Monthly Archives

kesäkuu 2018

ARIZONAN KUUMIMMAT NÄHTÄVYYDET

Viisi vuotta sitten kesällä seikkailimme Lounais-USA:ssa. Parhaana ajopäivänä mittariin kertyi 950 kilometriä ja kuusi osavaltion rajanylitystä. Matkamme taittui vuoristoisessa maastossa, jonka vuoksi alussa reitti kulki vuoroin Arizonan ja vuoroin Utahin puolella jatkuen Nevadan halki Kaliforniaan. Mieleen on jäänyt, miten lämpömittarin ennätyslukemat Nevadan aavikolla olivat 123F eli 50,5 astetta! Autonikkunat hohkasivat kuumuutta järjettömällä tavalla ja tuuletus huusi täysillä. Continue Reading

RANTAPALLON HAASTATTELU

Rantapallo julkaisi tällä viikolla haastattelun, joka käsitteli minun jännittävimpiä ja erikoisimpia matkakokemuksiani. Haastattelua antaessani palasin muistoissa mm. parin vuoden takaiseen lentoseikkailuun Bahamalle, josta olen kirjoittanut blogiin toistaiseksi aika vähän. Matka Bahamalle oli niin jännittävä, etten pystynyt tuoreeltaan asiaa oikein prosessoimaan ja se on sitten jäänyt. Tuo reissu jos jokin ansaitsee kuitenkin tulla taltioiduksi kunnolla jossain vaiheessa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puuttunut pienkoneella tehdyllä megaseikkailulla…  Continue Reading