelaamisessa. Ross on vaan niin hauska, etten kestä! Huomasin muuten, että olen käynyt vain kolmessa osavaltion pääkaupungissa: Arizonan Phoenixissa, Massachusettsin Bostonissa ja Havaijin Honolulussa. Tiedättehän, että pääkaupungit ovat kinkkisiä. Onko kukaan esimerkiksi käynyt New Yorkin, Kalifornian tai Floridan pääkaupugeissa? Luulenpa, että ne ovat aika tuntemattomia paikkoja monelle suomalaiselle. Vai tiedätkö sinä ne? 😉

Ps. Jos löytyy vielä muita näitä pelejä pelanneita, ottakaa välittömästi yhteyttä meihin! 😀
Pps. Tässä muuten Sannan postaus samaisesta illasta.